keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Euroko loppuu - ja työttömyys lisääntyy

Uskollinen kaktus kukkii aina marraskuussa makuuhuoneen ikkunalla.
Maailman tilanne tuntuu NIIN masentavalta tällä hetkellä. Euron pelätään kaatuvan valuutana. Maailmantalouden ja yksittäisten maiden talous on tosi huonoissa kantimissa - sitä poliitikot aikovat hoitaa korottamalla veroja ja maksuja. Kaikkein "hauskin" maksu mitä ollaan tekemässä on ns kasettimaksun laajennus - vero kaikkiin laitteisiin joissa on muistia ja joilla voi kuunnella musiikkia. Maksu tulee tietenkin kaikille, huolimatta siitä kuunnellaanko oikeasti musiikkia vai ei. Sapettaa, ärsyttää moinen. Tätä veroa, kuten monia muitakin,  ajaa vasemmistoliitto. En ymmärrä - eikä heidän pitäisi tulea vähävaraisia; vai onko tässä ajatus, että musiikkia kuuntelevat enemmän hyvätuloiset? Höh.

Loppujen lopuksi elämä vaan kallistuu. Kaikilla. Työttömyys lisääntyy ja sen jälkeen uudet maksut tuntuvat vielä epäoikeudenmukaisemmilta.

Siihen kategoriaan kuuluu kohta paljon niitäkin, jotka vielä ovat työssäkäyviä ja palkkaa nauttivia. Itse yksi tähän joukkoon hyvin todennäköisesti jossain vaiheessa kuuluva niin ikään. Pelottaa niin sikana, että en halua edes myöntää.

Tilattaviin lehtiin tulee ensi vuonna 9 prosentin vero. Aion itse perua Hesarin ja paikallislehden tilauksen; ehkä tilaan Hesarin viikonlopuikis vain - siis jos olen vielä töissä. Muita lehtiä ei tule paljon - Suomen Kuvalehteä aion jatkaa. Pirkat ja Yhteishyvät tulevat kun ovat ilmaisia. Samoin kaikki mu mainospaperi jota tulee kilokaupalla kotiin; sen saisi lopettaa, jo ekologisista syistä - mutta eihän niille mitään voi. Jos peruu ilmaisjakelun, ei saa myöskään oman kotikunnan tiedotteita, ei opistojen kurssikataloogeja eikä bussiaikatauluja. Kauppakeskusten, K- ja S-kauppojen sekä pizzakuppiloiden- ym tarjouksista ei pääse eroon millään vaikka en ikinä niitä lukisi, koskaan ostaisi pizzaa. AARRGGH

Piparien uudet kuviot - muumeja, pupuja
Tässä hetki sitten sain tietää, että paras ja läheisin työkaverini on listalla jonne on kirjattu irtisanottavat osastoittain ja alueittain. Pitkä lista ihmisiä jotka eivät asiasta tiedä - neuvottelut liittojen kanssa - YT:t - päättävät virallisesti asiasta. Moinen on tietenkin vain teatteria ja kaikki sen tietävät - mutta se teatteri pitää esittää kuitenkin joka kerta; kuuden viikon pidennys löysässä hirressä roikkumiseen jona aikana tietenkin parhaat ehtivät hakea uuden työn ja moni muukin järjestellä asioitaan. Viime kierroksella yksi työkavei ehti saada talon myytyä ja perheensä muuttamaan paljon pienempään kerrostaloasuntoon, sai lainaehdot neuvoteltua paremmiksi samalla kun odoteltiin YT-neuvottelujen kulkua. Virallisesti irtisanottavat taas päätettiin liittojen kanssa mutta tietenkin kaveri jolta oli työt jo vähennetty ennen YT:den alkua tiesi mitä tuleman pitää. Kaveri viereisellä jakkaralla sai jo etukäteen molempien työt; kiusallista hänelle joka sai työt omiensa päälle vaikka oli kiireinen jo alunalkaen.

No, irtisanottava meni muualle tekemään vähät työnsä ja hoiti pääsääntöisesti omia asioitaan kusi viikkoa. Ei ole tuokaan järkevää - ja syö firman rahoja tosi paljon kun tällaisia kavereita on kymmeniä ja satoja isoissa firmoissa. Sitten tuli vielä eropaketti käteen joten loppujen lopuksi kun erolappu annettiin, hän oli jo henkisesti aivan valmis lähtemään talosta. Uutta työtä hän ei kyllä ole vieläkään saanut - pari kuulautta on siitä kun hän lähti.

Eihän YT-neuvotteluissa mitään jo aikaisemmin työnatajan päättämiiä asioita muuteta - asia on jo päätetty kun ne alkavat. Luotot toki itse antavat jäsenien ymmärtää että he ovat saaneet ajettua sitä ja tätä asiaa eteenpäin, mutta se on useimmiten jo etukäteen suunniteltu neuvottelujuttu; "annetaan niille tämä niin ovat tyytyväisiä." Kaikkien pitää saada tuntea onnistuvansa, olevansa hyvä neuvottelija. Yritys on päätöksensä tehnyt ja neuvotteuissa käsitellään sitten jotakin asiaa kuten irtisanomispaketin kokoa tms - jos sitäkään.

Tiedän, että itse olen samanlaisella poispotkittavien listalla, ihme jollen olisi - sitä sivua en vain itse ole vielä nähnyt, se paperi ei ollut nähtävissä, oli toisella pöydällä, toisten käsissä. Silti toki ymmärrän, että olen yksi osa suurta joukkoa josta ammattiyhdistysten ja eri henkilöjärjestöjen ihmiset neuvottelevat, keskustelevat ja puhuvat kuutisen viikkoa pöytänsä ympärillä.

Tietenkin ymmärrän, että näitä neuvotteluja ei käydä ilkeyttään vaan siksi, että firman on selviytyäkseen vähennettävä kustannuksia - ja palkat ovat iso kustannus. Ei ole yksinkertaisesti varaa pitää ihmisä töissä jolleivat he tee kunnolla ja tuottavaa työtä. Muut saavat mennä - minne menevätkin; se on jokaisen oma asia.

Olen jutellut tämän hyvän työkaverin kanssa jo monta kertaa sen jälkeen kun sain eilen tiedon että hän joutuu pois. Jutellaan aivan tavallisia - en tietenkään voi hänelle kertoa asiaa vaan annan hänen kertoa kun hän kertoilee miten voisi parantaa sitä ja tätä asiaa omassa työssään, tehdä hommia paremmin jne. Hän juuri kertoi ottaneensa yhteyttä yhteen ylimmistä johtajista ja saaneensa tältä kannustusta tekemänsä ehdotukseen - tuntuu kamalalta kun tietää miten nuokin asiat ovat luultavasti teatteria. Tieto lisää tuskaa - tunnen itseni petturiksi vaikka tiedänkin, että asialle en itse mitään voi.

Meidän tiemme tulevat erkanemaan. Tosi sääli; olemme oppineet tuntemaan toisemme ja soittelemme päivittäin, juttelemme firman asioista laidasta laitaan, välillä vähän omiakin asioita.

Viikon päästä tiedämme myös virallisesti totuuden. Silloin tiedän myös, saanko sen työpaikan jota olen hakenut ja johon minut on testattu. Ja joka testi meni mielestäni huonosti - mutta toki tiedän, että siinä ei testattu minun matemaattista lahjakkuuttani ainoastaan - vaan sitä, sovinko tehtävään... '

Elämä on tällaista. Vaikeaa. Nyt kun vielä olen kuukausipalkallinen, pitäisi maksaa velkoja pois - mutta miten se tehdä kun palkkakaan ei meinaa riittää menoihin? Lasten menot pitää kohta varmaan karsia isojen osalta pois kokonaan...

Huomenna on joulukuu, musta marraskuu päättyy. Odotetaan joulua ja sen jälkeen talven valkeutta ja kuulautta. Elämä voittaa, toivottavasti tämänkin synkän ajan.

maanantai 28. marraskuuta 2011

Töiden hakua nöyryyttävyyteen asti

Saumuri. Kallis ja hieno vempain; olisi kiva omistaa tuollainen - ja osata sitä käyttää!
Tänään olen käynyt testeissä uutta työtä varten. Erilaisia täytettäviä ruudukoita, ryhmäkeskusteluita, haastatteluita ja itseanalyysejä vaikka kuinka monta - moneksi tunniksi. Melkein koko päivä meni vaikka tein ison osan jo etukäteen sähköisesti. Toisaalta ihan kivaa - toisaalta kamalaa! Huomasin, että olen matemaattisesti idiootti; en osannut laskea testin laskuja. Loogiset päättelytehtävät menivät myös hitaasti. Sain vain pienen osan tehtyä.

Olen tyhmä. Totta. Surullista.

Luonto odottaa lunta
ja pakkasta
En tämän nöyryyttävän todellisuuden paljastuttua enää odota saavani työpaikkaa jota olen hakenut ja alan satsata tiukemmin siihen, että saan takerruttua kiinni kunnolla tähän nykyiseen. Jatkan taas päivä kerrallaan - ja kiitän tästä kokemuksesta jonka sain itse kokea uutta paikkaa hakiessa. Selvisin finaaliin mutta siellä paljastui todellisuus - varmasti olen itse kaikkein pettynein tähän asiantilaan - kukapa muukaan???

Aika hauska muuten, että kun kaikki joka paikassa aina  hokevat sitä kuinka mitään ei maailmassa voi yksin tehdä; ihminen onnistuu vain ja ainoastaan kun on hyvä sosiaalinen ja kollegiaalinen verkosto - kun tuntee oikeita ihmisiä ja saa luottaa hyviin ystäviin ja perheeseen. Halleluja; rakkaus ja toisista välittäminen voittaa kaiken!!! Nämä ovat niin kauniita ja jaloja asioita, että tietenkin laulan niitä itsekin. Ystävät, rakkaat ja rakkaus, toisiaan auttavat ja tukevat ihmiset maailman myrskyissä pärjäävät....

Aah. Eihän minulla oikeasti ole verkostoja eikä rakkauksia, ei ystäviä. Perhe on, lapset ja äiti. Heille en voi mitään hankalaa kertoa; sen kerran kun olen sen tehnyt, joudun itse lohduttajan paikalle - "mitäs sitten, jos äiti jää työttömäksi?" " Mitäs nyt kun ero tuli - ihan kamalaa." "Ei meidän suvussa ole ennen erottu!" "Miten et nyt osannut hoitaa asiaa paremmin, miten sinä noin pärjäät...?"

Kauniita sanoja kannattaa toistella, uskon. Ihmiset haluavat uskoa niihin. Niin itsekin. Haluan rakkautta, ystäviä, kaikkea hyvää ja kivaa. Ennenkaikkea rakkautta, tietenkin. Se kuuluu ihmisyyteen. Silti moni on ilman - mutta sellaista ei sanota haastatteuissa joissa etsitään "VOITTAJIA". "CHAMPIONS".

Tällä viikolla tehdään täysillä bisnestä työmaalla. Sitten kun ilta saa, toivoisin voivani tehdä käsillä kaikkea kivaa - Ommella. Neuloa. Virkata. Rakentaa himmeleitä. Leipoa.

Lapaset valmistuivat. Toisetkin ovat tuloillaan, samoin sukat.
Lapset olivat viikonloppuna poissa - pienin partioleirillä, isot omissa menoissaan kavereidensa kanssa niinkuin he aina ovat viikonloppuisin. Olin siis kotona yksin ja mietin, onko elämäni tällaista sitten muutaman vuoden päästä kun kaikki lapset ovat omillaan ja toivottavasti onnellisa elämässään ilman äidin huolenpitoa. Nyt vielä oli ihan kiva olla rauhassa ja yksin; olin väsynyt ja tuntui ihanalta istua ja kuunnella radiota, neuloa ja juoda lasi ja toinenkin punaviinia. Kelle sitten joskus teen neuleita - onko minulla ketään jolle puhua...?

Olen aina ajatellut, että elämä menee kuin sen on tarkoituskin mennä. Yksinäisyys on kurja tila - mutta vielä kaameampaa on jos joutuu elämään toisen terrorisoitavana, kiusattuna tai muuten niin, että joku määrää ja moittii koko ajan. Moni avioliitto on sellainen.

Yksin saa olla hakkamatta ja mollaamatta. Vaikka puiden suhinaa kuunnellen. Rakkaudesta unelmoiden.

Kalenterin ensimmäinen luukku auki!

Adventtiaika omalla ikkunalla, keittiössä
Ensimmäinen adventti on tänä vuonna harmaa ja vetinen. Kun ulkona on pimeää ja synkkää, on ihana sytyttää kynttilöitä ja nauttia kotona lämpimästä ja kotoisasta tunnelmasta. Kun on synkkää ulkona, on koti ihanan kotoisa ja suloinen paikka jonne on ihana sulkeutua ja antaa tuulen ulvoa nurkissa!

Vaikk on vasta marraskuu, saa joulukalenterin jo aukaista - jos on ostanut oikean ADVENTTIkalenterin eikä vain perusjoulukuun kalenteria joka alkaa aina joulukuun 1. päivänä. Kalnterin luukusta tuli tietenkin yksi kynttilä - niinkuin aina adventtina tulee kyntty adventin mukaisesti!

Pimeä siis tosiaan puskee läpi joka paikasta, tuntuu, että mikään lamppu ei pysty sitä kunnolla läpäisemään!

Uudet jouluvalot ja valaisimet ovat led-valoja ja ne ovat hehkulamppuja edullisempia. Pieniä ja teräviä valoja kuin kaukaiset tähdet taivaalla. En tiedä, voiko niitä laittaa tavallisiin valaisimiin joita käytetään kunnolla valaisemiseen, ei vain tunnelman luontiin. Energiansäästölamput on tarkoitettu kaikelle kansalle kotoen ja pihojen valaisuun.

Nämä lamput ovat melkein järjestään ihan kamalia. Ihan oikeasti - hirveitä! Markkinoinnilla meille kaikille pakkosyötetty kallis ja saastuttava Ne ovat kalliita ja elohopealla ja muulla raskasmetallilla saastuttavia tuotteita joita ei voi mitenkään enää välttää jos valoa tarvitsee....

Ne valaisevat paljon huonommin kuin vielä jokunen vuosi sitten kaikilla käytössä olleet hekulamput - ja ne himmenevät valoteholtaan häpeällisesti ja huomaamatta ajan kuluessa. Rumia ja kömpelöitäkin ovat. I hate them! Todellinen susi tuotteeksi - silti koko Eurooppa on korvaamassa hehkulamput tällaisilla - energiansäästön nimissä. Silti yksi tuollainen lampun phalainen maksaa 10-20 kertaa enemmän kun vanhanaikainen hehkulamppu - joita ei enää kohta saa kaupoista ollenkaan. ÄRRRSYTTÄVÄÄ!  Voi vain ihmetellä, mitä suhteita lampputehtailijoilla on EU-päättäjien kanssa....????

Harmaa maisema kuvattuna tänään puoliltapäivin.
Pimeässä siis jälleen taaperramme. Hoosiannaa en päässyt kirkkoon kuulemaan kun olin lupautunut kurssille oppimaan saumurinkäytön saloja. Samaten olin lupautunut lapsen partioretkelle glögin keittoon ja tarjoiluun. Saumurin opiskelu jäi kesken mutta partiotapahtumaan osallistuin vähän paremmin!

Luomuvaloa. Tunnelmallista.
Mukavasti meni viikonloppu näinkin. Koristelin illalla kodin adventtiaikaan. Kalenterin luukusta tuli yksi kynttilä ja yksi kynttilä on sytytetty myös kynttelikköstä keittiön pöydällä. Uusi sähkökynttelikkö on myös laitettu keittiön ikkunalle kissan viime vuonna särkemän tilalle. Maksoi 6,90 ja on led-valoilla varustettu - varmasti ihan hyvä investointi kun se kestää varsin monta vuotta jollei kissa taas käy särkemässä sitä jälleen - meillähän on kaksi kissaa huushollissa taas kisaamassa niin kaikkea särkyy taajaan muutenkin.

Saunottiin - ihanaa! Kuunneltiin puiden huminaa syysmyrskyn pauhatessa - siitä tulee hyvä olo; puiden humina on todella rauhoittava ja hyvä ääni. Kaikki puut humisevat mutta kuuset ja männyt mahtavimmin.

Riisipuuroa on syöty, glögiä juotu ja pipareitakin naposteltu. Partiolaisten ansioita kaikki nämä kolme viimeksi mainittua nautintoa. Kiitos kovasti. 

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Onneksi on ilta - ja kissa kehrää

Pieni pala kotia
keltaisessa valossa
Paksu valkoinen kynttilä palaa keittiön pöydällä, flunssainen vanhin lapsi löhöää sohvalla tietokone polvella ja niistää, yskii ja köhii. On saanut lääkekuurin tänään, koko viikon sairasloman. Antibioottia ja Sir Efedrin yskänlääkettä. Iso kissa on hänellä sylissä, puoliksi tietokoneen päällä. Kehrää, kuulemma. Pikku-kissa peuhaa lattialla.

Pienempi lapsi istuu risti-istunnassa lattialla, paksun maton päällä ja soittaa viulua - joululauluja siinä soittelee. Sai ison pinon joululaulunuotteja opettajalta ja nyt niitä tuossa jo soittelee. Jouluyö, juhlayö. Joulupuu on rakennettu, En etsi valtaa loistoa. Tonttujen jouluyö. Heinillä härkien kaukalon....

Päivä oli huima kiireydessään. Onneksi saan nyt istua ihan rauhassa tässä keittiön pöydän ääressä. Tee on hyvää ja mietin, laittaisinko seuraavaan kupilliseen hiukan hunajaa. On kurkku jo tällä äidillä hiukan kipeä.

Ikkunalaidan uusi tulokas:
lohenpunainen kaktus äidiltä
Viikonloppuna kävin äidin kanssa kukkakaupassa - meillä kun on suuri ja edullinen kukkakauppa tässä lähellä; käydään siellä aina kun äiti tulee käymään. Nyt kun syksy on myöhässä, pystyi vielä ostamaan kevään kukkasipuleita; niitä sai 10 kpl 99 sentillä. Äiti osti sellaisen sekavärisen pussillisen, vaaleanpunaisesta keltaiseen ja oranssiin - ja nyt ne ovat jo maassa odottamassa ensin lumipeitettä ja sitten kevään tuloa. Talon taakse, oman kammarinsa ikkunan eteen ne laittoi, veli auttoi kaivamisessa. Sieltä ne nousevat kun kevätaurinko ensin sulattaa lumikinoset ja lämmittää maan. Eteläseinustalla se käy nopeasti. Mutta kun nyt ensin saataisiin se talvi tänne! Jo se saisi tulla, valkea lumipeite!

Viime vuonna tähän aikaan oli jo maassa lumipeite - se satoi näinä aikoina maahan. Sen huomasin viime vuotisista blogi-kuvistani! Nyt ei ole lunta näkyvissä ollenkaan - mutta äiti kertoi, että sielläpäin on jo maa ollut tänään  jäässä ja räntää on sadellut.

Itselläni on jo talvirenkaat alla, toista päivää. Nastat vain rapisevat ajaessa.

Eipä tässä sitten ihmeempiä tällä kertaa. Matka jatkuu!

tiistai 22. marraskuuta 2011

Työhaastattelusta ja lapsen flunssasta - mietteitä päivän kulusta

Kuvalla ei ole tuon taivaallisen tekoa tekstin kanssa. Komea vanha metsäauto
on kuvattu metsämessuilla pari viikkoa sitten.
Rakas päiväkirjani,

siitä on jo viikko kun viimeksi kirjoittelin sinulle. Aika on super-kiireistä ja illatkin ovat olleet täynnänsä kaikenlaista puuhaa ja tohinaa - mitä nyt milloinkin. Tänään olin seitsemään saakka töissä, eilen samoin. Sen jälkeen kun kotiin pääsee, kaupan kautta ja tekee ruokaa lapsilleen, on kello jo lähellä kymmentä. Sanomalehdet jäävät lukematta, neuleet neulomatta ja ylipäätään ne tavalliset asiat joita normaalisti tekee päivittäin, jäävät nykyään tekemättä. Vähän se surettaa... Ihminen haluaa mielellään tehdä tuttuja ja mukavia asioita.

Milloinka olen ollut lenkillä? En muista - on siitä jo monta viikkoa aikaa.

Ikkunakoristeet: ihanainen valopallo,
taustalla olkihimmeli
Olen hankkinut kivan valopallon ikkunaan. Lauantaiksi laitoin, kun meillä oli sukujuhlat kotona ja paikalla 13 henkeä. Lasipallo oli kiva tunnelman luoja kynttilöiden ja ruokailun ja yhteisen porinan ja kanssakäymisen osana. Se on nätti; en halua sitä joulupalloksi sanoa. Se on syksyn pimeydessä loistava kaunis pallura, ruskea lasipallo jossa on kullankimalteisia kiemuroita ja led-valoketju sisällä. Roikkuu olohuoneen ikkunan edessä, reilu viikko sitten tekemäni himmelin vieressä!

Tänään - nyt kun kello on pian puoli yksitoista ja minulla silmät kirvelevät väsymyksestä ja odotan lapsen iltapesun päättymistä ja nopeaa viululäksyjen kertausta ennen nukkumaanmenoa, kirjoitan muutaman asian tästä päivästä ja suljen jälleen tämän sivuston. Lapsi pitää kovasti Sibeliuksen 8-vuotiaana säveltämästä vesipisaroita kappaleesta jota soittaa mieluusti. Se on pitsikaatto ja kuulostaa tosiaan tippuvilta vesipisaroilta.

Yksi työjuttu on sitten vielä tehtävä ennenkuin sukellan lakanoiden väliin ja nukahdan samantien mustaan ja raskaaseen uneen josta herään aamulla kellon soittoon mitään muistamatta. Vaikka en mitään yöstä muistakaan - varsinkin jos pysyn lämpimänä ja siispä minulla onkin sukat, yöpaita ja hartialämmitin kolmen peiton lisäksi lämmön takaajana - voin sanoa, että nukkuminen on IHANAA! On ihanan suloista avata vuode, kääntää peitto auki ja mennä tuoksuvien lakanoiden väliin, ottaa hyvä asento, lukea muutama sivu hyvää kirjaa (jos pystyy eikä nukahda) ja sitten vihdoin sammuttaa valo ja laittaa silmät kiinni. Ympärillä kiehnännyt uni ottaa sitten samantien valtaansa ja laittaa koneiston latautumaan - yöllä sitä on kuin kännykkä laturissa; pimeässä lataamassa akkuja seuraavan päivän tohinoille.
--------
Tänään minua
  • ilahdutti työhaastattelun eteneminen vihoviimeiseen vaiheeseen. Olen käynyt kolmesti haastattelussa joista yksi henkilöstöjohtajan kanssa ja kaksi tulevan esimiehen kanssa. Tänään minulle soitettiin ja kerrottiin, että olen toinen jatkoon valituista henkilöistä; kaksi finalistia testataan MPS:ssä ja katsotaan kumpi meistä soveltuu uuteen työhön paremmin. Olen nyt NIIN lähellä maalia, että pelottaa ajatellakaan... Vielä voi yhtä lailla pudota ja voittaa...

  • suretti uutiset sikaloiden tilasta Suomessa. On aivan kamalaa katsoa ja lukea kuinka ns tuotantoeläimiä Suomessa ja muualla maailamssa käsitellään. Eläinten kohtelu - samoin kuin kaikkien heikommassa asemassa olevien kuten lasten, kehitysvammaisten, vanhusten kuten eläinten ja luonnon - saa minut surusta ja raivosta aivan sekaisin.

  • liikutti vanhimman lapsen soitto töihin: "Äiti, saanko tulla kotiin tänään?" Hän on ollut kotonaan yksin kaksi päivää, kovassa kuumeessa ja flunssassa ja tuntee olonsa yksinäiseksi. Hain hänet kotiin, hän oli kuumeinen ja yskiä rouskutti kuin vanha mekaaninen kone. Mutta oli kihertävän iloinen kun tuli kotiin ja tapasi sisaruksensa ja molemmat kissat - hänen kissannsa on ollut täällä meillä oljamissa taas jonkin aikaa. Tein ruokaa jota syötiin yhdeksän tietämillä, kaikki on hyvin ja koko oma laumani kasassa, ruokittuna ja tyytyväisenä.  Näin on äiti kovasti iloinen!

  • raivostutti työpaikkaruokalan Amican tilanne. Aina sama juttu - ruokala on auki kahteen saakka mutta jos sinne menee syömään yhden jälkeen, voi olla varma että monet ruokalajit on jo syöty loppuun ja ne mitä on jäljellä on osin kuivettuneena suurten metalliastioiden reunoille ja että osa ruuista on kylmiä. Näin tänäänkin: menin syömään noin puoli kaksi ja hain paneeratun kalan - ruokalassa tarjotaan aina KALAA, sillä ei useinkaan ole lajinimikettä; lienee sitä massapyydettyä kalaa joka kulkee maapallon ympäri halpamaissa ruodittavana ja tulee sitten tänne pakastettuna ja laitetaan vain rasvakeittimeen Suomessa.

    Kalan kanssa otin perunoita ja huomasin, että kermaviilikastikekulho oli kaavittu tyhjäksi. Kysyin olisiko keittiössä lisää kastiketta "Ei ole" oli vastaus. Syödessä huomasin, että peruna oli aivan täydellisen kylmää - siis ihan jääkaappikylmää, ei vain haaleaa. Kala oli haalea ja kastiketta siis ei ollut. Salaattilaarien tomaatit olivat lopussa - mutta olihan siellä purkkimaisseja ja leikaatuja salaatinlehden palasia. Kyllähän se salaatista kävi!

    Se mikä tuossa raivostuttaa on se, että tilanne on sama joka kerta kun sinne menee: ruuat loppuvat kesken ja se mitä on jäljellä viimeisen tunnin aikana, on joko kuivettunutta tai sitten aivan jäähtyneitä. Vadit ovat joskus sottaisia ja melkein ällön näköisiä. Silti myös myöhään tulevat maksavat saman hinnan ruuasta kuin alussa syövät.
    GRR…

  • huolestutti tulevaisuus ja työnantajan rankkaa rankempi tilanne ja kuinka se vaikuttaa niin valtavan monen ihmisen elämään. Sitä yrittää olla ajattelematta, tehdä vain päivittäiset hommansa ja selvitä – mutta ajatukset ovat kiinni siinä. Niin itsellä kuin suurimmalla osalla muitakin. Joka kerta kun istuu alas ja tapaa ihmisiä, tulee sama asia esiin. Kuka jää ja kuka lähtee/joutuu työttömäksi...?

  • piristi keskustelu työkaverin kanssa joka rakentaa oman tiiminsä kanssa suuria asioita yhteen maailman kaukaisiin ja eksoottisen erikoisiin maihin: Turkmenistaniin. Olen niin paljon outoa ja tosii erikoista tästä maasta kuullut, dokumentteja lukenut ja nähnyt itsevaltiaasta ja pääkaupungin Ashkabarin  mitä omituisimmista projekteista, että todella oli kiva kuulla kuinka asioita hoidetaan – sain jutella henkilön kanssa joka on tehnyt sinne kauppaa jo yli 20 vuotta. Kiinnostavaa, tosiaan!  

    Olisi NIIIN tehnyt mieli kysyä kaikenlaisia "kiellettyjä" asioita mutta enhän sitä voinut tehdä - se olisi poliittisesti epäkorrektia!

  • hymyilytti kissojen seurailu. Oma yli 10-vuotias kolli ja vanhimman lapsen noin 10-kuinen tyttökissa ovat aika epäsuhtainen pari – mutta tuntuvat tykkäävän toistensa seurasta. Vanha kolli laittaa villiä tyttöä kuriin aika ajoin rajuinkin ottein – mutta välillä ne leikkivät ja telmivät villisti pallona pyörien. Tällä hetkellä pikku-kissa istuu sohvapöydän päällä ja kolli on sen alla. Pikkuinen sohii tassullaan kollia ja yrittää saada sitä reagoimaan ja kisailemaan. Vanhan kissan käämi palaa hetkittäin pennun kanssa kunnolla – ja silloin se murisee ja on hermo kireänä kaikille. Pikkuinen taas ärsyttää välillä ihan tahallaan, ja oikein olan takaa… Ne ruokailevat vieretysten ja joskus ne nukkuvat kimpassa… Mukavia seurattavia ovat!

  • lämmitti vanhimman lapsen ja oman äidin, lapsen mummin, keskustelu autossa kun olimme matkalla kotiin. Hain siis potilaan sairastamaan tänne kotiin ja lapsenlapsi ja mummi keskustelivat pitkään puhelimessa kun ajoin kotia kohti läpi syksypimeän maiseman. Oli kotoisa ja mukava olo – saan olla iloinen ja onnellinen kun minulla on omat läheiset ja rakkaat oikeasti rakkaita ja lähellä. Hyvää elämää tämä on. Ei aina helppoa – mutta ei kai elämän ole koskaan sellaista tarkoitus ole ollutkaan!

tiistai 15. marraskuuta 2011

Työhaastatteluun - jihuu!

Nämä lapaset valmustuvat hitaasti - aikapula riivaa!
Lapsella on kuume hellittänyt; 10 päivää sitä kestikin. Nyt tänä aamuna oli enää 37.1. Tuntuupa hyvältä, kyllä tämä huolestuttikin! Kaksi kertaa lääkärissäkin käytiin eikä mitään syytä kuumelle löytynyt.
Lampaita kaikissa väreissä

Käytiin jo rauhaisasti eläinmessuilla sunnuntaina - hänelle kun eläimet on kaikki kaikessa - ja näitä messuja oli odotettu jo kesäsätä saakka! Oli härkiä ja vasikoita, koiria ja kissoja, lampaita, possuja, kanoja ja aaseja, alpakoita ja vaikka mitä. Kani-estekisa!... Mitä vain eläimellistä oli nähtävissä ja tavattavissa!!

Käärmekin siellä oli, ja se laitettiin kaulalle ja otettiin kuva! Iso boa - en olisi ottanut itse sitä syliin millään!

Itse katselin lankoja ja käsitöitä vaikka lankaa on jo kotona ihan liikaakin! Viime aikoina ovat käsityöt jääneet vähälle teolle muutenkin - saa nähdä saanko noita lapasiakaan tehtyä valmiiksi ennen viikonloppua. Eihän niillä kiire ole oikeasti - lapasia on paljon ja näitä en edes ole antamassa kellekään. SIlti on kiva saada hommat valmiiksi! Jospa illalla istahtaisin hetkeksi neulomaan, vaikka!
Ihania, tuoksuvia lankoja. Pehmeitä, ihanan värisiä. Herkullisia!

Tänään iltapäivällä lähden työhaastatteluun, ihan pian. Sitä hehkuttelen tässä ja laitan nyt luukun kiinni - palataan asiaan myöhemmin! Peukut pystyyn oikein kunnolla - uusi työ olisi upea juttu, totisesti.
---
Myöhemmin, iltasella:

Kävinpä siis työhaastattelussa. En meinannut paikkaa löytää kun oli niin paljon uusia teitä ja risteyksiä - meinasi jo paniikki iskeä! Onneksi olin hipsinyt töistä ajoissa - ja ennätin paikalle sovittuun aikaan.

Haastattelu meni lähinnä juttelun merkeissä; tunti meni nopeasti ja olimme saaneet vaihdettua ajatuksia ja kokemuksia runsain mitoin. Haastattelija sanoi tunnin lopussa samantien, että haluaa minut jatkokeskusteluihin jonne hän ottaa kolme henkeä alunperin haastatelluista kymmenestä. Hakemuksia oli tullut tehtävään muutama kymmen.

Sitten illemmalla tuli tekstiviesti haastattelijalta jossa kysyttiin, voinko tulla seuravaan haastatteluun jo perjantaina. Se ei minulle mitenkään käy, on sellainen kokous että siitä ei voi olla poissa. Ehdotin ensi viikon alkua seuraavalle haastattelulle. Katsotaan!

En halua nyt vielä tätä hehkuttaa ihan kamalasti - mutta hyvältä tuntuu, sen uskallan sanoa! Kiva kiva. Työ johon olen hakenut on monella lailla minulle tuttua mutta samalla myös ihan uutta! Ala on ihan uusi; ei ollenkaan tekninen!

Väsynyt pikku-vasikka messuilla sunnuntaina

perjantai 11. marraskuuta 2011

Uudet verhot ja käsitöitä tekemään


Kataloogikuva - tätä verhoa ja ehkä liinaakin himoitsen omaan keittiöön!
Yritin tilata mutta en onnistunut.

Kun ulkomaailmassa tuiverteleepi kylmät tuulet ja elämä tuntuu rankalta, tekee mieli käpertyä kodin seinien sisään - ja tehdä jotain käsillä. Tekee mieli kaunistaa kotia, puuhata kuin entisajan emäntä ja luoda kotiin mukava ja kotoisa henki...

Se, että koti on paikka josta vaikeuksien tullen joutuu nykymaailmassa aika pian pois, ei ole ajatus jota haluaa ajatella… Jos olisi oma talo ja tontti, oma piha niin olisi oma lupakin siinä olla ja elellä, vaikka vähän köyhempänäkin. Niin oli ennen, maalla. Se oli toinen maailma - nyt koti voi nimellisesti kuulua omalle itselle mutta kun pankilta on iso laina kuukausittain lyhennettävänä ja taloyhtiölle pitää maksaa satasia joka kuukausi erilaisina vastikkeina, ei oma ole oma sillä lailla ollenkaan. Kun rahantulo hiipuu, häviää oikeus kotona asumiseenkin. Pois, pois vain.

No – emme ole vielä tuossa kohdassa tarinaa. Vielä täällä asutaan ja vielä on sähköt ja vesi käytössä, kotona on lämmin ja turvaisan oloista!

On syksy joten haluan vaihtaa keittiön ikkunaan syksyiset, lämpimän väriset verhot. Minulla on kahdetkin verhot jotka sopivat vaihdettavaksi - toiset viininpunaruudulliset ja toiset syksyn punervat joissa leijailee kultaisia painettuja syksyn lehtiä. Ihan hyviä verhoja ja niistä tykkään - alle 10 vuotta molemmat olleet minulla. Siniruudulliset puuvillaverhot joissa kappa ovat olleet ikkunoissa keväästä alkaen - ne voisi laittaa jo odottamaan uutta kevättä kaappiin.

Kävin katselemassa verhoja ja ikkunalamppuja netistä eilen. Suomessa ei ole käsitettä ikkunalamppu; kävin niitä etsimässä Anttilasta ja Prismasta - siellä ei moisista ole koskaan kuultukaan. Eikä valikoimaan kuulu ollenkaan sellaisia pieniä lamppuja joita voisi ripustaa ikkunaan tuomaan tunnelmaa. Kyselin myös kukkalamppuja – mutta eipä sellaisiakaan heillä ole. Höh!


Tällaiset lamput olisi kiva
saada ikkunaan
Siispä menin ruotsalaislle nettisivuille. Löytyihän niitä sitten heti. Paljon ja kivoja. Yritin tilata Jotexilta pari lamppua - mutta sieltä ei sitten toimitetakaan tavaraa Suomeen. Voi kökkö. Laitoin viestin yöllä asiakaspalautuksiin - mutta vielä ei ole vastausta kuulunut.

Täytyy tästä varmasti päästä risteilemään Tukholmaan niin voi käydä vaikka Åhlensilta hankkimassa pari kivaa ikkunalamppua! Tai jostain muusta kivasta kaupasta Drottiningatanilta, muualta keskustasta. Ahh, olisipa kiva päästä Tukholmaan!

Sitten tämä tarve saada neuloa - ihan höhlää, oikeastaan. Käsillä puuhaileminen on vain kivaa - ja varmaan se on myös terapeuttista - mutta eipä sitä haluaisi tehdä sellaista mitä ei kukaan tarvitse. Neulon pipoja ja lapasia, sukkia ja villatakkeja. Kyllähän ne yleensä käyttöön tulevat - paitsi kaikki pipot; niitä on paljon - koska niihin on hauska opetella uusia neule- ja virkkaustekniikoita, tyylejä ja värejä. Kohta aloitan taas uuden pipon, maanantaina sain yhden tehtyä! Uuteen ajattelin kokeilla terrierien kuvion neulomista, vanhasta lasten neuleesta otan kuvion mallin. Minulla on ennestään jäljellä silkkisekoitelankoja joista ajattelin pipon neuloa... Nyt minulla on tekeillä silkkisekoitelapaset viininpunaisella ja tummalla beigellä – sellaisella kamelin värisellä langalla; porot neulon selkäpuolelle. Lapsi haluaa sellaiset mutta villasta ja sinivalkoiset. Saamansa pitää. Pipoa hän ei halua – harmi kyllä!

Leipomisen ja ruuanlaiton olen joutunut vähentämään minimiin kun kukaan ei syö kakkuja, pipareita tai pullaa - ei piirakoita eikä erinäisiä perinneruokia kuten kaalikääryleitä jne... Kaikkea tuollaista olisi kiva tehdä yhdessä - mutta meikäläisen arvopohja ja maailma taitaa olla niin vanhanaikainen, että hävettää! Kenen kanssa täällä leipoisin ja puuhailisinkaan? Joskus olen leiponut riisipiirakoita, sultsinoita ja muuta karjalaista hyvää kaverin kanssa – ai että tuli herkullista syötävää!

Tänään on 11.11.vuonna 11.
Monet menevät naimisiin kun numerosarja on noin otollinen! On myös täysikuun aika. Tuplaonni siitä varmasti sukeutuu noihin uusiin liittoihin!

Hieno on kuu taivaalla ollutkin, kirkkaana mollottanut.

Horoskoopin mukaan tämän ajan pitäisi olla minulle antoisa - odottelin hiukan salaa, että saisin tiedon tai ainakin jotakin haastattelukutsuja uuteen työhön. Ei ole näkynyt. Eikä ole näkynyt sitä sitä miestäkään johon oli mahdollisuus rakastua...

Mies ja uusi työ - siinä on kaksi isoa toivetta elämälle. Maailman tavallisimmat toiveet - niitä minäkin elättelen ja toivoskelen! Ihan oikeasti toivon aivan KAMALASTI että onnistuisin – molemmissa tai toisessa toiveessa. Nämä toiveet ovat ollet korkealla ajatuksissa jo kauan – ja olen yrittänyt uutta työtä myös kovin hakea. Miestä en tiedä mistä etsisin; jospa tuo vastaan tulisi vaikka!

Nyt toivon kuitenkin ylitse kaiken muun lapsen parantumista. 38.9 kuumetta vieläkin. Luulisi, että 11-vuotiaan kroppa kärsii kovasta kuumeesta jo hiljalleen. Mykoplasma - sitäkö se on? Lääkäritkään eivät tienneet ja täällä sitä nyt vain odotetaan paranemista.

Kestääkö lapsen sydän? Entä keuhkot yskimistä? Voi - auta sinä kaiken valtias lastani, meitä!

torstai 10. marraskuuta 2011

Syksyn mietteet ne matalalla lentelee

Syksy on oikeastaan hieno aika - ulkona on rauhallisen kaunista kun illat ja aamut pimenevät päivä päivältä ja luonto hiljenee. Suuret parvet lintuja liikuskelee vielä pihoilla ja puissa; naakkaparvet ovat olleet mahtavan isoja ja ihanasti heläjävät tilhiparvet ovat niin kauniita ja niiden ääni niin viehko! Ah! Oman keittiön ikkunan takana näkyy suuria talitinttiparvia ja olenkin niille syöttänyt vime vuoden joulupipareita joista tunnutaan kovasti pitävän. Oravilla on jo paksut talviturkit niskassaan. Kaiken kaikkiaan hiljaisuuteen vetäytyvä luonto on hienoa.

Itse ei voi vetäytyä yhtään mihinkään vaikka mieli tekisi. Kiire ja stressi syö... Sukulaisella todettu vakava sairaus on itkettänyt. Oman lapsen jo viikon jatkunut yli 38.5 asteen kuume ihmetyttää vaikka terveyskeskuslääkäri sanoi, että ei moisesta vielä hermostua kannata. Sanoi myös, että tämä voi olla alkava mykoplasma oireiden perusteella - tai sitten alkava keuhkokuume. Mitäpä tuollaiseen lausuntoon ja diagnoosiin tulevasta voi sanoi kuin "Jahas, vai niin. Kattellaan"

On huolta siitä ja tästä. Osaisipa vain ottaa rennosti. Jos kohta olen työtön - miten ihmeessä selviämme? Jo jouluna voi todellisuus olla toinen kuin nyt. Ne työt joita olen hakenut eivät ole johtaneet mihinkään yhteydenottoihin. Luulen itse, että olen liian vanha - kukaan ei halua keski-ikäistä naista palkkalistoille. Olipa syy mikä vain, töitä ei näytä olevan tarjolla.

Nyt toki töitä työpaikalla riittää yli kymmentuntisiksi päiviksi - nautin niistä nyt sillä mielellä, että kohta kaipaan näitä aikoja! Ainakin sitä tunnetta, että saan ostaa omalla rahalla ruokaa meille kaikille - lapsille ja eläimille. Maksaa lapsen lääkärin ja auton bensat - autokin pitää myydä jos työttömyys tulee. Kallis kapine, valtavan kallis. Mutta niin on julkinen liikennekin, sen tiedän kun lapsista sitä maksan.

Jos uutisia seuraa ja niihin uskoo, voi olla huolestunut ihan mistä vaan - talous pyörittää maailmaa ja taloushan on nyt kuralla ja huonompaan suuntaan ollaan vain menossa. Kaikki synkkyys on ladattu ihmisten silmien eteen - ja mitä voimme tehdä? Uskoa poliitikkojen hoitavan asiat? HAH!!

Olisin halukas menemään talviuneen. En haluaisi seurata uutisia enkä sitä itseään toistavaa uutisointia Kreikasta, Italiasta, presidenttiehdokkaista ja valelääkäreistä.... ei, ei ja ei.