sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Laina-auton ratissa

Tuu leikkimään!
Kaikki se lumi joka satoi viime viikolla on nyt poissa. Vettä on satanut joka päivä koko viikon ajan - siis silkkaa vettä tulee taivalta tippuen tai lorottaen. Vettä sataa niin paljon, että tulvavaara on suuri monin paikoin. Viime vuonnakin satoi paljon - mutta koska oli pakkasta, saimme valkoiset ja talviset kinokset tulvien ja vesilammikoiden sijaan.

Pilvet roikkuvat matalalla eikä valoisaa aikaa juurikaan ole edesä päivällä... Kynttilöillä, tuikuilla ja muilla valojärjestelyillä voi rakentaa tunnelmaa ja toivoa, että lunta tulisi pian sen verran, että maailma muuttuisi hiukan valoisammaksi.´

Joulu tulee hiljalleen.
Valot syttyvät pimeyteen
Kävin muutaman kilometrin päässä kaupassa pari tuntia sitten - hammastahna ja kissanhiekka muun muassa olivat lopussa. Pikku-kissa käy ahkerasti laatikolla ja haju vessassa ei ole kovinkaan miellyttävä, yhh... Autolla menin vaikka ajattelin kävellä - sateessa ei huvittanut kävellä.... Autona minulla on nyt autokorjaamon laina-auto. Harmaa pari vuotta vanha Corolla automaattivaihteilla on erikoinen tuttavuus - vaihteet vaihtuvat automaattisesti ja autossa istuva on kuin soutuveneessä kun auton uumenissa joku näkymätön rakennelma vaihtaa vaihteet ja tekee sen omituisen jäykästi. En ole aikaisemmin ajanut tällaisilla vaihteilla ja koko ajan on tunne, että pitäisi alkaa itse vaihtamaan kun auton oma suysteemi on noin jäykkä - tuntuu siltä, kuin auto vaihtaisi kaikki vaihteet ikäänkuin liian myöhään jolloin auto aina hiljentää vauhtia kun vaihto isompaan tapahtuu. Tosiaan kuin istuisi kyydissä kun joku soutaa - pää nuokkuu vetojen tahdissa. Tai ikäänkuin auto läähättäisi. Uhh. Tuollaisia automaattivaihteita en koskaan halua itselleni. Aika paljon menee tällä autolla bensaakin.
Toivottasti saan oman autoni takaisin pian! Se on ollut huollossa jo viikon - koko vasen takaovi vaihdetaan uuteen ja se maksaa kuulemma 2500 euroa. Kamalaa! Naispuolinen tuttava totesi minulle, että jos olisin mies, hinta olisi varmasti puolet tuosta. Naisia kuulemma aina vedetään rankasti höplästä auto- ja muissa "miespaikoissa". Voi olla totta - mutta kuka olisi se mies joka nämäkin hommat meikäläiselle tekisi??? Toisaalta - naiset ajavat paljon aitoa ja kai sitten käyvät korjaamolla ja huollattavat autojaa siinä kuin miehetkin niin miten se voi maksaa paljon enemmän meikäläisille?

No - ihan helposti varmaan. Mistäs sen oikean hinnan voisi tarkistaa...?

Mitä tulee muuten "miesten" asioihin - törmäsin äsken kaupassa käydessäni hieman huvittavaan asiaan. Noin 50-60-vuotias naine kuli Tarjoustalon käytävillä hehkulamppu kädessään ja myyjän nähdessään kysyi, onko myyjä kovin kiireinen - hänellä kun on tällaista miesten asiaa - mies ei päässyt kauppaan mukaan ja nyt hänen, naisen, pitää hoitaa miesten työ: "onko teillä tällaisia lamppuja?" Hän näytti myyjälle aivan tavallista kapeakantaista hehkulamppua, 40 wattista. "Onhan meillä tuollaisia" vastasi myyjä johon naisasiakas vielä kertasi "sen täytyy olla ihan samanlainen, katsokaa tarkkaan kun nämä on miesten asioita enkä ole tällaisia tottunut tekemään". Voi Kiesus, kyllä naisetkin osaavat heittäytyä typerän avuttomiksi; vaikutti jotenkin säälittävältä - nainen oli tavallaan ylpeä, että hänellä on mies joka hoitaa miesten hommat - mutta on nyt joutunut syystä tai toisesta hoitamaan näin vaikean asian kuin lampun oston - ja sitä nyt kuulutti äänekkäästi hyllyjen välissä! kiusallista - miksi naiset tekeytyvät noin tyhmiksi; myyjä oli nainen ja ympärillä oli asiakkaina pelkkiä naisia.

Kaupassa oli sillä hetkellä pari miestä ja molemmat haisivat vanhalle viinalle ja toinen lisäksi pesemättömille alusvaatteille ja muutenkin likaiselle olemukselle. Siirryin toiseen kassajonoon kun hän seisoi huojuen ja lemahdellen edessäni. Aika kiva olla ilman miestä, toisaalta, ajattelin siinä.

Taatelikakkuja. Menossa myyntiin joulubasaariin. Pienin syödään itse.
Syy auton oven vaihtoon on niin tylsä ja kurja kuin olla voi: nuori, vasta kortin saanut mies peruutti minun autooni. Ei katsonut peruutuspeilistä vai mikä lie syynä - laittoi volkkarinsa pakin päälle ja painoi reippaasti kaasua. Jysäytti vasempaan takaoveen niin, että ovi meni lyttyyn. Itse seison hänen takanaa juuri liikkeelle lähdössä, äiti kyydissä. Paikanpäällä mies myönsi töppäilynsä mutta kun oli puhunut vanhempiensa kanssa - auto oli isän omistama ja äidillä käytössä, nyt pojalla lainassa - kielsi syyllisyytensä. Lausunnon saamiseen häneltä meni yli kuukausi; ennen miehen lausuntoa vakuutusyhtiö ei suostunut tekemään mitään. Ylipäätään vakuutusyhtiö oli hyvin nuiva ja epäystävällinen kun oli korausasia kyseessä; ensi kertaa huomasin kuinka vastahakoista heidän toimintansa oli. Lupasivat soittaa - koskaan eivät soittaneet. Minä soitin puolen tusinaa kertaa ja sain aina odottaa pitkät ajat ennenkuin kukaan viitsi asiaa hoitaa.
Teki mieli soittaa kuluttajaliittoon ja valittaa, kysellä onko vakuutusasiakas vain maksaessaan mieluinen kontakti ja voisiko asiaan mitenkään vaikuttaa. En sitten viitsinyt, en usko että asiaan voi vaikuttaa...

Lopputulema oli, että vahinko maksetaan puoliksi. Ottaa niin paljon päähän että vaikea sanoakaan. Ensin uskoin kaveriin. Sitten maksan ison rahan kun hän pyörsi puheensa. Poliisia ei kutsuttu paikalle kun asia oli niin selvä. Hmmph.

Ei siitä enempää. Kai tästäkin jotain oppii... Katkera juttu. Joutuu maksamaan kun toinen, ventovieras särkee oman auton.

Ei pidä katkeroitua kuitenkaan....

torstai 15. joulukuuta 2011

Huilun loppukoe meni upeasti läpi

Keskimmäinen lapsi sai tänään suoritettua musiikkiopiston loppukokeen - 3/3:n kiitettävällä arvosanalla. Onpa hienoa asia tämä. Olen siitä iloinen ja lapsestani tosi ylpeä! Hienosti ja säväyttävästi hän osaa soittaakin - rennon oloisesti, pakottamatta. Jouluna on luvannut soittaa enemmänkin, koko perheelle ja suvulle. Silloin meiltä on koossa enemmänkin soittajia, äidin pianon äärellä.

Nyt on huilun soittoa opeteltu 11 vuotta ja oppia on saatu - vain teoriatentit ovat jäljellä loppututkinnosta. Ne tämä muusikkolapsi on aikonut suorittaa kevään kuluessa, muiden opiskelujensa ohessa. Soitto toki jatkuu tästäkin eteenpäin opettajan johdolla mutta tosi hienolta tuntuu kun on näin tutkinto on nyt kasassa.  Ja vielä hyvin arvosanoin. Muusikko itse oli kovasti iloinen tulokesta ja päivän kokeesta ylipäätään. Ei jännittänyt kuulemma soittokokeeseen mennessään - "osaanhan minä nuo kappaleet kaikki jo hyvin ulkoa". Onhan niitä soitettukin, kaikkia kappaleita monessa konsertissakin.

Viimevuotinen amaryllis
innostui kukkimaan
Hienoa, tosi hienoa. Itse keksin lapselle huilun instrumentiksi avioeron keskellä kun hän oli vielä pieni suurisilmäinen lapsi joka halusi istua äidin sylissä, jutella ja keksiä tarinoita. Suloinen, niin suloine lapsi.

Halusin meille jotakin uutta jota voisi alkaa harrastaa ja pitää ajatukset kasassa, iloksi elämään. Hän ei heti päässyt musiikkiopistoon kun ei suostunut laulamaan sisäänpääsykokeessa vieraillle opettajalle ja koetta seuraaville jäsenille - mutta pääsi sitten parin vuoden päästä sisään kun oli ottanut musiikkiopiston suosittelemalla opettajalla yksityistunteja ensin. En muista aivan miten nimenomaan huilun valitsin - osin sen takia, että kyseessä on pieni instrumentti jota on helppo kuljettaa - ja toisaalta pidän huilun äänestä. Taisi oman siskon sanakin tässä painaa jonkin verran, muusikko kun on.

Musiikki on iso ilo - itselleni ja myös lapsilleni joista kaksi soittaa ja käy musiikkitunneilla. Nuorin harrastaakin myös laulua ja orkesterissa soittamista, viulunsoiton osana ja ohessa. Vanhin soitti hetken myös, yläasteikäisenä pari vuotta pianoa mutta ei halunnut jatkaa enempää.

Ja täytyy sanoa tämäkin, äitinä, tukijana ja maksajana: musiikkiopisto on kallis paikka harrastaa. Instrumenti ja sen huolto on kallista niin ikään. Upeaa, että se satsaus on kantanut tähän saakka!

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Lucia valaisee synkän ajan

Maailma näyttää synkältä paikalta kun kuuntelee uutisia ja lukee lehtiä. Poliitikot ovat viemässä Suomea ja Eurooppaa synkkään mustaan alhoon taistellessaan omien etujoukkojensa nimissä ja omaa poliittista suuruttaan alleviivaten kohti maailmaa joka todella pelottaa. Suomessa eduskunta on evästänyt EU-neuvottelijansa ottamaan pelkän Suomen edun esiin neuvotellessaan Euroopan asioista. Ja minä kun luulin, että EU on olemassa koko Euroopan hyväksi... Nyt jokainen maa taistelee omien etujensa puolesta ja koko EU-laiva on ajamassa karille niin että jysähtää. Sitä jysähdystä nyt odotellaan...

Timo Soinin uusi ja raikas lähetyminen on muuttunut irvokkaaksi kaiken vastustamisksi ja aivan tuntuu, että hän joukkoineen ei elä oikeasti tässä maailmassa vaan luulee voivansa palata aikaan joka vallitsi parikymmentä vuotta sitten. Suomi on nykyään - hyvässä ja pahassa - osa suurta maailmaa enemmän kuin koskaan. Ja niinpä meillä on omituisen tuntuisia ja vaikeita ongelmia taklattavana. Kaiken sortin hyväksikäyttäjiä tuntuu olevan maailma pullollaan, kokonaisista maista yksittäisiin ihmisiin.

Kreikka ja muut eteläiset Euroopan maat elävät erilailla kuin mihin olemme tottuneet täällä Pohjolassa - he laittavat rahaa menemään ja elävät velaksi ja nyt sitten asiansa paremmin hoitaneiden maiden on maksettava siitä. Katkeraa, niin katkeraa. Samaten meille virtaa Suomeen ihmisiä köyhistä ja sotaa käyvistä maista - on romaaneja Itä-Euroopasta ja on ihmisiä Afrikan sarvesta jotka pitävät itsestään selvänä että he saavat täällä hyvän elintason - muiden kustantamana. Katkeraa, niin katkeraa.

Sitten vielä on tulossa lama ja työttömyys kasvaa.

On tosiaan vaikea ymmärtää miksi jotkut tekevät työtä ja toiset ovat vain ja öllöttävät, saavat kaiken kuin Manu illallisensa, tekemättä sen eteen muuta kun ovat olemassa. Mutta näin on. Se on osa elämää - näin kai on aina ollut ja luultavasti on aina oleva - tavalla tai toisella.

Suloisia ilon tuojia, eikö...
Ah - näitä asioita ei jaksaisi niin kamalasti miettiä. Ei enää kun sitä tavaraa on tulkut kuunneltua tauotta jo monta vuotta. Eikä mikään muutu, näyttää siltä.

Eilen näin kerjääviä mustalaisia kadun kulmassa, niinkuin olen jo nähnyt parin vuoden ajan. Aikaisemmin sellaista ei Suomessa nähnyt. Tuntuu nöyryyttävältä ajatella, että joku vain istuu kadun kulmaan odottamaan että muut antavat rahaa... Monet antavatkin. Suomessa kuulemma kannattaa kerjätä, täällä on ihmisiä jotka maksavat purkkin rahaa niin, että ne jengit jotka tuota kerjäysbisnestä pyörittävät voivat täällä oikein hyvin. Poliisi on kertonut, että eri jengit tappelevat suurimmissa kaupungeissa parhaista kerjäyspaikoista.  Asemien edustoilla on hyvä mahdollisuus tienata hyviä summia kahvipurkkiin - ja se raha maksetaan hommaa pyörittäville mafioosoille, ei sillä kerjääjä itse elä. Näin sanotaan.

Pari Itä-Euroopan romaania käveli viime viikolla lähikadulla ja katseli ympärilleen. Ihmettelin miksi he täällä, kadulla jossa ei ole kauppoja, vain taloja ja rauhallista asujaimistoa. Mutta ehkä juuri siksi! Kaikki ovat töissä päivisin. Lehdistä on sittemmin luettu, että kotimurrot meidän alueella ovat lisääntyneet paljon syksyn aikana. Sisään koteihin tullaan jopa saunan ikkunoista ja kodeista katoaa rahaa, elektronikkiiaa ja muuta kannettavan kokoista.

Kun kerran Suomessa on päätetty, että asiat hoidetaan jollain tietyllä tavalla - niin mitäs siinä sitten tehdä voi muuta kuin elää sen mukaan. Olla tyytyväinen, jos itse pystyy oman elämänsä jotenkuten ok elelemään, omat lapsensa ja perheensä elättämään. Lukita ovet ja ikkunat ja maksaa omat laskunsa. Ei silti tarvitse käpertyä omaan nurkkaansa - mutta elellä tällä tavalla kuin maailma on tällainen.

Eilen oli valon päivä - Lucia kulkueet valtasivat koulut, kirkot ja erilaiset julkiset paikat. Sain itse nauttia kahdesta ihanasta valontuvasta Lucia-kulkueesta ja niiden ihanasta laulusta. KIITOS!

Tänään on puuropäivä. Ruisjauhopuuroa - halpaa ja hyvää. Täytyy syödä jauhot pois ennenkuin pikkuhyönteiset iskevät kimppuun. Koti, jossa asuu jyrsijöitä on aina riskissä saada valtavat perhosinvaasiot syömään jauhot, murot, makaroonit ja kaiken viljapitoisen mitä kaapeista ja hyllyiltä löytyy.

Vastenmielisiä otuksia mutta miten niistä eroon pääsee? Siis muuten kuin lopettamalla marsut ja muut jyrsijät. Eläinkauppojen ruokapussit ovat aina, sanovat he itse mitä tahansa, ihan aina suuren hyönteislaunman kasvattamoita ja jyrsijänruokien mukana koteihin tulee perhosia ja toukkia jotka sitten lentävät mu imaan kodin ruokakaappeihin. Hyvät olot on niillä kodin nurkissa joita ei oikein voi kunnolla myrkyttää - pitää vain syödä ruuat pois mahdollisimman nopeasti. Turha on meillä mitään leipä- ym katastrofivarastoa pitää, se on huomattu jo aikaa sitten.

tiistai 13. joulukuuta 2011

Vihreästä teestä lumisohjoon ja soveltuvuustesteihin.

Vihreä tee ja terveellinen elämäntapa
Juon vihreää teetä ja istun keittiön pöydän ääressä vuorokauden juuri vaihtuessa maanantaista tiistaiksi. On alkamassa Lucian päivä. Valon juhla. Pääsen katsomaan Luciaa lapsen koululle aamuvarhaisella joten nyt pitäis mennä nukkumaan. Kohta menenkin, pari tiviä raapustan tähän ensin.

Vihreä tee edustaa terveellistä elämäntapaa jota olen aika huono elämään. Mustan teen suurkuluttajana ja tuota ihanaa juomaa rakastavana ajattelin yrittää liu'uttaa makuaistia kohti vihreää ja terveellisempää versiota tästä jalosta juomasta. Juon sitä kupin tai kaksi joka päivä - olen ostanut erinäisiä lajeja kiinalaisesta japanilaiseen mutta vielä en ole päässyt vihreän teen ystäväksi. Sanon suoraan, että minusta vihreä tee maistuu joko kitkerältä, karvaalta tai molemmilta. Joskus tuntuu kuin imeskelisi tai pureskelisi koivun lehtiä. Joskus - hyvin harvoin - vihreä tee on ollut nautittavan hyvää - mutta siis tosiaan harvoin. Valkoinen tee taas ei maistu minusta miltään - se kai kertoo jotain juojasta; vain asiaan vihkiytyneet ihmiset ovsaavat nauttia valkoisen teen hienostuneesta ja hennosta mausta.

Olen ostanut sekä irtoteetä että pussiteetä. Maustettuja teesortteja en suosi; en  pidä kukkasten ja erilaisten parfymoitujen aineiden lisäämisestä teehen, en mustaan enkä vihreään. En muuten pidä myöskään rooibois-teehen sekoitettavista mausteista; siinä myös minulle aika uusi juomatuttavuus; menettelee!

Paljon on siis opeteltavaa tuollakin saralla- virkistävissä juomissa eri puolilta maailmaa. Yritän oppia!

Lumi tuli räntänä, loskaantui ja on jo taas melkein poissa

Loppuviikosta sateli lunta. Märkää ja painavaa räntälunta. Sitä tuli paljon, syysmyrsky riehui rannikolla ja sen seurauksena lunta tuli ympäri maan.

Meikäläinen on pihan siivousvuorossa - ja perjantaina siis kaivoin kaksi lumikolaa - pienemmän ja isomman - haravoiden ja kottikärryn, kuokkien ja ruohonleikkurin alta vanhasta vajasta ja aloitin pihatyöt. Parkkipaikka on syytä putsata niin pian kuin mahdollista, ennenkuin auton pyörät liimaavat lumen kiinni asfalttiin ja työ tulee entistä raskaammaksi. Huhkin lumikolan kanssa yhteensä pari tuntia viikonloppuna - ja luovutin vuoron naapurin miehelle tänä aamuna. Säätiedotuksissa on kerrottu, että lunta ei nyt ole tulossa lisää, päinvastoin suojasää sulattaa nyistäkin pois.... Onnea vaan, siis!

Lumi on kuitenkin kiva juttu; se valaisee mustaa syksyn aikaa ja lumitöistä saa hyvää kuntoilua!

En saanut työtä jota hain - ja jota tosissani halusin

Nyt se on varmaa - en saanut työtä jota hain ja jota varten kävin kolmessa haastattelussa palkkaavassa firmassa. Kahden eri henkilön kanssa keskustelin siellä ja haaastattelut menivät mallikkaasti. Pääsin sieltä soveltuvuustesteihin joihin meni ensin yksi ilta kotona ja varsinaisiin testeihin melkein koko päivä MPS:n toimistolla. Jouduin osallistumaan pariin työpalaveriin puhelimitse testien välissä joka ei ollut omiaan parantamaan keskittymistä.

Omasta mielestäni olin oma itseni testeissä - mutta jätin matemaattiset, loogiset ja kielelliset testit viimeisiksi jolloin olin nälkäinen kuin susi ja väsynyt kuin tapettu mato - ja homma meni poskelleen. En varmasti mikään älykkö olekaan mutta kyllä silti sapetti kun matikan laskut eivät menneet kuten olin toivonut; en osannut prosenttilaskua ja ylipäätään matikka meni ihan penkin alle. Looginen päättelykykyosio niin ikään epäonnistui. Kielellinen meni ok mutta olisi voinut mennä paremminkin; sain sen osion sentään kokonaan tehtyä.

Psykologin palaute tuli postissa ja juttelen hänen kanssaan ensi viikolla. Tulokset olivat ihan ok - paitsi nuo matikan ja logiiset tulokset...  Joka tapauksessa, loppulausunnossa testaaja suositteli minua siihen työhön jota hain.

Uutta työntekijää hakeva tuleva esimies soitti minulle tänään ja kertoi, että en saanut työtä. Hän epäili, olisinko ollut tarpeeksi motivoitunut tekemään heidän firmassaan töitä pitkään. Olisinko tarpeeksi motivoitunut jäämään heille? Sitä kuulemma epäili, siitä jutteli esimies kuulemma HR:n kanssa. Tästä puhuin jo haastattelussa molempien haastattelijan kanssa kun he sitä jo silloin miettivät, samoin kahden psykologin haastattelussa; vakuutin, että työ motivoi minua. En ehkä ollut vakuuttava, ainakaan siihen ei tunnuttu uskovan joka kyllä harmittaa. Toki mietiskelin aika lailla uuden työn olosuhteita ja tehtäviä - hiukan pelonsekaisesti, mutta olisin ilman muuta ottanut työn vastaan jos sitä olisi tarjottu kaikkien testien jäkeen minulle.

Nyt sitten sanottiin, että en saanut työtä, motivatio epäilytti... Testasivat kuitenkin, ja testi maksoi paljon. Aikaa siihen meni myös tunteja monelta osapuolelta.  Harmittaa enemmän kuin osaan sanoiksi pukea - tosi, tosi paljon!

Niin paljon tämä harmittaa, että olen etsinyt tietoa siitä, kuinka työnhaussa onnistuu ja kuinka sitä voi harjoitella. Yritän nyt tosissani etsiä töitä ja otan työn etsinnän kunnon projektiksi; oma henkilökohtainen projektini menee niin, että teen sille tavoitteet - uusi työpaikka - ja aikasuunnitelman kuinka toimin. Varaan joka päivälle ainakin tunnin jolloin haen työpaikkoja, viilaan ansioluetteloa ja luen aiheeseen liittyviä tekstejä. Tänään kävin jo ostamassa työnhakuun liittyvän kirjan - niitä oli kaksi englanninkielistä kirjakaupassa, milolemmat alle 20 euroa. Ostin toisen: How to master psychometric tests. Tästä aiheesta on kirjoitettu paljon ja netti vilisee aiheeseen liittyvää materiaalia; pakko opetella asiaa hiukan enemmän että ei ole ihan hukassa jos vielä testavaksi pääsen.

Itsetuntemus lienee kaiken a ja o - sitä olisi hyvä opetella; tähän ikään olisi hyvä jo itsensä  jotenkuten tunetea!Hauskaa se ei varsinaisesti ole, mutta jos ymmärtää asiasta jotakin niin varmasti olo tulee paremmaksi - ja ymmärtää kuinka kannattaa vastailla ja mihin kiinnittää huomiota.

Aion saada uuden työn! Oikeasti - ja vakavissani. Vuonna 2012. Ei kun tekemään töitä tämän tavoitteen eteen! Lama on nurkan takana ja Eurooppa kriisin partaalla - nyt on paljon töitä, ne on vain löydettävä ja sitten on vain saatava itsensä niitä töitä tekemään!

tiistai 6. joulukuuta 2011

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Kaksi kynttilää ikkunalle kuudelta illalla - näin aina itsenäisyyspäivänä
Suomi täyttää tänään jo 94 vuotta: onnea meidän omalle isänmaallemme! Oma isä on taistellut ase kädessä silloin joskus kauna kauna sitten hyvin nuorena poikana, viimeisessä sodassa, jatkosodassa. Taisteli maan puolesta ja saanut siitä muistoja mieleensä joita ei koskaan meille kertonut, joskus vihjaili vain. Tupakkaa oppi siellä polttamaan - tupakkia sai palkaksi muistaakseni kaksi askia päivässä. Määrä voi olla väärä mutta se, että se oli osa sotilaan palkaa on totta.

Kaikki tarinat lapsuuden ja nuoruuden aikana ja ylipäätään yhteiskunta ympärillä ovat pitäneet tarinoita itsenäisyyden puolustamisesta, sen tärkeydestä kovasti esillä. Siksi se tuntuu vieläkin hyvin läheiseltä asialta.

Siksi minulla on aina kynttilät ikkunoilla joulukuun kuudentena - oli aina silloinkin kun asuin ulkomailla. Ja silloin kun meni kävelylle, kuuden jälkeen illalla, saattoi nähdä missä asui suomalaisia, minkä ikkunan takana mietittiin Suomen itsenäisyyttä!
Tämän viikon neuleissa on sinistä ja valkoista.
Sukan varteen vanhoja lankoja ja terä uusilla - perinteistä, mummilta opittua!

Juhlin siis itsenäisyyspäivää kotosalla hyvin suomalaisesti: rauhaisasti ja jotain mieleistä ruokaa perheen kanssa syöden, hiukan kuohuviiniä nautiskellen. Ja tietenkin neuloen!

Melkein täysi kuu loisti,
Suomen lippu roikkui pimeässä
Graavilohta ja lohikeittoa syömme, jälkiruuaksi mustikkapiirakkaa kermavaahdon kera ja kahvia. Suklaata on varattu pöydän herkuksi ja koristeeksi, samaten pipareita.

Töitä olen tehnyt muutaman tunnin tänään - Suomen ulkopuolella tänä on tavallinen, tylsä tiistai-päivä. Ja työpaikalla läjäpäin töitä.

Mutta kohta syömme keittoa, muutaman suklaakonvehdin ja juhlistamme iltaa katsomalla minkälaisia pukuja Suomen merkki-ihmisillä on päällään!
-----

Iltakävelyllä kuuden jälkeen huomasin, että kynttilöin polttaminen ikkunoissa on jo aika harvinaista. Tapa häviää, hiipuu. Vain muutamissa ikkunoissa on enää yksi tai kaksi kynttilää...  Monenkirjavia jouluvaloja on paljon, pihoilla ja iikkunoissa. Suomen lippu oli monelta jäänyt pimeälläkin salkoon.



maanantai 5. joulukuuta 2011

Porovalot valaisevat syksyn pimeydessä

Flyygeli avattuna - konserttisalin soitin lähietäisyydeltä
Jonnekin päin Suomea on kuulemma jo lunta satanut. Ei vielä tänne meidän keittiön ikkunoiden taakse, ei, ei. Vettä täällä lorottaa taivaalta, maa on jäisen liukas kun aamuisin on miinusasteita mutta päivisin plussalla mennään.

Riisipuuron ainesosat
Olo ei ole kovinkaan plussalla - vaikka onkin adventtiaika ja se on yleensä mukavaa. Kodikasta ja viihtyisää. On nytkin, toki - laiteltiin hiukan erilaisia koristeita vielä pikkuisen kanssa esiin tänään; hän laittoi itse omat tunnelmavalot omaan huoneeseensa, valonauhan ikkunaan ja sängynpäätyyn. Valot muodostuvat punaisista poroista. Hän valitsi sen 3 vuotta sitten itselleen kaupasta ja nyt kun kaivettiin joulunajan juttuja esiin niin sekin löytyi. Itse kiinnitin punaisen sydämen vanhimman lapsen entisen huoneen ikkunaan, himmelin viereen.

Adventtikyntteliköt ilmestyivät jo viikko sitten keittiön ikkunaan ja pöydälle kun oli ensimmäinen adventti. Tänään sitten poltettiin jo kahta adventtikynttilkää kun syötiin riisipuuroa. Time flies!

Joulukalenterin luukkuja on availtu jo viikon ajan, tänään tuli kaksi kyntilää tonttujen kädessä, siinä partiolaisten kalenterissa. Kaksin adventtia vietettiin pienimmäisen kanssa, hänen aamuisten luisteluharkkojensa jälkeen. Vanhimmat lapset menevät jo omia aikojaan ja teitään - ei kiinnostanut heitä riisipuuro eivätkä piparit, ei suklaa.

Heräsin varhain aamulla ja järjestelin kaikenlaista - sitten vein lapsen ja kaverinsa jäähallille luisteluharjoituksiin. Lapsi haluaa lopettaa partion ja uimaharrastuksen kun nyt pitää päästä jääkiekkoa pelaamaan! Harjoitukset ovat kolme kertaa viikossa - kaukana eri naapurikuntien jäähalleissa joihin pääsee vain kuskattuna. Ajatus jo kammostuttaa - miten herran pieksut saan lapsen kolme kertaa viikossa harjoituksiin kymmenien kilometrien päähän - ja siellä pitää sitten vielä se aika myös notkua odottelemassa, että harjoitukset menevät ohi.... Huh huh. Partio on ollut kiva harrastus mutta sekin on pitkässä matkassa enkä ole päässyt aina kuskaamaan joten kertoja on jäänyt väliin. Se harmittaa. Uiminen on mennyt superhienosti; halli on lähellä, sinne pääsee omin avuin ja lapsi on siinä niin hyvä että pitäisi siirtyä kilpailevaan ryhmään mutta silloin pitäisi uida 3 kertaa viikossa eikä se innosta - pitäisi lopettaa viulu tai kitara että voisi uida noin paljon. No, nyt lapsi sitten lopettaa koko uimisen kun välimuotoa sille harrastukselle ei ole.

...ja valmis adventin puuroateria
Harmittaa, kun lasten harrastukset ovat melkein ammattilaiseksi tähtääviä; ne ovat kalliita ja ne vievät valtavasti aikaa. Ja aika menee myös vanhemmilta - kuinka yksinhuoltajaäiti voi moista edes tehdä??? Ja miksi juuri mitään ei voi harrastaa vain kerran viikossa? Jo aikaisemmin omat vanhemmat lapset sitä harmittelivat - kolme kertaa viikossa on aika tyypillinen tahti melkein mille harrastukselle vain. Sen päälle tarvitaan yleensä vielä vähän lisäharjoittelua. Kaikki tämän koulun ja kavereiden lisäksi. Ei sellainen ole HARRASTUS - työstähän tuo melkein käy! Lapsen pitäisi saada tehdä erilaisia asioita ja olla kavereide kansas - ei satsata kaikkea vapaa-aikaa yhteen harrastukseen ja kilpailemiseen.

Työstä vielä
Soitto soi, klarinetin käheä ääni
Olen itse jo varma, että minut irtisanotaan lähiaikoina; saanko tiedon ennen joulua vai heti sen jälkeen on epävarmaa. Suomessa YT-neuvotteluaika on 6 viikkoa ja jos se käytetään kokonaan, tulee tieto vasta ensi vuoden puolella. Euroopan maissa on hyvin erilaiset irtisanomiskäytännöt - Saksan kaikkein vaikeimmasta vaikka Tanskan helppoon - siellä vain sanotaan, että työt loppu nyt, emme enää tarvitse sinua ja niin se sitten päättyy. Jenkeissä ja Aasian maissa porukasta pääsee helposti eroon. Suomi on keski-kastia tässä.

YT:den jälkeen tulevat varsinaiset irtisanomiset ja siitä sitten irtisanomisaika ja olen pihalla. Sen jälkeen ei meillä enää pelata jääkiekkoa eikä paljon harrasteta muutakaan jollen saa jostain muualta töitä. Yritän tietenkin hakea, ihan tosissaan. Kun vain töiltään ehtii!

Eletään taas päivä kerrallaan ja katellaan. Yritän maksella maksuja pois ja elää säästeliäästi; saa nähdä kuinka käy.

Viikonloppu alkoi puhallinkonsertilla jossa soitettiin paljon klarinettimusiikkia. Konserttisali oli niin täynnä, että muusikot joutuivat soittamaan ihan yleisön keskellä kun tuoleja laitettiin muusikoden ympärille ihan joka puolelle. Ilma meinasi loppua! Olin niin väsynyt illalla konserttisalissa, että taistelin nukahtamista vastaan nipistelemällä itseäni. Silti nukahdin konsertissakin pari kertaa - toivottavasti kukaan ei nähnyt. Noloa.

Kamalaa, väsymys on jo melkein kuin sairaus: olen niin väsynyt, että pelottaa ajaa autoa! Kotona nukahdin perjantaina lehteä lukiessa!

Konsertissa käynti oli silti ja joka tapauksessa kiva kokemus; musiikki on mieltä puhdistava ja raikastava asia. Kotona lapsi soitteli viikonloppuna joulumusiikkia - niin levyltä kuin viulullakin. Hän soittaa ensimmäisessä orkesterikonsertissaan huomenna joten saan taas pian nauttia elävää musiikkia. Johonkin isompaan joulukonserttiin haluaisin myös mennä jossain vaiheessa - katsotaan miten työasia menee ja pääsenkö irroittautumaan. Vaikka irtisanominen onkin kaikella todennäköisyydellä pian edessä, nyt on aivan valtava työmäärä sitä ennen purettavana - viime viikollakin olivat työpäivät järjestään yyli 10-tuntisia; ylituntejahan ei lasketa mutta toki ne itse itselleni laskin. Ei työttömyys siksi uhkaa, että ei olisi töitä - vaan sen takia, että saataisiin kustannukset alas. Kustannuksista suurimpia ovat palkkakulut - joten ne täytyy leikata. Maalliko sanoisi, että kannattaa leikata johto- ja päällikköportaasta jossa ne valtavan suuret palkat ovat. Pienipalkkaista porukkaa joutuu häätämäään pois valtavat määrät että kustannusket leikkautuvat toivotulla tavalla. Se taas tekee organisaatiosta ramman, kun leikataan rankasti työtä tekevää porukkaa pihalle, aivan valtavat määrät. Yläkerroksien paikkoja ei leikata koska juuri ne ihmiset tietenkin päättävät uuden organisaation ja uuden strategian - siksi siellä samat ihmiset vaihtavat toistensa kanssa paikkoja ja päättävät mitä muista organisaation osista poistetaan tai myydään, että saadaan firma terveeksi. Leikataan samalla toki helposti niitä organisaation osia joiden poistumnen tuo valtavat ongelmat jäljelle jääneisiin osioihin. Voi helposti tulla rampa organisaatio... Se nähdään ajan myötä; me jotka poistumme, seuraamme toki myös jatkossa kuinka siellä käy. 

keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Euroko loppuu - ja työttömyys lisääntyy

Uskollinen kaktus kukkii aina marraskuussa makuuhuoneen ikkunalla.
Maailman tilanne tuntuu NIIN masentavalta tällä hetkellä. Euron pelätään kaatuvan valuutana. Maailmantalouden ja yksittäisten maiden talous on tosi huonoissa kantimissa - sitä poliitikot aikovat hoitaa korottamalla veroja ja maksuja. Kaikkein "hauskin" maksu mitä ollaan tekemässä on ns kasettimaksun laajennus - vero kaikkiin laitteisiin joissa on muistia ja joilla voi kuunnella musiikkia. Maksu tulee tietenkin kaikille, huolimatta siitä kuunnellaanko oikeasti musiikkia vai ei. Sapettaa, ärsyttää moinen. Tätä veroa, kuten monia muitakin,  ajaa vasemmistoliitto. En ymmärrä - eikä heidän pitäisi tulea vähävaraisia; vai onko tässä ajatus, että musiikkia kuuntelevat enemmän hyvätuloiset? Höh.

Loppujen lopuksi elämä vaan kallistuu. Kaikilla. Työttömyys lisääntyy ja sen jälkeen uudet maksut tuntuvat vielä epäoikeudenmukaisemmilta.

Siihen kategoriaan kuuluu kohta paljon niitäkin, jotka vielä ovat työssäkäyviä ja palkkaa nauttivia. Itse yksi tähän joukkoon hyvin todennäköisesti jossain vaiheessa kuuluva niin ikään. Pelottaa niin sikana, että en halua edes myöntää.

Tilattaviin lehtiin tulee ensi vuonna 9 prosentin vero. Aion itse perua Hesarin ja paikallislehden tilauksen; ehkä tilaan Hesarin viikonlopuikis vain - siis jos olen vielä töissä. Muita lehtiä ei tule paljon - Suomen Kuvalehteä aion jatkaa. Pirkat ja Yhteishyvät tulevat kun ovat ilmaisia. Samoin kaikki mu mainospaperi jota tulee kilokaupalla kotiin; sen saisi lopettaa, jo ekologisista syistä - mutta eihän niille mitään voi. Jos peruu ilmaisjakelun, ei saa myöskään oman kotikunnan tiedotteita, ei opistojen kurssikataloogeja eikä bussiaikatauluja. Kauppakeskusten, K- ja S-kauppojen sekä pizzakuppiloiden- ym tarjouksista ei pääse eroon millään vaikka en ikinä niitä lukisi, koskaan ostaisi pizzaa. AARRGGH

Piparien uudet kuviot - muumeja, pupuja
Tässä hetki sitten sain tietää, että paras ja läheisin työkaverini on listalla jonne on kirjattu irtisanottavat osastoittain ja alueittain. Pitkä lista ihmisiä jotka eivät asiasta tiedä - neuvottelut liittojen kanssa - YT:t - päättävät virallisesti asiasta. Moinen on tietenkin vain teatteria ja kaikki sen tietävät - mutta se teatteri pitää esittää kuitenkin joka kerta; kuuden viikon pidennys löysässä hirressä roikkumiseen jona aikana tietenkin parhaat ehtivät hakea uuden työn ja moni muukin järjestellä asioitaan. Viime kierroksella yksi työkavei ehti saada talon myytyä ja perheensä muuttamaan paljon pienempään kerrostaloasuntoon, sai lainaehdot neuvoteltua paremmiksi samalla kun odoteltiin YT-neuvottelujen kulkua. Virallisesti irtisanottavat taas päätettiin liittojen kanssa mutta tietenkin kaveri jolta oli työt jo vähennetty ennen YT:den alkua tiesi mitä tuleman pitää. Kaveri viereisellä jakkaralla sai jo etukäteen molempien työt; kiusallista hänelle joka sai työt omiensa päälle vaikka oli kiireinen jo alunalkaen.

No, irtisanottava meni muualle tekemään vähät työnsä ja hoiti pääsääntöisesti omia asioitaan kusi viikkoa. Ei ole tuokaan järkevää - ja syö firman rahoja tosi paljon kun tällaisia kavereita on kymmeniä ja satoja isoissa firmoissa. Sitten tuli vielä eropaketti käteen joten loppujen lopuksi kun erolappu annettiin, hän oli jo henkisesti aivan valmis lähtemään talosta. Uutta työtä hän ei kyllä ole vieläkään saanut - pari kuulautta on siitä kun hän lähti.

Eihän YT-neuvotteluissa mitään jo aikaisemmin työnatajan päättämiiä asioita muuteta - asia on jo päätetty kun ne alkavat. Luotot toki itse antavat jäsenien ymmärtää että he ovat saaneet ajettua sitä ja tätä asiaa eteenpäin, mutta se on useimmiten jo etukäteen suunniteltu neuvottelujuttu; "annetaan niille tämä niin ovat tyytyväisiä." Kaikkien pitää saada tuntea onnistuvansa, olevansa hyvä neuvottelija. Yritys on päätöksensä tehnyt ja neuvotteuissa käsitellään sitten jotakin asiaa kuten irtisanomispaketin kokoa tms - jos sitäkään.

Tiedän, että itse olen samanlaisella poispotkittavien listalla, ihme jollen olisi - sitä sivua en vain itse ole vielä nähnyt, se paperi ei ollut nähtävissä, oli toisella pöydällä, toisten käsissä. Silti toki ymmärrän, että olen yksi osa suurta joukkoa josta ammattiyhdistysten ja eri henkilöjärjestöjen ihmiset neuvottelevat, keskustelevat ja puhuvat kuutisen viikkoa pöytänsä ympärillä.

Tietenkin ymmärrän, että näitä neuvotteluja ei käydä ilkeyttään vaan siksi, että firman on selviytyäkseen vähennettävä kustannuksia - ja palkat ovat iso kustannus. Ei ole yksinkertaisesti varaa pitää ihmisä töissä jolleivat he tee kunnolla ja tuottavaa työtä. Muut saavat mennä - minne menevätkin; se on jokaisen oma asia.

Olen jutellut tämän hyvän työkaverin kanssa jo monta kertaa sen jälkeen kun sain eilen tiedon että hän joutuu pois. Jutellaan aivan tavallisia - en tietenkään voi hänelle kertoa asiaa vaan annan hänen kertoa kun hän kertoilee miten voisi parantaa sitä ja tätä asiaa omassa työssään, tehdä hommia paremmin jne. Hän juuri kertoi ottaneensa yhteyttä yhteen ylimmistä johtajista ja saaneensa tältä kannustusta tekemänsä ehdotukseen - tuntuu kamalalta kun tietää miten nuokin asiat ovat luultavasti teatteria. Tieto lisää tuskaa - tunnen itseni petturiksi vaikka tiedänkin, että asialle en itse mitään voi.

Meidän tiemme tulevat erkanemaan. Tosi sääli; olemme oppineet tuntemaan toisemme ja soittelemme päivittäin, juttelemme firman asioista laidasta laitaan, välillä vähän omiakin asioita.

Viikon päästä tiedämme myös virallisesti totuuden. Silloin tiedän myös, saanko sen työpaikan jota olen hakenut ja johon minut on testattu. Ja joka testi meni mielestäni huonosti - mutta toki tiedän, että siinä ei testattu minun matemaattista lahjakkuuttani ainoastaan - vaan sitä, sovinko tehtävään... '

Elämä on tällaista. Vaikeaa. Nyt kun vielä olen kuukausipalkallinen, pitäisi maksaa velkoja pois - mutta miten se tehdä kun palkkakaan ei meinaa riittää menoihin? Lasten menot pitää kohta varmaan karsia isojen osalta pois kokonaan...

Huomenna on joulukuu, musta marraskuu päättyy. Odotetaan joulua ja sen jälkeen talven valkeutta ja kuulautta. Elämä voittaa, toivottavasti tämänkin synkän ajan.

maanantai 28. marraskuuta 2011

Töiden hakua nöyryyttävyyteen asti

Saumuri. Kallis ja hieno vempain; olisi kiva omistaa tuollainen - ja osata sitä käyttää!
Tänään olen käynyt testeissä uutta työtä varten. Erilaisia täytettäviä ruudukoita, ryhmäkeskusteluita, haastatteluita ja itseanalyysejä vaikka kuinka monta - moneksi tunniksi. Melkein koko päivä meni vaikka tein ison osan jo etukäteen sähköisesti. Toisaalta ihan kivaa - toisaalta kamalaa! Huomasin, että olen matemaattisesti idiootti; en osannut laskea testin laskuja. Loogiset päättelytehtävät menivät myös hitaasti. Sain vain pienen osan tehtyä.

Olen tyhmä. Totta. Surullista.

Luonto odottaa lunta
ja pakkasta
En tämän nöyryyttävän todellisuuden paljastuttua enää odota saavani työpaikkaa jota olen hakenut ja alan satsata tiukemmin siihen, että saan takerruttua kiinni kunnolla tähän nykyiseen. Jatkan taas päivä kerrallaan - ja kiitän tästä kokemuksesta jonka sain itse kokea uutta paikkaa hakiessa. Selvisin finaaliin mutta siellä paljastui todellisuus - varmasti olen itse kaikkein pettynein tähän asiantilaan - kukapa muukaan???

Aika hauska muuten, että kun kaikki joka paikassa aina  hokevat sitä kuinka mitään ei maailmassa voi yksin tehdä; ihminen onnistuu vain ja ainoastaan kun on hyvä sosiaalinen ja kollegiaalinen verkosto - kun tuntee oikeita ihmisiä ja saa luottaa hyviin ystäviin ja perheeseen. Halleluja; rakkaus ja toisista välittäminen voittaa kaiken!!! Nämä ovat niin kauniita ja jaloja asioita, että tietenkin laulan niitä itsekin. Ystävät, rakkaat ja rakkaus, toisiaan auttavat ja tukevat ihmiset maailman myrskyissä pärjäävät....

Aah. Eihän minulla oikeasti ole verkostoja eikä rakkauksia, ei ystäviä. Perhe on, lapset ja äiti. Heille en voi mitään hankalaa kertoa; sen kerran kun olen sen tehnyt, joudun itse lohduttajan paikalle - "mitäs sitten, jos äiti jää työttömäksi?" " Mitäs nyt kun ero tuli - ihan kamalaa." "Ei meidän suvussa ole ennen erottu!" "Miten et nyt osannut hoitaa asiaa paremmin, miten sinä noin pärjäät...?"

Kauniita sanoja kannattaa toistella, uskon. Ihmiset haluavat uskoa niihin. Niin itsekin. Haluan rakkautta, ystäviä, kaikkea hyvää ja kivaa. Ennenkaikkea rakkautta, tietenkin. Se kuuluu ihmisyyteen. Silti moni on ilman - mutta sellaista ei sanota haastatteuissa joissa etsitään "VOITTAJIA". "CHAMPIONS".

Tällä viikolla tehdään täysillä bisnestä työmaalla. Sitten kun ilta saa, toivoisin voivani tehdä käsillä kaikkea kivaa - Ommella. Neuloa. Virkata. Rakentaa himmeleitä. Leipoa.

Lapaset valmistuivat. Toisetkin ovat tuloillaan, samoin sukat.
Lapset olivat viikonloppuna poissa - pienin partioleirillä, isot omissa menoissaan kavereidensa kanssa niinkuin he aina ovat viikonloppuisin. Olin siis kotona yksin ja mietin, onko elämäni tällaista sitten muutaman vuoden päästä kun kaikki lapset ovat omillaan ja toivottavasti onnellisa elämässään ilman äidin huolenpitoa. Nyt vielä oli ihan kiva olla rauhassa ja yksin; olin väsynyt ja tuntui ihanalta istua ja kuunnella radiota, neuloa ja juoda lasi ja toinenkin punaviinia. Kelle sitten joskus teen neuleita - onko minulla ketään jolle puhua...?

Olen aina ajatellut, että elämä menee kuin sen on tarkoituskin mennä. Yksinäisyys on kurja tila - mutta vielä kaameampaa on jos joutuu elämään toisen terrorisoitavana, kiusattuna tai muuten niin, että joku määrää ja moittii koko ajan. Moni avioliitto on sellainen.

Yksin saa olla hakkamatta ja mollaamatta. Vaikka puiden suhinaa kuunnellen. Rakkaudesta unelmoiden.

Kalenterin ensimmäinen luukku auki!

Adventtiaika omalla ikkunalla, keittiössä
Ensimmäinen adventti on tänä vuonna harmaa ja vetinen. Kun ulkona on pimeää ja synkkää, on ihana sytyttää kynttilöitä ja nauttia kotona lämpimästä ja kotoisasta tunnelmasta. Kun on synkkää ulkona, on koti ihanan kotoisa ja suloinen paikka jonne on ihana sulkeutua ja antaa tuulen ulvoa nurkissa!

Vaikk on vasta marraskuu, saa joulukalenterin jo aukaista - jos on ostanut oikean ADVENTTIkalenterin eikä vain perusjoulukuun kalenteria joka alkaa aina joulukuun 1. päivänä. Kalnterin luukusta tuli tietenkin yksi kynttilä - niinkuin aina adventtina tulee kyntty adventin mukaisesti!

Pimeä siis tosiaan puskee läpi joka paikasta, tuntuu, että mikään lamppu ei pysty sitä kunnolla läpäisemään!

Uudet jouluvalot ja valaisimet ovat led-valoja ja ne ovat hehkulamppuja edullisempia. Pieniä ja teräviä valoja kuin kaukaiset tähdet taivaalla. En tiedä, voiko niitä laittaa tavallisiin valaisimiin joita käytetään kunnolla valaisemiseen, ei vain tunnelman luontiin. Energiansäästölamput on tarkoitettu kaikelle kansalle kotoen ja pihojen valaisuun.

Nämä lamput ovat melkein järjestään ihan kamalia. Ihan oikeasti - hirveitä! Markkinoinnilla meille kaikille pakkosyötetty kallis ja saastuttava Ne ovat kalliita ja elohopealla ja muulla raskasmetallilla saastuttavia tuotteita joita ei voi mitenkään enää välttää jos valoa tarvitsee....

Ne valaisevat paljon huonommin kuin vielä jokunen vuosi sitten kaikilla käytössä olleet hekulamput - ja ne himmenevät valoteholtaan häpeällisesti ja huomaamatta ajan kuluessa. Rumia ja kömpelöitäkin ovat. I hate them! Todellinen susi tuotteeksi - silti koko Eurooppa on korvaamassa hehkulamput tällaisilla - energiansäästön nimissä. Silti yksi tuollainen lampun phalainen maksaa 10-20 kertaa enemmän kun vanhanaikainen hehkulamppu - joita ei enää kohta saa kaupoista ollenkaan. ÄRRRSYTTÄVÄÄ!  Voi vain ihmetellä, mitä suhteita lampputehtailijoilla on EU-päättäjien kanssa....????

Harmaa maisema kuvattuna tänään puoliltapäivin.
Pimeässä siis jälleen taaperramme. Hoosiannaa en päässyt kirkkoon kuulemaan kun olin lupautunut kurssille oppimaan saumurinkäytön saloja. Samaten olin lupautunut lapsen partioretkelle glögin keittoon ja tarjoiluun. Saumurin opiskelu jäi kesken mutta partiotapahtumaan osallistuin vähän paremmin!

Luomuvaloa. Tunnelmallista.
Mukavasti meni viikonloppu näinkin. Koristelin illalla kodin adventtiaikaan. Kalenterin luukusta tuli yksi kynttilä ja yksi kynttilä on sytytetty myös kynttelikköstä keittiön pöydällä. Uusi sähkökynttelikkö on myös laitettu keittiön ikkunalle kissan viime vuonna särkemän tilalle. Maksoi 6,90 ja on led-valoilla varustettu - varmasti ihan hyvä investointi kun se kestää varsin monta vuotta jollei kissa taas käy särkemässä sitä jälleen - meillähän on kaksi kissaa huushollissa taas kisaamassa niin kaikkea särkyy taajaan muutenkin.

Saunottiin - ihanaa! Kuunneltiin puiden huminaa syysmyrskyn pauhatessa - siitä tulee hyvä olo; puiden humina on todella rauhoittava ja hyvä ääni. Kaikki puut humisevat mutta kuuset ja männyt mahtavimmin.

Riisipuuroa on syöty, glögiä juotu ja pipareitakin naposteltu. Partiolaisten ansioita kaikki nämä kolme viimeksi mainittua nautintoa. Kiitos kovasti. 

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Onneksi on ilta - ja kissa kehrää

Pieni pala kotia
keltaisessa valossa
Paksu valkoinen kynttilä palaa keittiön pöydällä, flunssainen vanhin lapsi löhöää sohvalla tietokone polvella ja niistää, yskii ja köhii. On saanut lääkekuurin tänään, koko viikon sairasloman. Antibioottia ja Sir Efedrin yskänlääkettä. Iso kissa on hänellä sylissä, puoliksi tietokoneen päällä. Kehrää, kuulemma. Pikku-kissa peuhaa lattialla.

Pienempi lapsi istuu risti-istunnassa lattialla, paksun maton päällä ja soittaa viulua - joululauluja siinä soittelee. Sai ison pinon joululaulunuotteja opettajalta ja nyt niitä tuossa jo soittelee. Jouluyö, juhlayö. Joulupuu on rakennettu, En etsi valtaa loistoa. Tonttujen jouluyö. Heinillä härkien kaukalon....

Päivä oli huima kiireydessään. Onneksi saan nyt istua ihan rauhassa tässä keittiön pöydän ääressä. Tee on hyvää ja mietin, laittaisinko seuraavaan kupilliseen hiukan hunajaa. On kurkku jo tällä äidillä hiukan kipeä.

Ikkunalaidan uusi tulokas:
lohenpunainen kaktus äidiltä
Viikonloppuna kävin äidin kanssa kukkakaupassa - meillä kun on suuri ja edullinen kukkakauppa tässä lähellä; käydään siellä aina kun äiti tulee käymään. Nyt kun syksy on myöhässä, pystyi vielä ostamaan kevään kukkasipuleita; niitä sai 10 kpl 99 sentillä. Äiti osti sellaisen sekavärisen pussillisen, vaaleanpunaisesta keltaiseen ja oranssiin - ja nyt ne ovat jo maassa odottamassa ensin lumipeitettä ja sitten kevään tuloa. Talon taakse, oman kammarinsa ikkunan eteen ne laittoi, veli auttoi kaivamisessa. Sieltä ne nousevat kun kevätaurinko ensin sulattaa lumikinoset ja lämmittää maan. Eteläseinustalla se käy nopeasti. Mutta kun nyt ensin saataisiin se talvi tänne! Jo se saisi tulla, valkea lumipeite!

Viime vuonna tähän aikaan oli jo maassa lumipeite - se satoi näinä aikoina maahan. Sen huomasin viime vuotisista blogi-kuvistani! Nyt ei ole lunta näkyvissä ollenkaan - mutta äiti kertoi, että sielläpäin on jo maa ollut tänään  jäässä ja räntää on sadellut.

Itselläni on jo talvirenkaat alla, toista päivää. Nastat vain rapisevat ajaessa.

Eipä tässä sitten ihmeempiä tällä kertaa. Matka jatkuu!

tiistai 22. marraskuuta 2011

Työhaastattelusta ja lapsen flunssasta - mietteitä päivän kulusta

Kuvalla ei ole tuon taivaallisen tekoa tekstin kanssa. Komea vanha metsäauto
on kuvattu metsämessuilla pari viikkoa sitten.
Rakas päiväkirjani,

siitä on jo viikko kun viimeksi kirjoittelin sinulle. Aika on super-kiireistä ja illatkin ovat olleet täynnänsä kaikenlaista puuhaa ja tohinaa - mitä nyt milloinkin. Tänään olin seitsemään saakka töissä, eilen samoin. Sen jälkeen kun kotiin pääsee, kaupan kautta ja tekee ruokaa lapsilleen, on kello jo lähellä kymmentä. Sanomalehdet jäävät lukematta, neuleet neulomatta ja ylipäätään ne tavalliset asiat joita normaalisti tekee päivittäin, jäävät nykyään tekemättä. Vähän se surettaa... Ihminen haluaa mielellään tehdä tuttuja ja mukavia asioita.

Milloinka olen ollut lenkillä? En muista - on siitä jo monta viikkoa aikaa.

Ikkunakoristeet: ihanainen valopallo,
taustalla olkihimmeli
Olen hankkinut kivan valopallon ikkunaan. Lauantaiksi laitoin, kun meillä oli sukujuhlat kotona ja paikalla 13 henkeä. Lasipallo oli kiva tunnelman luoja kynttilöiden ja ruokailun ja yhteisen porinan ja kanssakäymisen osana. Se on nätti; en halua sitä joulupalloksi sanoa. Se on syksyn pimeydessä loistava kaunis pallura, ruskea lasipallo jossa on kullankimalteisia kiemuroita ja led-valoketju sisällä. Roikkuu olohuoneen ikkunan edessä, reilu viikko sitten tekemäni himmelin vieressä!

Tänään - nyt kun kello on pian puoli yksitoista ja minulla silmät kirvelevät väsymyksestä ja odotan lapsen iltapesun päättymistä ja nopeaa viululäksyjen kertausta ennen nukkumaanmenoa, kirjoitan muutaman asian tästä päivästä ja suljen jälleen tämän sivuston. Lapsi pitää kovasti Sibeliuksen 8-vuotiaana säveltämästä vesipisaroita kappaleesta jota soittaa mieluusti. Se on pitsikaatto ja kuulostaa tosiaan tippuvilta vesipisaroilta.

Yksi työjuttu on sitten vielä tehtävä ennenkuin sukellan lakanoiden väliin ja nukahdan samantien mustaan ja raskaaseen uneen josta herään aamulla kellon soittoon mitään muistamatta. Vaikka en mitään yöstä muistakaan - varsinkin jos pysyn lämpimänä ja siispä minulla onkin sukat, yöpaita ja hartialämmitin kolmen peiton lisäksi lämmön takaajana - voin sanoa, että nukkuminen on IHANAA! On ihanan suloista avata vuode, kääntää peitto auki ja mennä tuoksuvien lakanoiden väliin, ottaa hyvä asento, lukea muutama sivu hyvää kirjaa (jos pystyy eikä nukahda) ja sitten vihdoin sammuttaa valo ja laittaa silmät kiinni. Ympärillä kiehnännyt uni ottaa sitten samantien valtaansa ja laittaa koneiston latautumaan - yöllä sitä on kuin kännykkä laturissa; pimeässä lataamassa akkuja seuraavan päivän tohinoille.
--------
Tänään minua
  • ilahdutti työhaastattelun eteneminen vihoviimeiseen vaiheeseen. Olen käynyt kolmesti haastattelussa joista yksi henkilöstöjohtajan kanssa ja kaksi tulevan esimiehen kanssa. Tänään minulle soitettiin ja kerrottiin, että olen toinen jatkoon valituista henkilöistä; kaksi finalistia testataan MPS:ssä ja katsotaan kumpi meistä soveltuu uuteen työhön paremmin. Olen nyt NIIN lähellä maalia, että pelottaa ajatellakaan... Vielä voi yhtä lailla pudota ja voittaa...

  • suretti uutiset sikaloiden tilasta Suomessa. On aivan kamalaa katsoa ja lukea kuinka ns tuotantoeläimiä Suomessa ja muualla maailamssa käsitellään. Eläinten kohtelu - samoin kuin kaikkien heikommassa asemassa olevien kuten lasten, kehitysvammaisten, vanhusten kuten eläinten ja luonnon - saa minut surusta ja raivosta aivan sekaisin.

  • liikutti vanhimman lapsen soitto töihin: "Äiti, saanko tulla kotiin tänään?" Hän on ollut kotonaan yksin kaksi päivää, kovassa kuumeessa ja flunssassa ja tuntee olonsa yksinäiseksi. Hain hänet kotiin, hän oli kuumeinen ja yskiä rouskutti kuin vanha mekaaninen kone. Mutta oli kihertävän iloinen kun tuli kotiin ja tapasi sisaruksensa ja molemmat kissat - hänen kissannsa on ollut täällä meillä oljamissa taas jonkin aikaa. Tein ruokaa jota syötiin yhdeksän tietämillä, kaikki on hyvin ja koko oma laumani kasassa, ruokittuna ja tyytyväisenä.  Näin on äiti kovasti iloinen!

  • raivostutti työpaikkaruokalan Amican tilanne. Aina sama juttu - ruokala on auki kahteen saakka mutta jos sinne menee syömään yhden jälkeen, voi olla varma että monet ruokalajit on jo syöty loppuun ja ne mitä on jäljellä on osin kuivettuneena suurten metalliastioiden reunoille ja että osa ruuista on kylmiä. Näin tänäänkin: menin syömään noin puoli kaksi ja hain paneeratun kalan - ruokalassa tarjotaan aina KALAA, sillä ei useinkaan ole lajinimikettä; lienee sitä massapyydettyä kalaa joka kulkee maapallon ympäri halpamaissa ruodittavana ja tulee sitten tänne pakastettuna ja laitetaan vain rasvakeittimeen Suomessa.

    Kalan kanssa otin perunoita ja huomasin, että kermaviilikastikekulho oli kaavittu tyhjäksi. Kysyin olisiko keittiössä lisää kastiketta "Ei ole" oli vastaus. Syödessä huomasin, että peruna oli aivan täydellisen kylmää - siis ihan jääkaappikylmää, ei vain haaleaa. Kala oli haalea ja kastiketta siis ei ollut. Salaattilaarien tomaatit olivat lopussa - mutta olihan siellä purkkimaisseja ja leikaatuja salaatinlehden palasia. Kyllähän se salaatista kävi!

    Se mikä tuossa raivostuttaa on se, että tilanne on sama joka kerta kun sinne menee: ruuat loppuvat kesken ja se mitä on jäljellä viimeisen tunnin aikana, on joko kuivettunutta tai sitten aivan jäähtyneitä. Vadit ovat joskus sottaisia ja melkein ällön näköisiä. Silti myös myöhään tulevat maksavat saman hinnan ruuasta kuin alussa syövät.
    GRR…

  • huolestutti tulevaisuus ja työnantajan rankkaa rankempi tilanne ja kuinka se vaikuttaa niin valtavan monen ihmisen elämään. Sitä yrittää olla ajattelematta, tehdä vain päivittäiset hommansa ja selvitä – mutta ajatukset ovat kiinni siinä. Niin itsellä kuin suurimmalla osalla muitakin. Joka kerta kun istuu alas ja tapaa ihmisiä, tulee sama asia esiin. Kuka jää ja kuka lähtee/joutuu työttömäksi...?

  • piristi keskustelu työkaverin kanssa joka rakentaa oman tiiminsä kanssa suuria asioita yhteen maailman kaukaisiin ja eksoottisen erikoisiin maihin: Turkmenistaniin. Olen niin paljon outoa ja tosii erikoista tästä maasta kuullut, dokumentteja lukenut ja nähnyt itsevaltiaasta ja pääkaupungin Ashkabarin  mitä omituisimmista projekteista, että todella oli kiva kuulla kuinka asioita hoidetaan – sain jutella henkilön kanssa joka on tehnyt sinne kauppaa jo yli 20 vuotta. Kiinnostavaa, tosiaan!  

    Olisi NIIIN tehnyt mieli kysyä kaikenlaisia "kiellettyjä" asioita mutta enhän sitä voinut tehdä - se olisi poliittisesti epäkorrektia!

  • hymyilytti kissojen seurailu. Oma yli 10-vuotias kolli ja vanhimman lapsen noin 10-kuinen tyttökissa ovat aika epäsuhtainen pari – mutta tuntuvat tykkäävän toistensa seurasta. Vanha kolli laittaa villiä tyttöä kuriin aika ajoin rajuinkin ottein – mutta välillä ne leikkivät ja telmivät villisti pallona pyörien. Tällä hetkellä pikku-kissa istuu sohvapöydän päällä ja kolli on sen alla. Pikkuinen sohii tassullaan kollia ja yrittää saada sitä reagoimaan ja kisailemaan. Vanhan kissan käämi palaa hetkittäin pennun kanssa kunnolla – ja silloin se murisee ja on hermo kireänä kaikille. Pikkuinen taas ärsyttää välillä ihan tahallaan, ja oikein olan takaa… Ne ruokailevat vieretysten ja joskus ne nukkuvat kimpassa… Mukavia seurattavia ovat!

  • lämmitti vanhimman lapsen ja oman äidin, lapsen mummin, keskustelu autossa kun olimme matkalla kotiin. Hain siis potilaan sairastamaan tänne kotiin ja lapsenlapsi ja mummi keskustelivat pitkään puhelimessa kun ajoin kotia kohti läpi syksypimeän maiseman. Oli kotoisa ja mukava olo – saan olla iloinen ja onnellinen kun minulla on omat läheiset ja rakkaat oikeasti rakkaita ja lähellä. Hyvää elämää tämä on. Ei aina helppoa – mutta ei kai elämän ole koskaan sellaista tarkoitus ole ollutkaan!

tiistai 15. marraskuuta 2011

Työhaastatteluun - jihuu!

Nämä lapaset valmustuvat hitaasti - aikapula riivaa!
Lapsella on kuume hellittänyt; 10 päivää sitä kestikin. Nyt tänä aamuna oli enää 37.1. Tuntuupa hyvältä, kyllä tämä huolestuttikin! Kaksi kertaa lääkärissäkin käytiin eikä mitään syytä kuumelle löytynyt.
Lampaita kaikissa väreissä

Käytiin jo rauhaisasti eläinmessuilla sunnuntaina - hänelle kun eläimet on kaikki kaikessa - ja näitä messuja oli odotettu jo kesäsätä saakka! Oli härkiä ja vasikoita, koiria ja kissoja, lampaita, possuja, kanoja ja aaseja, alpakoita ja vaikka mitä. Kani-estekisa!... Mitä vain eläimellistä oli nähtävissä ja tavattavissa!!

Käärmekin siellä oli, ja se laitettiin kaulalle ja otettiin kuva! Iso boa - en olisi ottanut itse sitä syliin millään!

Itse katselin lankoja ja käsitöitä vaikka lankaa on jo kotona ihan liikaakin! Viime aikoina ovat käsityöt jääneet vähälle teolle muutenkin - saa nähdä saanko noita lapasiakaan tehtyä valmiiksi ennen viikonloppua. Eihän niillä kiire ole oikeasti - lapasia on paljon ja näitä en edes ole antamassa kellekään. SIlti on kiva saada hommat valmiiksi! Jospa illalla istahtaisin hetkeksi neulomaan, vaikka!
Ihania, tuoksuvia lankoja. Pehmeitä, ihanan värisiä. Herkullisia!

Tänään iltapäivällä lähden työhaastatteluun, ihan pian. Sitä hehkuttelen tässä ja laitan nyt luukun kiinni - palataan asiaan myöhemmin! Peukut pystyyn oikein kunnolla - uusi työ olisi upea juttu, totisesti.
---
Myöhemmin, iltasella:

Kävinpä siis työhaastattelussa. En meinannut paikkaa löytää kun oli niin paljon uusia teitä ja risteyksiä - meinasi jo paniikki iskeä! Onneksi olin hipsinyt töistä ajoissa - ja ennätin paikalle sovittuun aikaan.

Haastattelu meni lähinnä juttelun merkeissä; tunti meni nopeasti ja olimme saaneet vaihdettua ajatuksia ja kokemuksia runsain mitoin. Haastattelija sanoi tunnin lopussa samantien, että haluaa minut jatkokeskusteluihin jonne hän ottaa kolme henkeä alunperin haastatelluista kymmenestä. Hakemuksia oli tullut tehtävään muutama kymmen.

Sitten illemmalla tuli tekstiviesti haastattelijalta jossa kysyttiin, voinko tulla seuravaan haastatteluun jo perjantaina. Se ei minulle mitenkään käy, on sellainen kokous että siitä ei voi olla poissa. Ehdotin ensi viikon alkua seuraavalle haastattelulle. Katsotaan!

En halua nyt vielä tätä hehkuttaa ihan kamalasti - mutta hyvältä tuntuu, sen uskallan sanoa! Kiva kiva. Työ johon olen hakenut on monella lailla minulle tuttua mutta samalla myös ihan uutta! Ala on ihan uusi; ei ollenkaan tekninen!

Väsynyt pikku-vasikka messuilla sunnuntaina

perjantai 11. marraskuuta 2011

Uudet verhot ja käsitöitä tekemään


Kataloogikuva - tätä verhoa ja ehkä liinaakin himoitsen omaan keittiöön!
Yritin tilata mutta en onnistunut.

Kun ulkomaailmassa tuiverteleepi kylmät tuulet ja elämä tuntuu rankalta, tekee mieli käpertyä kodin seinien sisään - ja tehdä jotain käsillä. Tekee mieli kaunistaa kotia, puuhata kuin entisajan emäntä ja luoda kotiin mukava ja kotoisa henki...

Se, että koti on paikka josta vaikeuksien tullen joutuu nykymaailmassa aika pian pois, ei ole ajatus jota haluaa ajatella… Jos olisi oma talo ja tontti, oma piha niin olisi oma lupakin siinä olla ja elellä, vaikka vähän köyhempänäkin. Niin oli ennen, maalla. Se oli toinen maailma - nyt koti voi nimellisesti kuulua omalle itselle mutta kun pankilta on iso laina kuukausittain lyhennettävänä ja taloyhtiölle pitää maksaa satasia joka kuukausi erilaisina vastikkeina, ei oma ole oma sillä lailla ollenkaan. Kun rahantulo hiipuu, häviää oikeus kotona asumiseenkin. Pois, pois vain.

No – emme ole vielä tuossa kohdassa tarinaa. Vielä täällä asutaan ja vielä on sähköt ja vesi käytössä, kotona on lämmin ja turvaisan oloista!

On syksy joten haluan vaihtaa keittiön ikkunaan syksyiset, lämpimän väriset verhot. Minulla on kahdetkin verhot jotka sopivat vaihdettavaksi - toiset viininpunaruudulliset ja toiset syksyn punervat joissa leijailee kultaisia painettuja syksyn lehtiä. Ihan hyviä verhoja ja niistä tykkään - alle 10 vuotta molemmat olleet minulla. Siniruudulliset puuvillaverhot joissa kappa ovat olleet ikkunoissa keväästä alkaen - ne voisi laittaa jo odottamaan uutta kevättä kaappiin.

Kävin katselemassa verhoja ja ikkunalamppuja netistä eilen. Suomessa ei ole käsitettä ikkunalamppu; kävin niitä etsimässä Anttilasta ja Prismasta - siellä ei moisista ole koskaan kuultukaan. Eikä valikoimaan kuulu ollenkaan sellaisia pieniä lamppuja joita voisi ripustaa ikkunaan tuomaan tunnelmaa. Kyselin myös kukkalamppuja – mutta eipä sellaisiakaan heillä ole. Höh!


Tällaiset lamput olisi kiva
saada ikkunaan
Siispä menin ruotsalaislle nettisivuille. Löytyihän niitä sitten heti. Paljon ja kivoja. Yritin tilata Jotexilta pari lamppua - mutta sieltä ei sitten toimitetakaan tavaraa Suomeen. Voi kökkö. Laitoin viestin yöllä asiakaspalautuksiin - mutta vielä ei ole vastausta kuulunut.

Täytyy tästä varmasti päästä risteilemään Tukholmaan niin voi käydä vaikka Åhlensilta hankkimassa pari kivaa ikkunalamppua! Tai jostain muusta kivasta kaupasta Drottiningatanilta, muualta keskustasta. Ahh, olisipa kiva päästä Tukholmaan!

Sitten tämä tarve saada neuloa - ihan höhlää, oikeastaan. Käsillä puuhaileminen on vain kivaa - ja varmaan se on myös terapeuttista - mutta eipä sitä haluaisi tehdä sellaista mitä ei kukaan tarvitse. Neulon pipoja ja lapasia, sukkia ja villatakkeja. Kyllähän ne yleensä käyttöön tulevat - paitsi kaikki pipot; niitä on paljon - koska niihin on hauska opetella uusia neule- ja virkkaustekniikoita, tyylejä ja värejä. Kohta aloitan taas uuden pipon, maanantaina sain yhden tehtyä! Uuteen ajattelin kokeilla terrierien kuvion neulomista, vanhasta lasten neuleesta otan kuvion mallin. Minulla on ennestään jäljellä silkkisekoitelankoja joista ajattelin pipon neuloa... Nyt minulla on tekeillä silkkisekoitelapaset viininpunaisella ja tummalla beigellä – sellaisella kamelin värisellä langalla; porot neulon selkäpuolelle. Lapsi haluaa sellaiset mutta villasta ja sinivalkoiset. Saamansa pitää. Pipoa hän ei halua – harmi kyllä!

Leipomisen ja ruuanlaiton olen joutunut vähentämään minimiin kun kukaan ei syö kakkuja, pipareita tai pullaa - ei piirakoita eikä erinäisiä perinneruokia kuten kaalikääryleitä jne... Kaikkea tuollaista olisi kiva tehdä yhdessä - mutta meikäläisen arvopohja ja maailma taitaa olla niin vanhanaikainen, että hävettää! Kenen kanssa täällä leipoisin ja puuhailisinkaan? Joskus olen leiponut riisipiirakoita, sultsinoita ja muuta karjalaista hyvää kaverin kanssa – ai että tuli herkullista syötävää!

Tänään on 11.11.vuonna 11.
Monet menevät naimisiin kun numerosarja on noin otollinen! On myös täysikuun aika. Tuplaonni siitä varmasti sukeutuu noihin uusiin liittoihin!

Hieno on kuu taivaalla ollutkin, kirkkaana mollottanut.

Horoskoopin mukaan tämän ajan pitäisi olla minulle antoisa - odottelin hiukan salaa, että saisin tiedon tai ainakin jotakin haastattelukutsuja uuteen työhön. Ei ole näkynyt. Eikä ole näkynyt sitä sitä miestäkään johon oli mahdollisuus rakastua...

Mies ja uusi työ - siinä on kaksi isoa toivetta elämälle. Maailman tavallisimmat toiveet - niitä minäkin elättelen ja toivoskelen! Ihan oikeasti toivon aivan KAMALASTI että onnistuisin – molemmissa tai toisessa toiveessa. Nämä toiveet ovat ollet korkealla ajatuksissa jo kauan – ja olen yrittänyt uutta työtä myös kovin hakea. Miestä en tiedä mistä etsisin; jospa tuo vastaan tulisi vaikka!

Nyt toivon kuitenkin ylitse kaiken muun lapsen parantumista. 38.9 kuumetta vieläkin. Luulisi, että 11-vuotiaan kroppa kärsii kovasta kuumeesta jo hiljalleen. Mykoplasma - sitäkö se on? Lääkäritkään eivät tienneet ja täällä sitä nyt vain odotetaan paranemista.

Kestääkö lapsen sydän? Entä keuhkot yskimistä? Voi - auta sinä kaiken valtias lastani, meitä!

torstai 10. marraskuuta 2011

Syksyn mietteet ne matalalla lentelee

Syksy on oikeastaan hieno aika - ulkona on rauhallisen kaunista kun illat ja aamut pimenevät päivä päivältä ja luonto hiljenee. Suuret parvet lintuja liikuskelee vielä pihoilla ja puissa; naakkaparvet ovat olleet mahtavan isoja ja ihanasti heläjävät tilhiparvet ovat niin kauniita ja niiden ääni niin viehko! Ah! Oman keittiön ikkunan takana näkyy suuria talitinttiparvia ja olenkin niille syöttänyt vime vuoden joulupipareita joista tunnutaan kovasti pitävän. Oravilla on jo paksut talviturkit niskassaan. Kaiken kaikkiaan hiljaisuuteen vetäytyvä luonto on hienoa.

Itse ei voi vetäytyä yhtään mihinkään vaikka mieli tekisi. Kiire ja stressi syö... Sukulaisella todettu vakava sairaus on itkettänyt. Oman lapsen jo viikon jatkunut yli 38.5 asteen kuume ihmetyttää vaikka terveyskeskuslääkäri sanoi, että ei moisesta vielä hermostua kannata. Sanoi myös, että tämä voi olla alkava mykoplasma oireiden perusteella - tai sitten alkava keuhkokuume. Mitäpä tuollaiseen lausuntoon ja diagnoosiin tulevasta voi sanoi kuin "Jahas, vai niin. Kattellaan"

On huolta siitä ja tästä. Osaisipa vain ottaa rennosti. Jos kohta olen työtön - miten ihmeessä selviämme? Jo jouluna voi todellisuus olla toinen kuin nyt. Ne työt joita olen hakenut eivät ole johtaneet mihinkään yhteydenottoihin. Luulen itse, että olen liian vanha - kukaan ei halua keski-ikäistä naista palkkalistoille. Olipa syy mikä vain, töitä ei näytä olevan tarjolla.

Nyt toki töitä työpaikalla riittää yli kymmentuntisiksi päiviksi - nautin niistä nyt sillä mielellä, että kohta kaipaan näitä aikoja! Ainakin sitä tunnetta, että saan ostaa omalla rahalla ruokaa meille kaikille - lapsille ja eläimille. Maksaa lapsen lääkärin ja auton bensat - autokin pitää myydä jos työttömyys tulee. Kallis kapine, valtavan kallis. Mutta niin on julkinen liikennekin, sen tiedän kun lapsista sitä maksan.

Jos uutisia seuraa ja niihin uskoo, voi olla huolestunut ihan mistä vaan - talous pyörittää maailmaa ja taloushan on nyt kuralla ja huonompaan suuntaan ollaan vain menossa. Kaikki synkkyys on ladattu ihmisten silmien eteen - ja mitä voimme tehdä? Uskoa poliitikkojen hoitavan asiat? HAH!!

Olisin halukas menemään talviuneen. En haluaisi seurata uutisia enkä sitä itseään toistavaa uutisointia Kreikasta, Italiasta, presidenttiehdokkaista ja valelääkäreistä.... ei, ei ja ei.

maanantai 31. lokakuuta 2011

Huono uutinen: YTN lakko alkaa huomenna

Kuuntelin uutisia ja sieltä se tuli, pelätty surkeaa huonompi uutinen: YTN lakko alkaa. Ja näin se luki sähköpostissakin:

Ylemmät toimihenkilöt YTN tiedottaa
31.10.2011

YTN:n lakko alkaa huomenna:

Kaatunut sovintoesitys merkittävästi huonompi kuin muilla

Ylemmät toimihenkilöt YTN:n hallitus ei hyväksynyt valtakunnansovittelija Esa Longan tänään 31.10. antamaa sovintoesitystä teknologiateollisuuden työriidan ratkaisuksi. Esitys olisi tarjonnut ylempien toimihenkilöiden kannalta epäedullisemman palkkarakenteen ja palkankorotukset kuin Metalliliiton ja Pron sopimukset.

YTN:n puheenjohtaja Heikki Kauppi pitää työnantajaliitto Teknologiateollisuuden asennetta täysin käsittämättömänä ja henkilöstöryhmien tasa-arvoisen kohtelun vastaisena. Työnantajan asenne on nyt ehkä kaatamassa koko raamiratkaisun.
– Ylemmät toimihenkilöt on ainoa henkilöstöryhmä, jolle ei suotaisi paikallisiin eriin täyttä perälautaa. YTN:n mielestä liittotason ratkaisussa täytyy turvata meidän jäsenillemme riittävä palkankorotus. Se voidaan taata vain yleiskorotuksilla ja yhdessä sovituilla paikallisilla erillä. Työnantajien yksipuolista määräysvaltaa emme voi tässä asiassa hyväksyä, Kauppi sanoo.
Esitykseen sisältyi 0,8 prosentin paikallinen erä, jonka jakamisesta päättäisi viime kädessä työnantaja. Se johtaisi käytännössä alhaisempiin palkankorotuksiin kuin muilla henkilöstöryhmillä. Näin ollen YTN:n saamat korotukset olisivat jääneet alle raamiratkaisussa sovitun yleisen linjan.

Sovintoesitys ei sisältänyt myöskään parannusta työajan ulkopuolisen matkustamisen korvaamiseen. Ylemmät toimihenkilöt on ainoa henkilöstöryhmä, joka joutuu korvauksetta käyttämään vapaa-aikaansa työasioissa matkustamiseen.
Ylempien toimihenkilöiden lakko teknologiateollisuuden 40 yrityksessä (katso lista tämän tiedotteen lopussa) alkaa huomenna 1.11. aamukuudelta. Lakko koskee ensivaiheessaan noin 10 000 ylempää toimihenkilöä.
Lakko uhkaa laajeta viikon kuluttua 7.11. noin 40 uuteen yritykseen, ellei sitä ennen päästä sopuun. Toisessa vaiheessa lakossa olisi noin 25 000 ylempää toimihenkilöä.
----
Tämä on huono uutinen, tosi huono. Miten tekee nyt ihminen jolla ei ole varaa lähteä lakkoilemaan? Lapset yksin huollettavana ja ruokittavana, irtisanominen edessä ja nyt kun pitäisi tehdä töitä niin paljon kuin suinkin voi, että saa säästöön edes jotain niitä päiviä varten kun irtisanomislappu annetaan käteen - niin pitääkin lakkoilla, että "palkkataso ja muut edut saadaan nousemaan" - tilanteessa jossa lama on muutenkin nurkan takana. Pelottaa, ihan todella.

Mitä jos ei menekään lakkoon vaan tekee vain töitä yhtä sikana kuin aina? Maksaako työnantaja rikkurille palkkaa? Vai jättääkö palkanlaskun kaikille ja saa sillä itselleen säästöä? Tätä asiaa ei ole kukaan kertonut enkä itse uskalla moista tiedustella. Työnantaja ei ole kertonut mitä tehdä - odottaako se, että kaikki jäävät lakkoon jotka ovt kuuluvat YTN:n piiriin vai juuri päinvastoin? Minulla on ainakin palavereja ja kokouksia runsain mitoin seuraaville viikoille varattuna - osa myös oman esimiehen kanssa.

Päivä kerrallan taas mennään. Yritän tietenkin saada hommia puskettua läpi - joka tapauksessa ne ovat edessä jossain vaiheessa - ja tehtävä pois jos lakko loppuu ennen kuin irtisanomiset alkavat.

Tässä on saanut viime kuukausina ihmetellä kreikkalaisten tapaa hoitaa asioitaan ja miettiä, miten he voivat kieltäytyä hoitamasta asioitaan kuntoon, luottavat vain, että asiat hoituvat jotenkin itsestään - ja nyt tuli sitten tämä, omalle kohdalle ja ihan suomalaisten oma asia. "Meidän vuoro on nyt" sanotaan meille. Niin, mutta,  mutta... jos kuitenkin saisi edes nykyistä palkkaa, eikö se olisi kuitenkin parempi kuin ei palkkaa ollenkaan? Mitä se meitä auttaa, jos hommat siirretään pois Suomesta?
Siirretään ne jossain vaiheessa kuitenkin, jonnekin.

Meille on kerrotuu, että pankit myöntävät lakkolainaa. Siinä on hiukka parempi korko kuin muuten pankkilainassa. Voi Kiesus sentään! Täytyyhän sekin maksaa pois!

Luulen, että nuo ihmiset jotka näitä asioita hoitavat, eivät ole itse kiperissä taloudellisissa tilanteissa ollenkaan, ehkä eivät ole olleetkaan... Mitä väliä heille on, jos joukossa on joku onneton yksinhuoltaja ja vaikka toinenkin jolla ei ole mitään puskuria, ei lapsillaan toista huoltajaa eikä muutenkaan tukirinkiä joilta pyytää apua kun korttitaloa alkaa kaatua ympäriltä. Mitä meikäläisellä on kellekään väliä - no on, lapsille. Ja ädille. Muille ei yhtään mitään, pienen piirun vertaa... Kuolisi pois vaan, tällainen luuseri. Kuka muu edes huomaisi - ja mitä silläkään väliä on. Tänään syntyi maailmaan seitsemäs miljoonas ihminen - meitä on liikaa.

Mene pois lakko, mene. Minä haluan vain selvitä elämässä hengissä - vielä jonkin aikaa! Solidaarisuus tulevia toimihenkilöitä kohtaan on minulla olemattomattoman pientä. Itse en edes usko mitään tästä kostuvani, en yhtään mitään. Työpäivät ovat pitkiä, palkka sellainen että juuri saan perheen sillä elätettyä. Ne työmatkat jotka teen, ovat harvassa ja toki ne tehdään omalla ajalla - mitäpä siitä, muutama päivä vuodessa. Eli????

En halua olla rikkuri mutta nyt pelottaa enemmän kuin aikoihin. Työkaverit eivät ole suomalaisia joten solidaarisuus lakkolaisten kesken on - mitä? Tuskin kollegat kondferenssilinjijen takana ymmärtävät, jos laitan viestin, että sorppa vaan, olen nyt lakossa. Hoitakaa homma