tiistai 28. kesäkuuta 2011

Kesä on, hellettä pitelee

Hampurilaisateria viime viikolta lapsen kanssa.
Juomalasi tuli kaupan päälle! 
Nyt tuntuu työnteko kyllä totisesti tervan juonnilta. Ei millään huvittaisi. Olisi kiva lueskella tai mennä maalle ja puuhailla kaikenlaista siellä... Ensi viikon loppuun ei ole enää pitkä aika, sitten menen!
Lapset ovat poissa kotoa - illalla vain vanhin on kotosalla, hän jonka siis pitäisi olla muuttanut omaan kämppäänsä. Muuttaa kuulemma ensi viikolla. Teen hänelle ruokaa iltaisin - vaikka en enää joka ilta koska yritän välttää itse syömistä (huonolla menestyksellä tosin) ja hän tulee kotiin milloin tulee, niin en pelkästään hänelle viitsi ruokaa tehdä kun osaa itsekin. Tai sitten ei edes syö!

Kesä-Hesaa! Kuuma on, ja siltä näyttää.
Hän haluaa evääksi töihin valmiin edellispäivän ruuan eväsrasiaansa.Eilen oli spagettia. Sitä ennen risottoa, viikonloppuna pasta carbonaraa, miilunpolttajaa joka on lasten lempiruokaa. Tänään ei ole tehty huomiseksi hänelle mitään.

On niin saamaton olo että mitään ei oikein meinaa saada aikaiseksi. Ähhh. Ei tätä kirjoitustakaan.

Sauli Ninistö on ilmoittanut pyrkivänsä presidenttiehdokkaaksi. Ja hän on avannut kampanjasivunsa - oikein hyvän näköiset, täytyy myöntää. Tuli mieleen Obaman onnistunut vaalikampanja kun tuolla seikkaili; varmasti sitä kampanjasuunnitelmaa on taustajoukko tarkkaan tutkinut ja Suomeen soveltanut! Yritin laittaa kommenttia sivun kautta mutta en onnistunut. Ei mennyt viesti läpi. Ehkä sama ongelma on monella muullakin - sivulla on vain alle 200 kommenttia kampanja-aloituksen jälkeen; se ei ole paljon. Ehkäpä meikäläinen on mustalla listalla ja sensuroitu - tai sitten sivulle pitää ensin kirjautua ja ilmoittautua tukijaksi ennenkuin pääsee viestittämään. Se on toisaalta ok - häviää ainakain osa törkypostista. Toivottavasti se sensuroidaan muutenkin pois. Monet keskustelupalstat on menneet ihan pelkästään törkypostilaatikoiksi; ihmisillä on tarve mollata muita tosi törkeäll kielenkäytöllä.

Ehkä tästä tulee vielä hyvä kampanja jota mielikseen seuraa! Olisihan se kiva - jos keskusteltaisin oikeista asioista, kuten ulkopolitiikasta - ei nävittäisi ja mustamaalattaisi. Kisa alkaa varsinaisesti syksyllä - mutta Niinistön nettikampanja siis alkoi tänään ja leppoisassa kesäilmapiirissä voi hyvinkin olla, että ihmiset kiinnostuvat lomallaan seuraamaan kampanjan edistymistä.

Hupaisaa! Nyt mukana on virallisesti vasta Vihreiden Haavisto Niinistön lisäksi - jolla ei suuren suuria mahdollisuuksia tietenkään ole - mutta hyviä keskusteluja voi toki syntyä! Soini, Heinäluoma ja joku Keskustapuolueesta loistavat vielä poissaolollaan. Saapas nähdä kuka keskustalainen lähtee kehiin nyt kun EU-komissaari Olli Rehn ei varmasti lähde kun on kaksi vahvaa jo mukana - Rehnin harmaus ja tylsyys vain korostuisivat liikaa eikä ääniä tulisi juurikaan. Kisassa tulevat varmasti loistamaan Niinistö ja Soini, muut soittavat taustajoukoissa.

Mutta mistäpä senkän tietää. Seuraillaan ja kattellaan niin kohtapa opitaan lisää!

Ja aina on jotain uutta - mukamas radikaalia - kehissä. Haavisto on julkihomo ja hän kampanjoi miespuoliso rinnallaan. Mies, siis puoliso, ei ole suomalainen; en muista mistä hän on. Siitä tullaan repimään otsikoita toisensa perään, varmaan vieläkin... ei jaksaisi tuota homohysteriaa enää mitenkään. Se asia on otsikoissa nykyään melkein joka päivä - tavalla tai toisella. Kaikki mikä viittaa sukupuolisuuteen, seksiin on medialle kärpäspaperi johon se tarttuu eikä irti pääse. Jauhaa ja jauhaa vaan. Nyt puhutaan Pride-kulkueesta ja -viikosta joka paikassa. Viikonlopun uutiset tietää jo nyt aihealueiltaan: Pride-kulkue, Niinistö, Katainen ja Soinikin jossain kohdassa. Sitten kerrotaan niistä onnettomuuksista joita tapahtuu - kolareita ja hukkumisia, tulipaloja ja helteen aiheuttamia hankaluuksia. Kreikasta varmasti kerrotaan jotain...

Et täl viisii sit täl kertaa. Jatketaanpa hommia sitten!


- Jälkikirjoitus -
Hmm - kun aviossa oleva homoseksuaali esittelee siippansa, mitä sanoo hän? "Tässä on mieheni Timo" vai? Olen aika kaukana homomaailmasta - tuttavapiirini on pientä pienempi joten en tiedä kun en ole törmännyt... Tuntuu vähän hupaisalta ajatella tilannetta - mutta olen tietenkin hyvin rajoittunut yksilö tässä asiassa - ja monessa muussa toki myös... "Hei, tosi noloo, äiti" sanoisivat kaikki lapseni kuorossa ja häpeäisivät, jos tietäisivät nämä pohdintani... Heille ei varmasti mitä luonnollisinta sanoa, että tuolla menee Pekka ja Pekan mies Timppa. Ja tuolla tulee Päivi ja sen vaimo Mari ja niiden lapset Olavi ja Kyösti....

Töitä ja töitä lisää - ei työ tekemällä lopu

Kas niin, tulipa tehtyä kunnon rupeama hommia tänään. 13 tuntia poissa kotoa - aamulla vein lapsen ensin bussille  jolla hän sitten matkusti 22 muun lapsen kanssa kesäleirille luonnon helmaan. Kolmas leiri tänä kesänä lapsella nyt meneillään - hän kyllä pitää leireilystä mutta aina uudet kaverit, uudet asiat - kyllä ne väsyttävät lastakin. Ei hän ole valittanut - kyselee vain, "milloin äiti voidaan olla yhdessä? Milloin siun loma alkaa?" Tai "Pääsenkö töihin tällä viikolla?" Olen ottanut hänet työpaikalle mukaan yhtenä päivänä kesällä ja yhtenä hiihtoloman tai pääsiäisen aikoihin; silloin työpaikalla on vähän hiljaisempaa ja hän saa sitten nähdä minkälaista on "oikeissa töissä"! Ensi viikolla hän voi tulla maanataina tai tiistaina töihin mukaan. Käydään yhdessä ruokalassa ja hän voi puuhailla omiaan jonkun lomalla olevan pöydän ääressä. Avokonttorissa moinen on helppo hoitaa.

Jylhiä mutta silti leppeän kotoisia maisemia.
Juhannuspäivän tuoksuva Suomi-maisema!
Äidillä on huono omatunto - melkein aina!
Huonon omantunnon kanssa painiskellessa olen ajatellut, että leirillä olo on parempi vaihtoehto kuin ihan yksin kotosalla olo - varsinkin kun minulla on näin valtavasti hommia ja päivät venyvät. Mutta enpä tiedä mikä paras ratkaisu olisi. Jos elämä menisi kuin toivoo, olisi lapsella toinen vanhempi jakamassa aikaa hänen kanssaan, puuhaliemassa jne. Mutta nyt on näin - ja hyvähän meillä ihan on olla näin. Tiukka talous mutta oma tupa ja oma lupa...

Uusien asioiden oppiminen on mukavaa niin lapselle kuin aikuisellekin - mutta lapselle on äidin ja perheen kanssa lomailu myös tärkeää. Ensi viikolla on pakko kyllä jo päästä lomalle;  lähtö tuntuu vain joka vuosi venyvän työsuman takia. Ja heinäkuun alusta astuu yleensä aina uusi organisaatio voimaan - se on enempi sääntö kuin poikkeus. Kun vuosi vaihtuu ja kun puolet vuodesta on kulunut - silloin muututaan! Esimiehet siirtelevät ihmisiä ja tiimejä kuin pelinappuloita laudalla - nuo tuonne, nämä tänne. "Jos sä saat Virtasen ni mä voisin ottaa Gustafssonin; ne toimii paremmin noissa tiimeissä. Ja ota sä Marttinen; sä osaat paremmin hanskata tossa porukassa sen ongelman ja mulle tulee Väätäinen ens kuussa takasin äitiyslomalta kuitenkin..."


Työnteon ihanuudesta
Tänään siis olin 11 tuntia töissä. Kävin kyllä ruokatuauolla enkä paahtanut koko päivää ihan pää punaisena; juttelinkin pari kertaa ihmisten kanssa. Silti. Välillä kyrsii ainainen työnteko. Kun nousin kahdeksalta työpöydän ääreltä - olin pienessä neuvotteluhuoneessa jossa on känkkärät tuolit ja tosi matala pöytä - en saanut selkää suoraksi hetkeen ja vihlovat viivat vetivät päätä ja selkää kasaan. Auts!

Sekin ärsyttää, että mitään ylityökorvauksia ei tietenkään toimihenkilöille ole keksitty. Sukulaiset vinoilevat kuinka pitäisi saada sitä ja tätä prosenttia palkanlisää ja ylityötunteja iltatyöstä - niin saavat esim valtion virkamiehet - paljon paremmilla palkoilla kuin meikäläinen.

No, pois valitus! Hyvä kun on töitä! Olisi kamalaa, jos ei olisi - sitä hoen itselleni kun tuntuu rankalta ja ottaa pahasti kupoliin tällainen.

Miehen iloja - kiva kertoa ex-vaimolle!
Ex-mies naureskeli taannoin "surkealle" palkalleni. Ja äitinsä kertoi kuinka paljon poika ansaitseekaan "ei tiedä mihin kaikki rahat laittaisi..." Juu, onpa toisilla hauskoja ongelmia.Nyt ex-mies perheineen on matkustelemassa jossain Euroopassa, muistaakseni Berliinissä. Sieltä menevät kuukaudeksi Aasiaan. En ole kateellinen, en. Miksi olisin? Täh? Tietenkin olen iloinen hänen puolestaan  grrrrrr

Keskikesän kukat
Tänään on ollut aurinkoinen päivä. Eilen huomasin, kuinka jasmikkeet ja pionit kukkivat; joissakin pioneissa on ihana tuoksu ja jasmikkeiden tuoksuhan on tosi hieno! Liljat alkavat myös kukkia puutarhoissa, samoin ruusut. Mustialan vaalenapunainen, ihana kerrotuu ja tuosksuva ruusu on isoilla nupuilla. Sade tuhoaa ne - toivottavasti ei tänä vuonna.

Äiti karkasi kaljalla ja lukemaan!
Eilen iltapäivällä livistin reiluksi tunniksi omille teilleni polkupyörällä, kirja ja kamemera pyöräkorissa. Pyöräilin vajaan tunnin, ostin oluttuopillisen mukavasta kuppilasta ja menin tuopin ja kirjan kanssa rauhaisaan paikkaan mihin aurinko porotti: rantaan vieville rappusille. Siellä ei kukaan kulkenut häiritsemässä! Nautin täysin siemauksian kun istuin puurappusilla ja lueskelin, kuuntelin lintuja ja puiden huminaa - nautin kylmän tuopillisen kuumassa paahteessa ja tunsin itseni onnelliseksi siinä vain ollessani!

Ihanaa! Luin kirjastosta lainaamaani kirjaa jossa on 12 afrikkalaista rakkausnovellia. Ihan kiva lukea - vaikka jotkut tarinoista ovatkin kuin suoraan jonkun ruotsalaisen viikkolehden tarinoista. Sellaiset aviisit kuin Hemmets veckotidning, Hemmets journal, Ica kuriren tai Allers tai vastaava julkaisevat tarinoita lukijoiden elämästä - näitä luin aika ajoin menneessä elämässäni mökillä takan ääressä: oi niitä aikoja! Ica kurirenia olen tilannutkin joskus. Käsitöitä, puutarhanhoitovinkkejä ja reseptejä sivukaupalla. Värikkäitä kuvia tavallisista ihmisistä askareissaan ja kotiensa ylpeydenaiheiden äärellä.

Yhä joskus sorrun, kuin menneitä muistellen, niitä vieläkin lukemaan - ovat samanlaisia kuin ennenkin; kotoisen suloisia kakku- ja ruokaresepteineen,  lukijoiden tarinoineen ja puhtoisine maailmoineen ja kiltteine, suloisine elämänohjeineen. Olisiko sellainen kivaa elämää - vai kävisikö tylsäksi?

Tiijäpä häntä!

sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Suomalainen juhannus - lasketaan kuolleet

Juhannuksen viettoon liittyneitä kuolleita on tähän mennessä löydetty 7 - eiköhän luku tuosta vielä kasva kun maanantaihin päästään. Hukutaan, kolaroidaan, tapellaan, örvelletään... Hauskalla on hintansa kun hauskuus tulee kännäämisestä. Kännissä hukkuneita on kai nykyään vähän vähemmän kuin 10-20 vuotta sitten, kuitenkin. Silloin sitä vasta hukuttiinkin!

Tulee hiukkkasen kyyniseksi näiden uutisointien suhteen - jokainen onnettomuus on tietenkin kamala tragedia heille, joihin tämä sattuu. Siellä oli nuoria mukana myös - voi vain aavistaa sen tuskan ja surun mikä nyt on monessa kodissa. Voimia sinne toivotan.

Minulla on tarkoituksena vähentää bloggaamista ja kirjoitella muita stooreja. Vielä olen koukussa tänne näköjään...

Tänään on päivä mennyt siivotessa ja järjestellessäpaikkoja. Menee se juhannus niinkin; kaksi kaappia on siivottu, pyykit mankeloitu ja silitetty ja lattiat imuroitu. Huomenna sitten loput! Sisävasrasto on saatava siistimmäksi! Se on kaoottisen täynnä ja mitään ei löydy. Aku Ankkoja on ehkä miljoona - niitä ei tietenkään saa heittää pois.

Syötiin uusia perunoita ja makkaraa - paistettuina kun ei ole grilliä. Ihan hyvää, juu.

Jutelin äidin kanssa ja kuulin liikuttavan kauniista juhannusaatto-kosinnasta ja upeasta sormuksesta jossa on timanttteja. Sulho pyysi äidiltä tyttären kättä, tirautettiin kyyneleet ja juotiin kuohuviiniä. Voi kun ihanaa kun tuollaista tapahtuu!

Vasta maalattu seinä. Saisipa nuo pyykkinarut kohta paikoilleen

lauantai 25. kesäkuuta 2011

Juhannuskihlat


Näin roihusi juhannuskokko
eilen yhdentoista tietämillä
Sisko meni eilen kihloihin! Äiti laittoi viestiä eteenpäin meille sisaruksille. Juhannuskihlat: onnea oikein paljon!

Hienoa, olen iloinen siskon onnesta. Hän elää onnen ja ilon yhteistä aikaa rakkaimpansa kanssa  ja toivon, että heillä on mukava elämäntaival edessään. He vaikuttavat tasapainoiselta aikuiselta parilta - uskon ja toivon kaiken heille menevän hyvin.

Onnen toinen puoli Se mikä ulospäin näkyy ei yleensä takaa yhtään mitään! Usein parit jotka vaikuttavat onnellisilta ja kaikin puolin hyvin pärjääviltä hämmästyttävät ympäristön isosti kun kertovat eroavansa. Tiedän yhdenkin parin "menneestä elämästäni" jossa hyvin onnellisena ja tasavertaisena pidetty pari erosi kun vaimo ei enää jaksanut sitä väkivaltaa jota oli kestänyt heidän seurustelunsa alkuajoista asti. He seurustelivat teini-ikäisistä ja menivät naimisiin ja saivat lapsia - mies hakkasi ja mukiloi vaimoa viikoittain, töni alas rappuja, kuristi ja potki niin että vaimo joutui monasti sairaalaan. Mutta aina hän lupasi tehdä parannuksen, aina kertoi tämän olleen viimeinen kerta.

Oli todella rohkea ja vaikea asia lähteä liitosta parin vuosikymmenen jytyytyksen jälkeen. Miten siihen pystyy - kuka ja mikä saa sen tekemään? Kaikki eivät siihen tosiaankaan kykene. Itsetunto on hakattu pois, oma syyllisyys tilanteesta on kova ja perheelle tuotettu häpeä pelottaa. Paljastuminen tuo uuden, valtavan pelon ja häpeän. "Mikset tehnyt mitään? Miten kestit tuollaista - minä en olisi kestänbyt hetkeäkään?" Ympäristön pöyristys kääntyy uhria vastaan kuin jälleen uusi potku alavatsaan.
Se, että lapset alkavat kärsiä on yksi vipuvarsi jättää mies - niin tässäkin. Mies, isä, alkoi hakata omia lapsiaan ja silloin äidin, vaimon, voimat riittivät lähtöön. Vihdoin.

Outoa oli, että kukaan ei ihmetellyt miksi nainen käytti talvellakin aurinkolaseja peittääkseen mustelmia, kesällä pitkähihaisia poolopaitoja ja pitkiä housuja. Otsatukka oli silmillä ja hän oli aina hyvin peitelty. Koko kroppa oli täynnä mustelmia ja puristelujälkiä kaulassa, että hän ei juuri koskaan voinut pitää tavallisia kesävaatteita. Kylkiluut olivat poikki usein ja kerran, kun hänet oli heitetty alas raput pää edellä, hän joutui sairaalaan pitkäksi aikaa. Oli ihme, että hän selvisi ehjänä elämään "uudelleen hakattavaksi, niinkö?" kysyi lääkäri. Silloinkaan ei vielä kellekään kerrottu mitään - vaimo oli työmatkalla, kertoi mies jos joku kävi kyselemässä. Tai sairas, pahassa flunssassa eikä häntä saa häiritä.

Nyt tämä "onnellinen pari" on eronnut, erosi hiukan ennen omaa eroani. Tiedän, että mies on eronnut jo toisen kerran, samasta syystä. Hän myös hakkasi omia vanhempiaan ja äiti joutui pitkiksi ajoiksi sairaalaan - joutui psykoosiin ja mielenterveysosastolle. Masentui. Hän kuoli muutama vuosi sitten ja isäkin pari vuotta sitten. Miehestä itsestään en ole enempiä kuullut - hakattu ex-vaimo on parisuhteessa toisen miehen kanssa, kuulemma tosi kiltin ja mukavan miehen joka on naista reilusti vanhempi.

Parisuhteet eivät kai koskaan ole helppoja. Itselleni ne olivat vaikeita - mies haluaa usein päättää ja pitää naista hölmönä, naivina, tietämättömänä. Se sattuu - vaikka kuinka totta olisikin. Itse en kyllä mitenkään ymmärrä, miten se noin oikeasti olisi; historiassa ja nykypäivässä toisen vähättely toimii hyvin yhtenä osana valtarakenteita - aina pidetään "toisia" tyhmempinä ja vähäarvoisempina ja sillä perustellaan oma valta ja halu päättää. Toisen vähempiarvoisuudesta tulee helposti totuus jota ei sitten mitenkään epäillä - usein sekä vallanhaluiselle että alistetulle.

Itse olen saanut olla tyhmä/epäluotettava/osaamaton/kiero niin sukupuolen kuin syntymäpaikan, äidinkielen, murteen kuin edellisen elämäni takia. Aina on joku syy olla huonompi toista - miestä. Mies on ollut aina oikeassa ja jos joskus sattumoisin on erehtynyt ja ollutkin väärässä, on se johtunut jollain tavalla naisesta tai naisen vaikutuksesta. No - katkeraksi ei kannata alkaa. JOs kohdalle on osunut vääränlaisia ihmisiä, voi uskoa, että toisenlaisia varmasti jatkossa voi eteen tupsahtaa!

Paljon onnea - kesäkihlat on ihana asia!
Siksi, vaikka yksin oleminen onkin usein rankkaa, on kuitenkin hyvä olla omassa elämässa ja omassa kodissa pelkäämättä ja anteeksi pyytelemättä! Siivota ja puuhailla ilman että se toisia ärsyttää. Lapset toki niuhottavat - mutta sen kestää paremin kuin miehen tyytymättömyyden.

Miten eksyin tällaisia ikäviä ajatuksia kirjoittamaan kun piti juhlia siskon kihlausta? Omia kokemuksia ja patoutumia tuli esiin - omat kihlajaiseni olivat ihanat, vain me kaksi läsnä. Häätkin hienot ja paljon muuta upeaa on ollut.

Kihlaus on ihana ja iloinen asia ja uskon ja toivon hänen onnistuvan parisuhteessaan paremmin kuin iso-siskonsa joka on aina ollutkin aika hankala tapaus! Huithapeli joka on tehnyt elämässään asioita jotka sitten ovat johtaneet asioihin joita perhe on saanut ihmetellä ja hävetäkin. Onnea sisko!

Meikäläinenkin yrittää uudistaa maailmaansa
Tässä sitä nyt meikäläinenkin istuu ja katsoo, saako elämän veiviä vielä käännetyksi johonkin suuntaan, uuteen asentoon. Toivoa voi mitä vaan - ja paljon voi toki tapahtuakin, jos hyvin käy!

Itselläni on halu ja tarkoitus on alkaa vääntää nyt ihan tosissaan siitä elämän veivistä – en vielä anna periksi. En haluaisi. Onhan tässä vielä mahdollisuus kuitenkin elellä vielä kymmeniä vuosia, jos aikoo saavuttaa suomalaisen naisen odotetun elämän iän! Liekö se sinällään niin tavoiteltavaa - mutta katsotaan kuitenkin mitä tssä tapahtuu!

perjantai 24. kesäkuuta 2011

Juhannusaatto - kissojen ja lapsen kanssa kotosalla

Kirjoitellana blogia. Minä kehrään, sinä naputtelet...
Juhannusaatto on jo illassa. Äiti soitti ja kertoi juhannuksen vietosta kotona - lippu on vedetty salkoon jo monta tuntia sitten, on laulettu Siniristilippumme lipun noustessa salkoon. Sisko säesti melodikalla. Koivut on laitettu niin aitan ovien kuin talon ovien pieliin ja vastat tehty saunaa varten. Söivät suolaisen uunilihan uusien perunoiden ja tomaattisalaatin ja oluen kanssa; herkullista oli, kuulemma - ulkona, pihapöydän ääressä nelistään. Nyt olivat juuri saunomassa, äiti jo tullut tupaan aamutakissaan. Olo oli leppoisa ja raukea. Menevät illemmalla kokkoa katsomaan seurakunnan rantaan.

Sellainen tavallisen rauhallinen ja mukaava kotoisan oloinen juhannus heillä siellä. Tuttu. On sinne ikävä - mutta nyt olen nuorimmaisen kanssa kotona. En yksinkertaisesti jaksanut lähteä ajamaan tuntikausia sinne ja samaa takaisin parin päivän päästä, varsinkin kun ensi viikko on taas tosi kiireinen ja nyt jo stressi on saanut pään kipeäksi ja silmiin mustia lämpäreitä - joku aivohäiriö mikä lie; näkö menee melkein kokonaan kun mustaa tulee näkökenttä täyteen ja päässä huminoi. Ja väsyttää käsittämättömästi.

Isot lapset ovat kavereidensa kanssa mökeillä juhannusta viettämässä. Kissat ja jyrsijät ovat meillä pikkuisen kanssa kotona seuranamme. Söinne miilunpolttajan spagettia tänään ja itse juon tässä viiniä. Aurinko paistelee keittiön pöydälle.

Söpö mikä söpö
Olo on yksinäinen; harmittaa, kun ei ole ketään joiden kanssa viettää aikaa, ei ystäviä eikä tuttavia ollenkaan.Yksinäisyys ei tunnu viikolla kun on niin paljon töitä ja kotihommia - koskaan ei ole kaikki tehty kuten pitäisi; aika ei riitä. Silloin miettii vain hetkittäin yksinäisyyttä ja sitä, ettei ole ketään omien lasten ja äidin lisäksi - ei juttelukaveria eikä ketään kenen kanssa pähkillä asioita ja miettiä mitä vain. Kyllähän sen toisten ihmisten puutteen tuntee kun kuuntelee töissä kuinka muut kertovat vaimosta ja tuttavista ja mitä kaikkea tekevät, missä eri paikoissa käyvät ja kuinka kutsuvat naapureita ja tuttavia kylään...

Luin eilen ja tänään ison pinon lehtiä jotka ovat jääneet lukematta kiireiden takia. Hesareita koko viikon pino, neljä Suomen Kuvalehteä... Viime viikon SK:ssa oli juttu valokuvanäyttelystä - Hannes Heikuran valokuvanäyttely on saanut paljon huomiota ja sen haluankin mennä katsomaan. Mustaa valoa tai oikeasti Dark Zone - kuvat ovat mustavalkoisen oloisia vaikka eivät mustavalkoisia olekaan. Kuvissa on mustaa paljon ja kirkkaan valon piirtämää kohta jossa yleensä on ihminen. Yksinäisyys on jonkinlaisena teemana väyttelylssä. "... elämä on valmistautumista siihen yksinäiseen hetkeen jolloin kuolen pois" sanoo hän SK:n jutussa. Näinhän se on, hyvin vahvasti olen tämän tuntenut jo vuosien jopa vuosikymmenten ajan itsekin. Kuolema on läsnä elämässä - mutta siihenkö me tosiaan koko elämän valmistaudumme? oman mummin kuolema sai itseni kuoleman lähelle. Se on lohtu ja kaiken tämän loppu - usein valtavan houkutteleva vaihtoehto kaikelle tälle jota päivittäin läpi käymme.Vaikka elämä onkin ihanaa ja kaunista, on se myös valtavan vaikeaa ja surullista. Haluaisin niin paljon kaikenlaista tehdä ja kokea - niinkuin kaikki. Mutta saamme mitä saamme; kuinka paljon loppujen lopuksi siihen itse voi vaikuttaa - en tiedä. Toisen läheisyyttä, hyvää yhteistä elämää ja omia ihmisiä kaipaa paljon.

Mutta yksin on pakko oppia olemaan - jos ei halua yksinäisyydestä kärsiä niin paljon. On maailma kaunis ihan pelkin ominkin silmin katsottuna! Keski-ikäisenä ei ehkä voi paljoa rakkauden ja kumppanuuden suhteen toivoa - mutta toivoohan sitä kuitenkin! Sisus on ihmisessä aika lailla samanlainen alusta loppuun - kaipaukset siellä sisällä jylläävät vaikka kroppa ei enää nuori pajunvitsa enää olekaan.
On ihana kesäinen ilta, juhannusaatto. Mittumaari. Mutta tässä sitä istutaan, kotona. Lapsi on iloinen, leikkii leluillaan ja puhuu rooli-osia hahmoilleen koko olohuoneen täyttävässä leikissään. Lupasin olla kuuntelematta. Pikku-kissa pitää seuraa minulle makoilemalla pöydällä ihan tässä vieressä. Kehrää kovasti. Ei saisi pitää kissaa pöydällä varmaankaan - mutta olen lepsu tässäkin asiassa. Miksei saisi, muuten?

Kollipoika täytti viime viikolla 9 vuotta. hieno kisu!
Radiossa soitetaan kansanlauluja.Tuleepa niistä haikea olo; oma vaari lauleli kansanlauluja tuvan keinussa istuessaan iltaisin, samoin navetanvintillä työkalujensa kanssa puuhaillessaan, ulkokeinussa myös illan tullen ja työt lopetettuaan... Taidan olla vanha sielu; haikeus on vallannut totisesti mielen, kaipaan jonnekin kauas pois! Minne - en tiedä? Johonkin toisenlaiseen ja ihan toiseen paikkaan...

Ennenkuin ihan itlkemään alan - täytyy jotain keksiä! Jospa lähtisin vähän lapsen kanssa pyöräilemään! Olisiko tuolla naapurikunnassa kokko illemmalla? Jospa mentäisiin katsomaan!

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Päivät kuin unta vaan...

Onpa onni, että lapsi on kesäleirillä tämän viikon ja isot lapset päivät omissa menoissaan ja tekemisisssään. Itse teen nyt töitä yli ympäri kellon  - kvartaalin loppu ja kesäloma häämöttävät joten urakkaa on enemmän kuin millään pystyy tekemään. Yritettävä on silti!

Uutiset ovat jääneet seuraamatta, lehdet lukematta ja kodinhoito on hunningolla. Oi voi.

Maahan on saatu uusi hallitus - sen olen onnistunut huomaamaan! Oppositio hioo kynsiään; varmasti herkkupaloja on heille nyt tarjolla oikein kunnolla. Samoin haukkana seuraavalle medialle.

Eivätköhän poliitikot kohta pakene viettämään kesälomia - hyvin ansaittujako? No, omasta mielestään varmasti; hallituksen rakentaminen kesti iät ja ajat ja homma vei mehut poliitikoista! Huomasin eilen, että edellinen päämisteri, rouva Mari Kiviniemi, sanoi voivansa palvella maata myös oppositiosta. Niinpä niin. Ikäänkuin maailman napoja olisivat hallituksen jäsenet tässä maassa; vain sieltä voi arvokasta työtä tehdä. Kiviniemeen sattuu vallan menetys kovasti, se on ilmeistä. Me työtätekevät muurahaiset, palvelemmeko me maatamme mitenkään - poliitikkojen mielestä? Tuskin, pieniä mitään ymmärtämättömiä otuksia olemme, meille pitää takoa peruasioita päähän sieltä taholta koko ajan - toistaen samoja sanoja ja asioita loppumattomasti, koko ajan - emmehän me hölmöt muuten tiedä mitään, opi edes perusasioita!

Vanhin lapsi tekee myös pitkää päivää - eilen hänen piti herätä jo viideltä että ehtii kuudeksi aamulla töihin. Kotiin tuli sitten kuuden jälkeen illalla - väsyneenä kuin hakattu mato! Selkä oli silloin tosi kipeä - joku laite oli rasvaamaton ja hän kiskoi sitä, riuhtoen samalla selkänsä säpäleiksi. Nyt ei pääse kumartumaan maahan ollenkaan.

Tämä samainen nuori aikuinen on saanut äitinsä avustuksella itselleen asunnon hankittua. Näin hyvää säkää asunnon kanssa ei monella olekaan; työkaverin kautta tuli melkenpä lottopotti kun asunto - siisti, mukava ja hyvällä paikalla - löytyi. Vuokraan menee toki melkein koko palkka kuukausi; pieni harmillinen  yksityiskohta moinen! Kas kun äiti ei voi makksaa eikä isä suostu, on tilanne kuitenkin aika haastava. Yritetään selvitä, yhteisvoimin.

Toinen tämän kevään ylioppilaani on saanut syksyksi opiskelupaikan. Kolmas lapsi on vielä pieni eikä tee muuta kuin kaikkea kivaa - niinkuin pitääkin! Ui, juoksee ja on kavereiden kanssa, leikkii kissan kanssa ja käy kesäleireillä.

Lukeminen
kannattaa aina.
Juhannus on ihan nurkan takana - näköpiirissä on töitä hiukan aattona ja mitä sitten - enpä tiedä! Jos sataa, siivoan. Jos ei sada - ehkä mennään kotiseudulle koivujen katveeseen! Mitään hauskoja hulinoita ei ole näköpiirissä. Valitettavasti. Jospa jonkun taian saisi lausuttua - uisiko joku onni vierehen silloin?

Helluntaikin meni heilatta - niin taitaa mennä aika tämän jälkeenkin. Mitä ei ole, ei kannata surra. Tekopyhää sanoa noin, onko? Enpä asialle mitään osaa tehdäkään - ei työpöydän ääressä oikein heiloja metsästellä.

Kirjoittelen tänne nyt vähemmän työsuman takia - ja koska ajattelin kirjoitella hiukan muita tarinoita - oikeita tarinoita.

maanantai 13. kesäkuuta 2011

Hurja helle, ihana viikonloppu

Rhododendron elikkä alppiruusu. Äidin oma, kimalaistenkin rakastama
Helteestä varoitettiin - ja kyllähän se aika raju olikin! Nihkeän hikeviä päiviä oli perjantaista sunnuntaihin kolme oikein kunnollista ja oikein pistävän kuumaa! Kuumia päiviä oli jo aikaisemmin viikolla, mutta itse istuin silloin ilmastoidussa konttorissa palelemassa enkä lämmöstä päässyt ennen perjantaita nauttimaan. Luonto alkoi jo nuupottaa ja olo oli hikevä ,se täytyy sanoa! Sunnuntai-iltana tuli sitten rehellinen ukkonen joka räiskyi, paukkui ja pauhasi alkuvoivoimaisesti!

Viikko töiden osalta päättyi yleiseen koheltamiseen kun ylioppilaiden kuvaus oli vasta perjantaina - vanhin lapsista joka jo käy töissä, ei uskaltanut pyytää vapaata töistä ylioppilaskuvan takia koska oli jo saanut vapaata yliopiston pääsykokeisiin ja ylioppilasjuhliin - ja saanut siitä vinoilua työpaikalla! Joku kaverikin oli sanonut, "on ihme että saat pitää työåaikan kun olet ollut noin paljon poissa" Kuvioon kuuluu, että hän oli alussa myösmelkein  viikon kovassa kuumeessa heti sen jälkeen kun oli aloittanut töissä - joten nyt hän ei uskalla olla yhtään poissa ja tekee kaikki ylityöt mitä pyydetään!

No - hyvä että on työmoraalia; toivottavasti se jatkuu ja on molemminpuolista!

Poliisi vartio liikenteen lisäksi muutakin kansalaisten toimintaa taas ahkerasti
Menimme siis valokuvaukseen vasta puoli viideltä - ja sepäs sitten kestikin! Kummastakin oma kuvasarja ja sitten yhteisiä kuvia paljon. Kiva oli katsoa kuinka ammattilainen henkilökuvaaja tekee työtään varjojensa, lamppujensa ja taustojensa kanssa, mitä heijasteita käyttä ja miten niitä asettelee! Osaisinpa edes hiukan! Aikaa kuvaukseen kului puolitoista tuntia, ja hinnkaksi tulee piirua vaille kolmesataa eutos: sillä saa kolme kuvaa kummastakin ylioppilaasta, ei mitään muuta! Jos haluaa kiitoskortteja tai yhteiskuvia tai mitään muuta, niin hinta muodostuu hinnaston mukaisesti ja on parikymppiä ++ per kuva, ilman mitään raameja tai reunuksia. On kyllä aivan kamalan kallista, se on pakko sanoa vaikka kuinka onkin ammattikuvaaja kyseessä!Tai sitten en vain vähärahaisena osaa arvostaa ammttilaisen työtä. Anteeksi siitä. Ja harmi kun olen köyhä!

Mitään sähköisiä versioita kuvista ei saa ostaa millään rahalla! Huh huh.

Paras rinkeli on tässä - tarpeeksi tumma!
Mietinkin, että teettäsin kiitoskortit omista kuvistani vaikka Ifolorin kautta! Sitten haluaisin tietenkin niitä yhteiskuvia tilata sekä itselle että sukulaisille. Pahviraameja saattaa saada jostain muualta huomattavasti edullisemmin kuin kuvaajalta jolla tuntuu olevan hinnasto tehty niin, että parjää vaikka kuvaisi hiukan harvemminkin!

Ajelin sitten yksin kotiseudulle! Tie oli jo niin myöhään rauhaisampi vaikka kesämökkikausi on meneillään. Olin perillä puoli yhdentoista jälkeen illalla. Linnut lauloivat vielä, ilma ja koko maailma ihanan hehkeä - vaikka kuivuus tosiaan jo näkyykin tienvieruksilla ja kuivemmoissa maisemapaikoissa.

Lapsi oli saunonut mummin kanssa leirin loputtua ja oli pirteä ja iloinen - olipa ihana nähdä melkein viikon eron jälkeen!

Aamulla kävimme torilla kaksistaan lapsen kanssa. hän sai jätelötötterön - joka muutaman lipaisun jälkeen luiskahti torikiveykselle. Voi mikä harmin harmi! En ostanut uutta kolme euroa maksavaa palloa hänelle enää!

Ostettiin mummille orvokkeja istutettavaksi ulos ja viipurinrinkeli, nautittiin torin tunnelmasta - ja lähdettiin viettämän ihanaa päviää maalla!

Ihan uusi pallorilli vasta koottuna
- vielä odottamassa käyttöönottoa
Teinkin kunnolla erilaista puutarhan perkaustyötä ja kitkemistä - sellaista perustyötä jossa kaupunkilaistuneen ja toimistötyötä tekevän olion ruumis oikein joutuu koetukselle! Niinpä on nyt selkä ja moni muu kohta kehosta kuin tulessa! Ja on jalkaterät ja käsivarret itikoittten ja erilaisten oksein raatelun jälkeen kirjavat ja haavoilla. Hmph!

Nautimme grilliruuasta - sen jälkeen kun sisko oli ahkeroinut kasaan uuden grillin - hintaa pallogrillillä ei ole kahtakymppiä - mutta kun se pitää siten rakentaa itse ja aikaa moiseen kuluu tunti jollei ylikin, niin tuntuipa valmis grilliruoka sitten hänestäkin todella ansaisulta! hyvä se olikin, toden teolla! Ja sauna siihen päälle - ihana puulmmitteinen vanha melkein 90 vuotta vanha navetan vieressä oleva sauna on parasta mikä maa päällään kantaa! ikkunasta kuuluvat linnut, jopa käki kukkui vielä oikein intona vielä!
Ja tässä ihanainen kesäinen grilli-illallinen: NAM!

Mitä voi ihminen muuta toivoa - rauhaisa ihana lauantai-ilta, hyvä ruokaa ja sauna ja sää kuin linnunmaitoa!


Ilta-aurinko puoli yhdentoista aikoihin - piilossa hui säi!

Kesä on ihana - nautitaan, kun se on täällä. Itse aion vakaaasti nauttia niin hyvin kun osaan!

Lauantain lämpötilä oli kolmenlymmenen tietämillä iltaan saakka - ei tarvitnnut todellakaan palella missään! Sunnuntai alkoi yhtä lailla kuumana - yökin oli tosi kuuma. Heräsin jo kuudelta aurinkon säteisiin - aamun aurinko huoneessa jossa ei ole kaihtimia eikä ikkunan eteen vedettäviä verhoja oli aika hiostava kokemus! Luinpa sitten muutaman luvun Mika Waltarin Istanbulin matkakirjaa siinä aamuhelteessä vuodesohvalla lötkötellen!

Pilvet kerääntyivät taivallee ehkä kolmen tietämillä ja siitä tunnin päästä oli kunnon ukkonen päällä. Vettä ei tullut ihan hirveästi - mutta sen verran, että kyllä luonto ja viljelysmaat ihan kivasti suihkutusta saivat. Hyvä niin! Kotimatkalla illalla huomasin, että tiet olivat matkan toisen puoliskon ihan kuivat - sateet eivät vielä joka paikkaan sunnuntaina ehtineet.

Toivottavasti ei tule ihan kuiva kesä muutenkaan. Järvien vesi on jo nyt hurjan matalalla ja luonto huutaa kosteutta. Venäjän puolelle soisi myös sateita - siellä syttyy niin rankkoja tulipalpja muutenkin kesäisin, että jo senkin estämiseksi olisi hyvä vettä saada!

perjantai 10. kesäkuuta 2011

Lapsi kesäleirillä, itse töissä, oma äiti heikossa kunnossa

Palaveripöytä iltaseitsemän maissa
Lapsi on kesäleirillä. Ajelin melkein 600 kilometriä että sain hänet sinne viime viikonloppuna. tulevana sitten taas ajellaan sama reitti. pitkä matka mutta viikko on ollut mukava. Leiri on päiväleiri ja lapsi on saanut viettää aikaa pikkuserkun kanssa maaseudun ja järvenrannan elämää tukimalla, uimalla ja nauttimalla kesästä oikein kunnolla. Sää on ollut helteisen kuuma - järvivesikin jo yli 20 asteista. Kelpaa siinä polskia!

Auton lämpömittari näytti 26 astetta ulkolämpötilaksi vielä puoli yhdeksältä illalla!

Muut lapset eli ylioppilaat ovat molemmat eri tilanteissa: toinen jatkaa töitään pesulassa - hän ollut siellä kohta kaksi kuukautta. Homma on raskasta ja siellä on usein ylitöitä - mutta pesulatyöläisemme on tyytyväinen työhönsä ja on selvästi uinut sisään sen maailmaan - puhuu jo työpaikastaan kuin olisi ollut siellä vaikka kuinka pitkään! Nousee aamulla kuudelta - perjantaina viideltä - syö aamupalan, tekee eväät ja lahtee bussilla töihin. Kotona hän on sitten illalla - joskus tulee kavereiden kautta vasta myöhään, usein suoraan töistä ja on sitten kotona kuuden tietämissä, nälkäisenä kuin susi. Tulee siihen aika työrupeama, pitkä päivä. Palkka on vajaata puolitoistatuhatta kuussa. Kun ei tarvitse asuntoa eikä muuta itse maksaa, on palkka ruhtinaallinen ihmiselle jolla ei ole aikaisemmin ollut muuta tienestiä kun se mitä vanhemmilta on saanut.

Se yksi kaamea asunto jäi onneksi saamatta mutta nyt menemme katsomaan maanantaina toista jonka saisi vuokrata yhdeltä minun työkaveriltani joka muuttaa kahdeksi vuodeksi ulkomaille. Kalustettu kaksio hyvällä paikalla: tosi hienolta kuulostaa! Menemme katsomaan asuntoa maantaina töitten jälkeen.

Kolli kesäsäässä
Toinen ylioppilas on työtön ja viettää aikansa puuhaillen omia juttujaan ja olemalla kavereiden kanssa - ja hän myös seurustelee. Ovat yhdessä aika paljon aikaa.

Tänään olisi nuorimman leirillä ollut mahdollisuus mennä kuulemaan konserttia. Mummi oli aikeissa mennä sinne mutta sitten aamulla häntä puristi pahasti rinnasta - nyt ensimmäistä kertaa molemmilta puolilta, hän kertoi. Tähän mennessä puristus on ollut vain toispuoleista. Kipu meni pois nitrolla joka todistaa, että sydnkipu se oli jälleen. Koko päivän sitten on väsyttänyt tosi paljon, ollut heikko olo. Näitä nitron ottamisia on äidillä viikoittain. Se huolestuttaa minua - ymmärrän tietenkin tosiasiat - mutta en niitä haluaisi hyväksyä.toivon ja tukoilen, että äiti saisi olla meidän kanssamme vielä - vaikka hän sanoo jo olevansa valmis kaiken jättämään. Mutta vuosi vielä - tai kaksi... minä niin toivon, itsekkäästi.

Mieleen on tullut kovin usein äidin ystävä joka kuoli vuosi sitten juhannuksena. Hän soitti juhannusaattona äidille ja kuulosti kovin humaltuneelta.  Hän  oli alkanut juoda jo vuosia sitten - ensin ikäänkuin huomaamatta ja salaa, hiljalleen entistä näkyvämmin. Ei toki missään julkisesti esiintynyt humalassa, tämä entinen opettaja ja monella tapaa "näkyvä"  ja aika tunnettu henkilö - hyvin tarkka maineestan myös. Mutta koska hän soitti äidille viikoittain, jopa monta kertaa varsinkin kun oli juonut, oli asia tietenkin tiedossa meille ja monelle muulle lähipiirin ihmiselle. Hän joi viiniä ja erilaisia makeita liköörejä - tyypillisä juomia alkoholisoituneille, sanoi sisko kerran. "Kuka muu juo halpaa ja makeaa kahvilikööriä?" Tjaa - en tiedä!

Aattona ystävä oli tavallistakin sopertavampi. Äidistä oli hankala jutella hänen kanssaan, niin sammaltava hän oli. Toivottivat sitten hyvää juhannusta ja laittoivat puhelimen kiini. Sitten ei hänest kuulunut mitään viikkoihin. Äiti ajatteli hänen viettävän aikaa lastensa ja lasten perheiden kanssa - vaikka tiesi heidän völiensä olevan kylmät ja toimimattomat. Kesä oli kuuma ja helle piinasi vanhempia ihmisiä - nuorempiakin. Mökillä järven rannalla kesää viettävä kaveri elelee sillä mukavasti, ajattelimme kun kävimme vastakkaisella rannalla mutta emme nähneet ystävän rannalle. Sillä ei näkyny koskaan mitään liikettä - mutta eipä hän leskeksi tultuaan juuri uinut eikä saunonut, ei soudellut eikä muutenkaan viihtynyt ulkosalla.Lueskeli lehtiä ja katsoi televisiota, joi. Oli aika yksinäinen kun välit sukulaisiin ja lapsiin olivat niin huonot.

Pikkukisu tutustuu maailmaan
Heinäkuun loppupuolella ystävän lapsi sitten soitti ja kertoi äidin kuolleen. Viimeinen puhelu oli äidin kanssa soitettu. Kuolema oli tapahtunut jo viikkoja aikaisemmin; tytär löysi äitinsä kuumasta kesämökistä laittialta, monen viikon jälkeen. Mahtaa olla ollut aivan hirveä löytö!

Lopputulemana saimme sitten myöhemmin lukea hautakirjoituksesta lehdestä, että kuolinaikaa oli siirretty kolmisen viikkoa eteenpäin - ilmeisesti siksi, että ei haluttu aiheuttaa skandaalia siitä, että äiti makasi yksin viikkoja omalla mökillään, kenenkään häntä kaipaamatta.

Kaamea kohtalo. Kaikin puolin surullinen juttu. Monesti tulee tämä asia mieleen, jostain syystä.

Tämä asia ei mitenkään liity aiheeseen - tuli taas vain mieleen. Poukkoileva mieli.Toisaalta - mikä olikaan jutun aihe? Ei sitä kai ole ollenkaan!

Oma äiti on heikkona. Tapaan hänet huomenna ja toivon, että saamme viettää hyvän viikonlopun. Velikin tulee käymään - hän menee kaverinsa synttärijuhliin. Itsekin mietin sinne menoa - maalla kaikki tuntevat kaikki! Mutta en nyt ole varma menenkö loppujen lopuksi.Rahatkin ihan loppu - pitäisi antaa rahaa lahjaksi miehelle; niin hän on toivonut että pääsee matkoille.

Aivot ovat ihan seis. Olin kahdeksaan palaveripöydän ääressä - kyllä alkoi jo nukuttaa!

Huomenna, ennen maalle lähtöä, yritän saada ylioppilasjuhlajutun kirjoitettua.

keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Ihana kesäilta – mie käin konsertis

Mie oon iha just menos nukkumaa, silmät iha sikkuralla ja tuntuu ko ois joku käynt ripottelemas hiekkaa sallaa miu silmii. Mist mie tiijän vaik oiskii, heittänt jostai kulma takkaa. Tai sit se on se nukkumatti, yrittää saaha miut sänkyy.

Eile varotetiit telkkaris et tännää ois tulos hellepäivä. En tiijä miks siitkii ihmisii pittää varottaa – kukaa ei vissii ossaa ellää ennää mitenkää jos joku ei oo koko aja sanomas et varo kylmää, varo kuumaa, varo raekuuroi ja varo iha mitä vaa elämäs. Tee tällee ja sit tällee; neuvotaa aukuisii ihmisii iha ku pienii lapsii. Ihmiset ei ois nii avuttommii jos ei joku koko aja ois sanomas mitä pittää tehä ja mitä ei saa tehä! Oma järki hävvii päästi iha tykkänää - ja niihä se vissii on monilt hävintkii.

Tänää ois sit pitänt pelätä helleaaltoo. Hui kamalaa – kuuma ilma tullee, juoskaa karkuu! No mie en juossu mut en kyl mittää helleaaltoo huomant siltikää. Käin kyl keskel päivää ulkon – ai et tuntu ihanalt ku aurinko pahto siniselt taivaal, räkitti iha kunnolla. Toimistos on kesäjelteelkii nii kylmä et ilma pitkähihast ei pärjää ollekaa. Ois teht miel jäähä ulos, istuu vaik siin nurmel vähä aikaa tai ettii jku puistopenkki jostai. Mut eihä meil oo työpaika lähel mittää penkkejä eikä kyl oo puistookaa. Siel tehhää töitä, ei siel aurinkoo oteta eikä palvota.

Miul ko on tuo laps nyt kesäleiril ni ei tarvii iha kamalast kärsii jos ruoka ei oo pöyväs heti töitte jälkee. Mie sit tein vähä pitempää työpäivää, tulin kottii seittemä jälkee. Siin ko viel olin korois ja hammees avaamassa ovvee ja kattomas et kissanpentu ei karkaa ulos ni soitti miu lapsuuve kaveri ja kysy et mennääks kuuntelemaa kirkkoo Vivaldii. No, miehä oon tollasee ain valmis ko partiolaine – mut kello ol jo niin paljo et ois pitäny lähtee menemää iha silt seisomalt. Emmie silleen ii kiireest haluu lähtee. Keitin kupin teetä ja otin pari rieskan palasta ja annoin eläimille ruokaa. Pikku kissa on mahoton – se hilaa ruokaa keittiöst johokii piiloo ja sotkee koko huushollin.

Sit mie jo läksinkii autol menemää – pyörälhä sinne ois pitänt mennä mut ei voi mittää jos ei kerkii. Meinasin nytkii myöhästyy mut pääsin kuitekii sissää viel.

Vasaanikukko karjahtellee ja napsii jyvät pellosta

Ja olipas ihana istahtaa iha täyve kirkon penkkii, kuunnella musiikkii. Ihanaa musiikkii! Siin sielu leppää, iha varmast. Sen tuntee oikee, rauha laskeutuu pääälle ja olo on sees. Jos nyt tietää mitä sees on; jos ei tiijä ni siin sen oppii. Mie olin iha sees. Ja sepäs onkii jottai mihi jkannattaa pyrkii! Hih.

Soittiit Vivaldii, niiko mie vissii jo kerroinkii. Ens oli Kesä niist neljäst vuuvveajasta – kevättähä ihmiset mielellää kuuntelee, sellasetkii jotka ei nii muute tän sorttisest mussiikista nii välitä. Hyvi soittiit, oikei hyvi. Kaveri sanokii lopus, et mite tuo ol noi lyhyt, tuonha ois voint kuunnella vaik kaks kertaa läpi. Sit oli seuraavaks Gloria – kuoro ja orkester esiinty, sekkii Vivaldii.


Vasaani siel tallustellee pellos

Tunni kesti tuo ihanuus. Sit vaa takas kottii – mie autol ja kaveri pyöräl. Vähä kummalline konserttireissu tuollane mut mikäs siin. Iha hyvi toimi. Hää kysy miut teelle mut emmie ennää lähtent. Joskus muullo sit. Kiva ku päästii kuuntelemaa ja vähä haastelemmaa. Kaveri mennee ukkosa kainaloo, mie meen kissoje luo ko kaik lapset on mikä missäkii. Mie sit tätä tekstii aloin viel rustaamaa.

Ukko ois kiva olla miulkii mut mist semmosen löytäs, sitä en tosissaa tiijä. Kiva äijä jonka kans vois tehä yhes asioita, ellää ja olla niiko nyt ihmiset on. No ooha mie vähä nirso, en iha mitä vaa huoli. Mist mie ite tiijän miks mie yksi oon - elämä on nyt vaa tällasta. Kaik tutut ja tuntemattomatkii on miehe kans, vähä kyl täs ain välist säälii ittsseä ku ei oo kainaloo ja hartianhierojaa miul ollekaa. Joka paikas mie oon ain se joka on yksinäine  äiti. Ponmokii siit eile puhu - sano, et ei miuta voi ulkomaille lähettää ko mie oon single mother. Syrjintää!

Kuusamat tuoksuu nii ihanalle,
se on oikee kesäillan tuoksu

Kotimatkal kirkost kattelin järvee ja kesäillan ihanuutta. Sitä on tarjolla pitkäst aikaa – nyt pittää nauttii ku ei koskaa tiiä mitä käy ja millo tää ihanuus loppuu. Ihanii tuoksuja ja värejä, kukkii vaik minkä verra. Lupiineit on tienvarret sinisennää. Ja punasii ja valkosii on joka vuos enemmä. Kattelin kahta fasaanii pellolla, siellä kukot riekku pahal äänel ja söi maajussin siemenii mahhaasa iha rauhas. Komioita ovat linnut, pörhisteelliit nii ku ukot tekkee. Kanat varmast lähimaastos hoitiit poikasii, niit ei nää koskaa

Ihana ilta ja ihana ilma. Kyl mie oon ilone et mie lähin vähä ulos kottoo. Ku se lapskii on pois kttoo. sitäkii on ikävä, sanottava se on.

Nyt mei taijan mennä täst sänkyy. Aamul pittää nousta jo enne kuutta. Huomen vast kiire päivä onkii tulos. Saa nähä joutaaks siin helteit pelkäämää!

maanantai 6. kesäkuuta 2011

Hyvin meni - vaikka mokasin ja tyrin!

Suvun kanssa tulee aina möhlittyä jotenkin. No - minä nyt möhlin muutenkin ilman suurempia ongelmia... Nyt kun upea, mahtavan hieno ylioppilasjuhla on ohi, tulee mieleen kaikki se joka olisi pitänyt tehdä toisin. Ja niitähän piisaa - vaikka kokonaisuutena juhlat menivätkin kivasti ja vieraat sekä kuin juhlivat uudet ylioppilaat ovat kilvan kehuneet mukavia ja lämminhenkisiä juhlia.Se on hienoa, upeaa oikeasti. Stressasin koko hommaa aika lailla.

Huono omatunto kalvaa nyt niistä hölmöistä jutuista jotka tein. Kuristaa mahasta ja kurkusta ajatella, miten hölmö, miten itsekäs ja tyhmä sitä taas onkaan ollut - asia jta ei useinkaan viitsi ajatella. Mutta niin se vain kuitenkin on.

Valutan nyt pahan olon ja kurjan itseanalyysin tähän niin asia ehkä sitten selkenee omassa mielessä ja saan korjattua asiat jotenkin, ainakin niin, että en enää samoja virheitä tee… Toivottavasti.

Omilla ylioppilaillani oli mukava päivä - siltä vaikutti ja niin he sanovat. Se on ihan pääasia, tärkeintä kaikessa. He saivat paistatella huomion valokeilassa, olivat kauniita ja ympärillä oli kavereita, sukulaisia ja tuttavia. Sen lisäksi sää oli upea ja alkukesän kauneus oli juuri niin upea kuin olla voi – omenapuut tosin olivat jo kukkineet, mutta kaikki oli perfetto siitä huolimatta. Lämmin, kaunis aurinkoinen kesäpäivä, linnut lauloivat - kuulin mustarastaan ja satakielen lauantaina, näimme myös fasaanin. Ja erinäisen määrän kaikenlaisia muita pikkulintuja (ja variksia) ilahdutti meitä!

Itse juhlapäivästä kerron toisessa päiväkirjamerkinnässä.

Munausten purku pitkällä kaavalla tässä:

Munaus 1: Kaksi vanhinta lastani sai ylioppilaskirjoitukset läpi tänä samana keväänä ja minulla on ollut ilo ja kunnia olla kahden tämän kevään abin ja tulevan ylioppilaan äiti. Äiti sitä sitten on tässä pitkin talvea ja kevättä jännittänyt aika lailla. Abit ovat käyneet lukionsa aivan eri kouluissa, eri kaupungeissa ja lukeneet eri aineita. Ylioppilasjuhlien kannalta tilanne on ollut hiukan haastava kun jo alkuun tietenkin tiesin, että en voi äitinä mennä kun toisen lapsen lakkiaisiin. Nuorimman todistuksen haku jäi sitäpaitsi väliin. Toisessa lukiossa tilaisuus alkoi klo 10 ja toisessa klo 11. Koulut ovat niin kaukana toisistaan – tunnin ajo autolla – että oli pakko valita vain toinen. Mietin kovasti kuka menee kumman koululle; halusin, että heillä olisi tunne, että olen oikeudenmukainen enkä suosi kumpaakaan.

Niinpä siis pyysin kummankin kummia – omia sisaruksiani, lasten isän puolen kummit ovat poistuneet eron myötä kuvioista – olemaan läsnä oman kummilapsensa koululla. Molemmat isoäidit olivat tulossa mukaan myös, samoin nuorimmaiseni. Abien isä lupautui menemään vaimoineen vanhimman koululle. Yhteensä 9 henkeä oli menossa kouluille, kauempana olevalle tosin sitten vain 3 henkeä. Merkille on myös tässä pantava, että kaikki paikalle tulijat tulevat pitkästä matkasta; lentokoneella, junalla, bussilla tai henkilöautolla.

Kysyin omalta veljeltä jo viikkoja sitten, häneltä joka on vanhimman kummi, josko hän voisi auttaa kuskailuissa ja muutoinkin yo-juhlissa kun en itse pääse molempia ylioppilaita kuskaamaan kouluilleen yms. Hän lupasi. Kiittelin häntä ja asia jäi. Oletin kaiken olevan kunnossa. Hän tulisi hakamaan abin kotoa ja menisi hänen kanssaan koululle, mummi tulisi mukaan. Näin luulin..

Koitti varhainen lauantai-aamu. Abimme kävi suihkussa, pukersi itseään kuntoon samalla kun äiti leipoi lohipiirakkaa. Lapsi sitten soitti kummilleen ja kysyi milloin hän tulee hakemaan. Kummi tähän sanomaa, että tavataan kymmenellä koululla, ei hän meille ole ajatellutkaan tulevansa. Abi laittoi luurin kiinni ja sanoi pettyneenä, omalla lakoonisella tyylillään ”No nii äiti. Taas oot valehdellu. Ei se tänne tule ollenkaan, se menee koululle. Miten sinne koululle nyt enää ehtii – junalla en enää ehdi”. Kauhistuin, soitin veljelle joka jo vastasi ärsyyntyneenä. ”Ei mitään tuollaista ole koskaan sovittu. Olisit soittanut eilen ja sanonut.” Luuri kiinni. Mietin, että tilaan taksin ja maksan jotenkin avoimella luottokortilla (luottokortit eivät mitkään toimi...). Kuskasin lapsen kampaajalle ja hain ex-anopin junalta. Hain yhden abin kampaajalta ja vei toisen sinne. Siistin keittiön. laitoin leivonnaiset syrjään. Laitoin itseni kuntoon ja järjestin paikat.

Veli ilmestyi oven taakse kahden kampaamokuskauksen välillä, tuli sisään. Lupasi sitten kuskata kummilapsensa. Upeeta! Kiitin häntä kovasti. Kaikki hyvin? Juu, siinä tilanteessa.

Juhlan aikana ja juhlan jälkeen sain sitten kuulla, kuinka huonosti olin suunnitellut asian. En ollut sopinut mitään kunnolla, vain soittanut ja olettanut, että veli tulee kun pyydetään. Ei noin voi toimi!!

Veljen vaimo kertoi, että hän kyllä oli saanut osan niistä sähköposteista joissa asiaa oli puitu (myönnettiin, että asiasta oli vaihdettu sähköposteja!) mutta sitten hänet oli pudotettu keskustelusta kokonaan pois.

Illalla kun juhlat olivat jo ohi, tätä asiaa käytiin läpi aika pitkään. Kuinka huonosti olin suunnitellut asian. Kuinka en ollut sopinut… blaa blaa… Väsytti, juhlat olivat menneet kivasti. Sitten tämä jauhanta tästä...  Myönnän tietenkin, näin jälkikäteen, että tein väärin. Oletin saavani apua. BIG mistake. En ottanut heidän perheensä tilannetta huomioon. Oletin, että veli auttaa ja hoitaa asiaa jota en itse pystynyt tekemään. Se on väärin, niin väärin. Miten voi mennä olettamaan, että toinen tulee kymmenien kilometrien päästä kuskaamaan avukseni lasta vaikka hänellä on oma perhe ja omat asiat hoidettavana.

Kiesus sentään. Olen itsekeskeinen. Itsekäs.Ei yksinhuoltajakaan voi olettaa, että toiset auttavat jos itse ei pysty! Ei kukaan voi. Törkeästi tein – myönnän sen. Jos olisin itse ”toisella puolella” eli parisuhteessa ja joku miehen sisko tekisi noin, en varmasti olisi iloinen. Luulen ainakin.

Nyt laitan illalla meilin,  pyydän anteeksi. Voisin tarjoutua tekemään jotakin heidän hyväkseen – mutta se on vaikeaa. He hyvin vähän he haluavat olla tekemisissä; omat kuviot vievät heillä ajan, tietenkin. Luulen, että olen muutoinkin vähän huonoa seuraa heille ja he ovat yksinkertaisesti mieluummin omissa oloissaan. Muistutan yhtä vanhaa sukulaista, vanhaa neiti-ihmistä joka silloin tällöin jo lapsena ollessani pyysi mm kuskausapua ja muuta apua silloin tällöin erinäisiin asioihin. Siitä äiti aina sitten sanomaan, että eikö tuo osaa itse kulkea? Eikö osaa itse hoitaa asioitaan, miksi pitää meitä pyytää noin yksinkertaiseen asiaan?  

Nyt olen samanlainen itse. Hävettää kamalasti.

Ihan todella yritän nyt anteeksipyynnön jälkeen pysyä lestissäni. Ei ole tarkoitus tulla rasitteeksi, kiusaksi ja ärsykemomentiksi. Taidan jo tosin sellainen olla. Jo nyt näen ihan selvästi, kuinka minut otetaan kuin se sukulaistäti – vähän hölmö ja yksinkertainen joka ei osaa hoitaa asioitaan… Semmoisa pientä naureskelua kun otan sen tai tuon asian esiin, puheeksi. Noloa, noloa. Joka suvussa on varmasti oma hölmö tai höppänä täti ja/tai setä....

Munaus 2: Toinen veli on henkilö jonka kanssa tulee aina pienimuotoista kinaa, aiheesta tai aiheetta. Osin leikkimielistä, osin ei. Minulla on huono omatunto, kun en ollut hänelle ystävällinen, en jutellut hänen kanssaan ja ollut hänelle ystävällinen. Se ei mitään maksa, aina voi olla ystävällinen. Minä tiuskin tai en ottanut huonioon. Miksi niin?

Munaus 3: Sisko elää myös omaa elämäänsä uuden miehen kanssa. Luulen itse, näitä asioita miettiessäni, että koska en ole suhteessa, minulla ei ole paria, ei kumppania, ja ehkä siksi otan sisarukset ikään kuin he olisivat nyt samalla lailla perhettä kuin lapsena. Näin ei tietenkään saa olla – kaikki elävät elämäänsä ja kuin laivat merellä, aavalla ulapalla seilaten ja sitten ehkä joskus tapaavat toisensa, tööttäävät ja jatkavat matkaansa toisensa ohittaen. Itse olen lapsellinen ja menen liki, liian liki - niin, että tulee törmäysvaara. Olen kuin olisimme samaa pientä jengiä, juttelen ja puhun niin että sukulaiset ärsyyntyvät. Olen ajattelematon ja hölmö. En osaa käyttäytyä? Ei ole tosiaan ihme, että olen yksin.

Sama ex-miehen kanssa - vai liekö kuitenkaan? En ole nähnyt häntä, enkä hänen äitiään tai muitakaan "heikäläisiä" yli kymmeneen vuoteen. Hekin haluavat elää maailmassaan. Ex-mies meni juhlissa istumaan toiseen laitaan huoneessa, minua hän selvästi vältteli. Vaimo ja tytär ja eritoten ex-anoppi juttelivat minulle, ihan mukavasti, normaalisti. Se tuntui tosi kivalta. Jopa uuden vaimon kanssa keskustelu meni suht. normaalisti.

Ex-mies halaili, silitteli ja kaulaili ja suukotti uutta vaimoaan onnellisena, omistavana. No, johan he ovat olleet naimisissa jo saman aikaa kun me aikoinaan. 10 vuotta.

Kun tuli laskun maksun aika, hän sanoi minulle rahasta jotain – sitä samaa mitä aina viestittä meileissä ja puhelimessa että nyt on rahan tulo loppu ja vihdoinkin on minun sekä lasten aika selvitä ilman hänen jatkuvaa kukkaron availua – siinä kaikki. Kehui mitä on viime aikoina tehnyt sellaista mikä maksaa – mutta siihenhän hänellä on oikeus. Hänellä on rahaa, paljon rahaa. Mutta eihän se minulle kuuluu. Hän haluaa niistä kertoa! Hän oli ollut syömässä Michelin-tähti-ravintolassa perheineen ja lasku oli ollut 800 euroa. Minua kiukuttaa kuulla tuollaista – varsinkin kun hän sitten voi kinata jostain kympistä lasten asioihin ja olla sitä maksamatta. Mutta se on joko kiusaamista tai sen rajan osoittamista joka meidän välillä on: hän on menestynyt liikemies ja minä pahainen rahapulainen yksinhuoltaja. Sekin on totta – miksi siis reagoisin. Kukaan ei ole koskaan moista kieltänyt tekemästä. Voisin hyvin ajatella niin, että on kiva kun hän on onnistunut elämässä kaikissa niissä asioissa joista pitää: saanut paljon rahaa, kauniin nuoren vaimon ja mahdollisuuden matkustaa ja tehdä mitä haluaa.

Itseni pitäisi osata suunnata katse ja ehkä koko elämä jonnekin kauemmas. Elää omaa elämää ja antaa muidenkin se tehdä, ihan tyystin!

Polly Anna voisi olla lapsellinen, supernaiivi mutta hyvä tapa suhtautua elämään: etsi joka päivästä jotakin hyvää ja ajattele sitä. Unohda se mihin et voi kuitenkaan vaikuttaa!…

Munaus 4: En kutsunut lasten isoisää, ex-appea juhliin. En myöskään ex-miehen siskoja – ex-natoja! Kysyin asiasta ex-mieheltä mutta hän ei vastannut siihen mitenkään. Ex-anoppi sanoi, että olisin voinut kutsua - olisi ollut hyvä kutsua. Nyt hän lähetti molemmille rahalahjat. Tosi harmi, että kutsu jäi tekemättä; jotenkin ymmärsin, että lasten isä ei halunnut omaa isäänsä eikä siskojaan paikalle. Tämä oli luultavasti ainutkertainen mahdollisuus saada kaikki paikalle – se menetettiin.  Jollei kumpikaan mene pian naimisiin – mitä epäilen – ei muuta enää tule, tämänkaltaista.

Pyydän anteeksi. Hautaudun kolooni.

Tårar på min kudde…



lauantai 4. kesäkuuta 2011

Puunausta ennen SUURTA PÄIVÄÄ – tänään painetaan lakit päähän

Pieni tekstonen tässä vielä aamutuimaan. Lohipiirakka on uunissa ja huusholli siivottu ja kaiken pitäisi olla tiptop. Kaksi asiaa jännittää: onko tilillä katetta maksun maksamiseen iltapäivällä kun juhlat paikallisessa kotoisassa ravintolassa on ohi ja toine jota jännitän on lasten isän tulo vaimoineen. Ex-anoppi tulee myös; hänet on mukava tavata, oli aina mukava ja ystävällinen – ei ollenkaan ilkeä eikä kurja anoppi – mutta lopetti kyllä eron tullen kontaktin minuun täysin, niin kuin niin moni muukin. Joulukortitkin loppuivat, ihan kaikki. Se kyllä sattui, ja pahasti sattuikin. Minuun tuli spitaali… itse lähettelin joulukortteja mutta sitten lopulta vain lasten nimellä. Ei minun nimeä niihin haluttu, selvää selvempi juttu se oli.

Niinhän se menee, elämä. Ei siinä syyllisiä kysellä, ei kaivatakaan. Jokainen oman sukunsa edustajan puolella – veri on vettä sakeampaa. Ja ex-mies kielsi ehdottomasti olemasta missään tekemisissä hänen sukuunsa koskaan…

Yli 10 vuotta on siitä kun heidät olen nähnyt. Sitten on se uusi nuori vaimo ja lapsensa joka nyt on molempien yhteinen. Lapsenkaan tapaamista en jännitä; tätä teiniä joka ei Suomea ollenkaan tunne. On kuulemma ihan mukava.

Hei söpö!

Äiti on siskon luona, tulevat kimpassa sieltä aamupäivällä, toivottavasti ajoissa ja sopivasti että ehditään koululle. Kun on kaksi ylioppilasta jotka valmistuvat eri kouluista, on homma aika haasteellista hoitaa kasaan.

Olin töissä eilen – aika hiljaista oli toimistossa. Lippu oli puolitangossa – oli pari päivää sittren kuollut joku työpaikalla; en saanut tietää kuka se oli. Sain kaiken valmiiksi – luulen – silti. Vai otanko nyt liian rennosti tämän homman? Sukujuhlahan tämä tietenkin on; itse äitinä jonkinlainen ärjestäjä ja emäntä olen toki. Veljeä pyysin sanomaan pari sanaa kaikille siinä jossain vaiheessa- ei mitän puhetta mutta jotain. isä ei sitä varmasti tee – ja itsekään en mikään puhuja ole.

Eikähän kaikki mene hyvin. Näin uskon – ja haluan uskoa.

Mukavaa juhlapäivä kaikille! Onnea kaikille ylioppilaille: juhlitaan tänään – juhlikaa tänään! Mutta ei liian rankasti, sanoo Janika-täti!

torstai 2. kesäkuuta 2011

Suomessa ei siis ole hallitusta, liekö tuleekaan

Tuoksuvat koristeomenapuun rivistöt vetävät puoleensa...
On se vaan kumma kun ei tähän maahan hallitustaa saada! Demarien peli oli liian läpinäkyvän kovaa ja pelkästään oman (oletetun?) kannattajakunnan asioita edistävää. Poliittinen peli on auennut koko pirullisudessaan viimeisten viikkojen aikana monelle. Vaalien voittajaon ainut jota ei hallitukseen saada koska he vastustavat rahan syytämistä konkrssimaille. Muut taas eivät ole samaa mieltä mistään, pari puoluetta pelaa kovilla panoksialla ja jollei saa kaikkea haluamaansa läpi, aloittavat läpinäkyvän, tarkoitushakuisen ja kurjan purnaamisen. Aina on toisen vika, jollei asia mene eteenpäin. ihan kuin lasten kanssa - "Kyllä mä mutta kun tuo Jyrki ei... ei kun kyllä mä olisin mutta kun tuo Artsa..."

Siperianherne kukkii -
kimalaiset surraavat, humina on kova!
 Ikävää, ei muuta voi sanoa. Ja kaikki tietenkin naamioidaan sen alle, että "meidän halumme auttaa Suomen vähäosaisia ja köyhiä ei ollut hallitustunnustelijalle mieleen". Yököttää - Urpilainen kera super-peluri Heinäluoman on todellakin sellainen pari, että ohi eikä läpi pääse! Heinäluomalla on vuosikymmenten kokemus ammattiyhdistyspuolelta ja politiikasta - sitä on nyt hyvä soveltaa ja pelata omaa peliä oikein kunnolla. Urpilainen selittelee - ja vaikuttaa kok oajan jostain syystä nimenomaan selittelijältä.

Tämä ei kuienkaan ole shakkipeli jossa on  voittaja luvasa. Ihmiset alkava olla epätoivoisia - poliitikot tuntuvat vain leikkivän; eivätkö he oikeasti näe asiossa muiuta kuin oman pienen palan hoitamisen välttämättömyyden? Miksi heeivät näe sitä, mikä on koko Suomen etu?

Sosiaalidemokraatiti halusivat laittaa lapsilisät verolle! Uskomatonta - varsinkin tuolta nimeomaiselta puolueelta!!! Kaikki puhuvat lapsiperheiden puolesta - ennen vaaleja.

Uudet vaalit kuulemma pitää ehkä järjestää! Siis kansalaisten pitää valita uudestaan kun valitut  poliitikot eivät osaa rakentaa toimivaa hallitusta. Uskomatonta! Värin valittu, siis. Kansan vika!!

Nyt otetaan mukaan neuvottelemaan suurin häviäjä Keskusta ja kysytään heiltä nöyrästi, tulisivatko mukaan. Ja kyllähän he mieluusti tulevat, kun ensin vähän hymistelevät ja ovat olevinaan epäileväisiä. Kositaan heitä nyt kun he ensin saivat rukkaset kansalta - mutta paremman puutteessa nyt sitten kysytään vielä... Kohta alkaa taas sanan säilä lentää ja itsevarmuus nostattaa puheet ties minne sfääreihin, niinhän se menee. Urpilaisen pää nousee korkealle ja puhe alkaa soljua kuin ennen vaaleja. Huh huijaa vaan!


Pelottaa. Mennään sisään!


Yököti yök... Oikeasti on politiikka tosiaan pelaamista ja likaista likaisempaa peliä.

No. Nyt on mennyt 40 päivää pääsiäisestä ja Raamatun mukaan Jeesus nousi taivaaseen. On siis Helatorstai, heliga torsdag eli vanhanaikaisesti Kristuksen taivaasenastuminsen päivä. Vapaapäivä töist. Mutta vähän on silti pakko tehdä hommia kun niitä on niin kamalasti kasaantunut tehtäväksi.

Iso ja pieni. Yhteiseloa opettelemassa.
 Kissanpoika pyörii ympärillä. Leikkii, hyökkäilee ja on villi ja ihana. Pikkuinen tyttelökissa, reipas ja hassunhauska! Lapsi käy sitä välillä ulkoiluttamassa, ostettiin sille jo heti mustat valjaat ja remmi. Pelkää ulkona vielä, pieni. Mutta meidän vanhaa kollia seuraa kiinnostuneena, yrittää tehdä tuttavuutta...

Kohta leivon ylioppilasvieraille kaurakeksejä. Huomenna teen lohipiirakkaa ja pikkupullia, korvapuusteja - kun tulen töistä.

Syötiin vohveleita aamupäivällä, lapsi paistoi ihan itse osan!

keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Jo joutui armas aika


Kevätjuhlien aika on koittanut! Istuin reilun tunnin oman nuorimmaisen koulun juhla/jumppasalissa joka  oli pimennetty verhoilla pilkkosen pimeäksi. Lavalla häärivät oppilaat - vastuu ohjelmasta oli heillä. Opettajat istuivat luokkiensa kanssa penkkiriveillä.

Ohjelam aloitti kuudesluokkalaisen puhe. Hienosti kertoi tyttö miltä tuntui ekaluokkalaisena tulla tähän kouluun, miten aika on hurahtanut nopeasti ja nyt on aika siirtyä paljon suurempaan yläkouluun toiselle puolelle keskustaa. Haikeaa, jännittävää. "Siellä olemme jälleen pieniä, täällä olimme suuria, kaikkein vanhimpia tänä vuonna."

Rehtori tuli pitämään puheen kesken nelosluokkalaisten näytelmää - kertoen... niin, mitä rehtori kertoikaan? Hmm - jotain tutkimusta kävi läpi hyvästä suomalaisesta koulusta ja kuinka meillä osataankaan opettaa lapsia oikein tässä maassa. Suomessa juoksee delegaatioita toisensa perään katsomassa ja tutkimassa Suomen hienoa ja hyvin rakennettua koulusysteemiä, kuulemma.

Rehtorin puhen oli kuiva ja tylsä, pakko sanoa. Keskittyi kehumaan opetusta - ei kertomaan mitään mielenkiintoista koulun ja oppilaiden asioista. Ei jaettu stipendejä... Pakko myös joka kerta erikseen ihmetellä. miten opettaja joka esiintyy päivät pitkät luokan edessä ja joka on saanut opettaja- ja siihen liittyen pedagikista koulutusta, voi olla niin onneton puhuja ja asiasa esille saava? jokaisessa tapahtumassa asia tulee mieleen - kuinka on mahdollista, että puheen runko on niin vaikea tehdä, kertoa selkeästi asiasta jonka pitäisi olla tuttua tutmpi opettajalle, rehtorille?

En tiedä. Vastausta ei ole. Kellään. Olisi kiva, jos olisi jaettu stipendejä, kerrottu vuoden mittaan tapahtuneista asioista...

Mutta oppilaat olivat hyviä- innostuneita ja hiukan hermostuneita - mutta esiityivät NIIN hyvin. Oli laulua ja soittoa, ja oli mitä hulppein ja upein näytelmä jossa osallstuivat kaikki nelosen oppilaat eri rooleissa. Toisilla oli montakin roolia - ja näytelmän katkaisi tasasin väliajoin mainoskatko johon oppilaat olivat hauskasti huumorilla höystettynä filmanneet omia keksittyjä mainospätkiään. Aivan superhieno juttu!

Kun ohjelma oli lopussa, kehotti yksi juontajana toiminut opilas, että kaikki noisevat nyt seisomaan. "Nyt seuraa suvivirsi. Ja sen myötä toivotamme kaikille hyvä kesää!".

Ja niin lauloimme suvivirrestä monen monta säkeistöä - hienosti se raikui suuressa salissa vaikka sanoja ei heijastettu seinälle! kesä voi alkaa - pian! Koulua on vielä pari päivää jäljellä. Todistukset jaetaan lauantaina - mutta silloin meillä on ylioppilasjuhlapäivä.

Jo joutui armas aika, ja suvi suloinen...

Vesille venosen mieli - ja ihmisen!