maanantai 18. kesäkuuta 2012

Kerran vielä

Kuten Colombo aikoinaan, palaan vielä kerran paikalle jo lähdettyäni - just one more thing!

Sanon sen kuvin, samalla hyvää ja nautinnollista kesää toivotellen! 




Oli ihana kesäinen sää, linnut lauloivat ja luonto tuoksui kutsuvasti.


Pakkasin itseni, kameran ja käsilaukun pyörän selkään ja lähdin nauttimaan kesästä

Lupiinit, nuo teidenvarsien valloittajat, olivat parhaassa kukassaan pihoilla, peltojen
pientareilla ja teiden varsilla



Sinisinä, valkoisina, vihreinä hohti kasvusto


Aah! Terassille kylmän oluen ja päivän lehden kanssa. Aurinko lämmittää, pääskyset kirkuvat
eikä mikään ärsytä - uutiset nyt ovat mitä ovat!

Tulin itse kotiin hyvissä ajoin ilallla mutta kolli saapui vasta aamuyöllä.
Missä sekin aina luuhaa...

perjantai 15. kesäkuuta 2012

Juna älä jätä

Mihin juna menee? Hyppäänkö kyytiin, pääsenkö mukaan?
Kun yksi juna jättää, toiseen ehtii.
Aina tulee uusia junia. Vai tuleeko? Olen tänään saavuttanut yhden pysäkin elämässäni. Jäin junasta asemalle enkä tiedä mitä nyt pitäisi tehdä. Minua ei enää haluttu matkustajaksi siihen junaan - ja olin kai itsekin vähän siihen kyllästynyt, jos rehellisiä ollaan. Nyt olen tullut risteykseen, pudonnut yhdestä junasta ja seison tumput suorina ja mietin mihin suuntaan on mentävä. Mihin junaan voisi kyytiin pyrkiä ja mihin menevä juna kyytiin ottaisi. Vai jäänkö tähän, lähdenkö kävelemällä etsimään jotain viisautta elämäelle?

En tiedä, en todella tiedä.

Tämä on se päivä jota olen pelonsekaisesti odotellut. Ehän tämä päivä poikkea muista päivistä muutoin kuin minun omassa päässäni - samanlaiselta se näyttää kuin eilinen tai joku viime viikon päivä. Tai viime vuoden tai kymmenen vuotta sitten ollut päivä. Mutta ei kuitenkaan, minulle ja aika monelle muulle joka on samassa tilanteessa kuin minä - työttömyys alkaa tänään. Palkka ei enää juokse, päiviksi ei ole töitä.

Eilen Nokia ilmoitti hillittömästä määstä uusia irtisanottavia ihmisiä. 10.000 ihmistä saa lähteä. Suomenkin työmarkkinoilla on nyt tuhansia ja taas tuhansia hyvän koulutuksen saaneita ihmisiä vailla työtä. Minä olen vain yksi siinä joukossa - kaikki me haluamme tehdä vielä töitä. Tai ei ihan kaikki; jotkut eivät edes hae tai etsi työtä. Suurin osa kuitenkin.

Mistä saa työtä tässä tilanteessa kun koko Euroopan tilanne vaikuttaa uutisisa lukiessa aika masentavalta. Espanja on kaatumaisillaan, kohta myös Italia. Tai pankithan siellä kaatuvat mutta nyt kun raha on määräävin tekijä kaikessa, puhutaan maan kaatumisesta vaikka pankit yskivät - silti pankinjohtajat voivat ihan kivasti ja rahaa tuntuu olevan tuhlattavaksi asti. Kuka katsoisi mihuin kaikki ne pankkeihin pumpatut miljardir ihan oikeasti joutuvat? Siitä ei kukaan uutisoi mitään. Velkojen maksuun... Ahaa - mutta minkä velkojen, kenelle?

Kreikka on tosi huonossa jamassa ja siellä pidetään viikonloppuna vaalit - mitä sitten? Syyria on sisällissodassa, Egyptissä on jotain häsellystä taas.

Nokialla menee surkeasti; firman kaatumisesta puhutaan joka paikassa. Nokia kaatuu, Kreikka kaatuu... Työttömiä tulee lisää. Kuka kaiken hoitaa kuntoon? Meitä työtä vailla olijoita on paljon - saammeko auttaa?

----
Uutisissa kerrotaan maailman katastrofeista, isommista ja pienemmistä. Itse en jaksa nyt uutisia paljoa seurata - yritän saada oman perheeni tilanteen parempaan jamaan. Aloitan yhden työhakemuksen kirjoittamisen - ja sanon hyvästit tälle pöiväkirjablogille. Heippa - oli kiva kirjoitella tänne.

Kaksi vuotta ja kaksi viikkoa on mennyt näillä tantereilla. 332 tekstiä on kirjoitettu. Yksi on vielä julkaisematta, hautajaisista. Se oli liian kova asia kirjoitettavksi. On vieläkin.

Ehkä palaan joskus - ehkä en.

So long!

Posti - epäluotettava kumppani

Käsienpesupaikka, mallia hätätapaus
Harvoin menee viikkoa, että omasta postilaatikosta EI löytyisi jollekin muulle osoitettua postia. Kirjettä, mainoksia, lehtiä. Eilen minulle tuli hallituksen puheenjohtajalle osoitettu kirje. Viime viikolla sain suorapostituksen kahtena kappaleena, paksun tuotekatalogin joista toinen oli osoitettu minulle ja toinen jollekin muulle, ihan vieraalle ihmiselle.

Samalla lailla omaa postia menee tietenkin muiden laatikoihin. Tiedän joistian kadonneista kirjeistä kun niistä on kyselty minulta. Suurin osa kadonneesta postista jää kadonneeksi; niitä ei osaa kaivata. Joskus tulee lasku jossa on muistutusmaksu - alkuperäinen ei ole koskaan tullut perille.

Olen asiasta aina silloin tällöin sanonut jollekin henkilölle postissa käydessä - sieltä on sitten kärkkäästi kerrottu, että kaikille sattuu virheitä.

Nyt on postille attunut virhe joka ottaa aivan erityisen paljon päähän. Posti on hukannut paketin jossa oli kännykkä, upouusi Nokia Asha 303, punainen kännykkä joka minun  oli tarkoitus ottaa käyttöön huomenna kun työkännykkä jää pois käytöstäni. Joku (postin) pitkäkyntinen ehti edelle - joku sai hienon puhelimen itselleen.

Suututtaa niin pirusti.
Pikku juttu, sanoo joku. "Eihän se ole kuin yksi kännykkä. Osta uusi". Ei se ole pikku-juttu minulle. En voi ostaa, ei ole rahaa toiseen - tuonkin ostin osamaksulla.

Näin juttu meni:
Ostin viikko sitten itselleni upo-uuden puhelimen. Edullisen puhelimen jonka hinta nyt kuitenkin oli 99 euroa. (Kympin enemmän sain muuten siitä maksaa verrattuna Elisan nettisivulla olevaan hintaan - sekin hiukan kyrsi - mutta näinhän asiat usein menevät. Joka ei huomaa, saa maksaa.)

Ostin siis itselleni uuden hienon kännykän. Olin siitä niin iloinen ja ylpeä, että otin kännykän mukaan kun menin sukuloimaan viikoloppuna; halusin näyttää uuden puhelimeni muille! Sitä katselimmekin ja ihailimme; eihän se mikään iPhone ole, mutta uusi ja silti hieno.

Kotiin takaisin lähtiessäni lapsen kanssa tuli meille taas tavanomainen hässäkkä ja kohellus - ja kännykkä unohtui uudessa laatikossaan äidin eteisen lipaston päälle. Ei se mitään, sanoin äidille puhelimessa  - otan sen käyttöön vasta lauantaina 16.6. Äiti sanoi lähettävänsä puhelimen postitse minulle, niin en jää puhelinmottiin.

Äiti laittoi puhelimen postiin maanantaina puolenpäviän tietämissä. Pakkasi puhelimen omassa pikkulaatikossa paikallisessa postissa postivirkailijan ohjeiden mukaan sopivankokoiseen kuplapussiin, kirjoitti minun nimei kuoren päälle, samoin oman nimensä lähettäjänä. Sulki kuoren jonka postin naisihminen teippsi vielä toiseen kertaan, että se varmasti pysyy kiinni. Äiti maksoi postituksen ykköspostin mukaan ja postivirkailija lupasi kuoren olevan perillä jo seuraavana päivänä eli tiistaina.

Kun puhelinta ei vielä tänään torstaina ollut tullut minulle, menin postiin kyselemään sen perään. Täkäläinen virkailija kyseli tarkaan kuinka kuori oli lähetetty, minkälainen kirje oli kyseessä jne - jutteli minun kanssani ja vielä puhelimessa äidin kanssa. Etsi pakettia postien joukosta - ei löytynyt. "Se on kadonnut," totesi hän. "Mitäs nyt sitten tehdään?" kyselin.

Minua kehotettiin tekemään katoamisilmoitus. "Vaikka ensi viikolla, silloin ehtii hyvin", sanoi. Miten niin ehtii? Tarvitsen puhelimen huomenna!!! Ehtii mihin?

Kukat ulkohuussin oven pielessä
Mutta... Mitä katoamisilmoituksen tekeminen auttaa? "No, jos kuori löytyy, se toimitetaan minulle...." Siis sitä ei ilmeisesti muutoin toimiteta, vai? Hämärä homma. Outoja puheita!
Posti ei kuulemma vastaa hävikistä koska lähetystä ei oltu vakuutettu. Se, että virkailija neuvoi lähettämään puhelimen juuri niinkuin äiti tekin, ei auta mitään.

Toinen postivirkailija toisaalla sanoi, että hän ei itse lähettäisi postin kuljettamana mitään muuta kuin postikortteja ja ohuita asiakirjeitä. Miksi? "Sieltä häviää ja varastetaan päivittäin valtavat määrät postia".

Kiitos posti. Olen tosi pettynyt, super-ärsyyntynyt. Tavara häviää, virkailija vain toteaa, että näyttää se nyt hävinneen. Sorry.

Se ärsyttää eniten, että mitään vastuuta ei oteta. Syy on meissä jotka postin palvelua käytämme. Posti itse on syytön.

Syyllinen olen tietenkin minä itse kun unohdin puhelimen äidin luo. Jos en olisi unohtanut, olisi minulla yhä puhelin.... Itseään sitä toki aina saa syyttää, ensimmäiseksi. Ilman omia toimia moni asia ei menisi pieleen. Tosi kuin vesi.
-----
Toinen kummallisuus tältä päivältä:
Ajoin tänään iltakymmenen aikaan kotia kohti työpaikalta. Ajelin mietteissäni noin 80 kilometrin vauhtia tietä pitkin kun huomasin pienen sivutien kohdalla kaksi sinipukuista miestä ja sinivalkoisen pakettiauton. Kaksi haallaripukuista poliisia siinä seisoskeli joku laite kädessä, maijansa vieressä. . Käännyin katsomaan heitä - ja toinen poliisi katsoi minua silmiin ja HERISTI MINULLE SORMEA! Miksi? Ajoinko liian lujaa - vai oliko tuo poliisihuumoria? Loppumatkan ajoin kuuttakymppiä - ettei vaan tulisi sakkoja!

Laite oli ilmeisesti tutka - en tiedä, saiko minusta mitattua ylinopeutta. Olin tiellä yksin, muuta liikennettä ei ollut näkyvissä.

Polisiit eivät ole huumoristaan kuuluisaa joukkoa, tosiaankaan.... Lähettääköhän poliisi minulle nyt postia, sakkolapun muodossa? Jospa sekin katoaa postin mustaan aukkoon.

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Hyvästi toimisto

Tavallisen tylsä työpiste - voiko sitä ikävöidä?
Aika on tullut sanoa hyvästit työpisteelle ja sille työmatkalle joka on tullut tehtyä satoja ja taas satoja kertoja - kaikki ne tuhannet ajetut kilometrit työmaalle ja takisin kotiin on pian ajettu valmiiksi. Ainakin tämän työpaikan välillä. Hmm - kuinka monta autoa olenkaan ajanut kaikkina näinä vuosina - heeetkinen.... viidellä autolla olen tainnut ajaa. Yksi oli rämempi kuin muut, yksi varastettiin ja poltettiin poroksi. Se vaalenavihreä oli mieluinen mutta jyrsijät kalusivat johdoista muovit ja auto hyytyi tielle - oli sekin juttu.... Verstaalla kaverit eivät meinanneet pystyä naurultaan kertomaan kuinka hauskalta näytti kun autoa purettiin ja tosissaan ihan joka piha oli kuorittu paljaaksi... Ottivat kuulemma kamerakännykällä kuvia ja laittoivat seinälle. Joopa joo. Sen muistan, että se remontti tuli käsittämättömän kalliiksi. Ja sitten myin sen auton ja ostin pitkän harkinnan jälkeen sen tummansinisen japsin...

Hyvästi taukotilan penkit ja pöydät
Tietokoneelle sanon jäähyväiset vasta aivan viime metreillä perjantaina iltapäivällä. Sanoin puhelimelle. Niitä kaipaan varmaan eniten, näin alkuvaiheessa. Työvoimatoimistossa on koneet työnhakuun ja kirjastossa voi käyttää vapaasti myös koneita. Ja kyllähän minä varmaan saan jossain vaiheessa ostetttua itselleni koneen.

Mikä ihana, huumaava tuoksu
Kävin tänään tapaamassa vielä työkaveria. Omituista - puheenaiheet alkavat olla loppuun kaluttuja! Aika outoa moista huomata - me jotka kälätimme suu vaahdossa asioita aikaisemmin!

Kävelin ulkona, nuuhkin kukkivia sireenejä joilla on paras kukinta-aika meneillään. Suuria, aivan valtavan suuria tuoksuvia terttuja roikkuu raskaina teiden ja puistonkäytävien varrella.

Ihana vuodenaika on tämä - kesäkuussa ennen juhannusta kaikki on vielä tuoksuvaa, rehevää, kaunista ja kiihottavaa!

Olin seminaarissa aamupäivän. Kirjoitin kaksi työpaikkahakemusta iltapäivällä - toinen on vuoden vuorotteluvapaan sijaisuus, toinen puolentoista vuoden pesti. Voi olla, että molempiin haetaan "salaisesti" nuorta ihmistä; sitähän ei voi suoraan sanoa ilmoituksessa. Tein toisen suurella huolella, toinen kaipaa vielä pientä viilausta huomenna. Viimeksimainittu on siitä erikoinen, että hakemus pyydetään lähettämään kirjekuoressa. Tuollaisia en ole enää vuosiin nähnytkään - sähköisestihän kaikki hakemukset nykyään tehdään - jopa valtiolle, kuntiin ja seurakuntiin! Nyt tämä siis pitäisi saada printattua vielä ja lähetettyä postitse - katsotaan, onnistuuko. Pitää ostaa kirjekuorikin, hankkia postimerkit Jos vielä kävisin huomenna töissä ja laittaisin postiin sen sitten heti illalla. Kannattaako tuollaiseen hommaan hakeakaan - hakemuksessa annettiin mielikuva edistyksellisestä toiminnasta, verkon käytöstä ja sosiaalisesta mediasta - mutta hakemus halutaan paperilla kirjekuoressa. Outoa tosiaan.

Minulla on vielä muutama paikanhakuilmoitus muovitaskussa odottamassa että saan niihin hakemukset tehtyä; niihin kaikkiin on dead line ensi viikolla; on siis aikaa hakea. Yritän tehdä hakemuksia kuitenkin vielä ahkerasti ennen perjantaista koneen luovuttamista. Jotenkin olen vaan niin tahmea kaikessa tällaisessa nyt. Kaikki toimii kuin hidastetusti, todella tahmeasti. Meikäläinen on hyytynyt.

Puistossa

Tyhjät tuolit,
Autiot seinät

Lapsi on leirillä - kännykän akku on aivan lopussa vaikka se oli ihan täysi kun hän lähti toissapäivän aamuna eikä puhelinta ole saanut käyttää kuin hetken iltaisin. Kännykkä on selvästi kuitenkin ollut päällä ja akku on kulunut huonon, heikon kentän alueella loppuun ihan itsekseen. Harmi. Minulta jää puhelin pois ennenkuin lapsi tulee kotiin ja nyt häneltä loppuu akku omastaan - vastaan pitäisi mennä lauantai-aamuna mutta aika tarkentuu vasta aamusella seitsemän jälkeen lauantaina. Eikä kukaan saa minua kiinni...

No. Ei se mitään. Teen aamulla kahvia termokseen, otan lukemista mukaan ja menen odottelemaan kesäiseen aamuun. Silloin olen vapaa työvelvoitteista ja kokeilen miltä uusi vapaus maistuu! Linnut ainakin laulavat!

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Vettä satelee

Suomen suosituin leivonnainenko? Ainakin lasten mieleen!
Sateen jälkeen ulkona tuoksuu hyvältä. Kostean kesäiseltä. Kaupungissakin asfaltti ja jalkakäytävät tuoksuvat mukavalta kun sade on ne pessyt ja huuhdellut.

Tänään on satanut. Vesi on järvessä jo tosi korkealla ja taivaalta tulee lisää vettä. Mutta ei se haittaa, ennen juhannusta saakin sataa - sanottiin ennen. Sataa laariin, sanottiin.

Olin kurssilla, tai oikeastaan seminaarissa. Hyviä luentoja monta, tuli uusia näkökulmia ja uutta tietoa monesta asiasta. Työaikaan ei näissä ehtinyt käydä ollenkaan. Harmi - luennoilta omalta alataan oppii paljon, näkee työkenttää laajemmin. Jotain hyätyä tästä työttömyydestä - varsinkin jos se jää lyhyeksi. Työvoimatoimiston mukaan työttömyyden ei saa antaa mennä yli kolmen kuukauden; se on raja ajalle jonka jälkeen työllistyminen heikentyy oleellisesti. Oma työttömyys alkaa maanantaina - syyskuuhun mennessä siis pitäisi olla uusi työpaikka.

Menin vielä illalla työpaikalle hakemaan tavaroitani pois. Olin siellä seitsemän ja yhdeksän välin, kirjoittelin ja printtailin dokumentteja samalla. Kolme kassillista sain kerättyä tavaraa kaapista. Vanhoja kansioita, vihkoja, kirjoja. Kyniä ja konttoritarvikkeita kasapäin. Kahvimukeja ja kalentereita. Sellaista tavaraa jonka voisi oikeastaan heittää pois - mutta otin ne kotiin ja ajattelin käydä niitä hiukan läpi kesän aikana, heittää sitten.

Kesään kuuluu kahvit luonnon helmassa termoksesta.
Hätätilassa vaikka auton penkiltä-
Työpaikalle ei huvita mennä enää norkoamaan päiväsaikaan. Viime viikolla jo huomasin, että minut on jo saatu pois mielistä ja kun minut nähdään käytävillä, ei oikein haluta tavata - siis ollaan kuin ei  huomattaisi...  Se tuntuu omituiselta; kuinka ei huomaa, jos seisoo vieressä kahvinkeittimen luona?

Niihänn se menee, aina. Näin käy myös jos lähiomainen kuolee - ihmiset ovat kuin mitään eivät näkisi. Olen joskus tätä asiaa miettinyt ja jutellutkin ihmisten kanssa ja minulle on sanottu, että on parempi olla kuin ei huomaisi sitä "onnetonta" (joka on irtisanottu tai menettänyt läheisen) koska on vaikea puhua luonnollisesti, ei tiedä mitä sanoa.... On kiusallista, puolin ja toisin.

Olen taas tuossa tilanteessa; näkymätön. Se ei tunnu kivalta - eikä tunnu tietenkään kivalta selitellä omaa tilannettaan heille jotka työpaikkaan saavat jäädä.

Huomenna menen kuitenkin tapaamaan hyvää ja pitkäaikasita työkaveria; mennään kahville ja jutellaan.

Hain tänään työpaikkaa - tai oikeastaan tiedustelin meilitse yhdestä työpaikasta josta sain työkkäristä vihjeen; palkkaava esimies pyysi lähettämään hakemuksen vuoden mittaiseen vuorotteluvapaan sijaisuuteen. Laitan hakemuksen huomenna. Ja laitan pari muutakin.

Alkaa väsyttää kaikki. Ylipäätään olen kammottavan väsynyt - tulee mieleen sukulainen joka oli viime vuonna kamalan väsynyt, nukkui yli 12 tuntisia yöunia, silti väsytti. Hänestä löytyikin sitten syöpä... Uskon ja toivon, että oma väsymykseni on stressiä tästä tilanteesta. se kyllä syö naista. Valtavasti.

Työttömäksi joutuminen ei ole asia joka mieltä piristäisi....

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Kaikki loppuu aikanaan - aikansa kutakin sanoi pässi kun päätä katkaistiin

Aamun koitteessa bussi täyteen mukuloita - vanhemmat töihin!
Lapsi lähti kesäleirille. Bussikuljetus leiripaikalle lähti jo kukonlaulun aikaan - puoli seitsemältä. Itse nukuin koiran unta koko yön kun pelkäsin, että en heräisi ajoissa ja lapsi jäisi kyydistä. Nousin vihdoin viideltä ja järjestin leiritavarat kuntoon vielä kerran.

Lapsi ehti siis mukaan ja hiukan haikeana halasi minua ennen bussiin kiipeämistään. Vilkutimme kovasti lasin eri puolin kunnes bussi kaartoi pihalta kadulle ja sieltä pian isolle tielle ja pitkä bussimatka leirille alkoi.

Tämä on jo toinen leiri tänä kesänä. Mielenkiintoisia leirejä on Suomen kesä pullollaan - minulle näiden kahdenkin mksaminen on työlästä - vaikka ovatkin halvimmasta päästä. Mutta uskon leireistä ja kaikesta uudesta koetusta jäävän mukavat muistot mieleen - niitä voi sitten vielä aikuisena muistella!

Jäätelöjono eiliseltä! Ottisinko vaahtokarkkijätskiä? Vai minttua?
Lapsi on kiinnostunut tieteestä ja tähdistä; hän haluaisi erilaisille tiede-leireille mutta jollei lottovoitto yllätä minua niin kyllä tiede saa jäädä, tältä kesältä! Huomasin, että heinäkuun lopulla oli vielä sellainenkin leiri tarjolla joten ihmeitä ehtii vielä tapahtua! Olen ilmoittanut hänet jäseneksi Ursaan - siitä hän on superinnostunut; siitä meille voi olla iloa molemmillekin, jos hyvin käy - voimme mennä katsomaantähtitaivasta kaukoputkella yhdessä, opetella tähtiä ja planeettoja!

Nyt olen työtön työnhakija
Itse kävin työvoimatoimistossa - tai oikealta nimeltä Työ- ja elinkeinokeskuksessa. Olin täyttänyt sähköisen työnhakukaavakkeen ja laittanut sähköisesti oman CV:ni sivulle jo 10 päivää sitten ja nyt piti ilmoittautua henkilökohtaisesti virkailijalle työttömäksi työnhakijaksi. Sain mukaani erilaisia ohjeita ja pari työpaikkaa haettavaksi.

Palvelu oli hyvää, virkailija oli asiantunteva ja ystävällinen. Toivotaan, että saan asiaa eteenpäin! Päätettiin yhdessä, että jollen syksyyn mennessä löydä työtä, haen työvoimapoliittiseen koulutukseen. Henkilöstöhallintoon tai isännöitsijäkoulutukseen, luultavasti.

Bloggailu loppuu pian
Tämä kaksi vuotta sitten aloittamani blogin kirjoitus loppuu perjantaina. Siihen saakka kirjoittelen tänne pieniä tekstejäni - sen jälkeen on koko elämäni  sumun peitossa. Koska olen sen jälkeen ilman tietokonetta, ilman monia muitakin vempaimia ja vehkeitä niin en tiedä vielä miten alan päiväni täyttää. Uuden puhelimen olen ostanut - haaveilin iPhonesta mutta päädyin ostamaan kaupan edullisimman puhelimen; hyvältä sekin vaikuttaa - Nokian punainen N300. Liittymä aukeaa pari päivää vanhan loppumisen jälkeen joten olen pari päivää puhelinmotissa!

Ajatuksena on hakea töitä tunti päivässä, lukea lehtiä ja kirjoja tunti-kaksi päivässä, liikkua tunti, kirjoittaa kirjastossa kolme tuntia. Tästä tulee 6-7 tuntia aktiviteettia per päivä; se on kolme-neljä tuntia vähemmän kuin minulta meni aikaa töihin ja matkoihin työssäoloaikana. Mutta siitä saikin palkkaa jota ei enää tule.

Kaikki loppuu aikanaan - tämä tiuhaan toistettu lause tuntuu nyt todemmalta kun koskaan ennen. Aikansa kutakin, sanoi pässi kun päätä katkaistiin; vanha sanonta tuokin, vaarilta, mummilta ja äidiltä omaan käyttöön periytynyt! Kovin on totta tuokin, sanoo tämä pässi joka pelkää vuotavansa kuiviin pian...

Muutoksen aika on epävarmuuden aikaa. Katsotaan mihin elämä vie.... Mitä tässä osaisi itselleen keksiä, mihin vielä kelpaa ja miten elämänsä ja ansionsa vielä hoitaisi. Jos seuraan suvun naisten elämänkaarta, on minulla vielä aikaa jäljellä useampi kymmenen vuotta täällä hengitellä. Jotain järjellistä sitä soisi sinä aikana tekevänsä.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Janikan raparperipaistos - kuvaneuvokki 13


Raparperipenkkiä kannattaa harventaa ennekuin se ehtii kukkaan!
On raparperien aika! Joku pelkää näitä maan mainioita puutarhan suurilehtisiä punavarsia sen takia, että niitä syömällä voi jonkun tutkimuksen ja tiedon mukaan lisätä riskiä luuston haurastumiseen eli osteoporoosiin.

Raparperikeitto maistuu vaikka
viipurin rinkeleiden kera välipalana
Pöh, sanon minä ja kerään raparperejä ja keitän meille keittoa, leivon piirakkaa ja nautin herkusta! Kiisselikin on hyvää - kermavaahdon kanssa, piparin tai keksin muruja päälle ripoteltuna: herkku on siinä mitä makoisin! Suklaa keksiet, cookiet, ja muffinsit sekä mokkaruudut ovat tämänpäivän suosikkileivonnaisia - vanhanajan herkut unohtuvat turhan helposti vaikka ne ovat usein sekä helppoja, edullisia että herkullisia!

Tänään tein täällä mummilassa raparperipaistosta vanhalla kunnon teemalla "Man tager vad man haver!" Ostin tuorejuustoa mutta muut ainekset on kaivettu kaapeista. Ajatuksena oli tehdä italialaistyyppinen jälkiruokaherkku "Rabarbaro gratinato". Sellaiseksi tämä ei yllä, mutta maistui kuitenkin niin hyvältä että kerron tässä kuinka tein! Määrät ovat hiukan summittaisia - tällainen leivonnainen ei ole niin nokonuuka määrien suhteen; peukkutuntumalla tulee ihan hyvää!

Raparperipaistos

Ainekset valmiina. Tässä reseptissä ei tarvita jauhoja
jotka ovat virheellisesti kuvassa
Noin litra raparperin paloja
Noin 2  dl sokeria
7 - 8 Digestive keksiä muruina
Noin 1 dl mantelijauhetta
1 kanamunan keltuainen
2 kananmunan valkuaista kovaksi vispattuna
4 rkl pölysokeria
3 rkl valjasokeria
3 rkl kiehuvaa vettä
200 gr purkillinen maustamatonta tuorejuustoa


Huuhtele raparperit ja paloittele ne parin sentin pituisiksi pätkiksi. Aseta palaset uunivuoan pohjalle tasaiseksi. Ripottele sokeri päälle.

Hienonna keksit ja sekoita mantelihjauhe tai mantelirouhe keksien kanssa. Ripottele näin syntynyt muju raparperien ja sokerin päälle.

Vatkaa keltuainen, pölysokeri, vaniljasokeri ja kiehuva vesi vaahdoksi. Sekoita tuorejuusto joukkoon.

Vaahdota valkuainen toisessa kulhossa kovaksi vaahdoksi.

Yhdistä seokset keskenään varovasti tasaiseksi massaksi ja kaada se vuokaan muruseoksen päälle.

Laita uunivuoka 225 asteisen uunin keski-osaan ja paista parikymmentä minuuttia kunnes pinta on kaunis ja kypsän näköinen,.

Tarjoa jälkiruuaksi tai kahvin kera.
Jännää - miltähän tämä maistuu? Kokeillaan!
Hyvää tuli - kannatti kokeilla!
Paistos maistui herkulliselta haaleana. Se ei kaipa lisukkeeksi kermaa mutta sen kyytipojaksi voi tarjota pikarillisen hyvää likööriä -esimerkiksi mantelilikööria, ehkä jopa sitruunalikööriä.



Janikan kotipizza - kuvaneuvokki 12

Pizzaa, nam!
Pizza on hyvää - jos sen saa syödäkseen Italiassa tai sen tekee itse! Pizzat joka taajamassa sijaitsevissa pizzerioissa ja kebab-ravintoloissa ovat luultavasti Suomen suosituimpia ruokia ja Saarioisten pienet einespizzat ovat kuulemma vuodesta toiseen myyntitilastojen huipulla valmisruuissa. Noh, itse en niistä pidä eikä niitä meillä syödä. Ei innosta!

Ahmedin pizzat ja Kotipizzat ovat (kuulemma) ravintolaruuaksi edullisia, mutta on 5-9 euron hinta yhdestä pizzasta omasta mielestäni kallis. Siis tosi kallis, jos ajattelee mitä tällaiseen pizzaan laitetaan!

Makuasiat ja ruokaan käytettävissä oleva raha määräävät missä syödään ja mitä omasta ruokapöydästä löytyy. Mutta hei,  pizzaahan on tosi kiva tehdä itsekin! Samalla saa tehtyä sämpylöitä ikään kuin sivutuotteena!

Tänään lauantaina lupasin tehdä pizzaa meille kaikille mummilassa. Lapselle lupasin tehdä oman pyöreän pizzan ilman oliiveja, homejuustoa ja tomaatteja... vain kinkkua, tomaattikastiketta, mausteita ja paljon juustoa oli hänen toiveensa! Muille sitten ihan tavallinen, maustettu pannupizza kinkulla.

Isosta taikinasta voi samalla tehdä yhden pellillisen pikkuisia sämpylöitä - herkkuja seuraavaksi päiväksi. Pizzan kanssa ei leipää erikseen tarvita kun pizza on leipä, lämmin salaatti ruoka yhdistettynä!

Pannupizza

Lämmin taikina kohosi nopeasti kaksinkertaiseksi
Taikina:
3/4 pakettia hiivaa
noin 6 dl kädenlämpöistä vettä
1,5 tl suolaa
pari-kolme rkl oliiviöljyä (kunnon loraus pullosta)
6-8 dl vehnäjauhoja joihin voi mieluusti sekoittaa hiukan sämpyläjauhoja joukkoon


Täyte:
Sekoita 1 paketti yrttimaustettua ja 1 paketti valkosipulimaustettua tomaattimurskaa
Muutama suuri tomaatti siivutettuina
Noin 1/2 paprikaa palasina
Noin 250 gr hyvää kinkkua palana
Homejuustoa tai muuta mieleistä pizzan täytettä
Oliiveja
Yrttimausteita: oreganoa, basilikaa
Juustoraastetta litran verran

Tee taikina sekoittamalla hiiva kädenlämpiseen veteen, Sekoita joukkoon suola ja vatkaa puuhaarukalla joukkoon osa jouhoista. Kaada öljy taikinan sekaan ja jatka jauhojen lisäämistä kunnes taikina tulee sen verran kovaksi, että sitä on vaikea sekoittaa vatkaimella. Jatka taikinan vaivaamista käsin. taikina on sopivaa kun se irtoaa kädestä mutta ei ole aivan kovaa.
Sämpylät menossa uuniin. Pizzan pohjat valmiina,
seuraavaksi päällysteet.
Laita taikina kohoamaan hetkeksi liinan alle.

Taikinan kohotessa valmista pizzan päälle tulevat ainekset: pilko kinkku sopiviksi paloiksi, Viipakoi tomaatit, paloittele paprikat ja muut mukaan haluamasi täytteet. Raasta juusto jollet käytä kaupan valmisraastetta. Käytin itse jääkaapista löytyneet juustot - lähinnä emmental-juustoa ja lisäksi raastoin mukaan mozzarellaa.
Kinkku, tomaattisiivut, paprikan palat ja juustoraaste sekä homejuusto.
Vain oliivit ja yrtit puuttuvat!
Sekoita kastiketta varten tomaattimurska ja lisää halutessasi mausteita (valkosipulia, yrttejä).

Kaada kohonnut taikina pöydälle ja kauli sopiviksi pohjiksi. Tästä määrästä taikinaa saa kolme pellisllistä pohjia - tai vaihtoehtoisesti pellillisen sämpylöitä ja kaksi pizaa kuten tässä on tehty.

Laita uuni kuumenenmaan 225 asteeseen. Kiertoilmauunissa on mahdolista paistaa useampi pellillinen samaan aikaan.

Levitä kastike pizzanpohjille. Lado muut täytteet päälle haluamassasi järjestyksessä.

Lisää lopussa vielä hiukan yrttejä pinnalle.

Valmiina uuniin!
 Paista pizzaa noin 15 minuuttia kunnes reunukset näyttävät kypsiltä ja hiukan ruskeilta, juusto hiukan tummuneelta.

Nauti pizza mielellään hyvässä seurassa ja punaviinilasillisen kera. Pizzan kanssa ei tarvitse tarjota mitään muuta - pizza on itsessään jo liharuoka, leipä, salaatti samassa!

Ja sitten nautitaan! Olkaa hyvä, tulkaahan syömään!

tiistai 5. kesäkuuta 2012

Jutustelua psykologista ja korruptiosta

Rollaattorillakin pääsee lujaa. Mummo porhalsi mäkeä alas niin että suhahti!
Päälle meinasi ajaa, huiskis vaan.
Olin juuri työpsykologin juttusilla. Ensimmäinen kerta psykologin vastaanotolla omalta kohdaltani - en saanut maata seslongilla kuten joissain elokuvissa olen nähnyt tehtävän - sen sijaan istuimme mahdollisimman epämukavissa alcantara-nojatuoleissa joissa käsinojat olivat korvien tasalla, polvet korvissa liian matalalla tuolilla....Välissämme oli pöytä jonka päällä oli paksu paketti paperinenäliinoja.

Keskustelu sai minut kyyneliin - se kai kuuluu näihin keskusteluihin oleellsena osana. En ottanut nenäliinaa, pyysin että puhuttaisiin jostain muusta. En tiedä, mitä käynti auttoi; mielestäni se sai minut vain kuohuksiin ja se, että toinen kyselee mahdollisimman intiimejä ja kipeitä asioita ja katsoo terävin silmin kuinka niihin reagoin, oli vaikeaa.


Viikonlopun tuttavuus, lapsen uudet kaverit
- vuohet tykkäävät silittelystä!
Psykologi kehotti minua etsiytymään keskusteluihin ystävien ja läheisten kanssa että minun ei tarvitsisi jäädä yksin pohdintojeni ja ajatusteni kanssa.

Noh. Mitäpä tuohon sanoisi. Tämä blogi taitaa olla ainut paikka jossa voin mietteitäni laittaa edes jotenkin jäsenneltyinä eteenpäin, pois itsestäni. Ei omia läheisiä voi omilla mietteillä kiusata - sen havaitsin jo kahden henkilön kanssa viime kuussa. Kerroin mitä on tapahtunut töissä ja kerroin kuolemantapauksista. Molemmat reagoivat ehdottoman torjuvasti. Kyllä he ystäviä ovat, omasta näkökulmastani. Vaikka en heitä usein tapaakaan, kerran, pari vuodessa ehkä, toista vielä harvemmin. Elämä vie heitäkin, tietenkin, omaan suuntaansa. Miksi he jaksaisivat minun murheitani kuunnella?

- Mutta siirrytäänpä tästä aihealueesta muualle. Toisiin tarinoihin ja maailmoihin.-


Ampiaiskukka. Niin tätä ruskeaa hyönteisiä piilottelevaa
kukkaa muinoin kutsuimme.
Korruptio on aihe josta on helpompi kirjoittaa. Se on konkreettista - ja se on pöyristyttävän törkeää! Olen taas kuullut uusia hämmästyttäviä tarinoita suuren kaupungin lahjuskäytännöistä. Niitähän kuulee, kun haluaa tietää jotain uskomatonta ja menee kyselemään, oikeilta ihmisiltä. Kyselemättä niitä on jo kerrottu ja saatu meikäläinen, aina yhtä rahaton ja omien laskujensa kanssa taisteleva työtön yksinhuoltaja, läähättämään kauhusta! Ottaisinko itse vastaan vaikkapa viiden tonnin lahjan jos voisin? Vastineeksi antaisin jotakin, mikä ei itselleni mitään maksasi, voisin sen osana normaalia työtäni vastikkeeksi toimittaa... Näinhän homma toimii - sitä on hyvä miettiä kun kauhistelee muiden toimia - ja vastaustahan en osaa omalta osaltanikaan sanoa. Minulla kun ei ole mitä jakaa, eikä kukaan ole koskaan mitään ehdotellut!

On kuitenkin hyvin hämmentävää huomata, mitä kaikkea voidaan tehdä, ihan tässä omassa lähiympäristössä ilman että siitä mitään tietää! Ja aivan uskomatonta on huomata miten laajalle levittäytynyttä kaikki suhmurointi ja epärehellinen toiminta kaupungin elimissä ilmeisesti on! Mietin, onko omassa kotikaupungissakin tällaista? Luultavasti - miksi ei olisi?

Ilta-aurinko heijastuu vanhan navetan ikkunanpuitteesta.
Kukkapenkki on kitketty rikkaruohoista
Esimerkiksi - viraston pomoporukka menee ryyppäämään Etelä-Eurooppaan pitkäksi viikonlopuksi, hankkivat lippuja suuriin massatilaisuuksiin, syövät Michelin-paikoissa joissa juovat lähinnä itsensä känniin ja nolaavat kaikki lähietäisyydellä olevat suureen myötähäpeän kiusalliseen iljetystilaan ja tulevat kotiin yhä ympäripäissään. Aivan kuin seiväsmatkalaiset aikoinaan, tai Leningradin ja Neuvostoliiton matkoja tehneet porukat parikymmentä vuotta sitten....

Istupa kuuntelemaan tarinaani tähän
vanhaan tuoliin
Kyseisen äijäporukan palattua koti-Suomeen yksi heistä, reippaasti keski-ikäinen "iso johtaja" ei kykene töihin pariin päivään. (Putki jäi päälle...) Hänen tuleva seuraajansa, jo paikan itselleen pedannut nuorempi kolli, naureskelee ja kiittää "elämänsä reissusta".

Moinen jatkuva muiden rahoilla elely kaikin mahdollisin tavoin ottaa kyllä päähän. (Joo, joo - ehkä olen kateellinen. Ai hurskastelen? Tjaa...) Verorahoilla tehdään tietenkin mitä vain, ja missä vain mutta sitä ei tule ajatelleeksi ennenkuin kuulee kokonaisten yksityistalojen ja kesähuviloiden remonteista ja uima-altaista ja ulkomaanmatkoista jotka kaikki "ilman muuta" tehdään johdolle sekä "hyville tyypeille" ja maksatetaan osana urakkahintaa jonka samaiset pomot tietenkin hyväksyvät. "Laitetaan pari ylimääräistä konetta seisomaan johonkin työmaalle ja laskutetaan niistä riskit tunnit. Sitten merkataan pari ylimääräistä työmiestä työlistoihin joista laskutetaan täydet tunnit - ei niitä kukaan huomaa kun järkevästi tekee. Ja lisätään muutama ylimääräinen tunti joka äijästä joka siellä on hommissa; siitä kertyy jo hyvin rahaa vaikka kuukauden urakasta. Näin se homma menee. Helppohan siitä on irrottaa viisi tai vaikka viisitoista tonnia jonkin ahneen äijän pihakivetysten ja lintualtaiden tekoon. Jokainen vähänkin pomo teettää kaikki kotiremontit kaupungin piikkiin. Menehän katsomaan minkälaisissa lukaaleissa ne asuu. Kellekään ei ole tullut mieleen että niillä palkoilla mitä ne saa ei voi mitenkään maksaa sellaisia taloja ja kesämökkejä. "

Ainut riski on kuulemma tyyppi joka jää paitsi jotakin urakkaa jonka on kuvitellut kuuluvan itselleen.... Kateus on paha. Pitää muistaa seuraavalla kierroksella sitäkin niin se ei juorua.

Yäk, sanon minä. Mutta olenkin "naivi ja asioiden suuria kaaria ja kytköksiä tyystin ymmärtämätön sinisilmäinen, tavallinen pienpalkkainen idealisti". Tämä on minulle juttuja kertovan tyypin siistitty versio meikäläisen luonteesta. Ja vielä "Olet aina ollut niin pienissä ympyröissä, että et tajua miten isot pojat hoitavat asioita. Ei niitä kuule tehdä kiltisti tietokonetta naputtelemalla - vähän on kuule muut kuviot on pelissä. Jatka sä vaan naputtelua niin huomaat, että kohta olet kadulla. Sulta puuttuu terve itsekkyys, siksi et koskaan pääse eteenpäin elämässä"

Niin, luultavasti tämä on ihan totta. Naiviudesta minua on osattu syyttää jo hamaisesta nuoruudesta; en taida koskaan siitä parantua.

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Koululaiset pääsivät kesälomalle - sateessa


Oppilaiden keväiset koristeet juhlasaliksi muutetun jumppasalin puolapuissa
Lauantaina oli sateinen, tuulinen ja kolea päivä. Ylioppilasjuhlat, muut valmistujaiset ja koululaisten juhlinta saivat kärsiä - päivää ennen oli hyvä sää, samoin seuraavana päivänä. Huono säkä tosiaan.

Oma alakoululaisenikin sai mennä koulun jumppasaliin jonne kaikki vanhemmat seurasivat perässä. Tähän mennessä olemme kokoontuneet aina koulun aurinkoisella pihalla, koko koulun väki ja vanhemmat, mummit ja kummit päälle.

Nyt piti rehtori puheen sisällä salissa. Siellä puhui myös kuudesluokkalainen, uuteen kouluun siirtyvän luokan edustajana. Ala-asteelta yläasteelle siirtyminen on aika iso askel koululaisen elämässä. Usein siirrytään pienestä koulusta suurempaan ja murrosikä alkaa - ei helppoa aikaa ollenkaan!

Lapsi sai hienon todistuksen, tosissaan! Onpa kiva. Hän vannoo vielä parantavansa ensi vuonna numeroita ainakin yhdellä kokonaisella numerolla.

Keskiarvoa ei ole todistukseen laskettu ollenkaan, se pitää itse laskea!

Lauantaisen koulun loppumisen jälkeen, kun vanhemmat olivat kiittäneet ja kukittaneet opettajan joka on vienyt luokkaansa hienosti kohti uusia oppimistuloksia todella hienosti, läksimme kohti mummilaa.

Lapsella on tänään maanataina alkanut perinteiseen tyyliin kesäleiri ja vietimme viikonloppua äidin kanssa.

Auto nielee kilometrejä,
ajaja nauttii maiseman vaihtelusta
Olen nyt istunut auton ratissa neljänä viikonloppuna viidestä ison määrän tunteja, joka keikka on ollut noin 600 kilometrin ajorupeama. Aikaa ja bensaa palaa - joskus tuntuu, että olisipa kiva istua kyydissä jos joku ajaisi! Mutta onhan ajaminen oikeastaan kivaa, sen myönnän. Ja onneksi meillä on mahdollisimman ekologinen auto - ei saastuta niin paljon kuin moni muu kärry!

Maalaismaisema ja suuret komeat metsän matkan varrella saavat mielen iloisen nostalgiseksi. Niitä katsoisi vaikka kuinka, loppumattomasti! Maalaismaisema koskettaa mieltä ja silua joka kerta, säästä ja vuodenajasta riippumatta. Nyt pellot ovat kasvun alussa, lintuja on pelloillakin paljon. Lehmiä, hevosia ja lampaita näkee silloin tällöin matkan varrella - tosin joka vuosi vähemmän.

Taukopaikka valtatien varrella
Sunnuntaina niitin korkeiksi kasvaneita koiranputkia - niitin omenapuiden ja kukkapenkkien reunuksia, siistin paikkoja . rikkaruohot toki pitäisi kitkeä kunnolla mutta siihen ei aika mitenkään riitä! Viikate on mainio apuväline - en vain osa terottaa viikatteen terää oikein.

Punaherukan runsasta kukintaa 

Keväällä ja alkukesällä kasvu on niin valtavaa, niin todellisen väkevää, että melkein silmissä näkee kaiken nousevan, kasvavan ja vihertyvän - täyttävän maan!

Omena- ja muut hedelmäpuut ja pensaaat kukkivat todella runsaasti tänä vuonna! Jos satoa tulee yhtä lailla runsaasti, saamme paljon mehuja, hilloja, piirakoita sun muuta loppukesällä! Kimalaisia oli kivasti pörräämässä puissa ja pensaissa - mutta oliko siellä pörisijöitä oikeasti puiden ja kukkien tarvitsema määrä - sitä en ollenkaan osaa arvioida. Itikoita oli myös ihan tarpeellinen määrä - vuoden ensimmäiset pistot on saatu ja koettu!

Alkukesän satoa: heinää marsuille, nokkosta, raparperia ja
lipstikkaa ihmisille
Keräsin taas kassillisen nokkosia - kannattaa hyödyntää luonnon ilmaista ja terveellistä ruoka-aittaa! Raparperi ei ole enää niin satoisa kuin se joskus on ollut - nappasin siitä neljä paksuinta  vartta jotka oli tarkoitus illalla vielä tehdä keitoksi tai kiisseliksi mutta se jäi, en ehtinyt. Teen ne vaikka piirakaksi myöhemmin viikolla.

Lipstikka oli ehtinyt kasvaa jo valtavaksi pensaaksi. Otin muutaman oksan jotka laitoin vesilasiin keittön ikkunalle; mikä tuoksu niistä huokuukaan! Maustan sillä lihakeiton viikolla. Sain luomu-keittolihaa palan puoleen hintaan pienestä K-kaupasta! Mikä säkä :)

Illalla olin ihan rätti, minä - keski-ikäinen, huonokuntoinen nainen. Ja nyt maanantaina tuntuvat lihakset yhä jäykiltä niittämisen ja kitkemisen jälkeen. Tervettä kipuahan se on, tietenkin. Ja nyt on hyvä tekosyy olla menemättä lenkille....


Leiriläisten ruokalista
Aamusella lähdimme lapsosen kanssa leiripaikalle. Aurinko paistoi pilvipoutaiselta taivaalta mutta lämpöasteita ei olleut kuin nahtit 15 astetta. Viileää on, mutta muutoin ihanan kaunista. Tutkimme jo tutun leiripaikan - tällä leirillä ei nukuta teltoissa mutta viikon päästa alkavalla toisella leirillä nukutaan. Nyt saa asustaa pikkuserkun kanssa tämän kotona ja viettää vanhanaikaisen mukavaa aikaa vaarin lapsuudenkodissa. Olen onnellinen tästä(kin) asiasta - lapsi pääsee lähelle juuriaan, saa tutustua pieneen sukuunsa joka on pienentynyt entisestään viime vuodesta. Pidän tärkeänä pitää yhteyttä - kuten viime kuukausien aikana olemme vahvasti ja raskaasti taas oppineet, täältä ei mitään saa lähtiessä mukaansa.

Kannattaa miettiä mikä on oikeasti elämässä tärkeää ja yrittää elää hyvin ja täysipainoisesti. Omien elämänarvojensa mukaisesti, jos suinkin vain voi. Aina ei voi - täytyy tienata rahaa keinolla millä vain, että selviää hengissä....

Tänään on puolustusvoimien päivä. Liput lihuvat saloisa. Britit juhlivat oman kuningattarensa Elisabeth toisen 60 vuotta vallassa-juhlia jo kolmatta päivää. Muutoin on Euroopassa vaikeat ajat meneillään - mitä käy eurolle kun Kreikan lisäksi monet muut etelä-Euroopan maat ovat kammottavissa taloudellisissa vaikeuksissa eivätkä tunnu osaavatn itse hoitaa asioitaan kuntoon...

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Oletko harkinnut itsemurhaa?

Pihalla ammutaan - tosin vain vesipyssyillä!
Olin tänään ja eilen kurssilla. Opettelemassa uusia taitoja työelämään - vanha työnantaja antaa mahdollisuuden käydä muutamalla kurssilla siitä hyvästä, että on irtisanonut ensin suuren määrän ihmisiä. Totuuden nimissä on sanottava, että näiden kurssien annista olisi ollut tosi paljon hyötyä monena aikaisempana vuonna työssä ollessa - nyt on epävarmaa, saako näiden kurssien oppia ikinä hyödyntää työelämässä.

Töissä ollessa kaikki koulutusbudjetit olivat jäissä monta vuotta ennenkuin firma ajautui siihen tilaan missä nyt on - viidennes porukasta pellolle.

Kurssi oli Helsingissä. Kuljin kurssipaikalle junalla ja metrolla - jännä kokemus jo sekin; en ole kulkenut metrolla Suomessa vuosikausiin! Useammin olen ollut muiden maiden metroissa - viimeksi Tukholmassa ja Pietarissa. Tuli jännä olo kun kulki metrossa - siellä oli tietenkin kaikki "klassiset elementit" paikoillaan - pissanhajuinen syrjäytynyt mies kerjäämässä rahaa, nuorisojoukko kaljapullojen kanssa, penkille nukahtanut kassi-alma. Ja sitten minulle uusi ihmisryhmä: täysin mustissa kaavuissaan kulkevat musliminaiset - muuta ei ihmisestä näy kun parin sentin rako josta nainen katsoo maailmaa. Kasvot, hiukset ja koko keho peitetty aivan tarkkaan. Säpsähdin ja säikähdin kunnolla kun nainen kääntyi ja näin koko mustan kaapuun verhoutuneen naisen, aivan lähellä liikennevaloissa... Antaakohan tuollainen kaapu turvallisuuden tunteen kun kukaan ei näe mitään ja itse kurkistelee maailmaa ihan vain omasta piilostaan. Tuollainen kaapu tekee elämän kyllä jokseenkin rajoittuneeksi, luulisi - kuinka voi tehdä oikein mitään kun on piilossa noin kokonaan? Missä työpaikassa moisessa asussa voi tehdä töitä ja kuinka voi puhua kellekään jos naamakin on peitetty mustan kankaan taakse? Oma ymmärrys on liian rajoittunut ymmärtämään tällaista, myönnän. Kulttuurit ovat erilaisia ja uskovan musliminaisen ei ole varmaan tarkoituskaan töissä käydä. Mies ja yhteiskunta pitävät heistä huolen.

Tuntemani musliminaiset pukeutuvat aivan samaan tyyliin kuin minäkin, käyvät töissä ja paastoavat ramadanin aikaan. Nämä täyspeittäviin kaapuihin pukeutuvat ovat toista maata.

Hevoskastanja, sireeni
kukassa tänään
Olen aivan käsittämättömän väsynyt ollut jo monta viikkoa. En nuku paljoakaan enempää entiseen verrattuna - mutta väsymys on jotenkin totaalinen. Päätä särkee herkästi ja unen tarve on suuri. Silmät ovat aivan punaiset ja kirvelevät. Juttelin asiasta äidin kanssa - hän on ollut maanantaisen lääkärissä käymänsä keskustelun jälkeen aivan superväsynyt myös. Se on varmasti reaktio huonoon, tai oikeastaan pelottavaan uutiseen. Ihminen ikäänkuin haluaa nukkua, nukkua vaan ja sisin työstää asiaa. Ihminen ei voi tälläisia asioita kuten sairauksia, onnettomuuksia tai vaikka nyt työttömyyden uhkaa tai muuta pelottavaa paeta muuten kuin uneen. Monet menevät juttelemaan vaikkapa kavereille, ystäville tai perheenjäsenille ja osa papille, joku taas lääkärille tai psygologille.

Viimeksimainittuja tapoja tarjotaan meille irtisanotuillekin; työterveysasemalle on lisätty "psygologisen avun resursseja" ja työterveyslääkäri suositteli minulle käymistä juttelemassa myös. Menin sitten, aikani harkittuani. Kellepä tässä voisi oikein muutoin jutella, jos tarvis on - en tietenkään voi lapsia omilla murheilla rasittaa ja kellekä muulle menisinkään puhumaan? Menin siis juttelemaan ja sairaanhoitaja kyseli ja kommentoi puolentoista tunnin aikana aika paljonkin.

Hän kyseli vointia ja ajatuksia, kysäisipä siinä ohimennen olenko tarvinnut unilääkkeitä tai alkoholia tai olenko harkinnut itsemurhaa... En ole mihinkään näistä asioista tukeutunut, tai moisiinn harkinnut ryhtyväni; ainut on varmaan tämä blogin kirjoittelu.

Vähän erikoiselta tuntui toki kysymys voinnista ja itsemurha-ajatuksista hiukan samaan tyyliin kuin sairaanhoitajan voisi ajatella kysyvän, onko ollut flunssaa...


Puistoissa, pihoilla ja teiden varsilla on kukkia, kukkia. Nämä ovat koulun pihalla.
 Jos harkitsisin itsemurhaa, olisin antanut periksi enkä välittäisi omien lasteni tai äidin, sisarusten tilanteesta ja siitä, kuinka heidän elämänsä myös suistuisi raiteiltaan jos päätyisin riistämään itseltäni hengen.

Olen tänään ja aikaisemmin tällä viikolla saanut vastaukset yli puoleen tusinaan työhakemuksia jotka olen lähettänyt avoimiin työpaikkoihin. Kaikkiin on tullut vastaus "EI KIITOS". Yksi hakemus on vielä sisällä, siihen tulee jonkinlainen vastaus toivottavasti ensi viikolla. Toisaalta - kun vastausta ei vielä ole tullut, voi arvata jo, mikä mahdollisuus on; paikan haku päättyi jo maanantaina.

Minulla on ensi viikolla kaksi puolentoista tunnin tapaamista työterveysasemalla vielä: työpsygologin ja työterveyshoidon työvalmennuksen ammattilaisten kanssa. Katsotaan mitä he sanovat... Itsestäni tuntuu, että muulla ei ole väliä kuin sillä, että saisin jostain työtä. Ja pääsisisn tästä kammottavasta väsymyksestä eroon!

Päivä kerralaan. Ihan vain niin. Ja kauniista luonnosta nauttien.