sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Pääsiäisen rauhaisa aika

Oma orvokki ikkunalla
Pääsiäis-sunnuntai. Rauhallista. Nuorin lapsi lähti juuri kaverinsa luo. Ulkona on upea kevät-sää, uusi naapuri istuttelee kukkia puutarhaan. Kaivaa jotain annansilmän näköisiä kukkia multaan ja reunustaa taimen suurilla kivillä. Hän on jo rakentanut monta prikulleen samanlaista suurta orvokkiruukkua reunustamaan parvekepöytää - keltainen ja violetti orvokki aina vuorovälein. Orvokit kestävät viileää, mutta mietin kestävätkö nuo toiset  kylmät yöt - ehkä hyvinkin. Ei asia tietenkään kuulu minulle. Naapuri on kova kiroilemaan ja eilen koko piha raikasi kun hän  kantoi uusia kukkia laatikoissa sisään ovesta ja pauhasi v..tu, mä unohdin sen s...tana. Voi v..tu. Tähän miesystävä toisti perään lammasmaisesti omaa laatikkokasaa kantaen voi v..tu. Samanmielisiä ovat, siis. Uudet naapurit ovat muuttaneet takaisin Suomeen jostakin ulkomailta jossa asuivat pari vuotta, kertoi naisen äiti johon törmäsin postilaatikoilla. Pariskunta itse ei sano mitään, ovat varmasti tottuneet asumaan jossain isossa kerrostalossa jossa ei naapureita tervehditä - luulen, että sekin on jo vanhanaikaista.

Joo. Mikäs siinä. Olen itse niin tolkuttoman vanha ja menneen maalaismaailman kasvatti, että en kiroile ja tulen jotenkin kiusaantuneeksi kun muut kiroilevat. En osaa suhatutua siihen - paitsi tietenkin, jos joku kiroilee, jos jotakin sattuu, kuten jos lyö vasaralla sormeen. Silloin irtoaa itseltäkin jo Perkeleen manaus. Alapää-sanasto ei taivu itseltä, ei mitenkään.

Eli toivon, että en tuollaista kuule, mutta kun kuulen, olen olevinaan, että en huomaa....

Kirjava lanka uuteen käsityöhön.
Nyt ei huvita
Olen lueskellut muutaman vanhan lehden. Taas uusi pieni neuletyö ei nyt huvita. Mietin, menisinkö kissan kanssa ulos, vai yrittäisinkö pyöräilyä. Yskittää vieläkin aika lailla, mutta ulkona on niin lämmin, että ehkä siellä voi oleilla jollei mene rantaan. En halua pidentää tätä flunssaa yhtään enempää. Mutta ulos kevääseen on kiva mennä. Pihalla on jo peippo, jättisuuri kimalainen lenteli ikunaa päin äsken. Ikkunan toisella puolen oli ruukussa orvokki; siihenkö se yritti ikkunan läpi tulla? Siirsin orvokin ulkopuolelle, mutta kimalainen meni kovasti pöristen pois eikä nähnyt, että toin sille kukan!

Kävimme viime yönä lapsen kanssa pääsiäisyön yömessussa; luterilaisillakin on nyt sellaisia. Paljon on suoraan tuotu ortodoksikirkolta; loppuveisu oli ihan suoraan sieltä, vain suitsukkeet ja kirkkoslaavi puuttuivat. Ja toki kaikki ikonit, tuoksut ja värit - mutta siinä se suuri ero juuri onkin. Jopa ristisaatto tehtiin, nyt tosin kirkon sisällä. Minusta on mukavaa, että kirkot ottavat toisiltaan hyviä, toimivia osia. Sama asia kuitenkin molemmilla, sama viesti ja sama Jumala.

Toscakakku suvulle
Olen siis yksin kotona. Tähän mennessä on vietetty pääsiäistä melkeinpä aina mummin luona - nyt sinne menivät muut sukulaiset. Ja mehän kävimme siellä viime viikonloppuna. Mummilassa on tehty perinteisiä pääsiäisruokia; tein heille itsekin leivonnaisia valmiiksi odottamaan ja kehotin äitiä antaa porukan syödä niin paljon kuin jaksavat, teen sitten lisää kun taas tulen. Toscakakun ja pullaa mielin määrin voivat syödä. Sen lisäksi pashaa ja pääruuaksi tietenkin vasikanpaistia, perunaa ja kermakastiketta. Aah, suu vettyy kun ajattelen. Meillä täällä kotona ei nyt ole juurikaan pääsiäisruokia; kukkaro on vaihteeksi laiha  ja elämä rahaton joten syömme jotakin pientä, itse syön lähinnä voileipiä. Mutta eläähän niilläkin.

Kaipaan seuraa aivan valtavasti. Jopa ex-miestä olen alkanut aika ajoin haikailla. Elämä on outoa; yksin ei tunnu kivalta elämää viettää. Toki on hyvä olla välillä yksin, miettiä asioita ja saada ajatusten poukkoilla minne poukkoilevatkaan. Jospa siitä jotakin syntyisi...


Rahkaiiras limen kera.
Tein hetki sitten samanlaisen rahkapiirakan kuin viikko sitten mummilassa. Yllättäen lapset tykkäsivät siitä - on kiva leipoa jos leipomiset käyvät kaupaksi! Aina ei näin ole, siksi leipominen on keskittynyt mummin luona käynteihin; mummi ja sukulaiset syövät mielellään kotona leivottua ja minähän sitten leivon! Lapsi teki itse inkivääri-sitruuna-juomaa johon ei tullut ollenkaan reseptin mukaan sokeria, vain hunajaa maun mukaan. Kehotin laittamaan sokeria; eihän sitä juo muuten erkkikään. Nyt molemmat tuotokset ovat vielä muhimassa valmiiksi; nautitaan niitä kunhan lapsonen tulee kotiin jonkin ajan kuluttua. Mehu saa vielä vetäytyä ja piirakka samoin.

Eilen kuuntelin katsoin Bachin Matteus-passion Teemalta. Se sävähdyttää joka kerta; jotenkin tuntuu, että se kuuluu pääsiäiseen enmmän kuin mikään muu passio.


lauantai 19. huhtikuuta 2014

Flunssan oireilua, ajatuksen pätkiä


Tulppaanit vaasissa, kohta taas jo pihalla
Flunssa sai keuhkot soimaan ja vinkumaan ja olon aivan käsittämättömmän surkeaksi. Miten hengittäminen voikin noin sattua, miten ei millään enää jaksaisi yskiä ja vaan on pakko jatkaa rouskuttamista. Uuuh mikä olo.

Reilun viikon se kesti, nyt jo parempi olo.

Tänään on pitkäperjantai ja söimme kalaa. Laitan kohta vaaleat verhot keittiöön, onhan kevät jo täällä.

Eilen menin kirkoon, teki mieli mennä - pitkästä aikaa. Kuulemaan, kokemaan ja olemaan mukana. Menin ihan vaan sivupenkkiin, takariviin mutta eihän siellä ehtinyt istua kuin vaivaiset muutaman minuutin kunnes aivan kammottava yskänkohtaus sai juoksemaan ulos kirkosta ja yskimään pihalle niin, että luulin oikeasti hengen menevän kun en saanut henkeä sisään vedettyä yskänkohtauksen keskellä. Siinä lauma nuoria katsoi auton pellillä istuen kuinka meikäläinen nojasi kädet ylhäällä kirkon seinää vasten ja yritti saada yskän loppumaan ja hengen kulkemaan. Joku on joskus kertonut, että kun oikein yskittää, täytyy nostaa kädet ylös. No, lopulta kävin maahan istumaan ja nojasin polviin, kyllä se siitä sitten loppui, yskittäminen, aikansa kestettyään.
 


Vessapaperi piristää: totuuksia elämästä




Töissä olen saanut aikaan paljon. Esimies ja päälliköt kehuvat aikaansaannoksiani, mutta minut on vallannut epäilyksen kurja siemen: mietin miksi he kehuvat minua mielestäni ihan normaaleista työsuorituksista - siksikö, että haluavat minun saavan kaiken valmiiksi "harjoitteluaikana" jota on vielä jäljellä syksyyn saakka - vai ihan oikeastiko ovat tyytyväisiä ja ehkä harkitsevat minun palkkaamistani? Vaikea sanoa, mahdoton ymmärtää. Firmassa on paritkin YT:t päällä joten voi arvuutella sitä sun tätä. Teen töitäni, mietin niitä myös työajan ulkopuolella; olen innostunut siitä, mitä saan tehdä. Haluan kehittää työtä, ehdottaa mitä kaikkea voisi tehdä lisää. On aivan hulppean ihanaa saada tehdä työtä, käyttää työvälineitä ja huomata, että sillä mitä tekee, on yritykselle merkitystä!

Elämä on pienestä kiiinni. Melkein aina. Pääsiäinen luo toivoa paremmasta.

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Pitkäperjantain aatoksia maailman menosta

Maailman meno rassaa - mutta aina ei jaksa seurata uutisia
Maailmassa on moni asia sekaisin mutta tänään ajattelin pitää tauon uutisten seuraamisessa. En halua kuulla, mitä maailman kriisipesäkkeissä tapahtuu ja missä on taas kuollut paljon ihmisiä ja mikä vaara mistäkin uhkaa.

Nyt en varsinkaan halua kuulla sanaakaan omien kotimaisten parlamentaarikkojen ja ministereiden selittelyjä ja selittelyjä;  suomalaiset ministerit eivät ole mielestäni sen luottamuksen arvoisia joka heillä nyt on. He eivät ole isänmaan asialla, he ovat vain ja ainoastaan oman henkilökohtaisen edun asialla nyt kun siirtyvät selkeästi uppoavalta näyttävästä Suomi-laivasta mahtavien etujen ja palkkojen Brysseliin. Ja me äänestäjät  valitsemme heidät sinne - se on tässä se ärsyttäväin asia; eivät he sinne pääsisis jollemme me heitä sinne äänestäisi, mutta ihmiset äänestävät aina mieluisia edustajia ihan minne he vain päättävät pyrkiä!

Miten voi olla, että Suomessa kukaan ei ihmettele, miksi ministerit siirtyvät rahakkaimmille apajille eikä kukaan kritisoi sitä; kaikki "ymmärtävät" siirtyjiä - hehän ovat olleet kovan paineen alla vaikeiden asioiden kanssa painiskellessaan ja on "selvää" että he haluavat ajatella omaa uraansa ja olleessaan vielä iässä jossa voi tehdä uraa kansainvälisillä areenoilla, lähtevät sitä tekemään. He menevät kasvamaan korkoa Eurooppaan, sanotaan. Korkoa kenelle? Tulevaisuuden Suomelle, ilmeisesti.

Paineita on, kyllä. Niitä on tänä päivänä vähän joka puolella, muissakin ammateissa - ja jopa työttömillä. Ministerillä on apuna avustajat ja iso kaarti ihmisiä pönkittämässä. Ja iso palkka joka toivottavasti motivoi. Mutta pienihän se on suomalaisen ministerin palkka verrattuna EU-palkkoihin. Kyllä kai me suomalaiset haluamme antaa parhaille poliitikoillemme heidän ansaitsemansa korkeat palkat, että jaksavat hoitaa asioita siellä kaukana.

Ja väsyneitä he myös ovat, monen vuoden puurtamisen jälkeen. Ajatelkaa, ministerit ovat aika nuoria kuitenkin, nelikymppisiä pyöreästi. Monella on lapsia ja puolisokin joita pitää työn ohessa hoitaa. Ei ihme, että Arhinmäki uupui! Ja entä Katainen, Stubb ja Ville Niinistö jolle tuli vielä avioerokin.
Super-ministeri, tulevaisuuden
suunnan-näyttäjä. Tekijä.
Muista pään asento!






Ministerin työ on super-kuluttavaa, meille kerrotaan. Mutta mitä ministerit ovat saaneet aikaan? Oikeasti - siis muuutakin kuin julkisuudessa patsastelua? Mieleen tulee paljon otsikoita mutta ei mitään konkreettista. Henna Virkkunen esimerkiksi? Kiesus sentään; itsevarmana ja erehtymättömänä aina televisiossa, pää kallellaan selittämässä vaikka kuinka pieleen mene kaikki mihin tarttuu. Nyt hän on saanut palkinnoksi toisenkin hallinnonalan ministerinpostin; siellä on plakkarissa ja varmasti jo CV:ssä auki kirjoitettuna. Mitä hän tulee aikaansaamaan uudessa postissaan, mitä tuloksia? Minäpä veikkaan: ei sitten yhtään mitään. Hän satsaa siihen, että pääsee EU-parlamentin käytäville josta sitten kirjoittelee blogwja meille jotka hänet sinne äänestämme. Vakuuttaa pätevyyttään ja kertoo kuika saa sitä ja tätä aikaan vallan leveillä käytävillä.



Onks tukka hyvin? Uusi
super-trio Suomen pelastukseksi
Sama kuvio toki niillä kolmella muulla iloisesti hymyilevällä ministerillä jotka myös saivat eronneiden vasemmistolaisten pestejä hoitaakseen.... Kuin lukion tarmokkaat opettajat matkalla käytävältä luokkaan he jaksoivat poseerata kaikille halukkaille.  Tai sitten heillä jotka kohta lähtevät valituista luottamustehtävistään, tai lähtivät jo - muka pöyristyneenä arvojensa vastaisista päätöksistä hallituksessa. Eihän me nyt voida olla mukana leikkaamassa lapsilisiä, ei ei. Mutta kyllä me pidetään nää sopeuttamisrahat jotka ex-ministereille kuuluu, tietenkin. Ne on meille kuuluvaa rahaa!

Tuskin he EU_ssakaan Suomen asiaa mitenkään parantavat, päinvastoin. Mutta oma CV ja palkkapussi kehittyvät mukavasti - sitähän me ihmiset eniten mietimme, eikö niin? Ihan vaan sikis olen itsekin töissä, että saisin CV:n täytettä! Ku  olen vaan tällainen Taina Tavallainen, ei oma kukkaro kostyu työssä käynnistä, mutta kukapa nyt tavallisia tylsimyksiä niin tosissaan ottaisikaan.

Tulee tosi kyynisiä ajatuksia kun heitä katsoo ja näkee mitä poliitikot tekevät Suomessa.  Kansanedustajat ja ministerit, tämän maan etevimmät vallankäyttäjät... Ministeri Susanna Huovisella on aina hiukset ojennuksessa ja rakennekynnet kunnossa, olemus laitettu ja kameran osuessa paikalle on ilmekin aseteltu kohdilleen, pää sopivasti kallelleen ja silmät asiaan sopivasti huolestuneen näköiseksi. Sitten alkaa puppugeneraattorin tuottama teksti suoltua suusta; harvoin siinä mitään ihan konkreettista tai asioita oikeasti muuttavaa löytyy, mutta ei kai sitä kukaan odotakaan. Miksi muuten ei odota - miksi suomalaisilta ministereiltä ei ole lupa odottaa konkreettisia toimia ja toimenpiteitä niiden lupausten katteeksi joita he ennen vaaleja tekevät? Sitä höttöä mitä esimerkiksi ministeri Huovinen suoltaa,  ei pitäisi edes päästää televisioon. Sama monilla muilla ministereillä. Että välillä ärsyttää.

Itse en aio missään tapauksessa äänestää ministeriä EU-parlamenttiin; mielestäni on rintamakarkuruutta lähteä etsimään omaa henkilökohtaista etua ja jättää oman valtion kunniatehtävä, ministerin ja eduskunnan tehtävät hoitamatta. Vaaleilla valitut henkilöt lähtevät tuosta noin vaan lätkimän, kun mahdollisuus aukeaa - kiva kun autoitte meikäpojan ja -tytön uusiin kivoihin sfääreihin, voivat sitten sanoa.

Tekisi mieli perustaa kansanliike "Ei ministereitä Brysseliin". Jollei hoida yhtä työtä loppuun, ei pääse uralla eteenpäin, voisi olla iskulause. Niinhän se on urakierrossa muutoinkin, useimmiten.

Ministerin vastuu - poliitikon vastuu. Ehkä se on veteen piirretty viiva - mutta jos äänestäjät vain hurravat, tekipä poliitikko mitä vain, niin silloin saa - mitä vain. Tyhjiä lupauksia ja kauniita hymyjä, ennen vaaleja. Vaalien jälkeen hymykin jää pois.

Pitkäperjantaina on petetty ennenkin. Pettäminen ja petetyksi tuleminen kuuluu elämään. Joskus toivoisi niin, että ahneus ja pahuus saisi palkkansa - mutta käykö niin? Useimmilla pettäjillä on aina hyvä selitys teoilleen ja oma usko oman itsensä puhtoisuuteen.

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Töissä ja ylitöissä. Ilman palkkaa, ansioluettelon tähden

Keittiön ikkunalla versoo kasvun ihme:
Porkkana lähti itämään hienosti ja sai ruusun kaveriksi!
On outo fiilis olla töissä ja samalla työtön. Tehdä pitkää työpäivää ja tavata yrityksen asiakkaita, myydä, markkinoida ja rakentaa strategioita, tehdä vuosisuunnitelmia ja vakuuttaa ihmiset myytävän tuotteen erinomaisuudesta - ja samalla olla niin rahaton, että työpaikan ruokalaan ei voi mennä syömään ja työmatkalle ei voi lähteä kun sihteeri ei ole tilannut matkalippua ennakkoon - itselläni ei ole varaa maksaa junalippua edes niin, että saisin rahat takaisin seuraavalla viikolla. Sitäpaitsi en uskalla pyytää maksua tilille koska pelkään, että jostain menee tieto Kelaan ja vastaaviin paikkoihin, että minulle on maksettu. Päivärahaa en myöskään voi, enkä uskalla, ottaa vastaan.


Esimies on suositellut, että en kerro muille olevani palkaton työntekijä. Varsinkaan sitä ei pidä kertoa työsuojelu-ihmisille ja ammattiliitolle. Tätä työtä kun haluaisi tehdä moni töissä olija; osana urasuunnitelmaa. Parempi antaa ihmisten luulla, että olen ihan tavallinen palkollinen. Ja käyhän se minulle, toki. Haluan olla kuin muutkin!

Suomi on omituinen maa, näissä asioissa. jotenkin sitä on ajatellut ja luullut, kuvitellut, että suomalaiset ovat rehellisiä ja rehtejä, oikeudenmukaisia ja toiset huomioon ottavia. Mutta sitten huomaakin, oman kantapään kautta ja muutenkin, että kaikki ihan oikeasti ajattelevat vain omaa etuaan ja kuinka maksimaalisesti hyötyä toisista. Työttömistä on nyt helppo hyötyä monenmoisella tavalla - työttömät haluavat tehdä töitä: annetaan heille töitä siis! Annetaan töitä ja sanotaan, että se kannattaa ottaa vastgaan ilman palkkaa koska työstä saa hyvän rivin ansioluetteloon, CV on kaikki kaikessa. Ja "jos teet hyvin työn, voi olla, että palkkaamme sinut".

No, kaiken tämän tiesin kun otin vastaan jo toisen elämäni työsuhteen josta ei saa palkkaa - mutta hurjasti töitä. Ymmärrän kyllä, että minun pitää olla tehokas ja taitava puoli vuotta - ja johdon innostus töideni lopputulokseen saa minut uskomaan, että he ehhkä oikeasti arvostavat osaamistani.

Toisaalta päässä kilkkaa koko ajan varoituskello: Älä luota heihin! He vain imevät sinusta kaiken ja kiittävät puolen vuoden päästä. silloin ruoriin tulee joku joka olisi halunnut saada tämän työn jo aikaisemmin - tosin palkkaa vastaan."

Ja uusia FEC-työllistettäviähän Suomessa riittää.

Tänään töissä meni seitsemään. Eilen läksin jo kuudelta. Ovatko ne ylitöitä, tunnit jälkeen neljän - kun ei saa palkkaa ja on työtön? Vaikea kysymy - ja mitä väliä sillä onkaan.

Sukulaiset pitävät minua seinähulluna. Itse yritän ajatella, että nautin tästä työstä nyt kuin  harrastuksesta; saan tehdä työtä harrastuksena, se on kivaa. Ja harrastuksista ei makseta palkkaa! Ja tämäkin kestää vain aikansa, niin kuin kaikki elämässä. Kuusi kuukautta on pieni aika ihmisen elämässä.

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Päiväkävelyllä

Vähän nuhjuiselta vaikuttaa maailma kaupungilla.
Vähän kuin keväiset ikkunat: pitäisi pestä, että elämä kirkastuu.
Ajelin pari päivää sitten muutaman kilometrin lenkin polkupyörällä. Herran pieksut, että otti koville. Läähätin kun vanha höryveturi keskikokoisessa mäessä. Miten voi olla kunto näin surkea??? Ok, myönnän - huomasin vasta kotoa lähdettyä, että takakumi oli melkein tyhjä ja etukumikin kaikkea muuta kuin pinkeä. Mutta silti...

Nyt  on polkupyörän renkaat pumpattu täyteen - toivottavasti ilma pysyy renkaissa eikä vuotoja ole talven aikana tullut, että renkaita pitää vaihtaa. Tai paikata! Uhh... Se homma ei suju - tai ehkä sujuisi, jos alkaisi tehdä sitkeästi. Ei huvittaisi vaan. Mitenkään.

Kävelyllä voi käydä, ja liikunnan saamisen kannalta pitäisikin. Ja niin olen käynytkin; on mukava kävellä ja katssella näyteikkunoita, jollei mene oikein reippaalle metsälenkille. Metsässä on vielä aika märkää joten on hyvä syy mennä löntystelemään näyteikkunoiden ääreen!

Mitään ei voi ostaa, mutta on silti kiva katsoa, mitä on esille asetettu. Katsoa elokuvateatterin tarjontaa ja miettiä, voisiko tässä kuussa käydä elokuvissa, jos menisi vaikka jo päivällä kun liput on halvempia. Tai sitten ei - heti tulee tunne, että säästää monta euroa jos ensin meinaa mennä ja sitten ei menekään!

Näyteikkunoita katsellessa kiinnittää huomiota muuhunkin kun siihen,  mitä näytille on asetettu. Esimerkiksi siihen, että suurin osa näyteikkunoista on käsittämättömän likaisia. Osa vaateliikkeiden ikkunoista on paitsi pölyn, myös hiekan ja kuran peitossa. Ihmeellistä; eikö kauppias ymmärrä, miten epämiellyttävää on katsoa likaisten ikkunoiden läpi vaatteita tai kenkiä? Eikö ajattele, että kauppa ehkä kärsii likaisuuden vaikutelmasta? Koruliikkeiden ikkunat tuntuvat olevan puhtaampia; eihän pieniä jalokiviä edes näe, jos ikkuna on rapainen!
Joskus ikkunat ovat puhtaita. Onneksi!

Itse mietin, että jospa menisin kauppaan ja kysyisin kauppiaalta, voisinko pestä ikkunan vaikkapa 20 eurolla - ihan käteisellä voisi maksaa ja pesisin ikkunan ulkoa vaikka joka maanantai-aamu siihen hintaan. Tuplahinnalla myös sisältä - ja lakaisisin kadun ikkunan kohdalta siihen  päälle vaikka 50 euron kokkonaishintaan. Hmm... Se olisi 200 euroa kuussa - ja jos saisin vaikka muutamankin diilin tällä tavalla, voisin maksaa vuokran ja lainan kuukausilyhennykset muutaman tunnin viikkotyöllä.

Se tietenkin edellyttäisi käteispalkkaa - muuten menisi työttömyyskorvaus sen siliän tien. Se ei ole iso, mutta sitä ei voi menettää silti. Sillä eletään; syödään ja asutaan.

Vuoden alusta on mahdollisuus tienata 299 euroa kuukaudessa menettämättä työttömyyskorvausta. Näin on uutisoitu. Oma työttömyyskassa ei tätä lakia tosin ole vielä alkanut soveltaa; kysyin sitä helmikuussa ja minulle kerrottiin, että se vaikeuttaa työttömyysturvan maksua huomattavasti ja minulta vaadittaisiin erilaisia kuitteja ja tositteita asian selvittämiseksi. Siihen voisi mennä kuukausia ja selvittämisen aikana minulle ei maksettaisi mitään. Jahas, vai niin.
Naakka kaivaa pswäntekotarpeita kiviaidan sammaleesta.
Sammaltupsut vain lentelevät, kun lintu tekee mitä linnun tehtävä on!

Sellaista on byrokratia Suomessa, muun muassa. Virastoissa on paljon tämän tyyppisytä lähestymistä asioihin; jos kyselet hankalia ja olet työtön, saat kyllä kuulla mitä omituisempia selityksiä ja pompotteluja.

Jälkiruokaa vanhoihin astioihin...
Näin se menee, maailmassa. Pullikoida ei uskalla - aina voi menettää oman työttömyysturvansa "kostoksi".

Paras siis keskittyä jälleen kerran oman elämänsä pieniin iloihin. Maailman politiikka ja uhat ovat niin kammottavia, lähtien Ebola-viruksen leviämisestä ja Ukrainan kriisistä, maailman rauhan uhkakuviin ja talouden romahtamiseen, työttömyyden jatkuvaan kasvuun ja Suomen  hallituksen täydelliseen lamaannukseen ja ministerien pakenemiseen Euroopan turvalliseen huomaan, että on taas kerran parempi miettiä vaikka likaisia näyteikkunoita ja oman elämän pikku-kiemuroita. Voi tehdä vaikka jälkiruokaa ja laittaa sen nätisti tarjolle, silittää pyykki ja asetella puserot ja paidat kaappiin nätteihin pinkkoihin.
... valkosuklaamoussea, olkaa hyvä!

Pieni maailma - on se jotenkin paljon turvallisemman tuntuinen kuin se iso - vaikka illuusiotahan suurin osa kuitenkin on.

Täytyy olla vähän strutsina välillä - kuvitella, että kaikki on hyvin jos panee pään piiloon.



Mieli maassa - väsyttää ja taas väsyttää

Aika kuluu, mieli meneee milloin missäkin. Kumma, kun ei oikein tunnu saavan mistään kiinni.

Oma selviytyminen elämässä on enemmän kuin  kyseenalaista - mutta kun on jo tämän ikäinen, siihen pitää jo hiljalleen tottua, asia hyväksyä. Kun tuohon on ajatuksissaan päässyt, tuleekin omituisesti mieleen, että haluan koko homman päätökseen jo oikeastaan mahdollisimman pian. Mitä tässä enää kitkuttelemaan kun homma on mennyt näin takkuiseksi ja vaikeaksi?

Taistelu paikasta elämän virrassa ei yht'äkkiä enää kiinnosta. Töitä on melkein mahdoton saada, laskuja ei pysty maksamaan. Lapsi, nuorimmainen, pitäisi silti kasvattaa mutta paukkuja ei tunnu olevan jäljellä yhtään. Miten hankkia ruokaa ja vaatetta ja kaikkea sitä mitä ylä-asteikäinen tarvitsee jollei rahaa yksinkertaisedsti ole??? Itsekin pitäisi syödä, pitää itsensä jonkilaisessa kunnossa.

Keskustelin näitä asioista toisen kaltaseni yhteiskunnan ulkopuolella olevan henkilön kanssa ja hän kertoi virolaisten tavasta selvitä elämässä; kun on ollut vaikeaa jo monen sukupolven ajan, kehittyy taito kiertää yhteiskunnan rakenteita ja kyky luovia lakien ja sääntöjen rajamailla. "se on ainut tapa selvitä hengissä, monelle" sanoi. "Suomalaiset ei sitä taitoa osaa, harva uskaltaa uhmata lakeja ja rakenteita. Tai varastaa, ihan suoraan."

Totta, omalla kohdalla ainakin. En ole ajatellut alkaa varkaaksi tai vilunkipelaajaksi - en osaisikaan. Hölmö olen sillä saralla. Ja mitä jos yrittäisin, ja sitten jäisin kiinni? Sen jälkeen ei kannattaisi enää työpaikasta edes haaveilla. Nyt voin sentään vielä toivoa, että työpaikka löytyy ja siitä voisi ehkä saada palkkaa jolla selvitä elämässä jokunen vuosi vielä.


Sukka tuloillaan.
Yritän puskea itseä eteenpäin, vaikka minkälaisen kiven läpi. Ei taida onnistua. Valtava, kaiken ymmärryksen yli menevä väsymys on vallannut koko olemuksen.

Eilen otin lankalaatikoista yhden esiin  ja ajattelin terapoida itseäni kutomalla jotakin. Sukat, vaikka. Kannattaa valita jotakin pientä ja helppoa, että homma ei jää kesken. Tuli kirjavat sukat, tähdelangoista. Oranssin ja harmaan ja minkä vaan kirjavat - seitsämää eri lankaa sekaisin, osin kaksinkertaisena. Tuliko hyvä mieli? En tiedä. Toinen sukka on vielä kesken.

Väsyttää niin kamalasti.