keskiviikko 31. elokuuta 2011

YT:t tulivat uutisiin. Potkuja tulossa

Syksyn värejä elokuussa
Tällä viikolla on ilmoitettu kaksista isoista irtisanomisista - Nordean ja UPM:n irtisanomisissa saa kenkää yli 1000 suomalaista. Pienempiä on meneillään monen monissa yrityksistä; uutisointi ei niihin tartu kun on isompaa riistaa uutisoitavana. Lama on ovella - hallitus puhuu Kreikka-paketista.

Meillä on nyt omituinen hallitus Suomessa että sen takia tulevaisuus pelottaa eniten. Urpilainen varsinkin tuntuu todella heikolta lenkiltä vaikka hänelle on varmasti laitettu asioita joitamaan parhaat mahdoliset taustajoukot.

Kuin satumetsässä
Politiikka on muutenkin jotenkin omituinen osa-alue yhteiskunnassa. Sinne menevät ihmiset päättämään todella isoista asioista jotka koskettavat isoa osaa Suomen kansasta - mahdollisimman pienellä asiatietämyksellä. Kulttuuriministeri joka ei välitä Musiikkitalon avajaisista - ja jota ei tunnu kulttuuri kiinnostavan ylipäätään, taloudesta vastaava ministeri joka haluaa jakaa rahaa sinne ja tänne silloin kun sitä ei ole jaettavaksi, julkkisministeri joka haluaa vesittää edeltäjänsä työn ja ottaa siitä kunnian - viis asiasisällötä.... Liikenneministeri on maassa aina ollut jotenkin outo höppänä joka ei tunnu saavan asioihin mitään järjestystä... Mutta onhan siellä tietenkin paljon hyviäkin ollut, tietenkin. Asiansa osaavia ja niistä selvää ottavia. Viime hallituksen maatalousministeri teki töitä olan takaa - kuraa lensi niskaan silti paljon.

Nyt saamme katsella Keskustan Kiviniemen kiusallisen katkeraa tappion tietä kun hän putosi todellakin korkealta alas matalimpaan pusikkoon - ei ihme kun tilannetta seurasi sen vuoden kun hän pääministerinä huseerasi ja itsetunto kasvoi yli äyräiden ja ylimielisyys ja valta asettuivat taloksi. Joillekin valta ei sovi edes pieninä annoksina! Keskusta on ihan tuuliajolla nyt ja tätä menoa häviää todellakin kartalta kokonaan. Haittaako se? Väyrynen presidenttiehdokkaana - mutta kun ehdokkaita on jo pienen kylällisen verran tämänkokoisessa maassa ja lisää vielä tulee, saa ihmetellä saadaanko tässä maassa mitään aikaiseksi vaalilupausten antamisen lisäksi.

Kuka hoitaa maan asioita? Kuka välittää mitä maassa tapahtuu tällä hetkellä? Miksi esim. luonnon ja ympäristön tilanne ei enää tunnu huolestuttavan ketään? Kreikan tuesta tuntuvat nyt poliitikot lähinnä puhuvan jos jostain...
--------
Siirrytään yleisestä omaan yksityiseen maailmaan! Politiikan maailma haisee!

Meillä töissä kuoli työkaveri tupakkapaikan viereen pääovelle vähän aikaa sitten. Surullista. Irtisanomiisia on tulossa kun myynti ei kehity, tulos on heikko. Töitä on paljon - mutta kun hintoja ei voi nostaa alalla jossa on kova kilpailu, on pakko vähentää palkkakuluja ja tehostaa toimintaa teettämällä työt harvemmalla ja siirtämällä kaikki mahdollinen tekeminen halpamaihin.

Ryteikköä juoksureitillä
Raskasta, raskasta.

Yritän itse parantaa fyysistä kuntoani samalla kun itsekin kannan huolta tulevaisuuden näkymistä. Omista, lapsien... Kuinka kauan saa itse olla töissä ja nauttia kuukausipalkkaa - se mietityttää ja joka palkka tuntuu jo melkein lahjalta! Mitä, jos sitä ei kohta enää saa?

Toivon, että saisin lapset aikuisiksi ja että he saisivat opiskelut tehtyä, työtä. Sitä toivoo jokainen vanhempi, tietenkin. Oma vanhin lapseni ei päässyt opiskelemaan keväisten yo-kirjoitusten jälkeen mutta hän on kokopäivätyössä ja asuu jo kolmatta kuukautta omassa vuokra-asunnossa. Hän sai palkankorotuksen tällä viikolla kun on tehnyt työt niin hyvin. Se on tosi kiva asia, kannustaa yrittämään lisää! Työtehtävätkin ovat jo hänellä muuttuneet; hän on saanut kehuja nopeudestaan ja hyvästä työn teosta. Kyyläävä vanhempi työntekijä joka juoruaa koko ajan pomolle ärsyttää häntä pahasti. Samaten ensimmäinen pomo jolla tuntui olevan mielipide joka asiasta - ja vessakäyntejä ei saanut olla liikaa!

Viikko sitten maalla nähty sisilisko - häntä poikkinaisena
Toinen keväällä kirjoittaneista lapsista on päässyt opiskelemaan ja syksy on alkanut mukavasti. Kurssi- ym maksut vain pelottavat - lapsen isä ei maksa ja opintotukea ei ole ainakaan vielä näköpiirissä... Olen saanut maksettua kainken mitä tähän mennessä on tarvittu, katsotaan miten syksy etenee! Kyseessä on ammattiin johtava tutkinto joten itse kyllä tuen häntä opiskeluissa täysillä, vaikka hän tähän kouluun menikin vähän välivuosi-asenteella. Hänellä on Ärrällä töitä niin paljon kuin jaksaa tehdä - on jo kiertänyt ties kuinka monessa kioskissa töissä ympäri seutukuntaa! Hienoa! Saa kokemusta, palkkaa ja oppii vastun kantamista.

Vähän ankea liikuntamaasto...
Eilen tein yli 6 kilometrin kävelyn metsätiellä. Kamera oli mukana joten en edes yrittänyt juosta. Noin muuten yritän nyt ainakin liikkua ja syödä vähemmän ja terveellisemmin. Tavoite on saada 10 kiloa pois painosta vuodessa.  Noin kilo kuukaudessa siis, pyöreästi.

Vaatekokoa pitää saada pienemmäksi, läskimaha supistettua! Nämä kilot ovat tulleet hiipien noin 10 vuoden aikana joten eivät ne ihan helposti pois lähde. Olen todistetusti ylipaioinen ja olen itsekin hyväksymässä asian - kaikessa karmeudessaan. Olen saanut siitä jo paperin, mittauksen jälkeen. Läskiä on liikaa ja kunto on huono. Joka päivä pitäisi liikkua 10 000 askelta - minulla on mittari asian selvittämiseksi. Nyt vielä saan nuo 10 000 askelta tallusteltua ehkä kerran viikossa. Miten ihmeessä voi ehtiä moiseen joka päivä??? En ymmärrä.

Lenkkipolun varrelta
Olen yrittänyt käydä säännöllisillä lenkillä - mutta voi että minulla on surkea knto! En ikinä jaksaisi juosta Cooperin testiä - yritn toissapäivänä juosta 12 minuuttia mutta ehei,  ei mitään mahdollisuuksia! Juoksin pätkän, kävelin toisen....

Tähän kuntoprojektiin menee aikaa! Riittääköhän vuosi?

maanantai 29. elokuuta 2011

Mietteitä taloudellisen ankeuden keskellä



Helsinkiläisiä otuksia, taiteiden yön hauskuttelua
 Taivas tumman harmaa, vettä satelee. Olen ollut töissä koko viikonlopun ja pitkät päivät viime viikolla. Tänään jo 9 tuntia enkä ruokatauollekaan ehtinyt. Aamulla söin aamupalaa sen jälkeen pari kuppia mustaa kahvia ja lasi vett. Nyt on maha kipeä ja nälkä. Ikkunan takana sataa vettä kohisemalla.

Jätskiä, sitä hyvää
jota lapset aina haluavat. Ja äiti.
Kotona ei ole nettiyhteyttä - ADSL-purkki meni rikki perjantaina - joten töissä on vaan istuttava että saa hommat tehtyä. Pidän tähän väliin pienen valitustauon - jatkan sitten taas työntekoa. Haen taas lasin vettä ja mukillisen teetä, eiköhän se sitten taas luista. Olisipa täällä kioski tai kauppa lähellä niin voisi hakea viilin tai hedelmän. No, eipä ole!

Nordea on ilmoittanut tänään tosi isoista irtisanomisista. 2000 ihmistä joutuu jättämään työpaikan Pohjoismaissa. Huh huh. Ei ole helppoa muillakaan. Oma työpaikka on samaten vähentämässä porukkaa. Kustannuksia pitää säästää... Katsotaan taas miten meikäläisen käy; minun ei pitäisi olla riskiryhmässä. Uutta työtä alan joka tapauksessa hakea pian. Yhden olen jo nähnyt mitä voisi hakea.

Kaveri, ystävä.
YT-neuvotteluiden keskellä on ankea elää. Olen sen kokenut jo monta kertaa, kerran saanut irtisanomistiedon. Se tapahtuma ja sen aiheuttama tunnevyöry on yhä, vaikka siitä jo muutama vuosi onkin jo vierähtänyt - yksi elämän kamalimpia kokemuksia. Nöyryytys on siitä jäänyt päällimmäisin tunne mieleen. Se, että ei kelpaa siihen mihin on halunnut kaikkensa antaa. Niin se meni avioiliitossakin; hiukan toisella tasolla vain. Avioero on asia josta itse en koskaan yli pääse.

Olin irtisanomiseni aikaan kolmen nuoren lapsen yksinhuoltaja; yksi tarhassa ja kaksi alakoulussa, eikä mitään tukea mistään muualta. Ei rahallista eikä "inhimillistä". Se oli aivan kamalaa aikaa. En kertonut kellekään että minut oli irtisanottu ja hain aivan hulluna uusia töitä - luulin, että pimahdan! Pelkäsin, että saan aivovernvuodon tai vastaavaa - ja kuolen! Kuvitelin, että lapset otetaan minulta pois ja joudun aivan hunnigolle. Ihan hirveä stressi.
Sain, onnekseni - parin, kolmen kuukauden kauhuajan jälkeen uuden työn.

Tuksuvia liljoja, ihania
Itse irtisanomistilanne oli niin kamala, että en sitä vieläkään tahdo ajatella. Nolo, täysin oman kontrollin ulkopuolella oleva ja nöyryyttävän alantava hetki; kuin olisi ollut tuomittujen penkillä ja kysytään, mitkä ovat viimeiset sanasi... Nuori pomo harjoitteli ensimmäisessä esimiestehtävässään ja toisit sanoja joita oli opetettu esimies-koulutuksessa. Häntä harmitti kun minulta meni kontrolli, sitten meni häneltäkin; homma ei mennyt kuin oppikirjassa opetetaan...Purskahdin itkun (nöyryyttävää sekin, en voinut sitä estää - menetin kontrollin täysin) ja kysyin pomolta, miten yksinhuoltaja sanotaan irti vaikka juuri olin saanut kuulla, että olen erinomainen työntekijä ja olin juuri saanut kiitoskirjeen talon korkeimmalta pomolta. Firma myös lupasi YT-neuvottelujen aikana, että vaikeassa taloudellisessa ja sosiaalisessa tilanteessa olevien tilanne katsotaan erikseen, niin, että kukaan ei joudu kärsimään kohtuuttomasti.

Sanoja, sanoja! Oma pomo vastasi kysymyksiini, että "firma ei ole mikään sosiaalitoimisto". No - eihän pörssiyhtiö sitä tietenkän ole. Koin samantien itseni täydelliseksi sosiaalipummiksi...

Nöyryyttävä päivä kaiken kaikkiaan - en tiennyt minne mennä piiloon, itketti ja hävetti niin. Hävisin sitten omia aikojani vessasta kun kaikki olivat menneet kotiin, putsasin pöydän enkä tullut takaisin osastolle koskaan. Kukaan työkavereista ei koskaan  perään kysellyt, kukaan ei soittanut. Olivat tietenkin tyytyväisiä kun säästyivät; tavoitteena oli silloin, että joka 5:s joutuu lähtemään, ikäänkuin "tasapuolisesti". Muut saivat jäädä.

Tuleekohan moista vielä eteen? En varmaan enää kestäisi, en jaksaisi sitä mieletöntä prässiä varmasti enää kestää. Mutta kun on lapsia eikä toista huoltajaa, ei olkapäätä johon nojata, ei vaihtoehtoja ole. Ei olisi nytkään! On vain löydettävä kaikki voima ja pusku itsestä.
Uhhhh...

Masentua ei auta. Siihen ei vain ole varaa! Pitää yrittää mennä tämäkin vaikeampi taloustilanne läpi. Itseäni ei haittaisi ollenkaan jos taloudellinen kasvu ja rahan valta voisi hiukan väistyä ihmisten elämästä - mutta sen aika ei varmasti vielä ole tullut, ei pitkään aikaan. Kyllä sekin joskus tulee. Raha ja taloudellinen kasvu ovat Jumalan asemassa, todellinen palvonna kohde ja vastaus ihmisen kaikkiin murheisiin: taloudellinen hyvinvointi ja kasvu - vastaus kaikkiin maailman ongelmiin!

Eihän se niin oikeasti ole. Mutta silti on - siinä maailmassa jossa nyt elämme ja jossa on pärjättävä.

Matot ulos ja imuroimaan, luuttuamaan!
Viikonloppu meni osin töissä, osin siivotessa. Olen ollut niin paljon poissa kotoa - äidin luona maalla - että siivoukset ja kodinhoito ovat jääneet vähemmälle. Nyt piti siivota ja pyykätä, tehdä ruokaa ja järjestellä. Tuli hiukan raikkaampaa kotiin, sentään! Työpaikalla oli sunnuntaina hiljaista - ei ollut monta ihmistä paikalla, tosiaankaan

Ajanvietettä
pelikorteista ja musiikista
Musiikki auttaa monissa ikävissä asioissa. Oikein ikävissä asioissa ja kun mieli on maassa ei jaksa mitään. Haluaa vaan olla hävitä kaikesta, haihtua ilmaan...

Nyt on nälkä ja väsyttää... vähän apea mieli tulee siitäkin, kun tietää, että hommat ei ikinä vähene ja pakko on paahtaa, mieluummin vielä paljon kovemmin kuin nyt tekee. Minän päivänä ei ehdi kaikkea mikä olisi tehtävä - töissä on stressi ja kotona sitten myös kun tekemättömät työt kasaantuvat pinoiksi ja kasoiksi...


maanantai 22. elokuuta 2011

Viljat on puitu, hanhet lähtevät pian. Elämä on

Puintityöt ovat käynnissä
Kävin sunnuntai-aamuna pienellä lenkillä - aamulla, kun muut nukkuivat heräsin katsomaan maisemaa ja nauttimaan aamukasteesta ja siitä tunteesta, kun kapuaa aitan pimeydestä narahtavan oven avauduttua pihapiiriin jossa ei edellisillan jälkeen ole tepastellut muita kuin ehkä supikoira tai kettu - ehkä jäniskin. Sammakko on loikkinut ja moni lintu suhahdellut marjaisten puiden ja pensaiden välillä.

Aamukastetta
Juoksin ja kävelin muutaman kilometrin lenkin - kunto on niin huono, että pääsen juoksemalla vain pienen matkaa - sitten on jo käveltävä. Säälittävää, mutta kyllä se tästä vielä paranee jos jaksan kammeta itseni uusissa juoksutossuissani kolme kertaa viikossa edes pienelle lenkille.

Nyt juoksin marjoja täynnä olevan vaapukkapensaan ohi - ja tietenkin pysähdyin syömään luonnon vitamiineja siihen. Nam! Sitten juoksin sieniä täynä olevan metsikön ohi, lönkyttelin tien vartta ja metsän reunaa kunnes tulin naapurin vasta puidun viljapellon reunaan - ja huomasin, että pellolle oli laskeutunut lauma hanhia. Siinä ne istuivat, suuret mustakaulaiset linnut! Näytti hienolta; reilut parikymmentä kanadan hanhea! Tiet ajoi polkupyörä - ja hanhiparvi lehahti äänekkäästi töräyttäen lentoon.

Ne kerääntyvät jo suunittelemaan matkalle lähtöä, pulskat ja hyvin kesän viettäneet linnut!

Viikonloppuna oli hieno sää. Monet viljelijät puivat viljaa - näimme jopa yhden puimurin töissä pimeällä pellolla, valot paloivat ja pöly lensi kun isäntä ajoi keltaista puimuriaan! Matkalla maalle launataina näimme varmasti yli 20 puimuria töissä!

Meillä leikattiin pihanurmikkoa tasaiseksi vähän toisenlaisella koneella; ruoho kasvaa lämpimässä ja kosteassa säässä kohisten - niinkuin sienetkin!

Viimeinen viikonloppu maalla on aina valtavan haikea. Äiti sanoi jättävänsä jäähyväisiä vanhempiensa maisemille, niille niin valtavan rakkaille. "Ei tunnu paalta, en halua poit väkisin kiinni. Olen vain niin kiitollinen tästä paikasta" sanoi hän kun joimme kahvia päivällä ja katsoimme tuttua aitan ja kukkien täyttämää maisemaa ikkunasta. Äiti jättää jäähyväisiä jo muullekin kuin vain tälle kesälle. Se sattuu kurkkuun ja silmien takana kirveltää - mutta niinhän se oikein menee, tiedän sen. Mitä tämän elämän jälkeen tulee, jos mitään; sitä emme tiedä. Monesti mietin, mihin kaikki se mitä olemme elämän aikana keränneet omaan itseemme, se elämänkokemus ja kaikki se mitä koemme ja luemme, teemme ja näemme - mihin se menee meiltä aivoista? Se on nyt, kohta sitä ei ole...

Utua . kuin elämää. Sumuista ja hiukan epäselvää..
Minä olen niin sanoinkuvaamattoman onnellinen niistä kesän päivistä jotka olen saanut viettää oman äidin, omien lasten ja oman onneni maiseman kanssa! Elämä voi tuntua rankalta monella tapaa - mutta aika omien isovanhempien rakentamalla paikalla, omien vanhempien ja omien lasteni ollessa lähellä tuntuu hyvältä. Kuulun tähän paikkaan, tunnen. Ymmärrän, että moni asia elää niiden mielikuvien ja ajatusten varassa jotka niihin itse tekee, jotka syntyvät omista muistoista ja omista arvostuksista. Toinen näkee ne eri lailla.

Tattien siivoamista keskellä yötä


Ensimmäiset yksilöt - kerätty hirvikärpästen kiusaamina!
On yö. Siivoan herkkutattisaalista ja mietin, kuinka saisin sen mahdollisimman hyvin säilöön. Tatit ovat tuhteja sieniä - sain niitä valtavan painavan kassillisen ensimmäisen, pienemmän ämpärillisen jälkeen. Sekä herkkutatteja että männynherkkutatteja löytyi mukavasti. Puhtaita, kauniita sieniä - moni aivan täydellinen yksilö koristaa astiaa!

Kantarelleja löytyi nyt vähemmän; ehkä tusinan verran sieniä - naapuri oli luultavasti käynyt sienessä samoilla apajoilla; meillä on usein pientä kisaa kumpi sienet ja mansikat saa kerättyä!

Koivun alla, riippukeinun luona
niitä jo on, nurmikko pilkullisena
Koivun punikkitatteja keräsin myös - ne ovat useimmiten työläämpiä eli niissä on enemmän etanoita ja toukkia. Herkkutatit ovat muutoinkin mukavamman näköisiä; punikkitattien mustankirjavat jalat ovat jotenkin "pelottavampia" verrattuna sympaattisiin herkkutatteihin.

Sieniä löyti niin paljon, että on varaa olla vähän nirso! Kello on myös niin paljon, että en jaksa kaikkea valmistaa - joten punikit saavat ehkä mennä! Sekoittamaan en sieniä myöskään ala!
Ainut "ei-niin-kiva-asia" metsässä on hirvikärpäset! Punkkien lisäksi - joita nyt on jo hiukan vähemmän kuin kesän kuumimpaan aikaan. Nyt on hirvikärpästen kiihkein aika ja sain aika moisen primitiivireaktion keskellä metsää tänään kun niitä möngersi ja kutitti niskassa enkä saanut niitä irti hiuksista enkä ihosta. Hitto! Kirosin metsääs raikuen ja hätistelin ötököitä manaten pois ihosta. Kuulikohan kukaan - säikähtikö metsän väki karhuista hirveen?

Olin mennyt - hölmö - palkässä hyvin avokaulaisessa T-paidassa metsään, ilman mitään huvia tai hattua; olin tosi hyvä kohde ötököille. Tulin sitten pois, melkein juosten - sen pikkusaaliin kanssa joka näkyy kuvassa. sitten menin metsään toisen kerran, ruuan jälkeen, ja sain ne hienoimmat yksilöt kerättyä silloin. Kaksi männynherkkutattia olivat niin täydellisä, että huokailin vain ihastuksesta!

Muutama maan päälle pieneltä näyttävä vaalean ruskea herkkutatti - niillä oli valtavat, upeat jalat maanpinnan alla - olivat kuin suoraan kirjasta - tai kuin satukirjan söpöt sienet joissa satuolennot asuvat! Ja kaikki aivan puhtaita kaunokaisia! Nyt ne on paistettu ja odottavat, että teen niistä keittoa. Keitettynä herkkutateja on 1.5 litraa - saan niistä kolme hyvää, isohkoa keittoa! Tarjoan nyt viikolla keittoa tuttavalle joka on suuri sienten ystävä (lapset evä sitä todellakaan ole!). Hän on tiukalla hiilihydraatittomalla dieetillä - on keski-ikäinen mies joka on suuressa vaarassa sairastua diabetekseen; painoa on ollut noin 130 kg! Nyt, reilun kuukauden dieetin jälkeen, on painoa pudonnut 14 kg. Noin suuressa massassa ei eroa vielä kunnolla huomaakaan! Tattikeitto sopii hänelle joten tarjoan sitä!

Samalla kun keitän sieniä kasaan, teen kesän toista ja viimeistä satsia mustaviinimarjan lehtimehua. Ensimmäinen meni pakastimeen melkein kokonaan - koska halusin säilöä sen talveksi ja antaa lapsille puna-mustaherukkamehua juotavaksi nyt ensin; meillähän ei ole kellaria eikä kylmiötä ja yhteen jääkaappiin ei oikein mehupulloja mahdu, muutama paullo vain. Ne pitää juoda siis aika nopeasti pois. Lapset kuitenkin tykkäävät lehtimehusta joten nyt sitä tulee sitten lisää. Pesin joka lehden erikseen ettei mukaan mene koivun siemeniä tai lintujen sotkua, kotiloista puhumattakaan. Lehdet eivät enää olleet niin hienoja kuin pari viikkoa sitten; syksy näkyi jo pilkkuina ja mustina kohtina lehdissä.

Kyllähän metsissä ja puutarhassa olisi vielä vaikka mitä kerättävää - ja vielä enemmän muuta tehtävää! Herkkutatteja kerätessäni löysin aivan hulppean ja upean mustikkavarvuston - jättisuuria ja herkullisia mustikoita varret aivan  täynnä. Minulla ei ollut astiaa niille eikä pomuria - keräsin muutaman kourallisen suuhun.

Keräsin muuten yhden suuren pussillisen heinää marsuillekin. Chinchilla ei syö tuoretta heinää - se syö kaikkea kuivaa, joskus se voi maistaa tuoretta omenaa mutta ei mitään muuta märkää! Marsut syövät mitä vain, ja paljon!


Syysasteri, perhosmagneetti.
Tällä kertaa ei yhtään perhosta - ne lennähtivät paikalle kun kameran akku oli jo kuollut.
 Valitettavasti kameran akku tyhjeni jo sunnuntai-aamuna. Jäi kuvat suuresta tattisaaliista ottamatta. Samoin jäi ottamatta kuva upeasta syysasteripensaaseen ruokailemaan lennähtäneet monet perhoset; kaunis ja kirkas neitoperho, suuri suruvaippa ja pari muuta todella hienoa ja muutama pienempi perhonen. Ja ne söpöt kauniit kärpässienet jäivät niin ikään kuvaamatta. Harmi sinällään - yritin tallentaa ne kuvat, niinkuin monet muutkin, suoraan oman mielen kovalevylle.

Punikit olivatkin puhtaita. Yritän paistaa ne huomenna, jos säilyvät  kunnossa ulkona sinne saakka.

torstai 18. elokuuta 2011

Pyöräilystä ja kunnon kohottamisesta

Kööpenhamina on pyörien kaupunki. Jalkakäytävien ja katujen ja teiden reunustoilla on pyöräilijöiden oma merkattu kaistansa - ja pyörätelineitä, pyöriä ja pyöräilijöitä on joka paikassa. Kaupunki tuntuu inhimilliseltä - pyörä on sympaattinen kulkupeli; kaupungissa sillä pääsee eteenpäin nopeasti ja parkkipaikka löytyy aina. Maksaa vähän, on saastuttamaton ja sitä käyttäen parantaa kuntoa.



Oma työmatka on niin monta kymmentä kilometriä ja kestää autollakin vajaasta tunnista puoleentoista, suuntaansa. Aika vaihtelee ruuhkatilanteen ja sään mukaan, kolarit ja muut lisäharmit tien päällä vielä lisäävät autossa istumisaika, tietenkin. Itse en voi töihin pyöräillä.

Mutta noin muuten - kannatan pyöräilyä ja toivoisin sen suosion nousevan Suomessakin. Ainakin ns "tavallisen" pyöräilyn. Kilpa- ja kuntopyöräilijät on eri asia -ovat tosi kiusa muille ihmisille kun tulevat virtaviivaisissa vaatteissaan ja pyörissään, kypärissään ja aurinkolaiseissaan ja maailman omistajan elkein suhistelemaan kaduille ja pyöräteille missä ihmiset kävelevät ja kulkevat muutoin rauhallisesti. Monet tämän joukon yksilöt ovat äkäisiä kuin pirulaiset, huutelevat muita pois tieltä ja monta kertaa näkee, kuinka hilkulla on, että eivät aja koirien tai hitaampien ihmisten päälle.

Jotkut ihmisryhmät alkavat helposti terrorisoida muita - sillä periaatteella että "meillä on oikeus olla täällä". Sitten he pahimmillaan käyttäytyvät kuin maailman omistajat ja kiusaavat toisia pöyhkeän käytöksensä ja oman itsekkyytensä takia. Se, että nuoret tekevät moista, on enemmän ymmärrettävää - lautailijat esimerkiksi eivät useimmiten ärsytä - pojat siinä mittaavat itseään ja toisiaan ja pitävät melua ja vievät toki tilaa ja heitä saa varoa. Varotaan sitten! Kunhan eivät päälle syljeskele!

Aikuiset itsekkäät harrastajat kaikkien meidän yhteisillä aluieilla on eri asia. Monet kilpapyöräilijät huutelevat koiran ulkoiluttajille hävyttömyyksiä, ajavat melkei päälle ja ovat ylipäätään pelottavia kohottaessaan omaa kuntoaan muista piittaamatta. GRRR.

Tavallinen, rauhaisa ja muut huomioon ottava pyöräily - à la Tanska - on lämpimästi kannatettavaa!

Mitä kuntoiluun tulee, oli minullakin käydä pienellä juoksulenkillä hotellin ympäristössä illalla tai aamulla ennen töihin menoa. Enpä käynyt. Illalla tultiin hotellille puolen yön aikaan enkä silloin ihan viitsinyt lähteä lenkille. Aamulla olisi ollut hyvä sää mutta itsekuri oli huono: en mennyt. Tein pienen jumppaohjelman huoneessa; muutama vatsaliike ja erilaista käsivarsien heiluttelua!

Perjantaina olen taas kotona ja viikonloppuna äidin luona - juoksemaan pitäisi ehtiä, ja viitsiä. Jaksaa sitten paremmin töitä taas - ja tulee hyvä mieli

Juuttien maassa

Öresundsbron
Neuvottelutilat ovat aivan samanlaisia maailman kaikissa paikoissa - noin yleisesti ottaen. Sellaisessa on kulunut jälleen yksi päivä elämästä. 12 miestä ja meikäläinen, pitkän pöydän äärellä erilaisia asioiden läpikäyntejä kuunnellen, omia esityksiä pitäen. Suunniteltiin seuraavia kuukausia, käytiin läpi alkuvuoden madonlukuja ja tehtiin johtopäätöksiä. Juotiin (pahaa) kahvia, haaleaa pussiteetä. Omenoita syötiin - niitä saa vapaasti täällä konttorissa joka paikkaan sijoitetuista hedelmäkoreista.

Iltapäivällä hedelmätori on jo vajaa

Hedelmäkorit ovat tyypillisä monissa toimistoissa - Suomessa niitä ei ole koskaan nähnyt! Tuntuu uskomattomalta, että omenoita, päärynöitä, luumuja, banaaneja ja persikoita saa mättää suuhunsa niin paljon kuin jaksaa - joka päivä ja ihan ilmaiseksi! Monissa toimistoissa on suuret, kuin kauppojen ulkopuolella etelänmaissa olevat hedelmäkojut joista saavat työntekijät ottaa hedelmiä aina kun siltä tuntuu.

Terveellisiä ovat - kuinkahan kalliiksi moinen tulisi Suomen työpaikoilla? Suomessa kaikki maksaa aina moninkertaisesti sen mitä muualla.

Lounas-sämpylät olivat keskikokoisen kilpikonnan kokoisia - ja muotoisia. Salaatin reunat ja paprikasuikaleet pursuivat juustoviipaleiden ja munasiivujen kanssa reunoista. Edes suuren suuri suuni ei riittänyt puremaan jättileipiä kerralla; erotin ylä- ja alaosat erikseen ja söin mitä jaksoin. Jäljelle jä kolmannes kokonaisuudesta. Hyvää - mutta liikaa meikäläiselle! Jopa tässä läskistyneessä tilassani.


Alkukeitto, kurkku-gazpacho
 Illalla menimme syömään ulos, koko poppoo. Meille oli varattu pöytä tosi ihanasta pienestä, hyvästä ravintolasta: Den lille fede. Pikku keiju, sitäkö se tarkoittaa? Viiden ruokalajin huippuhyvä ateria, jokaiselle ruokalajille oli oma erinomaisesti kokonaisuuteen sopiva viininsä. Alussa pöydässä oli pieniä palasia tuoretta leipää jossa oli reilusti suuria suolahippuja ja yrttejä päällä: focaccia. Että oli herkullista!

Aloitettiin kylmällä ja herkullisella kurkku-gazpacholla jossa pieniä melonin palasia ja jotain muuta hyvää päällä. Mmmm! Sitten seurasi tonnikalaa papujen ja kapriksen kera. Sitten lihaa. Tosi hyvää ruokaa - tosi mukava ilta kaiken kaikkiaan; työteliään päivän päätteeksi on kiva jutella työkavereiden kanssa - heist suurinta osaa ei näe kuin kerran, pari vuodessa. Paljon puhuttiin tietenkin ihan pelkkää työasiaa - mutta niinhän se menee!
Ikkuna kokin valtakuntaan

Joku tiimistä keksi ehdottaa venäläistä maljapuhe/toast-tapaa: jokainen pitää vuorollaaan maljapuheen jolle skoolataan. Jos puhetta ei synny, on kerrotava vitsi, jos sekään ei onnistu, pitää laulaa. Jos vielä sekään ei onnistu, pitää tanssia! Lopulta valitaan, kenelle vuoro seuraavaksi siirtyy! No - kaikki pitivät maljapuheen ja monet lisäksi kertoivat vitsin. Vitsit - ja puheetkin - liikkuivat selkeästi miehille mieluisissa asioissa, selvä se. Laulut ja tanssit jäivät kokematta!

Huomasin, että tuossakin on osa-alue johon voisin omalta osalta satsata: Miten pidetään hyviä ja viihdyttäviä puheita????

Kööpenhamina on mukava kaupunki! Siltä tuntuu joka kerta kun täällä käyn. Letkeä ja rennon oloinen - polkupyöriä on joka paikassa. Kaunis ja kaupungin oma fiilis on selvästi aistittava! Mukava sekoitus pohjoimaalaisuutta ja eurooppalaisuutta. Tivoli ja Ströget sekä joen ranta jäivät näkemättä - mutta eihän tämä mikään turistimatka olekaan! Hiukan sai kuitenkin haistella ja nautiskella kööpenhaminalaisuutta! Dejligt!

Kyllä työmatkailu on myöskin mukavaa - ja opettavaista. Kaikki matkailu avartaa! Olen aina halunnut matkustaa - se, että en töissä ole voinut matkustaa niin paljon kuin olisin halunnut, on ollut perhetilanteen sanelemaa - ja nyt mietin, alanko olla jo liian vanha. Ihmiset matkustavat työssään eniten nuorina ja vasta valmuistuneina, ja lasten ollessa ihan pieniä. Minä voisin tehdä toisin - mutta aina on mietittävä kuinka lapsi saa hyvän hoidon samalla. Isot lapset selviävät jo hyvin.

Oma matkustus- ja kokemushalu ei mihinkään ole hävinnyt vaikka nuoremmatkin kollegat valittavat matkustamisen rankkuutta. Ja kun omat työkaverit ovat melkein pelkästän miehiä kuulen koko ajan, kuinka vaimo ei halua matkustaa! Minulla ei ole vaimoa ja kun itse olin vaimo, halusin matkustaa! Olisipa puoliso jonka kanssa näitä voisi miettiä - samanhenkinen! Unelmia, unelmia!

Pitkä suhde ja avioliitto miehen kanssa joka matkusti paljon oli siinä mielessä raskas, että mies oli aina matkoilla. Omaan matkustushaluun se ei vaikuttanut kuin innostavasti - olisin halunnut matkustaa minäkin, mutta kun on pienet lapset - ja lapset halusin, perheen toivoin; se oli tietenkin tärkein asia. Lapset olivat toivottuja, pitkään kaivattuja. Ei kai äiti-ihminen voi mihinkään matkustaa jos mies matkustaa koko ajan! Mies matkusti niin paljon, joi tullivapaita halpoja juomia väliajat joten hän sitten joutui vaihtamaan maisemaa - ja niin hän löysi oman auvoisen onnensa ilman lapsia ja tumman tyttövaimon kera. Miehille aika tavallinen ratkaisu!

Eron jälkeen ei voinut matkustaa myöskään koska lapsista on silloin vielä suurempi vastuu! Mieshän oli häippässyt totaalisesti ja vaihtanut maata ja irroittautunut siitäkin pienestä hoitovastuusta joka hänellä oli ollut.
Katkeraa - juu. Jätänpä jälleen tuon aiheen!

Illallisella tuli juteltuakin kaikenlaista. Venäinen kollega on mennyt juuri naimisiin ja vauva on tulossa. Hollantilainen kollega elää yksin ja hänen lapsensa "vierailee" isän luona vain silloin tällöin. Yhdellä työkaverilla on neljä lasta - mutta hänellä on toki vaimo - minulla on seuraavaksi eniten lapsia. Muut kaikki ovat naimisissa paitsi tämä hollantilainen mies joka siis näkee lastaan vain aika ajoin.

Tanskalaista designia istumiseen
Tänään olen istunut lentokoneen tuolissa, neuvotteluhuoneen tuolissa ja sitten ravintolan tuolissa koio päivän. Neljä kertaa siinä välillä taksin istuimella... Pelkkää istumista siis, fyysisessä mielessä. Ei hyvä! Näin sitä ihminen läskistyy ja lössöytyy! Nyt olen hiukan viinin marinoima ja teksti sen mukaista höpöttelyä. Mutta sehän tämän päiväkirjan tarjoitus onkin: jutella tänne kaikki se mitä normaalitilassa juttelisi iltateen ääressä oman kumppanin kanssa. Päiväkirja on mylkkä juttelukumppani eikä sano, että ole jo hiljaa!

Nyt olen hiljaa. Menen nukkumaan. Kello on Suomessa kohta jo kaksi yöllä.

maanantai 15. elokuuta 2011

Rasvaprosentti - totuus valkeni

Uutukaiset juoksutossut. Toivottavasti kuluvat juosten - vaikka en maratonille aiokaan!
Menin töiden jälkeen ruokakauppaan - samassa kiinteistössä K-kaupan kanssa on saman ketjun urheiluliike. Menin sinne katsomaan juoksutossuja; töissä kuulin puhuttavan juoksukoulusta joka alkaa parin viikon päästä. Ajattelin kokeilla, josko saisin itseni liikkeelle sen avulla!

Urheiluliikkeen kassan vieressä seisoskeli naisihminen pienen pöydän äärellä ja pöydällä oli lappu "Ilmainen rasvamittaus". Menin siihen ja kyselin, miten moinen suoritetaan. Nainen kyseli kaikenlaista ja naputteli vastaukset pieneen kojeeseen - pituus, paino, ikä, mitä syön jne. Kerroin hänelle sen mitä tiesin - painoani en kunnolla tiedä, kuutosella se alkaa, luulisin. Siitä on jo aikaa, kun se viitosella alkoi!

Vitsaisilin naiselle, että nyt tulee varmasti isot luvut ulos mittarista. Hän sanoi, että ei varmaan "sinähän olet hoikka". Hän itse oli pieni ja tukevan oloinen, joten naurahdin hänelle.

Sitten sain käteeni mittarin jota piti pidellä kädet suorana edessä. Ja kas niin, pieni laite kertoi rasvaprosentin: 34.9. "Ohhoh, antoipa se ison lukeman" sanoi nainenkin lukemasta. "Mutta BMI on ihan normaali, hän jatkoi. BMI on painoindeksi ja se oli 23.2.

Huh huh! Minussa on yli kolmannes rasvaa - mutta painoindeksi on normaali. Hmmm? Kuinka painoindeksi voi olla normaali jos rasvaprosentti on noin korkea? Eivätkö nämä kaksi kulje käsi kädessä?

Nainen kertoi, että jos alan käyttää Herbalifen tuotteita, arvoni normalisoituvat ja oloni kevenee. Hän itse on kuulemma käyttänyt Herbalifea jo vuosia ja tuntee olonsa hyväksi. Nyt on pakko sanoa, että hän ei ainakaan kovin laihaan kuntoon ole tuotteilla päässyt - mutta en tiedä tietenkään mistä tilanteesta hän on liikkeelle lähtenyt! Hän toki kauppasi omia tuotteitaan - tarkoitushakuista. Tai markkinointia!

Aamupala. Ilman mitään makeaa sen olla pitää!
Joka tapauksessa - jos ihmisessä on yli kolmasosa rasvaa, on se kamalan paljon! Naisessa pitää olla rasvaa tietyissä paikoissa - mutta ei tuota määrää! En ole pitänyt tähän mennessä itseäni varsinaisesti lihavana vaikka kiloja toki ylimääräisiä onkin. Mutta kyllä lukema sai minut entistä päättäväisemmin kenkäostoksille ja ilmoittautumaan juoksukouluun! Nyt on pakko tehdä jotaikin, muuten on tulevaisuus pelkkää läskin sisässä pyörimistä!

Mustan-violetit Asics-juoksutossut tuntuvat tosi hyvältä - kevyet ja mukavan tuntuiset. Ovat minulle tuntematon merkki - mutta mitäpä minä juoksuasioista tietäisinkään? Onhan minulla ollut Karhut, Niket ja jotkut harmaat kamalan rumat ja jalkaa monesta kohdasta puristavat ja hiertävät juoksutossut - mutta viimeksi juoksin yli vuosi sitten ja siitä, kun olen juossut yhtään säännöllisemmin on jo monen monta vuotta.

Kävin aloituslenkillä illalla - sujautin askelmittarin rintsikoihin, otin kännykän käteen ja sukelsin ulos pimeään iltaan - sadekin oli lakannut ja tossut tuntuivat hyviltä. Kunto tuntui surkealta - juoksin pätkän ja kävelin toisen. Pienen pieni parin kilometrin pyrähdys oli tämä aloitukseni - tavoiteena on tehdä ainakin neljä pyrähdystä viikossa!

Ja tavoitteena on saada rasvaa mahan seudulta pois! Ihan ilman mitään Herbalifea! Jospa voin mitata itseni sitten jossain uudelleen!

Kävin etsimässä tietoa rasvaprosentista - ja näin kerrotaan: Naisen rasvaprosentin ihannearvona pidetään 22. On siihen siis vielä matkaa - 34.9 kun on lähtötaso.

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Täysikuun aikaan

Täysikuu loisti viime yönä taivaalla. Katsottiin lapsen kanssa kuinka se nousi metsän reunasta ylöspäin hiljaisen rauhaisasti. Komea se on, joka kerta sitä katsoo suurella kunnioituksella ja ihailulla. Joskus se on suuri ja tumman keltainen; ikäänkuin se olisi putoamassa metsän rajan takaa alas! Pari tähteäkin nähtiin - mutta valohälyä oli liikaa, että olisimme nähneet kunnolla tähtikuvioita.

Horoskooppi on ennustanut sitä ja tätä asiaa meikäläisen merkissä syntyneelle koko kuuksi. Vielä ei ole suuria muutoksia näkynyt - ehkä niitä alkaa hiljalleen tapahtua! Ensi viikosta näin: The second half of August will be infinitely more fun. You have one spectacular day to use any way you wish when Mars sends a beautiful beam to Jupiter, giver of gifts and luck, on August 18. August 18 is a three-star day - use it for fun! Menen keskiviikoksi ja torstaiksi työmatkalle Kööpenhaminaan - ehkä kolmen tähden juttu tapahtuu siellä, tai matkan aikana!

Mustikoita muffinstaikinaan
- mehukkaita ja makoisia
Olen viettänyt viikonloippua nuorimmaisen kanssa kaksin, pitkälti. Isot lapset., arvon ylioppilaat, ovat omilla teillään. Vanhin tuli tänään kotiin - syötiin yhdessä ja nyt hän makailee sohvalla "väsyttää ihan sikana". Niinpä. Hänen oli tarkoitus siivota entinen huoneensa, että saan huoneen muuhun käyttöön nyt kun hän itse on muuttanut omaan vuokrakämppään kaupunkiin. Saa nähdä, tuleeko siivoamisesta mitään. "JOOO-JOO" sanoi hän juuri kun kysyin siivoamisesta. Lupasin kuskata hänet ja kissansa kotiin myöhemmin tänään kunhan hän saisi nyt edes vähän siivousta aloitettua! Muutosta on jo pari kuukautta mutta vanha huone on yhä hyrskyn myrskyn, täynnä hänen tavaroitaan joista iso osa sängyllä ja lattialla...

Lämpimäisiä, olkaa hyvä!
Tehtiin lapsen kanssa kaksin yhtä hänen mieliruokaansa eilen - meksikolaista eli fajitaksia ja tacoja. Tietenkin ne täytyy tarjota ilman pientäkään kasvismurenta - tämä lapsi on ehdottoman "allerginen" kaikelle kasvikselle, yhtä lukuunottamatta: maissit käyvät. Ostimme siis Pirkka-maissia sekä jauhelihaa ja kanaa. Tein kaksi eli kastiketta, maissia ja salsa-kastiketta ynnä muuta maustetta itselleni. Kastikkeita jäi niin paljon, että siitä riittää ainakin huomiselle ruoka. Kovasti oli lapsi iloinen kun tehtiin mitä hän toivoi! Jäätelöä oli sitten jälkiruuaksi vielä.

Aamiaiseksi tehtiin yhdessä amerikkalaisia pannukakkuja, sekin hänen toiveensa! Oma toiveeni oli sitten tehdä jotakin mustikasta - mustikkamuffinsit on helppo ja hyvä ratkaisu siihen! Ruokatoivomus tälle päivälle oli lapselle tyypillinen:: spagettia ja jauhelihakastiketta. Mikäpä siinä - ja sitä syötiinkiin pari tuntia sitten!

Pannukakkuja aamulta. Nam oikein hyviä! Nämä nautittiin ilman vaahterasiirappia, uuden hunajan ja mustikoiden kera. Suosittelen!
Muuten on siivottu, pyöräilty, pesty pyykkiä ja oltu vaan! Ihan tällaista kotielämää vietetty on. Siinä on omat mukavat puolensa - mutta kyllä minulla polttelee aika lailla sisikunnassa ajatus miten saisin tähän elämään muutosta. Elämä muuttuu automaattisesti sen myötä kun lapset kasvavat ja itsekin vanhenee, voih...Ja tietenkin työkin muuttuu - mutta ajattelen nyt kyllä jotain vähän toisenlaista muutosta. En ole keksinyt vielä miten ja mitä tekisin... Oman nimen ja CV:n ilmoitan joihinkin rekrytointikanaviin - mutta sekin on aika passiivista toimintaa. Ilmoitan halukkuuteni myös ulkomaankomennukselle; sen olen jo esimiehelle tehnyt mutta hänen hämmästynyt kommenttinsa oli, että "But Janika, you are a single mother. Could you really move - have you thought about your children?" Ei kovin kannustava palaute... Mutta yritän sitäkin sitkeämmin moisen kommentin jälkeen!

Kävin pyöräilemässä ja katselin maisemia pääväylien ja keskustan ulkopuolella. Soratietä ajelin, huomasin että pyörän kumi on aika löysä... Ajelin ja katselin taloja, aikanaan hienoja mutta nyt ränsistyneinä, aivan lahoamispisteessä. Yhdessäkin tällaisessa asutaan - ikkuna oli auki ja auton romuja pihalla, lauta- ja muuta rojua pihapiiri täynnä. Talon kunnossapito voi olla kallista - mutta kun antaa oman kodin täysin ränsistyä, on varmasti muustakin kysymys kuin rahan puutteesta.

Uusi asuntoalue, huh!
Uusi asuinalue radan vieressä, ilman omaa pysäkkiä, ilman ensimmäistäkään ruokakauppaa tai edes kioskia - kaukana ihan kaikesta. Kymmeniä kalliin näköisiä omakotitaloja - miksi muuttaa kauas kaikesta, taloon joka on melkein kiinni toisessa? Aina ei voi ymmärtää miksi ihmiset asuvat niinkuin asuvat!

Näin ajellessani myös pihan jossa oli aivan mahtava rivi kirkkaanpunaisia ja tumman viininpunaisia joriineja - näin kutsui oma mummi niitä komeita kukkia joita hänkin joka kesä kasvatti; kylmänarkoja mutta uhkeita, värikkäitä kukkia joissa on oma tyypillinen tuoksunsa. Ne kasvavat korkeiksi ja ovat todellinen pihan ja puutarhan kaunistus. Daalia on nimi jota nykyisin käytetään! Huokasin ihastuksesta ääneen, kun näin vanhahkon puutalon pihalla kymmeniä metrejä pitkän joriinipenkin! Talo oli kuusiaidan takana tien toisella puolella jossa ei voinut pyörällä ajaa - ja tiellä käveli ihmisiä ja yksi nainen kaivoi tienvieruskasveja lapiolla mukaansa joten en viitsinyt pysähtyä kuvaamaan. Mutta menen jossain vaiheessa vielä katsomaan näitä jaloja ja komeita kukkia - mieluusti aurinkoiseen aikaan; tänään oli harmaa sää siinä ajellessani!

Lintuopas sudenpentujen kera
 hyvä aloitus lintubongailuun!
Linnut alkavat jo parveilla - miettivät jo etelään menoa. Monet ovat jo toki matkaan lähteneet, osa jo heinkuussa. Meillä pihalla on pieni parvi varpusen kokoisia lintuja sirkutellut ja tehnyt pyrähdyksiä ja syöksyjä; tuntuu olevan lähtö mielessä ja henki korkealla tämän lauman porukalla! Jännittääköhän lintuja etelään lähtö? Valtavan paljon niitä on, huiman puheliaita ja aktiivisia ne ainakin ovat! Mitenköhän ne päättävät alkaa kokoontua, kuinka ja milloin päättävät milloin lähdetään? Onko siellä yksi pomo vai miten homma hoituu? Hmm... Tästä eivät näkemäni lintukirjat ole mitään kertonett - toki tietämykseni linnuista on erityisen hataraa!

Kurkien ylilento on aina niin vavahduttava kokemus, että kyyneleet pukkaavat silmiin väkisin kun sen nähdä saa... Joutsenet ja hanhet saavat samanlaisen vaikutuksen aikaiseksi. Kotona, maalla, tiedän mistä suunnasta ne tulevat - navetan takaa meiltä katsottuna; koillisesta ilmeisesti kartasta katsottuna. Ääni kuuluu pitkään ennenkuin aura näkyy, korkealla mutta niin, että näkee lintujen kaasvot ja kuulee niiden kovan äänen. Kuulin, että linnut kannustavat etummaisena olevaa lintua joka vetää auraa - ikäänkuin sanoen "Hyvin menee, täällä ollaan perässä".

Kun saa tämän muuton nähdä ja kokea, tuntee itsensä pieneksi, hyvin pieneksi. Kuin kaikki ihokarvat nousisivat pystyyn, aivan kuin näkisi jotain melkein pyhää! Miksi se tuntuu niin vahvalta - nähdä suurten lintujen lentävän yli? Sibeliuskin aikoinaan puhui muuttavista kurjista, joutsenista, sen tuomasta liikutuksesta, tunteista. Olen käynyt istumassa Ainolan valkoisella penkillä ja nähnyt pienen auran menevän siitä yli; silloin ajattelin, että tässä on suuri Sibelius kokenut ehkä saman...


perjantai 12. elokuuta 2011

Loma meni, kylmä tuli

13 astetta ulkomittarissa aamulla. Vettä satoi. Lapsi lähti aamulla kouluun pyörällä sadetakki päällä.

En suostu vielä uskomaan, että on syksy. Elokuu ON KESÄKUUKAUSI. On, on!

Toisaalta - kun koulu alkaa ja kaikki erilaiset työväen- ja kansalaisopistojen harrastuspiirit alkavat, alkaa myös laskeutuminen pimeään vuodenaikaan - hiljallensa mutta kuitenkin.

Tämä neiti nauttii elämästä - ja ihmiset ihastelevat:
On se niin ihana. Söpö.
Olen bongannut kolme kurssia joille haluaisin osallistua syksyllä. Vielä en ole niihin ilmoittanut; ei kai vielä voisikaan. Keväällä ilmoittauduin kahdelle kurssille - mutta en töiden takia päässyt yhdellekään kummastakaan. Harmitti keväällä joka tiistai kun olisi pitänyt sinne lähteä, mutta töissä oli palaveria, kokousta, asiakastilaisuutta sun muuta jotka AINA ovat omia harrastuksia tärkeämpiä. By default. Kaksi kertaa oli lasten harrastus pääsyn esteenä, yhden kerran olin työmatkalla. Harmitti tietekin sekin, että 90 euroa rahaa meni pohjattomaan kaupungin kassaan ilman mitään vastinetta itselle.

No - katsotaan saanko mentyä kursseille!

Leikit puistelutelineellä
Mutta nyt on alkamassa viikonloppu ja pitkät aamu-unet ja pyöräily kameran ja lapsen kanssa syksy-maisemaan. Siivousta ei voi enää jättää tekemättä joten lauantaina heivaan matot ulos ja eikun puunaamaan. Sitten neulon, luen lehtiä ja kuuntelen ainakin yhden äänikirjan loppuun. Nautin!

Elokuun täysikuu on luvassa ihan pian! Se myyttinen - nyt en näe sitä sinisen järven pinnalla hehkumassa, en tuvan lattiaan raitoja tekemässä. Mutta ehkä se näkyy taivaalla parkkipaikan yllä. Ja vinkkaa silmää!

Saunan jälkeen
Viime viikolla oltiin vielä maalla mummin luona - ensi viikolla ehkä myöskin. Marjoja ja kukkia pitäisi kerätä vielä talteen, nauttia kesän tuoksuista ja äänistä vielä kun siihen on mahdollsuus.

Äiti kyselee ja kaipaa sinne seuraksi. Käytäisiin saunassa, siinä maailman parhaassa suuressa saunassa jossa löylyt ovat leppeät ja pihalla vilvoittelupaikka tuuletustelineellä jossa koivujen ja haapojen humina on leppeä, sirkkojen ja hepokattien siritys vielä huumaavana ilmassa.

tiistai 9. elokuuta 2011

Marja-aikaan ja satoa säilöessä

Mustikoita ja kanervia metsästä, villiintynyttä nimetöntä kukkaa penkistä.
Vielä nykyaikaan, kauppojen hillo- ja mehuhyllyistä huolimatta on hauska säilöä omat mehut ja ja hillot, tehdä piirakat ja kiisselit itse hankituista marjoista.

Olen kerännyt mustikoita metsästä ja viinimarjoja äidin puutarhan pensaista, etsinyt sieniä metsäsätä ja suunnitellut puolukoiden, sienten ja puutarhasta omenoiden keräämistä... Karviaiset eivät ole mielimarjoja - ne kaikkein parhaimmat pienet ja makeat menevät aina ennen kypsymistään hyönteisten ja lintujen suihin - harmi kyllä mutta toisaalta - riittähän noita marjoja!
Mehuaineksia: marjoja ja lehtiä!
Mahtava terttu
Tänä vuonna on superhyvä herukkasato - tertut ovat suuria ja marjat mehukkaita ja makeita. Yhdessä punaherukkatertussa oli 20 marjaa - ja suurempiakin varmasti pensaista löytyy! Mustaherukat ovat myös hyvä - ja mustaherukan lehdet virheettömiä, puhtaita. tein niistä yhden satsin mehua - muutaman litran vahvaa mehua josta tulee parikymmentä litraa hyvää jano- ja ruokajuomaa laimennettuna, vähintäin.

Kesän mukaviin asioihin, todellisiin nautintoihin kuuluu metsässä kävely ja kaikkien siellä tuntuvien tuoksujen haistelu, metsän äänten kuuntelu; koko metsän ihana ilmapiiri. Jos onni oikein potkaisee, siellä näkee eläimiä - joskus jopa hirven. Eläimistä näkee usein jälkiä - moni on se kettu tai metso joka on juuri pakoon luikkinut kun paikalle tulee! Karhun tuoreen jäljen näkeminen saa karvat niskassa nousemaan - metsän kuningas kyllä pelottaa vaikka sen näkeminen olisi tietenkin super-hulppeaa! Käärmeitä näkee, lintuja ja kauniita perhosia aukeilla alueilla.

Nyt olen joka tapauksessa keitellyt mehuja - tilaa niille ei ole oikein ollenkaan joten pakko on säilöminen lopettaa tähän. kellari olisi hieno juttu - niitä ei kaupunkiasunnoissa juuri ole. Tädillä on kerrostalossa oma kylmäkellari alakerrassa, samoin veljellä. Olen heille niistä kateellinen - varsinkin kun kumpikaan ei omaansa juuri käytä! Minulla on jääkaappi ja pakastin; molemmat meidän käyttöömme aika pieniä - hyllyt notkuvat täysinä vaikka yritän niitä järjestyksessä pitää.

Lehtimehut pakastan muovipulloissa. Muut, mehumaijalla tehdyt herukkamehut yritän järjestää jääkaappiin niin hyvin kuin taidan - ne olisi hyvä säästää talven nuha-ajaksi mutta jollei tilaa jääkaapissa ole, on mehut juotava aika pian pois. Olen saanut tehtyä 6,5 litraa herukkamehuja - puolet mustaviinimarjaa ja toisen puolen punaherukkaa jossa on mausteena mustaa. Sitten lisäksi marskin juomat eli lehtimehut jotka säästän pakasteessa telvemmaksi.

Lehtimehua menossa pulloihin
Mustikkahilloa tein aikaisemmin - se on tosi hyvää! Viilin kanssa ja paahtoleivän päällä: ai ai ja nam nam!

Olisi kiva säilöä koko talven tarve ja syödä hilloja pannareiden, köyhien ritareiden ja lettujen kanssa. Ja tehdä kiisseleitä ja puuroja - mutta taidan olla vanhanaikainen näine ajatuksineni. Varsinainen täti, mamma mikälie...

Tuoretta pullaa ja rahkapiirakkaa - kahvihetki! Karppaajat älköön vaivautuko...
Mediassa on aina joku dietti ylitse muiden josta kirjoitellaan ja jota mainostetaan. Joka lehti kirjoittaa ja kertoo kuinka se tai tämä ihminen, tuo ja tämä julkisuuden henkilö on laihtunut ja parantanut omaa vointiaan sen avulla. Nyt on vallalla karppaaminen eli hiilihydraattien pois-sulkeminen ruokavaliosta. Syödään lihaa, maitotuotteita ja tiettyjä vihanneksia, ei viljatuotteita eikä mitään sokereita.

Itse en tuohon aio edes kokeellisesti hurahtaa. Leipä, puuro ja peruna maistuvat liian hyvältä - en halua niistä luopua! Yritän toki pienentää annokisa; saa nähdä onnistunko.

Päärynätkin kypsyvät pian!
Leipä on vuosisadat ollut symboli ruualle - nyt pitäisi jättää leipä, sokeri ja kaikki missä niitä luuraa pois kokonaan. Ei jälkiruokia, ei karkkeja, ei puuroja eikä kastikkeita. Perunat ja riisi pois, makaroonit ja kaikki pastat pannaan. Voi kamalaa - ei onnistu meikäläiseltä kyllä moinen! En halua, en en!

Suomalaiset hurahtavat vuosi toisensa jälkeen vaikka mihin diettiin ja senkun vain lihovat. Syövät kevyt-tuotteita ja Tuntuu, että jos söisi ihan tavallista perusruokaa mutta vain normaaliannoksia ja ilman sipsejä, limpparia ja muuta teollista kasapäin, ei lihavia ihmisiä olisi ollenkaan.

Olen tietenkin itsekin monta kiloa liian iso - mutta se johtuu liian paljosta syömisestä ja liian vähästä liikkumisesta - näin uskon. Ei varmsati ainakaan siitä, että rakastan leipää ja perunoita, silliä ja muuta hyvää ei-teollista ruokaa.

Nyt kun kesäloma loppui ja menin taas työpaikan kanttiiniin eli ruokalaan syömään, tuli maha täyteen ilmaa ja olo turposi inhottavaksi - työpaikkaruokalan ruoka tehdään mahdollisimman halvalla ja siinä on teollisuuden suosimia lisäaineita niin paljon kuin niitä ruokaan voi tunkea. Ja sen huomaa maussa, ulkonäössä ja omassa olossaan ruokailun jälkeen. Mutta silti sitä ruokaa syön melkein joka työpäivä. Tulee muuten nii kiukkuiseksi ja nälkäiseksi!

Hyvä ja edullinen viini muuten löytyi sattumoisin pikku-Alkostamme. Äidin kanssa siellä olimme ja halusimme jotain joka ei ole kallista. Tämä etelä-afrikkalainen punaviini on hyvää - laitan kuvan ihan muistutukseksi tähän!