maanantai 31. tammikuuta 2011

Chez Dominique ja Chef & Sommelier


Mmmm - macaron Chez Dominiquen tapaan.
Tammikuun loppuessa sain hiennon tilaisuuden kuulla sanan jos toisenkin kahdelta suomalaiselta huippukokilta - chefs du cuisine. Kertoilivat omista urakäänteistään ja työstään ravintolamaailman ja kulinarismin maailmassa pienissä heille varatuissa puheenvuoroissa.

Kovin mielenkiintoista. Ja täytyy sanoa, että kiinnostus käydä heidän ravintoloissaan nauttimassa suurenmoista ruokaa ja siihen sopivaa viiniä on suuri.Moinen ei ollut pitkään aikaan mielen kulmaankaan tullut; nyt sitten tuli!

Chez Dominique on Michelin-tähti-ravintola Helsingin Rikhardinkadulla. Siellä on myös mahdollisuus syödä lounas illallista edullisemmin. Hinnat toki ovat tuollaisessa paikassa sellaiset, että sinne ei ihan vahingossa eksy - eikä toki ole tarkoituskaan. Täytyy olla kiinnostunut hyvästä ruuasta ja ruokakulttuurista ylipäätään sinne mennäkseen. Ja aika oleellista on mennä sinne hyvässä seurassa - nauttia ruuasta ja mahdollisesti ruokaan ja viiniin liittyvästä keskustelusta ja ajatustenvaihdosta. Tämä viimeksimainittu on se kynnyskysymys itselläni joka taitaa olla aika ylittämätön! Mistä seuraa aterialle?

Vielä edellistäkin hauskempi paikka aloittaa maistelua ja ruokanautinto voisi olla Sasu Laukkosen pieni luomuravintola Chef & Sommelier Eirassa.  Siellä ei ruokailu ole niin kallista - pieni hyvään laatuun panostava ravintola jossa myös hyvään viinivalikoimaan satsataan.

Molemmat herrat keittiömestarit esiintyivät eri aikaan, toisiaan tapaamatta mutta olivat jotenkin hyvin samanoloisia. Ulkonäöltään, puhetyyliltään. Hauska huomata...

Kiinnostus ravintoloihin ja ruokakulttuuriin heräsi. Aina olen toki ruuanlaitosta pitänyt - näin äitinä ja jokapäiväisenä kotiruuan tekijänä se ei aina niin ilmiselvää ole enkä näitä päivittäisiä paistinpannusulkeisia tosiaankaan aina rakasta, päinvastoin. Mutta en inhoakaan - siinä ei olisi mitään järkeä. Oma äiti sanoo usein, ja on aina sanonut, inhoavansa (tai ei tykkäävänsä)  ruuanlaittoa. Se on tylsää, kun joka päivä on hänkin ruokaa tehnyt. Ja rasittavaa aina kuulla kuinka tylsää se on, kuinka aika menee hukkaan kun voisi tehdä jotain paljon kiinnostavampaa, hyödyllisempää... Silti hän teki aina hyvää ruokaa, kuten vieläkin. Keitokirjoja on pitkät rivit joista hän etsii aina reseptinsä. Hänen sukupolvensa naiset eivät vain pitäneet ruuanlaittoa hieonona - naisen piti valmistua ammattiin ja hoitaa oma ammattinsa ylpeydellä. Kotona sittten oli kotiapulainen hoitamassa ruuanlaiton ja kodinhoidon. Kunnes se maailma muuttui ja äiti olikin itse sekä työssäkäyvä äiti että kodinhoitaja ja ruuanlaittaja. Mieshän ei jokunen vuosikymmen siten toden teolla ruokaa perheelleen laittanut - häpeähän se olisi ollut, melkeinpä koko suvulle!

Huippukokin ja -ravintoloiden maailmat ovat toki kotiruokaa tekevien äitien maailmasta yhtä kaukana kuin kuu tähdistä... ei voi vertailla, ei puhua samana päivävän edes. Arvostan kuitenkin itse hyviä materiaaleja, hyvää, puhdasta ruokaa ja puhtaita makuja. Hyvää ruokaa, yksinkertaisesti. Ja hyvää viiniä, toki. Samaten  kaunista kattausta, ruokien esille laittoa. Silmän ilo on on aivan yhtä lailla tärkeä kuin muiden aistien nautinto.

Kun vakaastiluottaa asioiden tapahtuvan, ne myös tapahtuvat - saotaan. Uskon siis, että saan kokea vielä päivän - tai jopa illan jolloin astelen hienon ravintolan ovesta sisään  - hyvässä seurassa - ja nautin pitkän kaavan mukaan niin mainiosta ruuasta kuin hyväst seurasta. Bon appetit -sanotaan sitten - ja nautitaan! Ei huolta ruuanlaitosta, ei tiskeistä...

Sitä odotellessa siirrymme hiljalleen helmikuun puolelle. Päivät jo pitenevät, hankikelit saapuvat. Siirrymme kevättalven aikaan.

sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Leivontaa ja ruuanlaittoa - viikonlopun viettoa

Tomaattikeittoa kera piimän
Tomaattikeittoa, sianlihaa uunissa ja muuta hyvää on tehty. Ja syöty. On myös nautittu tämän talven ensimmäiset laskiaispullat ja leivoinpa tänään myös ison kasan minttusuklaapikkuleipiä. Chocolate cookies. Liian kauan taisin pitää niitä uunissa - niiden olisi ehkä pitänyt olla vähän pehmeämpiä, loppujen lopuksi. Mutta hyvin käyvät kaupaksi.

Vitamiineja, nam!
Olisi kiva saada hankittua matikkaa ja jopa mateen mätiä lähiviikkoina. Se kuuluu talveen! Matikkakeittoa ja linnit eli blinit; talviruokien parhaimmistoa! Kimaltavat järven jäät ja sieltä kalastettu matikka - lämmittää kylmätllä säällä ihanasti.Ja kohtahan on laskiainenkin. Viikon päästä on Runebergin päivä - sitten tehdään omatekoisia Runebergin leivonnaisia, resepti on muka aito ja alkuperäinen Frederikan kirjaama resepti mutta näitäkin taitaa liikkua niin paljon, että tiedä häntä. Minulle se on tullut jo 80-luvulla ja siitä lähtien niitä on tehty, vuosittain. Hyviä ovat!

Minttusuklaa-pikkuleipiä
Olen tehnyt pari kävelylenkkiä - kun en vieläkään ole saanut luitani vedettyä suksien kanssa metsään. Hyvät ladut siellä on - mutta on siellä paljon porukkaakin hiihtämässä. Tänään melkeinpä jonoksi saakka - pitäisi mennä jonnekin pitempään matkaan jos haluaa yksin metsän rauhasta ja puiden huminasta nauttia.

Tänään kävelin metsäpolulla kuusien ja koivujen talvisia oksistoja katsellen, niistä nauttien. Kirkas oli taivas, aivan sininen. Ihastelin metsän huminaa ja kuuntelin jo hiukan keväältä tuntuvia ääniä; pari talitinttiä tirautteli jo omia säveliään ja pari pitkää orapihlaja-aitaa oli aivan täynnä sirkuttavia varpusia. Varpuset ovat vähentyneet Suomesta huolestuttavasti viime vuosina - oli siis kiva kuulla niiden tosi äänekästä sirkuttelua pitkin aidan vierusta. Sirkutus kuului kauas - mutta itse linnut pysyivät aidan suojissa, vain niiden pienet hypähteyt oksistossa näkyivät.

Omalla pihalla kävi tänään pari isonokkaista varista ja kaksi hyvin leikkisää harmaaselkäistä oravaa. Mustarastas on poissa, talitintteja ei näy.

Eilen illalla vauhkosin Naisasialiiton kohkaamisesta naisen ulkonäön suhteen. Se asia on muitakin huvittanut - ja poikinut hauskoja pilapiirroksia! Pakko laittaa pari tähän mukaan! Karlsonin tekemä piirros Hesariin oli mainio - nauratti aamupalan ääressä ihan oikeasti!

Kävin muuten Unioinin kotisivuilla mutta siellä ei näkynyt mitään aiheeseen liittyvää. Onkohan koko uutinen ollutkin pelkkä ankka??? Joku muu nostanut asian esiin ja laittanut sen Únioinin kommentiksi - näin taaten uutisen joka takuuvarmasti saa julkisuutta. Ja pääministeri näky´vyyttä näin vaalikampanjan alkumetreillä. Olisipa SE vasta uutinen! Hih.

Viikonloppu on jo taas loppumetreillä - miten nämä päivät aina menevät niin kamalan nopeasti??

Omat uudenvuoden isot lupaukset on vielä täytäntöön panematta. Harmi, ihan oikeasti haluaisin itse vaikuttaa asioiden eteenpäinmenoon. Kirjoittaminen - tämän blogin lisäksi, kunnon tekstiä tehden - valokuvakseen satsaaminen ja uuden työn etsintä sun muut ovat vielä tekemättä. Vähän on jotakin aloitettu; olen mennyt mukaan valokuvauskerhoon jossa olen lupautunut olemaan toisena osapuolena uuden näyttelyn tekemisessä. Jotain pientä olen kirjoittanutkin... neulonta, käsityöt ovat oman ajattelun ja mietinnän kannalta yhtä lailla tärkeitä kuin luonnossa kävely; vähän olen onnekseni saanut molempia tehtyä.

Tänään näin muuten avoimen työpaikan jota ajattelin hakea. Voi olla, että olen väärää sukupuolta ja liian vanha - mutta yritänpä kuitenkin!

Räystäät tippuvat, kevätkö jo kohta meillä on?
Kipsit
Tein kevyen kepeän tekstin vaikka maailmalta kuuluu vakavia uutisia. Koko Pohjois-Afrikka protestoi diktaattorimaisia johtajiaan vastaan, Egyptistä kuuluu tosi vakavia uutisia. Oma lapsi harjoitteli lumilautailua ja kaatui selälleen, otti vastaan käsillään ja ranteet vääntyivät, käsivarsiluut murtuivat. Molemma ranteet ja käsivarret ovat nyt kipsissä - murtuneet kunnolla. Kipu on paha, saa nähdä miten koulu sujuu tulevina viikkoina - ja miten elämä onnistuu kun kädet eivät ole pelissä mukana kuin osittain.

Elämä näyttää - elämä kantaa. Uskon, että tästäkin selvitään.

lauantai 29. tammikuuta 2011

Naisen asema - miksi niin vaikea asia?

Viime viikon lehtisaalista
Miksi politiikkoa ei saa kehua naisellisin sanakääntein?

Lueskelin lauantain kunniaksi ison kasan lehtiä joita en ole ehtinyt lukea viime viikkoina. Lähinnä Suomen Kuvalehtiä, Talouselämä-lehtiä mutta myös erinäisiä muita kaupan ja talousalan lehtiä, höystettyinä joillakuilla naistenlehdillä.

Naisten asemaa on sivuttu useammassakin aviisissa. "Naisten palkat hyytyivät". "Nokian hallitus miehistyy" ja "Kesko-johtaja kutsui päämisteriä kokovartaloministeriksi".

Kahvipöydässä vaihdetaan mielipiteitä.
Laskiaispullaa maidon kera vai ilman...?
Surkuhupaisaa oli taas lukea uusi "Audi-mies" -tyyppinen uutinen siitä, kuinka mies puhuu naisen ominaisuuksista - tällä kertaa maan edustavan ja "hoikan suuri...silmäisen" pääministerin naisellisuuksiin huomiota kiinnittäen. Kömpelön miehekkäästi. Asia itsessään oli omasta rajoittuneesta mielestä jopa kömpelön herttainen. Ja humoristinen - positiivisella tavalla.

Jutussa toki kyse miehen naiselle antamasta kohteliaisiuudesta, vitsin varjolla hänen antaessa kiitosta rouva pääministerin kauniille vartalolle. Keskon johtaja oli kiinnittänyt naisessa huomion niiihin ominaisuuksiin joihin mies kautta historian on naisessa huomion kiinnittänyt - ja tulee aina kiinnittämään...

Naisasialiitto (!!) ei siitä pitänyt, nosti asiasta uutisen. Julkisesti ei siis saisi Unioinin mielestä kehua naisen ulkonäköä. Itselleni, naiselle, ei tämä kyllä mene jakeluun. Miksi ei? Naiset näkevät paljon vaivaa ollakseen edustavan näköisiä - mutta sitä ei saisi julkisesti huomata...

Naiset puhuvat miehistä ja miehet naisista. Se on ikäänkuin osa elämää. Nainen huomaa hyvännäköisen miehen siinä kuin toisinkin päin. Joka ikisessä työpaikan kahvipöytäkeskustelussa, puhumattkaan muista baari- keittiön- tai vaikka johtokunna pöydistä - joissa ei median aina tarkkaa reportteria ole paikalla näistä keskustellaan. Ja toki niissäkin pöydissä, joissa journalisti istuu ja itsekin näitä totuuksia laukoo. Juu, ihan olen itsekin kuullut itse lehtimiehen laukovan seksistisiä mielipiteitä kurvikkaista naisista sekä raamikkaista miehistä. Mutta siitä ei saa uutista - keskon-miehestä sai maukkaan uutisen aikaiseksi, taas kerran. Aih...

K-kaupat ovat jokamiehen kauppoja.
Yleiskäsityksen mukaan yritysten johdon tulisi kuitenkin pysytellä linjalla, jolla tällaisia asioita ei sanota - tai muuten nousee mekkala lehdistössä ja television keskustluohjelmat ottavat naisten esineellistämisen vakavien keskustelujen aiheeksi. Kohtapa sitten uutisoidaankin sammakon suustaan päästäneen johtajan eronneen "omasta pyynnöstään" yhtiön palveluksesta. Saapi nähdä, joutuuko tämä Kesko-johtaja eroamaan noin pahan mokan jälkeen. Menee vielä Keskon maine, kun on kiinnittänyt huomiota ministerin naisellisiin piirteisiin!!!

Voi mamma mia, mitä teatteria kaikki tämä onkaan!

Kielenkäyttö ja puheenparsi Suomessa ovat, myös "isojen pomojen" suusta tulleet rankemmiksi, kaiken kaikkiaan. V-sanaa kuulee päivittäin käytettävän, samoin muuta alapääsanastoa. Kuuluu tähän päivään puhua roisisti ja käyttää rankkaa sanastoa. Naisista heitetään vaikka minkälaista läppää - mutta niin heittävät naisetkin miehistä.

Olinpa juuri jokunen päivä sitten palaverissa johon osallistuva mieshenkilö kertoi menevänsä käymään paskalla, aloitetaan sitten. SE jos jokuin tuntui mauttomalta - enkä kyllä kovin iloisesti muutenkaan kuuntele muutakaan voimasanastoa - en kotona, enkä myöskään työpaikalla.

Se vaan on huonoa käytöstä.

Mutta päämisnterin nimittäminen kokovartalomisteriksi tämän läsnäollessa - kun hänelle on naisellinen ja kaunis vartalo - ei ole sallittua.
Samalla kun naisten oikea alistaminen, naisten ja lasten seksuaalinen ja muu hyväksikäyttö tuntuvat vain lisääntyvän maailmassa. Seksin myyntiin pakottaminen, alistaminen, naisiin kohdistuva väkivalta. Naisten aina miehen palkkoja alemmat palkat, sSuomessa niinkuin muuallakin... Siinä niitä ohan oikeita naisten ongelmia - sen lisäksi, että äitiyslomat, yksinhuoltajuuden aiheuttama eriarvoisuus, naisten köyhyys verrattuna miesten köyhyyteen Suomessa ovat asioita, jotka eivät lopulta oikein ketään kiinnosta. Se ei ole media-seksikästä. Siksi siitä ei viitsitä vauhkota.

Se, että joka puolella yhteiskunnassa näkyy ja kuuluu melkein pakonomainen seksin ylikorostus on myös asia joka äitin'ä ja naisena ärsyttää aika ajoin rankasti. "Äiti, mitä on lapsiporno?" kysyi lapsi taannoin, luullen, että kyseessä on joku lapsille tarkoitettu kiva juttu jota voisi äidiltä pyytää itselleen.

Niin surullista!.

Itse saan väkivaltaisia ajatuksia mieleen kun kuulen tai luen näistä kaamesita Jammu-sedistä jotka käyttävät lapsia seksileluinaan.  Miksi heitä ei kastroida? Siksikö, kun heitä on niin paljon? Grrrr.
Isot asiat jäävät pienten varjoon - ainahan on hauskaa pouida julkkkisten asioita mieluummin kuin maailman oikeasti vaikeita asioita. Skandaalin saa aikaan helposti mitättömästä asiasta - ja siitä saa paljon hauskoja poliittisia anekdootteja ihmisten iloksi.

torstai 27. tammikuuta 2011

Vaaliuutisointi on alkanut - likaista peliä

Uutisista on saatu tänään jälleen lukea ja kuulla viime vaalien likapyykin pesusta, lähinnä Keskustan Nuorisosäätiön jostain Ylelle vuodettuja esitutkintamateriaaleja ja niiden läpikäyntejä. Nyt jo nykinenkin pääministeri, edellisen ohella, on mainittu tuen saajaksi. Tämä itse kiistää tietenkin väitteen. Kukapa oikeasti tietää - tai tulee koskaan tietämään - mitä kulisseissa on tapahtunut. Kasa lukee lööppejä ja seuraa epäiltyjen selityksiä. Epäilys jää aina jäljelle mielen pohjalle.

Usein tuntuu, että media nappaa kiinni myös niin pieniin tiedonjyväsiin ja huhuihin joita ei tosiaan kannattaisi lähteä uutisoimaan ja paisuttelemaan.Faktoja ei jakseta tarkastaa kunnolla; ehkä vain halutaan makeita lööppejä ja skuuppeja ilman tarkoitustakaan olla varsinaisesti rehellisiä. Hyvä uutinen on sellainen joka saa maan kohisemaan!

Uutisankka, suosio vankka!
Koko maa saattaa kohista jostain asiasta aivan vauhkkona - josta ei isompaa tietoa ole olemassa eikä asiaa saada sen kummemmin kumottua kuin todistettuakaan. Edelliselle pääministerille toimitettu lautakasa oli tällainen todellinen herkkupala! Joka media oli asiaa pullollaan, sen käsittelyä olisi päässyt pakoon vain lähtemällä Suomesta pois useammaksi viikoksi. Faktaa ei ollut, huhut lautojen suhteen sitten kulkivatkin villinä - yksi ja toinenkin tiesivät kertoa mihin kesämökeille tuppeensahattu lauta olikaan laitettu, mitä kaikkea sillä olikaan paneloitu... Minullekin, kaikesta ulkopuolella olevalle ihmiselle, kerrottiin luottamuksellisesti kuka laudat ja mihin asensi. Olisipa kiva käydä sekin paikka tsekkaamaassa!

Vaaliraha, oi vaaliraha!
Jonkinlaista vaalirahaa tarvitaan, jos eduskuntaan haluaa päästä. Sinne ei ihan rahaton pääse - jollei ole jollain muulla tavalla jo alunalkaen julkkis tai tunnettu poliitikko. Taavi Tavallinen, päivätöissä oleva työntekijä ja perheen elättäjä ei ihan varmasti läpi pääse. Yllättävän vähän sinne muuten ns tavallisia perheellisä perusihmisiä muuten tuleekaan. Iso osa on joko kuntien tai valtion palkattuja ihmisiä joilla ilmeisesti on kampanjointiin enemmän aikaa ja keinoja hankkia rahaa.

Sellaiset tunnetut hahmot kuin Tanja Karpela ja Ben Zys varmasti pääsivät hyville äänisaaliille ilman isoja rahavirtojakin - valtava kannattajakunta on heillä, kuten monella muullakin "tutulla". Mutta miten sitten pääkaupungin ainut keskustalainen? Kiviniemi ei kovin tunnettu ollut viime vaalien aikaan. Muistan, että hänen mainoksiaan joissa hän nojailee seinään toinen jalka ylhällä, oli nähtävissä aika monesa paikassa. Mistä rahat kaeikkeen mainontaan? Herääpä nyt kaiken keskellä moinen kysymys mieleen! Hönhän ei itse halua rahoistaan kertoa. HMmm? Aviomies toki on mainos- ja markkinointiammattilainen ja varmasti auttoi kampnjan läpiviennissä - ehkä heillä on omaa rahaakin joka laitettiin poikimaan mainoksiin. Who knows...

Ajankohtainen kirja politiikasta

Olen juuri lukemassa tanskalaisen Hanne-Vibeke Holstin kirjaa Drottningoffret. Sopii ikein hienosti tähän hetkeen Suomessa kun vaalikamppailu on juuri kunnolla alkamassa. Kirjassa samoin; vaalit on julistettu ja kampanja alkamassa. Päähenkilönä on nainen, sosiaalidemokraattien puheenjohtaja, joka kampanjoi henkensä kaupalla vaalivoiton eteen - hän on sairas mutta on piilottanut sairautensa kaikilta. Kirja kertoo tanskasta - se on hyvä kuten kirjasarjan kaksi edeltävääkin kirjaa. Super-ajankohtaisia ja kiinnostavia. Kirjassa on monta vierekkäistä juonta ja mukaan on saatu paljon tämän hetken ajankohtaisia kuumia aiheita - Afganistan, islam, rotumellakat, terrorismi, naisen asema, päivän politiikka, muistisairaus....

Olen lukenut Holstilta viisi aikaisempaa, paksua kirjaa - ihmettelen kovasti, kun näitä ei ole suomeksi kännetty kun niin monia muita, paljon vaatimattomampiakin on käännetty! Itse luen kirjat ruotsiksi, tanskaksi en edes yritä! Ruotsiksi ne ilmestyvät tosi nopsaan. Ne on myös filmattu, molemmat trilogiat, Ruotsissa, ruotsiksi. Toisaalta - voi olla, että nämä ovatkin olemassa suomeksi. En vain netistä sitä nähnyt...

Tänään näin vaikuttavan - ja polittikan ja maailmanmenon pahinta ja kaameinta puolta edustavan - kuvauksen yhdestä tämänhetken pahista diktatuurivaltioista. Diktatuurikuvaukset ovat aina yhtä kaameita - ja jotenkin sitä aina ihmettelee, kuinka niitä aina vain nousee. Joku muu hyötyy diktaattorien tukemisesta, muissa maissa. Muuten ei diktaattoreilla olisi sellaisia valtavia omaisuuksia rutiköyhissä maissa.
Dokumentti on ranskalainen, Yle on hankkinut sen käyttöönsä. Ulkolinjalla: Burman diktatuurivaltiosta tehty ranskalainen dokumentti: Rakentaako Burma ydinasetta?

Maailma tuntuu taas tämänpäivän uutisointien jälkeen kähmäiseltä ja likaiselta. Oma etu kaikillaaina ensimmäisenä mielessä - niin pienessä kuin suuressakin.

Kiva luento koululla - sen jälkeen kaamea huuto ja lapsen raivon kohteena olo
Omaa elämää piristi pieni mukava tapahtuma: keskimmäisen lapsen koululla oli ruotsalaisen Anna Hanssonin luento aiheesta Itsetunto. Varför räcker de inte med självförtroende? Vad e skillnaden mellan självförtroende och självkänsla? Hur kan vi träna upp vår självkänsla? Anna Hansson är personlig tränare i självkänsla och arbetar tillsammans med Mia Törnblom och med hennes framgångsrika träningsmetod i självkänsla. Nu kommer Anna till oss för att berätta hur du kan leda dig själv och stärka din självkänsla.

Mielenkiintoinen luento! Pitäisikö alkaa listata itselleen kolme asiaa päivässä joissa on hyvä - joissa on onnistunut päiän aikana? Sekä tekemiseen ja olemiseen liittyviä. Sitten ei masennu niin kovin kun tulee lunta tupaan teini-ikäisiltä...

Miten osata olla äiti? Itse en vaan onnistu, en mitenkään
Totta tosiaan - tulin kotiin, en ollut huomannut, että lkeskimmäinen lapsi oli soittanut minulle 14 puhelua ollessani koululla. Enkä ollut muistanut laittaa puhelimen ääntä päälle luennon jälkene. Hän on nyt haukkunut minut täysin, ja kunnolla - maailman surkeimmaksi äidiksi, täydeksi paskaksi. Valehtelijaksi jolla ei ole tajua eikä kylkyä edes pyytää anteeksi. Olen kuulemma maailman huonoin äiti, minusta ei ole esimerkiksi lapsilleni enkä osaa keskustella, en hoitaa mitään asioita kuntoon enkä kunnolla.

Meidän piti mennä yhdessä kauppaan kun tulen koululta. Tulin niin myöhään, että hän oli lähtenyt yksin sinne bussilla - enkä siis kuullut puhelinta. En tavoittanut häntä sitten enää - oli jo niin suuttunut, että ei itse enää vastannut puhelimeen.Tarkoituksena oli ostaa ecästä huomenna alkavalle koulun järjestämälle reissulle Himokselle.

En kiistä mitään lapsen sanoista. Kaikki on totta. En osaa olla hyvä äiti, vaikka yritän kyllä, ihan koko ajan. Enkä osaa riidelläkään, se taito meni jo hänen isänsä kanssa. Menen aivan lukkoon kun joku huutaa ja haukkuu. Isänsä teki senkin hyvin. Sylki vain suupielistä roiskui. Nyt lapsi. Syystä varmasti huutavat. Miksi muuten viitsisivät?

Tänään en itkenyt kun minulle huudettiin. Isänsä kanssa menin ihan kasaan, kuin ilmapallo johon puhkaistaan reikä. Nesteet valuivat silmien kautta ulos....

Hän läksi juuri itse ovasta ulos, sanomatta mitään.Ovi vain lävähti kiinni.

keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Ihanat kengät, makeat korot!!


Kannat kattoon!
Uudet saappaat - onnellinen nainen!

Nyt ovat ruotsalaiset Tiger-saapikkaani - kauniit mutta harmillisen lyhytikäiset - saaneet seuraajan jalkojen ja säärien verhoilijana: Alennusmyynnistä löytyi eilen mieleiset mustat Gaborin mokkasaapikkaat joissa on sopivasti korkoa ja yläreunassa Saapasjalkakissa-käännös. Kauniit, jopa seksikkäät jalkineet! Ei mitkään äiti-töpöttimet, tällä äiskäkällä.On minulla sellaisetkin, matalakantaiset suomalaiset, hyvin järkevät. Ja tietenkin ne kaikkein mukavimmat eli huopatöppöset. Huopikkaat.

Kauniit ja käytännölliset!
Ostin uudet Gaborit sillä (teko)syyllä, että kohta on tärkeä kongressi tiedossa jossa meikäläisenkin olisi suotavaa olla edustava yrityksen edustaja. Mekkoon ja hameeseen aion pukeutua, silloin asialliset mutta kuitenkin makean näköiset kapeat saapikkaat ovat aika oleellinen ja tyylikäs osa asukokonaisuutta. Jopa sen kulmakivi, sanoisin.

Oikein on naisellinen olo, uusissa koroissa!

Saapikkaat olivat alennusmyynnissä. Ainut pari jäljellä. Siispä sitä kokoa joka olisi ollut kaikkein paras ei tietenkään ollut - koko olisi voinut olla puoli numeroa isompi ja pohkeen leveys pienin mahdollinen, S. Nyt se on M. Pohja on hyvä, samoin kanta - ei tarvitse heti mennä suutarille vaihtamaan kantalappua ja puolipohjaamaan saappaita, niinkuin usein on joutunut tekemään. Laatukenkä, siis! No - niin ajattelin Tiger-saapikkaistakin, ne olivat sitä paitsi KALLIIT. Mutta sauma hajosi silti. Pohjat olivat niissäkin hyvät, täyty sanoa. Käyttöikä noin 10-12 kertaa. Harmi.

Aika upeaa sinällään, että Gaborin saappaissa on kolme pohjekokoa - itselläni on hoikat jalat - nilkat ovat kuin tikut joten nilkkurit näyttävät jalossani yleensä naurettavilta - on kuin jalkineesta nousisi keppi... Nilkkureita en voi siis käyttää kuin housujen kanssa - tai sitten laittaa neulotun hauskan lämmittimen nilkkurin varteen jolloin kengän varren ja nilkan välinen tyhjä tila täyttyy...

Mikä lie siinä on, että kengät ja saappaat saavat naiset hyvin usein innosta ja onnesta kiihdyksiin? Niitä himoitaan ja halutaan, niihin upotetaan rahaa enemmän kuin varaa olisi... Niistä haaveillaan ja unelmoidaan? Jotain hyvin syvällisen seksuaalista niistä kai on - kaikessa tuntuu olevan, olevaisessa. Hmm

Tänään: sää ja maisema kuin postikortista
Pitkään haikaillut saappat on siis hankittu. Mutta en niillä tämän päivän noin 16 asteen pakkasessa aio tallustella. Tulee vilu, kun väliin ei mahdu edes puuvillasukkaa. Enpä laita niitä eilisenkaltaiseen loskaankaan.  Kuivien kelien saapikkaina saavat pysyä - sisällä ja ulkona. Nyt pidän niitä hetken ihan plakkarissa vaan...

Dear black boots - welcome to my home, to share some good moments in my life!

maanantai 24. tammikuuta 2011

Lumitöstä ja lumesta puhetta piisaa

Jälkiä lumessa - mikä eläin?

Oma lumentekovuoroni loppui sunnuntai-iltana. Puuh - helpotuksen huokaus! Tulihan sitä lapiota ja kolaa jonkin  verran heiluteltuakin! Reilut neljä tuntia kolailin ja lapion, harjasin ja hiekotin. Liekö paljon vai ei; enemmänkin olisi voinut tehdä. Yhtenä päivänä viikolla satoi lunta ilma sakeana viikon keskivaiheilla. Jouduin olemaan töissä myöhään sinä päivänä. Joku muu oli putsannut pahimpia lumia pihalta - ja ai että oli minulla huono omatunto.

Suurimman paineen lumityövuorossa saakin itselleen siitä, että on hoidettava omat työt vaikka piha täyttyy lumesta samaan aikaan. Omat työt on pakko tehdä - tuskin työnantaja kovasti ymmärtäisi, jos kertoisi jättävänsä hommat ja menevänsä lunta lapioimaan! Pihatyöt on silti tehtävä - jos joku liukastuu pihalla, saa lumityövuorossa oleva kuulla huutia - ainakin luulen! Joka tapauksessa on talon vastuulla hoitaa piha sellaiseen kuntoon, että kukaan ei liukastu ja että pihalla pääsee hyvin kulkemaan. Jos postinkantaja liukastauu, on vastuu taloyhtiöllä ja maksu menee kaikkien pussista. Näin on kerran jo käynyt, nelisen vuotta sitten. Joskus on vaikea saada kaikki hommat tehtyä mitkä pitäisi.                      

Lumitöihin, kun on satanut sen tyypillisen viiden ja kymmenen sentin välillä lunta, menee meikäläisen taidoilla ja voimilla tunnista puoleentoista. Nyt, kun on ollut välillä nuoskaa ja välillä pakkasta, on parkkipaikan pohja jo aika epätasainen. Auton pyörät tekevät valleja ja möhjäävät pohjan puuroksi joka pitäisi siivota mahdollisimman pian pois.  Sitä on vaikea saada tasaiseksi kolalla - aikaa menee putsaukseen myös enemmän. Lumen kuljetus kauas kuivaustelineiden luo polkypyörtelineiden taakse on oma haasteensa; lykkiä sinne jokainen noin viidestäkymmenestä kolallisesta jo aika korkeaan kasaan on työlästä. Lumen pois kippaaminen kolasta on selkeästi homman kaikkein vaikein vaihe.

Hyötyliikuntaahan tämä tietenkin on - kunto kohenee kohisten! Vai?

Miltäköhän nämä pyörät näyttävät keväällä - ei lumi pelkkää hyvää niille tee!
Lumityöt puhuttavat nyt joka paikassa. Ne, joilla on talonmies, ovat iloisia. Talonmiehistä on sitten vaikeampi sanoa - hommia ainakin riittää! Ne taas, joilla on huoltoyhtiö, joutuvat maksamaan ison laskun lumitöistä. meille, jotka teemme homman itse ei tule laskuja - mutta hommaa on sitten sitäkin enemmän! Nytkin näyttää lunta satelevan, muuten ;-)

Kuulin, että naapurikaupungissa lumitöitä tekevät virolaiset ja venäläiset saavat kympin tuntipalkan, verottomana. Kaupunki maksaa hommasta reilut kolmekymppiä. Vastaanottajia summalle on paljon, se jakaantuu monelle! Samaten  lumentekoon vuokratuista koneista peritään hyvä tuntipalkka kaupungilta - ja sillekin osingolle riittää useampikin ottaja.

Lumentekotyöhön Suomeen tulleet työntekijät asuvat parakeissa joista myös maksavat vuokraa, vaikka asumisolot pienehköissä parakeissa - joissa kussakin asuu monta äijää - eivät kovin kummoiset olekaan. Kaverit tekevät 10-12 tuntisia päiviä ja ansaitsevat siitä satasen päivässä, keskimäärin. Sillä hinnalla he sitten killuvat katoilla lapioneen. Aika hurjaa!
Itselläni seuraava lumentekovuoro on hiihtolomalla. Silloin olin ajatellut mennä hiihtelemään kotikonnuille. Kuka silloin tekee lumityöt - siinäpä kysymys!!


Aamupalasta iltapalaan

Helmipuuroa, leipää ja kahvia. Näin lähti sunnuntai hyvin käyntiin!
Lauantaina nukuttiin pitkään - kello soi kymmeneltä, en olisi ilman kelloa varmaan herännyt ennen puoltapäivää. Nukkuminen on elämän suuri ihanuus - siitä huolimatta, että vajoan kuin mustaan avaruuden aukkoon nukahtaessani. Silti, illalla lakanoiden väliin sukeltaminen, muutaman kirjan sivun lukeminen ja - kun seuraavan kerran taas tiedostan jotain - aamulla sängyssä venyttely ennenkuin pomppaa kylmään todellisuuteen, on IHANAA!

...ja maanatai lähti käyntiin näin tuhdisti. Toista pullaa en kyllä syönyt.
Aamu alkaa sitten keittiön pienimuotoisella siivoamisella - jostain syystä teinit syövät yöllä ja jättävät aina tiskit ylt'ympäriinsä niin keittiössä kuin muuallakin. Asatioita ja sotkua löytyy joskus vessaa ja lattioita myöten. He syövät tietsikkansa ääressä - ja tietsikkaa käytetään lattialla... Aamuisin siis siivoan, tiskaan ja laitan keittiön kuntoon, niin arkena kuin viikonloppunakin - ja teen lapselle ja itselle jotain aamupalaa. Lauantaina söimme herkkupuuroa: helmi-puuroa jota joku inhasti meille on silmäpuuroksi esitellyt. Hmm - nimi ei tee oikeutta herkulliselle maitopohjaiselle puurolle jonka itse nautin voiilmän kanssa, lapselle laitan sokeria ja kanelia puuron päälle. Mehukeiton kanssa se on myös hyvää.

Arkiaamuina aamupalan muodostuu teestä ja voileivistä, joskus mukaan saadaan jogurttia tai viiliä.

Kotiruoka on meillä kunniassaan - lapsierheissä kai näin on yleensäkin. Pizzat, valmisruuat á la Saarioinen ym ei meillä kulu; ne harvat kerrat kun olen valmisruokia kaupasta ostanut, on ne joutunut pois heittämään. Teoillisuusruoka on pahan makuista - mutta olisi toki kiva, jos joskus saisi valmista pöytään, aina ei millään ehdi tai jaksa pusata kaikkea itse. Joskus ei vaan huvittaisi tehdä ruokaa!! Nirsot kersat eivät vaan osaa arvostaa valmisruuan etuja! Ja maksavathan ne toki enemmän kuin omatekoinen ruoka. Jotkut kaupan puolivamiit pastaruuat ovat tosin menneet läpi - samoin pizzerian pizzat, mutta ne - as said - maksavat yleensä liikaa. Ei raaski laittaa sitä rahaa yhteen ateriaan jolla itse tehtynä saa koko viikon ruuat. Siitä huolimatta, että nettisivuilla käydään nyt kiivasta keskustelua siitä, että kuuden euron pizza on niin  halpa, että sillä ei pizzerian omistaja voi rehellisesti kaikkia kustannuksia maksaa. Asioilla on aina puolensa - monta puolta. Kolme kuuden euron pizzaa on omalle budjetille hirmu hinta yhdestä ruuasta - vaikka siis itse en sitä söisikään vaan tyytyisin lasten jämiin.

Kalakeitto - ilman tilliä, harmi kyllä.
Makaroonilaatikkoa söimme pikkuisen kanssa kaksin lauantaina. Teinit olivat kadonneet omiin sfääreihinsä - kulkevat miten kulkevat, lämmittävät ruokansa nykyään itse, syövät omia aikojaan. En jaksa siitä enää "keuhkota" - siitä ei muuta seuraa kuin paha mieli. Sama oli juttu sunnuntain lohikeiton kanssa; se kelpasi sitten kun kaveri oli lähtenyt - tarjosin tietenkin mahdollisuutta kaverillekin syödä meidän kanssa samassa pöydässä mutta sepä ei kelvannut.



Nouse, taikina, nouse!

Pulla tuoksui meillä pitkästä aikaa
Pullaa leivoin puolen litran taikinan verran sunnuntain iloksi. Korvapuusteja koko taikinasta - osa mantelimassasisuksella, osa perinteisellä kanelisokerisisuksella. Teinit ja äiti pitävät manterlimassasta, nuorin perheenjäsen syö mieluiten kanelin makuisia pullia. Kohta tulee laskiaispullien aika - niissä mennään meillä samalla jaolla - lapsi tykkää hillosta sisällä, me muut mantelista. Nam!

Tänään syödään viikonlopun tähteitä. Huomenna on sitten päivä uusi - mietitään sitä huomenna!

Iltapala - no, se on teetä ja voileipää. Yleensä. Joskus suklaapuuroa, esimerkiksi.

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Neulominen koukuttaa - pahasti

Pipo, lapaset, sukat, kauluri ja tossut. Rannekkeet, kaulahuivi ja hartianlämmitin. Siinä muutama neule viime kuukaisilta - joitakin tehty useampiakin. Niin, ja syksyn aikana virkkasin ja neuloin vielä kuusi tiskirättiä bambu-langasta joka on jotenkin antibakteerista. Äiti ja sisko käyttävät omiaan koko ajan, itse en ole saanut omia vielä käyttöön - käytän edellisisä ensin loppuun... hmm.

Neulominen on ollut mieliharrastusten kärjessä noin yksitoistavuotiaasta jolloin uusi koulukaveri oppikoulussa neuloi. Kaunis Marja-Leena neuloi itselleen tosi makean näköisiä neuleita - minäkin halusin! Sain langat äidiltä ja siitä se alkoi. Ensimmäinen neule oli punainen kaksi oikein, kaksi nurin-silmukoilla neulottu villatakki jossa vetoketju edessä (äiti avusti sen kiinnittämisesä), seuraava puna-vihreä-valko-raidallinen lyhythihainen neulepusero. Molemmat käytin melkein loppuun - sitten syntyi kuusenvihreä tiukkamallinen villatakki, sen jälkeen auringon-keltainen ohuesta langasta tehty villis -  tein pinokaupalla puseroita ja villatekkeja, sitten aloitin kirjoneuleet ja tein kaikki Mary Oljen lapas-kirjan kirjokintaat - itselle, kavereille, naapureille. Muistan vieläkin lankoja myöten ison osan tekeleistäni, missä niitä neuloin ja mitä musiikkia kuuntelin niitä neuloessa!

Vuosien neulontainto hiipui jossain vaiheessa ja alkoi uudelleen, hiipui taas ja nyt olen jälleen innosta soikeana puikkojen ja ihanien lankojen kimpussa. Nyt on aikaa vähän - enkä uskalla edes aloittaa puseroita enkä isompia töitä, keskityn pieniin muutaman päivän kestäviin kivoihin juttuihin. En halua, että isoja neuleita jää pussukoihin ja korin pohjille odottamaan neulomisaikaa!

Tupsun olisi pitänyt olla isompi,
käyttäjän ja uuden omistajan mielestä
Tänä viikonloppuna syntyi kiva pipo IHANASTA walesilaisesta käsin värjätystä langasta. Ihan huipppulankaa - lankojen Rolls Royce! Tiivistä, kiiltäväpintaista 100 prosenttista merinovillaa. Colinette-lankaa jota olin ostanut jo syksyllä mutta en tiennyt mihin sen käyttäisin. Nyt sitten tein siitä pikkuiselle pipon. Lanka on minulle "tullut" lankakaupasta joka on kuin vanhanajan karkkikauppa: kaunis ja täynnä ihania, tuoksuvia lankoja - Menita Helsingin Korkeavuorenkadulla. Siellä kävi jo aikoinaan Helsingissä käydessään oma mummini ja äiti niin ikään, yhä vieläkin vaikka hän ei voi enää sydäntautinsa takia neuloa.  (Kauhea kohtalo - sydäntautinen ei tosiaan voi neuloa!) Isäkin saatiin sinne joskus käymään - miehiä ei siellä juurikaan noin muuten näe! Ihana kauppa - siellä on nyt alennusmyynti joten ajattelin siellä piipahtaa jossain vaiheessa, jos vain ehdin. Lankaa en toisaalta tarvitse; sitä löytyy kotoa vielä vaikka kuinka moneen työhön!

Langat ovat kaiken kaikkiaan ihania - suomalainen Novita (jonka langat tulevat pitkälti muualta kuin Suomesta) on lankojen Toyota: luotettava mutta vähän tylsä. Mutta niinkuin Toyota autona, sekin on vjime vuosina kehittynyt mukavasti ja uusia kivoja lankoja, värejä ja malleja tulee koko ajan. Olen Novita-klubin jäsen ja saan lehdet kotiin - sieltä tulee tehtyä kaikenlaista. Monet silkkivillalangat, angorat ja erilaiset villalangat, myös kierratetyt silkki- ja villalangat kuuluvat lankojen aatelistoon jotka ovat yleensä aika kalliita mutta tosi ihania neuloa. Niitä saa messuilta, pikukaupoista - ja Tallinnan mahtavasta lankatukusta! Keinokuitulankoja en juuri osta - tästä poikkeuksena Softy-lanka Novitalta josta viime viikolla valmustunut kaulaliina ja pipo esimerkkinä. Ehtaa keinokuitua!

Colinetten JitterBug lanka myytiin vyyhdessä - en olekaan aikakausiin vyyhtiä neulelangaksi ostanut. Kangaspuissa kudottavat langat ovat useimmiten vielä nykyäänkin vyyhdesissä, mutta neulelangat myydään 50 tai 100 gramman kerissä (sanotaanko niitä keriksi, hmm...) Tästä vyyhdistä tuli nostalgiset ajat mieleen - lapsena minun ja vaarin tehtävä oli keriä mummin langat vyyhdeltä keräksi ja samoin kerin isän kanssa äidin langat. Omia lankoja sitten opiskeluaikoina kerin poikakaverin kanssa. Siinä oli aina oma hauskuttelun paikka, vähän samalla lailla kuin lakanan vedossa. Lakana vedossa tulee aina vitsailtua - katsotaan kuka vetää koviten ja sitten voi leikkiä, että vetää mutta ei vedäkään... Hih! Lankojen kanssa on aina pieni haaste siinä, meneekö lanka sekaisein. Koskaan ei saa alkaa pujotella jos sotkua on näkyvissä; silloin saa pujotella lankaa joka kierroksella. Pitää vain ravistaa.

Nyt minulle ai ole ketään ketä pyytää pitämään vyyhteä että sen saisi kerittyä - lapsi ei jaksanut pitää käsiä illalla hetkeäkään ylhäällä - joten turvauduin tuolin jalkoihin, sekin vanha kikka menneiltä vuosikymmeniltä. Ja tein virheen alkaa pujotella - ja pujottelinkin sitten oikein urakalla lankaa. Tuolin jalat  kun eivät osaa ravistaa....

Sain siis lapsen pipon tehtyä - samalla mallilla kuin tein aikaisemmankin, lapsen toiveen mukaan. Siinä on vuosi alaosassa ja tupsu. Tupsu on tärkeä - nyt tein liian pienen tupsun mutta "kyllä se käy, äiti. On se tosi hieno" hän kehui. Pipo on jo sisään ajettu; se oli käytössä tänään. Huomenna se päässä kouluun!

Miehen pipon mallilla
syntyy seuraava neule
Aloitin heti uuden pipon tekemisen - Austermannin Step-langasta. Oikeastaan sukkalanka mutta haluan kokeilla viimeisimmässä Moda-lehdessä näkemäni miehen pipo-mallin "tunturineuletta". Siihen tulee ikäänkuin korkeampi kohta oikeista silmukoista ja matala laakso nurjista. Helppo, mutta alussa pitää olla tarkkana. en tiedä, kuka pipon saa käyttöönsä. Eiköhän se jollekin kelpaa...

Vielä on pari aikaisemmin tekemääni työtä purkutuomion alla. Hyvää villalankaa ei kannata jättää haaskioon jos neule ei miellytäkään. Viininpunainen paksu täys-villalanka  täytyy saada uuteen käytöön - olen etsinyt mallia jollekin kivalle tekeleelle mutta en ole vilä keksinyt mitään kivaa...


perjantai 21. tammikuuta 2011

Ruokaa ja ruokaohjelmia iloksi Suomen kansalle

Ruisleipää, voita ja lasi piimää. Hyvää
Ruuanlaitosta on tullut monelle harrastus. Kauppojen lehtihyllyiltä löytää vaikka minkälaisia resepti- ja illallisjuttuja, lehtiä ja kirjoja. Viinilehdistä erilaisiin ja eri maalaisiin gourmet-lehtiin: Allt finns! - Just pick and start cooking! Mikäpä siinä - kiva toki. Ruokailla pitää joka päivä - ja siitäkin asiasta voi tehdä taiteen. Tai sitten kilpailun; kuka tekee parasta ruokaa, nopeimmin ja tyylikkäimmin.

Naistenlehdissä on aina vähintäin yksi ruokajuttu. Olen niitä aika ajoin inhonnut - mutta myös hyviä ruokia niistä resepteistä aikaansaanut. Joskus ruokaohjelmiakin saattaa olla kiva seurata - mutta kun itse tekee joka päivä perusruokaa - mahdollisimman edullisesti ja mahdollisimman nopeasti ja kuitenkin niin, että lapset sen syövät mielellään ja saavat tarvittavia ravintoaineita edes jotenkin tyydyttävästi - niin ei ihan hirveästi innosta seurailla miten hienosti ja hulppeasti ruokaa voikaan tehdä. Itselläni ei ole suuren suuria mahdollisuuksia käydä ravintoloissa, ei saada gourmet-ruokaa. Joskus sekin aika ehkä koittaa! Pidän hyvästä ruuasta ja viinistä, nautin kun kaikki on aistikkaasti esiin laitettu. Viime kesänä Sikke Sumarin ravintolassa, virolaisessa maalaismiljössä Muhun saarella oli mukava käydä nauttimassa kulinaarisista herkuista, kauniissa maisemassa.

Työmaaruokaloiden teollinen ruokamössö
Tällaoselta näyttää tänään ulkosalla.
Kohta alkaa lunta sataa...

Oma nautinto ruuan puolella nukyään on perus-suomalainen ruoka. Se on edullista ja hyvää kun sen kunnolla oikeista, puhtaista aineista tekee. Toinen helppo ruoka on aasialaset ruuat - ne syntyvät rivakasti ja ovat hyviä - mausteet pitää olla vain oikeat; muuten ei onnistu. Työpaikan ruokala ei osaa tehdä kunnon aasialasita ruokaa- mutta siellä kaikki tuntuu perustuvan halpaan teolliseen materiaaliin jolloin hyvää ei kyllä ole helppo aikaansaada. Rasvaa kaihtamatta tehdään siellä ruoka - mutta leivän päälle ei meinaa voita saada ollenkaan, kaiken maailman Flooraa ja muuta "levitettä"! (YÄK!) on leipäpöydällä useita. Kun syöjinä on paljon nälkäisiä miehiä ja tulosta pitää saada, on tuloksena se, että kuuden euron annokseen saa esim. paksuun rasva-jauholeivitykseen piilotettu pieni pala Tyyneltä mereltä pyydystettyä outoa ja mautonta kalaa, rasvassa paistetujen perunoiden kera. Salaatiksi voi noukkia porkkanaraastetta ja ananaspalasia. Juomaksi lasi bvettä ja toinen lasi kotikaljaa jossa ei ole ollenkaan "henkeä". Jälkiruuaksi omena. (eilinen ruoka työpaikalla. Tänään en mennyt syömään sinne)

Suomalaisen ruuan klassikot ja ne, joita vielä yleisesti jokin aika sitten kodeissa syötiin ovat herkullisia! Makaroonilaatikosta maksapihveihin, kaalilaatikosta kalakeittoon ja vispipuurosta erilaisiin kiisseleihin. Ruisleipä voilla ja juustosiivulla piimän kera on vanhanaikainen välipala - joka on aivan sikahyvää! Lapsi mutustaa sellaista juuri tuossa vastapäätä, tyytyväisenä. Huomenna teen makaroonilaatikkoa, illalla kanawokkia jasmin-riisin kera. Sitruunavispipuuro ja sianlihakastike ovat myös lähipäivien menu-listalla.

Bon appetit!

keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Liukastuminen toi aivotäräyksen


Säitä pitelee... räntäkeli tällä kertaa
Menin eilen töiden jälkeen proosakurssille. Kurssitapaamisiin tullaan oman tekstin kanssa joka luetaan siellä ääneen ja siitä keskustellaan. Mukavaa - on kiva kuulla mitä toiset kirjoittavat ja keskustella teksteistä. Ensimmäinen kurssikerta moneen vuoteen oli tosi kiva. En tuntenut kurssilla ketään muita kuin opettajan jonka kursseilla kävin vuosia sitten. Samalla kaavalla silloinkin.

En vienyt kurssille tekstejäni. Vielä. Ensi kerralla toivottavasti vien sinne kaksi tekstiä analysoitaviksi, keskustelun pohjaksi.

Kurssilta tullessani oli auton tuulilasissa ylläri joista en totisesti pidä: yksityisen parkkifirman "lottovoitto" eli 50 euron sakkomaksu. Kiva kiva kiva. En ollut tiennyt kuinka kauan kurssi kestää ja laittananut liian vähän euroja parkkiautomaattiin - itse asiassa laitoin sinne kaikki killingit jotka kukkarosta löytyivät mutta se ei siis riittänyt. Että ottaa päähän. Kaksi viikkoa on aikaa maksaa sakko. Viikon ruuat menivät siinä - mutta oma vika, tietenkin. Tämän sanon heti: oma vika ja itse kärsin. Silti ottaa päähän, ja rankasti.

Noin ylipäätään uskon., että melkein aina saa syyttää itseään asioiden kulusta. Toisia kannattaa todella harvoin syyttää - siitä ei yleensä koskaan mitään hyvää seuraa! Ja mitä opinkaa virheestä taas mitä katkerimmin? Jo, joo - maksan, maksan.

Jäätävä keli kaataa ihmisiä
Aamulla oli sitten toisenlainen ylläri odottamassa. Sää oli tiistaina jo toista päivää plussalla. Lumi jota on joka paikka täynnä, oli alkanut sulaaja painua kasaan. Vettä sateli taivaalta. Lumi tien pinnoilla oli saanut jääkerroksen jonka päälle vesi satoi ja muodosti tappavan liukkaan pinnan. Tuhannet ihmiset ovat tämän päivän aikana kaatuneet ja iso osa heistä on saanut jonkun luun poikki tai pamauttaneet päänsä.


Odotushuoneen tunnelmaa
Yksi kaatuneista oli pikkuiseni. Hän liukastu omalla kotipihalla, liukkaan kävelypolun alapäässä. Olin siihen edellisiltana hiekkaa heittänyt, mutta liukas se oli silti. Lasta hiukan pelotti vieressä seisonut roska-auto joka oli tyhjentämässä talon roskiksia. Lapsi halusi ohi mahdollisimman nopeasti - roska-auto on iso ja pelottava, kamalan pahalta haiseva ja kovaääninen jättiläinen jonka alle ei ole kiva jäädä. Mutta lapsipa liukastui. Pahasti. Löi päänsä. Äidin pihan siivousviikolla. Ei voi edes teoriassa ketän syyttää. Itseään vain.

Lapsi meni kouluun. Olin kotona kun tämä tapahtui ja laitoin hänet lepoasentoon noin 10-15 minuutiksi. Hän sanoi, että hän menetti muistinsa - sanoi sen jo heti kun nousi siitä maasta. Ei sitä voi heti huomata, ajattelin. Ei muisti noin mene, kuin elokuvissa. Ajattelin, että lapsi haluaa jäädä kotiin ja sanoo siksi muistin menneen.

Vein hänet sitten kouluun. Reilun tunnin päästä soi puhelin, opettaja soittaa ja sanoo Iriksen olevan kipeä, hänet pitää viedä taksilla terveyskeskukseen. Näin oli koululla juuri tänään vuoroa pitänyt koululääkäri sanonut. Lupasin lähteä sinne itsekin saman tien. Siellä opettaja kertoi, että lapsi hokee kolmea samaa lausetta koko ajan: "Missä Emppu on?""Onko tänään tiistai?" "Mikä päivä tänään on?" 

Opettaja oli siis mukana terveyskeskuksessa, kertoi tapahtuneen minulle ennen palaamista kouluun.

Lapselta meni lähimuisti
Lääkäri tutki lapsen. Sanoi, että muuten kaikki ok mutta muistin meno huolestuttaa. Lähetti meidät samantien sairaalaan, lasten osastolle. Mentiin sinne Kelan kyydillä. Siellä tutkittiin, katseltiin ja naputeltiin eri paikkoja, haastateltiin. Lapsi ei muistanut mitään tapahtuneesta; ei koko aamusta. Neurologi tutki - vaan ei halunnut kuvata "lapsia ei röntgenkuvata kovin helpoilla perusteilla. Siinä aina tuhoutuu aivosoluja, tehdään se vain jos on välttämätöntä". Hyvä niin.

Digiboksin asennus
Osaston elämää - mielenkiintoista seurata - onneksi ei joka päivä kuitenkaan
Sairaalan käytävillä odotellessa sai seurata moninaista vipeltäjää. Lasten osastolla oli lapsia äiteineen, pari isääkin. Lapsia vauvasta murrosikäiseen. hiljaisia ja kovaa huutavia. Ja sitten oli henkilökunta joka kulki käytävillä. Lääkärit, hoitajat, apulaiset ja erilaiset muut ammatinharjoittajat kulkivat käytäviä pitkin - hiearkian aisti siinä seuratessaan melkoisen helposti. Odotushuoneen televisio oli rikki - sitä tuli kuntoon laittamaan kaksi sairaalan omaa huoltomiestä haalareissaan. Jutustelivat jonkun naispuolisen henkilön kanssa digiboksin asentamisesta televisioon. Ymmärsin, että edellinen kaukosäädin sekä video oli viety, lähtenyt jonkin lapsiperheen mukaan. "Tältä lähtee kaikki mikä irtoaa ihmisten mukaan" sanoi yksi hoitaja minulle. "Ihmiset varastaa todella paljon."

Nyt meinattiin kaukosäädin piilottaa kansliaan ja digiboksi laittaa kunnolla kiinni nippusiteillä. Tätä kiinnittämistä miehet siinä tekivätkin. Aikaa kuluim, kiirettä ei ollut. Yrittivät säätää lastenkanavaa päälle - eivät saaneet värejä esiin. Toinen - joka luki Iines Ankka-sarjakuvalehteä aikansa kuluksi kun toinen kiinnitti laitetta telineeseen - oli sitä mieltä, että "Hei, lähdetään meneen. Antaa sen olla noin, ei siinä mitään väriä tarvii... Ihan hyvin se näkyy noinkin" Oli kärsimätön. Toinen totesi hetken päästä, että eihän tässä ole ääntäkään. "Anna olla" totesi kärsimätön. Mutta toinen laittoi laitteeseen kuitenkin äänen, käänsi volyymit täysille ja niin miehet talsivat pois. Jättivät siis lasten kanavan  päälle, täydellä volyymilla niin, että koko alue raikasi ja korvat lepattivat. Pakko oli siirtyä muualle siitä nurkkauksesta. Kuva oli mustavalkoinen - värejä ei siis laitteeseen löytynyt.

Mietin, olivatko miehet hotenkin tukityöllistettyjä. Mitään intoa saada homma kuntoon ja kunnolla ei ollut. Pois piti päästä. "Ei vois vähempää kiinnostaa" asenne loisti kauas. Hoitaja toiselta osastolta kävi laittamassa laitteen pois päältä kymmenen minuutin kuluttua miesten poistumisesta. "Kamala meteli, kuuluu toiselle osastolle saakka". Katsoi tuimasti minuun ja sanoi, että voi sen laittaa kiinni jos ei halua kuunnella. Niinpä. Olimme siirtyneet käytävän toiseen päähän melusta.

Pääsimme kotiin iltapäivällä, kun neurologi oli tutkinut lapsen toisenkin kerran. Lapsi ei muista mitän aamusta, ei tapahtuneesta. Tarkkaillaan häntä nyt kotona hiukan - muuten eletään taas normaalisti.

Aika hurja päivä. Lapsi sairastui, säikähdin. Nyt hän on tullut takaisin - ja olen onnellinen. Kiitos, enkelit! Kiitos kun lapsi on terve - kiitos, kun selvisimme säikähdyksellä.


Illalla kävin vielä itse hammaslääkärissä. Otettiin pois paikka joka oli laitettu ennen joulua. Hammas oli kylmän ja kuuman arka, jomotti inhasti koko ajan. Hermo ärtyi, kuulemma, kun oli otettuv edellinen paikka pois. Kuukausi sitten rakennettu paikka ei siis toiminut, piti ottaa sekin pois ja tehdä juurihoito. Se ei ollut kivaa, ei sitten mitenkään. Ensin neula ikeneen ja siitä puudutusainetta juureen. Maku on kamalan paha, aina sitä roiskuu suuhunkin. Ensimäinen puudutus ei riittänyt, pantiin toinen. Ja kohta kolmas suihkaus. Jo tuli tönkkö olo! Ensimmäinen pora vinkuu suussa kuin sireeni, toinen on kuin sirkkeli tai kaivinkone - järeämpi vehje, äänestä ja tuntemuksesta päätellen. Pidin silmät tiukasti kiinni; en haluunut välineitä nähdä edes vilaukselta. Puudutusneulan näin. Se oli ehkä hevosen kokoinen...Uhh.

Kaikki tavara suussa kun makaat siinä aurinkolasit päässä penkillä, tunnoton leuka ja idioottimainen olo kun lähtee täysin puutuneena ihmisten ilmoille - tuntee olevansa täydellinen hoopo!

Hyvä tietenkin, kun hammas tulee kuntoon. Vielä pitää mennä toisen kerran sen kanssa vastaanotolle. Loppusilaus tehtävä on - siinä on vain väliaikainen paikka nyt. Viikon.päästä samaan penkkiin taas ja aurinkolasit silmille, piikkiä poskeen.

Tulee kalliiksi. Tosi kalliiksi. Uusi täysi hinta piti maksaa vaikka edellinen paikkaus meni mönkään. Tällä bisneksellä ei ole takuuta. Aika mielenkiintoista..

maanantai 17. tammikuuta 2011

Lumentekovuoro lähenee - taivaalta tulee lunta urakalla


Ruusunmarja
Kaunis väriläiskä lumen keskellä
Ja kas - illalla alkoi sataa lunta. Nyt, kellon lähestyessä puolta yötä, luntatulee yhä ja ilma on tuhnuinen. Pihalla ja parkkipaikalla on vajaata kymmenen senttiä uutta lunta. Pakkasasteita viiden paikkeilla. Huomenna aamupävällä sää lähenee suojakeliä. Lumi tulee painavaksi, sohjoontuu ja puuroontuu auton pyöria alla. Aamun liikenteestä tulee takkuinen, se on selvä.

Minulla alkaa aamulla viikon mittainen lumentekovuoro - ja töissä on tiedossa paljon tohinaa. En voi ottaa lumitöiden takia vapaata - mietin totisesti mitä tehdä. Yritän saada lapset lumitöihin - palkan saavat sitten kun oma palkkani tulee. Tämä ei kuulu heidän mielihommiinsa (mikä kuuluu???) mutta nyt on pakko saada heidät puhaltamaan yhteen hiileen. Olemme tiimi! olemme perhe joka hoitaa tämän homman!!

Naapurin lumentekovuoro loppuu oikeastaan vasta aamulla - mutta jos hän ei tee omaa vuoroaan loppuun, sille ei sitten mitään voi.. Naapuri on kiva kaveri enkä tosiaan usko, että hän luistaa tästä; ei varmasti. Mies tekee hommat itse, vaimoa en ole koskaan nähnyt missään pihatöissä. Heillä tuntuu toimivan perinteinen miesten ja naisten töiden jakoperuste - nuori pari kuitenkin. Lumityöt ja auton huolto ja kaikenlainen teknisten vempainten korjaus ja lamppujen vaihto oli meilläkin kotona aikoinaan isän hommaa - äiti laittoi ruuan ja siivosi. Mies oli 2perheen pää" vaikka molemmat kävivät töissä. Äidillä oli hyvä ystävä jonka kanssa olivat opiskelleet yhdessä ja olivat samassa työpaikassa - tämän ystävän tapana oli sanoa, että hän tienasi työllään "neularahoja". käytännössö hän siis käytti tienaamansa rahat "omiin menoihin" ja paljon enemmän tienaava mies hoiti kaikki perheen kulut.

joskus tulee itselle mieleen, että olisipa se joskus tosi hulppeaa, jos joku huolehtisi jostain osasta perheen töitä. haaveet siitä, että saisi jakaa hommia on kulkenut rinnalla pitkään... Jo naimissa ollessa siitä haaveilin; silloin oli mies mutta hänellä oli aina niin kiire, että ei ehtinyt lumitöitä tai auton huoltoa tekemään... Ennen lapsia hän kyllä oli toisenlainen ja silloin teimme kaikkea kivaa ja kaikki kotiasiat kaksin.

No, eipäs mennä kipeisiin ja haikeisiin muisteluihin. Ei ei.

No, lähden aamulla seitsemältä ajamaan töihin; sitä ennen en ehdi koko isoa pihaa ja parkkialuetta mitenkään siivoamaan. Huoltoyhtiön käyttö maksaa -mutta sillä selviää tällaisista huolista! Talonmiehiä ei enää paljoakaan maassa ole; he ovat kullanarvoisia ihmsiä, se täytyy sanoa. Monen työn arvon huomaa vasta, kun se on poistettu kustannustehokkuuden nimissä.

Tänään oli Helsingin Sanomissa juttu allergioista - ja siitä, että ne syntyvät nykyihmisen elintavoista - luonnon monimuotoisuus katoaa - ihmiset käyttävät paljon lääkkeitä ja ottavat pienimpnkin vaivaan helposti lääkekuurin - antibiootteja syödään paljon. Rokotteita annetaan paljon. Allergiat, nuorten diabetes ja keliakia ovat sivilisaatiosairauksia. Tämän uskonkin helposti. Kaikkien lasteni kaveripiirissä on monta tällaista lasta; yksi on allerginen yhdelle, toinen toiselle. Nuorimmaiseni paras kaveri on keliaatikko ja teinien kavereilla on kissa- sun muuta allergiaa.

Lapsille pitäisi antaa paremmin mahdollisuus kohdata pöpöjä, että heidän kroppansa alkaisi kestää niitä - ei kehittyisi allergoita. Pitäisi ostaa multaperunoita ja multaporkkanoita, pitää kotieläimiä ja viettää aikaa metsässä ja luonnossa enemmän.

Käsityö - valmistui tilaajalleen.
Virkattu pipo ja huivi Novitan mallistosta
Hauska oli tätä lukea! Minusta tuo on ns maalaisjärjen käyttöön liittyvä juttu; ihmiset eivät enää luota mihinkään itse, aina tarvitaan asiantuntija kaikkeen. Imetyksen väheneminen on ollut monessa maassa lapsien sairastumista suuresti edesauttanut asia. Selväähän jokaiselle pitäisi olla, että äidinmaito on pikkulapsen paras ravinto! Omat lapseni eivät muuta saaneetkaan puoleen vuoteen, sitten aloitettiin perunat ja muut omatekoiset mössöt. ja multaperunat ostettiin, samoin multaporkkanat - niissä pestyissä on käytetty myrkkyjä pinnalla että ne eivät homehdu pesun jälkeen. Aika selvä juttu, jos yhtään ajattelee- miksi haluisit syöttää lapselle kemiallisesti käsiteltyjä juureksia? Antibiootteja en heille antanut vaikka lääkärit niitä määräsivät heti kun lapsella oli hiukan flunssaa. Ei onneksiusein ollutkaan - mutta silloin kun jonkun kerran oli, en antanut lääkettä - moni ihmetteli sitä, mutta he paranivat nopeammin kuin muut apset. Pikku-flunssista ei tarvitse niin kauheasti muutenkaan huolta kantaa - niitä tulee ja menee.

Pikkulapsiaika oli ihanaa ja sai käyttää omaa järkeään, kuvitella olevansa hyvä äiti. Siitä nautin monen monta vuotta ihan täysillä. Sain olla äiti ja sain olla vaimo; siinä oli jotaikin perustavanlaatuisen ihanaa. Sopi minulle - silloin. Elämä on jo aikaa sitten muuttunut ihan päinvastaiseksi; teini-iän tultua mikään ei ole ollut kuin ennen; olen teineille kaamea äiti ja elämä teinien kanssa on ollut todellista koettelemusten kanssa taistelua. Voi,  niin monesti on tehnyt mieli häipyä toisiin sfääreihin - haihtua ulkoavaruuteen ja pois mihin ikinä vain. Mies häipyi; se ei tuntunut edes hänelle tiukkaa tekevän - moi vaan. (miehen elämä voi alkaa alusta helpommin, tuntuu. Tänään tässä ja huomenna ihan muualla; ihan tyytyväisenä!) En ole ikinä oikeasti lapsiani halunnut jättää - mutta usein on kaikki kiva vain elämästä pois hävinnyt. Onneksi on tuo pienimmäinen! Pieni sirkuttaja joka piristää elämän. Kun hän astelee teini-iän myrskyn silmään, toivon kahden vanhemman jo elelevän omillaan jossain. Muuten en varmasti jaksa.

Käsityö. Puretaan lähiaikoina. Liian iso.
Yritin aloittaa elämänsuunnitelman tekoa - sellasita aarrekarttaa johon kirjataan asioita joita toivoo elämältään jonkin tietyn ajan kuessa. Olen tehnyt sellaisia joskus aikaisemmin; vitsi on siinä, että kun asettuu ajattelemaan omaa elämäänsä ja jäsentää sitä, pystyy paremmin miettimään mitä haluaa, mihin on oikeasti ehkä mahdollisuuksia.

Ja onhan niitä, varmasti. Mahdollisuuksia. Haaveita ja unelmia on tietenkin; muuten ei jaksaisi. Sitä kaikkein suurinta asiaa toivovat kaikki - tai luulen, että ihmisten toiveet noin ylipäätään ovat aika samansuuntaisia. Rakkautta, terveyttä, työtä, kotia, lapsia ja vanhempia, ystäviä koskevia. Niitä ne minullakin ovat, tietenkin. Omat intohimot liityvät luontoon, käsitöihin, kirjoittamiseen, valokuvaukseen. Kukkiin, kasveihin, hyönteisiin, eläimiin... musiikkiin, kulttuuriin. Onhan noita, paljon! Koko tämän paletin yritän saada mietittyä ja yritän antaa elämälle aikaa.Työ ja lapset - ne ovat tärkeimpi. Rakkaus koskee lapsia vaikka kovin muuta toivonkin. Lisäksi. Sen aika on ehkä jo mennyt, mutta on parempi jollei sitä tiedä - niin voi toivoa ja uskoa sen vielä löytyvän.

Ilman toivoa ei jaksa elää.

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Miten saada raha riittään, siinäpä ikuinen pulma

Taulu koulun seinällä josta on poistettu pitkä rivi tietokoneita
Kun raha ei meinaa riittää
Rahan niukkuus hallitsee elämää tällä hetkellä aika totaalisesti. Mitä syödä? Millä maksaa lasten menoihin pyytämät rahat? Miten maksaa laskut? Noloja tilanteita ei ole voinut välttää... Onneksi on lämmin koti ja perusjuttuja ruokakaapeissa; jauhoja, makarooneja ja hiutaleita sekä mausteita, hilloja ja sen tyyppistä on kotona - mutta eläimet ja me ihmisetkin toivoisimme jotain sen lisäksi.

Tutkiskelin aamupäivällä ruokakaupan tarjontaa, etsiskelin niitä vanhentuvilla päivämäärillä merkattuja ja siis alennettuja ruokia. Löysinhän niitä, joskus on parempi säkä tässäkin. Maitoa, piimä ja viiliäkin oli tarjouksessa. ostin velaksi sen verran, että toivon, että viikon voin olla kauppaan menemättä. Ruuaksi läytyi sikaa ja kanaa - niinkuin useimmiten. Aina ihmettelen samaa asiaa, varsinkin S-marketin lihatiskillä: miksi liha johon on kaadettu päälle ällöä (niinsanottua) marinadia on halvempaa kuin tuore liha ilman mitään kastikkeita? Valmiiksi pakatut muovirasiat joissa näitämarinoituja lihoja on, ovat useimmiten halvempia - ja joka viikko niitä saa halvalla.  Olen sitä mieltä itse, aika suurella varmuudella, että tummilla liemillä peitellän heikompaa lihan laatua. Kauppias tietenkin kiistää.

Marinoitu oranssi liha - peitetäänkö liemellä huonolaatuista lihaa hölmöjen syötäväksi? 
Ostin kuitenkin mausteliemessä lilluvia lihanpaloja - kas: miinus viisikymmentä prosenttia sai hinnasta pois. Kotona sitten huuhtelin punaista lientä pois lihoista - se on jotenkin hyvin öljyistä. Paljoa makua siinä ei ole mikä myös tukee teoriaani muuta huonommasa lihasta. Niitä huuhtoessani huomasin lihan joukossa outoja valkoisia nauhoja tai ikäänkuin jotain lankaa. Se taisi olla kanan nahkaa joka oli paloiteltu joukkoon. Ugh. Annoin niitä kissalle joka söi ne - mutta täytyy sanoa, että eivät ne kovin ruokahalua herättävän näköisiä ole!

Miten uskaltaisi pyytää poisheitettäviä ruokia itselle? Noloa...
Kaupassa näin ison laarillisen hedelmiä jotka oli kasattu laatikkoon poisheitettäväksi. Teki NIIN kovasti mieli pyytää laatikko mukaan - ei tarvitsisi henkilökunnan kuskata kaikkea roskiin - mutta rohkeus ei riittänyt. Hävettää aina, kun pitäisi tuon tyyppistä kysyä. Laatikossa oli salaatteja, mausteyrttejä ja viinirypäleitä, omenia. Niissä olisi ollut meillä syötävää sekä ihmislle että eläimille. Tuhlausta, suurta tuhlausta! Ruokaa heitetään menemään vaikka niille löytyisi ottaja! Mutta eihän kauppias halua ilmaiseksi antaa - alakisivat kaikenmaailman köyhät pyöriä jaloissa...

Maailma on kova - monella lailla. Siitä on viime aikoina puhuttu ja kirjoitettukin; yhtenä syynä keskusteluun on USAn kongressiedustajan ampuminen. Kielenkäyttö ja käytös ovat tulleet paljon raaemmiksi viime vuosina - nettikeskustelut ovat usein aivan kamalia; siellä on tosi törkyisiä vihaviestejä, sitten sitä kutsutaan sananvapaudeksi. Sama raakuus ja asiohin - joko välinpitämättömiästi tai vihamielinen asenne - paistaa melkein kaikesta. Omat lapsetkin, isommat erityisesti, ovat hyvin kyynisiä ja vastaavat minulle ja toislleen vihaa ja ärsytystä tihkuvin sanankääntein. Itse en koskaan voinut, en saanut kotona kiroilla - se vain ei käynyt päinsä - mutta omat lapset käyttävät alapääsanastoa hyvin sujuvasti kavereidensa kanssa. Eivät sentään minulle, muuta kuin tosi ärsyyntyneinä. Itsekkyys, ja itsekkyyden itsestäänselvyys, ovat hyvin tavallinen asenne. "Mitä välii - jokainen ajattelee kuitenkii vaan itteesä. Herää, haloo" saattaa oma lapsi sanoa, ihan tosissaan - ja hyvin happaman näköisenä, sanat syvää haöveksuntaa tihkuen.

Yhteisen omaisuuden tahallinen hajottaminen, ikäänkuin ajankuluksi, näyttää olevan niinikän aika tavallista. Koulussa, kaupungilla - missä vain.

Luulen, että tämä nykyinen on pienehkö välivaihe ihmisen historiassa  - siinä mielessä, että pendelin heiluriliike varmastiheilahtaa jossain vaiheessa toiseen ääripäähän. Kaikki aikakaudet ovat toki välivaiheita edellisen ja seuraavan välissä - mutta tämä aika masentava henkisesti kylmä aika tietenkin meille nyt eläville on aika jonka saamme läpi elää - mutta silti sitä toivoo, että jotain parempaa on sitten tulossa. Mietin, olemmeko jo heilurin toisessa ääripäässä, siellä jossa vain on itsekkyys ja itsekkyyttä ja omaa itseä ihannoiva elämä - vai vieläkö tämä tällainen vielä pahenee? Sen toki tietää vasta jälkeenpäin. Ihminen joka on niin täynnä omaa täydellisyyttän, palvoo omaa elämäänsä, omaa kehoaan ja omaa hyvinvointiaan, muusta välittämättä - jopa uskonnon hyölkäämällä koska "siitä ei ole koskaan mulle mitään hyötyä ollut" on aika vastenmielinen. Ihminen on tehnyt itsestään oman jumalansa ja palvoo nyt sitä. Luonnon ja kaiken heikomman uhraaminen minuuden hyvinvoinnin alttarille tulee jossain vaiheessa ihmistä itseään vasten.

Metsässä ajatus puhdistuu
Sininen hetki metsän reunassa
Tein metsäkävelyn tänään. Pääsin ulos liian myöhään - kolmen jälkeen on jo aika hämärää. Tai oikeastaan sinistä. Tänään on pakkaspäivä, noin viisitoista miinusastetta. Taivas kirkas ja hanget kimaltelivat auringossa - kuu ja aurinko näkyivät samaan aikaan, eri puolilla taivaan kantta.. Talvi on hieno vuodenaika, varsinkin kun on lunta ja ulkona on hyvä hengittää raikasta talvi-ilmaa.

Ei muuten tullut lottovoitto tänään. Ensi viikolla täytyy taas yrittää. Iso jättipotti luvassa. Tosin meille riittäisi paljon pienempikin voitto - olisi kiva saada laskuja ja velkjoja vähän maksettua! 

Jänön jäljet katoavat lammen jäälle.