keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Terveyskeskus vie hermot. Miksi sinne on niin vaikea päästä?

Tällainen tapahtuma kävi jokunen päivä sitten meillä: Perheen teini, tuo murrosikäinen duracell-pupu joka harrastaa ja tekee kaikenlaista, kävi iltana eräänä jälleen omissa treeneissään. Hän on jo vuosia harrastanut kamppailulajeja, käy salilla melkein joka ilta treeneissä. Muutama päivä sitten oli tavallista rajummat treenit - vastustaja täräytti teiniä hampaan kohdalle huuleen niin, että sattui. Hampaalle kävi jotain - se vihloi ja tuntui, että siitä irtosi pala. Salilla kehotettiin menemään hammaslääkärille mahdollisimman pian.


Hammaslääkärille pääsyä ja ajanvarausta alkoi sitten hoitaa äiti, meikäläinen. Arvasin, että se voi olla haasteellista - potilaita on paljon, aikoja hammaslääkäreille vähän. Yksityiselle emme nyt sattuneista syistä voi mennä joten kaivoin esiin terveyskeskuksen hammashoitolan numeron. Illalla sinne ei voi soittaa edes  akuuttitapauksissa. Klo 8.00 arkipäivisin alkaa tunnin ajanvaraus-aika äkillisille tapauksille. Aloitin soittamisen heti kahdeksalta. Jonotin, jonotin, jonotin. Nauha vatkasi sanomaansa kymmeniä ja kymmeniä kertoja - kertoi, että ajanvaraus on nyt tilapäisesti ruuhkautunut ja että voisin perua ajan myös verkkosivujen kautta. 
Aika kuluu. Potilas odottaa. 

Klo 8.44 joku vastasi vihdoin puhelimeen. Sain kuulla, että kaikki tämän päivän ajat ovat jo menneet ja uusia aikoja voi varata jälleen seuraavana aamuna klo 8.00 alkaen.

Hammashoitolan ajanvaraus - jonoja loppumattomiin
Kerroin puhelimeen vastanneelle naiselle  tilanteemme ja hän totesi, että nuoren pitäisi nyt tulla mahdollisimman pian hammaslääkärille tarkistamaan tilanne, että se ei pahene. Kerroin naiselle, että olen tässä juuri sitä asiaa hoitamassa ja varaamassa tässä hänelle aikaa - siksi olen nyt puhelimessa hänen kanssaan ja olen jonottanut puhelimessa kahdeksasta saakka, odottanut, että joku vastaisi. Nainen huokasi, kertoi olevansa yksin vastaamassa puhelimeen.

"Nyt ei ole aikoja. Kaikki ajat ovat tälle päivälle jo menneet" Nainen totesi asian jonka oli jo aikaisemmin kertonut. Hän sitten kertoi, että huomenna on viimeinen päivystys-aika klo 14.30 ja se näyttää olevan vielä vapaa. Hän kehotti soittamaan seuraavana aamuna ja jos hyvä säkä käy, voisi potilaani saada juuri tuon ajan.

Apua odottamassa

Potilas on tyhmä kun ei tajua, että ajan saa vain samana päivänä soittamalla
Pyysin, että voisimme varata ajan nyt, kun aika kerran oli jo avoimena näkyvissä kalenterissa ja tarvitsemme ajan. Nainen tuskastui (tyhmyyteeni) ja totsei, että hän ei voi antaa seuraavan päivän aikoja tänään, heillä on säännöt joita on noudatettava. Aamulla jaetaan kyseisen päivän ajat, ei muita. PISTE. Huomisen ajat varataan huomenna. Hän myönsi, että soittajia on paljon ja aikoja on vaikea saada - mutta näin se nyt vaan on! Kiitin naista ja sanoin soittavani aamulla uudestaan. Mitäpä siinä muutakaan voi tehdä?

Kafkamainen tilanne - seinä vastassa joka puolella! 

Seuraava aamu koitti. Teinin hammas ei onneksi heilunut, mutta "vähän outo" se on, kuulemma. Aloin soittaa ajanvaraukseen jo ennen kahdeksaa - mutta silloin nauha tietenkin kertoi, että puhelimiin aletaan vastata kahdeksalta. Kahdeksalta oli linja sitten tietenkin taas varattu ja kuuntelin nauhan viestin kymmenet kerrat. Millä perusteella jonkun puhelu pääsee läpi, toisen taas ei, mietin jonottaessani. Aloitin kuitenkin tasan kahdeksalta ja jonotin kolme varttia - oliko joku myöhemmin aloittanut päässyt läpi, mietin.

Jonotin edellispäivän tapaan yli 40 minuuttia. Tajusin myös, että töissä kävijä ei voisi millään täällä käydäkään koska ei töissä ollessa voi jonottaa vajaata tuntia saadakseen sajan lääkärille. Siksi siellä varmaan käytetäänkin työterveyslääkäreitä! Kaikki lääkärin ajat olivat taas jo menneet onnekkaimmille kun puhelimeen vastattiin. Hermo oli siinä vaiheessa jokseenkin kirreällä, vaikka istuin kahvikupin kanssa jonottamassa keittiön pöydän ääressä lämpimässä. Sain lähes riidan aikaiseksi naisparan kanssa. Tämä oli eri nainen kuin eilen - ja hän kertoi, että "huomaan, että soitit jo eilen tästä asiasta". "Niin soitin", tunnustin hänelle. Se seikka ei kuitenkaan antanut minulle lisäpisteitä päästä lähemmäs lääkärin aikaa. Asiakaspalvelija ei ollut kovin asiakaspalveluhenkinen - se  ei tietenkään kuulu kunnalliseen terveydenhoitoon - miksi olla ystävällinen, jos ei ole pakko? No, en asiakkaana ollut itsekään ystävällinen, päinvastoin. Kireä ja ikävä kai lähinnä.

Kysyin,  miten he voivat ylläpitää tällaista Neuvostoliiton aikaista systeemiä ja pitää ihmisiä jonottamassa aikoja joita ei kuitenkaa ole? Siihen ei tietenkään tullut muuta vastausta kuin sama selitys kuin eilen: noudatamme vain sääntöjä. Kysyin, miten ikinä voin saada ajan lapselleni! Ja miten teillä voi olla tuollaiset säännöt - miten ihmisiä voi jonotuttaa linjoilla vaikka mitään ei ole tarjolla??? 

Vastauksena sain kehotuksen soittaa taas huomenna klo 8 - 9.....

Varasin lapselle sitten ajan ei-kiireellisestä hoidosta. Aika on toukokuun viimeisellä viikolla. Sinne ei ole kuin reilut kaksi kuukautta aikaa! Nainen puhelimen toisesta päästä lupasi soittaa, jos heille tulee tälle päivälle peruutusaikoja. Kiitin. Ja sain tietenkin huonon omantunnon kun olin kiihtynyt... Työtäänhän se nainen tekee! Hänellä on tuollainen työ.

Hienoa, kun Suomessa on julkinen terveydenhoito!!!
Onhan se hyvä kun meillä on tämä terveydenhoito. Aina se ei vaan toimi oikein toivotusti. Ehkä soten myötä asia auttaantuu? Tai sitten ei.

Onko meillä oikeastaan edes oikeutta odottaa, että saamme palvelua sairauden kohdatessa, automaattisesti? Kai pitäisi olla, jos maksamme veroja joilla palvelut on tarkoitus rahoittaa. Mutta se ei toimi, ainakaan täällä kotikunnassani. Ei ole koskaan toiminut muuta kuin todella pitkällä jonotusajalla lääkäreille, joilla ei joko ole kokemusta juuri ollenkaan, tai eivät puhu suomea.

Onko oikeutettua odottaa, että hoitoon pääsee heti kun sitä tarvitsee, jos hoidosta maksaa vain pari kymppiä? Yksityinen hammaslääkäri hoitaa asian heti - mutta maksu on nelinkertainen. Meillä ei ole siihen varaa.

En tiedä vastauksia. Mutta tiedän, että jos olisin töissä ja saisin siitä palkkaa, voisin hoidattaa lapseni hampaat hammaslääkärillä silloin kun hoitoa tarvitaan.

Työtä pitäisi siis olla, tämänkin takia!


sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Kesäaika alkoi. Köyhyys panee miettimään syntyjä syviä.

No niin, nyt meillä on taas  kesäaika. Ikkunasta näkyy luminen kevättalven maisema, ei kesästä tietoakaan. Mutta onhan päivä jo yötä pidempi!

En kyllä mitenkään käsitä, miksi tästä omituisesta kellojen vääntelystä ei voi irrottautua - mutta näin siis vaan elellään. Melkein koko Eurooppa on mukana tässä kellojen siirtelyssä, siksi myös Suomi. Eihän tuo ehkä iso asia ole . mutta mikä järki siinä on, oikeasti?


Aamulla täällä metsässä katselimme koiran kanssa kesäaikaa. Lumi sulaa!
Maailmanmeno kiinnostaa. Mistä saisi oikeaa tietoa?
Tekisi mieli lukea lehteä, siis sanomalehteä ja asialehteä kuten Suomen Kuvalehteä. Tuollainen halu tulee aina aika ajoin - en kyllä raaski lehteä ostaa ja mietinkin, mihin sen voisi mennä lukemaan...Hmm. Kirjastoon, huomenna.

Kevään valo saa lehdet puhkeamaan
Kaikenlaista tapahtuu koko ajan ja nettiuutisten varassa elellessä saa vain otsikot ja skandaali-uutiset luettavaksi.Onhan tietenkin radio ja TV. Lukeminen on vain jotenkin... kivempi tapa. Kunnon analyysi joistain asioista tekisi hyvää, aina välillä. Niinkuin nyt, kun maailmassa tapahtuu niin paljon ja omituisen itsekkäitä johtajia tuntuu olevan joka toisessa maassa - enemmän ja vähemmän despootteja ja diktaattoreita.

Ei, en kaipaa lisää kohujuttuja Trumpista tai hänen tviittailuistaan; ne uutiset näkyvät jokaisella nettisivustolla. Mutta nyt kun maailmalla tuntuu tapahtuvan kaikenlaista outoa, huolestuttavaa ja kummallista, olisi hyvä lukea vähän taustoja ja analyyseja. Erdogan, Putin, Filippiinit, Puola, Valko-Venäjä. EU, Ranskan ja Saksan vaalit, Britit ja Hong Kongin äänestys. Merkel. Ja onhan meillä omatkin vaalit kohta - sote kyllä etoo jo sananakin. Ja puolueiden samat lauseet joka kerta; kun vaalit on ohi, kaikki jää kuitenkin ennalleen.

Kukaan ei osaa sanoa sotesta mitään järkeenkäypää. Kukaan ei ylipäätään sano mitään oikeaa ja konkreettista mitä tuleman pitää - puolueet lupaavat entistä löysemmin sitä ja tuota, haukkuvat toisiaan. Ihan kun ne eivät ottaisi näitä vaaleja ollenkaan tosissaan.

Köyhyys ja elämän näköalattomuus. Se rassaa. Paljon
Harmittaa, kun olen tällainen köyhä. Ei ole varaa  oikein mihinkään, eikä tietenkään lehtiin tai muihin huvituksiin. Mutta tietenkin olen iloinen, että meillä on vielä tämä koti, ruokaa ja saan tässä paukuttaa tietokonetta. Ei saanut mummi ja vaari aikoinaan, menneet sukupolvet! No joo - silloin ei ollut tietokoneita, mutta  radio ja televisio heillä kyllä oli, puhelinkin oli kamarin keinutuolin vieressä. Ruokaa haettiin huonoina aikoina järvestä kalana ja kellarista perunaa,puolukkaa ja juureksia, aitasta viljaa. Ei ollut paljoa mistä ottaa - tuvassa sentään oli lämmin kun  poltti kesällä omasta metsästä tehtyjä halkoja. Säästeliäästi toki, tietenkin. Lihaa syötiin vähän, viljaa ja perunaa enemmän, kaikki itse tehtiin.

Kanarisottoa. Kiitos ruuasta, olen kiitollinen
kun sitä on vielä joka päivälle riittänyt.
Itse teen ruuat toki nytkin, mutta kaupasta haen tarvikkeet. Kun raha loppuu, en hae mistään - aittaa ei ole, ei kellaria. Mutta on lämpöä huoneissa, ihan hyvä tässä on - varmasti ihan luksusta, verrattuna muutaman vuosikymmenen takaiseen elämään tässä maassa, kaltaisillani.

En ollut itse vähävarainen muutama vuosi sitten. Oli perhe ja kaikki kunnossa. Sitten kohta ei enää ollut. Pudotus on aika huima kun on ollut työssäkäyvä äiti, vierellä puoliso ja lapset, tunne, että kaikki on hienosti. Talous oli kunnossa, nätti koti ja kaikenlaista ostettiin kun tarvittiin. Käytiin lomamatkoilla, koko perhe. Sitten hävisi nopeaan tahtiin työ, puoliso, palkka, ystävät....Epätoivo tuli toivon tilalle, kun kaikki vaikutti rapisevan alas, pois.

Niin on käynyt monelle muullekin; elämä on sellaista.

Neulominen on melkein pakkomielle. Sen voisi lopettaa - tai neuloa vaikka
jotain muuta. Vaikka kevättakki, lampunvarjostin????

Putoaminen sattuu, kestää kauan siitä töyssystä selvitä. Helposti jää haikailemaan vanhaa, ikävöimään. Vaikka tietää, että se ei koskaan palaa. Joskus kaipaan niitä vanhoja, hyviä aikoja niin, että mahaan koskee. Ne vain pitää haudata jonnekin pois - exä hehkuttaa uutta onneaan ja rakkauttaan somessa ja minä hullu käyn lukemassa niitä päivityksiä!

Lehteä ei siis ole luettavaksi - mutta se ei ole iso asia! Tuli todistettua sekin tässä siis! Ilman lehtiäkin voi elää. Ja onhan kirjat olemassa!

Earth Hour, eilen.
Sammuttelin valoja
Uutta päin, uusi elämä: miten?
Luin jostain lehdestä (Kirjastossa niitä on, vaikka mitä!) muutoksesta. Siis elämänmuutoksesta ja kuinka pitää uskaltaa. Uskaltaa jättää kaikki vanha ja mennä uutta päin.

Yritän miettiä, pääni puhki mietin, miten tekisin - mitä uutta päin uskaltaisin  lähteä kulkemaan! Ottaisin teinin, kissan ja koiran ja painuisin maailmalle. Mutta miten - voi miten? Olen jo alkanut uskoa, hiljalleen, että työtä ei meikäläinen normaaliin tapaan saa. Ainakaan Suomesta. Silti pitäisi saada asiat hoidettua niin, että emme ole kodittomia ja hunningolla pian. Yritän keksiä keinon, todella yritän! Muuttoa Ruotsiin olen miettinyt - mutta eihän sinnekään voi tuosta noin vain mennä, ei kai minnekään voi.... Aivot eivät ole vielä kertoneet, miten voisi tehdä.

Kyllä se kohta tulee, valaistus, tässä asiassa. Varmasti... Vai?


lauantai 25. maaliskuuta 2017

Teetä ja ruisleipää. Ilman torvisoittoa

Säitä pitelee. Siinä sanonta, joka pitää pintansa vaikka on aika käsittämätön. Kuka pitelee ja miksi niin?

Männä viikolla on pidellyt pakkasta, suojasäätä, vesi-, räntä- ja lumisateita, vuorotellen. Yöpakkasta on ollut, päivällä aurinkoa. Kun astuu ulos ovesta tai katsoo ikkunasta, on todennäköisesti erilainen sää kuin edelliskerralla. Sepä hauskaa, eikö? Nyt ulkona on pientä räntäsadetta, taivas harmaa. Koiran tassut ja koko mahan alus piti pestä kun oltiin tehty kävely - ihan kurassa oli koko otus, samoin omat kengät.

Rakeita maassa jään pinnalla. Kuin styroksia!

Ruisleipä, tuo makoisa ruoka joka tiellä pitää!
Ruisleipä on valittu Suomen kansallisruuaksi. Hyvää se onkin. Varsinkin perinteinen ruisleipä jossa ei ole leivonnassa käytetty muuta kuin ruisjauhoja, juureen leivottu, pyöreä pullukka leipä josta leikataan terävällä veitsellä ohuita viipaleita. Ai että se on hyvää! Toimii hyvänä välipalana pelkällä ohuella voikerroksella tai sitten ruokaisampana vähän paksumpana siivuna ja juuston ja kurkkusiivujan kanssa, esimerkisi. Olen joskus leiponut itsekin ruisleipää ja siihen oli minulla pakasteessa taikinajuurta. Kun pakastin hajosi, meni juurikin siinä - en tullut sitä muutoin säilöneeksi, harmi kyllä. Juurenhan voi kuivata, niinkuin ennen pakastinten aikaa. Ja kun nyt ei ole enää pakastinta, ei tule leivottua kun kaikkea leivottua - olipa se pullaa, kakkua, leipää tai muutakaan - ei voi enää pakastaa.
Ruisleipää, tuota niin mainiota herkkua!

Kun saan jostain rahaa, vaikkapa tänä iltana lottovoiton (Jee!!!), korjautan välittömästi pakastimen ja pari muuta ärsyttävästi hajonnutta paikkaa kuten raput ja vessanpöntön!

Kekkosen ruisleipä-maku
Ohuissa ruisleipäviipaleissa on jotain erityistä - niitä voi syödä ihan kupi-kuivina, napostella ja imeskellä. Presidentti Kekkosella oli tapana pitää kuivia, ohuita ruisleivän palasia takkiensa taskuissa ja hän niitä sieltä noukki suuhunsa sekä hiihtoreissuillaan että muutoinkin esimerkiksi maakuntamatkoilla. Sympaattista!

Hyvää teetä, raikkaan makuista
Ruisleipää syön joka päivä, monta kertaa. Joka päivä myös juon teetä. Mustaa ja maustamatonta, yleensä. Olen yrittänyt opetella juomaan vihreää ja jopa valkoista teetä, punaista rooibois-teetäkin mutta en osaa niihin innostuttua. Ei tunnu hyvältä, ei.

"Juopha niit  tuommosii jos ei muut saa. Onneks saa!", sanoi naapurin vanha rouva ja siitä olen samaa mieltä! Hän tosin juo mieluiten kupillisen Juhla Mokkaa, mielestään parasta päivän piristettä. Kahvikupista jonka alla on tassi. ei mistään mukista sentään - se ei ole oikein tyylikästä, eikä nautinnollista. Hyvä kahvihetki on kauniisti katetussa pöydässä - vaikka siinä ei olisi muuta kuin kuppi kahvia ja yksi Marie-keksi tarjolla. Näin sanoo hän, tyylikäs naapurini!

Maustetut teet eivät yleensä  maistu yhtä hyviltä kuin hyvät mustat teelajit. Ne maistuvat helposti esanssimaisilta ja keinotekoisilta. Twiningsin  perinteiset ja maustetut teet Lady Grey ja Earl Grey ovat hyviä - ja englantilaiset teesortit muutenkin, useimmiten.

Sain vanhimmalta lapselta alkuvuonna Tukholman tuliaisena pussillisen "gamla söder" -teetä johon ensin suhtauduin skeptisesti - taas maustettua esanssiteetä, ajattelin. Pussi sai seisoa pari viikkoa kaapissa kunnes ajattelin, että nyt voisin kokeilla miltä se maistuu. Tein siitä kupposen ja maistoin tuoksuvaa teetä - ja hitsi; se onkin tosi hyvää! Hiukan maitoa ja hunajaa sekaan - AAHH! Saakohan tuota Suomesta? Sitä voisi jopa tilata netin kautta joskus - mutta onhan tuossa pussissa vielä paljon jäljellä, onneksi!

Teetä ja torvisoittoa, oli äidillä ja muillakin sukulaisilla tapana sanoa kun puhuttiin iltateestä. Torvisoittoa ei kuitenkaan koskaan kuulunut. Hmm, mistä kaikki sanonnat oikein syntyvätkään? Ja mistä tuo nyt sitten mieleen tuli? Enpä tiedä.

Menenkin nyt tästä keittiöön kupposelle teetä ja syön muutaman siivun ruisleipää, voilla. Torvisoitto jääköön tälläkin kertaa - en siitä niin välitäkään kyllä!

Satelee - jotain lumen, rännän ja rakeiden sekoitusta. Maaliskuun sää.
Mukavaa viikonloppua kaikille - säässä kuin säässä!



maanantai 20. maaliskuuta 2017

Sitruunakakku ja saunan lämpö

Kevättä on jo vahvasti ilmassa - ja onhan tänään kevätpäivän seisaus. Se tulee joka vuosi yllätyksenä - jostain olen saanut päähäni, nämä neljä eri vuosittaista seisausta ennen aina uutta vuodenaikaa ovat 21. päivä mutta näin ei  siis ole... Ensi vuonna varmaan taas luulen näin; tämä oppi ei näköjään mene kallooni millään!

Ihanaa, että on valoisaa. Aamulla ja illallakin vielä. Harakat ja varikset ovat pesäntekopuuhissa jo täysillä, samoin talitintit nyhtävät kaikenlaista pehmeää pesiinsä.

Sitruuna-appelsiinikakku viikonlopun kahvihetkiin
Olo  on ollut muutaman päivän tai jonkun aikaa - oikeastaan en päivistä tiedä - nihkeä, matala ja vähän kurja. Oma vanhin lapsi sanoi, että en saa olla niin negatiivinen, pitää uskoa, että asiat onnistuvat. "Onhan monella muulla paljon huonommin asiat". Totta, totta. Meinasin pillahtaa itkuun, kun minulle noin sanottiin, vaikka tietenkin tiedän, että hän on oikeassa.

Jotenkin tuntuu, että en osaa tehdä ja katsoa asioita oikein, toisin kun olen ennen tehnyt - enkä pääse eteenpäin. Mitä pitäisi tehdä? Alkukuusta olen hakenut tosi paljon töitä, kymmeniä erilaisia paikkoja, eri vaatimuksin - mutta kaikki sellaisia, jotka pystyn hienosti tekemään. Mihinkään ei tule vastausta tai vastakaikua. MITÄ voin tehdä?

Hitsi, en halua vaan olla ja öllöttää, tehdä töitä haluan, haluan elättää itseni ja perheeni, saada jotain tehtyä, aikaiseksi. Saada palkkaa! Olla hyödyllinen ja oikeasti osa tätä yhteiskuntaa - joka työttömiä luusereina pitää. Ja sellaiseksi itseni tietenkin tunnen, luuseriksi. Nyt varsinkin, kun en saa tehtyä hakemuksia vaikka voisin niitä jälleen suoltaa vaikka kymmenen eri paikkoihin. En vaan tiedä, kannattaako työn hakeminen kun mikään ei auta. Kun on nuorempiakin työnhakijoita joille paikat menevät - niinhän ne aina tuntuvat menevän. Joihinkin on ollut liki 200 hakijaa, toisiin "vain" 50. "Emme valitettavasti tällä kertaa valinneet sinua."
Täälläkin on tullut makoiltua,
löylyteltyä kunnolla. Pellavapyyhkeellä!

Itku ei auta markkinoilla. mutta mikä auttaa? Kun pääsen taas hiukan iloisemmaksi tästä, niin sitten? Rahat on aivan loppu, miten ihmeessä tästä selvitään?

Kuka ottaisi töihin, vaikka vähäksi aikaa? Osaan tosi paljon asioita! Ei siitä kauan ole, kun minua pidettiin tosi tehokkaana ja hyvänä työntekijänä, huippu-asiantunijana!!!

Leivoin viikonloppuna kakun äidin iloksi. Hän toivoi raikkaan makuista kakkua, ei raskasta jossa on paljon voita ja muuta "paksua". Tein sitten sitruunakakun johon laitoin kokonaisen sitruunan ja appelsiinin raastetut kuoret ja kummastakin puolikkaat mehut; raikas tuli kakusta! Kiva, kun voi ilahduttaa  toista!

Saunassa on hyvä olla!
Sauna on on myös paikka, jossa on hyvä olla. En tiedä miksi, mutta olen viime aikoina palellut tosi paljon - liekö vain sen takia, kun kotona on oikeasti aika viileää - alle 20 astetta, joissain huoneissa 16 - vai siksi, että mieliala on matala ja silloin tuntuu, että on kylmä? Sitten tuleee tarve päästä lämpimään, kuin syliin sinne saunan hyväntuoksuiseen, puhtaaseen lämpöön! Yksin saunoessa makoilen lauteilla selälläni, jalat ylhäällä, venyttelen ja lepäilen, joskus nukahdankin...


perjantai 17. maaliskuuta 2017

Kevät ja räntäsade. Neuletta syntyy...

Vettä sataa, kohisten oikein. Räntä muuttui vesisateeksi ja nyt varmaan loppukin lumi sulaa pois. Jo maaliskuuun puolivälissä!

Vähän on olo mälsä tässä. Siskonmakkarakeiton valmistuksen aloittelen kohta.Elämä on harmaata. Tai beessiä, eikö se ole kaikista väreistä tylsin? Sellainen seitkytlukulainen väritön väri....

Neuloin pari vuosikymmentä vanhasta pörrölangasta pipon.
Vähän se pistelee, olisi pitänyt luoda muutama silmukka enemmän

Teini haluaa pitää pienet juhlat kavereilleen ja haluaa, että äiskä on pois nurkista. Mietin, minne menisin - elokuviin olisi kiva mennä mutta nyt on rahapussi ihan tyhjä. Ja poissa pitäisi olla mielellään yön yli. Huokaus!

Halusin kirjoitella jotain kivaa  tänne. Pakista jotain ajankohtaista ja hauskaa. Ajatuksesta huolimatta ei nyt teksti luista, ajatus junnaa paikoillaan. Ei toimi oma tietokone, pää...

Lapaset ja niille  aluslapaset jotka pysyvät jatkossa piilossa
Laitan pari kuvaa neuleista tuohon vielä. Vähän olen neuleskellut joka päivä. Toiveena oli jokin päivä sitten opetella vuorillisten lapasten teko. Ajattelin, että aloittaisin neulomisen lapasen vuoriosasta, kärjestä ja etenisin sieltä alaspäin neuloen ensin vuorin ja jatkaisin sitten resoriin ja menisin sitten päällilangalla normaaliin tapaan varresta ylös. Peukalot sitten lopussa. En kuitenkaan  löytänyt ohjetta mistään enkä viitsinyt alkaa kokeilla hommaa omasta päästä... Tein sitten, toki myös omasta päästä,  ohuesta lankakorin pohjalta löytyneestä sukkalangan lopusta - joka loppuikin kesken ja jouduin jatkamaan toisella - lapaset jotka saavat toimia aluslapasina. Voilá. Ei tietenkään yhtään sama asia, mutta tyydytti neulevietin.

Neuloosin kourissa kun jatkuvasti olen, enemmän tai vähemmän, mallailin lapasten jälkeen millä väriyhdistelmässä seuraavaksi jotain hauskaa tekisin. Ruosteen puna-ruskea yhdistettynä keltaisen kirjavaan, joskus Tallinnasta ostettuun lankaan tuntui sopivalta, vaikka ne eivät ihan samanpaksuisia olekaan. Yhdistelmä vaikutti kuitenkin aika pliisulta. Pussin pohjalta löytyi muutama metri mustaa lankaa - ja sitten alkoi taas sukkaa syntyä.

Sukat tuloillaan. jollekin joka väreistä tykkää.
Lämmin väri = lämmin sukkapari!
Olen minäkin, yksi mummelo joka neuloo loppumattomasti sukkia ja lapasia - enpä olisi uskonut tai varsinkaan toivonut tähän joutuvani!  Jotain pitäisi saada keksittyä ja pian - enhän näin voi jatkaa!

Yritän kirjoitella uudestaan parempana hetkenä!

perjantai 10. maaliskuuta 2017

Aamulenkiltä tekemään suunnitelmia

Aamu alkoi kuten aamuilla on tapana: vaikea nousta sängystä ylös! Kun sieltä saa ylös kömmittyä, vaatteet vedettyä niskaan ja löytää itsensä haukottelemasta ja venyttelemästä lenkkipolulta, tuntuu jo kohta paremmalta. Ehkä...

Aamu oli kaunis tänään. Kirkas taivas, pikkupakkanen. Yöllä jäätynyt eilen auringossa velliintynyt lumi ja jää rouskui jalkojen alla jalkakäytävillä. Metsässä lumi oli ihanan pehmeää.

Lehtikuuset vasten aamun kajoa. Päivä alkaa!

Tavoitteenani on yleensä saada noin puolen tunnin lenkki tehtyä niin, että ennätän kuuntelemaan kahdeksalta alkavan tunnin mittaisen radion Ykkösaamun keittiössä puuhaillessa ja aamukahvia juodessa. Ykkösaamu on oma "sanomalehteni" kun en lehteä pysty tilaamaan - ja hyvinhän sieltä tosiaan saa asiat ja uutiset tietoonsa. Luen tietenkin nettiuutisia pitkin päivää, mutta aamun kunnon uutisohjelma on hyvä alku päivään. Töissä käydessä kuuntelin usein Ykkösaamun autosta. Nyt sitten keittiössä, paikkoja kuntoon laittaessa ja eläimiä ruokkiessa...

Tavoitteet auttavat hahmottamaan - tai ei
Teen itselleni aina jonkin tavoitteen päivälle. Useinkaan en omaan tavoitteeseen pääse - mutta aamulla aina uskon, että päivä onnistuu ja saan aikaan sitä ja tätä. Eilen onnistuin kirjoittamaan kaksi hakemusta mielenkiintoisiin työpaikkoihin. Tänään on tarkoitus kirjoittaa kolme.

Ensin nuo siniset valmiiksi, sitten uutta  lankaa puikoille!

Langat, oi langat!
Kahden työpaikkahakemuksen jälkeen eilen menin tekemään itselleni jotain syömistä ja suunnittelin, että kirjoitan ne tekstit, jotka olin luvannut tehdä. Muutaman tunnin työ kyseessä. No niihin ei sitten into jostain syystä riittänytkään. Siinä keittiön pöydän ääressä istuessa ja Putinin kirjaa lukiessa tunsin, että jotain puuttuu... Mitä? No, hyvänen aika: Neule! En ole neulonut kuin muutaman rivin viikonlopun jälkeen.

Hain neuleen ja lankoja seuraavaan neuleeseen - vuorilapasiin - ja levittelin ne pöydälle. Ja a vot, tulipa taas hyvä olo. Langat saavat mielen rauhoittumaan - mikä lie siinä on? Lapsuuden turvallisuuden tunne pulpahtaa  jostain sisikunnista, ehkä. Mummin neuloessa ja itse lapsena siinä jakkaralla hänen keinutuolinsa vieressä istuessa ja mummin lankoja järjestellessä oli hyvä olo. Juttelimme kaikenlaista, mummi kertoi lapsuutensa muistoja ja sattumuksia - joita en kovin paljon enää valitettavasti muista.


No. Nyt olen taas haaveineni tässä kuin tuo kuvan tyttö. Nainen. Katse kaukaisuudessa, kirja sylissä.

Tuo kuva on vanha, en tiedä kenen piirtämä. Se on ollut isän äidillä, sitten tädillä josta sen sain. Piirustus on ruskeassa pahvisessa passepartoussa, ohuissa kehyksissä lasin alla. Katson usein kuvaa, tuossa kirjoituspöydän edessä. Taulu ja piirustus on varmaan 40 -luvulta. Näen siinä oman itseni, kaltaiseni naisen. Jotenkin. Vähän alakuloinen, istuu ja miettii. Katse on kaukaisuudessa, koko olemus ja ryhti jotenkin alamaissa. Mutta hän on kotona, mukavassa tuolissa. On lämmin ja on kirja... Kaikki hyvin, paitsi - jotain.

Nyt on lopetettava haaveilu! Kolme hakemusta kehiin ja sitten ne tekstit! Siivotakin pitää!

Hopi  hopi!


torstai 9. maaliskuuta 2017

Naisten päivä - ai kui nii?

Turhautunutta naisenergiaa kun katsoo mahti-naisia telkkarissa
Naistenpäivä on taas  kohta tältä vuodelta ohi. Ohi ne aina menee, tuollaisetkin päivät. Televisiossa otettiin naistenpäivä esiin kaikissa uutis- ja ajankohtaisohjelmissa ja keskusteluissa. Siitä on tullut iso päivä. Venäjällä se on ollut iso jo Neuvostoliiton ajoista, taitaa olla vapaapäivä töistä myös, muistelisin ajalta, kun olin töissä ja tein paljon hommia venäläisten ja Venäjän kanssa. En tiedä, miten se Suomessa vaikuttaa muuhun kuin ehkä hiukan kukkien ja suklaan myyntiin - mutta saahan siitä hyvän aiheen uutisointiin ja keskusteluihin vaikkapa radion aamuohjelmiin!

Monet naiset saavat toki miehiltä - omilta tai työkavereilta, pomoilta ja muilta - ruusuja ja suklaata, ja muuta mukavaa. Kiva, varmasti. Onhan lahjoja aina kiva saada!

Ei ruusu mutta kukka kuitenkin. Laji yhä tuntematon - joku paju?
Illan A-studiossa, oli tietenkin myös keskustelua naisten asioista. Kuuuntelin ohjelmaa toisella korvalla kun puuhailin muuta samalla. Ohjelmassa oli kolme "valovoimaista naista" eli vihreä ex-poliitikko Rosa Meriläinen, Marttojen puheenjohtaja Marianne Heikkilä ja bisnesnainen, sijoittaja Inka Mero naistenpäivä-keskustelussa. Keski-ikäisiä paljon asioita ja ansiota saavuttaneita suomalaisia naisia!

Menestyneitä naisia siis kaikki kolme ja he antoivat oman erinomaisuutensa loistaa ohjelmassa. Jokainen kehui omia saavutuksiaan työ- ja perhe-elämän saralla. Kaikilla on lapsia jotka he ovat kasvattaneet lasten isien kanssa, tehneet PALJON töitä ja näkyvät julkisuudessa.  Marianne Heikkilä sai kerrotuksi, että hänet headhuntattiin vanhimman lapsen ollessa (muistaakseni) neljän kuukauden ikäinen ja hänhän meni sitten oitis töihin, laittoi miehen hoitamaan lasta. Ja hyvin meni - koska naisella on sama oikeus työhön ja kaikkeen kuin miehelläkin. Ja heillähän on tietenkin hyvät miehet, jotka tukevat naisiaan, ottavat osaa perhe-elämän vastuisiin ja pälä pälä. Hienoa, upeaa!

Kaikki kolme ovat tämän ajan hienoja, menestyneitä naisia jotka onnistuvat urallaan, perheen perustamisessa ja lasten kasvattamisessa ja kaiken yhteensovittamisessa mainiosti, ovat roolimalleja meille vähäisemmille naisille jotka emme osaa hoitaa asioita niin hyvin. Töitä heillä on hurjan paljon, luottamustehtäviä ja hommaa monessa paikassa. Heillä on rahaa ja valtaa, ulkonäköä ja he pääsevät kertomaan usein  mielipiteitään eri asioita lehtiin, keskustelutilaisuuksiin ja televisioon. He tietävät kuinka pitää toimia ja mitkä ovat heidän oikeutensa - ja heillä on isot tukiverkot ja mummit ja kummit aina tukemassa.

Marianne Heikkilä totesi uransa aikana tähän mennessä palkanneensa satoja  - oliko se  nyt naisia vai ihmisiä, en muista. Mietin, että en tiedä missä hän on noin paljon päässyt palkkaamaan, Marttoihinko? Palkkaisiko minut? No tuskin!

Naistenpäivän päivällispöytä
Itselle tuli kyllä aika matala olo kun kuulin näitä huippu-naisia. Kun on itse elämässään niin siellä toisessa laidassa, janan toisessa päässä näihin valovoimaisiin naisiin verrattuna, on vaikea nähdä heidän hienouttaan ja erinomaisuuttaan.

He - niinkuin kaikki muutkin keskustelijat, aina ja kaikkialla - kertovat, että eteenpäin elämässä pääsee kun on hyvät verkostot, ystävät ja perhe jotka tukevat ja työntävät eteenpäin. "Ilman perhettä ja ystäviä en olisi tässä" he sanovat. Se on hienoa, ja näin olisi jokaisella maailman ihmisellä oltava - ihmisiä ja rakkaita jotka uskovat ja tukevat, joiden kanssa on hyvä elää ja rakentaa omaa elämää eteenpäin, kohdata haasteita ja elää täyttä elämää.

Kukaan ei sano, mitä sellaisen ihmisen pitäisi tehdä, joka on yksin, kun ei ole niitä verkostoja ja ihmisiä jotka tukevat ja uskovat, kannustavat! Ehkä siksi en ole päätynyt mihinkään, kun kukaan ei ole  tuuppinut tai uskonut, että osaan ja pystyn. Itse uskoo välillä, sitten taas ei. Se ei ihan riitä - kai.

Hitto, kismitti ja ärsytti. Istuin saunan kuumuudessa ja mietin, miksi. Eikö muka ole hienoa, että elämässään onnistuneet naiset  kertovat, miksi ovat onnistuneet ja hyviä johtajia ja kaikin puolin päässeet elämässä eteenpäin? Olen kateellinen, sitä se on. En ole osannut pelata kunnolla omalla korttipakallani tai niillä korteilla, jotka elämä on minulle jakanut...


Nyhtökauraa teriyaki-kastikkeella, ohessa jasmin-riisiä. Nam

Oma pikku-elämä sitten?
Omassa elämässä ei ole näkynyt suklaata, ruusuja tai muita lahjoja, miehistä puhumattakaan. Mutta kaikki omat lapset, nuo ihanaiset nuoret  olivat  kotona ja teimme yhdessä ruokaa! Eilisen syntymäpäivän kunniaksi kokoonnuimme yhdessä syömään kaikkien tykkäämää ruokaa: nyhtökauraa teriyaki-kastikkeessa. Sepä on tosi hyvää - ei edes vaikea tehdä! Nyhtökauran toivat isot lapset mukanaan, kumpikin yhden paketin. Muut raaka-aineet tulivat minulta - ruokaa tuli paljon, hintaa koko aterialle reippaasti alle 20 euroa. Kyllä siitä sen 6 annosta hyvinkin saa, huomiselle jäi kaksi annosta herkutella vielä.

Itse nyhtökaura on toki kallista - maksaa melkein 5 euroa paketti, jos sitä edes kaupoista löytää. Kuin ihmeen kaupalla sitä nyt löytyi - toinen paketti kylläkin yhden lapsen omasta jääkaapista! Kiva oli tehdä ruokaa yhdessä. Ajattelin kokeilla samaa jossain vaiheessa kanasta, nyhtökauran sijaan! Puoleen hintaan päästään sillä ;-)






tiistai 7. maaliskuuta 2017

Keittiöpäivä tietokoneen ja kirjan parissa


Lamppu loistaa
keittiössä
Tämä päivä kului pitkälti keittiön pöydän äärellä. Tein aamusta alkaen pitkälle iltapäivään yleishyödyllistä vapaaehtoistyötä tietokoneen äärellä ja siinä hurahtikin melkein koko päivä. Nyt on se projekti hoidettu, tältä erää loppuun! Ei kun lisää hommia tänne nyt vaan sitten!

Hassu juttu
Työkaveri kahden eri työpaikan ajoilta laittoi viestiä ja kertoi, että minun valokuvani on yhden ison maan pääkaupungissa, yrityksen neuvotteluhuoneen seinällä. Laittoi kuvankin jossa näin oman muutaman vuoden takaisen naamani hymyilevän neuvottelupöydän takana. Aika hämmentävää - mutta hauskaa! Siinä ne ihmiset istuu neuvottelussa ja katselee meikäläisen naamaa seinällä - kuka tietää edes, kuka siinä on? Joku suomalainen nainen,varmaan joku sanoo... Tai ainakin eurooppalainen.

Syntymäpäivä
Tänään on nuorimman lapsen syntymäpäivä. Laitoin hänelle hyvän aamupalan kauniisti kattaen; tapa, joka on ollut meillä koko lasteni kasvuajan - se alkoi jo oman äitini kotona; hänkin sai aina syntymäpäivänä kukan, kortin ja jotain kaunista pöytään, lahjankin. Niin sitten minäkin - samoi  omat sisarukset - lapsena.
Hiirimamma on iso pannumyssy jonka
mahan alla odottaa synttärisankarin lempiruoka:
Satay-kanaa iso kulhollinen.
Omat lapset arvostavat tätä ja se on niin itsestään selvä asia syntymäpäivänä, että sitä ei saa millään katkaista! Ei ole syytäkään - kiva tapa se on minustakin. Nuori sai pienet lahjat pöytään, kynttilä paloi ja herätin meidät pöytään jo puoli seitsemältä. Teetä, croissantteja ja herkkuja aamupalaksi ja sitten kouluun! Reilu kuukausi sitten oli vanhimman lapsen syntymäpäivä - hän asuu tauon jälkeen taas kotona ja etsii uutta asuntoa, asuu nyt meidän kanssamme.

Jo ovat oksien silmut kehittyneet näin paljon.
Mikähän puu on kyseessä?
Lahjoja ei vain nyt ole oikein millään varaa ostaa. Hyvää ruokaa ja jotain leivonnaisia - se ei tietenkään ole tämän päivän nuorelle aikuiselle oikein kiva lahja, mutta toki jotain aina yritän saada hankittua.

Tänään aloitin taas uuden kirjan. Selailen aina kirjastossa uutiskirjojen hyllyjä ja nyt tarttui käteen todellinen tiiliskivi, järkäle. Putinista kertova, Bazar -kustantamon suomeksi kustantama kirja "Uusi tsaari- Vladimir Putin ja hänen Venäjänsä" vaikuttaa noin 50 sivua luettuani mielenkiintoiselta. Hyvin käännetty, teksti soljuu. Vähän skeptisenä sitä vielä luen, mutta onhan siihen tehty paljon tutkimusta. Mietin, onko amerikkalaisen tekijän tekemänä jokin tarkoitus; miksi kirja on tehty? Onhan Putin tietenkin hahmona mielenkiintoinen ja maan johtajana valtavan tärkeä ja vaikuttaa miljoonien ihmisten elämään niin Venäjällä kuin monessa muussa maassa.

Kirja alkaa Putinin lapsuudesta ja hänen vanhempiensa elämän kuvauksesta, köyhistä oloista joissa Putinit asuivat ja elivät sodan jälkeen. Alussa kerrotaan motiiveista, miksi nuori Vladimir halusi lähteä opiskelemaan lakia, miksi meni KGB:hen töihin jne. Kuinkahan totta tuollaiset ajatukset ja analyysit voivat olla kun puhutaan ihmisestä, josta luodaan mielikuvaa tietynlaisena johtajana? Väitteet ja faktat todistetaan viitteillä - kirjan lopussa on pitkä liite-osio josta voi halutessaan tarkistaa asiat.

Katsotaan, saanko järkäleen luettua. Nyt se kyllä ihan imee puoleensa!




maanantai 6. maaliskuuta 2017

Työttömyyspohdintaa talvisäässä

Tervehdys taas, uuden viikon alkajaisiksi!

Liikuntapolku metsässä aamu-tuimaan

Kevät antaa jo kovasti merkkejä itsestään. Hankikeli kantaa - ainakin joitakuita meistä. Koiraa ainakin, ja itseänikin, jos varovasti kävelen lumikuorella niinkuin hiukan tein tuossa aamusella kun kävin aamulenkillä kirpakassa pikku-pakkasessa. Kaunista on. Talitintit ovat kovasti jo äänessä, varpuset myös.

Korppi on viikon lintu. Tuo upea musta ja kovasti kaikenlaista jutteleva  höpöttäjä, musta älykäs lintu. Nyt en ole hetkeen korpia nähnyt, näissä omissa arkimaisemissa se ei viihdy. Pitää olla parempaa ja isompaa metsää.

Seniorien leikkipuisto lasten vastaavan vieressä. Sinne leikkimään?
Aamusella haisteltiin metsän tuoksuja tosiaan koiran kanssa. Käveltiin reitti jossa on kesäisen pururadan varrella lasten leikkipuisto ja melkein samanlainen senioreille. Kiikut vaan puuttuu... Mietin, missä iässä ihminen on seniori, joka voi hyvällä omalla tunnolla lähteä kiertämään tuota rataa jossa on kirjavalla maalattuja kaiteita ja heiluvia lautoja joita pitkin voi askeltaa? En mennyt kokeilemaan, mutta oli siinä moni jäljistä päätellen käynyt. Seniori vai joku muu - ei voi tietää, kun ei ole koskaan siinä  ketään nähnyt! Ei ollut lasten osiossakaan ketään. Lasten leikkipuistossa on aita ympärillä, seniorit eivät sellaista näköjään tarvitse - eivät ehkä ole tuossa puistojumpan aikaan kovin karkailuherkkiä, niinkuin kai lapset ovat.

Työnhausta taas pieni pätkä jupinaa
Hain hetki sitten yhtä työpaikkaa, laitoin menemään hakemuksen työhön, johon olisin sopiva kokemukseni kautta. Yritin soittaa työnantajan antamaan kellonaikaan sinne, mutta 23 yritystä eivät  saaneet kontaktia aikaiseksi.  Linja oli varattu. Niinkuin yleensä on; meitä työnhakijoita on neuvottu aina soittamaan yritykseen ja kyselemään järkeviä, tekemään hyvä vaikutus työnantajaan. Laitoin sitten hakemuksen ilman soittoa eteenpäin. uskon, että hakemuksia tulee yli sata, kuten usein.

Mietin, että jospa jättäisin tämän avoimiin työpaikkoihin vastailun jo suosiolla. Olen hakenut satoja töitä - kaikkiin olisin ollut osaava työntekijä. Muunlaisiin en haekaan. Hainpa muuten KELAllekin töihin, siellä kun on kuulemma ihan valtava ruuhka nyt kun toimeentulotukia haetaan ja päätökset viivästyvät. Vaikuttaa siltä, että kelpaa sinnekään - mutta eihän minulla ole sosiaalialan tutkintoja. Aina pitäisi olla tutkinto juuri ao alalta - luulisi, että KELAn työt voisi oppia korkeakoululututkinnon suorittanut ja täysijärkinen suomalainen, jolla on muutoin pitkä ura asiantuntija-taustalla. Mutta HAH.

50+ vanhukset joutaa kuolla
Tämänpäiväinen Ilta Sanomat kertoi taas ikärasismista. Totta se onkin, kuka nyt meitä ikäloppuja raihnaita vanhuksia mihinkään työpaikoille haluaa köntystelemään. Eihän me mitään osata, ei jakseta ja ymmärryskin tökkii pahasti. Ylipäätään olisi varmasti hyvä, jos meille työttömille/vanhoille/köyhille/kurjuuden leimaamille ihmisille voisi antaa eutanasian. Heitää jonnekin navetan taa, mistä kukaan ei ikinä meitä löydä. Olisipa Suomi sitten hyvä maa jos kaikki Kelan ja muiden virastojen kiusankappaleet voisi saada silmistä pois.... Kovaa  tekstiä, mutta siltä tuntuu; tällä maalla menisi upeasti, jos ei olisi kaikkia sosiaalitapauksia jotka nyt maksavat paljon. Eihän me luuserit edes tehdä mitään, maataan sohvalla vaan ja vaaditaan kaikkea . eikö niin? Sipilä`Orpo? Kaikki muut poliitikot joista moni varmaan ihmettelee, miten tällaisia voi nyky-suomessa enää olla olemassa.

Juttelin aamupäivällä yhden kesätöitä haikalievan opiskelijan kanssa joka aivan tuohtuneena kertoi kuulleensa silminnäkijäkuvauksena, kuinka eräs sähköyhtiö laittoi melkein koko pinkan kesätöihin hakeneiden hakupapereita edes niihin vilkaisematta suoraan roskiin. Eivät edes käyneet niitä läpi. Sieltä oli poimittu muutama töihin ensin pinkan päältä ja muut joutivat roskiin. "Ajattele, kuinka monet on väsännyt  hakupapereita  ihan tosissaan ja tehnyt ne tosi kunnolla!" Kertoi opiskelija. Kuulostaa todella pahalta.

Työnantajalla on tietenkin tähän täysi oikeus, ei sille mitään voi. Näin se menee, tänä päivänä. Työnantajien markkinat ovat meneillään, työnhakijoita on niin valtavan paljon joka hommaan, että hakijavirroista on pelkkää rasitetta henkilöstöosastoille. Hakemukset on helpoin vain heittää roskiin, kylmän rauhallisesti. Hakijoille ei ilmoiteta yleensä mitään ja ylipäätään heitä kohdellaan kuin karjaa; heitähän riittää. Ei ole mitään tarvetta olla ystävällinen koska sittenhän hakemuksia tulisi vielä enemmän - sitä ei minkään firman HR voi kestää.

Kyynisesti lähti käyntiin tämä viikko. Haluan TÖITÄ ja olen turhautunut, kun en saa - ja laskut pitäisi maksaa, syödäkin. Eikä kukaan anna eutanasiaa. Olisin jo valmis. Seniori-puistokaan ei niin kamalasti innosta, ei tosiaan...


sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Sunnuntain huveja ja iloja

Reilussa viikossa
kasvavat porkkanat näin paljon!
Sunnuntait on kivoja päiviä, yleensä. Vaikka on työtön, yritän pitää sunnuntait vähän erityisinä päivinä. Jos olisi rahaa, syötäisiin vähän paremmin aina viikonloppuisin. Niinkuin ennen tehtiin, koko perhe kokoontui hyvän ruuan ja jälkiruuan äärelle aina viikonloppuna, varsinkin sunnuntaisin.

Nyt on toisin. Oma elämäntilanne on erilainen kuin joskus - ja raht on vähissä. perhekin on toisenlainen kun on yksi aikuinen, työtön vielä.

Olen alkanut arkisin tehdä niin, että teen  tuolle vielä alaikäiselle nuorelle lämpimän ruuan joka päivä. Itse syön leipää tai puuroa - tai kananmunia. Kananmunat alkavat kyllä hiljalleen tökkiä mutta ne ovat halpoja ja niissä on ravintoaineita. Teen joskus parikin kertaa viikossa munakkaan johon laitan paistettuja perunoita. Teen maalaismunakkaan. Nyt en enää pysty sitä ruokaa syömään - kananmunan maku on alkanut etoa, tosissaan.

Tänään syömme jotain broilerista. En vielä tiedä mitä. ostin alennuslaputettuja ruokia eilen pariksi päiväksi. Eilen tein ison uunipellillisen liekkisiipiä - niitä sai valtavan ison laatikon parilla eurolla. Niiden kanssa tein uunissa ranskalaisia perunoita. Kissat saivat syödä luut - tuli edulliseksi! No, ruoka ei totisesti ollut terveellistä, mutta aina ei voi kaikkea saada!

Huomenna teen itselleni uunijuureksia, niitä voin syödä pari päivää. Nuorison edustaja ei niitä syö, ollenkaan, ikinä. Huokaus. Juurekset ovat edullisia, kotimaisia ja terveellisiä - näin olen ymmärtänyt. Niinkuin kaurapuurokin, jota syön joka päivä...

Juureksista  leikkaan "yläpään" irti, laitan lautaselle ja kastelen - siitä tulee kivoja pöytäkoristeita keittiöön joita on kiva seurata - kasvu on valoisina päivinä aina nopsaa. Oma mummi omassa tuvassaan tämän kivan kasvatus-jutun aikoinaan lapsenlapselle opetti.

Jollei siis ole varaa ja mahdollisuutta ostaa kukkia kotiin, voi ottaa kevättalvella oksia vaasiin tekemään silmuja tai sitten laittaa porkkanan tai muun juureksen osia itämään. Kesällähän voi kerätä luonnosta kukkia, tietenkin. Hmm, pitäisiköhän kokeilla myös perunaa lautaselle ? Miksei?

Sunnuntain hupeihin kuuluu - jollei olla äidin luona tekemässä ruokaa ja aikaaa viettämässä perheen kesken - lukeminen ja käsityöt. Meille ei tule sanomalehtiä joten on aikaa lukea kirjoja! Kirjasto on mahtava paikka - sieltä löytää aina jotain hyvää luettavaa! Olen joulun jälkeen lukenut valtavan kasan kirjoja jo - jotkut kirjat vievät mennessään niin, että on pakko ahmia koko kirja melkein samalta istumalta! Aivan sattumalta osui kirjastossa käteen tuollainen minulle uusi tuttavuus kuin Andrew Gross. Super-jännää - häneltä on suomennettu kaksi kirjaa: Syvissä vesissä ja tämä nyt meneillään oleva Sininen vyöhyke. Tosi hyvää ja mukaansatempaavan jännää viihdykettä! Nämä eivät ole mitään uuden uutukaisia kirjoja,  mutta kiva kun ne löysin! Ajattelin etsiskellä Grossin muitakin kirjoja, vaikka ruotsiksi koska suomeksi käännökset viipyvät. Sama juttu on Jeffrey Archerin Crifton -kronikan kanssa. Kirjasarjan viimeinen eli seitsemäs osa ilmestyi englanniksi jo viime vuoden puolella mutta suomeksi on ilmestynyt vasta ensimmäinen, Sitruuna -kustantamon julkaisemana. Sen löysin kirjaston hyllystä, myös sattumalta. Ensimmäinen sarjan seitsemästä kirjasta imaisi heti mukaansa niinkuin Archer yleensäkin tekee. Vain aika näyttää on ihan suositeltava kirja, sen mukana pääsee hiukkasen sisään historiaankin. Ensimmäisessä osassa oltiin alussa ensimmäisen maailmansodan ajassa, kirja loppuu toisen maailmansodan aikaan. Toinen osa ilmestyy kuulemma suomeksi nyt maaliskuussa.

Miksi kissojen aina pitää juoda vaaseista
ja muista ihmisten kupeista?
Yritän kuitenkin etsiä Crifton -sarjan kirjoja käsiini ruotsiksi kun ensimmäinen osa oli niin koukuttavan hyvä! Sujuvaa kerrontaa, hyvä ja mukaansatempaava tarina.

Täytyy vielä mainita John Grisham jonka kirjat olen lukenut varmaan kaikki. Alkuviikosta sain luettua Laiton lakimies -nimisen kirjan, uutuuden,  joka oli aika lailla erilainen kuin Grishamin aikaisemmat kirjat. Vähän erilainen kaava - vaikka toki ihan grishamilainen oli tämäkin. Tietenkin olen myös lukenut kaikki Remekset - pakkohan se on! Onneksi uutuuksia saa kirjastosta ainakin pikalainana helposti kirjastosta!

Lukeminen on kivaa!

Tämän sunnuntain ilonaiheet siinä; sinistä kylliksi!

Äidiltä sain pari kauan lankalaatikossa ollutta Novita Wool -kerää. Sinistä noin puolitoista kerää ja
Räikeä väriyhdistelmä,
pimeässä pidettäväksi kai!
saman verran kirkkaan punaista. Lankaa on niin vähän, että niistä ei oikein paljoa saa neulottua - pipon, lapaset, rannekkeet, jollei näitä muiden neuleiden joukkoon kuvioiksi tee. Sukkia ei voi näistä neuloa, koska kyseessä on pehmeä merinovillalanka. Aloin siis tehdä perinne-kuviolla lapasia, kaivoin pari muuta väriä mausteeksi omasta lanka-laatikostani. Harmaata aika karkeaa oli ihan vain muutama metri - riitti mausteeksi resoriin. Sinisellä taitettua punaista löytyi sen verran että ihan täsmälleen riitti kuvioon - laitoin langan kahteen yhtä suureen kerään ja toinen kerä loppui ensimmäisen lapasen peukun päähän!

Harmi vaan, että lapasista tuli vähän isot. Liekö kukaan niitä ikinä käyttää? Silitän ne, kun saan valmiiksi, tulee vähän nätimmät. Lämpimät ne ainakin ovat - jos laittaa toiset lapaset alle, ovat vielä lämpimämmät. Väri ei ehkä ole tätä päivää - liian räikeät? No, ok jos tykkää!!!




lauantai 4. maaliskuuta 2017

Maailmalla tapahtuu, kotona ei niinkään


Talviset päivät ovat  ihania - kirkkaan kuulas taivas ja luminen maisema.
Uutisia kun kuuntelee, ei voi kuin ihmetellä, kuinka paljon asioista uutisointi on muuttunut. Suuret maat satsaavat entistä enemmän puolustusmenoihin - herää kysymys, miksi. Ovatko ne oikeasti ja tosissaan suunnittelemassa sotaa? Maiden johtajilla on entistä enemmän ja laajemmin selkeästi diktatoorisia piirteitä - jopa maissa, joissa sellaista ei olisi osannut näin selkeästi kuvitella. Johtajien puheet alkavat olla muutenkin aika huolestuttavia - totisesti tulee mieleen, miten tuollaisten puheiden ja löysien huulien heittäjä voi johtaa suurta maata - mitä se vielä voi saadakaan aikaan?
Äidin lilja. Kaunis

Sitten on vielä nämä puolalaisen EU-parlamentaarikon tapaiset tyypit, jotka saavat hillittömästi julkisuutta, kun kertovat, että naisten pitäisi saada pienempää palkkaa koska naiset ovat tyhmempiä kuin miehet. Huokaus. Varsinainen älykkö - ja miksi hänen typeryyksiään palkitaan kertomalla niistä? Ja miksi, oikeastaan, itsekin siitä kirjoitan? Toisaalta - olen itsekin tämän elämäni varrella törmännyt tällaisiin mielipiteisiin, jopa ihan omassa lähiperheessä. Ei liene ihan harvinaista, että miehet - ja myös monet naiset - ovat sitä mieltä, että miehen rooliin kuuluu päättää ja määrätä, johtaa.

No. Jokainen yrittää nostaa omaa tärkeyttään keinoilla, jotka hyviltä tuntuvat. Joku käyttää fyysistä voimaa omien ajatustensa ja mielipiteittensä alleviivaamiseen - yksityishenkilöinä, ryhminä, valtioina.

Uhh. Uutisisia ei aina jaksa seurata. Usein ei myöskään keskusteluja ja mielipide-ohjelmia. Nyt on alkamassa kunnallisvaalikampanja ja kohta ei välty kukaan samojen asioiden jatkuvalta toistelulta, kököiltä mielipiteiltä jotka harvoin johtavat mihinkään konkreettiseen. Niillä vain vakuutellaan ihmiset uskomaan ja äänestämään - ehkä vähiten huonointa vaihtoehtoa.

Kyyninen täti tässä paasaa!

Menisinkö kävelylle, hengittämään raikasta ilmaa?
Monella ihmisellä ei elämä ole mallillaan. Sairaudet, rahattomuus, työttömyys, yksinäisyys... Miten asioita voisi saada parannettua;  itse mietin näitä enemmän ja vähemmän koko ajan. Yrittää pitää silti, toivoa, että asiat järjestyvät. Joskus ne järjestyvät - joskus eivät.


perjantai 3. maaliskuuta 2017

Perjantai. Täyttelen työpaikkahakemuksia villinä!

Otin aamulla vaasiin muutaman oksan. Niistä
seuraan silmujen kasvamista ja kevään tuloa kasviin. Nämä oksat 
oli leikattu puista isoon kasaan, en niitä riipinyt itse elävistä puista.

Sää vaihtelee päivittäin enemmän kuin toivoisi. Olisipa kiva, jos olisi talvella monta viikkoa kunnon pakkas-sää ja sitten tulisi kevät, vesi tippuisi ja talitintit laulaisivat!

Keinu ei nyt houkkuttele
Nyt on harmaata - sää kuin lonkeroa, sanoi joku. Sumeaa ja harmahtavaa. Plus-asteita ja löts löts -keli. Mutta ei ole onneksi liukasta.

Perjantai-päivä on tänään. Tein juuri yhden työhakemuksen, listalla on vielä kolme ja puoli. Puolikas tulee siitä, että sain yhden hakemuksen eilen illalla tehtyä melkein valmiiksi - pitää vielä hioa hakemus-kirjettä lisää. Se hakemus menee valtiolle - sinne olen hakenut tässä vuosien varrella ties kuinka moneen paikkaan/virkaan mutta eivät ole huolineet. Yrittelen vaan sitkeästi!

Jo tekemän hakemus meni avoimeen paikkaan rekrytointi-toimiston kautta - palkkaavaa työnantajaa ei ole mainittu enkä saanut ao. konsulttia kiinni. Tein sitten hakemuksen kuitenkin valmiiksi ja lähetin sen koska minulla on siinä vaadittavaa tietotaitoa. Laitoin myös viestin konsultille ja selitin tilannetta. Katsotaan, ottaako yhteyttä, kiinnostaako minun osaamiseni.

Yhteen työhön hain kuukausi sitten ja pääsin ensi haastatteluun, sitten toiseen ja kolmanteen. Neljännessäkin haastattelussa kävin, tein erilaisia testejä kasan, aikarajoitettuja käännöksiäkin kaksi. Huh! Konsultti soitti kahdelle suosittelijalle jotka nimet annoin heille. Nyt ei ole enää tästä hommasta kuulunut mitään - ovat ilmeisesti palkanneet toisen, ohi konsultin suositusten. Konsultti on ollut ahkerasti yhteydessä minuun ja pahoittelee viivästymistä. Olin ykkös-kandidaatti, kuulemma, ja konsultti oli varma, että allekirjoitamme paperit pian. Toisin on käynyt, kuitenkin. Harmittaa aivan valtavasti.

Vuf!

Silti ei saa masentua, ei pudottaa hanskoja tiskiin vaikka kohtalo tässä monella lailla heittelee. Pitää ajatella, että pääsin näin pitkälle tässä hakuprosessissa, seuraava on sitten se minun paikkani!

Kyllä minä vielä työtä saan, joku palkkaa minut vielä, pian jopa. Ja sitten saan palkkaa ja rahaa maksaa laskut ja ostaa ruokaa! Eikö niin?

Nyt jatkan hakemusten täyttelyä! 12 hakemusta on tavoite tälle viikolle.


torstai 2. maaliskuuta 2017

Elämää

Kisu, kynttilä ja kuppi teetä. Iltahetki.


Siitä on aikaa kun täällä viimeksi kävin. Into päivitellä sivua jotenkin híipui - tuntuu, että samoja asioita täällä vatvon vain.


Elämäntilanne on samahko, päiviä ja viikkoja, kuukausia on tullut mittariin lisää. En halua valitetella omia surkeuksia - niitä on ja ne pysyvät - tai sitten pääsen joskus joistain irti, toivottavasti.

Kävin katselemassa tässä niitä blogeja, joita olen tupannut seuraamaan - ja voi itku, Rantakasvi on poistanut oman hienon kuva-bloginsa. Olethan kunnossa siellä jossain, missä teet kävelyjä ja puuhailet miehesi kanssa kaikenlaista?

Pihalinnut, nuo ihanat.
Monen monta lajia pyrähtelee pihalla päivittäin.
Virtuaalimaailmassa joskus kiintyy asioihin ja ihmisiin, joita ei koskaan elävänä tapaa - silti tuntuu, kuin naapuri ja ystävä olisi.

Eletään ja jatketaan matkaa. Lintuja ja luontoa tarkkaillen. Lueskellen ja käsitöitä tehden. Metsästä voi hake virtaa, se onnistuu melkein aina.