keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Veteraanipäivänä kerran - ja muita löpinöitä


Veteraanipäivänä
Tänään on kansallinen veteraanipäivä. Nuorimmat veteraanit ovat jo 86-vuotiaita eivätkä jaksa enää juurikaan tilaisuuksiin tulla. Suomessa kunnioitetaan viimeisimpien sotien veteraanien työtä nykyään - näin ei ollut heti sodan jälkeisinä vuosina kun sota ja kaikki siihen liittyvä haluttiin unohtaa. Kaikki halusivat - niin veteraanit itse kuin muutkin. Haluttiin rakentaa maata, unohtaa kaikki sotaan liittyvä. Ymmärrettävää.

Hiirenkorvat heiluvat tuulessa
On hyvä jos nuoremmatkin tietävät oman maan historiasta sen verran, että tietävät Suomen olleen sodassa, ketä vastaan ja miksi. Meillä kotona olen lapsille kertonut sodasta - ja siitä, kuinka se meidän sukuun silloin vaikutti. Ja vaikuttihan se niin paljon - että vaikuttaa vieläkin. lapsuudesta ovat tuttuja kertomukset desanteista ja venäläisistä pommikoneista jotka lentelivät lasten leikkipaikkojen yllä ja tähtäilivät lapsia aseellaan, ampuivat lumeen lasten viereen... Siitä, kuinka kaikki koululaiset kirjoittivat kirjeitä rintamalle, hankkivat kirjeystävän ja kirjoittivat - ettei kukaan jäisi ilman kirjettä. Kuinka rintamalle kudottiin sukkia ja myssyjä ja muuta tarpeellista... Talvisodan hengestä puhuttiin - joka on ollut ihan toista kuin se talvisodan henki johon nykyään vedotaan aina kun jotain, pientäkin, pitäisi aikaansaada. Myynnin lisäämiseksi manataan talvisodan henkeä - jotenkin irvokasta!

Kirjastosta lainassa
Tänään, veteraanipäivänä, lapsi kävi oman luokkansa kanssa laulamassa paikallisille veteraaneille ja Suomen lipulle. Siniristilippumme lauloivat kirkkaat lapsen äänet kauniissa aurinkoisessa kevätsäässä. En itse päässyt töiden takia paikalle - mutta hyvin oli mennyt. "Ei ollut paljon veteraaneja. Ehkä ne olivat väsyneitä tai kuollut" totesi lapsi kun asiasta kyselin. Niin - näin varmasti on. Aikuinen olisi sanonut asian toisin!

Pääsisäisviikonlopun tunnelmia vielä muistelen
Pääsiäiskissat
Pääsisäisviikonloppuna aika meni nopeasti - niin kuin aina silloin, kun haluaisi tehdä tuhat ja yksi asiaa. Silloin yleensä ei tee juuri mitään siitä, mitä oli suunnitellut - koska kaikkea muuta ilmestyy tehtäväksi. Ja se kaikki muu vie paljon enemmän aikaa kun alun alkaen osaisi kuvitellakaan.

Patapaisti valmistuu.
Tuoksuupa herkulliselle!

Minäpä pakkasin äidin luo lehtiä ja kirjoja - että ne lukisin ja antaisin lehdet sitten äidille. Pakkasin monta käsityötä - neulomisia ja virkkaamisia, että niitä tekisin. Mekon helman ja lapsen partiopaidan kaikki merkit meinasin ommella. Valokuvia meinasin putsailla ja näyttää toisille. Huoh: mitään näistä en tehnyt... En edes päivän lehtiä lukenut, en kaurakeksejä tai rahkapiirakkaa leiponut.


Mummin peili
 Mitä sitten tein? Käytiin kaupungilla ja kävelyllä. Tehtiin ruokaa - ruuan ja syömisen suunnitteluun, ostoksiin, tekemiseen ja siihen liittyen pöydän kattamiseen, syömiseen ja paikkojen kuntoon laittamiseen ruokailun jälkeen menee hirveästi aikaa! Ja sitten on vielä kahvittelut siinä välissä.

Sellaista rauhallista elämää - seuranpitoa ja jutustelua, kissojen hätistelyä ja kinastelua kuka tekee mitäkin... Sellaistahan se on. Äidistä on mukavaa kun puuhaillaan yhdessä, Ja onhan se. Lapsistakin - he viihtyvät mummilassa. Siellä on kaunista, valoisaa ja viihtyisää. Ja ruokaa usein, herkkuja samoin. Ja mukavaa jutustelua - abi-lapsi jutteli mumminkanssa opiskeluista ja tulevaisuudesta. Luki pääsykoekirjaa - Georg Henrik von Wrightin 50-luvulla kirjoittamaa filosofian kirjaa joka pitäisi kesäkuun alun pääsykokeissa osata. Mummin kirjahyllystä löytyi avuksi vaarin joskus ostama Ludwig Wittgensteinin Tractatus logico philosophicus - loogis-filosoofinen tutkielma - joka on mainio teos rinnalla luettavaksi. Wittgensteinin ajatuksiasta en itse hirveän paljoa muista . mutta mielessä voisi pitää ainakintämän: Minkä ylipäätään voi sanoa, sen voi sanoa selvästi, ja mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava.

Mummi ja lapsenlapsi juttelivat opiskelun tärkeydesä - ja opiskeluajan ihanuudesta kun saa vain opiskella eikä olevielä huoltaperheestä! Mummi muisteli omaa opiskeluaikaansa ja mietti, voisiko lapsenlapsi mennä samaan asuntolaan jossa hän aikoinaan asui - sieltä on paljon muistoja kuultu! Onhan se hauska ajatus! Itseolen opiskellut ihanmuilla mailla kaukana joten olen hiukan out näidenkahdenjutuista! Saa nähdä, tuleeko hänestä filosofi - ja tuleeko kaveristaarkkitehti. Näin nyt aikovat! Toinen on tällä hetkellä ravintolan tiskaaja ja toinen pesulan pyykin viikkaaja. Hyvä näin!

Kangasvuokko. Ihana kukka
-pörröinen ja melkein inhimillinen.
Kävimme myös kävelyllä useammankerran ja katsoimme kevään etenemistä, kukkia.Vuokot ovat kauneimmillaan, niin sinivuokot kuin ihanat karvavuokotkin - oikealta nimeltään kangasvuokot. Tien varrella niitä pörröisiä keltasilmiä näin ja vähän kuvatessa silittelin. Untuvikkoja ovat!.

Tehtiin myös kevät-töitä pihalla sen mitä pystyimme. Rapsuteltiin nurmikkoa ja kukkapenkkejä. Ja tietenkin nautittiin piknikistä - vuoden ensimmäisestä! Vierailtiin sairaalassa tädin luona. Katsottiin jäitä jotka varmasti pian lähtevät liikkeelle - vapuksi jo ehkä.

Ja hyvin nopeasti aika olikin jo kulunut loppuu,pääsiäinen kohta jo ohi.  Ja niin taas pakattiin auto täpösen täyteen ja lähdettiin ajamaan kotia kohti. Haikeus täytti mielen - kuinka tämä aika taas meni näin nopeasti? Milloin tavataan seuraavan kerran? Ehkä parin viikon päästä!
Nokkosperhonen oli kuoriutunut ikkunalasin takana eikä päässyt pois.
Voi surkujen surku - ei päässyt kauniilla siivillä lentämään kevään tuuliin.




tiistai 26. huhtikuuta 2011

Suomalaisetko tekevät vähän töitä? Hylkäävät lapsensa?

Kuusen taimi selvisi talvesta
Aamun uutinen radiosta - kun töihin ajelin neljän päivän pääsiäislomasen jälkeen - kertoi, että suomalaiset tekevät vähemmän töitä kuin esimerkiksi portugalilaiset ja espanjalaiset. Siis he, joita meillä mieluusti lusmuiksi ja laiskanpuoleisiksi haukutaan ja ollaan sitä mieltä, että eivät osaa omia asioitaan hoitaa. Epäilemättä tukin uutinen on ainakin isolta osaltaan totta - kyllähän Suomessa on paljon aloja oilla päivät ovat lyhyet - ja joissa tehdään kesäisin entistä lyhyempää päivää, samalla palkalla toki. Tullaan töihin aamulla ja aamukahvin jälkeen tehdään hommia - ruokataukoa unohtamatta - aika lailla kellon mukaan eli kun kello on tasan neljä, menee putiikki kiinni niin. että naksahtaa.

Itse pienehköllä paikalla asuvana mutta pitkässä matkassa töissä käyvänä huomaan usein, että mikään erikoiskauppa ei ole koskaan auki ennen kahdeksaa tai yhdeksää - ne avaavat ovensa kymmeneltä. Iltapäivällä ne sulkevat ovensa viideltä, ehdottomasti viimeistään kuudelta. Viikonloppuna monet eivät ole auki ollenkaan - kesällä puoti on kiinni kesälomien takia jopa kuukauden. Näiden optikko- kangas- ja kirjakauppojen kauppiaat pärjäävät selvästi vähemmällä työnteolla - mutta asiakkaiden kannata on kurjaa, kun ei pääse ostoksille. Suuremmissa kaupungeissa kaupat ovat auki pitempään - niinpä niihin menevät myös pikkupaikkojen asukkaat vaikka periaatteessa haluaisivatkin tukea oman paikkakuntansa liiketoimintaa.

Kuntien ja valtioiden toimistot ovat sitten luku sinänsä. Kello neljän jälkeen on turha mihinkään soittaa. Aamulla niin ikään saa soitella pitkään ja puhelimeen vastaajaa odotella. Ylipäätään soittaminen kunnan tai valtion eri virastoihin on turhauttavaa - jonotusmusiikkia siellä kuunnella saa. Entäpä terveyskeskukset ja sen kaltaiset paikat... huh.

Totta on, että monet tekevät aika lyhyttä työpäivää. Tiedän myös ison määrän ihmisiä, jotka ottavat säännöllisen epäsäännöllisesti sairausvapaata - ilmoittautuvat flunssaisiksi, päänsärkyisiksi ym - ja ovat kotona pari päivää, hoitavat omia asioitaan. tämä on varmasti niin tavallista, että sen esiin ottaminen todistaa vain omasta naiiviudesta.

Lapsia huostaan uuden suhteen tieltä
Tämä uutinen ei sinällään aiheellaan hämmästyttänyt. Sen sijaan se, että vanhemmat antavat omia lapsiaan huostaan kun löytävät uuden kumppanin ja haluavat perustaa uuden perheen - se tuntuu sairaalta! Kuinka kukaan - ainakaan äiti - voi antaa oman lapsensa pois? Aivan käsittämätöntä! Jos on päihde- tai mielenterveysongelmia - niin kuin monella on - asian jotenkin ymmärtää. Mutta terve äiti? Isistä/miehistä olen tämän toki huomannut omalta kohdaltanikin, mutta että olisin itse antanut lapset jollekin toiselle - tai yhteiskunnalle - on käsittämätöntä.
 
Tihkusateessa

Usein kyllä mietin, mitä sitten jos kuolen tänään/tällä viikolla/ennen kuin lapset osaavat huolehtia itsestään? Vastausta en tiedä - mutta tämä kysymys on ollut mielessä päivittäin - mitä väsyneempi ja koko elämän rankkuuteen kyllästyneempi, sitä useammin sitä mietin. Mitä jos jään työttömäksi? Mitä jos rahat loppuvat? Jos saan syövän? Jos jään auton alle? Jos joku lapsi sairastuu vakavasti?
 
Mutta sitten eletään sen asian kanssa, jos jotain tapahtuu. Jos olen hengissä siis - muutoin toivon, että elämä kantaa ja lapset pärjäävät. Olen saanut noilta ajatuksilta - tai peloilta -  kuitenkin nukuttua; ajatukset vain putkahtavat mieleen joitain kertoja päivässä; mietin miten selvin rahallisesti; se kai tässä suurin pelko aina on ollut. Ja on meillä ollut ruokaa pöydässä ja lämmin koti missä olla koko ajan. Se on tärkeää - ainakin minulle itselleni.
Ei uusi mies tai uusi rakkaus voi omien lasten äitinä olemista katkaista, ei mitenkään. Mutta ovathan ihmiset erilaisia... Kaikkea en kyllä haluakaan ymmärtää.

Kenraali ja lihavien naisten ongelma
Kolmantena uutiskukkasena oli luettavissa tänään kenraali Hägglundin analyysi lihavuudesta - otsikon mukaan lihavuus on itsekurin puutetta - naisilla. En lukenut koko juttua, mutta täytynee vielä varmistella, oliko herra kenraali  tätä mieltä vain naisten lihavuuden osalta - kuinka sitten lihavat miehet? Hän itse ei toki ole lihava... Ei varmaan ihan pihalla ole tuokaan analyysi. Ruoka on hyvää ja syöminen kivaa - sen huomasin itsekin pääsiäisenä jälleen. Ihan ähkynä siinä vielä kiskoi toisenkin annoksen mämmiä naamaansa, otti pashaa enemmän kuin järkevää olisi. Syö vielä suklaata päälle ja ylipäätään napsii suuhun koko ajan jotain. Ja sitten kiristää vyötärö ja kaikki vaatteet. Nyt itsekuria osoittamaan - ja lenkille illalla! Kyytiä makkaroille ja läskille - inhoan läskiä ja omia mahamakkaroita ilman Hägglundin purkaustakin. Saisinpa ne pois!

Iloa, surua ja harrasta - pääsiäinen tänä vuonna

Nyt on toisen pääsiäispäivän ilta ja istun jo kotona, oman keittiön pöydän ääressä. Kissa kerjää yöpalaa jota sille ei anneta. Kissa on saatava laihtumaan, on niin lihava, että kaikki sitä jo moittivat! Liian iso kolli, maha lelluu. Hmm.

Tulimme jokunen tunti sitten kotiin pääsiäisen vietosta mummin luota. Liikenne sujui lupsakkaasti vaikka kesäistä viikonloppuruuhkan tunnelmaa olikin jo tien päällä. Pari typerää ohitustakin saatiin kokea - hyvä, etteivät peilit menneet meiltä kun Audi syöksyi reipasta ylinopeutta ohi samalla kun vastaan tuli perävaunullinen rekka. Huh - se säpsäytti!

Jäiden lähtöön ei enää ole kauan
Sää on ollut mainioista mainioin. Lumi sulaa silmissä, kevätkukat ovat humpsahtaneet kukkimaan tosi hienosti ja koivuissa alkaa näkyä hiirenkorvia. Lunta on vielä pohjoistinteillä ja varjopaikoissa - mutta tätä vauhtia ei enää kauaa. Jäätkin lähtevät varmaan jo pian.

Läksimme pääsiäsreissuun pitkänperjantaina. Olin ollut edellisiltana kirkossa kuuntelemassa Matteus-passiota ja lapset olivat kavereilla. Siivoilin ja järjestelin asioita perjantaina aamulla, syötiin kaalipataa ja sitten läksimmekin ajelemaan mummilaan. Toinen abi-lapsista jäi kotiin - on selkeästi erkanemassa kotikuvioista ja haluaa viettää aikaa etupäässä kavereidensa kanssa. Itse toivoisin, että hän hakisi töitä, hakisi jonnekin opiskelemaan ja hiljalleen itsenäistyisi omaan elämään. Hän itse on sanonut haluavansa viettää välivuoden ja viettääkin nyt mukavan lokoisia päiviä kavereiden kanssa - laittaa toki pari työnhakuilmoitusta viikoittain netin kautta. Mitään ei ole löytynyt - mutta en stressaa, olen päättänyt. No - vähän, kuitenkin; mielestäni asiassa pitäisi olla paljon aktiivisempi - soitella ja käydä koputtelemassa ovia....
Sairaalan ikkunan pääsiäistunnelma

Toinen abi on saanut töitä pesulasta jossa viikkaa pestyä pyykkiä. Pomona on kurdimies joka vahtii tekemisiä ja kelloa sekunnin tarkkuudella - ja huomauttelee pienemmistäkin. Näin sanoo siis työelämään tottumaton toinen perheen abi, työelämään tutustuessaan. Suhtaudun kertomuksiin varauksella koska hän ei tosiaan vielä kokenut työelämän karuutta - yritin vakuuttaa, että työ kannattaa tehdä kunnolla ja olla ajoissa - kyllä sieltä sitten hiljalleen pääsee jonnekin muualle. Pomon joka sanasta ei kannata hermostua eikä loukkaantua. Senkun tekee työnsä ja yrittää kestää! Nyt on tärkeä kerätä työkokemusta! Ja tietynlaista työmoraalia.

Tulimme siis mummilaan perjantai-iltana ja söimme kalaillallisen jonka valmistin. Savusiikaa, perunaa ja valkokastiketta kanamunilla. Pitkäperjantaihin on aina kuulunut kala. Äiti oli käynyt saunassa - me emme enää ehtineet, matkaan meni enemmän aikaa liikenteen takia kuin olin laskenut.
Metsän kevät
- lumi sulaa, linnut laulavat
Toripäivä
Lauantaina kävimme sitten torilla ja kaupoilla ylipäätään. Olipa vilkasta ja iloista, kuin kesällä ikään! Tori oli täynnä kukkia ja iloista meininkiä, kahvit juotiin ulkona ja tunnelma oli hilpeä! Joimme kahvit, ostimme pyhää varten paistin. Ennen aina söimme vasikan paistin pääsiäisenä - nyt sitä ei enää saa mistään. Vasikat kasvatetaan suuremmiksi että niistä saa paremman hinnan - ja ne myydään "tiskin alta". Naudan paisti, raavas kuten äiti sanoo, oli hyvä vaihtoehto. Useimmat syövät pääsiäisenä lammasta - meillä on aina ollut raavasta.

Iltapäivällä menimme metsään katsomaan miltä kaunis tuttu lehtometsä näyttää tällä hetkellä. Pururata oli aika märkä vielä ja pohjoispuoli oli vielä lumessa. Linnut lauloivat jo kovin - mustarastas ja peippo lurittelivat kauniisti. Tikka takoi onttoa keloa. Sinivuokkoja oli jonkin verran, ei vielä kovin paljon. Äiti oli mukana ja jaksoi kävellä parin kilometrin pururadan - jossa aika isoja korkeusvaihteluita ja upottavaa kevätluntakin aika paljon. Kävelyn jälkeen hän olikin aika poikki.  Äiti on ollut aika heikkona flunssan jälkeen.

Sairaalan krookuksia
Metsäkävelyn jälkeen menimme katsomaan sairaalaan tätiämme joka oli joutunut sinne oltuaan pitkään heikossa kunnossa. Hemoglobiini oli 52 ja hän oli yleisesti hyvin heikko. Masentunut, itkuinen. Hän oli saanut kolme pussia verta heti ambulanssilla sairaalan tultuaan. maannut ensiavussa yöhön saakka eilen, nyt jo onneksi osastolla. Nestettä on laitettu monta pussia suoraan suoneen. Uloste on kuulemma ihan mustaa - jotakin ei nyt ole ihan kunnossa. Tiistaina tutkitaan lisää. Kävimme tädin luona vielä tänään ennen kotiin lähtöä; hän oli jo pirteämpi mutta ei jaksanut nousta vieläkään istumaan sängyssä - vessaan pääsee onneksi itse kuitenkin.

Lauantain täti itkeskeli kovasti, sanoi jäävänsä näille sijoilleen - "johan se on aikakin, näin vanha ihminen. Ei meidän suvussa ole kukaan näin vanhaksi vielä elänyt" sanoi hän. 86 vuotta on kyllä toki korkea ikä. Toivottavasti hän vielä jaksaisi! Kertoi kyllä saaneensa kutsun entisen naapurinpojan häihin - ne ovat elokuussa. Ja onhan meidän abien yo-juhlatkin kesäkuussa joten olisi kivaa juhlittavaakin vielä tiedossa hänelle, tässä elämässä. Jos suinkin jaksaa.

Ihmisten kanssa jutteleminen, kun ei tarvitse yksin olla, piristää aina häntä selvästi. Huono omatunto tulee helposti, kun en ehdi tapaamaan äitiä ja tätiä tarpeeksi usein - yritän taas enemmän.

Lauantain ja sunnuntain vastaisena yönä kävin lasten kanssa yöjumalanpalveluksessa – kotiin takaisin yhteen mennessä yöllä – pienin ei jaksa koko pitkää messua läpi – hänen ehdoillaan siellä käydään joka vuosi.

Aitan pääty on haravoitu!
Sunnuntai meni haravoidessa! Se on kivaa – ihan oikeasti. Nautin siitä, kun saan kukkapenkin toisensa perään puhtaaksi, samoin nurmikkoa. Tosin nurmikko on niin suuri, että siihen en ehtinyt kuin hipaista – kukkapenkkejä sain kunnostettua vain kolme. Lunta on vielä paljon – ja aikaa ah niin vähän.

Sitten syötiin sunnuntain päivällinen. Raavaspaisti oli hyvää, kastike mainiota. Pasha ja mämmi jälkiruuaksi tosi hyviä!
Pääsiäispäivällinen
Hieno viikonloppu. Oli iloa yhdessäolosta, luonnosta, ruuasta – kaikesta kauniista. Surua tädin sairaudesta ja harrastakin kun kävimme kirkossa ja kuuntelimme radiosta pääsiäisen sanomaa.

Nyt ollaan jo tiistain puolella ja yöunet uhkaavat taas kerran jäädä lyhyiksi. Hyvää yötä….



Liina lapsuudesta, ihanat kukat metsäretkeltä

perjantai 22. huhtikuuta 2011

Matteus-passio

Oli taas hieno sukeltaa pääsiäisen aikaan ja Jeesuksen ajan tapahtumiin. Bachin Matteuspassio on upea esitys - suuressa kirkkosalissa sen vaikuttavuus tuntuu luissa ja ytimissä.

Maailma ei ole paremmaksi Jeesuksen ajoista muuttunut - kun kuuntelee ja samaistuu siihen, mitä Jeesukselle tapahtui aikoinaan, ei voi mitenkään olla ajattelematta kaikkea sitä nöyryytystä ja kidutuksen määrää mitä nyt, tänään ja tänä aikana tapahtuu ympäri maailman. Libyasta Afganistanin, Afrikan monista maista Aasian ja Amerikan maihin. Toisaalta nöyryyttämistä ja alistamista tapahtuu kodeissa, kouluissa ja työpaikoilla - kadulla ja kaikkialla missä ihmisiä liikkkuu ja elää. Toinen on aina toista huonompi ja alempiarvoisempi toisen mielestä - syitä toisen halveksinnalle ja kiusaamiselle on miljoonia - samoin selityksiä sille miksi itse on toista parempi, mielestään.  Uskontoon hyvä lyömäpuu - tänään niinkuin aina.

Ja kuitenkin - kaikki ovat samoista rakennusaineista tehty. Jokainen on yksilö joka tuskaa ja nöyryytystä haluaa itse välttää.

Pääsiäisenä näitä voi miettiä - mutta elämä silti tuntuu vain tällaista olevan. Ihmisen maailma tuntuu näin olevan rakenneuu; voiko sitä muuttaa - pitääkö voida?

Sydäntäsärkevää - niinkuin koko pääsiäisen tarina. Tosin Raamatun tarinalla on lohdullinen loppu. Joka siihen uskoo, elää ehkä hitusen paremmin - uskoen paremman joskus koittavan. On oljenkorsi johon tarttua - ja usein se kantaa elämässä.

Pietari kielsi Jeesuksen kolmasti, ennenkuin kukko kiekui. Tajusi kukon kiekaistua ensi kerran, mitä olikaan kolmestakymmenestä hopearahasta tehnyt. Tulo valtaviin tunnontuskiin - meni ja hirttäytyi sitten, kun ei saanut  enää kuolemantuomiota muutettua. Ja kaikki oli ennuestettu jo ennalta. Tämä on kova kohta tarinassa. Aina se säväyttää....

Passio kesti lähelle puolta yötä. Menin nauttimaan pari kuivaa siideriä sen jälkeen - lapsetkin kaikki kavereillaan yötä.

torstai 21. huhtikuuta 2011

Abi terveyskeskukseen, kaalipataa pöytää

Pata se liedellä porisee, tuoksujailmaan levittää
Pääsiäisvapaa on ihan nurkan takana: ihanaa! Sää on mitä mainioin - mustarastas laulaa kurkku suorana koivussa ihan lähellä. Krookukset kukkivat ikkunan takana ja hellalla valmistuu kaalipata. Kotimaisia kaaleja löytyi iso ja pullea pino K-kaupasta - tosin ne painoivat kolmisen kiloa kappale, pienimmätkin. Ostin siis yhden jättikokoisen kaalinpään - kolmisen euroase maksoi. Kaalipata tuli kolmanneksesta - loppuja syöttelen marsuille ja jos vaikka jotain salaattia tekisin. Saa nähdä.

Kaalipataa, olkaapa hyvä!
Abin uusi työpaikka - ja siihen liittyvä kommellus
Olen ollut etäpäivää tekemässä kotona. Aamulla oli herätys jo viideltä - olin luvannut viedä toisen abimme aamulla asemalle josta hänet oli tarkoitus poimia työkaverin kyytiin josta olisivat matkanneet 15 kilometrin päähän töihin. Kyseessä olisi tänään ollut nuoremme kolmas työpäivä - pesulassa puhtaita vaatteita viikkaamassa - mutta eilen, kun hän oli tulossa kotiin töistä, hän kompastu juostessaan bussiin. Kompastu ajotielle ja valkoinen henkilöauto ajoi hänen jalkateränsä yli - molemmat jalat jäivät pyörän alle mutta toinen jalka on yön aikana turvonnut ja on tosi kipeä.

Sen sijaan, että olisin kuskannut hänet asemalle menemään töihin, kuskasin hänet sinne jotta hän saattoi kertoa työkaverille, että ”ei tarvitse odottaa - en pääse töihin koska jalka on kipeä ja menen kohta terveyskeskukseen lääkärille.” Olimme asemalla kuuden jälkeen odottamassa työkaveria, sen jälkeen menimme terveyskeskuksen ensiapuun - joka avautuu kahdeksalta. Sitten kotiin, jossa luin aamun lehden ja tein vähän aikaa töitä. Ja sitten terveyskeskukseen… Siellä oli oven takana jo varttia vaille kahdeksan pitkä jono sairaita - ei kun jonon jatkoksi vaan! Kaksi ja puoli tuntia potilaamme istui odotushuoneessa ja pääsi vihdoin lääkärille joka antoi sairaustodistuksen ja kertoi, että "luita ei ole poikki, turvotus ja kipu hellittävät varmasti tiistaihin mennessä. Jollei, tule takaisin."

Onneksi ei käynyt pahemmin! Auto, joka ajoi jalan päälle, ei pysähtynyt. Bussikuski kuulemma katsoi ikkunasta mitä tapahtui, samoin koko bussillinen ihmisiä. Kukaan ei sanonut mitään… Kysyin häneltä, olisitko sanonut jotain vieraalle ihmiselle, jos olisit nähnyt moisen tapahtuvan. Hän ei osannut vastata.

Kaikki haluavat myötätuntoa, jos jotain tapahtuu. Monikaan ei uskalla sitä antaa jos paikalle joutuu itse.

Työ noin muuten on hiukan haasteellista - matkan takia. 15km on pitkä matka pyöräillä - busseja ei kunnollakulje sinne. Katsotaan kuinka menee - olisi hyvä pysyä tuolla nyt jokunen järkevä aika kuitenkin. Että oppii tuon työn - viikkaamaan ja paikkaamaan paidat hyvin!

Kevät hyppien tulevi!

Pylväit rivissä kaulahuivissa

Kevät etenee sellaista vauhtia, että taaskaan ei meinaa perässä pysyä. Lunta on vain talon pohjoispuolilla ja varjoisissa nurkkauksissa. Kohta alkavat hiirenkorvat ilmestyä puihin, maailmaa muuttuu hetkessä erinäköiseksi. Joka vuosi - ainakin muutamana viime vuonna - olen ajatellut, että ENSI vuonna nautin kevään tulosta, kaikista tuoksuista ja väreistä kunnolla. Silti kevät menee ohi kuin hujaus vain! Eilen satoi muutaman pisaran vettä iltapäivällä´. Kun illan korvalla lähdin töistä, tuoksui ulkona märältä maalta - sepä vasta tuntui hyvältä!

Virkkaaminen on hauskaa!

Lapsen tekemänsavimajan vieressä viimeisin käsityö-setti.
Kide-lanka on hauskaa: kiiltävää harakalle!

Olen virkkaillut iltaisin - samalla kun olen yrittänyt kuunnella Dan Brownin Meteoriittia äänikirjana - Kide-langasta pipon, kaulaliina ja rannekkeet. Aitoa tekokuitua olevassa Kide-langassa on ihania kultahippusia ja lanka on itsessään paksuhkoa ja painavaa.  Ikinä en kuvitellut tuollaiseen sortuvani. Mutta se on hienoa! Kimaltelevia pikku kultajyviä luonnonvalkoisessa langassa - tykkäänpä kovastikin! Lankaa oli ensin yksi, sitten kasi ja lopulta kolme kerää. Tein ensin pipon, sitten kaulaliinan ja kun siihen piti ostaa täydennystä, tein vielä rannekkeet. Ne on aika jykevät vaikka silmukoita ei ole kuin 28. Teen näitä pikku-töitä virkaten ja neuloen koko ajan - pitäisi ryhdistäytyä ja neuloa viime kesän keskeneräiset neuleen valmiiksi; kevään tultua niillekin saattaisi olla pian käyttöä!

Meteoriitti onmuuten kirjana hyvin samanoloinen kuin Dan Brownin muutkin kirjat. Ne löytyvät kirjastosta kaikki äänikirjana joten olen niitä kuunnellut. Tyyliin on jo tottunut; se ei sillä lailla enää säväytä. Lukija on myös sama kaikissa kirjoissa. Ihan ok... Olen nukahdellut kuunnellessa joten joudun aina peruuttamaan öevyä takaisinpäin kappaleen, kaksi. Nukahteluei johdu kirjasta vaan myöhäisestä kuunteluhetkestä ja sikamaisesta väsymyksestä. Mutta kun haluan tehdä jotain omaa -se tapahtuu sitten yöllä....

Neulomine on kivaa - mutta viimeisen vuoden aikana olen huomannut, että virkkaaminen on tosi hauskaa! Olisi vain enemmän kivoja ohjeita joita virkata - pitsiliinoihin ja päiväpeittoihin en vielä ainakaan ole innostunut, tosin.

Jeesus. On ristin aika.
Tänään pääsen Matteus-passion kautta pääsiäisen tunnelmaan. Se kestää yötä myöten joten pikkuinen meni kaverille yöksi. Huomenna lähdetään viettämään pääsiäistä mummilaan. Talvirenkaat rapisevat nastoineenvielä autossa - pitäisi saada kesärenkaat alle jollain keinoin... Meikäläisellä asiat ja niiden hoitaminen tuntuvat kestävän.

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Olo apea ja saamaton

Nämä krookukset olivat kasvaneet lumen alla nupulle.
Kaivoin ne sielstä esiin lauantaina - eivät ehtineet suuriksi.kasvaa!
Nyt on kirkon piinaviikko meneillään. Itselläni on täydellisen saamaton olo, joku piinaa omaa elämää. Olen kuin vanhus - joka paikkaan kolottaa; niskat ja käsivarret kipeät, jalkoja kivistää ja silmät kipeät ja verestävän, vettä vain valuu... nukuttaa niin, että sanoiksi en sitä pukea osaa. Kuolettava väsymys. Tämä päivä ei ollut hyvä päivä töiden suhteen - en saanut aikaiseksi puolia siitä mitä piti.

Helsinkiläiset elikkä HIFK voitti jääkiekon Suomen mestaruuden eli Kanada-maljan tänään. Nuorin lapsi siitä kertoili vaikka ei kovin jääkiekkoa noin muuten seurailekaan. Onnea vaan - asia ei kyllä, kaikella kunnialla, meikäläistä kovin kiinosta- vaikka joskus onkin hauska jääkiekkopeliäseurata - varsinkin paikan päällä.

Täysikuun aika - en ole katsonut näkyykö kuu taivaalla. Komea se on katsella,useimmiten. Täällä kotona kuu ei loista sisään ikkunasta nmiinkuin esimerkiksi kotona maalla. Talvella kun kuu kumotti suoraan pimeään huoneeseen ja valaisi talvisen pihan ja sai huonekalut loistamaan oudon aavemaisesti, silloin tuntui jotenkin jännältä. Luminen piha oli melkeinpä pelottava - sinne saattoi kuvitella vaikka mitä eläimiä ja haamuja kulkemaan!

Maksoin juuri laskuja - yhden lapsen kännykkälasku, Koululainen -lehti ja sähkölasku. Tili taas melkein nollilla. Grrr...Aina sama juttu, voi itku. Lapsille piti kaikille antaa tänään rahaa. 40 euroa yhteensä meni heille. Ei ole huomnenna mitään niistä jäljellä. No - muisto ehkä on!

Timo Soinin Persujen voittoa ja hänen lanseeraamsa uutta sanaa JYTKY on hoettu pitkin päivää - eilis-illasta lähtien - joka paikassa. Tuli jytkyvoitto perussuomalaisille. Kuukauden päästä nähdään jo paremmin, mihin se vie.Ei varmasti mihinkään kamalan radikaaliin.

Entinen kehonrakentaja Kike Elomaa haluaa kulttuutiministeriksi. Hui. Mutta onhan meillä ollut siinä pari suomalaista kulttuuria täysin tuntematonta naista sitä hommaa hoitamassa, ei niin pitlän aikaa sitten ja silti on hengissä selvitty - joten ehkä tämäkin ihan hyvin menee. Kyllä tämä tästä!

Menen nyt pois. täältä koneelta  Oli ankea olo niin tulin käymään, vähön kirjoittelemaan tyhjiä sanoja tyhjälle sivulle.... Horoskoopin mukaan tämä kuukausi olisi koko vuoden paras ja nimenomaan 3.-4. päivä tässä kuussa olisi aivan jotain erityistä. Oliko? No, suku oli meillä syömässä, viettämässä aikaa....

Isot lapset ovat jossain polittisessa jutussa, mikähän se oli... Jotakin epätasa-arvoista asiaa vastustavassa jutussa... Hui kun en muista... Tulisivat kuitenkin ajoissa kotiin, toivon.

Tämä ei ole kovin positiivista puhetta nyt; sitä piti alkaa kehittää, positiivista ajattelua. Huomenan. Ja ihan kohta kun pesen hampaat niin sitten menen positiivisin ajatuksin sänkyyn!  Yötä nyt.

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Vaalit ja partioparaati palmusunnuntaina

Olipa ruuhkainen palmusunnuntai - varsinkin jos ohjelmassa oli äänestäminen, virpominen ja partioviikon avaus partiomarssilla käyden - tai sitä seuraten.

Näinpä oli meillä. Aamu alkoi lapsen viemisellä junalle jo varhain, että pääse Helsinkiin muiden oman lippukunnan marssijoiden kanssa. Marssimista piti vielä harjoitella, solmut ja asut laittaa kohdalleen ja marssijärjestys ja koko hulppea kokonaisuus tarkistaa.


Partiolaiset kokoontuivat Senaatintorille ennen marssia

Hyvin se meni - niin matka kuin itse marssikin. Ekaa kertaa oli mukana, oma partiolaiseni. Reippaasti nousi jalka ja samoin käsi partiotervehdykseen - kolme sormea!

Värikkäät höyhenet
ja koristeet tuulessa
Sitten kotiin, heti marssin jälkeen ja pikapikaa virpomaan! Vitsoja oli tehty tusinan verran - enemmänkin olisi mennyt ja niitä kaverukset pusasivat vielä iltahämärissä, niin, että kaikki koristeet ja varatut pajun oksat saatiin käyttöön. Suklaamunia ja muita karkkeja palkkioksi tuli paljon - iso osa meni heti syöntiin. osa säästettiin. Rahaakin saivat jonkun euron myös.

Aamulla ennätin itsekin ottaa vastaan muutaman virpojan ja palkita heidät suklaamunilla.

Osa virpomispalkkiosta
odottamassa pääsiäistä
Kun itse lapsena virvoin, palkkiot sai vasta pääsiäissunnuntaina. Palkkio oli usein joku pipari, keksi tai kiiltokuva - lähisukulaiset saattoivat antaa suklaamunan tai suklaa-tipun. Nyt palkkion saa heti - ja ne sitten nautitaan myös saman tien. Olen selittänyt lapselle virpomisen historian ja hän sen tietää ja ymmärtää. Käymme myös joka vuosi seurakunnan pääsiäismyyjäisissä ja pääsiäisenä kirkossa joten on asia tuttu. Mielestäni lapsenkin on hyvä tietää, miksi eri juhlapäiviä vietetään. Joulu ei siis ole olemassa joulupukkia ja lahjoja varten ja pääsiäinen pääsiäismuninen takia - ainoastaan.

Tämän vuoden vaalit olivat todellinen jännitysnäytelmä. Kävin itsekin äänestämässä vasta eilen, varsinaisena vaalipäivänä illan korvalla. Pieni jono oli meilläkin vaalipöytien ääreen, niinkuin monissa muissakin paikoissa. Aina mietin, kopissa numeroa kirjoittaessa, että saako omasta numerosta selvää... Seiska neuvotaan kirjoittamaan poikkipuulla ja aaltomaisella yläosalla, ykkönen pelkkänä viivana. Osaankohan oikein? En koskaan muulloin mieti, kirjoitanko oikein, mutta vaalikopissa asia tulee AINA mieleen.

Oma ehdokas pääsi läpi - kun vihdoin kopissa päätin, kumpaa kahdesta vaihtoehdosta äänestää! Nyt vain seuraamaan, mitä hän ja puolue saavat aikaan!

Perussuomalaisten vaalimenestys oli häikäisevä. Kaikki muut puolueet hävisivät, RKP:tä lukuun ottamatta. Jopa Kokoomus joka on nyt suurin puolue, hävisi edellisiin vaaleihin verrattuna. Mutta koska muut puolueet hävisivät enemmän, Kokoomus on nyt suurin. Onpa mielenkiintoista nyt seurata mitä tästä seuraa ja kuinka poliittiset kuviot elävät. Minkälainen hallitus, mitä asioita lähtevät ajamaan... Vaikea on kuvitella tällä hetkellä Kokoomus ja Perussuomalaiset samaan hallitukseen - ja tulisiko siihen mukaan esim. RKP ja/tai joku muu pienpuolue?
Sinivuokot ovat todellinen kevään ihana tuoja!

Mielenkiintoista poliittista keväänjatkoa tässä odotellaan. Onneksi vaalit ovat ohi - siihen vaalipuheiden toisteluun olikin jo aika kypsynyt.

Keväänihanuus on käsillä - vaikka teillä lentävä hiekka ja pöly saavatkin olon kurjaksi. Itselläni ovat silmät kropan heikko kohta - olen saanut kalvot pahasti "poltettua" pari kertaa kun olen ajanut autoa vasten aurinkoa ilman aurinkolaseja. Nyt silmät ovat arat ja kevään kirkas valo ja hikan lentäminen saavat ne heti kipeiksi. Nytkin silmät ovat kirkkaanpunaiset ja luomet kuin nakkimakkarat. Mietin, olenko saanut siitepölyallergian - vai ihanko on sama vaiva pölyn ja valon kanssa kuin ennenkin. Tosi kurjan tuntuista silmät kutisevat kamalasti, vettä valuu… ÄÄÄH.

Tuttavan tytär jolla on aivosyöpä on kovasti mielessä. Kuolema tulee jokaiselle, sen tietää. Se, että kaikki eivät elä vanhaksi ja että syöpä tappaa Suomessakin paljon ihmisiä koko ajan - kaiken tuon tiedän. Silti tuntuu niin surulliselta, että tämä elämänhaluinen tyttö on jo saattohoidossa ja ennuste ei enää pitkää aikaa lupaa. En tunne häntä, en ollenkaan. Silti suren... Ostin hänelle Nora Robertsin Kaukaisen unelman äänikirjana - kuulin, että hän pitää noista kirjoista. Jospa hän saisi hiukan iloa sitä kuunnellessaan. jos enää jaksaa. Kirja on viety hänelle.

Kirjan nimi on jotenkin - niin - kuvaava. Itse kirjaa en tunne; nämä Nora Robertsin kirjat ovat romattista lukemista nuorille naisille - kai. Kaukainen unelma on meillä kaikilla, jonkinlainen. Liekö sairaalla Marialla unelma parantua - en tiedä.

Illalla meilailin opiskelukaverin kanssa - hän oli tuohtunut lapsuusmaisemiensa pilaamisesta ja kertoi siitä. Meilaililmme siitä ja hän sitten kyseli mitä kuuluu. Minä kirjoittelin vastauksen ja hänpä suivaantui, sanoi, että minun ei pitäisi valittaa... En ymmärtänyt mitä valitin, luin tekstini vielä uudestaan monta kertaa mutta en ymmärrä kuinka sanani noin väärin tulkittiin.

Kyllä mieleni niin tuosta pahoitin!  En halua valittaa - mutta ehkä teen sitä tietämättäni. Päätin, että alan kiinnittää huomiota sanoihini enemmän.  Vaikka en tämänkään ihmisen kanssa juurikaan ole tekemisissä - olemme nähneet viimeksi monen monta vuotta sitten - niin en olla valittaja, negatiivinen ihminen. Hän toki sanoi usein, jo aikoinaan, että suhtaudun asioihin omituisesti ja teen jatkuvasti vääriä ratkaisuja niin isoissa kuin pienissä elämän valinnoissa. Hänen seurassaan menin aina jotenkin lamaannuksiin - oli hankala ja kurja olo kun tunsi tehneensä kaiken ihan typerästi. Sama tunne on nyt...

Omiin sanoihin ja omiin mielipiteisiin ja tekemisiin kannattaa kyllä yleisesti ottaen kiinnittää huomiota. Negatiivinen ihminen on raskas tuttavuu, ikävä äiti ja kurja työkaveri. Sillä, että vetäytyy ihan pelkästään omiin poteroihinsa kun huomaa olevansa muden mielestä paska - alkaa erakoksi ei yleensä saa mitään hyvää aikaiseksi. Ei itselle sen kummemmin kuin muillekaan. Itseinho tulee helposti kun joku moittii - siitä minulle on paljon kokemusta. Mutta en liene vieläkään oikein oppinut - paljoakaan. Aina voi pysytellä erossa sellaisista ihmisistä, jotka aina valittavat ja moittivat - mutta oma käytös kannattaa kuitenkin miettiä. Jos vain osaa... Moni ei huomaa omia virheitän - olenkohan juuri sellainen tapaus?

Aloinkin selailla nettiä täst aiheesta - kuinka olla positiivinen. Aiheesta on keskusteluja ja vaikka minkälaista sivustoa määrättömöästi - varsinkin jos katsoo mita muilla kielillä on kirjoitettu. Tästä ajattelin aloittaa:
The Power of Positive Thinking,  Key Point: You are what you think. You feel what you want.

How to be positive - some key rules!

Sluta klaga - lev positivt!

Löyhästi aiheeseen liittyen Taloussanomien tämänpäiväinen artikkeli työpaikan käytössäännöistä.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Kevät on oikeasti täällä

Krookuksia omalla pihalla tänään
Tänään menin ulos raíkkaaseen ulkoilmaan ensimmäisen kerran viime viikonlopun jälkeen - kun kävelyä autole ja autolta ei lasketa mukaan.

Tulppaaneja tuloillaan
Olipa ihanaa! Lumi on vähentynyt kunnolla vaikka seinustoilla ja varjopaikoissa on vielä isot kinokset.

Tänään nähyiin lapsosen kanssa kevään ensimmäinen kimalainen - iso ja pörheä, komea yksilö! Postilaatikon ympärillä lenteli, keltainen värikö siinä kiinnosti...?

Kävimme pääsiäismyyjäisissä - ostettiin pari hienoa vitsaa. Lapsi on tehnyt eilisestä lähtien omiavirpomavitsojaan - aikoo ehtiä huomenna kiertää monetpaikat vaikka päivällä on partioparaati.

Eilen töissä olivat työkaverit koristelleet toimistotiloja pääsiäiskoristeilla. tipuja, kukkoja, koristeltuja oksia oli laitettu pitkinjapoikin. Kivaa - lisää väriä harmaaseen toimistoon!

Iloa työpaikalle!
Huomenna on vaalit - olen menossa äänestämään mutta, hui kamalaa - en tiedä vieläkään ketä äänestää! Puoluuen tiedän, mutta ehdokas on täysin hakusessa. Kaikki joita haluaisin äänestää ovat ehdolla muissa vaalipiireissä! Miksi Suomessa ei ole systeemiä, että saisi äänestää ihan ketä vaan. Muistan jo kouluajoilta, että meillä on d`Hondtin vaalisysteemi joka on aivan valtavan hankala hahmottaa ja liekö niin oikeudenmukainenkaan - sehän suosii suuria puolueita pienten kustannuksella, samaten se suosii suuria vaalipiirejä. Eli etelä-Suomi painottuu tässäkin asiassa!

Muistan, kuinka tätä vaalimenetelmää tahkottiin koulussa päähän oikein kunnolla, belgialaisen matemaatikon kehittämää laskentasysteemiä jossa äänet lasketaan suhteellisesti vertailuluvun mukaan.

Toimistossa eilen
D'Hondtin nimen lausuminen ja kirjoittaminen tuotti myös aikoinaan lukiossa lievästi vaikeuksia. Kaikki syyt muuttaa siis systeemi ovat olemassa!

No - jokatapauksessa menen huomenissa vaalikoppiin ja rapustan jonkin numeron lappuseen. Itse vaali-ilmoituksen olen heittänyt paperinkeräykseen, kai - en löydä sitä mistään. Mutta eiköhän äänestäminen onnistu ajokorttia vilauttamalla kuitenkin...

Satakielen on kuultu laulavan. Peippo on myös kuultu - nähty on monia siivekkäitä joita en tunne; lintujen opettelelu on aina jotenkin jäänyt tekemättä.... Eläinmaailma on aktiivisesti puuhissaan - pesiä tehdään ja monilla on jo poikaset pesissä. Huuhkajalla poikaset opettelevat jo lentämään!

perjantai 15. huhtikuuta 2011

Liekki hiipuu vaikka sen palaa haluaisi

Lilja - kaunis, tuoksuva ja täynnä elämää
Marian päivästä on jo reilut pari viikkoa. Tämä tuli mieleeni kun kuuntelin tuttavan kertomusta tyttärestään. Mariasta.

Tytär sairastui aivosyöpään nuorena aikuisena, pari vuotta sitten. "Sama tauti kuin Tabermanilla" kertoi lapsen vanhempi, kun kuuluisa kirjailija kertoi omasta sairaudestaan. Kirjailija kuoli - mutta tyttö sinnittelee yhä. Nuorempana taistelu kestää kauemmin - tässä tapauksessa.

Kärsimyskukka
Puhekyky on viime päivinä mennyt jo pariin sanaan - ei saa enempää ulos, vaikka kuinka yrittää. Mutta "silmissä on taistelu, elämä haluaa voittaa".

Mutta tyttö ei jaksa enää nousta istumaan, ei pääse liikkumaan - kun ei pääse edes itse kääntymään sängyssä. Koirien ystävä, liikunnallinen ja aktiivinen oli ennen sairastumistaan.

Läheisten tuska on kova. Suru jo nyt on valtava vaikka tyttö, nainen, lapsi on vielä siinä - ruumis pettää hiljaa, syöpä on vahva vastustaja, näkymätön ja ankara.

Henki yrittää taistella vielä.

Voittaako elämä, voiko ihme tapahtua?

Huomenna on Lasaruksen lauantai, muistona Jeesuksen hyvän ystävän kohtalolle - Martan ja Marian veli oli sairastunut ja kuollut. Kun Jeesus ehti paikalle ystävänsä luo jonka sairastumisesta hän oli kuullut, oli tämä jo kuollut. Hänet oli laitettu jo hautaan, kivi oli viritetty haudan eteen. Kuolemasta oli jo neljä päivää, ruumisoli alkanuthaista. Jeesus meni kuitenkinhaudan ovelle, pyysi vierittämään kiven pois ja kutsui Lasarusta. Lasarus tulikin esiin, vielä kääreet käsissään.

Lasarus tuli, hän sai elää vielä Jeesuksen ihmeteon jälkeen.

Sitten, vajaa viikko tämän jälkeen Jeesus itse sai heittää elämänsä ristillä.

Sellainen ihme tapahtui silloin. Nyt meillä on sairaanhoto ja jaihmisiä pelastetaan - tämä tyttö jokakantaa Jeesuksen äidin nimeä on on kuolemansairas - vaikka silmissä palaa elämänhalu.

Miksi hän ei voi pelastua? Vielä jonkun aikaa elää? Miksi ei liekkiin voisi vielä puhaltaa, että se lepattaisi?

Ihmettä odotellessa - aloitamme viikolopun ja vietämme kohta Lasaruksen lauantaita ja palmusunnuntaita.

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Kevät on jo täällä, musiikki soi

Vaikka töissä meneekin näinä aikoina reilusti yli puoli vuorokautta joka päivä, pääsee elämän ihanuuksista silti nauttimaan hetkittäin - tai aika useinkin, oikeastaan.

Olen käynyt useammassa oppilaskonsertissa viimeisten viikkojen aikana. Olen kuullut musiikkia Sibeliuksesta Paganiniin, Schubertista kansanlauluihin - lastenlauluja ja perinteisiä iloisia rallatuksia unohtamatta. Viulu, sello ja basso on soinut, piano, klarinetti, kitara ja hanuri sulostuttanut sävelillään. Liikuttavaa on seurata, kuinka lapsi tai nuori nousee lavalle, kumartaa yleisölle ja soittaa enemmän tai vähemmän jännittäen oman kappaleensa yleisölle - keskittyen puna poskilla tilanteeseen, sitten kumartaen ja etsien esiintymiselleen hyväksyntää vanhempiensa silmistä. Sen saatuaan, nousee hymy huulille ja silmiin. Jossain päin salia istuu aina opettaja joka elää joka nuotin oppilaan mukana. Edessäni istui huilunopettaja taannoin, joka hengitti ja liikkui istuimellaan oppilaansa kappaleen tahtiin aivan kuin olisi itse soittanut.Lapsen kumartaessa lopussa, opettaja huokasi kuin helpotuksesta "hyvin meni".

Hui säi - kuka siellä?

Suomessa on pitkä ja ansiokas perinne musiikin opettamiseen - ja se on hienoa! Musiikkiopistoissa opiskelee tuhansia lapsia joille kaikille jää jonkinlainen jälki lapsena opitusta ja opetelluista asioista - toivottavasti positiivinen sellainen. Ammatti musiikin ei tarvitse olla vaikka siitä kuinka pitäisi. On kuitenkin upeaa, jos osaa soittaa jotakin ja ymmärtää hiukan musiikinteosta, soittamisesta ja nuoteista.

Ja niinhän monet nuoretkin jo tekevät! Niin upeita soittajia olen viime päivinä kuullut ja niin kylmiä väreitä aikaansaavia sooloesityksiä olen kuunntellut ja niistä nauttinut, että huh heijakkaa vaan!

Kevät saapuu - pelkään kovasti, että en ehdi nähdä sen pieniä askeleita juuri ollenkaan kun aina olen töissä! Aamulla huomasin - tai lapsi sen oikeastaan minulle näytti ikkunasta - että hänen ikkunansa takana olivat violetit krookukset jo nupulla - aikalailla pieniä ja kituliaita olivat, mutta kukkaan ne aikovat aueta, aivan pian.


Seurallinen kurre - upeat korvatupsut!

Ja mitä tein minä...? Muistin, että lumi tuli syksyllä omiensuunnitelmien suhteen liian aikaisin - syksyllä ostamani tulppaanit ja pikkuliljat jäivät paperipussiin sen sijaan että olisin saanut ne maahan, multaan talvehtimaan. Aijai. harmittelin asiaa aikani, odotin, että jospa lumi sulaa ja saan sipulit maahan. Mutta tänä aamuna sitten menin pienen kuokan kanssapensaidenjuureen, teinkuopan ja laitoin sipulit, jo hiukanpehmenneet mutta myös itäneet, maahan. Saa nähdä tuleeko niistä mitään - lähtevätkö rankan ulkona ilman suojaa vietetyn talven jälkeen kasvamaan.

Tämä pääsiäiskaktus nauttii
auringosta ikkunan sisäpuolella

Mustarastaita olen nähnyt useita - talvella jäykkinä ja kömpelöinä lintulaudalla vierailleet linnut ovat nyt vilkkaita ja pirteitä, pesäntekopuuhissa. Naarasta en meinannut tunnistaa - vaaleampi se on kuin uros. Suloista!

Orava on vielä talviturkissa mutta vaihtaa varmaan kohta kesävaatteisiin. Niitä näkee päivittäin. Metsähiiri on myös muuttanut pihapiiriin, isokorvainen ja mustasilmäinen - viime vuonna kissa söi sen sukulaiset mutta nämä eivät moista pelkää. Kissa katselee ikkunasta hiiren juoksentelua!

Elämää pihapiirissä ja metsissä on kiva seurata - vaalikeskusteluakin ajoittain. Jälkimmäisestä ei sen enempää - täytyy vain sanoa, että en ollenkaan tiedä, ketä äänestän sunnuntaina. En tosiaankaan - vähän on ajatusta, mutta päätös puuttuu. Vielä. Äänestää kyllä aion.
Kissan lempihupi - tietääkö hiiri olevansa tarkkailtu?

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Neulotaan ja virkataan, vaalikeskusteluja seurataan


Pajunkissoja - jo isoja ja Palmusunnuntaihin vielä aikaa!
Vaaleista ja vaalikeskusteluista - Maikkarin vaalitentissä osaamattomat toimittajat
Maikkarin kanavalla oli vaaliohjelma jonka ajattelin katsoa. Ja katsoinkin - ensimmäisenä puheenjohtajatentissä oli Timo Soini. Huomnenna kehiin pääsee Demareiden Jutta Urpilainen.

Ensimmäinen huomio ohjelmasta, nyt kun se vasta hetki sitten päättyi: minkä ihmeen takia reportterin/haastattelijan täytyy olla sellainen bitch, narttu? Aivan kaamean tapauksen olivat Maikkarin studioon löytäneet - nyt täytyy ihan pakolla sanoa avoimesti ja kohteliaisuuksia välttäen, että on se kumma jos ei tästä maasta parempia ja asiantuntevampia poliittisia toimittajia löydy eduskuntavaalien pääpuolueiden haastatteluja tekemään kuin henkilö, joka ei osaa olla normaalin sivistynyt ja asiansa osaava vaan poliitikkoon kuin lähes rikolliseen riistaan kyntensä aggressiivisesti iskevä ja omat negatiiviset ennakkoasenteet selkeästi näyttävä ilkimys? 

Tämänpäiväinen pihamaisema kuvatkoon Maikkarin likasankojournalismia
Kenen asiaa auttaa, kun poliitikkoa tuodaan kärventämään ennestään suht tuntematon mutta sitäkin teräväkielisempi ja - suoraan sanottuna - paskamainen - reportteri? Lopulta hän toki häpäisi itsensä, ei poliitikkoa - mutta kyllä toivoisin, että näihinkin ohjelmiin voitaisiin edes hiukan korkeampi taso saada - kunnon keskustelu, asiallinen haastattelu eikä pelkkä pottuilu- ja piikittelyohjelma.

Median tavoite on ilmeisesti keinolla millä hyvänsä saada poliitikko lipsauttamaan jotain ajattelematonta ja hölmöä, mielellään jotain oikein mehukkaan idioottimaista, joka voidaan sitten nostaa otsikoihin ja hekumoida oikein kunnolla sillä, miten puoluejohtaja XYZ mokasi. Kukaan ei koskaan puhu median mokaamisesta – mutta tällä kertaa toimittaja oli niin super-huono, että ihme on jollei jotain tehdä. Katsotaanpa, onko samainen nainen kehissä huomenna. Toisaalta – miksi ei olisi. Journo lienee työnantajansa kultakimpale – saa kansan reagoimaan!

Tulee mieleen, että vaaliohjelmia varten koulutetaan varmasti jossain leirillä olemaan ilkeä ja inhottava, esittämään mahdollisimman ohjailevia ja ikäviä kysymyksiä - ja sitten kun poliitikko alkaa vastata, sanotaan heti kohta jotain todella epäkohteliasta ja paskamaista kuten "Tämä tulikin selväksi, siirrytään eteenpäin..." Tai "Lopetetaan ennen kuin lähtee rulla pyörimään” Tämä oli tosi matala suoritus haastattelijakaksikolta - nainen oli tosin aivan hirveä - miehen, Matti Maunun, olen nähnyt aikaisemmin ja hän oli suht tavallisen ja kuivakan oloinen -ei hyvä eikä huono mutta ehkä hänen piikkinsä vain olivat naista miedompia niin jäivät ikään kuin huomiotta. Nainen Eeva Lehtimäki oli kyllä aivan kamala. Missä lie oppinsa saanut; noin aggressiivinen ja asiansa osaamaton toimittaja saa kyllä verenpaineen ylös keltä tahansa. Onneksi Soini ei provosoitunut vaikka provosoitiin; pisteen menivät 100 prosenttisesti haastateltavalle.

Vaalikeskusteluja on luvassa vielä paljon, eri kanavilla. Vaaleihin on pari viikkoa aikaa ja nyt on kuumin aika keskusteluille. itse en tiedä ketä äänestän; muutama hyvä ehdokas on havaittu mutta ovat väärässä vaalipiirissä.

Meillä kuluu isot pinot lehtiä joka viikko.
Lapset ovat perineet äitinsä kiinnostuksen aviiseihin.
Viikonloppu ja sukujuhlat
Lauantaina meillä oli sukua tusinan verran viettämässä mukavaa aikaa. Olin siivonnut kotia kuntoon, tehnyt ruokaa ja kattanut ja laittanut meille paikkoja järjestykseen. Lehtipinkat piiloon sängyn alle! Äiti valitettavasti sitten ei päässytkään tulemaan - oli tosi surullinen asian takia itse, samoin lapset ja minä. Flunssa, kova kuume joka oli laskemassa tosin. Yskä ja kova nuha. Kun on kahdeksankymppinen ja sairastaa astmaa ja keuhkoahtaumaa, sydän- ja sepelvaltimotautia ja vielä jotain muuta niin silloin ei flunssaisena lähdetä monen sadan kilometrin päähän sukuloimaan..Ei tosiaan. Oli nukkkunut kaksi päivää melkein putkeen, kertoi. Ei jaksanut pysyä pystyssä ollenkaan.

Harmin paikka tosiaan.

Me muut sitten istuimme iltapäivää ja iltaa. Pelailtiin, juteltiin, syötiin. Ruokapöydässä kalaseljankaa (lohta ja sampea), lasagnea (1.5 kilosta jauhelihakastiketta ja yli 2,5 maitolitrasta valkokastiketta!), kreikkalaista salaattia kaksi isoa kulhoa ja jälkiruuaksi Sacher-kakkua (8 munan kakku jossa 2 suklaalevyä).Vichy-vettä, olutta, italialaista punaviiniä ja maitoa ruokajuomana ja kahvia lopuksi. Illemmalla sitten tarjosin juustoja viinin kera.

Virkkausta helmien kera. Hauskaa - mutta tuleeko pidetyksi...?
Meillä oli oikein mukavaa! Kutsun suvun meille pari kertaa vuodessa - kerran syksyllä ja toisen kerran keväällä. Näin on jo tehty 20 vuotta. Alussa oli vähemmän lapsia, yhdellä aloitettiin, ja oma isä ja oma mies olivat mukana silloin. Kaikki muuttuu vuosien virrassa  - toivon, että voimme järjestää näitä vielä kuitenkin pitkään - ja vaikea tätä traditiota on nyt enää lopettaakaan - kaikki odottavat ja alkavat kysellä jollei kutsua ala tulla! Joskus tuntuisi tosi, tosi upealta saada tehdä näitä kekkereitä jonkun kanssa, ei ihan yksin. lapset eivät pahemmin halua auttaa - tllä kertaa vanhin teki salaatin, nuorin imuroi oman huonnesa ja keskimmäinen auttoi suklaakakun kuorruttamisessa Siivoamiseen ja vihannesten pilkkomiseen pyysin myös apua - mutta sitä ei herunut "Ei ehi, pitää mennä".

Korttia pelattiin illalla ja talossa oli lattiat täynnä nukkujia yön yli. Aamupalan jälkeen, puoleen päivään mennessä sunnuntaina, oli talo sitten jo tyhjentynyt ja olimme taas keskenämme.

Ensi viikonloppuna mennään äitiä tapaamaan kun hän ei päässyt tänne meille. Lähetin hänelle lasagnea ja kakkua veljen mukana että sai edes vähän maistaa mitä tarjolla oli!

Käsityöt seuraavat mukana


Oranssia lankaa ostin pari viikkoa sitten tutulta käsityön tekijältä kirpputorin pöydältä. Ihanaa, täysvillaista ja kaunista Smart-lankaa! Oma suhde oranssiin väriin on aika outo; sain hillittömän himon oranssiin väriin toisen lapsen synnyttyä - ristiäisissä olin pukeutunut täysoranssiin mekkoon ja sen jälkeen olen yrittänyt tainnuttaa oranssinhimoa erinäisin keinoin - mutta se vetää puoleensa minua kuin vahva magneetti rautalankaa. Miksiköhän? Ennen tätä (outoa?) oranssiin hurahtamista en pitänyt siitä väristä ollenkaan - vaatteissa pidin sinisestä, viininpunaisesta, armeijan vihreästä - ne toki olivat muotivärejä silloin, eri sävyissä ja vähän eri vuosina. Ruskeaakin suosin, hetkittäin. Nyt pidän lilasta/violetista oranssin ohella. Noin ylipäätään pidän väreistä.

Rannekkeet ovat toisesta päästä
valkoiset, toisesta oranssit
Oranssia villalankaa siis ostin. Kunnon appelsiinioranssia. Tein sukat - jotka taitoin harmaalla. Jotenkin häpeän - outoa kyllä - oranssin himoani. Sitten tein samaisesta oranssista langasta rannekkeet. Molempiin neuloi lettiä; sitä on hauska neuloa. Sain lettineuleet valmiiksi, aloin virkata, kun en muuta keksinyt, violetista langasta rannekkeita. Lankaan pujotin vaaleita helmiä. Olisin pujottanut pienempiä violetteja helmiä mutta en saanut niitä lankaan... Täytyy kokeilla mustaa lankaa ja toista mallia; en ihan tiedä saanko noista violeteista rannekkeista oikein siistejä... Hmm. Saa nähdä.

Kiva on kaikkea tehdä, kuitenkin. Tosi kiva!
Oranssia lettiä, lämmittää varmasti

Kaksi viime kesäistä neulepuseroa olisi tarkoitus saada tämän jälkeen pusattua valmiiksi. Kiiltävän kellertävä ja violetti. Toinen letillä ja toinen ihan sileä. Puuvillaa, kesäisiä lankoja ja heleitä värejä. Nelosen puikoilla, pitkähihaisia.

Tällaista tällä kertaa. Kaikki hyvin. Töissä on kiire mutta niinhän kaikilla on. Mitäp siitä.

Horoskooppi lupailee muuten huhtikuusta menestyksekästä työrintamalla. Kävin lukaisemassa. Pidetään tämä mielessä ja tarkastetaan tilanne kuukauden päästä! Täytyy vaan satsata ja paahtaa kunnolla tämä ja ensi kuu, sanoo pitkä kuukausihoroskooppi. No, yritetään!