tiistai 30. elokuuta 2016

Ruokaa - pakko saada joka päivä!

Kuutta eri mannaryyniä koti-kaupassamme. Kallista, halpaa ja siltä väliltä.
Nyt kun tässä on kunnia olla ihminen, joka ei käy töissä vaan elelee niukoilla varoilla kotosalla, on usein tiukkaa rahasta. Viime aikoina oikein supertiukkaa. Rahapula kulminoituu usein ruoka-asioissa. Laskuja ei voi jättää maksamatta, muuten käy tosi huonosti. En missään tapauksessa halua joutua tilanteeseen, jossa laskut kuten sähkö, kännykkä-, netti tai vakuutuslasku menee perintään - tai mikään muu lasku. Asumiseen liittyvä, esimerkiksi. Siksi makselen niitä laskuja niin hyvin kun voin ja jos tulee ongelmia, soitan ja sovin pidemmästä aikataulusta. Hammaslääkärilaskun kanssa piti kesällä niin tehdä, esimerkiksi. Tämän seuraus on tietenkin sitten se., että rahat on loppu ja ruokaan on nahtisti rahaa. Joskus olen joutunut  keräämään pulloja, että saan jotain ruokaa pöytään ja eläimille.
Omenapiiras kaneliomenista saatiin ulos uunista! Murotaikinaan leivoin.
nautitaan lämpimänä kylmän vaniljakastikkeen kera. Kahvia kyytipojaksi!

Minulle on tullut monen mielestä älytön tapa kun käyn ruokakaupassa: katselen tuotteita ja niiden hintoja! Tutkiskelen silkasta mielenkiinnosta, mitä hyllyillä on, mitä ne maksavat ja miltä pakkaukset näyttävät. Mannaryynit esimerkiksi kiinnittävät huomion: tuote on varmasti aika lailla sama kaikissa pakkauksissa, silti niitä on kuutta lajia omassa S-marketissamme - onkohan City-Marketissa kaksikymmentä erilaista vaihtoehtoa? Itse ostin tietenkin sen halvimman. Kallein on luomua ja yhdessä paketissa on kaakaota sekoitettu joukkoon. Öljyjä on myös aivan hirveän paljon - avocado-öljystä manteliöljyyn ja erilaisiin eksoottisiin tuotteisiin, joista en tiedä käyttötarkoitusta. Ei varmasti kaikki paistamiseen - osalla voi varmasti hoitaa myös ihoa...

Muotiruokia tulee muutama joka vuosi. Proteiini jota laitetaan joka paikkaan ja sitten saadaan hinta hilattua ylös on viime aikojen suosikki. Kaikenlaiset terveysruuat on toinen "uutuus". Vanha sielu tietää, että halvallakin saa terveellistä - mutta markkinoija on tietenkin ammattinsa osaava ja paketoi uus-terveellisen tuotteen niin, että se käy kaupaksi ja mielletään arvokkaammaksi, siis sen hinta on kalliimpi. Ja sitäpaitsi: kaikkihan haluavat syödä terveellisesti, eikö? Muuten et ole hyvä ihminen!
Tämän hetken muotiruoka joka on aina loppu: nyhtökaura.
En ole maistanut, enkä ole hankkimassa.
Seuraan keskustelua, katson tyhjiä hyllyjä!

Nyhtökaura on super-hot tällä hetkellä. Sitä saa jos jonottaa tai  varaa tuotteen hyvissä ajoin hyllyn taakse. K-kauppias ainakin auttaa siinä! Uskomattoman hyvä markkinoija täytyy olla tuolla tuotteella. Sana nyhtökaura kyllä on mielestäni ihan hölmö - mutta jälkikasvuni mielestä "siis tosi hyvä nimi. Sitähän niinku nyhdetään suuhun." Näin kertoi yksi nuoristani joka tosin ei ole päässyt tuotetta maistamaan - kun se on aina loppu! Hänelle otin tuon kuvan nyhtökaurahyllystä joka ammotti tyhjyyttään vaikka edellispäivänä oli mainostettu, että nyt sitä saa. Tulee jotenkin edesmennyt Neuvostoliitto mieleen!

Omenapiirakka vaniljakastikkeella.
Ihana syksyherkku, ei kallis!
Ruoka mielessä usein, nykyään
Kun näin on, tulee ruokaan ihan erilainen suhde kuin aikoinaan työssä käydessä.Se aika tuntuu jo kaukaiselta - vaikka ei siitä niin kauan ole, loppujen lopuksi! Siis siitä ajasta, kun menin aamuisin töihin, tulin illalla kaupan kautta kotiin ja tein meille jotain hyvää ruokaa. Töissä kävin useimmiten ruokalassa lounaalla työkavereiden kanssa - söin salaatin, lämpimän ruuan, voileivät ja jälkiruuan. Nyt moinen luksus tuntuu todella kaukaiselta unelmalta!

Lämmin ruoka maistuu jotenkin paremmalta nyt, siltä tuntuu. Ainahan ruoka on hyvää - nyt sitä ajattelee usein kun ei aina tiedä, mitä ruuaksi tekisi - mitä pystyy ostamaan. Kun ruoka ei ole enää selviö, sitä arvostaa enemmän. Paljon enemmän.

Spagettia ja jauhelihakastiketta, juustoa.
Viinimarjalehtimehua. Perusruokaa.
Aamuisin yritän syödä puuron ja kahvin jolla selviän hienosti iltapäivään. Hyvä ja edullinen aloitus päivään! Joskus teen voileivät puuron sijasta. Reissumies-leivät ovat halpoja - muuten leipäkin on aika kallista joten ostan siksi reissaria useimmiten, ovat paahdettuinakin hyviä. Viikonloppuna leivoin itse leivän ja sämpylöitä - tosi hyvää tuli leivästä, ja edullista. Leipä vaan kuivuu nopeasti eikä meillä ole pakastinta, joten kahdelle ei oikein kannata leipoa. On harmi, jos joutuu pois heittämään.

Teetä latkin usein pitkin päivää, kuppikaupalla. Tapa, josta on vaikea päästä eroon.

Tämä annos tofua (-50%)  ja wok-vihanneksia maksoi n. 54 senttiä. 
Iltapäivän alussa on nälkä jo aika huima, yleensä. Marjoja jos on, tai vaikka nyt omenoita, voi tehdä jonkinlaista pirtelöä - se täyttää mahan hetkeksi. Mutta maha huutaa lämmintä ruokaa! Sen säästän kuitenkin siihen kun lukiolainen tulee kotiin - teen jotain hänelle, syön itse jotain edullisempaa kuten vaikka wokkivihanneksia.

Äidin lihapala uuniin menossa, pari viikkoa sitten. Paljon suolaa!
Viikonloppuna tulee yleensä muitakin syöjiä ja on muutenkin kiva syödä vähän paremmin silloin, jos vaan voi! Saahan joskus todella hyvää halvallakin - varsinkin jos metsästää noita ylipäiväisiä ruokia. Joskus niitä saa ihan muutamalla sentillä - viime viikolla sain vanhaksi menneitä ruoka-aineita halpa-ketjusta viidelläkymmenellä sentillä. Paikallisen K-kaupan nuori tyttö-kassa myös möi jokin aika sitten pari päivää aiemmin vanhaksi mennyttä lihaa eurolla paketin. Tiedän, että sitä ei saisi myydä ollenkaan - mutta onneksi sain sen noin. Parempi noin kuin että liha menisi roskiin. Kauppias ei varmaan olisi itse myynyt; olen joskus yrittänyt saada halvalla jo vanhaksi mennyttä, tai vaikka vain viedä pois mutta eihän niitä anneta, ne heitetään roskiin!

Viikonlopun pizza ennen juustoa. Siis olipa tosi hyvää!
Kun ihmiseltä menee melkein kaikki raha asumiseen, on ruoka melkein luksusta! Ja niinhän se on ollut aina ennenkin  Suomen historiassa. Isovanhemmat laittoivat pettua leipään, jatkoivat ruokia vaikka millä keksinnöillä, että saisivat jotain mahaan. Kahvin tapaista tehtiin voikukan juurista. Joku ihme on saanut meidät uskomaan, että nyt on eri asia. Nyt on kuitenkin asiat hyvin menneeseen verrattuna, ei voi valittaa!

maanantai 29. elokuuta 2016

Kävelyä pimeässä ja valoisassa

Kuuset, nuo upeat ja tuuheat, tuoksuvat ja kotoisat!
Viikonloppuna oli kovin tuulista. Osassa maata oli myrsky ja puita kaatui taas valtavasti, taloja jäi sähköttä. Koska eletään vielä elokuuta, puhutaan kesämyrskystä. Myrskyille annetaan nykyään aina nimi,  yleensä se nimi, jonka nimipäivä on myrskypäivänä. Lauantaina oli Raulin nimipäivä jotenka siitä tämän myrskyn nimi. Rauli-myrsky siis repi puita juurineen ja irroitteli kattoja ja sai kaikenlaista tuhoa aikaan eri puolilla maata.

Maamies on jo kyntänyt suuren pellon metsän reunalla.

Olin itse metsässä kun tulli oikein tosi kovaa. Kuuntelin puiden suhinaa ja kohinaa, katsoin kuinka suuret männyt, koivut ja kuuset taipuivat ja taas nousivat. Haapojen normaali, vieno ja ihana suhina oli nyt oikein kunnon kohinaa. Puut taiuuivat tuulessa kuin tanssissa, musiikkina korviahuumaavassa kohinassa. Oli vain tuulen ääni ja tanssivat puut - mitään muuta ei kuulunut kovassa tuulessa.

Höyhen metsäpolulla
Nautin valtavasti metsässä myös tuulen aikaan - luulen, että nautin siellä kyllä melkein aina, vuoden- ja vuorokauden ajasta riippumatta.

Pari viikkoa sitten olin muutaman lapsuudenystävän kanssa viettämässä iltaa naapurikaupungissa, siellä missä aina teini-  ja nuoruusvuosina pyörimme. Kotia kohti läksimme puolen yön paikkeilla - silloin, kun yö on aivan pilkkopimeä. Aikoinaan kuljimme 10 kilometrin matkan liftaamalla tai polkupyörillä - busseja ei tosiaankaan siihen vuorokaudenaikaan maalla kulje, ei silloin eikä nyt. Nyt, kun olemme jo kaikki tanakasti keski-iässä, emme kulkeneet polkupyörällä emmekä peukalokyydillä vaan autolla menimme kylältä kaupunkiin.
Ovi saunaan

Autoileva henkilö jäi kaupunkiin kun ilta paikallisessa soittoravintolassa päättyi. Kaksi meistä otti taksin osaksi matkaa, parikymppiä maksoi kyyti omalle kylälle, siihen entisen maitolaiturin paikalle. Pyysimme taksin jättämään meidät keskelle synkkää pimeyttä ja taksikuski ihmetteli, miten osaamme jatkaa eteenpäin. No, kyllähän ihminen oman maisemansa tuntee kun siinä on satoja kertoja kulkenut! Näin uskoin - ja kummasti jalat kulkevat tiellä kuin tuttua rataansa - vaikka aikaa edelliskerrasta on kulunutkin jo jonkin verran; autolla ja valoisassa on enemmän tullut viime vuosina kuljettua! Ystävä lähti tieltä omaan kotiinsa muutaman talon ja ladon ja navettarakennuksen ohi - minä jatkoin toiseen suuntaan parin kilometrin matkan ensin tien viertä ja sitten omaa pikkutietä joka on kahden pyörän tekemä "kärrytie" metsän läpi. Pari ylämäkeä, pari jyrkkää mutkaa ja yhden laakson läpi - valoisalla ihan kiva, pimeässä pitää kulkea melkein hajun varassa! Onneksi on hyvä hajuaisti! Metsä oikeasti haisee - tuoksuu - erilaiselta eri paikoissa. Kun ne tuoksut oppii, helpottaa se jo kulkemista.

Puronen
Pimeys oli toden teolla läpitunkematon. Taivas oli pilvessä joten yksikään tähti tai kuu ei valaissut tietä. Muutama hepokatti vetäisi muutaman soinnun sinä aikana kun taapersin pimeydessä, mutta eivät nekään ihan pimeässä sirittele, edes elokuun alkupuolella. Oli melkein epätodellinen olo; kuljin lapsuuteni ja nuoruuteni tietä, metsän reunaa ja tien poskea - tieosuudella hohti asfaltti hiukan muuta maisemaa vaalempana, aivan kuin se olisi hiukan kiiltänyt ja näyttänyt minulle reittiä. Aivan hipihiljaista oli, ei yhtään autoa, ei valoa - ei mitään. Lämpöä oli ehkä 10 astetta - sopiva kävelylämpötila, pienessä huppelissa  taisin vielä saunan ja illanvieton jälkeen.

Tuntematon pihapiiri
Tunsin valtavan hyvän olon sisälläni kun kuljin siellä pimeässä. En pelännyt yhtään, en mitään - en usko edes petojen metsästävän noin pilkkopimeässä - enkä ylipäätään usko, että mikään muu peto kuin toinen ihminen kimppuun hyökkäisikään. Eikä tuolla maalla nyt varmasti kukaan ihminen silloin liikkunut. Mutta mistäpä tiedän. Joku kettu tai muu on varmasti minut nähnyt. Tai joku isompi eläin - olinhan suurpetoalueella jossa oli jokunen viikko aiemmin karhu tallustanut. Mutta jos karhu tai hirvi huomasi ihmisen, mitäpä siitä - jatkoivat rauhaisasti oleiluaan ja uniaan!

Kun siirryin kävelemään asfaltoidulta tieltä omalle metsätielle, alkoi kuitenkin pimeys olla haastava. Metsä on istutettu 60-luvun puolivälissä eli kuusikko ja sen jälkeinen männikkö ovat tiheitä. Jouduin aika ajoin pitämään käsiä edessä, siltä varalta, että jalat vievät kapealta polulta metsän puolelle. Kävelyyyn meni aikaa - mutta eipä se haitannut. Omaan pihapiirin tultuani hipsin suoraan aittaan ja heitin vaatteet tuolille, kömmin peiton alle. Pesut hoidin seuraavana aamuna.

Ensi kerralla otan taskulampun mukaan - oli miten oli. Ehkä jopa otsalampun!

Traktorin kopista saattaa nähdä monelaisia eläimiä, lintujen lisäksi.
Nyt oli traktori jo toisaalla.

Naapurin kaunokaiset
Mietin, miten jotkut ihmiset pelkäävät pimeää - vaikkapa omaa, tuttua pihapiiriä heti kun pimeä tulee, vaikka piha aamulla, päivällä ja illalla on ihan turvallisen oloinen. Miksi se yöllä olisi turvaton? No - kun ei näe, ei voi tietää. Ja kyllähän tosiaan yöllä rosvota ja ryövärit usein liikkuvatkin.

Tulipa pitkä pätkä höpinää! Metsässä, teiden varsilla ja katuja olen tallannut joka päivä - koiran kanssa kuljen eri paikoissa, katselen luontoa, pihoja ja taloja. Joskus eläimiäkin - oravien ja rusakoiden ja tuttujen lintujen lisäksi tulee joskus jotakin harvinaisempaa esiin piiloistaan. Kanalinnut, palokärki ja käpytikka ovat kivoja kohtaamisia, ketuista puhumattakaan; niitä ei ihan joka viikko niitä näe! Korppi on kiva nähdä ja kuulla; se on hieno, älykäs lintu niinkuin muutkin varislinnut.

Tästä otuksesta en tykkää. En, en. Ei ole ukko-etana vaan Espanjan siruetana

Tässä jotain täysin turhaa:
lasikala. Mistä se on meille
ilmestynyt, sitä en tiedä!

Sen sijaan tuo ruskea  jätti-etana: YÄK! Onneksi niitä ei omassa pihassa ole - siellä sen sijaan majailee tuhottomasti kotiloita. Monet sekoittavat tuon ruskean viesraslajin ja suomalaisen, metsissä elävän ukkoetanan keskenään. Ne ukko-etanat joita olen nähnyt, jo lapsena, ovat olleet mustia ja niillä on ollut valkoinen maha. Kuvissa olen nähnyt kirjavia ja raidallisia myös. Niitä ei saa tappaa - kuuluvat luontoon toisin kuin nuo ruskeat ällötykset jotka leviävät kulovalkean tavoin.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

torstai 25. elokuuta 2016

Omenoiden aikaan

Siellä se lymyää piilossa kuin pesässä, ainokainen omena. Näetkö?
Oman nuoren omenapuun - no onhan se jo yli 10 vuotta keittiön ikkunan edessä varttaan venyttänyt - ensimmäinen hedelmä kasvaa yli nelimetrisen puun keskellä, ihan ylhäällä. Katselen omenan kasvamista ja paisumista ja mietin, milloin se putoaa, tai miten saisin sen alas. Hyvin suojelee äiti-omenapuu lastaan.

Vanha, sammaloitunut
puu, täynnänsä sekin
Keväällä puussa oli muutama kukka - kahdessa eri paikassa, ihan pienet kolmen-neljän kukan tertut ja yksi kukka on nyt siis kypsymässä, se kaikkein korkeimmalla ja piilossa kukkinut kukka. Joku hyönteinen on sinne tiensä alkukesänä löytänyt ja puu kantaa ensimmäisen hedelmänsä nyt. Onnea vaan, omppupuuni! Siinä se nytkin huojuu, pienessä tuulessa -  hedelmä suojassa kuin turvallisessa pesässä tuolla keskellä lehvästöä, ei se hevin putoa sieltä.

Toivottavasti puu innostuu hedelmän teosta ja suo meille uusia omenoita tulevina vuosina. Pitäisi saada maistettua tuo hedelmä - en edes muista, minkä niminen omena tämä on. Muistan kyllä, kun puun hankin puutarhalta, sain sen myyjän kanssa aseteltua autoon suuressa mustassa ruukussaan. Puu tuli meille,  perheelle jossa oli kolme lasta ja kaksi aikuista. Pienin oli vielä ihan taapero, hän joka nyt on lukion aloittanut.

Kaikenlaisia ajatuksia tulevasta risteili silloin päässä, toiveita ja unelmia - paras ehkä olla niitä enää ajattelematta! Puu on kuitenkin kasvanut hyvin - samoin kaikki lapset. Kaikki ovat terveitä.

Naapurustossa näitä omppupuita on paljon.
Tuoksuvia, hedelmistä raskaita. Ihania

Tammi
Hankin omenapuun elämäntilanteessa joka oli toinen kuin missä nyt olen. Istutin sen liian kiireesti - itselleni hyvin ominainen tapa toimia; hätäisesti, miettimättä tarkkaan asiaa loppuun saakka. Nyt vuosien saatossa on selvinnyt, että se on liian lähellä taloa. Tai no, onhan se ollut sinällään selvää alun alkaen - mutta myönnän sen nyt auliisti. Hölmösti istutettu.

Mutta annan sen olla tuossa - ei se ketään tuossa häiritse. Ja eihän sitä siirtää voi, vain kaataa. Kissa istuksii sen alla usein, linnut sen oksilla ja niitä sitten katselen keittiön ikkunasta. Viereen on tullut tammi, nyt jo kohta puolitoistametrinen. Se on noin metrin päässä omenapuusta, vielä lähempänä ikkunaa ja taloa. Katolta vyöryvät lumimassat ovat molemmille iso riski - katsotaan, kuinka ne selviävät.

Kehäkukkia pitää aina olla.
Ihanan energisiä, kirkkaita ja loistavia!

Kehäkukkia hankin joka vuosi. Laitan siemenet maahan ja seurailen, kun ne alkavat nousta. Haluan aina, että minulla on niitä eri väreissä - keltaisia, oransseja ja tummia, melkein punaisen ja ruskean sävyisiä. Ne ovat kuin pieniä aurinkoja - kukkivat yleensä ihan lumen tuloon saakka. Muutama vuosi sitten kukki yksi sitkeä ihan joulukuun alkuun saakka. Tänä vuonna yritän ottaa näistä siemeniä ensi vuotta varten.

Kävelyreitillä oli useampi sulka. 
Luultavasti emme tässä kodissa enää hirveän monta vuotta asu - ehkä 3 - 4 vuotta enintään. Lukion loppuun - tai mistä sen tietää, ehkä muutamme jo piankin.

Nyt ovat puut tuossa ikkunan edessä. Tammi sai alkunsa kun heitin terhon pihalle jokunen vuosi sitten. Nopeasti se ainakin näin alussa kasvaa. Nyt tammessa on hiukan jotain härmää - on ihan harmaa. Hih, miten rimmaa!

Puolukoita kävelyreitin varrella. Nam, makeita ja hyviä ovat.
Olen syönyt omenaa, tuota kauden superhedelmää jo niin paljon, että mahassa kipristelee. Luumuja ja kriikunoita toivoisin saavani - tiedän paikan, josta voisin kriikunoita hakea, mutta sinne on pitkä matka. Kriikuna-mehu on NIIN HYVÄÄ.

Vielä toinen kuva piileskelevästä omenastani. 

keskiviikko 24. elokuuta 2016

Henkistä taistelua maksuhuojennus-anomuksen kanssa

Ikkunaprinsessa odottaa täytettä ruokakuppiin
Tänään on päivä kulunut nahkeassa matalalennossa. Joskus vain menee niin - ulkona on hieno ilma, mutta itsellä on olo kuin tahmassa kävelisi. Nukuttaa, vaikka ei pitäisi. Mikään ei huvita - vaikka pitäisi vaikka mitä puuhata.
Aamupuurolla päivä käyntiin. Maistuu omenasoseen kanssa.

Kukka ilahduttaa
Omena päivässä pitää lääkärin loitolla
Kävin tietenkin koiran kanssa ulkona heti aamuvarhaisella. Kuskasin teinin junaan ja sitten mentiin kävelylle jo seitsemän tietämillä. Nappasin muutaman maahan pudonneen valkea kuulas-omenan jotka olivat pudonneet puusta pois omistajan pihasta. Omenapuut ovat tosi täynnä nyt - valkea kuulas on hyvä omena nyt syötäväksi, tähän aikaan kun ne eivät vielä ole ihan kuulaita! Olen järsinyt tänään puolisen tusinaa omenaa, valkeita kuulaita ja punakaneleita ainakin, pari huvitustakin. Niistä saa vitamiiineja - pysyy lääkäri loitolla nyt, varmaan. On se kyllä pysynyt loitolla ennenkin - ei ole näkynyt näillä nurkilla valkotakkeja. Näin sitten jatketaan, terveinä pysytään.

Koira odottaa, että heitän sille omenoita niinkuin maalla teen - siellä on tuhat ja yksi omenaa joten heitän niitä huonompia sille pitkään matkaan - koira hakee ompun muutaman kerran ja järsii sen sitten suuhunsa! Hauska tyyppi se on, hyvä kaveri.


Raikkaat pyykit, puhtoinen tuoksu. Ihanaa, kun voi kuivattaa pyykit pihalla. 

Hakemuksia ja anomuksia
Pyykkipoika meni rikki.
Pientä askartelua, osaan varmasti.
Tein yhden työhakemuksen, lähetin menemään. Enempää en tänään jaksanut. Tai siis energiat on niin vähissä, että en saanut aikaiseksi. Iltapäivällä tein myös hakemuksen yhdestä teinin harrastus-maksusta: Anon alennusta kurssimaksuihin, koska oma rahatilanteeni on niin huono. Laitoin huiman määrän liitteitä hakemukseen - maksukuitteja ja tositteita rahatilanteesta. Oppilaitos on kunnallinen joten  toiminta antaa mahdollisuuden ainakin hakea maksun kohtuullistamista, jos lapsen perheellä on kireä taloustilanne tai muutoin sosiaalisia ongelmia.

Tein hakemuksen käsin kuten neuvottiin. Allekirjoitin sen. Viime viikolla olin käynyt printtaamassa lomakkeen kirjastossa, tänään kävin skannaamassa sen eteenpäin. Alkuperäinen piti viedä oppilaitokseen, skannattu lähettää sinne sähköisesti. Tunsin itseni koko homman ajan jotenkin likaiseksi. Syylliseksi. Kuin olisin pahanteossa, niinkuin mummi olisi sanonut. Kai tavallaan olinkin; onhan minulle aina opetettu, kotona ja koulussa, että pitää omat asiat kuntoon itse hoitaa.

Uhh. Vein hakemuksen oppilaitokseen pari tuntia sitten. En ilennyt mennä kansliaan joten laitoin hakemuskirjeen postilaatikkoon joka on kiinnitetty seinään oven viereen. Hävetti ihan pirusti!
Villiviini tekee ahkerasti lehtiä vaikka sitä leikkeleekin aika roisisti.

Oman tilanteen hyväksyminen, ei se helppoa ole
Totuus on, että jollen saa alennusta hintaan, joudun ottamaan teinin pois harrastuksestaan - jossa hän on ollut 3-vuotiaasta saakka ja tarkoitus olisi suorittaa kaksi loppukoetta kevääseen mennessä. Se on tärkeää jo jatkon suhteen ja erityisen tärkeä hänen itsensä kannalta - hän on menestynyt hyvin joten olisi kiva saada vielä jatkaa. Uskon, että asia hoituu, varmasti niin.

Tämä hakemus, tai anomus kai se on,  on ollut suuri syy kehnoon oloon jo useiden päivien ajan. Olen jahkaillut sen täytön kanssa vaikka oikeasti sen saa nopeasti tehtyä. Nolous, häpeä, ihmeen odottelu (lottovoiton???!!!) on saanut minut jättämään homman viime tippaan. Pari viikkoa on mennyt miettiessä asiaa! Nyt se on vihdoin tehty - toivottavasti saan unohtaa tuon nolouden pian! En tiedä milloin vastaus tulee - luulen, että johtokunta käsittelee ne jo ensi viikolla.  Jollen saa alennusta, tuntuu olo varmaan vielä kaameammalta. Pienellä paikkakunnalla asuva ei mielellään kertoile omasta ahdingostaan muille - se on noloa! Nyt ei vaihtoehtoa. Rahat on tiukemmassa, tilanne kireämpi kuin koskaan - opiskeluaikaan oli tiukkaa, mutta ei tällaista. ja nyt on vastuu lapsesta ja kolmesta eläimestä. Opiskeluaikana pystyi menemään siivoamaan muutamaksi päiväksi - sillä palkalla sitten pystyi syömään. tai meni tarjoilemaan, keittiössä sai syödä ilmaiseksi. Nyt on toiset ajat, eri maailma.

Minulla on itsellä nyt kukkarossa 1,10 euroa rahaa. Tilillä ei kai ihan sitäkään.Seuraavan kerran saan rahaa kun lapsilisä tulee ylihuomenna - mutta se menee laskuihin kokonaan. Sitten ehkä saan lainattua jonkun kympin ruokiin. Työttömyystuki tulee noin  seitsemäs päivä. Tiukkaa tekee  nyt - siksi pysyttelen täällä kotosalla ja ottelen kuvia, jahka viitsin, näiltä kotikulmilta. Kun kuvaa, näkee maailman hiukan toisin. Pieni - usein kaunis - pala kerrallaan.

Money, money

Kävin oikeusaputoimistossa kyselemässä oman ja lapsen tilanteesta kesällä. Siellä juristi sanoi minulle kaunistelematta, että olen köyhä, uus-köyhä. Se säpsähdytti. En ole niin itseäni kokenut - en kai ole halunnut. Aikaisemmin elin ihan toisessa kuvitelmassa, mielikuvassa. Mutta tottahan se on. Kai... Tälle hetkellä ainakin - ehkä vielä joskus olen rikas!!!

Äidin luo auttelemaan en nyt myöskään pääse. Eletään hetki kerrallaan - niinkuin aina paras tapa onkin!
Versoo se, lujasti!

tiistai 23. elokuuta 2016

Elokuinen metsä kutsui: kaunis on!

Siinä se jo on, keltainen vaahteran lehti.
On elokuu, kanerva kukkii ja metsä on täynnänsä sieniä. Kun ei sada, ilma on ihana hengittää - metsässä tosin tuntee selvästi mätänevien sienten hajun. Joskus näkee valtavia mustia mätäneviä sieniä - usein kai jotain lehmäntatteja - metsässä ja haju on sitten sen mukainen.

Hyvin on vehreää kalliollakin. Kuivuus ei kiusaa tänä vuonna.

Koivun punikkitatti
Tänään aamulla oli kiva kävellä lenkki metsässä koiran kanssa. Työttömän "iloja" lienee, että pääsee kävelemään metsään vaikkapa keskellä kirkasta aamupäivää. Metsässä ei näkynyt ketään, missään. Ei ihmisiä, ei eläimiä. Taisi siellä pari lintua pyrähdellä kuusen latvuksissa, mutta iso osa muuttolinnuista, varsinkin hyönteissyöjistä, on jo lähtenyt etelään. Eipä muuten ollut hyönteisiäkään kiusaksi saakka metsässä! Hirvikärpäsiin en ole vielä ollenkaan törmännt ja punkkeja ei ole ollut hetkeen turkista tai omasta nahasta kerättäväksi.

Puolukat ja mustikat sovussa
Puolukoita pitäisi lähteä keräämään - mehua ja hilloa olisi kiva saada ja voisi tehdä vispipuuroa! Vielä en ole tänä vuonna puuroa tuoreista marjoista vispaillutkaan. Mustikoitakin voisi vielä saada yhteen soppaan. Metsästä saa mielen virkistyksen lisäksi paljon kotiin kerättävää.

Metsä - ja luonto ylipäätään - on kaunis, melkein aina. Hyvä mieli tulee, kun siellä taapertaa. Ainakin vähän parempi olo tulee kun sinne menee vaikka murheet välillä meinaavat kaataa ihan maahan. Itse suren taas kerran rahan puutetta; laskuja ja laskumuistutuksia tulee pakollisista jutuista vaikka rahaa ei ole. Elän periaatteella, että mitään, paitsi ihan, ihan pakollista ei osteta - yksinkertaisesti siksi kun ei voi ostaa; ei ole rahaa. Mutta kun teini nyt aloitti lukion, on tuokin viisaus ontto: lukioon on pakko ostaa vaikka mitä, vaikka tosiaankaan varaa ei olisi. Mutta enhän voi sanoa omalle lapselle, että et voi mennä lukioon kun äiskällä ei ole rahaa kirjoihin ja tietokoneeseen. Ne rahat yritän kaivaa vaikka mistä. Koulutus ei välttämättä onnea tuo - sen olen itse nähnyt - mutta antaa se paremmat eväät kuin jollei kouluja käy. Näin ainakin, jos iyse haluaa opiskella.

Olemme nyt ihan lirissä kaiken elämän kalleuden kanssa ja ruokarahat on todellakin jo käytetty kaikki, kirjoihin ja vihkoihin, matkalippuihin ja muuhun "pakolliseen". Nyt sitten vielä kännykkälasku, nettilasku ja sähkö.... AAAARRRRGGGHHH.

Kanerva kukkii kauniisti. Väri on ihana - erityisesti harmaata vasten.
Parin päivän päästä tulee lapsilisä ja se menee nyt sitten sähkölaskuun ja puhelimeen. Jatketaan perunan ja kananmunan syöntiä, niitä on onneksi jonkin verran jääkaapissa. Makarooniakin on onneksi pari pakettia, joitain säilykkeitä! Puolukoista, mustikoista ja puolivillistä omenapuusta haetuista omenoista saan ainakin itselle syötävää. Teinille pitää kehittää jostain jotain parempaa! Tällaisia murheita voi paeta metsään - vaikka metsä ei niitä parannakaan. Mutta se metallin tuntuinen jääkylmä panta rinnan ympärillä hävisi hetkeksi. Nyt se taas tuntuu - kuin jääkylmä kuristin.

Ahistaa!

Mistä ihmeestä saisin rahaa - mistä työtä, josta palkkaa maksaa sähkö ja kännykkälasku?


sunnuntai 21. elokuuta 2016

Käsityö: niistä juttua piisaa

Pitsinäyttelyssä. Itse pitsintekijä keskustelee näyttely-vieraan kanssa taustalla


Pitsinäyttelyn huolella tehty käspakka
Käsityöt osaksi elämää jo lapsuudenkodissa
Käsityöt ovat kuuluneet omaan elämään aina - jostain muutaman vuoden ikäisestä olen näprännyt kaikenlaista käsillä. Mummi opetti neulomaan ja virkkaamaan ja jossain vaiheessa kouluikäisenä innostuin kirjomaan ja tekemään ristipistoja. Sitten, aikuisena, olen myös kutonut mattoja, poppanoita, pyyhkeitä ja keinutuolinmattoja sun muuta kangaspuissa. Mummillakin oli kangaspuut - hän oli kutonut ja ommellut, neulonut ja virkannut itse melkein kaikki kodin tekstiilit joita vieläkin voi ihailla hänen entisessä kodissaan. Mummin ja vaarin koti on meillä jälkeläisillä kesäpaikkana, hieno vanha maalaistalo. Siellä on säilynyt paljon kaikkea - esimerkiksi aivan upeita pellavalakanoita jotka hän on itse kutonut omista pellavista vuosikymmeniä sitten, virkannut niihin pitsit ja merkannut kaikki lakanat ja pyyhkeet joko ristipistoin tai muulla tavoin kirjomalla.

Pakko ennen, harrastus tänään
Naiset tekivät aikoinaan käsitöitä jo ihan pakosta - aikoinaan, joitakin vuosikymmeniä sitten, ei ollut tapana ostaa valmista, eikä valmista varsinaisesti myytykään. Varakkaammat ihmiset hankkivat tietenkin tekstiilinsä ostamalla niitä myyntiin käsitöitä tekeviltä naisilta ja vaatteita vaattureilta, ompeijoilta.
Näyttelyn työt hämmästyttivät upeudellaan.
Monet töistä todella suuritöisiä, kuten tämä liina

Äiti on kertonut, että hänen lapsuudessaan ei saanut istua tyhjin käsin paikoillaan, lukea ei saanut ennen kuin illan tullen. Jollei ollut mitään "kunnon työtä" tehtävänä, kuten maatilan varsinaisia töitä, piti istuessa vähintäänkin tehdä käsitöitä - kapioita tai jotakin ristipistoa tai muuta.
Pyöreitä, soikeita, neliöitä - kaiken kokisia, mallisia: Kaikki hienoja!

Kirjontaa yhdistettyinä pitseihin.

Nyt maailma on tuoltakin osin muuttunut ja käsityöt ovat tänä päivänä useimmille harrastus jos sellaisesta tykkää. Pitsit eivät tällä hetkellä tunnu olevan niin suosittuja kuin nopeammin tehtävät neuleet ja kangastyöt. Eri asiat kiinnostavat käsitöissäkin, ajasta riippuen.


Pitsimestarin upeita töitä esillä 
Yksityiskohta pitkästä liinasta
Moni tykkää. Kävin pari päivää sitten yksityishenkilön virkkauksia esittelevässä näyttelyssä. Jo eläkkeellä olevan naisen lapset olivat järjestäneet äidilleen pop-up käsityönäyttelyn jonne oli tuotu satoja upeita pitsejä esille. Pyörryttävä kokemus: miten yksi ihminen on elämänsä aikana ehtinyt tehdä sellaisen määrän toinen toistaan upeampia käsitöitä?

Nainen on kuulemma ollut ikänsä keittiötöissä joista ei erityisemmin pitänyt, kasvattunut lapset ja kaiken vapaa-aikansa käyttänyt virkkaamiseen. Huikaisevan hienoja, mahtavia!

Juttelin naisen kanssa - hän kertoi, että ei ole oppinut lukemaan virkkuu-malleja - silti pöydillä oli malleja, joita olen nähnyt muuallakin. Hän siis on katsonut valmiita pitsejä, tehnyt sitten omasta muistista työt - tai miten sitten lie on tehnytkään - ei noita varmaan ihan omasta päästä voi kuitenkaan kehitellä, katsomalla. Varmaan vähän kuin musiikin tekijät jotka oppivat soittamaan kappaleita ulkomuistista.


Mummin tekemä pitsipeitto ja oma, oppikoulun aikaan
villalangalla kirjomani tyyny. Kässähissaa!

Oman lankalaatikoston siivousta
Tämä neule vuosi sitten hankituista langoista
valmistui jokunen viikko sitten.
Omat käsityöni ovat vaatimattomampaa laatua; tai no, ihan erilaista kun en juuri pitsejä ole virkannut,  vielä vähemmän nyplännyt. Nypläys on muuten laji, jota en ole ikinä edes kokeillut! Olen virkannut ja neulonut - virkkasin sen sipulipussin josta kerroin muutama blogiteksti taaksepäin. Siihen tuli yksi moka: en ollut tajunnut, että ketjusilmukkavirkkaus venyy niin valtavasti kun pussiin laittaa painoa eli sipuleita. Huh huijaa - sehän venyi metrin mittaiseksi kun laitoin pussiin sipulit. Oppia ikä kaikki - saimme äidin kanssa hyvät naurut kun ripustin pussukan tuvan keittiö-nurkkauksen seinälle. Pussi roikkui lähes maahan saakka. Mamma mia!!!! Nyt lupasin tehdä uuden; mietin vain, pitäisikö pussukka tehdä kovasta ja ohuesta puuvillalangasta aika pienellä koululla niin ei veny niin paljon.

No. Olen neulonut vanhoja, laatikoihin jämähtäneitä lankoja ja keskeneräisiä neuleita. Yksi pusero ja siihen tehty kaulaliina on valmiina, toisen pitäisi valmistua ihan pian.Sitten on vielä jäljellä kaksi muuta keskeneräistä - vihreä villapaita kunnon villalangasta ja sitten ruskea-kuparinen villatakki jonka aloitin monta vuotta sitten mutta jätin kesken. Puran vaikean palmikkomallin ja teen sitä jotain muuta. Sitten on monta sukkaa ja lapasta joihin olen keksinyt oman mallin - mutta  jättänyt ne kesken....
Tämä neule on aloitettu joskus vuosia sitten.
Pian se valmistuu - syyskuussa laitan sen päälle!

Työttömän töitä: siivousta, järjestelyä ja käsitöitä!
Nyt työttömänä olen päättänyt saada nuo asiat kuntoon, siivota muutenkin kotia roinasta ja ylimääräisestä tavarasta.

Käsityötarina jatkuu tulevissa postauksissa, pitsityöt olivat niin upeita, että omat neuleet ja ompelukset näyttävät tosi amatöörimäisiltä. Silti taidan nyt siirtyä neulomaan tuon keltaisen neuleen hihan valmiiksi, että saan sen käyttöön hiljalleen kun säär viilenevät.

Hento kiille tekee neuleesta aika kivan! Kiille tosin ei näy kuvassa juurikaan.