Metsässä ja metsän laidalla

Aamulla oli sumuista, päivällä ihan tavallista ja nyt illalla on taivalla tähdet ja kuu näkyvissä. Kiva.

Pari viikkoa sitten olin leirillä. Siellä sain tuon oikealla olevan pienen nuotion syttymään yhdellä tikulla, itse kirveellä tehdyistä puista. Naks, naks tuli kuivista  koivuhaloista hyvää polttopuuta. Puut toki olivat olemassa, ei tarvinnut mennä itse metsästä etsimään. Teltassa nukuttiin ja voin vakuuttaa, että kylmä oli - ihan aidosti kylmä joka meni ytimiin ja joka ikiseen koloon vaikka oli pipot, pitkät kalsarit  ja ties mitkä varusteet makuupussin sisällä! Onneksi ei satanut ja onneksi saatiin trangia ja nuotio toimimaan!

On kiva tehdä jotain extreemiä välillä.  Olisi se aikamoista, jos joutuis jatkuvasti luonon armoilla elämään - hetken siinä voisi pärjätä mutta viikko jo olisi vaikeaa - tuntui kolme vuorokautta jo aika haastavalta ja kotiin tultua saunassa oli mahtavan upea olo!

Joskus tulee mieleen, että jos tulisi sellainen kriisi maahan, että sähköt menisivät laajalti ja pitkäksi aikaa - miten silloin selviäisi, kun nykyelämässä kaikki toimii sähköllä, noin pääsääntöisesti. Vessaakaan ei voi vetää, vettä ei saa raanasta jollei sähköt toimi. Hellat, jääkääpit  ja kodin, kauppojen  ja työpaikan lämmitys, lukitus ja toiminta ylipäätään on sähköstä kiinni... Mikä ei ole?

Kaikenlaista tulee mieleen, kun maailmantilanne on mikä on - ja oma tilanne siinä mallissa, että asunnon menettäminen tulee mieleen päivittäin. Jos olisi kesämökki, sinne voisi mennä asumaan hetkeksi - ehkä. Mutta eipä ole mökkiä tai muuta paikkaa josta saisi katon pään päälle jos koti menisi alta...

Syklaami ikkunalla: piristystä ja kauneutta

Eilen ulkoilutin koiraa pienessä sateessa. Katsoin kuinka suuri harmaa rusakko loikki näkökentän rajamailla, metsän reunassa. Puiston ja pihojen asukki siellä hyppeli. Siellä se viettää koko elämänsä, nyt harmaassa ja märässä ulkoilmassa.

Syksyisen tummaa lokakuun illassa

Elämää vanhassa puutalossa? On siellä,.

Tänään oli rankka päivä työpaikassa jossa teen viimeisiä aikoja tukityötäni. YT-neuvottelut ovat lopuillaan - viimeinen neuvottelu oli tänään mutta johtokunta haluaa vielä huomenna pohtia ratkaisua tykönään. Monet saavat lähteä - se on jo tiedossa. Yhdessä tiimissä kaksi, toisessa 12, kolmannessa puolitoista; näin on leikkausluvut lueteltu. Olen itsekin leikkausuhahan alla mikä on huvittavaa - jos tässä nyt mitään huvittavaa olla voi. Enhän ole työsuhteessa mutta sitähän ei paria johtajaa lukuunottamatta moni tiedä. Olen lukuna henkilöistä, joita vähennykset koskevat; toki minut vähennetään nuppiluvusta mutta ei siitä mitään kustannus-säästöä tule!

Huomenna esimiehet kutsuvat irtisanottavat neuvotteluhuoneeseen jonnekin oman työryhmän istuinpaikasta mahdollisimman kauas. Olisi noloa, jos itkuinen irtisanottu joutuisi tulemaan tunnekuohussa niiden kollegoiden pariin jotka saavat jäädä.... Monet nyt irtisanottavista ovat olleet  talossa kymmeniä vuosia, toiset muutaman. Itse olen siellä vierailija ja ulkopuolinen, uuteen alaan tutstuva ihminen. Silti tämä sattuu minuunkin. Katson toisten epävarmuutta ja tuskaa ja mietin, miten tämä on tämmöiseksi mennyt joka puolella.

Katsura viikko sitten

Tänään he vielä ovat kotona kuten aina ennenkin, menevät huomenna työpaikalleen.Sitten ei enää mikään ole kuin ennen.

Joskus elämä tuntuu olevan tragikoomista; jos jaksaisi nauraa, naurattaisi! Nyt voi vain hymähtää.

Suomi on oma maa ja mansikka sen olla siis pitäisi. Onhan se, toki. Olen asunut muissakin maissa ja siellä varsinkin tuntenut itseni kovasti suomalaiseksi. Silti nyt katselen, josko vielä keski-iässä ja teini-ikäisen lapsen kanssa pääsisin töihin Suomen ulkopuolelle. Täytyyhän ihmisen elää - ja yrittää selvitä.

Nyt vain täytyy toivoa, että huominen menee pian ohi ja jonkinlainen elämä ottaisi sijan kaikkien meidän elämässä..... No, tuo kuulosti tosi hymistelevältä.

Paska päivä tulee huominen olemaan - ja monet itkevät. Toiset huokaisevat helpotuksesta. Kukaan ei varmasti jää täysin koskemattomaksi; jokainen saa jonkinlaista sydämen tykytystä, levottomuutta ja ahdistusta... Toisille tulee lopulta helpotus, toisille ei.

-------------
Käsittämätön uutinen iski itselleni tänään vasta tajuntaan: äiti oli eilen iltapäivällä tahallaan ajanut auton jossa oli hänen kaikki kolme lastaan kuolemaan, kolaroinut täysillä bussin kanssa jossa oli hänen miehensä ja pienenpien lasten isä. Tuntuu kamalalta. Ymmärtää ei osaa, mutta pahalta tuntuu.

Pitkästä aikaa näillä sijoilla

Yli kolmen kuukauden tauon jälkeen ajattelin vielä kokeilla, josko osaisin kirjoitella tänne vielä jotakin. Elämä tuntuu polkevan paikoillaan eikä tunnu olevan mitään uutta kirjoitettavaa - kaikki on ikäänkuin sanottu jo monta kertaa.

Alkukesä oli kylmä. Aitasssa oli juhannuksena neljä astetta, pipo päässä siellä nukuin. Sitten tuli kuuma kesä joka ei tunutunut loppuvan ollenkaan. Ihana lämpö helli, järvivesi oli kuin linnunmaitoa. Nyt kun kohta pääsemme marraskuuhun,  on taas ihan tavallinen syksy - harmaa ja vettä sataa. Välillä on kaunista, sitten taas sataa. Sää on ok ja vuodenajat tuntuvat hyviltä - jokaisessa on oma vireensä ja oma, sille ominainen tuoksunsa, olemuksensa. Ilman vuodenaikoja olisi vaikea olla jos on niiden rytmissä tottunut elämään.

Onneksi työttömyys ei ota pois vuodenaikoja ja maan tuoksua. Melkein kaiken muun se tuntuu vievän. Henkisen kantinkin...

En ollut osannut arvata moniakaan asioita, silloin kun sain kuulla, että tuotannollis-taloudellisista syistä minua ei enää tarvittu työssä jota olin tehnyt 15 vuotta siinä firmassa ja 10 edellisessä. Seuraavaa firmaa ei tuntunut millään löytyvän mutta pääsinhän tekemään tukityöllistettynä hommia suuriin organisaatioihin. En ollut samanarvoinen kun palkkaa saavat työntekijät - mutta sain tehdä sitä työtä jota osasin: sain olla iloinen, että pääsin töihin ja sain ylläpitää ammattitaitoani.

Sekin on tänä päivänä iso asia, että saa käydä töissä vaikka siitä ei palkkaa maksettaisikaan. Uutta työtä hakiessa ei tarvitse kertoa, että on palkattomassa työssä. Voi kertoa, olevansa TÖISSÄ.  Voi sanoa, jos sattuu haastatteluun pääsemään, että on puolen vuoden projektissa. Kätevää!

Tuttavia tai sukulaisia ei oikein enää halua tavata, ollenkaan. Hävettää oma tilanne niin. Millään ei haluaisi kertoa omasta tilanteestaan mitään - mutta miten sitten voisi jutella kenenkään kanssa....? Sukulaiset patistavat ryhdistäytymään - jokaisen pitää itsestään huolehtia ja annan huonon esimerkin omille lapsillekin. "Työttömän yksinhuoltajan lapsilla ei ole kaksinen tulevaisuuden näkymä, joten yritä nyt vähän enemmän..." Kyllähän minä yritän, ihan varmasti - mutta en vaan keksi oikeaa keinoa, en selvästikään kun en onnistu!

Monet ajattelevat, että kun olen työtön, on minulla aikaa tehdä sitä sun tätä kuten järjestellä kaappeja, järjestää kirpputorimyyntiä, tehdä vapaaehtoistyötä ja ommella itselle ja lapsille vaatteet kun niitä ei ole varaa kaupasta ostaa... Outoa kyllä, näin ajattelin itsekin jossain vaiheessa: lukisin pari kirjaa viikossa, ompelisin, neuloisin ja kirjoittaisin vaikka romaanin, miksei vaikka kaksi: yhden lasten romaanin ja toisen, jossa kuvailisin nyky-yhteiskuntaa työttömäksi päätyneen akateemisen työntekijän silmin, pienen romanssin sinne mukaan leipoen. No - ei olekirjoja kirjoitettu eikä juuri luettukaan. Lehtiä en jaksa enää käydä kirjastossa lukemassa. Tyhmistyn tyystin kun en aina jaksa uutisia telkkaristakaan katsoa.

Mihin kaikki aika on mennyt? No, niihin palkattomiin töihin, yli 460 työhakemuksen kirjoittamiseen ja elämän raamien ylläpitämiseen. Nyt ne taitavat kaatuvan joka tapauksessa: rahat ovat niin loppu kun loppu voivat olla. Puuroa, makaroonia ja pinaattilettuja ja porkkanakeittoa olemme jo syöneet edullisesti tähänkin mennessä mutta kun kodin maksut eivät enää millään hoidu, mitä sitten?

Aika masentava kirjoitus tuli. Ulkona on tummanharmaata ja vettä sataa. Viimeiset kehäkukat jäätyivät viime viikolla. Lehdet ovat melkein kaikki jo maassa ja ruska alkaa olla ohi. Kyllä se taas  tästä kohenee, kunhan ensin routa vähän vielä puraisee.

Jatketaan ja jaksetaan. Yritän taas kirjoitella, jotain kivaa ja positiivistakin. Koirasta ja kissoista, vaikka!


Taivaanranta on tummanpuhuva