Colette: Chéri ja Chérin loppu

Molemmat kirjat kirjaston lasitasolla. Kannattaa lukea!

Colette on ranskalasien kirjallisuuden suuria nimiä, elintavoiltaan aikansa superjulkkis. Hän eli pitkän elämän ja sai aikaan skandaalin toisensa perään. Hän oli nainen joka ei koskaan hymyillyt valokuvissa - eli kuin miehet ja oli kohujulkkis jonka ympärillä tapahtui aina.

Romaanin Chéri Colette kirjoitti ennen ensimmäistä maailmansotaa, aikana jota kutsutaan käsitteellä Belle Époque ("kaunis aika"). Tarina tapahtuu Pariisissa jossa nuori – tarinan alkaessa 25-vuotias kuvankaunis mies Frederic Peloux - jota kaikki, vaimoa lukuunottamatta, kutsuvat Chériksi, elää suhteessa häntä 30 vuotta vanhemman kurtisaani Léan kanssa. Léa on Chérin äidin, Madame Charlotte Peloux'n hyvä ystävätär. Kirja on kevyt ja iloisen oloinen mutta kirjan syvyys ja kerrokset paljastuvat lukemisen edetessä.

Ranskasta ja Priisista innostuneen ihmisen on myös hauska lukea kirjaa joka kuvaa Pariisia ja pukeutumista, sisustusta ja elämää - vaikkakin hyvin valtaväestöä erilaisemman ihmisryhmän - ylipäätään Pariisissa sata vuotta sitten. Kurtisaanien elämä juonitteluineen ja juoruineen, palvelusväkineen ja tapoineen on kiinnostavaa. Koko elämän keveys aistillisuuden tavoitteluineen on jotenkin – erilaista ja viehättävää, samalla kun ihmisten kuvaus on hienoa ja ajatusmaailmaan on helppo samaistua.

Kirjan lopussa Chéri menee naimisiin toisen kurtisaanin nuoren ja herkällä tavalla kauniin Edmée –tyttären kanssa, äitinsä vaatimuksesta. Samalla päättyy suhde Léaan. Vasta naimisiin mentyään huomaavat molemmat, niin Léa kuin Chérikin, rakastavansa toisiaan siitä huolimatta, että kuusivuotinen suhde kurtisaaniin on ollut lähinnä pojan ”kouluttamista” – heille molemmille. Tunteet ovat yllätys – ja se johtaa toisessa kirjassa, kuten kirjan nimikin kertoo, Chérin loppuun.

Toinen kirja on kirjoitettu kuusi vuotta ensimmäisen jälkeen – myös kirjan tapahtumat ovat edenneet suunnilleen saman verran. Chéri on ollut sodassa ja maailma on muuttunut sodan aikana. Pariisi ei ole enää entisenlaisensa, ei myöskään Cheri tai hänen maailmansa. Ulkoisesti hän on yhä kuvankaunis mutta siäisesti hän on muuttunut. Hän on yhä naimisissa Edméen kanssa, äiti on samanlainen juonija ja juoruilija kuin ennenkin – mutta Chéri ei pääse irti pakkomielteestään Léaan. Vaimo tekee työtä ja on suhteessa sairaalan lääkäriin, Chéri tietää tilanteesta. Itse hän on kykenemätön solmimaan suhteita. Hän käy kerran tapaamassa Léaa mutta löytää vanhan naisen. Sitä Léaa jonka hän muistaa, tahtoo muistaa, ei enää ole.

Kirja kertoo omalla hienolla tavallaan Chérin ajatumisen umpikujaan ja yhä pahenevaan yksinäisyyteen ja omaan sisäiseen elämään pakenemiseen. Kurtisaanien ja vanhempien naisten keskellä ikänsä elänyt poika – rahallisesti rikkaana vaikka ei töitä koskaan tehnytkään. Naiset ovat hänet elättäneet, kasvattaneet – ja luoneet.

Coletten tapa kirjoittaa on hieno – mitäpä muuta hänestä, suuresta kirjailijasta, voi sanoakaan. Itse mietin lukiessani, saisinko selvän kirjasta ranskan kielellä; suomennosta lukiessa mietin monasti, miten kirjassa on jokin asia sanottu.

Kirjat on filmattu kaksi kertaa elokuvaksi, ensimmäinen tehtiin jo 1950 jolloin Colette vielä eli.  TV-filmaus niistä on myös tehty kahdesti Ranskassa. En ole nähnyt niistä yhtäkään – enkä ole varma haluaisinko edes. Kirjan synnyttämä mielikuva ja maailma on hyvin tuoreena mielessä – Boulognen metsä, budoaarien tunnelma vaaleanpunaisine verhoineen ja naisellisine tuoksuineen ja tunnelmineen. Naisten aistilliset vaatteet ja toisaalta vanhenevan kurtisaanin periksianto vanhuudelle ja mukana tulevalle kaksoisleualle ja lihomiselle. Niin inhimillistä, niin paljon turhamaisuutta – niin ajatonta. Ja niin surullista – elämän hiipuminen kukkeudesta ja elämänilosta turhautumiseen, lopun rupsahtamiseen ja kauneuden muuttumiseen. Siihen kuinka kaipaus ja rakkaus pitävät pihtimäisessä otteessaan, irtipäästämättä, vaikka kuinka rimpuilisi.

Upeasti kirjoitettu tarina – ensimmäinen osa oli huomattavasti kakkososaa positiivisempi mutta toista ei voi olla lukematta jos on ensimmäisen lukenut.

Tänään käyn kirjastosta etsimässä lisää Colettea!