Lumi sulaa, kevät on. Pakkasta odotettavissa

 Takapiha on surkean masentava. Pyykki- ja mattotelineen reuna
pilkottaa ylävasemmalla ja moni polkupyörä on kasan alla. Huh.

Muutama päivä on ollut suojakeliä, lumi on sulanut, räystäät tiplutelleet vettä joka on sitten yön aikaan jäätynyt rapuille ja tien pinnoille vaaralliseksi luunkatkoja-miinoiksi. Koko viikon on ollut plus-asteita päivällä - lumet ovat siis sulaneet vauhdilla. Ja linnut piiskuttavat! Ihanaa! 

Kaikkein ihanimmalta tuntuu, kun yhdeksältä aamulla on jo ihan valoisaa – ja iltapäivä on selvästi pidempi kuin vain pari viikkoa sitten! Valo piristää – näkee kotonakin paremmmin eikä tarvitse lamppuja poltella, sähköä säästyy! 

No – eihän kevät vielä helmi-maaliskuun vaihteessa ala kuitenkaan, varsinaisesti. Vaikka päivä piteneekin. Lunta tulee varmasti lisää – ja niin on lauantaiksi luvattukin lumisadetta. Hiihtämässäkin voisi vielä käydä sitten. 

Olen tämän viikon lumentekovastuussa joten hyvä on varautua lumentuloon. Yksin kun näitä pihahommia tekee on hyvä varata aikaa lumen putsaamiseen. Olisi tietenkin kiva jos olisi pari kaveria joita voisi pyytää apuun – tehtäisiin vaikka vuorotellen toisillemme talkoohommia – mutta kun ei ole kavereita, niin sitten vaan hoidetaan homma niillä välineillä jotka on käytössä: omat kädet, jalat ja talon lapio ja kola!  

Parkkipaikka on haastava putsattava koska autoja tulee ja menee ja painavat pyörät littaavat ja möyhivät sekä sotkevat lunta samalla. Olisi helpompi jos voisi putsata pihan lumesta silloin kun lumi on maassa ihan koskemattomana, neitseellisesti – mutta se ei yleensä onnistu. Siksi toisaalta menen lumitöihin puolen yön tietämillä niin saan olla rauhassa. Tässä talossa asuu kunnollista väkeä; ovat kodeissaan perheen kera ovien ja ikkunoiden takana rauhassa iltakymmenen jälkeen joten silloin voi jo alkaa putsaamisen. Talossa asuu myös ns kyttääjiä; oikeastaan saman perheen mies ja vaimo ja heidän pieni tyttönsä – vahtivat mitä muut tekevät ja sitten seuraa kommentointia ja ohjeita meille tyhmille jotka eivät osaa toimia kuten tämä "järkevä" perhe toivoo. Viime lauantaina minulle käytiin kotiovella sanomassa, että ”Olen tässä jo pitkään seurannut, että teillä varmaan ei ymmärretä, että lumikasoissa ei saa hyppiä. Kasojen alla olevat pensaat menee pilalle ja ne pitää sitten korvata. Oon meinaan seurannut tota teidän toimintaa jo viime vuonna. Mikään ei oo muuttunut. Sama meno jatkuu. Voisitko nyt vihdoin katsoa, että lumikasat saa olla rauhassa.” Kirosin mielessäni kun jouduin  puhutteluun. Laitoin  oven kiinni ja lupsin sanoa omalle lapselle, että kasoissa ei saa hyppiä... Olen kuitenkin sen oloinen, että en halua - enkä osaa - alkaa riitelemään tämän aina happaman ja kiukkuisen naisen kanssa.  

Heidän lapsensa, vitosluokkalainen, ei tietenkään hypi lumessa vaan käyttäytyy aina korrektisti. Kävelee rauhallisesti - ja ohjeistaa jo äidin tavoin kavereita pihalla. "Mun äiti sano et tossa ei saa pelata palloa". Tämä lapsi sanoi myös minun lapselleni, että "Äiti on sanonut, että suhun ei voi luottaa ja että mun pitää varoa kun ollaan yhdessä. Mutta voin mä joskus olla sun kanssa mut sit mun pitää pitää varani ku koskaan ei tiedä mitä sä voit keksiä". Oma lapsi ei halua leikkiä tämän juoruisan lapsen kanssa. Toisaalta sääli, että asiat menevät noin. 

Illemmalla tulin iltakävelyltä ja huomasin, kuika naapurin mies  - yksi mukavista - teki lumitöitä ja antoi samalla oman kuusivuotiaansa mesota lumikasassa ihan meidän ikkunan alla. Kerroin hänelle, että naapurin rouva K oli kieltänyt kasoissa hyppelyn.... Hän tuhahti asialle ja jatkoi kolaamista. Lapsi jatkoi lumessa peuhaamista.

Rasittavaa... Sama nainen huomauttelee pahvilaatikoiden ja maitotölkkien oikeasta roskiin viemisestä, (maitotölkit pitäisi viedä keskustassa olevan K-kaupan takana olevaan säiliöön, pestyinä ja taiteltuina, tietty määrä tölkkejä yhden sisään siististi laskostettuina) rikkaruohojen kitkemisestä ja pihapiirin siisteydestä yleisesti. Minulta hän on ”kitkenyt” kaikki liljat, narsissit ja orvokit jo kolmena kesänä maan tasalle kun olen ollut pois kotoa. Viime kesänä hän oli ”aivan pöyristynyt” kun naulasimme kahta taulua seinään – kello oli noin kahdeksan illalla. ”Ei kai Janika teillä ihan oikeasti tehdä tähän aikaan remonttia? Herran Jumala, me haluttaisiin vähän levätä rankan työviikon jälkeen. Että voitteko lopettaa. Ihan oikeesti.” Perään tulee se katse: Kärsivä, kun pitää näin yksinkertaisista asioista aina jankuttaa. Siis mä en jaksa...

Kaikkeen saa tottua. Salaa olen toivonut, että nämä ilkeät naapurit liukastuisivat jossain ja katkaisisivat koipensa..... Kompastuisivat haravaan tai astuisivat naulaan tms. Miksi pitää olla niin ILKEÄ? Niin POTTUMAINEN?

No, mitenkäs se ajatus lipsahti noin ikävään asiaan. Lumitöistähän tässä vain piti kirjoittamani!

Ongelmana lumihommissa alkaa olla se, minne kolata kaikki lumi kun paikat ovat jo ihan täynnä. Takapihalla lunta on jo yli pyykkinarujen ja polkypyörätelineiden. Monilla on pyörät telineissä läpi vuoden - muita paikkoja ei ole jollei vie sisään tai takapihan ikkunan viereen. Narut olisi pitänyt ottaa pois syksyllä. Olisin tietenkin itse voinut ottaa kun siellä pyykkiä kuivatankin. Nyt - ja jo pitkään - se on ollut myöhäistä. Täytyy  keväällä korjata narut parempaan asentoon. Onneksi pyykkipojat sentään ovat sisällä ja tallessa! Nyt lumi täytyy viedä jo korkean kasan päälle...

Viikko on mennyt totisesti työn haun merkeissä. Olen alkanut ymmärtää, että olen yli-ikäinen töihin; kukaan ei huoli ”aikuista naista”. Toisaalta – meitä on nyt paljon liikkeelläkin.  

Maanantai-aamuna kävin TE-toimistossa – sieltä ei saa mitään apua ja keskustelu uuden yhteyshenkilön kanssa – yli viisikymppinen nainen joka oli saanut siirron maalaispaikkakunnalta väliaikaisesti tänne meidän kohta lopetettevaan toimistoon – oli todella nahkeaa. Hän myönsi, että ei tiedä meidän paikkakunnan tarjonnasta eikä ole auttanut akateemisia työttömiä aikaisemmin. Mitä helskuttia hän siinä sitten teki? Ärsytti ja ärsyttää vieläkin; minulla oli aika ja ns pakko mennä sinne ja apu on ihan nollatasoa. Seuraavan käynnin hän ajoitti syyskuun loppuun. Kiesus!  

Jospa tämä neule valmistuisi viikonloppuna.

Mutta onneksi on oma liitto ja Akavan toiminta! Kävin kahdessa oikein hyvässä tapaamisessa viikon  aikana; tiistaina ja torstaina. Tänään perjantaina kävin yliopistolla koska yritän oppia uusia taitoja kestävän kehityksen ja ympäristöasioiden tiimoilta. Näiden lisäksi olen hakenut muutamaa työpaikkaa, soittanut työnantajille ja todellakin yrittänyt saada muutosta tähän tilanteeseeni.
 
Neulonutkin olen – tosin en ole saanut puseroa valmiiksi vielä. suurilla puikolla neulon – englantilainen Debbie Bliss Winter Garden on paksua lankaa - hienoa villa-pellava-silkki-sekoitetta josta syntyy valmista nopsaan. Ainakin teoriassa! Yritän saada puseron pian valmiiksi. Tänään ehkä, jopa.

Dieetti on kestänyt reilun viikon mutta maha on yhtä iso kuin aloittaessani. En tiedä kuinka paljon painan, mutta maha on iso. Kuvittelin, että jos jätän sokerin ja vehnäjauhot ja syön terveellisemmin, pääsee eroon pallomahasta nopeastikin.... Voih, taitaa kestää vielä ennenkuin saan kapena vyötärön takaisin! Vai saanko edes?