Sunnuntain huveja ja iloja

Reilussa viikossa
kasvavat porkkanat näin paljon!

Sunnuntait on kivoja päiviä, yleensä. Vaikka on työtön, yritän pitää sunnuntait vähän erityisinä päivinä. Jos olisi rahaa, syötäisiin vähän paremmin aina viikonloppuisin. Niinkuin ennen tehtiin, koko perhe kokoontui hyvän ruuan ja jälkiruuan äärelle aina viikonloppuna, varsinkin sunnuntaisin.

Nyt on toisin. Oma elämäntilanne on erilainen kuin joskus - ja raht on vähissä. perhekin on toisenlainen kun on yksi aikuinen, työtön vielä.

Olen alkanut arkisin tehdä niin, että teen  tuolle vielä alaikäiselle nuorelle lämpimän ruuan joka päivä. Itse syön leipää tai puuroa - tai kananmunia. Kananmunat alkavat kyllä hiljalleen tökkiä mutta ne ovat halpoja ja niissä on ravintoaineita. Teen joskus parikin kertaa viikossa munakkaan johon laitan paistettuja perunoita. Teen maalaismunakkaan. Nyt en enää pysty sitä ruokaa syömään - kananmunan maku on alkanut etoa, tosissaan.

Tänään syömme jotain broilerista. En vielä tiedä mitä. ostin alennuslaputettuja ruokia eilen pariksi päiväksi. Eilen tein ison uunipellillisen liekkisiipiä - niitä sai valtavan ison laatikon parilla eurolla. Niiden kanssa tein uunissa ranskalaisia perunoita. Kissat saivat syödä luut - tuli edulliseksi! No, ruoka ei totisesti ollut terveellistä, mutta aina ei voi kaikkea saada!

Huomenna teen itselleni uunijuureksia, niitä voin syödä pari päivää. Nuorison edustaja ei niitä syö, ollenkaan, ikinä. Huokaus. Juurekset ovat edullisia, kotimaisia ja terveellisiä - näin olen ymmärtänyt. Niinkuin kaurapuurokin, jota syön joka päivä...

Juureksista  leikkaan "yläpään" irti, laitan lautaselle ja kastelen - siitä tulee kivoja pöytäkoristeita keittiöön joita on kiva seurata - kasvu on valoisina päivinä aina nopsaa. Oma mummi omassa tuvassaan tämän kivan kasvatus-jutun aikoinaan lapsenlapselle opetti.

Jollei siis ole varaa ja mahdollisuutta ostaa kukkia kotiin, voi ottaa kevättalvella oksia vaasiin tekemään silmuja tai sitten laittaa porkkanan tai muun juureksen osia itämään. Kesällähän voi kerätä luonnosta kukkia, tietenkin. Hmm, pitäisiköhän kokeilla myös perunaa lautaselle ? Miksei?

Sunnuntain hupeihin kuuluu - jollei olla äidin luona tekemässä ruokaa ja aikaaa viettämässä perheen kesken - lukeminen ja käsityöt. Meille ei tule sanomalehtiä joten on aikaa lukea kirjoja! Kirjasto on mahtava paikka - sieltä löytää aina jotain hyvää luettavaa! Olen joulun jälkeen lukenut valtavan kasan kirjoja jo - jotkut kirjat vievät mennessään niin, että on pakko ahmia koko kirja melkein samalta istumalta! Aivan sattumalta osui kirjastossa käteen tuollainen minulle uusi tuttavuus kuin Andrew Gross. Super-jännää - häneltä on suomennettu kaksi kirjaa: Syvissä vesissä ja tämä nyt meneillään oleva Sininen vyöhyke. Tosi hyvää ja mukaansatempaavan jännää viihdykettä! Nämä eivät ole mitään uuden uutukaisia kirjoja,  mutta kiva kun ne löysin! Ajattelin etsiskellä Grossin muitakin kirjoja, vaikka ruotsiksi koska suomeksi käännökset viipyvät. Sama juttu on Jeffrey Archerin Crifton -kronikan kanssa. Kirjasarjan viimeinen eli seitsemäs osa ilmestyi englanniksi jo viime vuoden puolella mutta suomeksi on ilmestynyt vasta ensimmäinen, Sitruuna -kustantamon julkaisemana. Sen löysin kirjaston hyllystä, myös sattumalta. Ensimmäinen sarjan seitsemästä kirjasta imaisi heti mukaansa niinkuin Archer yleensäkin tekee. Vain aika näyttää on ihan suositeltava kirja, sen mukana pääsee hiukkasen sisään historiaankin. Ensimmäisessä osassa oltiin alussa ensimmäisen maailmansodan ajassa, kirja loppuu toisen maailmansodan aikaan. Toinen osa ilmestyy kuulemma suomeksi nyt maaliskuussa.

Miksi kissojen aina pitää juoda vaaseista
ja muista ihmisten kupeista?

Yritän kuitenkin etsiä Crifton -sarjan kirjoja käsiini ruotsiksi kun ensimmäinen osa oli niin koukuttavan hyvä! Sujuvaa kerrontaa, hyvä ja mukaansatempaava tarina.

Täytyy vielä mainita John Grisham jonka kirjat olen lukenut varmaan kaikki. Alkuviikosta sain luettua Laiton lakimies -nimisen kirjan, uutuuden,  joka oli aika lailla erilainen kuin Grishamin aikaisemmat kirjat. Vähän erilainen kaava - vaikka toki ihan grishamilainen oli tämäkin. Tietenkin olen myös lukenut kaikki Remekset - pakkohan se on! Onneksi uutuuksia saa kirjastosta ainakin pikalainana helposti kirjastosta!

Lukeminen on kivaa!

Tämän sunnuntain ilonaiheet siinä; sinistä kylliksi!

Äidiltä sain pari kauan lankalaatikossa ollutta Novita Wool -kerää. Sinistä noin puolitoista kerää ja

Räikeä väriyhdistelmä,
pimeässä pidettäväksi kai!

saman verran kirkkaan punaista. Lankaa on niin vähän, että niistä ei oikein paljoa saa neulottua - pipon, lapaset, rannekkeet, jollei näitä muiden neuleiden joukkoon kuvioiksi tee. Sukkia ei voi näistä neuloa, koska kyseessä on pehmeä merinovillalanka. Aloin siis tehdä perinne-kuviolla lapasia, kaivoin pari muuta väriä mausteeksi omasta lanka-laatikostani. Harmaata aika karkeaa oli ihan vain muutama metri - riitti mausteeksi resoriin. Sinisellä taitettua punaista löytyi sen verran että ihan täsmälleen riitti kuvioon - laitoin langan kahteen yhtä suureen kerään ja toinen kerä loppui ensimmäisen lapasen peukun päähän!

Harmi vaan, että lapasista tuli vähän isot. Liekö kukaan niitä ikinä käyttää? Silitän ne, kun saan valmiiksi, tulee vähän nätimmät. Lämpimät ne ainakin ovat - jos laittaa toiset lapaset alle, ovat vielä lämpimämmät. Väri ei ehkä ole tätä päivää - liian räikeät? No, ok jos tykkää!!!

Käsillä näpertelyä ja neulontaa

Harmaat rannekkeet. Varmasti lämpimät - käyttöön heti.

Sain tänään paksuhkot rannekkeet valmiiksi. Tai kämmekkäät on tätä nykyä käytettävä nimi noille ranneseudun lämmittimille. Seitsemän Veljestä-langasta tein. Aika harva-kierteistä on tuo lanka - tein samasta langasta sukat vähän aikaa sitten - vähän tuollaiset vanhanaikaiset saapassukka-tyyppiset. Jotenkin tuli mieleen sota-ajalta säästyneet sukat - niitä oli kotona maalla. Pässinpökkimästä itse tehty lanka ja sitten neulottu sukat. Tiukkakierteisellä langalla neulottiin, puikot oli vaarin itse tekemät. Ne oli tehty polkupyörän pinnoista, kertoi mummi aikoinaan. Neuloin niillä jotakin lapsena, muistaakseni pienen liivin/slipoverin. Ne puikot ei luistaneet, olivat jotenkin karheat.

Mummihan se minuun tämän neulekärpäsen sai tarttumaan - hänellä oli aina joku kude tai virkkaus meneillään - ja hän kertoi juttuja menneiltä ajoilta, käsitöistäkin kertoili.

Tällainen kaulajuttu tuli neulottua. Muistuttaa ehkä ovikranssia enemmänkin...

Lankajämistä toiset, toiset vanhalla mallilla. 

Äiti näki kun neuloin noita harmaita siniraidallisia sukkia - totesi, että taidat olla miestä saamassa elämääsi kun tuollaiset neulot. No, vähän pienet ovat miehelle nämä - ehkä korkeintaan kokoa 40. Oma jalka on pienempi joten saa nähdä, kuka nuo ottaa käyttöönsä. No ok - miehekkäät ne tietenkin on. Seuraaviin tein sitten vaaleanpunaista ja lilaa raitaa - ihan pelkästään tähdelangoista ne tein. Mitä mieheen tulee, niin kivahan sellainen kaverina olisi. Kyllä neuloisin sukat ja pipon ja villapuseronkin, jos oikein hyvän saisin kaveriksi! Pitäisi vaan jotakin tehdä sen asian suhteen - ei täältä kotoa kukaan tule sukantekijää etsimään!

 Alkuviikosta sain parit sukat pääteltyä ja mitä nyt kaikkea muuta pientä neuletta onkaan tehty - langoista, joita täältä kotoa löytyy! Vähän olen tehnyt Alabama-kirjontaakin - se ei ihan kolahtanut kyllä. En raaski leikellä omia kankaitani ja toisaalta ei ole oikein teräviä saksiakaan! Teen näitä pieniä keskeneräisiä pois, sitten teen taas pari noista isommista!

Mies-sukka vielä tekoasteella, langan tähteistä tehty jonkinlainen kaula-juttu ja
Alabama-tekniikan kokeilua - jota en raaskinut leikata vielä

Kesällä sain pari puseroa valmiiksi sellaisista, jotka oli aloitettu jo vuosia sitten - tai ainakin langat ostettu vuosia sitten alennusmyynneistä. Näpertely on aika kivaa. Ajanvietettä; sen kummempaa hyötyä näistä ei nyt ole vaikka näitä vähän itse käytänkin.

Lidlin sekoite-langasta aloitin näitä. neulomaan jo kesällä. Lanka ei olekaan kivaa
- siksi nämä ovat jääneet lojumaan mutta nyt lopettelen ne. Vaikka yösukiksi...

Kiva on vaan näpertää. Omat lapset eivät tällaista geeniä ole minulta perineet - mutta itsellä tämä käsityön teon pakko ilmeni jo alle 10-vuotiaana. Kaikkea on tullut tehtyä vuosien ja vuosikymmenten saatossa - matoista shaaleista liinoihin ja ristipistotöihin.Himmeleitä oljista ja kaikenlaisia pussukoita, kasseja ja laukkuja - ja toki lasten vaatteet saumurilla kun he olivat siinä iässä, että äidin tekemät kelpasivat!

Neuleita ehkä eniten, kuitenkin. Jos olisi paikka, mihin näitä voisi tehdä - suunnitella jotakin kivaa johonkin omaan, tai tuttuun, kivaan paikkaan, olisi kiva. Mutta jatkan näin - en osaa lopettaakaan. Seuraavaksi opettelen kaksinkertaisten lapasten tekemisen. teen ensin pari keskeneräistä pois. Siitä tulee hyvähkö mieli, kun saa jotain keskeneräistä pois käsistä. Valmiiksi. Vielä kivempi sitten, jos joku niitä alkaa käyttää!

Osa noista yllä kuvatuista on jo pois luvattu!

Käsityö: niistä juttua piisaa

Pitsinäyttelyssä. Itse pitsintekijä keskustelee näyttely-vieraan kanssa taustalla

Pitsinäyttelyn huolella tehty käspakka

Käsityöt osaksi elämää jo lapsuudenkodissa
Käsityöt ovat kuuluneet omaan elämään aina - jostain muutaman vuoden ikäisestä olen näprännyt kaikenlaista käsillä. Mummi opetti neulomaan ja virkkaamaan ja jossain vaiheessa kouluikäisenä innostuin kirjomaan ja tekemään ristipistoja. Sitten, aikuisena, olen myös kutonut mattoja, poppanoita, pyyhkeitä ja keinutuolinmattoja sun muuta kangaspuissa. Mummillakin oli kangaspuut - hän oli kutonut ja ommellut, neulonut ja virkannut itse melkein kaikki kodin tekstiilit joita vieläkin voi ihailla hänen entisessä kodissaan. Mummin ja vaarin koti on meillä jälkeläisillä kesäpaikkana, hieno vanha maalaistalo. Siellä on säilynyt paljon kaikkea - esimerkiksi aivan upeita pellavalakanoita jotka hän on itse kutonut omista pellavista vuosikymmeniä sitten, virkannut niihin pitsit ja merkannut kaikki lakanat ja pyyhkeet joko ristipistoin tai muulla tavoin kirjomalla.

Pakko ennen, harrastus tänään
Naiset tekivät aikoinaan käsitöitä jo ihan pakosta - aikoinaan, joitakin vuosikymmeniä sitten, ei ollut tapana ostaa valmista, eikä valmista varsinaisesti myytykään. Varakkaammat ihmiset hankkivat tietenkin tekstiilinsä ostamalla niitä myyntiin käsitöitä tekeviltä naisilta ja vaatteita vaattureilta, ompeijoilta.

Näyttelyn työt hämmästyttivät upeudellaan.
Monet töistä todella suuritöisiä, kuten tämä liina

Äiti on kertonut, että hänen lapsuudessaan ei saanut istua tyhjin käsin paikoillaan, lukea ei saanut ennen kuin illan tullen. Jollei ollut mitään "kunnon työtä" tehtävänä, kuten maatilan varsinaisia töitä, piti istuessa vähintäänkin tehdä käsitöitä - kapioita tai jotakin ristipistoa tai muuta.

Pyöreitä, soikeita, neliöitä - kaiken kokisia, mallisia: Kaikki hienoja!

Kirjontaa yhdistettyinä pitseihin.

Nyt maailma on tuoltakin osin muuttunut ja käsityöt ovat tänä päivänä useimmille harrastus jos sellaisesta tykkää. Pitsit eivät tällä hetkellä tunnu olevan niin suosittuja kuin nopeammin tehtävät neuleet ja kangastyöt. Eri asiat kiinnostavat käsitöissäkin, ajasta riippuen.

Pitsimestarin upeita töitä esillä 

Yksityiskohta pitkästä liinasta

Moni tykkää. Kävin pari päivää sitten yksityishenkilön virkkauksia esittelevässä näyttelyssä. Jo eläkkeellä olevan naisen lapset olivat järjestäneet äidilleen pop-up käsityönäyttelyn jonne oli tuotu satoja upeita pitsejä esille. Pyörryttävä kokemus: miten yksi ihminen on elämänsä aikana ehtinyt tehdä sellaisen määrän toinen toistaan upeampia käsitöitä?

Nainen on kuulemma ollut ikänsä keittiötöissä joista ei erityisemmin pitänyt, kasvattunut lapset ja kaiken vapaa-aikansa käyttänyt virkkaamiseen. Huikaisevan hienoja, mahtavia!

Juttelin naisen kanssa - hän kertoi, että ei ole oppinut lukemaan virkkuu-malleja - silti pöydillä oli malleja, joita olen nähnyt muuallakin. Hän siis on katsonut valmiita pitsejä, tehnyt sitten omasta muistista työt - tai miten sitten lie on tehnytkään - ei noita varmaan ihan omasta päästä voi kuitenkaan kehitellä, katsomalla. Varmaan vähän kuin musiikin tekijät jotka oppivat soittamaan kappaleita ulkomuistista.

Mummin tekemä pitsipeitto ja oma, oppikoulun aikaan
villalangalla kirjomani tyyny. Kässähissaa!

Oman lankalaatikoston siivousta

Tämä neule vuosi sitten hankituista langoista
valmistui jokunen viikko sitten.

Omat käsityöni ovat vaatimattomampaa laatua; tai no, ihan erilaista kun en juuri pitsejä ole virkannut,  vielä vähemmän nyplännyt. Nypläys on muuten laji, jota en ole ikinä edes kokeillut! Olen virkannut ja neulonut - virkkasin sen sipulipussin josta kerroin muutama blogiteksti taaksepäin. Siihen tuli yksi moka: en ollut tajunnut, että ketjusilmukkavirkkaus venyy niin valtavasti kun pussiin laittaa painoa eli sipuleita. Huh huijaa - sehän venyi metrin mittaiseksi kun laitoin pussiin sipulit. Oppia ikä kaikki - saimme äidin kanssa hyvät naurut kun ripustin pussukan tuvan keittiö-nurkkauksen seinälle. Pussi roikkui lähes maahan saakka. Mamma mia!!!! Nyt lupasin tehdä uuden; mietin vain, pitäisikö pussukka tehdä kovasta ja ohuesta puuvillalangasta aika pienellä koululla niin ei veny niin paljon.

No. Olen neulonut vanhoja, laatikoihin jämähtäneitä lankoja ja keskeneräisiä neuleita. Yksi pusero ja siihen tehty kaulaliina on valmiina, toisen pitäisi valmistua ihan pian.Sitten on vielä jäljellä kaksi muuta keskeneräistä - vihreä villapaita kunnon villalangasta ja sitten ruskea-kuparinen villatakki jonka aloitin monta vuotta sitten mutta jätin kesken. Puran vaikean palmikkomallin ja teen sitä jotain muuta. Sitten on monta sukkaa ja lapasta joihin olen keksinyt oman mallin - mutta  jättänyt ne kesken....

Tämä neule on aloitettu joskus vuosia sitten.
Pian se valmistuu - syyskuussa laitan sen päälle!

Työttömän töitä: siivousta, järjestelyä ja käsitöitä!
Nyt työttömänä olen päättänyt saada nuo asiat kuntoon, siivota muutenkin kotia roinasta ja ylimääräisestä tavarasta.

Käsityötarina jatkuu tulevissa postauksissa, pitsityöt olivat niin upeita, että omat neuleet ja ompelukset näyttävät tosi amatöörimäisiltä. Silti taidan nyt siirtyä neulomaan tuon keltaisen neuleen hihan valmiiksi, että saan sen käyttöön hiljalleen kun säär viilenevät.

Hento kiille tekee neuleesta aika kivan! Kiille tosin ei näy kuvassa juurikaan.

Käsitöitä neulalla, koneella ja puikoilla. Työttömyyspohdintoja

Tuleva penaali - toivottavasti. Kangas ja vetskari ainakin hyvää laatua.
Ompelu vain puuttuu...

Nuorella alkaa koulu jälleen tällä viikolla. Sinne pitää hankkia sitä sun tätä, ihan pakko saada... Reppu, mieluusti Fjällräven. Se maksaa piirun vaille satasen, hitsi vie! Kalenteri. Uusi penaali joka on tilattu äidiltä. Kangas ja vetoketju käytiin jo ostamassa kangaskaupasta parisen viikkoa sitten. Pussukka ei ole vielä valmis; tämän vuorokauden puolella sen pitää syntyä! Tällä äidillä on nyt aika lailla rimakauhua pussukan ompelun kanssa: kangas on paksua gobeliinia ja omat vetoketjun ompelutaidot ovat ruostuneet - sen tästä asiasta muistan, että siistin vetoketjun aikaan saaminen on haastavaa.

Uuuh. Kohta aloitan! Ompelukone on jo esillä...

Sen sijaan olen neuloskellut - tänään sekä jo parina aikaisempana päivänä, monta vuotta vanhaa, kesken jäänyttä neuletta. Aloitin puseron kun olin ostanut edullisia alennus-lankoja, eurolla kappale (hinta on vielä näkyvillä vyyhdeissä). Langat ovat  aloituksen jälkeen majailleet ja vieneet tilaa vuosien ajan pahvilaatikoissa joita on monta. Niissä on lankoja ja useampi keskeneräinen neule.... Pari viikkoa sitten sain valmiiksi toisen kesken jääneen neuleen - tai oikeastaan ostetut langat joita ei oltu vielä ollenkaan aloitettu. Sain neulepuseron tehtyä ja siihen myös kaulaliinan koska lankaa jäi sen verran jäljelle. Ihan kiva, tuli ihka käyttökelpoinen neule syksyyn! Tai no, ehkä niillä ei täällä kotona juurikaan mitään tee - mutta ehkäpä saan työpaikan,  jossa sitä voi pitää!

Lanka on  vaaleaa jossa paksuja mullukoita ja kimalletta

Nyt sitten tämä keltainen, kultakimalletta sisältävä neule. Sitten sieltä laatikoista löytyy vielä vihreä neule jonka aloitin viime talvena. Pari vuotta vanha kuparinruskea on myös odottamassa tekijäänsä- Ja onhan siellä vielä myös parit kirjosukat ja lapaset....

Työttömyydestä taas sananen
Yritän saada ylläpidettyä innon keskeneräisten asioiden loppuun saattamisessa. Aikaa pitäisi olla   kun työtä ei näy taivaanrannassa. Työstä puheen ollen voi ihmetellä taas poliitikkojen puheita, joista kuultaa läpi ajatus, että työtön ei ottaisi vastaan työtä kun sitä hänelle tarjotaan. Huokausten huokaus. Pitäisiköhän mennä valtiovarainministeri Petteri Orpolle ja muillekin päättäjille selittämään, että olen hakenut satoja työpaikkoja enkä niistä mitään vielä saanut - kukaan ei ole mitään ikinä tarjonnut eikä työvoimatoimisto ole tipan vertaa kiinnostunut minusta - edes pyydettäessä ei sieltä keskusteluaikaa saa. hain männä viikolla työvoimakoulutukseen mutta sain hylkäävän lausunnon heti paluupostissa. Ihan oikeassa postissa vielä; paperiposti on tuossa antiikkisessa byroossa vieläkin käytössä.

No tuskinpa tilanteen oikea laita ketään kiinnostaa; tuntuu, että politiikka on kaikilta osin pelkkää mielikuvan luontia, vailla oikealla tavalla asioihin puuttumista. Mielikuvat ohjaavat - niin myös muualla maailmassa. Maailman menoa kun seuraa median kautta, huomaa vaikkapa Turkin, Venäjän toimia ja USA:n presidenttipeliä seuratessa, miten mielikuvien luonti saa aikaan ihmeellisiä asioita - vaikka sanotut asiat olisivat kuinka päättömiä ja uskomattomia, silti ne toteutetaan ja ihmismassat hurraavat niille.

Olen tässä vuosien saatossa nähnyt kuinka käsittämättömän ammattitaidoton ja onneton on tuo TE-toimisto, valtion virasto joka maksaa meille veronmaksajille maltaita. Siellä on vanhahkoa porukkaa töissä joilla ei tunnu olevan työmarkkinoista tietoa kuin ohuiksi pitimiksi, huono käsitys tämän päivän työelämästä ja digitaalisuudesta ei juuri hajua; usein siellä käydessäni tunnen, että itselläni on paljon enemmän tietoa  avoimista paikoista, yrityksistä ja työnhausta. Verenpaine nousee korkeuksiin, kun ajattelenkin tuota paikkaa. Rauhaisan uneliaassa ilmapiirissä siellä istutaan ja liikutaan kuin hiipien. Toimisto on jämähtänyt jonnekin 70- 80-luvuille. Ihme, että siellä  ei lapiohommia suoraan ehdotella kaikille.

Rahkasammal. Luonnon kokolattiamatto. 

Mieli maassa - väsyttää ja taas väsyttää

Aika kuluu, mieli meneee milloin missäkin. Kumma, kun ei oikein tunnu saavan mistään kiinni.

Oma selviytyminen elämässä on enemmän kuin  kyseenalaista - mutta kun on jo tämän ikäinen, siihen pitää jo hiljalleen tottua, asia hyväksyä. Kun tuohon on ajatuksissaan päässyt, tuleekin omituisesti mieleen, että haluan koko homman päätökseen jo oikeastaan mahdollisimman pian. Mitä tässä enää kitkuttelemaan kun homma on mennyt näin takkuiseksi ja vaikeaksi?

Taistelu paikasta elämän virrassa ei yht'äkkiä enää kiinnosta. Töitä on melkein mahdoton saada, laskuja ei pysty maksamaan. Lapsi, nuorimmainen, pitäisi silti kasvattaa mutta paukkuja ei tunnu olevan jäljellä yhtään. Miten hankkia ruokaa ja vaatetta ja kaikkea sitä mitä ylä-asteikäinen tarvitsee jollei rahaa yksinkertaisedsti ole??? Itsekin pitäisi syödä, pitää itsensä jonkilaisessa kunnossa.

Keskustelin näitä asioista toisen kaltaseni yhteiskunnan ulkopuolella olevan henkilön kanssa ja hän kertoi virolaisten tavasta selvitä elämässä; kun on ollut vaikeaa jo monen sukupolven ajan, kehittyy taito kiertää yhteiskunnan rakenteita ja kyky luovia lakien ja sääntöjen rajamailla. "se on ainut tapa selvitä hengissä, monelle" sanoi. "Suomalaiset ei sitä taitoa osaa, harva uskaltaa uhmata lakeja ja rakenteita. Tai varastaa, ihan suoraan."

Totta, omalla kohdalla ainakin. En ole ajatellut alkaa varkaaksi tai vilunkipelaajaksi - en osaisikaan. Hölmö olen sillä saralla. Ja mitä jos yrittäisin, ja sitten jäisin kiinni? Sen jälkeen ei kannattaisi enää työpaikasta edes haaveilla. Nyt voin sentään vielä toivoa, että työpaikka löytyy ja siitä voisi ehkä saada palkkaa jolla selvitä elämässä jokunen vuosi vielä.



Sukka tuloillaan.

Yritän puskea itseä eteenpäin, vaikka minkälaisen kiven läpi. Ei taida onnistua. Valtava, kaiken ymmärryksen yli menevä väsymys on vallannut koko olemuksen.

Eilen otin lankalaatikoista yhden esiin  ja ajattelin terapoida itseäni kutomalla jotakin. Sukat, vaikka. Kannattaa valita jotakin pientä ja helppoa, että homma ei jää kesken. Tuli kirjavat sukat, tähdelangoista. Oranssin ja harmaan ja minkä vaan kirjavat - seitsämää eri lankaa sekaisin, osin kaksinkertaisena. Tuliko hyvä mieli? En tiedä. Toinen sukka on vielä kesken.

Väsyttää niin kamalasti.

Bostonlankaa ja kotieläimiä

Lankakaupan ikkuna houkutteli sisään.

Ikkunan takana on kovin valoisaa. Kevät tulee vaikka kylmä on. Hiihtelemään pääsee vielä monta kertaa!

Siinä ovat uudet lankakerät.
Neonväri ei tule esiin kuvassa.

Hankin lanka-alennusmyynnistä viime viikolla paksua neon-väristä Boston-lankaa. Hullu kun olen, menen lankamyymälään heti kun pääsen - ja ulos en sieltä pääse jollei ole jotain mukaan hankittu! Huijaan itseäni ostamalla alennuslankoja - ja sitten olen kuin tupakoija joka on tupakkilakossa - kärytän sätkää salaa jossain pimeässä paikassa. Minä tulin lankojen kanssa kotiin ja melkein vielä ulkovaatteet päällä loin silmukat puikoille ja aloin neuloa.  Aah, mikä olo... ihanaa! Olo oli eufoorinen - neulomisessa on joku koukku josta en vain irti pääse!

Sitten piilotan lankapussin jonnekin sohvan taakse piiloon... on huono omatunto repsahtamisesta, rahan tuhlaamisesta. Ja sitäpaitsi: minullahan on lankaa ennestään vaikka kuinka paljon; silti piti taas uutta saada, Hyi hyi!



Sukat ja yksi nilkkalämmitin, toinen
vielä puikoilla. Tulipa valjun
värinen kuva, mihin väri meni?

Neuloin sukat. Kirkuvan sähäkät, neonväriset sukat jotka nähdessään naapuri piti molempia käsiä suun edessä ja kuiskasi "Ei voi olla... Herran Jumala. Ihana kamalat..." Ja kovempaan: "Miksi sie olet noin kamalaa lankaa mennyt ostamaan? Noistahan saa migreenin. Kuka tommosia voi käyttää, niistähän tulee paha olo."

Noh, meikäläinen on ilmeisesti hyvin omituinen ihminen! Minusta räväkät värit on hauskoja, varsinkin pienissä asioissa. Niinkuin nyt sukissa esimerkiksi. Tai miksei alsuvaatteissa tai muussa pienessä - ikäänkuin mausteena!

Tossut vasta valmistuneina, iltavalossa

Lankaa jäi jäljelle, tein tossut vihreällä. Sitten jäi vielä hiukan lankaa - tein niistä nilkan lämmittimet! Siis en ranteisiin vaan nilkkoihin - tulee ihanan lämmin olo, tällaiselle ikuiselle vilukissalle! Keskimmäinen lapsi omi tossut samantien itselleen, sukat laitan kaappiin odottamaan käyttäjää. Nilkkureita aloin itse käyttää samantien!



Mitä näistä neuloisi... hmm.

Ostin myös kaksi kerää Novitan Säde-lankaa joista yritän keksiä jotakin kivaa... Joku kiva kaulahuivi lienee ainut käyttökelpoinen noista - mutta saako noista kahdesta jotakin, yhdistämällä sillä tavalla, että tulee kivan näköinen lopputulos? Enpä vielä tiedä... Täytyy tutkia!

Eläinmaailma on kevään tullen vilkastunut, niin kotona kuin pihapiirissäkin. Metsähiiri, joka on muuttanut pation alle, ikkunan ulkopuolelle jossa se elelee syömällä lintujen pudottamia siemeniä ja murusia. Eilen keksimmme, että kyseessä onkin äiti-hiiri jolla on kaksi aivan valtavan ihanaa ja pientä poikasta, emoa hiukan tummempia - ne saivat tulla pesän ulkopuolelle eilen. Siinä ne möyrivät lumessa ja vilistivät lintulaudan alle hakemaan ja syömään siemeniä. Yllättävän pelottomia ovat, se täytyy sanoa. Vilistävät lujaa ja löytävät syötävää, istuvat sitten niille sijoilleen keskelle lumikasaa, kietaisevat hännän ympärilleen ja alkavat syödä. Suloisia ovat, pikku-pallerot.

Katti päivälevolla

Tiedän aivan hyvin, että monen mielestä minun juuri nyt pitäisi avata ovi ja laskea kissat ulos pyydystämään hiiret. Mutta en raaski! Päinvastoin, en laske nyt kollia ollenkaan ulos ennenkuin myöhään iltapimeällä kun hiiret ovat jo piiloissaan. Pikku-kissa ei saa yksin ulos mennäkään. Ei sekään kyllä niin kovin pieni enää ole, sillä oli kaksivuotis-syntymäpäivä alkuvuonna. Katti parhaassa iässään!

Kolli on jo harmaantunut.

Pari vuotta sitten meillä oli hiiriä puutarhassa asustelemassa viimeksi. Silloin kolli napsi ne suuhunsa sieltä yksitellen, koko suku taisi mennä siinä. Ainakaan niitä ei ole näkynyt ennenkuin nyt.  Varmasti nyt käy samoin jossain vaiheessa - yritän kyllä vielä antaa niiden nauttia elämästä, jos vain voin. Onhan pihapiirissä harakoita ja variksiakin; ne pyydystävät helposti pieniä jyrsijöitä. Ja näimme myös haukan reilu viikko sitten tässä lähellä - ylhäällä, oikeastaan. Korkealla lensi, varikset laumana ahdistelivat sitä.

Miten lie ovat hiiret, tai tuo emo joka varmasti on synnyttänyt poikasensa pesässään jokunen päivä sitten, tänne osanneet muuttaa, sitä mietin. Tulee mieleen satukirjojen tarinat hiiriperheistä ja niiden sievistä kodeista...

Neulomalla pirteämpi mieli?

Mieli mataa taas liian matalalla. Miten sen saisi nostettua ylös, sitä mietin.

Olen taas tehnyt näitä neule-nistin salaisia hommia. Lankoja on minulla laatikoissa ja pusseissa aika lailla. Pitäisi saada niitä tehtyä pois. Otinpa siis muutaman vajaan, keskiohuen lankakerän ja aloin neuloa kaksinkertaisella langalla sukan vartta. Mielikuvitus puuttu meikäläiseltä kun en oikein muuta saa aikaiseksi kun näitä pieniä juttuja, iänikuisia sukkia, lapasia ja pipoja. On minulla yksi neulepuserokin tekeillä, mutta en jaksanut sitä nyt tehdä. Ja ihan rehellisesti sanottuna: laatikossa on useampikin iso, keskeneräinen neule... Yritän saada kaksi niistä valmiiksi kuun loppuun mennessä. Ei yhtään sukkaa ennenkuin ne on neulottu valmiiksi. Promise!

Kirjava lanka riitti varsiin ja kantapäähän.
Hmm, mitäs sitten...

No – tein eilen illalla ja tänä aamuna sukat jonka kaltaisia ei aivan varmasti ikinä, koskaan vastaan tule – tuli niin hurjannäköinen väriyhdistelmä... Toisaalta – tämän sorttisia mummikin neuloi aikoinaan tuvassa, keinutuolissa istuessaan ja minulle tarinoidessaan omasta lapsuudestaan. Laittoi kaksinkertaisia lankoja peräkkäin, mittasi lyhyet pätkät ja jakoi pätkän kahteen osaan, että molemmista sukista tuli ainakin suht saman näköiset. Jopa muutaman kymmenen sentin mittaiset langan pätkät hän neuloi sukan varteen – tuli kirjavia varsia, meille lapsille. Ja kirjavia lapasia kun niitä pidettiin kahdet, jopa kolmet päällekkäin - jatkuvasti sai olla niitä lisää neulomassa. 


No joo, ei kauneudella pilattu mutta napakka ja lämmin...




...ja sopi jalkaan hyvin,
tuntuukin hyvältä

Ennen sukkia kului paljon ja niitä parsittiin myös paljon. Niitä oli uunin reunuksella pitkät rivit kuivumassa talviaikaan. Ja kun sukat menivät ihan rikki, leikattiin moneen kertaan parsitut terät pois, poltettiin rikkinäiset terät hellassa ja ehjinä säilyneisiin varsiin tehtiin uudet terät. Mummi oli elänyt köyhiä aikoja ja sodan – hän osasi säästää. Ja pakkokin se tietenkin oli, kun rahasta oli pulaa.
 
Niin on minullakin, pulaa rahasta. Ja lapset käyttävät tosi paljon sukkia ja lapasia. Eivät nämä tekeleet sen takia hukkaan mene. Kyllä nuo erilailla kirjavat tekeleetkin näyttävät kelpaavan kouluun ja kotona tallusteluun. 

Neuloessa olen kuunnellut erilaisia hyvinvointi- ja muita videoita tietokoneen kautta. Työnhakuun ja positiiviseen elämänkuvaan liittyvän videon kuuntelin juuri viimeksi. 

Kirjavat villasukat valmiina astumaan Eurooppaan!
Eipä palele.

Nyt neulenisti katsoo, mitä syötäisiin. Sitten käyn kävelemässä. Tai jospa kuitenkin menisin ensin ulos.

Kahviloista, kukista ja käsitöistä

Missä kimalainen - tulkaa jo, pörröturkit!

Elämässä on miljoona tsiljoonaa ihanaa asiaa - jos vain huomaa katsoa. Jollei huomaa kevään ihania asioita on sokea, ilman haju- ja kuuloaistia ja pahasti masentunut!

Kevät on aina ihanaa aikaa - tuoksuvaa vaikka aina välillä pakokaasuista ja katupölyistä mutta myös kasvavalle maalle tuoksuvaa aikaa josta voisi NYT nauttia jos vain asennoituisi asiaan oikein! Yritetään siis.

Eilen näin sairaalan ulkopuolella olevassa korkeassa männyssä - hienossa honkapuussa - istumassa haukan jonka lajimääritys ei itselleni onnistu. Sisko olisi tiennyt, minä en. Pienehkö. Siinä se istuin, aika pienipäinen ja ruskean harmahtava yksilö. Huusi kiljuvalla äänellä, sitten kuului naksahtelua... Hmm. Heilutti pyrstöä ääntelyn tahtiin.
Kiva katsella sitä oli! Sairaalassa oli surullisempaa sisällä - vaikka tädillä onkin hiukan paremmin nyt kuin vielä pari viikkoa sitten. Ei erityisen hyvin kuitenkaan - riippuu miten asiaa katsoo, toki. Häntä hoidetaan, hän saa ruuan ja lääkkeet, hoivan ja unen. Ei valita - on itsekin ollut hoitoalalla joten tietää miten homma menee - jos niin ajattelee.

Lintu oli joka tapauksessa hieno.

Vanha taulu kahvittelijoiden ilona

Pihalla kävi kaksi rusakkoa. Jompikumpi niistä pureksi  yhden pikkumättään keltaisia krookuksia matalaksi. Harmittaako? No, ei oikeastaan. Aika hauska juttu, tavallaan. Krookuksia on kyllä paljon muutenkin - laitoin kasapäin sipuleita syksyllä maahan ja nyt ne kukoistavat, ovat tosi isoja väriläikkiä rusehtavan harmaassa maassa, oksien vieressä. Ihania!

Linnut laulavat jo valtavasti - peiposta västäräkkiin on jo nähty. Erilaisia rastaita samoin kuin lokkeja, kaiken sorttisia varislintuja ja vaikka mitä kauniisti laulavia pikkulintuja.

On siis kaunista - kevään tulo on mahtavaa! Jävessä on veilä jääpinta mutta ei enää kauan.

Kahvilat ovat kivoja paikkoja! Niihin ei tule meikäläisen kamalan usein mentyä - yksin ei viitsi ja kun ne rahatkin ovat aina loppu. Äidin ja joskus lastenkin kanssa käymme silloin tällöin. Viikonloppuna kävin äidin kanssa vanhassa tutussa kahvilassa - kiva siellä on aina katsella ympärilllen ja miettiä miksi mitäkin on seinille laitettu. Välillä ratkaisut ovat kivoja - joskus uskomattoman hölmöjä! Jos kerää vanhoja esineitä, tekstiilejä ja tavaroita, olisi hyvä osata ne laittaa osaksi sisustusta tyylikkäästi - ei vain tunkea paikkoja täyteen tavaraa sillä periaatteella, että ne ovat vanhoja ja kivoja!
Tyylitaju on asia jota ei monella ole ollenkaan! Hyvä tyyli taas saa hyrisemään ilosta - ihastelemaan kaunista lopputulosta ja hienoa henkeä!

Kahvilan nurkkaus. Kuin 30- tai 40-luvun kodista

Villainen ranneke ja sukan varsi.
Tulipa kilkuteltua sellaiset tuossa.

Käsityö. Niin - siinä asia josta ei voi sanoa mitään oikeastaan. Kun johonkin hurahtaa, on ihan villiintynyt olo - langat ja värit; ne ovat itselleni huumetta ja magneetti jonka vetoa en osaa enkä halua vastustaa.... Lankaa, lankaa, lankaa: AAAHHH..... Värejä, lisää värejä: antakaa minulle lisää näitä, ja vielä!!! Olen hullu! Ostin taas kaksi pikkukerää lauantaina. Punaisen sävyjä tällä kertaa....

Rannekkeita, lapasia ja sukkia, pantoja ja pipoja. Niitä voi tehdä jollei mitään isompaa halua väsätä.

Lopulta täytyy kertoa, että olen hiljalleen päässyt eroon karkin syönnistä. Tummaa suklaata tulee syötyä kuitenkin - löysin S-marketista hyvää hunaja-manteli-maustettua tummaa suklaata. Vähän Tobleronen tapaista - edullisempaa tietenkin. Suosittelen. On hyvää! Kuva vieressä!

Neulominen koukuttaa - pahasti

Pipo, lapaset, sukat, kauluri ja tossut. Rannekkeet, kaulahuivi ja hartianlämmitin. Siinä muutama neule viime kuukaisilta - joitakin tehty useampiakin. Niin, ja syksyn aikana virkkasin ja neuloin vielä kuusi tiskirättiä bambu-langasta joka on jotenkin antibakteerista. Äiti ja sisko käyttävät omiaan koko ajan, itse en ole saanut omia vielä käyttöön - käytän edellisisä ensin loppuun... hmm.

Neulominen on ollut mieliharrastusten kärjessä noin yksitoistavuotiaasta jolloin uusi koulukaveri oppikoulussa neuloi. Kaunis Marja-Leena neuloi itselleen tosi makean näköisiä neuleita - minäkin halusin! Sain langat äidiltä ja siitä se alkoi. Ensimmäinen neule oli punainen kaksi oikein, kaksi nurin-silmukoilla neulottu villatakki jossa vetoketju edessä (äiti avusti sen kiinnittämisesä), seuraava puna-vihreä-valko-raidallinen lyhythihainen neulepusero. Molemmat käytin melkein loppuun - sitten syntyi kuusenvihreä tiukkamallinen villatakki, sen jälkeen auringon-keltainen ohuesta langasta tehty villis -  tein pinokaupalla puseroita ja villatekkeja, sitten aloitin kirjoneuleet ja tein kaikki Mary Oljen lapas-kirjan kirjokintaat - itselle, kavereille, naapureille. Muistan vieläkin lankoja myöten ison osan tekeleistäni, missä niitä neuloin ja mitä musiikkia kuuntelin niitä neuloessa!

Vuosien neulontainto hiipui jossain vaiheessa ja alkoi uudelleen, hiipui taas ja nyt olen jälleen innosta soikeana puikkojen ja ihanien lankojen kimpussa. Nyt on aikaa vähän - enkä uskalla edes aloittaa puseroita enkä isompia töitä, keskityn pieniin muutaman päivän kestäviin kivoihin juttuihin. En halua, että isoja neuleita jää pussukoihin ja korin pohjille odottamaan neulomisaikaa!

Tupsun olisi pitänyt olla isompi,
käyttäjän ja uuden omistajan mielestä

Tänä viikonloppuna syntyi kiva pipo IHANASTA walesilaisesta käsin värjätystä langasta. Ihan huipppulankaa - lankojen Rolls Royce! Tiivistä, kiiltäväpintaista 100 prosenttista merinovillaa. Colinette-lankaa jota olin ostanut jo syksyllä mutta en tiennyt mihin sen käyttäisin. Nyt sitten tein siitä pikkuiselle pipon. Lanka on minulle "tullut" lankakaupasta joka on kuin vanhanajan karkkikauppa: kaunis ja täynnä ihania, tuoksuvia lankoja - Menita Helsingin Korkeavuorenkadulla. Siellä kävi jo aikoinaan Helsingissä käydessään oma mummini ja äiti niin ikään, yhä vieläkin vaikka hän ei voi enää sydäntautinsa takia neuloa.  (Kauhea kohtalo - sydäntautinen ei tosiaan voi neuloa!) Isäkin saatiin sinne joskus käymään - miehiä ei siellä juurikaan noin muuten näe! Ihana kauppa - siellä on nyt alennusmyynti joten ajattelin siellä piipahtaa jossain vaiheessa, jos vain ehdin. Lankaa en toisaalta tarvitse; sitä löytyy kotoa vielä vaikka kuinka moneen työhön!

Langat ovat kaiken kaikkiaan ihania - suomalainen Novita (jonka langat tulevat pitkälti muualta kuin Suomesta) on lankojen Toyota: luotettava mutta vähän tylsä. Mutta niinkuin Toyota autona, sekin on vjime vuosina kehittynyt mukavasti ja uusia kivoja lankoja, värejä ja malleja tulee koko ajan. Olen Novita-klubin jäsen ja saan lehdet kotiin - sieltä tulee tehtyä kaikenlaista. Monet silkkivillalangat, angorat ja erilaiset villalangat, myös kierratetyt silkki- ja villalangat kuuluvat lankojen aatelistoon jotka ovat yleensä aika kalliita mutta tosi ihania neuloa. Niitä saa messuilta, pikukaupoista - ja Tallinnan mahtavasta lankatukusta! Keinokuitulankoja en juuri osta - tästä poikkeuksena Softy-lanka Novitalta josta viime viikolla valmustunut kaulaliina ja pipo esimerkkinä. Ehtaa keinokuitua!

Colinetten JitterBug lanka myytiin vyyhdessä - en olekaan aikakausiin vyyhtiä neulelangaksi ostanut. Kangaspuissa kudottavat langat ovat useimmiten vielä nykyäänkin vyyhdesissä, mutta neulelangat myydään 50 tai 100 gramman kerissä (sanotaanko niitä keriksi, hmm...) Tästä vyyhdistä tuli nostalgiset ajat mieleen - lapsena minun ja vaarin tehtävä oli keriä mummin langat vyyhdeltä keräksi ja samoin kerin isän kanssa äidin langat. Omia lankoja sitten opiskeluaikoina kerin poikakaverin kanssa. Siinä oli aina oma hauskuttelun paikka, vähän samalla lailla kuin lakanan vedossa. Lakana vedossa tulee aina vitsailtua - katsotaan kuka vetää koviten ja sitten voi leikkiä, että vetää mutta ei vedäkään... Hih! Lankojen kanssa on aina pieni haaste siinä, meneekö lanka sekaisein. Koskaan ei saa alkaa pujotella jos sotkua on näkyvissä; silloin saa pujotella lankaa joka kierroksella. Pitää vain ravistaa.

Nyt minulle ai ole ketään ketä pyytää pitämään vyyhteä että sen saisi kerittyä - lapsi ei jaksanut pitää käsiä illalla hetkeäkään ylhäällä - joten turvauduin tuolin jalkoihin, sekin vanha kikka menneiltä vuosikymmeniltä. Ja tein virheen alkaa pujotella - ja pujottelinkin sitten oikein urakalla lankaa. Tuolin jalat  kun eivät osaa ravistaa....

Sain siis lapsen pipon tehtyä - samalla mallilla kuin tein aikaisemmankin, lapsen toiveen mukaan. Siinä on vuosi alaosassa ja tupsu. Tupsu on tärkeä - nyt tein liian pienen tupsun mutta "kyllä se käy, äiti. On se tosi hieno" hän kehui. Pipo on jo sisään ajettu; se oli käytössä tänään. Huomenna se päässä kouluun!

Miehen pipon mallilla
syntyy seuraava neule

Aloitin heti uuden pipon tekemisen - Austermannin Step-langasta. Oikeastaan sukkalanka mutta haluan kokeilla viimeisimmässä Moda-lehdessä näkemäni miehen pipo-mallin "tunturineuletta". Siihen tulee ikäänkuin korkeampi kohta oikeista silmukoista ja matala laakso nurjista. Helppo, mutta alussa pitää olla tarkkana. en tiedä, kuka pipon saa käyttöönsä. Eiköhän se jollekin kelpaa...

Vielä on pari aikaisemmin tekemääni työtä purkutuomion alla. Hyvää villalankaa ei kannata jättää haaskioon jos neule ei miellytäkään. Viininpunainen paksu täys-villalanka  täytyy saada uuteen käytöön - olen etsinyt mallia jollekin kivalle tekeleelle mutta en ole vilä keksinyt mitään kivaa...