sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Kotoilua seinien sisällä

Eläimet liittyvät kotoiluun
Imuroin kämpän, puistelin matot ja pyyhin pölyt. Vaihdoin taulujen paikkaa ja laitoin tuolin nurkkaan, jossa viimeiset vuodet on asunut marsu - häkki on nyt viety ulos; se pitäisi vielä pestä ja laittaa vaikka myyntiin verkko-kirppikselle.Voisihan siitä saada pari kymppiä, ehkä. Uutta marsua tai kania meille ei tule. Meillä on koira - vilkas ja aina mukana koheltava nuori hurtta, joten jyrsijää ei enää oteta. Yksi täällä vielä on, chinchilla, mutta marsut ja hamsteri ovat poistuneet rivistä.
Kaupan lattialata löytyi nuppu.
Ilahduttaa vaasissa

Kotoilu on uusi sana - mukava kotona puuhaamiseen liittyvä. Sitä on siis harrastettu viikonloppuna. Kaikki lapset ovat olleet kotona käymässä ja oleilemassa, syömässä ja tuomassa eloa ja liikettä asuntoon, jossa meitä asuu muutoin vain kaksi ihmistä kolmen eläimen kanssa. Hyvä niin - ja toisaalta on oikein hyvä, että vastuuta ei ole itsen lisäksi kuin yhdestä ihmisestä ja eläimistä. Tietenkin vastuu omista lapsista on mielessä koko ajan, vaikka ovatkin jo 18 äyttäneet, mutta he pärjäävät jo omillaan - heidän on tarkoitus pärjätä. Onneksi he kuitenkin käyvät usein kotona, autan heitä. Ja he minua.

Lauantain ruoka ja välipala.

Leivoin lihapiirakan, sellaisen vanhanaikaisen pellillisen. Siitä tykätään, vähän jäi vielä illaksi tai huomiseksi. Tänään syötiin kanaa, sellaista uutta valmiiksi kuivamarinoitua lähituottaja-kanaa jota markkinoidaan ketun kuvilla. Onko ihminen se kettu, joka mielikuvallisesti syö lähikanalan lihat? Ehkä, hyvinkin.  Kana ei kypsynyt oikein kunnolla, oli vielä punainen sisältä vaikka paistoin ja haudutin niitä kauan. Toivottavasti oli terveistä eläimistä, kuitenkin! Runebergintorttua ja suklaavanukasta nautittiin jälkiruuaksi ja välipalaksi.

Helmikuun alun herkku. Paras itse tehtynä, aina!
.

Pipohan siitä syntyi
Kirjava lanka löytyi
omista laatikoista...
Neulominen kuuluu kotoiluun! Sitä olen viime aikoina taas tehnyt - kiva on taas neuloa, tässä meni monta kuukautta tai jopa reippaasti ylu puoli vuotta, että en pystynyt edes käsitöitä tekemään, en jaksanut lukea enkä oikein mitään. Täällä sivullakaan en käynyt, ei tullut mieleenkään kirjoittaa tai lukea muiden kirjoituksia.

Sitä työttömyyden ja masentavan elämäntilanteen, rahattomuuden ja toivottomuuden aiheuttamaa alavirettä, masennusta. Mistäpä minä oikeasti tiedän mitä se on kun ei jaksa eikä mikään huvita. Mitä hyvänsä yrittää, kaikki vaan tuntuu valuvan ohi, hukkaan ja itse on ulkopuolinen kaikessa.

Rowanin baby merino-silkki-lanka on ostettu Virosta kesällä
Joka päivä on ihme, että saa olla ja elää. Lapsikin on tuossa vielä, olemme hengissä. Eläimetkin, Ja isommat lapset opiskelijapaikoissaan.
Ensimmäinen versio ei onnistunut. Yritetään vielä toisen kerran

Nyt kotoilen. Keitän teetä. Kynttilät palavat pöydillä. Neulon ja järjestelen paikkoja. Istuttelen kukkasipuleita multaan ikkunalle. Purin pipon jonka tein pari viikkoa sitten, neulon siitä toisenlaisen. Mietin, laittaisinko aika ätläkkään vaaleanpunaiseen toisen värin kaveriksi. En nyt sitä tee - saa nähdä, voiko noin pinkkiä väriä oikein pitää... Olen tehnyt alkuvuonna useita pereja lapasia ja sukkia jo pois annettu osa niistä.

Alpakkalankojen jämistä tuli lapasia. Kaksinkertaisena neuloin.
Lapsille kelpasivat!

Nyt olisi jo kiva lukea vaikka päivän lehti joka aamu - jo jaksaisin sen tehdä, jaksaisin keskittyä ja lukisin kiinnostuneena, mistä puhutaan. Enää ei kaikki tekeminen tunnu siltä, että ei huvita, ei jaksa. Se lyijy joka virtasi suonissa kesällä ja syksyll, on onneksi nyt ainakin laimentunut. Nyt alkaa jaksaa. Näkee kaikkea kivaa, ei usko, että elämää ei enää ole....Näin ainakin tällä hetkellä. Kaikki on hennon langan varassa, tuntuu.

Rahaa sanomalehden tilaamiseen ei tietenkään ole - mutta voinhan tässä selailla ilmaisjakelulehtiä. Niitä tulee paljon - tai ainakin mainoksia jotka kertovat kaiken superhalpuudesta. Kumma, kun se ei itsestä siltä tunnu.... Olen lukenut tarjouksia tarkkaan viime aikoina! Ja onhan noissa lehdissä sivujen täytteenä aina vähän muutakin kuin mainoksia - vain vähän, mutta kuitenkin. Eihän sitä kaikkea voi tietääkään.... Luen kyllä joitakin oikeitakin lehtiä, sentään! Suomen Kuvalehteä ja Talouselämää tankkaan melkein koko viikon, kun ne perjantaina ilmestyvät.



1 kommentti:

  1. Tuollainen perinteinen lihapiirakka on tosi hyvää.
    Olet sentään käsitöitä jo saanut tehtyä, siitä se alkaa hieman helpottaa oloa, toivon. Ja valoa tulee onneksi koko ajan lisää kun päivät pitenee.

    VastaaPoista