perjantai 20. maaliskuuta 2015

Siivouspäivän ajatuksia

Matot ulkona, kylppäri ja vessa pesty, lattiat imuroitu. Koiran tassut ja mahan alus piti pestä samalla - koira häärii mukana kuin pikku-emäntä, tassuista jää vain jälkiä lattiaan jollei niitä putsaa kunnolla.

Kohta menen puistelemaan matot, sitten viikonlopun ruokaostoksille. Tai toisin päin ehkä, matoista irtoaa sen verran pölyä että suihkuun pitää kyllä sitten mennä.

On meneillään auringon pimennys, sanotaan. Aurinko näyttää kokonaiselta ohuen pilviverhon takaa - mutta valo ikkunan takana muuttui hetki sitten hiukan keltaisemmaksi. Siitä arvasin, että taivaalla tapahtuu jotakin. Silmä ei huomioinut mitään auringon kiekon kohdalla kuitenkaan. Kauaa taivaalle ei kyllä voinut tuijotellakaan, kirkas on valo vaikka siinä hento pilviverho päällä onkin.

Kovin dramaattiselta ei pimennys tunnu - kun käy nettisivuilla, saa käsityksen, että jotain huippu-erityistä on meneillään.

Meikäläinen ei nyt oikein osaa tästä hurjasti riemuita. Aurinkomyrskykin revontulten muodossa  jäi  näkemäätä viikolla, vaikka kuinka yritin vilkuilla oikeana iltana eri puolille taivaan kantta...

Jollei uutisia seuraisi, ei tietäisi mitään pimennyksestä tai revontulista. Ei myöskään siitä, että Putinin kannattajat haluavat Putinin antavan kansalleen lahjaksi Krimin jälkeen Puolan ja Suomen. En lukenut uutisista, mitä isä Putin moiseen astaa - vai liekö hänen oman toiveensa mukainen kommentti yleisöön istutettuna. Ei pidä provosoitua, ainakaan täällä perusnaisen keittiönpöydän äärellä....

Sen sijaan takerruin ihan toiseen iltapäivälehdistön julkaisemaan asiaan: vuoden viiniksi valikoitui espanjalainen Durius Tempranillo, 2011. Pullo maksaa piirua vaille kympin, tai no, oikeastaan täyden kympin kassa siitä tietenkin haluaa.  Kauppojen hinnoittelu on omituista - miksi hintojen pitää päättyä .97 - .99 senttiin? Ärsyttää; tulee tyhmä olo. Kassa sanoo kymmenen euroa mutta hintalapussa lukee 9.97. Hoh hoijaa.

No, viinin omalla sivulla kerrotaan viinistä näin: Syvän ruskehtavanpunainen, hieman kehittynyt täyteläinen viini, jonka runsaassa ja rehevässä tuoksussa on nahkaa, paahteisuutta ja kuivattua hedelmää. Moniulotteinen maku vastaa tuoksua. Erinomaisen hinta/laatusuhteen viini, jossa on pehmeät tanniinit ja pitkä jälkimaku.

Ostin viiniä viikonloppuna syömään tuleville sukulaisille. Kaksi pulloa - ensimmäinen viiniostos kuulausiin. Toivottavasti on hyvää!

2 kommenttia:

  1. Täällä etelärannikolla oli hieman pilvistä eikä auringonpimennystä oikein huomannut. Hölkkälenkillä yritin vähän vilkuilla auringon suuntaan mutta ei näyttänyt mitenkään poikkeavalta, sitten muistin, ettei pimennyksen aikaan saisi aurinkoa katsella. Nyt näin peräti kaksi kanadanhanhipariskuntaa, mutta valkoposkihanhia en ole nähnyt ainuttakaan, vielä.
    Mä itse olen melkolailla kypsynyt Putin-aiheeseen, puolitoista vuotta ko. henkilöstämuutisointia. Olis saanut pysyäkin siellä piilossa missä oli 10 pv :)

    Sain äsken viestin kaveriltani, joka valtava kiire uudessa työpaikassaan, vaihtoi alkusyksystä työpaikkaa. No mulla ei työkiireet nuppia rasita: kohta tulee puolitoista vuotta työttömyyttä täyteen ja saldona yksi ainoa haastattelu viime kesältä.

    VastaaPoista
  2. Revontulia en yrittänytkään katsella ja auringonpimennyksen havaitsin heikosti kun olin sen aikana autolla liikkeellä. Kerropa oma kommenttisi tuosta viinistä, kannattaako ostaa?

    VastaaPoista