Eläinten kanssa - elämässä ja kuolemassa

Chilla ja kolli viime viikolla keittiössä

Meillä on aina ollut eläimiä kotona. En tiedä, osaisinko elää ilman niitä. Varmasti, tottuuhan ihminen kaikkeen. Eläimet ovat kuitenkin minulle tärkeä osa päivää ja ne kuuluvat itsestään selvänä osana elämään. Niinkuin luonto ja metsät, rannat ja ulkona kävely ja maailmanmenon katselu.

Marsu kuoli jokin aika sitten. Marsu on eläin, joka elelee häkissään ja syö kaiken, mitä eteen kannetaan. Vaikka se saisi kuinka paljon syötävää hyvänsä, se huutaa aina lisää ruokaa, kun joku keittiössä puuhailee. Se on aika lailla itsenäinen eläin - tulee ja nousee kyllä häkin reunalle kun uskoo saavansa ruokaa. Syliin se ei mitenkään erityisesti halua.

Marsulle kannoin kaikki porkkanan kuoret, kaalin ulkolehdet sun muun vihannes"jätteen". Elävä jätenmylly puputti kaiken vinhaa vauhtia mahaansa. Nyt marsua ei ole ja joudun heittämään kuoret ja muut vihannes- ja hedelmäjäämät roskiin... Marsua on ollut ikävä; nyt ei kukaan kilju lisää ruokaa, ei nouse kahdelle jalalle juttelemaan.

Aloitin tämän tekstin jo viikko sitten. Marsua siinä haikailin, samalla katselin kissan ja chinchillan puuhailua keittiössä. Otin niistä kuvan kirjoituksen välillä, kun kamerakin oli sopivasti pöydällä. En arvannut, että siitä tulisi viimeinen aktiivikuva pienestä harmaasta eläimestä.

Minulle kovin rakas chinchilla-poika kuoli viikonloppuna. Ikävöin sitä aivan valtavasti. En ole pystynyt siivoamaan sen häkkiä vielä. Aina siitä ohi mennessäni katson sinne - en vieläkään aina muista, että aina niin pirteä ja ilojínen kaveri on nyt poissa. Eikä tule.

Hiukan ennen kuolemaa.
Sanoin pojalle hyvästit, kerroin sitä rakastavani.

Chilla on oikeastaan ollut keskimmäisen lapsen eläin mutta minähän eläimet tietenkin hoidan. Ja eläimet tietävät sen; tulevat aina luo, "keskustelevat" omalla tavallaan. Chilla eli noin 14 -vuotiaaksi. Tarkkaan emme tiedä; se muutti meille nuorena poikana perheestä jonne oli otettu koira. Meillä se sai juosta vapaana monta kertaa viikossa. Nyt vanhana se sai usein olla vapaana monta päivää samaa menoa. Se kävi keittiössä syömässä, juoksenteli ympäriinsä ja sillä oli omat lempipaikkansa. Viimeiset päivät se vietti vapaana häkistä. Tosin se kävi häkissään aina välillä, se myös kylpi hiekassa vielä hetki ennen kuolemaansa.

Kuolemaan se meni omaan häkkiin, sinne rakennettuun koppiin. Sieltä sen löysimme. Hautaamme pojan maalle pääsiäisenä.

Nuku rauhassa, pyörökorva. Pieni ja herkkä eläin - sinä jolla oli vahvat jalat ja hienot half pipet jotka kissakin sai kyljissään kokea!

Kissa kävi kopissasi sinua etsimässä.