Lumitöitä ja muuta talvista

Tänään heräsin kissan ja koiran yhteistuumin järjestämään herätykseen. Kello oli kahdeksan ja molenmmat äijät olivat päättäneet saada ruokkijansa jalkeille nyt eikä kohta. Koira tökki märällä kuonolla naamaan, kaivoi käsiä esiin peiton alta ja urahteli käskevästi. Kolli maukui sängyn vierellä ja kun yritin silittää sitä, se puraisi kädestä. Ei pahasti - ei mennyt ihon läpi hammas - mutta tyyliin: "Nyt nouset tai tulee kunnolla." Näppäsin sitä kuonoon - emäntää ei komennella. Nousin sitten ylös, kuka jaksaa kuunnella nälkäisten otusten voihketta? Huokaus.

Niinhän se on: Kun eläin käskee, mitä voi tehdä...? ylös noustuani huomasin, että ulkona sataa lunta urakalla ja on satanut jo hetken: paksu uusi lumi peitti maan. Kenellähän on tämän talon lumityövuoro - no, minullapa juuri. Uusi huokaus.

Eläimet saivat ruokansa jonka söivät ahnaasti. Kissa oksensi omansa lattialle melkein heti syötyään. Se ahmatti - uutta en antanut. Yksi muikku oli jäänyt syömättä ja sen se söi oksentamisen jälkeen. Seuraaava ruoka tulee illalla vaikka kuinka kerjäisi. Ja kerjäähän se, tietenkin.

Mustarastas on yksin käynyt syömässä ruokapaikalla.

Nyt on iltapäivä ja lumitöitä on tehty selkä märkänä oikein kunnolla. Koiraa ulkoilutettu ja annettu juosta onnesta soikeana uudessa, pehmeässä lumessa. Nyt on hurtta väsynyt ja haukkuu unissaan kopassaan. Lunta sataa yhä ja kolaan on pian tartuttava uudelleen. Hyvää kuntoiluahan tuo on, saa olla raikkaassa ilmassa.

Linnut, joita olen ruokkinut ahkerasti siitä saakka kun pakkaset alkoivat, ovat pysytelleet lumisateen ajan piissa. Eilen niitä suhahteli ruokapaikalla tiuhaan - oravakin kävi. Kissa viettää aikaansa ikkunalla ja katselee lintujen touhuja puoliavoimin silmin. Kolli on jo vanha eikä jaksa enää vapisuttaa leukojaan vaikka linnut tulisivat melkein ikkunalasiin kiinni. Se vain katselee ja kehrää ikkunalaudalla, patteri lämmittää lepopaikan mukavaksi ja siinä on kollin mukava köllötellä.



Tämä tyyppi tulee säännöllisesti putsaamaan
pöydän. Harakan kanssa tuli riitaa jonka
varis tietenkin voitti. Ahnas lintu!

Siinä se nytkin oleilee. Pää nojaa kukkaruukkuun ja katse on puoliavoin. Lintuja ei näy, vain lumihiutaleet leijuvat ilmassa. Kolmeen kertaan avattu polku pihalta on kohta taas ummessa.

Maisemat ovat kuin talvisesta postikortista - nyt olisi muuten voinut ottaa niitä talvisia postikorttikuvia monessakin kaupungissa. Niistä on on puutetta - kaupungit ottavat mieluusti kuvia kesäisistä rantamaisemista, vesitorneista ja rautatieasemista kesäaikaan. Talviset kuvat puuttuvat ja ne olisivat kyllä paljon kivempia kuin tyypilliset kesäkuvat. Hyvä lisä kuvien kirjoon, ainakin. Talvinen rautatieasema tai lumeen peittynyt tori jossa pari perunanmyyjää kauppaa tuotteitaan: siinä olisi jotain rehellisen aitoa!

Eilen oli siivouspäivä. Matot ulos ja imuri vonkumaan. Olisi pitänyt viedä matot hankeen kun oli kovemmat pakkaset - olisi siinä pölypunkit kuolleet ja maton värit kirjkastuneet. En saanut aikaiseksi viime viikolla tuota hommaa ja nyt on pakkasta enää muutama aste. Laiskottaa! Pakastintakaan en saanut sulatettua vaikka oli ihanteelliset kelit moiseen hommaan. Laiskuutta lie vai mitä? Illalla olen kotona vasta kuuden jälkeen enkä sitten enää ole viitsinyt.

Tämä vuosi on ollut tähän mennessä - kaikki menneet kolme viikkoa - ihanan talvinen ja kaunis. Sukset on vielä varastossa - saa nähdä, ehtiikö ne tänä vuonna esiin ennenkuin on liian myöhäistä! Toivottavasti.

Nyt vähän käsitöitä, ruoka uuniin ja sitten taas lumihommiin. Sunnuntain rauhaisaa puuhailua oleellisten asioiden kanssa - sitä tämä on!



Talven selässä ollaan

Talvi jatkuu postikorttimaisen kauniina. Pakkasta ja lunta on sopivasti, puut ja metsä huurteisen kauniita. Jollei muuten, niin koiran kanssa tulee ulkoiltua ainakin pari kertaa päivässä. Koira rakastaa lumessa telmimistä,  sukeltelua ja se hyppii korkeita hyppyjä lumikasoissa, tekee tunneleita vastasataneeseen pehmeään lumeen. Nauttii selvästi - välillä sille tulee tassuille kylmä ja silloin mennään sisään.

En ole hankkinut koiralle pukuja, neulonut villavaatteita tai jalkineita. Koira on koira enkä halua sitä pienenä nukkena pitää. On ihmisiä, joiden mielestä koiralla on oltava vähintään huomioliivit, mielellään myös kaikenlaisia kaapuja sadetta, tuulta ja kylmää vastaan. En ole samaa mieltä - ja hyvin tuo koira voi, vaikka teemme välillä pitkiäkin kävelyjä! Pari päivää sitten näin kultaisella nloutajalla paksun toppahaarniskan. Kävi kyllä koiraa sääliksi. Ihan kuin sitäkin olisi hävettänyt - kulki kumman luimivasti eteenpäin. Pakkasta oli noin 15 astetta - eli ei se mitään toppaliiviä olisi tarvinnut, iso ja paksukarvainen koira!

Äiti on sairas


Talvinen polku -
tuntemattomaanko se vie?

Äiti joutui yöllä keskussairaalaan. Ei pysynyt pystyssä, huimasi. Rintaan sattuu, vatsa kipeä. Olen tällä huolesta soikeana; kunpa hän tervehtyisi. Maha on yhä kipeä, rintaan pistää. Lääkäriä ei ole ehtinyt nähdä vielä koko aikana ollenkaan. Sairaanhoitaja kielsi jo kolme tuntia sitten ottamasta nitroa kipuun - antoi Panadolia ja sanoi, että lääkäri tulee pian. Lääkärin "pian" on suhteellista: Kolme tutnia on mennyt lupauksesta, 12 tuntia sisään tulosta eikä lekuria näy. Äiti kävi pari viikkoa sitten lääkärissä ja sai tulehdukseen antibioottia joka ei sopinut ollenkaan. Ulkomaalainen lääkäri puhui huonoa suomea ja senkin hiljaisella äänellä.

Äiti ei osaa venäjää joten koko lääkärissäkäynti terveyskeskuksessa sujui suuren hämmennyksen vallassa. Lääke ei sopinut - siitä tuli huimausta, ripulia ja oksennusta ja se piti vaihtaa toiseen. Vaihdon teki suomalainen lääkäri mutta nyt ollaan taas akuutissa tilanteessa. Antibiootit eivät sovi kaikille mutta onko vaihtoehtoja?

Tovion parasta. Äiti on toki jo iäkäs ja kaikkien meidän aika lähteä tulee joskus. En häntä vielä antaisi millään pois, itselleni niin tärkeää ja rakasta ihmistä. Asia ei ole tietenkään minun päätettävissäni - enkä tietenkään saa olla itsekäs. Silti toivon, että meillä olisi vielä aikaa yhdessä olemiseen, jutteluun ja vaikka korttipeliin lastenlasten kanssa, kaikki yhdessä.

Pikkulintujen piilopaikka; siellä ne sirkuttavat

Maa on kaunis. Elämä on ylä- ja alamäkeä. Joskus huolet sitovat kylmän vanteen rinnan ympärille. Nyt minulla on jäinen vanne puristamassa koko kehoa. Mietin, lähdenkö ajamaan sairaalaan vaikka potilashuoneeseen ei pääse - neljän naisen potilashuone on eristetty, sinne eivät edes lähiomaiset pääse. Miksiköhän? Sitä ei ole kerrottu.

Myrskyn jälkeen...

Myrskyn jälkeen ei ole vielä tiedossa poutasäätä. Pakkanen kristyy ja elämme talven selkää. Niin tässä maassa pitääkin. Luonto on tällaiseen sopeutunut, ihminen haluaa jotakin muuta. Mutta sehän on tuttua: toisin olisi parempi!

Mutta aika kiva tuo lumi on, oikeasti. Koiran kanssa käyn pimeälläkin nyt metsässä - lumi valaisee! Siellä on ihanan hämyistä. Lumi narisee huopatöppösten alla mutta heti kun pysähtyy, kuulee vain joidenkin puiden narahtelun, ehkä pienen tuulen huminan. Koirakin kuuntelee ääniä toisin kuin päivällä.

Työpaikalla valtaa olon lievä epätoivo: tiedän, että olen työtön ja pitää olla iloinen, että saa  tehdä tukityöllistettynä palkatonta työtä. Olenkin siitä iloinen. Olen joskus aikoinaan opiskellut korkeakoulututkinnon, sen ylemmän. Sitten olen tehnyt työtä yli 20 vuotta asiantuntijana ja esimiehenä, kaikenlaisia vastuullisia hommia isohkoissa firmoissa.

Työharjoittelijan työmaa.
Opiskellessa jo sain kokemusta mapeista: ammattilainen arkistossa siis.

Kävi kuten niin monelle Suomessa viime vuosina: tuotannollis-taloudelliset syyt heittivät ison osan yrityksen porukkaa ulos.  Kaikki yli 50 vuotiaat joutuivat ulos. Niin minäkin.

Nyt olen työharjoittelijana ja tarkoitus on opetella uusi ura, uudet työt. Käytännössä otan kopioita papereista, mapitan muiden työntekijöiden huoneissa valtoimenaan lojuvia "tärkeitä" papereita mappeihin ja järjestän mappeja hyllyihin, siivoa arkistoa ja skannaan papereita joita sitten järjestän sähköiseen arkistoon.

Teen työtä, jonka kaltaisia tekevät yläasteen TET-harjoittelijat.  Syön välillä eväitä, välillä istun muun porukan kanssa kahvihuoneessa. Yritän olla miettimättä mitään ikävää - mutta välillä tulee suuri möykky sisään ja kuiskii, että tämä on typerää! Tunnen itseni naurettavaksi, hölmöksi. Mutta tiedän, että varaa ei ole kieltäytyä - en ole työtön, joka makaa sohvalla kattoon syljeskelemässä, tukia nostamassa ja veronmaksajien rahoilla loisimassa. Onko tämä sitten järkevää? Se varmasti paljastuu aikanaan! Keväällä loppuu tämä harjoitus. Sitten on nurkat siivottu, paperit ojennuksessa ja konttori siisti - hetken ainakin. Kunnes seuraava harjoittelija tulee. Olen itse jo ties mones tuolla - minua verrataankin heihin. Joku on ollut hyvä yhdessä, toinen toisessa. On TKK:n kasvatteja ja kaikenlaisia muita, eri sukupuolta. Varastoa ei ole vielä kukaan saanut kunnolla kuntoon. Hmm.

Opiskelinko turhan, aikoinaan? No en, sainhan tehdä pitkään ammattia vastaavaa työtä. Olenko katkera? No yritän olla olematta.

Tiedän, että monet lääkärit ja arkkitehdit joutuvat siivoamaan poraskäytäviä - he ovat muuttaneet Suomeen muualta. Minä olen syntynyt täällä, mutta yhtälailla voi tilanne kulminoitua näin hankalaksi, kelle hyvänsä.

Onneksi saa asua omissa kodissa vielä. Onneksi minulla on kotona oma nuori ja eläimet - ja saamme syödä joka päivä, elää aikalailla tavallista suomalaista elämää.

Luontokin on kaunis. Ehkä elämän myrskyn jälkeen tulee jonkinasteinen auringonpaiste eämään.

Kohta tulee iso lumimyrsky!

Hypisteltävän ihana hajuvesipullo: Marc Jacobsin iltalaukkumainen ihanuus

Pitkin päivää on peloteltu Kaakkois- ja Etelä-Suomeen yöllä tulevasta hurjasta lumisateesta ja myrskytuulista. Yöllä se saapuu: Lunta ehkäpä jopa parikymmentä senttiä, jopa yli. Kuulemma.

Istuskelen tässä keittiön pöydän ääressä ja katson pimeälle pihalle: vielä ei lunta sada. On pimeää, taivas pilvien peitossa. Lämpötila on - 8 astetta. Kovat pakkaset jävisivät mutta ollaan sentään vielä  talvilukemissa. Pihalla on lunta alle viisi senttiä. Aamulla kun herään, sitä on sitten todennäköisesti kunnon nietoksina. Kun se myräkkä kohta alkaaa kylvää satoaan!

Olen laittanut viime päivinä linnuille apetta iltaisin: jotkut tulevat jo tosi varhain, hämärissä, syömään - esimerkiksi mustarastaat ja jotkut tiaiset. Nyt en viitsi laittaa siemeniä ulos koska ne jäävät vain lumen alle.

Quiche Lorraine.
Kinkkupiiras ilman vihanneksia. Yleisön pyynnöstä

Viikonloppuna oli ihana talvinen sää. Oma viikonloppu meni koti- ja keittiöhommssa; kävimme mummilassa ja tein siellä ruokaa, puuhailin ja tein kaikkea pientä. Neuloin äidille rannekkeet koska iän myötä verenkierto on ilmeisesti hidastunut - hän joka tapauksessa palelee nyt herkemmin kuin ennen. Itse olen palellut aina, jopa kesällä joten saa nähdä millä itseäni lämmitän jos ikinä vanhasi elän.

On jotenkin luksusta päästä vessaan, joka on näin sievä ja siisti.
Tässä miesten ja naisten yhteisen toiletin nurkkaus.

Kävimme kahvilassa, kuten aina kun käymme kaupungilla ruokaostoksilla. Kierros menee tutlla tavalla, vähän muunneltuna. Ensin torille josta ostetaan vihannekset, hallista lihat ja muut ruoka-aineet sitten marketista. Pelataan aina mahdollisuuden tullen (=äiti pelaa) peliautomaateilla joilla hän melkein aina voittaa kilisevän kasan kolikoita. Itse laitan korkeintaan loton tai Eurojackpotin vetämään - kumma kun niistä ei tilille kilise koskaan mitään! Sitten käymme kahvilla. Kiva tapa. 

Lapsetkin - nykyiset nuoret siis - tulevat aina mielellään mukaan ostos- ja kaupunkikierrokselle. Käymme myös aika ajoin yhdessä katselemassa kivojen kauppojen alennusmyyntejä: vaatteita, kenkiä ja tuoksuja joita suihkuttelemme itseemme ja toisiimme.

Tällä kertaa piti ostaa nuorimmaiselle talvikengät. Onneksi sellaiset löytyivät ensimmäisestä kenkäkaupasta, siitä 120 vuotta vanhasta, hyvästä. Hinta oli miinus 30 prosenttia. Pohjalliset lisälämmikkeeksi. Muuta ei nyt sitten ostellakaan; kengät maksavat ihan tarpeeksi alennusmyynnissäkin. Mutta katsellaan, hypistellään ja haistellaan! Ja hyvä kun nuori sai kunnon kengät rikkinäisten, muovisten tilalle.

Rannekkeet äidille. kaksinkertaisella langalla - lämpimät.

Nyt otan kirjan ja menen sänkyyn. Koira jo odottelee, milloin kapuamme sänkyyn. Kissa pyydetään sisälle ja ollaan kodin lämmössä kuin karhuperhe. Lunta alkaa sataa kohta - aika kiva ajatus vaikka liikenne sotkeutuukin!

Loppiainen ja paukkupakkanen

Vielä on tähti ikkunassa.
Jos vaikka Nuutinpäivään pitäisi

Blogi on jäänyt hunningolle - ei ole osannut kirjoittaa oikein mitään, tuntuu, että kaikki tuli jo moneen kertaan kirjoitettua. Yritelläänpä taas - kun vihdoin muistin salasanatkin tänne!

Paukkupakkanen on täällä - ja siitä ei ole syytä valittaa, niin hyvältä kylmä ja talvinen sää tuntuu sateisen ja suojaisan, pimeän syksyn ja jouluntienoon jälkeen!

Kävin koiran kanssa ulkona - nuori uros mennä viilettää 25 asteen pakkasessa ikäänkuin se ei kylmää huomaisikaan! Alussa linkkasi kyllä kolmella tassulla, aamulla kun menimme kävelylle. Omat käsivarret ja posket tuntuivat jäätyvän vaikka vaatetta oli paljon päällä. Miten lie 25 astetta tuntuu noin kylmmältä vaikka on sitä paljon kylmemmässäkin sentään vuosien varrella oltu ja ulkoiltu, jopa hiihdetty tuulisella järven selällä kouluaikaan. Kylmä oli tietenkin silloinkin, eikä kaksinkertaiset neulelapaset pitäneet hyytävää viimaa näpeistä poissa. Sen muistan vaikeimpana kylmäkokemuksena lapsuudesta - vaikka laittoi kuinka monet lapaset päällekkäin, aina tuuli läpi! Nyt neulon lapasia vaikka kuinka innolla, mutta itse pidän vuorattuja nahkarukkasia talvisin käsiä lämmittämässä!

Tein juuri itselleni elämän suunnitelmaa - tai oikeastaan listan omien tavoitteiden saavuttamisesta. No, näitä listoja tulee listattua vuosittain ja - huokaus - samat asiat niissä tuntuu olevan vuodesta toiseen! Mikä lie, että niitä ei saa toteutettua? Luin juuri kirjan aiheesta Sydänmagneetti; sen antoi minulle lainaksi nykyisen työharjoittelupaikan työkaveri. Sieltä nyt poimin jonkinlaista ohjeen poikasta paremaan elämään. Positiivinen ja elämää avoimesti katsova on hyvä olla, vaikka joskus tuntuu, että potkii liiankin kanssa tuo kohtalo tai mikä se sitten onkaan joka tätä elämää sekoittaa ja hämmentää... Oma magneetti ei ole ollut oikeassa asennossa, kai sitten.


Joka tapauksessa on kiva olla olemassa ja nauttia esimerkiksi kovista pakkasista. Tänään metsässä kuuntelin, aikaisin aamulla, kuinka pakkanen sai suuret hongat paukkumaan. Mietin, mitä puissa tapahtuu kun pauke käy, pakkanen puree oikein kunnolla.   Monikymmenvuotiset puut ovat sitä ennenkin kokeneet, se on selvä. Lintuja syötin tänään isolla määrällä siemeniä ja leivän palasia. Täälläpäin ei tunnu oikein muut syöttävän lintuja ja niinpä meillä oli itseni, lapsen ja kissan iloksi piha aivan täynnä syöjiä talitintista ja sinitiaisesta mustarastaisiin, varpusiin ja variksiin ja harakoihin. Oravakin kävi ruokailemassa. Mitään eksoottisia tai harvinaisempia eläinkävijöitä ei ole näkynyt - parin vuoden takaista kaunista fasaania, Kyllikkiä, olen kyllä kovasti kaivannut. Se kävi ahkerasti syömässä ja vietti aina aikaa ruokapöydässä, Joskus jopa pari tuntia.

Tulisipa se takaisian, vai liekkö enää hengissä, iso ja kaunis lintu.


Eilen katselin Downton Abbeyn viimeisen jakson. Häitä ja onnea, iloa koko loppuosa. Kiva, kun oli noin positiivista - vaikka jonkun mielestä ehkä imelää ja liian makeaa. Nautin siitä kyllä, myönnän! Kaksikymmentäluvun draaman jälkeen siirryin katsomaan Suomen ja Venäjän välistä kiekkojunnujen kultaottelua. Jännä oli, se on pakko myöntää. Neule jäi pöydälle kun jännäsin miten peli meni.

Hyvinhän siinä kävi - ja tänään ei ole uutisvirrassa juuri muuta ollutkaan kuin kiekkokulta-asiaa. iso juttu, näköjään. Oli Putinkin soittanut lehtitetojen mukaan Niinistölle eilen ennen matsia. Olivat presidentit todenneet, että paras voittakoon. Diplomaattista - ja ilmeisen iso asia tuollakin tasolla. Mielenkiintoista.

Nyt sain tämän vuoden avattua täällä maailmassani. hyvä, kiva! Katsellaan jatkoa, yritän kirjoitella omaksi ilokseni ja huvikseni tänne, laittaa kuvia ja kerroskella oman elämän kuvioita.