perjantai 14. huhtikuuta 2017

Matteus-passio pitkäperjantaita odotellessa.

Puuhailin keittiössä ja otosalla muutenkin iltapäivän ja illan. Kuuntelin koko kolmetuntisen Matteus-passion radiosta. Se kuuluu pääsiäisen odotukseen - kiirastorstaihin tai pitkäperjantaihin. Oikein hyvältä tuntui kuunnella. Samalla puuhailin kotijuttuja , välillä istahdin alas kuuntelemaan kuoroa ja lauluja tarkemmin, nautin. Upea! Bachin mestarityö, yksi niistä.

Tämä pullakori on teinille luvattu.
Eihän se nyt ihan kaikkea syö mutta  lähes...
Leivoskelin pullataikinaan kaikenlaista. teinikin sai pitkään kinuamiaan pikku-pullia ja niitä upposikin puolisen tusinaa häneen, laiheliiniin, heti kun ovesta tuli ja kädet oli pesty!

Boston uunissa....

.... Boston pöydällä.

Bostoniin raastoin sekaan omenaa - en paljon, mutta sen verran, että vähän maistuu ja kostuttaa. Se lähtee, kera rahkapiirakan, aamulla mummilaan jossa ne vasta korkataan.

Rahkapiirakka. 
Rahka sopii hyvin pääsiäiseen. Vähän saman makuiseksi teen tuon piirakan sisuksen usein kuin pashankin - joka toki on about sata tai kaksisataa kertaa parempaa, ihan parasta herkkua mitä on!

Kuulemma jo vauvana söin niin paljon pashaa, että naama alkoi kukkia - siis tuli finnejä ja minut vietiin näytille tutulle lääkäriin. Alle vuoden ikäisenä!!! Olen usein miettinyt, miten minulle syötettiin vauvana pashaa, totisesti ihmeellistä - kai vanhemmat halusivat kokeilla mitä vauva tykkää herkusta! Siitä kai on jäänyt ikuinen himo tuohon ihanaa pääsiäisherkkuun! Se on rasvaista ja makeaa, niin hyvää että ajatuskin saa veden kielelle.

Oma pashamuottini on ihan käpristynyt, äidillä on onneksi parempi. Teen siinä meille ison annoksen jota sitten sunnuntaina syödään - tupla-annoksen todennäköisesti teen!!! Vanhan ohjeen mukaan jossa ei säästellä voissa, kermassa eikä muussakaan! Ohje on Valamon luostarista. Tein viime vuonna Lintulan luostarin ohjeen mukaan - melkein sama se on, tosi hyvä oli sekin, mutta äiti toivoo munkki Eudokian reseptillä tehtyä pashaa "niiku ain on tehty" joten sitähän myö sit tehhää! Tulisipa siitä nätti ja suora tänä vuonna! Mmmmm.

Oikein hyvää pääsiäistä kaikille toivottelen! Jokainen viettää sen omalla tavallaan - toivottavasti iloisena ja nauttien päivistä!

Kohta kukkivat nämä innokkaat tulppaanit ja liljat! 




2 kommenttia:

  1. Hyvää pääsiäistä siulle ja kiitos kommentistasi. Sie löyvät miut naamakirjasta rohviilikuvassa sytytän kirkos tuohuksii ja taustal on paljo narsissei.

    VastaaPoista
  2. Taas niin ihanilta näyttävät nuo leipomukset. Varsinkin rahkapiirakka on oma suosikkini. Pidän myös kovasti pashasta ja varsinkin mämmistä. Söisin mämmiä rove tolkulla, jos vaan vatsa kestäisi.

    Meillä pääsiäinen vierähti nopeasti. Mökillä kävimme yhden yön verran kääntymässä. Keski-Suomessa oli vielä kunnon talvi meneillään ja järvikin oli jäässä. Pajukranssipohjia sain 2kpl tehtyä, kun tienvarsi oli priimaa vitsaa pullollaan. Niistä tulee hienot kevätkranssit omaan ja ystävän oveen.

    Nyt on jo arki taas ja arjen kiireet. Opiskelen tiistaisin ja tänään on koulun viimeinen ilta tänä keväänä. Sain eilen tehtyä viimeiset työtkin valmiiksi. On siis käsitöihin liittyvää opiskelua.

    Kun nyt ilmat lämpenisivät, niin sitä pääsisi pihahommiin. Olen jonkun verran esikasvatellut taimia. Toivottavasti onnistun niiden kanssa ihan kukkaan asti.

    Ei täälläkään taasen tämän kummempaa. Mukavaa huhtikuista viikkoa ja se on nokka Vappua kohden sitten!

    VastaaPoista