perjantai 31. heinäkuuta 2020

Politiikan ihmeellinen maailma

Mustikoita nautitaan tuvan pöydän ääressä ja ihmetellään politiikan
kuvioita ja maailman menoa


Seuraan uutisisa, Suomen ja maailman tapahtumia netistä, uutisista ja satunnaisesti myös paikallislehdistä ja Helsingin Sanomista. Viimeksi mainittua tilailen, kun raaskin maksaa tarjouksen viikonlopuiksi. Edellinen neljän kuukauden jakso päätttyi viime viikolla enkä nyt työttömänä pysty lehteä tilaamaan. Kirjastossa voi tietenkin käydä lehtiä lukemassa, Koronakin on jo siinä tilanteessa, että lehtilukusalit on auki ja siellä voi lueskella uutisia vaikka kuinka ahkerasti.

Pikkurouva
poliitikko
Politiikka on toisaalta mielenkiintoista seurattavaa - toisaalta todella raivostuttavaa ja ennalta arvattavaa. Samat kuviot ja lauseet toistuvat vuodesta ja vaalikaudesta toiseen, lupauksia annetaan ja sitten ne unohdetaan ja omaa etua ajetaan joskus peitellymmin, joskin avoimemmin. Valtaan rakastutaan kerta toisensa jälkeen. Ajankohtais-ohjelmissa toimittajat kyselevät aina samat kysymykset ja poliitikot vastaavat itselleen sopivasti mitä haluavat; useinkaan ei kysymyksiin vaan kertomalla omia, itselle tärkeitä asioita. Huoh.

Annika Saarikko, Suomen pelastaja

Nyt oma pulssi ja ärsytys nousee reippaasti huippulukemiin kun katson Annika Saarikon nostamista keisarinnaksi valtakunnan politiikan huipulle. Kuvio on sama kuin monen "Suuren Lupauksen" nostaminen on ollut aikaisemmin. Ei onnistunut Sipilä, ei Kulmuni ja  onhan noita  esimerkkejä siinä puolueessa - niinkuin muissakin - rutkasti. Silti se tuleva uusi on aina jotenkin erilainen muka, mahtava ja puolueen nousun takaava. Nyt tuntuu sekä puolue, että äikkäriltä palaava rouva itse saavansa maan asiat  kuntoon ja puolueen kannatuksen nousemaan tuosta noin vaan, omilla kyvyillä ja omalla mahtavalla persoonalla. Onnea matkaan - ole rehellinen ja aito, tee työtä ja jätä naistenlehtijulkisuus! Älä viekstele ja pelaa ikävää poliitikkopeliä. 

Voi kukkuluuruu vaan! Saas nähdä, miten tuossa käy. Ja ketä syytetään, kun se ei sitten onnistukaan. Itse ei poliitikko yleensä ole syyllinen mihinkään.

Kokoa on uudella äitipoliitikolla enemmän kuin edeltäjällään. Onko osaamista ja pondusta kokoa vastaava määrä? Toivottavasti; maa tarvitsee oikeasti järkeviä otteita ja muutakin, kuin oman itsensä nostamista. 

Selvähän on, että Saarikko valitaan, on häntä tuohon pedattu jo niin aktiivisesti.

Onnea vaan, rouva Saarikko!

Otetaan lisää kahvia ja katsotaan kukkia, nautitaan kesästä.
Politiikka menköön omia  latujaan - niinkuin se meneekin

2 kommenttia:

  1. Komeita mustikoita olet löytänyt.

    Tuon puolueen asioista en piittaa, mutta näin minäkin saman kuvan ja siirryin äkkiä seuraavaan uutiseen :)

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Kiitos mustikkakommmentista. Hyviä mustikoita ja paljon - niitä metsistä löytyy nyt. Punkkeja saa sitten myös mukavasti mukaansa myös joten punkkisyyni kannattaa tehdä tarkkaan. Sain itse punkin ja siitäkö tuli iso kiusa, kutina ja särky kylkeen. Koirassa niitä on ollut jo ties kuinka monta.
    Mitä tuohon poliitikko-asiaan tulee, niin ärsyynnyin uutisoinnista ja siihen reagoin. Ähh.
    Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista