Talvinen pakkasviikonloppu



Talvinen aurinko utuisella taivaalla

Pakkaset ovat kiristyneet - yli 10-15 asteen pakkaset ja lumikinokset tekevät sään kirpakan raikkaaksi ja niin kauniiksi! Maisemat ovat upeat; taivas sininen ja puut ja pellot, tien vieret, talot - koko maailma - kuorrutettu valkoiseen paksuun peittoon.

On upea kulkea ulkona - imeä kaunista maisemaa sisuksiinsa ja saada kauneudesta voimaa tulevan viikon haasteisiin. Ensi viikko on työpaikalla tosi rankka; katsotaan miten siitä selvitään. Hengissä, toivottavasti!

En ole vielä käynyt hiihtämässä. Mutta pian pitäisi mennä! Katsoin pellon pientareilla ja jäällä risteilevää latuverkostoa tänään - ja voi kun teki mieli sinne lykkimään! Sukset ovat vielä varastossa ja monotkin kaapin uumenissa mutta eiköhän ne aika helposti sieltä esiin tule kun lähtee kaivelemaan.

Lapsi kyseli meille pulkkaa. Vanhat pulkat olivat menneet ihan vinkuraan ja rikki joten heitin ne viime keväänä roskiin - ne oli saatu vuosia aikaisemmin autokaupasta ja melkein loppuun ne oli käytetty. Lupailin uusien hankkimista - lapsella on rattikelkka Stiga,  mutta pari kunnon pulkkaa olisi kiva saada vaikka laskiaiseksi. Käyn katselemassa, kunhan tästä ehdin!

Sisällä pelataan jääkiekkoa....

Lauantaina vietin pari tuntia lapsen jääkiekko-ottelussa. En ulkona vaan jäähallissa. Välillä kävin ulkona raikkaassa säässä - ulkona pelattiin jalkapalloa keinonurmella joka on sulatettu kovassa pakkasessa lumettomaksi. Ei voi kun ihmetellä: ulkona pelataan sulatetulla maalla 15 asteen pakkasessa jalkapalloa ja sisällä hallissa keinojäällä jääkiekkoa. Kai tässä jokin järki on; sitä ei vaan äkkiseltään meikäläinen ihan ymmärrä...

Ulkona pelataan jalkapalloa.

No - lapsi teki maalin ja sai siitä kovasti huomiota. Hieno juttu!

Ei tässä muuta tänään. En viitsi sanoa sanaakaan presidentinvaalikiertueesta, en myöskään pakastimesta joka meni rikki ja ruuasta jota olen tehnyt että jotain pelastuisi tai siitä kuinka olen vienyt pakasteita pihalle.... Ehei, en sano. Sanon vaan että oli ihan mukava viikonloppu ja että ensi viikko on pelottava kun silloin tapahtuu paljon. Kuukausi vaihtuu keskiviikkona ja kaikki voi pian olla toisin!

Lumi narahtelee askelten alla

Mikä eläin? - Oma kissa!

Lumi narskahtelee askelten alla, taivas on sininen ja turkoosi. Ilmassa on savun hajua; kotoisa tunne tulee mieleen. "Lämmittääköhän joku saunaa vai takanko on laittanut päälle pakkasella?" Näin mietiskelin kun eilen lauantaina illansuussa läksin iltakävelylle. Ihailin suurta kirkasta kuuta taivaalla nautin täysin siemauksin kun sää on vaihtunut loskasta pakkaskeleiksi. Illalla lapsen kanssa ihailimme tähtitaivasta ja täysikuuta pyyhe ympärillä ja tossut jalassa kun menimme vilvoittelemaan löylyjen välillä ulos. Eletään täydenkuun aikaa ja se tuntuu aina jotenkin erikoisen hienolta.

 Tänään iltapäivällä katselin kuuta joka oli iltapäivällä hienoisen udun takana. Pakkasta oli noin 8 astetta ja sää oli ehkä lauhtumassa kun utua oli aika lailla kuun ympärillä.  Läksin kävelylle iltapäivän sinisellä hetkellä ja käpsyttelin asuinkaduilla taloja ja pihoja, puita ja pensaita katsellen tunnin verran. Neljä-viisi kilometriä ehkä siinä tallustelin, aika rauhaisasti. Palatessa kotiin oli jo pimeää.

On tosi ihanaa kun vesisateet ja mustat kurakelit ovat vaihtuneet - ainakin hetkeksi - talven näköisiin ja tuoksuisiin keleihin! Kyllä tammikuussa toivoisi olevan lunta ja pakkasta, selvä se! Ja nyt onneksi on.

Kävellessä mietin eilen lukemaani Hesarin kuukausiliitettä. Siinä oli tällä kertaa monta hyvää juttua. Päällimmäisenä jäi mieleen tarina Suomeen muuttaneesta miehestä ja naisesta jonka mies ensin kulttuurinsa tapojen mukaan nai nuorena, vanhempien valitsemana puolisona kotimaassaan Aasiassa. Mies oli asunut jo ennen häitään Suomessa - meni nyt kotimaahansa vain omiin häihinsä ja lähti sieltä yksin takaisin Suomeen vietettyään kuusi päivää uuden 19-vuotiaan vaimonsa kanssa. Perhe oli täysin järjestänyt hänen häänsä, siltä vaikutti - itse hän ikäänkuin käväisi siellä, tapasi tulevan vaimonsa päivää ennen häitä. Mies lähti takaisin Suomeen viikko häiden jälkeen.  

Viikonlopun lukupaketti. Kuukausiliitteen juttu alimpana.

Vaimo tulee Suomeen puolen vuoden päästä, raskaana. Mies hakee vaimon kotiin jossa on sotkuista ja jossa asuu miehen kaveri olohuoneen sohvalla. Mies itse lähtee samantien töihin. Nainen elää kerrostalokodissa ummikkona ja saa kaksi lasta. Mies ilmeisesti pieksää vaimoaan ja lopulta tämä juoksee rappukäytävänaapurin luo turvaan miehen väkivaltaa. Tarina on pitkä - nainen ei uskalla asettua miehen tahtoa vastaan, ei jää turvakotiin jonne hänet lähetetään vaan haluaa olla kuuliainen ja sellainen kuin naisen on oltava - ei asetuttava miehen tahtoa vastaan. Mies puolestaan hakkaa ja pahoinpitelee vaimoa ja lopulta vie kotimaahan jonne jättää vaimon ja lähtee lasten kanssa takaisin Suomeen.

Miehen kylmyys ja välinpitämättömyys on ahdistavan kurjaa luettavaa. Miksi hän haki itselleen vaimon kun ei alunalkaenkaan hänestä välitä? Maailma on täynnä kysymyksiä joihin ei vastausta ole olemassa.

Tarina on surullinen - eikä millään lailla erikoinen tai poikkeuksellinen. Näitä tarinoita on kuultu paljon - mediassa ja ihmisten kertomana. Perheväkivalta on maanpäällinen helvetti jossa tuhannet, kymmenet tuhannet ihmiset elävät. Naiset ja lapset sitä eniten kokevat - on myös naisia jotka ovat väkivaltaisia miehiään kohtaan. Tiedän itsekin sellaisen tapauksen.

Muslimit eivät ole väkivaltaisia viinan takia - pääsääntöisesti - niinkuin suomalaiset, sanotaan. Mutta ei suomalaistenkaan väkivalta pelkästään viinan syytä ole vaikka Suomessa on viinaan ymmärtäväisesti ja jopa ihailevasti suhtautuva asenne. Jokainenhan meistä juo - ajatellaan. Vain nössöt ja raskaana olevat eivät juo! Valitettavasti raskaana olevatkin nykyään juovat entistä useammin...

Olen itse törmännyt väkivaltaan monella tavalla - fyysiseen ja psyykkiseen. Menee aikaa ennenkuin itse ymmärtää, että asiat ovat väärin; että siinä tilanteessa ei ole omaa syytään. Omaa huonoittaan, tyhmyyttään ja omien väärintekojen takia. Vaikka toinen hakkaa ja haukkuu, uskoo itsekin, että syy on siinä, että on itse toiminut väärin. Näin kuvio menee - jostain syystä. Hakkaaja taas on usein itsevarma ja omasta mielestään oikeassa - ja vain auttaa toista... Kun siihen elämään jää pitkäksi aikaa, ei siitä omin avuin ole tosiaankaan helppo pois päästä. Itsetunto menee, omanarvontunne häviää jos sitä koskaan on ollutkaan.

Lehden tarinassa oli onnellinen loppu sillä lailla, että nainen pääsi lastensa luo ja elää lasten kanssa - mies ei ainakaan tarinan mukaan enää häntä sabotoi. Itse olen skeptinen tämän suhteen. Millä nainen elää jos asuu yksin? Sosiaalituilla joka tuntuu olevan monen elanto tänä päivänä, ehkä. Ehkä hän on töissä ja pystyy yksin elättämään lapset jotka ovat jo koululaisia molemmat.

Tarina on rankkaa luettavaa - itse ainakin heti laitoin itseni tämän uhri-naisen asemaan ja kärsin lukiessani. Täysin kouluja käymätön ja ikänsä alistettu nainen jonka ainut päämäärä elämässä on saada ja hoitaa lapsia - joutuu hylätyksi ja entistä halveksitummaksi omassa maassaan jossa kukaan ei häntä halua auttaa.

Luin tanskalaisen kirjailijan Hanne-Vibeke Holstin kirjasarjan heti kun kirjat ilmestyivät ruotsiksi - Kronprinsessan-Kungamordet ja Drottningoffret kirjoissa käsitellään Tanskan (TV-sarjassa maaksi on muuttunut Ruotsi) ylimmän poliittisen johdon kulissien takaista elämää ja yhtenä aiheena on naiseen, vaimoon kohdistuva väkivalta ja miehen väkivalta ja valta ylipäätään nuorta lahjakasta naista kohtaan. Tässä väkivaltainen oli median ja poliittisen maajohdon ihailema "tuleva pääministeri" joka kulissien takana oli täysi sadisti.  Yhtenä juonena kirjassa on myös lahjakkaan muslimitytön kohtalo - perhe ei halua tytölle uraa koska hänen on tarkoitus naida joku perheen hänelle osoittama mies. Perheen tahtoa on pakko totella - muuten tyttö häpäisee perheen ja suvun ja voi joutua kunniamurhan kohteeksi.

Toinen hyvin vaikuttava kirja näistä asioista on ruotsalaisen entisen iltapäivälehtijournalisti Liza Marklundin kirja ruotsalaisesta naisesta joka rakastui ja sai lapsen Välimeren maasta kotoisin olevan miehen kanssa. Mies on psykopaatti joka muuttui aivan skitsofreeniseksi ja mielipuoliseksi häiriköksi joka on yrittänyt tappaa niin naisen kuin heidän lapsensakin monin keinoin - vaikka heillä on muutetut identiteetit ja salaiset asumispaikat. Kirjan lukeminen oli hyvin ahdistavaa - jotenkin laitan tämän teeman ollessa kyseessä niin täuysin itseni siihen asemaan missä kirjan uhrinainen on, että kärsin lukiessa. Kirjan tarina markkinoitiin ensin tositarinana mutta sitten ilmeni, että tarina on vain osin tosi. Tällaisia tarinoita on kuitenkin paljon "oikeassa elämässä"; totuus on, että sadat tuhannet naiset elävät sellaisissa oloissa väkivaltaisten miesten ja perheenjäsenten takia, että heidän elämänsä on sietämätöntä - ainakin näin normaalista suomalaisesta näkökulmasta katsottuna.

Olen viime aikoina jutellut erään tuntemani naisen kanssa joka on keskellä avioeroa - mies on muuttunut avioeron edetessä todella vaikeaksi ja hankalaksi; uhkailee, syyttelee ja vie naiselta tavaraa, valehtelee ja vehkeilee ja yrittää vahingoittaa hänen elämäänsä kaikin tavoin. Hän on mm vienyt yhteisestä kodista lähes kaikien - myös naisen tavaroita ja yrittänyt viedä autonkin. Kun miehellä ei ollut auton avaimia, hän tuli oman isänsä kanssa hakemaan autoa hinatakseen sen pois, siirtääkseen auton lavalle. Poliisi esti tämän. Mies on kunnioitettu ja nimekäs henkilö joka on omasta mielestään kaiken perheen omaisuuden omistaja - nainen ei omista mitään, hänhän on vain vaimo vaikka on itsekin yrittäjä ja useiden henkilöiden työllistäjä.

Nainen on halunnut jutella minun kanssa koska hän tietää, että minulla on vaikea ero ja olen selvinnyt siitä hengissä... Valitettavasti en ole silti osannut häntä auttaa muutoin kuin kuuntelemalla.

Toivon kynttilöitä.

Elämä ei ole helppoa. Ei kai sen pidäkään olla; miksi pitäisi? Mutta niin lohduttoman kamalaa kuin väkivallan kohteena eläminen on, ei sellaista kellekään soisi. Jos saa elää vapaana väkivallasta - voi olla todella iloinen ja  nauttia elämästä; moni asia saa uuden merkityksen jos tuon asian täysin ymmärtää. Että ei tarvitse pelätä koko ajan. Voi ajatella ja tehdä asioita itsenäisesti. Se on ihanaa, se on upeaa, hienoa. Vaikka olisikin vähän rahaa tai muita vaikeuksia...

Talven selkää jo aurinko kutittaa

Maanantaina helmikuun 21. päivänä on kova pakkanen ja aurinko paistaa. Ihana ilma siis - hiihtolomalainen ei voi juurikaan valittaa. paitsi valittaa kuitenkin;  nyt on liian kylmä monen mielestä. Ja Lapissa ja vähinkin pohjoisemmassa onkin yli kolmekymmentä astetta. Kylmähän se on, kyllä juu. Vaikka sisämaassa kylmä ilma - jos ei tuule - ei tunnu samalta kuin vaikkapa Helsingissä jossa kylmyys tuntuu tosi raa'alta meren takia.

Abien loppukiri on alkanut. Lukekaa!!!
Itselläni on työpäivä ja kahdella perheen abilla on aikaa lukea tentteihin ja kirjoituksiin - jos lukevat. Penkkarit olivat ja menivät. Nyt on lukulomaa. Lukutoukiksi lapsiani voi kutsua mutta silti toivon, että lukeminen maistuisi sen verran, että saisivat sellaiset todistukset keväällä joilla voi mennä eteenpäin jonnein mikä kummastakin mielkkäältä tuntuu. Se, mitä se sitten on ei ole niin väliä - kunhan pystyy vain itsestään ja sitten joskus omista jälkeläisistään ja perheestään huolehtimaan. Tänä päivänä on monen mielestä ihan ok olla muiden huollettava vaikka olisi terve aikuinen - mielestäni se on väärin. Ja onhan ihan eri asia kuitenkin tienata oma elanto niin, ettei tarvitse kinuta muualta rahaa - siinä tuntee sitten kuitenkin jonkinlaista tyytyväisyyttä, että pärjää omillaan. Ei ole kiva, jos ei voi itsestään edes terveenä huolehtia!

Ennen mies elätti perheen - nyt yhteiskunta avustaa
Ennen, vielä muutamia kymmeniä vuosia sitten, oli tyypillistä, että nainen oletti miehen elättävän perheen. Ja moni mies elättikin, se oli tapana. Nainen hoiti kodin ja lapset. Nyt on tyypillistä ajatella, että jollei itse selviä, voi käydä jostain pyytämässä avustusta. Kaikella on hyvät puolensa. Mutta huonot myös. Omassa tilanteessani kokisin olisi kamalan vaikeaksi, jos pitäisi hakea avustusta jostain. Kerran nöyrryin mutta sain kuulla, että kaikki mitä omistaa, pitää ensin myydä ennenkuin voi edes pyytää. Autoa ei saa olla, edes työajoon. Mielellään pitää olla työtön. Sitten voi anoa. Vaikka elämme yhä aika lailla kädestä suuhun ja aina on on rahapula, ei silti tarvitse tuntea elää toisen avustusten varassa. On sen verran tullut kommenttia lasten maksuista ja nähtyä ylimielistä setelin heittelyä "siinä sulle köyhänapua kun itselläsi ei ole näköjään edes ruokarahaa lapsille" ja vinoilua ruokko-rahoista ja keskustelua siitä, kenen ne lapset pitää hoitaa ja huolehtia (kuka niitä lapsia oikein halusi - taisi olla rouva itse - joo, huolehdi nyt sitten. Hah - et siis pärjää! Olisit ajatellut ajoissa mihin joudut pentuinesi. Siinä se nähdään taas kerran mihin naisista on jos ei mies auta. Ei yhtään mihinkään") että onni on joka päivä jonka omillaan pärjää!

Tossuilla tarkenee
- ainakin jos laittaa villasukat alle!

Yhteiskunta on muuttunut epätasa-arvoisemmaksi. Se on saletisti selvää - monissa töissä saa niin pientä palkkaa, että ei ole mitään mahdollisuutta selvitä elämästä pelkällä palkalla - edes itse, puhumattakaan, jos on elätettävänä muita. Asuminen maksaa Suomessa aivan hillittömästi - ja tässä maassa ei voi asua ihan lautamajassakaan - säänkään takia. Ja valtio haluaa rahastaa asumiseta ja kulkemisesta - kun asunnot ovat kalliit, täystyy asua kaukana työpaikasta. Kun asuu kaukana, pitää olla auto. Ja näistä molemmista pitää maksaa hillittömästi - ja vert ja maksut päälle.

Sitten on ihmisiä, varsinkin yritysten johdossa, jotka saavat niin käsittämättömän isoja ansioita, että normaali palkkatyöntekijä ei voi sitä ymmärtää. Miksi joku saa kuukaudessa enemmän kuin toinen, samassa työpaikassa työtä tekevä, saa vuodessa??? Vastuunkanto ja isot riskit kuulemma oikeuttavat moiseen. Viime viikolla saimme kuulla Outokummun pomon erosta ja 2 miljoonan irtisanomiskorvauksesta ja sen päälle maksettavasta puolen miljoonan vuosieläkkeestä. Muutama vuosi sitten puhuttiin megalomaanisesta Fortumin johtajan irtisanomiskorvauksista. Ne kuuluvat tähän aikaan - raha on kultainen vasikka vailla vertaa... Sillä saa kaiken ja vähän päälle.

Nokian uusi johtaja Stephen Elop kertoi männä viikolla ostaneensa miljoonalla eurolla Nokian osakkeita. On ymmärrettävää, että yrityksessä työskentelevä johtaja luottaa omaan firmaansa niin paljon, että ostaa osakkeita. Näin häneltä myös edellytetään. Mutta että niitä voi yksityishenkilö ostaa miljoonalla eurolla ihan noin vain, tuntuu hyvin hämmentävältä. Onneksi  toimihenkilön ei edellytetä ostavan osakkeita! Kun ei ole varaa edes työpaikkaruokalassa joka päivä syödä!

Maailmassa on laumoittain ihmisiä joilla on paljon rahaa ja valtaa, ja on niitä joilla ei ole kumpaakaan edes kotitarpeeksi. Näin on aina ollut ja on aina oleva. Se "hauskuus" tulee usein esiin kun nämä joilla paljon on, alkavat puolustella, että tosiaan ovat itse rikkautensa hankkineet, maksaneet kovan hinnan sen saavuttamisesta. Se, että joku saa satojen tuhansien vuosipalkan kun toinen ei saa kymmentä prosenttia siitä - ja henkilöt tekevät töitä samassa firmassa, samassa kerroksessa ja samojen työtovereiden kanssa. Toinen vain sattuu olevan toista ehkä noin 50 kertaa arvokkaampi. Hän kantaa vastuuta!

No mitäpä näistä. Noihin asioihin ei voi mitään vaikuttaa, ei millään tavalla. Voi vain hänmmästellä - ja sitten kannattaa kiirehtiä jo mietttimään ja pohtimaan muita asioita - muuten tulee surkea olo. Ihminen on hierarkia-hakuinen olio. Toiset npstetaan toisia korkeammalle, eri perustein eri aikakausina ja eri kulttuureissa.

Silti tuntuu katkeralta huomata - aika ajoin - kuinka yksien työ on moninkertaisesti toisten työtä paremmaksi luokiteltu ja arvokkaammaksi hinnoiteltu. Koulutuskin on pitkälti samanlainen suurimmalla osalla mutta toisten on onnistunut kiipeämään vallan portaita ylemmäs - vastuullisempiin töihin. Näin sanotaan - vaikka kyllä monen pienipalkkaisenkin on omasta työstä ja sen tuloksista vastattava, tehtävä työtä ylitunnein.

Alan kuulostaa kommunistiagitaattorilta. Sellainen en kuitenkaan halua olla, en sitten ollenkaan. Joku vaan kenkuttaa tässä asiassa, mikä se liekään. Epäoikeudenmukaisuudessa. Olisipa muuten mielenkiintoista tästä aiheesta keskustella vaikka Björn Wahlroosin kanssa. Hän osaisi varmasti panna minut näppärästi siihen paikalleni jonne eittämättä kuulun. Hän vaan on siitä mielenkiintoinen kapitalisti, että kannatti nuorenma ihan muita aatteita. Nyt sitten ihan päinvastoin. Ja tietenkin omista ansioistaan johtuen on hänkin niin poskettoman rikas.


Lankakorin sisältöä. Jospa tekisin lisää sukkia.
Lämmintä jalkoihin kylmille lattioille

Arabimaat murtavat muureja, kaatavat diktaattoreja
Arabimaissa ovat toisenlaiset hierarkiat kaatumassa. Maa toisensa jälkeen kapinoi diktatuurimaista valtiovaltaa kohtaan. Kansa menee kaduille ja toreille huutamaan tuskaansa, toivomaan uutta ja parempaa johtajaa. Nyt on menossa Libyan Gaddafin suistaminen valtaistuimelta. Suistuuko Gaddafi - se nähdään pian. Jo toisen polven Gaddafi on siellä nousemassa valtaan - nepotismi noin muutenkin tuntuu kukkivan noissa maissa. Niiinkuin se helposti pitkän diktatuurin seurauksena tuntuu tulevan kuvioihin, kuin itsestään selvänä asiana.Isätä pojalle. Suuri ihana johtaja joka vain kansansa parasta ajattelee - ja elää luksuksessa joka on käittämätön. Ja kansalla ei ole työtä, ei ruokaa. Pohjois-Korea on kaikin puolin hieno esimerkki tästä.

Valta korruptoi - ja absoluuttinen valta valta korruptoi absoluuttisesti. Vanha sanonta pitää yhä täysin paikkansa tässä maailmassa niinkuin aikaisemmissakin.

Lämmintä villaa nilkkojen suojaksi syntyy tässä.

Suomessa on nyt kylmä.
Viime viikon loppupuolella oli yhtenä aamuna auton mittarissa 28 pakkasastetta kun läksin töihin. Aika jähmeästi lähti liikkeelle! Minulla ei ole autossa ei ole moottorin- eikä sisätilan lämmitintä - moottori olikin sitten kovilla kun sen käynnistin. Ja auton sisällä on todella raikasta istua - tuntuu, että talamus jäätyy penkkiin kiinni! Olen ottanut vanhan froteepyyhkeen penkin suojaksi - se vähän lämmittää. Mutta rattti tuntuu kamalan kylmältä jopa paksujen rukkasten läpi. Hrrr. Kotona on niinikään kylmä - makuuhuoneen lattia oli 8 asteinen aamulla. Olen alkanut pitää mittaria lattialla, toista seinässä niin näen kuinka kylmä siellä onkaan. En siis kuvittele kylmää omasta päästäni - lattia on oikeasti kylmä eikä seinäkään kovin lämmin ole: 16 astetta. Paksut verhot suojaavat jonkun verran. Kerrospukeutuminen on kunniassaan, samoin lämmin tee jota tulee litkittyä paljon! Suihkussa käynti ja vaatteiden vaihtaminen yöasuun iltaisin ja toisin päin aamuisin on viluinen kokemus! Olen alkanut käyttää öisinkin isoa aluspaitaa paksun yöpaidan alla - ja laitan aamutakin peiton päälle - tai niiden kolmen peiton päälle joiden alla nukun!

Painava on sitten peitto - mutta muuten on kamalan kylmä!