Metsässä märkää on!

Kävelin metsässä pidemmän reitin sunnuntain kunniaksi eilen. Siellä on aina hyvä kulkea, metsän huminaa kuunnella.  Yksi tikka puuhaili omia puuhiaan, orava naksuttteli toisessa paikassa.

Mutta märkää siellä on! Huomasin, että vasemmassa saappaassa on reikä; sukka kastui.

Eilen oli isänpäivä. Ensimmäistä kertaa ikinä en siihen mitenkään reagoinut. Oma isä on ollut pitkään poissa ja hauta  on liian pitkällä käydä viemässä sinne kukka. Muistelin kyllä, samoi vaaria. Hyviä miehiä olivat, kasvattivat aikakautensa ukaisesti. Aika ankarasti, turhia puhumatta, mutta niinhäs aikoinaan tehtiin.

Isänpäivän lippu salossa liehuu. Onne kaikille hyville isille!

Lasten isä-asia on toisenlainen. Omaa elämää ja omia asioita uusperheessä on hyvä elää; en halua hermostuttaa turhilla yhteydenotoilla.

Iltakahvit kuopuksen kanssa juotiin.

Elämä menee usein ihan toisin, kuin alunalaken ajatelee ja kuvittelee - niin tuokin asia. Helsposti jää jauhamaan asiaa ja miettimään, mitä olisi pitänyt toisin tehdä. Ja sitä asiaa olen totisesti miettinyt - tuskin yhtään viisaampi olen niiden pohdintojen, itkujen ja miettimisten jälkeen. Nyt on näin kun on.

Syksyn värejä,
harmaan kirkastajia

Kotona on puuhailtu, ihan tavallista puuhailua. Illalla laitettu kynttilä palamaan. Kirjoja olen lukenut, lehtiäkin. Olen aika ahkera kirjaston käyttäjä - tänään hain seitsemän kirjaa. Niistä kolme on käsityökirjoja, kolme romaania ja yksi tietokirja. Sain lainattua myös Ilkka Remeksen viimeisimmän, Perikato joka on tämän syksyn uutuuskirja. Hämmästyttävää - siinä se oli hyllyssä poimittavaksi vaikka kirjalla on kuulemma jossain kirjastossa jopa 250 jonottajaa! Rupesin jo ihmettelemään, että sen täytyy olla joku vanhempi kirja - mutta uusin se on!

Kirjan sai kahden viikon lainaan joten luenpa sen nyt aikas heti - paksu tiiliskivihän se on, kuten yleensä. 430 sivua. Yleensä ovat nopealukuisia. Katsotaan, minkälaisia kohtaloita siinä suomelle kehitellään!

Ei muuta kuin mukavaa syksyn jatkoa! Kynttilöitä voi poltella ja laittaa villasukat jalkaan - ihan kiva tämäkin vuodenaika on!

Piilotyöpaikat ja kevään saapuminen mielessä

Ihana kevät on täällä!
Pari päivää sitten sateli lunta, narskui taas lumi askelten alla. Tänään paistaa aurinko ja lumet ovat melkein sulaneet, järvistä kohta jäät lähtevät. Päivät ovat valoisia ja ihanan pitkiä. Talitintit, mustarastaat ja varislinnut kuhertelevat pihapiirissä ja kyyhkysten huhuili kuuluu pitkin päivää. Lokit huutelivat aamuvarhaisella metsän reunassa - aika kaukana vesistöistä olivat.

Aamuinen metsä, nurkan takana ihan. Kuuletko tikan?

Pari päivää sitten näytti tältä

Aamulla oli maa pakkasyön jälkeen jäinen ja kuurassa, varjopaikoissa on vielä luntakin, jopa kasoittain. Metsässä ei monessa paikassa enää lunta näkynyt - linnut lauloivat jo tosi paljon. Tänä keväänä aion nauttia kevään tulosta niin paljon kuin osaan ja voin: kävelen metsässä ja peltojen laidoilla, rannoilla. Katson ja nuuhkin kuinka kasvu alkaa!

Hyönteisiä en ole vielä nähnyt, en leskenlehtiä tai sinivuokkoja. Joku oli metsässä laittanut koivuun putken josta on tarkoitus valuttaa muoviputkea pitkin mahlaa suureen ämpäriin. Aamulla oli vielä pakkasta eikä mahlaa ollut valunut ämpäriin ollenkaan. Eikö vielä ole liian varhaista moiseen? Kuuluuko mahlan ottaminen jokamiehen oikeuksiin, mietin myös. Epäilen!

Mutta tänään näin - ensin kuulin - kuinka kahteen osaan jakautunut hanhilauma lensi kovalla porinalla omaa määränpäätään kohti, sinisellä aamutaivaalla. Hieno näky! En tunne lintuja mutta hanheksi tuon vaaleamahaisen porukan tunnistin, koon ja mekkalan perusteella! Kaikkein upein näky on joutsenten tulo - se näky saa aina vedet silmiin - en oikein tiedä miksi se niin liikuttaa!

Selvää faktaa:
Miksi hakea avoimia työpaikkoja kun työpaikat ovat muualla

Missä ovat työpaikat? 80 % on piilossa, ei avoimessa haussa
Alan kohta etsiä piilotyöpaikkoja - oikein urakalla. Olen nyt hakenut niin paljon avoimia työpaikkoja, ilman minkäänlaista tulosta, että se väsyttää, kypsyttää. Mistään ei tule mitään vastakaikua, ei millään. Olen soittanut avointen paikkojen yhteyshenkilöille, saanut jutella pitkiäkin puheluita palkkaavien esimiesten kanssa ja laittanut hakemuksia kun he ovat todenneet minulla olevan tosi hyvä tausta ja osaaminen - sitten ei kuulu mitään. Ei yhtään mitään - joistakin tulee kuukausien päästä viestiä, että minua ei valittu, kiitos hakemisesta.

Maaliskuussa hain kymmeniä työpaikkoja, panostin hakemusten tekemiseen, kontaktointiin ja viilasin hakupaperin ja CV:n kuntoon. Ei silti mitään! Olo on jotenkin ihan lattea ja kuin huijattu! Tiedän, että hakemuksia tulee jopa satoja joihinkin työpaikkoihin, mutta silti sitä ihmettelee: Minkälaisia ovat ne ihme-ihmiset jotka ne paikat sitten saavat, oikeasti? Nuoria ja kauniita? Tuttavia ja sukulaisia?

Liittojen tilaisuus antoi oppia työnhakuun
No, ei auta taaskaan itku markkinoilla. Kävin eilen kuuntelemassa Akava-talossa luentoa piilotyöpaikoista ja nyt alkaa niiden oppien soveltaminen käytäntöön. Riikka Pajunen Montevistasta opasti ja oli innostava - meitä oli tosi iso joukko kuulemassa oppeja. Kuinkahan moni meistä osaa soveltaa oppeja suoraan käytäntöön ja saa paikan? Itse aion aloittaa nyt piilotyöpaikkojen ja oman unelmatyön metsästämisen, samoin kuin kaksi samaan aikaan työttömäksi jäänyttä tuttavaa joihin törmäsin tilaisuudessa - samassa keinuvassa ja kohta vuotavassa veneessä ollaan! Luvattiin pitää yhteyttä ja katsoa, josko saamme asioita eteenpäin, kukin tahollamme.

Hienoa, kun Akavan liitot yhdessä soivat mahdollisuuden tähän oppiin. Kiitos, Akava ja jäsenliitot!

Säät hellivät ja ruoka maistuu.

Tyylikkäänä kauppaan kulkee vanha rouva

Viikonloppu meni toisaalta ruokaa tehden, toisaalta ulkona metsissä kulkien! Ulkona on niin ihanaa, että voisi melkein nukkua teltassa - jos sellainen olisi! Laavullakin toki - jos olisi hyvä makuupussi.

Sammalmatto, ihana

Nytpä ei ole kumpaakaan - ensi viikonloppuna saan toivottavasti vielä nukkua aitassa; jätin aittaan vielä sängyn pedattuna odottamaan ja nyt sitten odotan itse, että pääsen viileään aittaan, omaan sänkyyn nukkumaan! On ollut niin lämmiin, että tuskin hiiret ovat sinne vielä menneet turkimaan, onko syötävää. Syötävää ei tietenkään ole - turha sinne on otuksia houkutella ruuan hajulla, mutta ainahan ne tulevat tutkimaan mitä löytyy. siksi täytyy laittaa sänkyvaatteet, matot ja muut tekstiilit sun muu kosteasta kärsivä siirtää pois aitasta.

Kaunis kattaus nimikortteineen kuuluu hienolle aterialle kuten tämä.

Lauantaina kävin ruuanlaittokurssilla - kivaa pitkästä aikaa! Hyvää ruokaa saimmekin tehtyä, kauniisti sen katoimme ja yhdessä sitten söimme - kotiinkin riitti maistiaisia!

Vorschmack, smetana ja duchesse-perunat

Kursseilla ylipäätään on kiva  käydä, sekä erilaisissa koulutuksissa. Työväenopiston kurssit alkavat näinä aikoina - ilmoittauduin kahdelle joista toista ei järjestetä liian pienen osallistujamäärän takia. Se on harmi - mutta pääsenpä toiselle jossa tehdään - yllätys yllätys - käsitöitä! Käyn myös kutomassa kangaspuilla pian, mutta se ei ole kurssi!

Ruokakurssilla sain uusia vinkkejä ja opin tekemään perunaruusukkeita pursottimella - se ei tietenkään ole vaikeaa, mutta enpä ole ennen tehnyt eikä minulla ole tuollaisia teriä - mutta voisin joskus hankkia kyllä! Vorschmackia enole myöskään koskaan tehnyt, vain kerran maistanut enkä silloin tykännyt. Nyt tykkäsin! Kuusi ruokalajia, mukava seura ja asiaan kuuluvat juomat: A vot, siinä se on. Hyvä oli olo kaikin puolin kurssilaisilla!

Tätä valkoista ei kerätty

Puhtaat lakanat, Clean Sheet Day

Metsässä oli tarkoitus löytää sieniä suolattavaksi ja syötäväksi - vähän saatiinkin, rouskuja lähinnä, mutta metsäretki meni kyllä enemmän luonnosta nauttimiseksi ja koiran suurta iloa seuratessa. Voi että tuo koira  nautti kun se hyppi purojen ja kaatuneiden puiden yli, plompsahti kerran puroonkin ja se jouduttiin pesemän ja kuuraamaan kunnolla kotona, suihkussa.

Sitten, kotona metsäretken jälkeen, oli vuorossa ruuanlaitto, kuten joka päivä. Nykyään osaan arvostaa sitä, että on ruokaa jota laittaa - ennen en osannut; oli aina kiire ja väsytti ja ruuanlaitto ahdisti kun olisi mieluummin lukenut kirjaa tai lehteä tai ihan vaan ottanut nokkaunet! Kun kolme lasta tarvitsi ruokaa eikä millään keksinyt aina uusia ruokalajeja jotka maistuvat kaikille, ovat nopeita tehdä eivätkä vie koko iltaa! Silloin ei tarvinnut miettiä rahaa koko ajan - olinhan töissä ja sain palkkaa.Itse olisin usein tyytynyt voileipiin, olinhan syönyt työpaikkalounaan!

Nyt on toisin - on vain yksi lapsonen syömässä, joskus toki isommatkin käyvät, samoin voi olla muita ruokavieraita kuten oli viikonloppuna. Mausteena kaikessa on nyt tämä työttömyyden aiheuttama rahanpuute.

Kauraomepaistosta vaniljakastikkeen kera kotikeittiössä

Tänä sunnuntaina ruoka oli proosallisesti spagettia ja jauhelihakastiketta. Päivällä nautimme kahvin kanssa kaura-omenapaistosta joka maistui hyvältä vaniljakastikkeen kera. Syksyn herkku vailla vertaa!

Tänään minulla on illalla ihana sänky odottamassa: puhtaat, raikkaan tuoksuvat lakanat! Tuuletin sänkyvaatteet aamupäivällä, laitoin puhtaat lakanat sänkyyn, kissan avustuksella. Pesin lakana- ja pyyhepyykin joka nyt on vielä pihalla narulla kuivumassa. Illalla vedetään lakanat teinin harmitukseksi ja sitten mankeloin raikkaat, tuoksuvat lakanat kaappiin!

Täydellisessä maailmassa - ja amerikkalaisissa elokuvissa - puhtaiden lakanoiden alle sujahtaisi komea ja kaikin puolin mukava mies mukaan. Niin hyvin eivät asiat ole täällä - vielä ainakaan!

Elokuinen metsä kutsui: kaunis on!

Siinä se jo on, keltainen vaahteran lehti.

On elokuu, kanerva kukkii ja metsä on täynnänsä sieniä. Kun ei sada, ilma on ihana hengittää - metsässä tosin tuntee selvästi mätänevien sienten hajun. Joskus näkee valtavia mustia mätäneviä sieniä - usein kai jotain lehmäntatteja - metsässä ja haju on sitten sen mukainen.

Hyvin on vehreää kalliollakin. Kuivuus ei kiusaa tänä vuonna.

Koivun punikkitatti

Tänään aamulla oli kiva kävellä lenkki metsässä koiran kanssa. Työttömän "iloja" lienee, että pääsee kävelemään metsään vaikkapa keskellä kirkasta aamupäivää. Metsässä ei näkynyt ketään, missään. Ei ihmisiä, ei eläimiä. Taisi siellä pari lintua pyrähdellä kuusen latvuksissa, mutta iso osa muuttolinnuista, varsinkin hyönteissyöjistä, on jo lähtenyt etelään. Eipä muuten ollut hyönteisiäkään kiusaksi saakka metsässä! Hirvikärpäsiin en ole vielä ollenkaan törmännt ja punkkeja ei ole ollut hetkeen turkista tai omasta nahasta kerättäväksi.

Puolukat ja mustikat sovussa

Puolukoita pitäisi lähteä keräämään - mehua ja hilloa olisi kiva saada ja voisi tehdä vispipuuroa! Vielä en ole tänä vuonna puuroa tuoreista marjoista vispaillutkaan. Mustikoitakin voisi vielä saada yhteen soppaan. Metsästä saa mielen virkistyksen lisäksi paljon kotiin kerättävää.

Metsä - ja luonto ylipäätään - on kaunis, melkein aina. Hyvä mieli tulee, kun siellä taapertaa. Ainakin vähän parempi olo tulee kun sinne menee vaikka murheet välillä meinaavat kaataa ihan maahan. Itse suren taas kerran rahan puutetta; laskuja ja laskumuistutuksia tulee pakollisista jutuista vaikka rahaa ei ole. Elän periaatteella, että mitään, paitsi ihan, ihan pakollista ei osteta - yksinkertaisesti siksi kun ei voi ostaa; ei ole rahaa. Mutta kun teini nyt aloitti lukion, on tuokin viisaus ontto: lukioon on pakko ostaa vaikka mitä, vaikka tosiaankaan varaa ei olisi. Mutta enhän voi sanoa omalle lapselle, että et voi mennä lukioon kun äiskällä ei ole rahaa kirjoihin ja tietokoneeseen. Ne rahat yritän kaivaa vaikka mistä. Koulutus ei välttämättä onnea tuo - sen olen itse nähnyt - mutta antaa se paremmat eväät kuin jollei kouluja käy. Näin ainakin, jos iyse haluaa opiskella.

Olemme nyt ihan lirissä kaiken elämän kalleuden kanssa ja ruokarahat on todellakin jo käytetty kaikki, kirjoihin ja vihkoihin, matkalippuihin ja muuhun "pakolliseen". Nyt sitten vielä kännykkälasku, nettilasku ja sähkö.... AAAARRRRGGGHHH.

Kanerva kukkii kauniisti. Väri on ihana - erityisesti harmaata vasten.

Parin päivän päästä tulee lapsilisä ja se menee nyt sitten sähkölaskuun ja puhelimeen. Jatketaan perunan ja kananmunan syöntiä, niitä on onneksi jonkin verran jääkaapissa. Makarooniakin on onneksi pari pakettia, joitain säilykkeitä! Puolukoista, mustikoista ja puolivillistä omenapuusta haetuista omenoista saan ainakin itselle syötävää. Teinille pitää kehittää jostain jotain parempaa! Tällaisia murheita voi paeta metsään - vaikka metsä ei niitä parannakaan. Mutta se metallin tuntuinen jääkylmä panta rinnan ympärillä hävisi hetkeksi. Nyt se taas tuntuu - kuin jääkylmä kuristin.

Ahistaa!

Mistä ihmeestä saisin rahaa - mistä työtä, josta palkkaa maksaa sähkö ja kännykkälasku?

Mummin luona

Äidin pihlaja - linnut kävivät jo viemässä kaikki suuret marjatertut! Parempiin
nokkiin menivät!

Viikonloppuna kävin vanhimman lapsen kanssa mummilassa. Lapsen mummila on oma lapsuudenkotini ja läksimme mummilaan perjantaina heti lapsen töiden loputtua. Mukaan pakkasimme kissan ja kaikkea mahdollista tavaraa joita olen kerännyt sinne vietäväksi ja aitassa säilytettäväksi.

Ajelimme perjantaina pitkin rauhaisia teitä - kolmen ja puolen tunnin matka meni pääosin pimeässä ajamiseksi; olipa outoa taas ajella mustassa pimeydessä - tuntui, kuin tienreunatkin olisivat sulautuneet mustaan yöhön!

Vietimme kivan viikonlopun puuhaillen kaikkea sitä mitä kotosalla yhdessä tehdään ruuanlaitosta pieneen kotipuuhasteluun. Lauantai meni pihalla ja puutarhassa. Omenoita on aivan valtavan paljon! Puutarhan nurmi on niitä niin täynnä, että kävely puiden alla on vaikeaa! Keräsin omenoita maasta vateihin ja pusseihin - tarkoitus on tehdä hiukan omenasosetta, mehua, piirakkaa ja muuta herkkua. Säilytystilaa on vaan niin olemattoman vähän - tekisin NIIN mielelläni tuore-omenamehua ja omenasosetta ja hilloketta - mutta kun ei ole säilytyspaikkoja. Olisipa kellari, tuo maanmainio keksintö joka on sekin jo jäämässä pois käytöstä näinä jääkaappien ja pakastinten aikakautena. Kellariin mahtuisi enemmän säilytettävää ja kunnon maakellari ei vie edes sähköä. Mutta eihän sellaista voi kaupunkiin rakentaa!

Harmittaa tosi paljon - rahapula on kaamea, nyt saisi oman maan omenia, metsien sieniä ja puolukoita ja muuta satoa helposti - mutta sitä ei pysty säilömään.

Ainokainen. Oneksi kuitenkin ihan muhkea!

Kurpitsasadosta tuli surkea! Vain yksi kesäkurpitsa syntyi hienosta taimesta johon tuli parikymmentä kukkaa. Kurpitsan taimeen tuli kukkia myöskin - mutta ne katosivat!!! Vain kukan varsi oli jäljellä monta kertaa kun kävin taimia katsomassa aamuisin. Mikä eläin syö kurpitsan kukkia????

Nyt yritän keksiä mitä isosta kesäkurpitsasta, zucchinista, voisi tehdä.... Sellaista, jota lapsetkin suostuvat syömään!  Hmm... Jotain lasagnen tyyppistä, voisiko? siis niin, että korvaa makaroonilevyt zucchinilla? Tjaa...

Omenat menossa uuniin, siirappi- ja kanelikuorrutuksen alla.

Tein meille jälkiruuaksi uuniomenoita vaniljakastikkeen kanssa. Tulipa hyvää! Toisena päivänä herkuttelimme syksyn ihanan kirpeillä karpaloilla kinuskikastikkeen kera.  Aaah - sekin on tosi namia! Tein kinuskikastiketta melkein puolesta litrasta vispikermaa - ja neljä henkeä popsi melkein kaiken kinuskikastikkeen ja puoli litraa kirpeitä karpaloita. Suuren kana-aterian päätteeksi!

Poimurillinen sekamarjaa siivottavaksi!

Ehdin pienelle kierrokselle lähimetsään. otin poimurin mukaan ja kun en osannut päättä kumpia kerään, mustikoita vai puolukoita - keräsin niitä sekaisin. Sitten sainkin siivota niitä hyvän tovin lauantai-iltana. Mustikoista tein pirtelöä ja puolukat ovet tälle hetkellä kun tätä kirjoitan kiehumassa ruisjauhojen kera ruispuolukkapuuroksi. Siinäpä syysherkku vailla vertaa! Tosin taidan olla harvinaisuus kun siitä tykkään . kouluaikaan jo tuo ruoka kuului tillilihan kanssa inhokkien kärkeen - itse tykkäsin molemmista jo silloin.

Metsässä oli hienoa - niinkuin aina! Saniaiset ovat jo ruskeita ja antavat tosi syksyisen tunteen siellä vaellessa. Maa ja ilma tuoksuvat syksylle mutta haavan lehdet sihisevät yhtä ihanasti vaikka ne ovat jo aivan keltaisia!

Syksy metsässä.

Olisi ollut ihana nähdä muuttolintujen aura lentävän pihan yli - tuntuu, että se tuo onnea, ainakin se tuo omituisen suruväritteistä iloa nähdä kurkiaura, hanhiaura - tai se kaikkein upein, joutsenaura, taivaalla. Se on niin mieletön kokemus, että kyyneleet puskevat silmiin ja huimaa. Miksi? En tiedä. jalat alta vievä asia se on, suurten lintujen muutto - niiden huudot korkealla taivalla, lento kohti kaukaisia maita ja mantuja....

Haavat, ihanat

Hirvikärpäsiä on paljon - kuinka paljon niitä voikaan olla??? Jo pari metriä metsään päin käveltyäni oli ensimmäinen jo poskessa! Harmittelin kun en ottanut mitään päähinettä metsään mennessäni - hirvikäpäsiä sai noukkia irti ihsta, niskasta, hiuksista ihan koko ajan. Sitkeitä pirulaisia ovat.



Käytiin kahvilla tutussa kahvilassa

Ensi lauantaina on koulupäivä joten emme pääse mummilaan jonne kuopus haluaisi mennä - hän kun ei jääkiekkomatsin takia päässyt tänä viikonloppuna. Mennään sitten parin viikon päästä uudestaan!

On mukavaa päästä viettämään aikaa yhdessä. Parasta on, kun saa jutella ja puuhailla yhdessä - näin työstä pois olevana ja pelkästään kotona töitä etsivänä tunnen aika ajoin suuren suurta turhautumista elämäni kanssa. Tulecaisuus pelottaa - lähiomaisten viimeaikaiset kuolemat saavat ajatukset itselläkin menemään kuolemaan. Äiti miettii kuolemaa tosi paljon joten se asia ei kyllä pääse unohtumaan mitenkään. Olen täällä kotona myös kesällä kuolleen omaisen tavaroiden keskellä - sain paljon tavaraa vaatteista huonekaluihin ja nytkin istun tässä pöydän ääressä, sukat jalassa ja teekupin ääressä jotka kaikki kuuluivat vielä puoli vuotta sitten henkilölle jota ei enää ole....

Omenavati kaatuneen
omenapuun rungolla

Viikonloppu oli mukava. Oli oikeastaan kiva kun oli vain yksi lapsista mukana - keskimmäinen on flunssassa eikä voinut tulla tartuttamaan sitä mummiin. Nuorin oli pelaamassa jääkiekkoa. Vanhin lapsi oli mukana ja saimmekin juteltua autossa kaikenlaista. Mietin kovasti, kuinka voi säilyttää välit lapsiin mahdollisimman avoimina ja hyvinä senkin jälkeen kun he aikuistuvat ja muuttavat omilleen. Lapsuus siihen saakka kun murrosiän myrskyt alkavat on ihanaa aikaa - mutta meillä ainakin murrosikä on todella koettelevaa ja vaikeaa. Kerran se on vielä minukin koettava. En halua ajatella sitä etukäteen vaan elää kuten muutoinkin: päivä kerrallaan!

Syksyinen viikonloppu - mennään metsään!

Maalaismaiseman herkkuja - lampaat ja puimuri pellolla

Ihana syksyinen päivä: vaahterat ja koivut alkavat jo olla selvästi syksyisen näköisiä; koivuista osa on jo aivan kellertäviä, vaahteroissa on punaisia ja keltaisia oksistoja ja pihlajanmarjat ovat jo punaisia - ja niitä on paljon.

Tähän kun lisää sinisen taivaan, auringonpaisteen ja vapaapäivän - niin valittaa ei voi! Eihän?

Mikä lie tämmöinen ruskea sieni. Kaunis se on ainakin.

Tuttava oli luvannut lähteä sienimetsään; suunniteltiin sitä jo viikko sitten. Ehdotus tuli lapselta joka halusi mennä keräämään sieniä vaikka mitään sieneen viittaavaakaan hän ei syö. Ei edes maista. Mutta hän viihtyy metsässä ja halusi pienelle mukavalle retkelle.  

Tuttu lupasi viedä meidät johonkin tuntemaansa mutta meille muille vieraaseen  metsään puolen tunnin ajomatkan päähän, paikkaan jossa on "takuuvarmasti" rouskuja. Mustarouskuja hän itse himoitsi, ja niistä suolasieniä. Vastapalvelukseksi reissusta lupasin hommata meille ämpärit ja tehdä löydetyistä sienistä jotakin hyvää. Ämpäreitä meillä on kotona monta, merisuolaa samoin monta pussillista. Sienikeittoa on kiva tehdä ja se on herkullista. Helppo luvata siis!

Ensimmäinen löydös: Wow!

Hyvä diili, sen otin vastaan. Meikäläistä ei ole metsään vaikea houkutella, ylipäätään! Uusi metsä tuntuu uudelta hienolta tuttavuudelta - metsät ovat erilaisia vaikka niissä samat lajot olisivatkin! Eri yksilöthän niissä asuvat ja luovat metsälle oman hengen!

Lauantaina aamulla piti lähteä jo ennen yhdeksää liikkeelle mutta lapsi on hidas... Auton ovet loksahtivat siis kiinni vasta kymmenen kieppeillä ja siitä se homma lähti.

Ajelimme maalaismaiseman läpi metsään joka oli tyystin toisenlainen kuin missä olen tottunut tallustelemaan! Kangasmetsää, puro solisi ohi mennessään! Taaempana rämeikköä, toisella puolen tietä kuivaa ja harvaa nuorta metsää. Kuljimme halki vanhan, märän kuusimetsän josta löytyi heti tummalakkisia herkkutatteja, ihan kuusten juurelta. Nuoressa männikössä oli paljon pienehköä sientä, samoin sammaleisessa  ja sekametsässä. Siirtolohkareita, kallioisia kohtia ja auringon säteitä oksien lomitse. Metsä tuoksui hyvältä - raikkaalta ja syksyiseltä. Näin suuren hämähäkin syövän lihavaa toukkaa. Koko hommakeinui langaaasata kasvojen korkeudella, melkein sain paketin naamalleni... Ööööh....

Sieniä oli paljon - tosin suurin osa tuiki tuntemattomia. Paljon erilaisia ruskeansävyisiä sieniä maahan pudonneiden koivunlehtien keskellä.

Lapsi sai näin hienon saaliin! Ei ole pakko syödä - aikuiset kyllä syövät!

Pieni metsäsamakko se siinä!

Kävelimme metsässä, sieniä kertyi kolmeen ämpäriin meille sopiva määrä ja lajejakin kivasti - itse keräsin kuusenherkkutatteja ja pari koivun herkkutattiakin. Kanterelleja löytyi muutama mutta roiskuja sitäkin enemmän. Karvarouskut eli karvalaukut olivat enemmistönä - niitä oli paljon ja niitä on kiva kerätä. Ovat kauniita!

Moni siivoaa sienet jo metsässä - harjaa ja leikkelee palasiksi, poistaa kaiken turhan ja saa valmiiksi keittiöön vietävän satsin kotiin tullessa. Tuohon en ole ikinä itse kyennyt; niin marjat kuin sienetkin vaativat useamman tunnin siivousrupeaman ennenkuin pääsee kokkailemaan.

Valokuvasin metsää ja ihastelin kärpässienten kauneutta - ne loistavat kangasmetsän pohjalla kuin liikennevalot! Suuret keltahaarakkaat ovat mielenkiinoisen näköisiä nekin  - ei kerätty.

Lapsen oli onnellinen kun näimme pienen mustan sammakon - hänen piti tietenkin saada pikku-saku käteen ja päästää se sitten menemään. "Ihana".

Käärme oli jännä tuttavuus: ihan pikimusta käärme paistatteli päivää aivan lähellä yhtä sieniesiintymää´! Käärme oli jäykistynyt aivan liikkumattomaksi - huusin lapsen katsomaan sitä ja hän olikin aivan innoissaan - "Äiti, tää on ensimmäinen elävä käärme minkä olen ikinä nähnyt! Siis luonnossa!"


Siinä se on, pelottava käärme! Musta nuori kyy oli rauhallinen
ja antoi katsoa itseään tarkkaan.

Käärme on hiukan pelottava.  Tai kunnioitustaa herättävä. Ihan lähelle ei uskalla mennä, koskea ei missään tapauksessa. Vinhasti se luikerteli menemään kun olimme sitä aikamme katselleet!

Keltahaarakas sai jäädä metsään vaikka syötävä onkin

Sienisato siivoittiin illalla, pääosin. Sienisaaliista menee iso osa roskana pois mutta jäljelle jääcvät osat ovatkin herkkua, tatit varsinkin. Tänään syödään tattikeitto ja jonkinlaista muhennosta niistä kanttarelleista ja muista vahveroista joita saimme saaliiksi. Rouskut ryöpättiin ja laitettiin suolaantumaan - niistä tehdään sienisalaattia vähän myöhemmin syksyllä.

 

Sienisatoa. Ihan mukavasti tuli metsän herkkua kotiin tuomisiksi. Ja siivottavaksi...

Tosi kiva reissu oli meillä - metsässä on aina kiva kävellä ja nauttia luonosta. Nyt extraa tuli sienisaaliista ja eläimistä jotka näimme!

Yritän kirjoitella sieniruuista jotakin alkuviikosta. Muistoksi, ikäänkuin!

Vettä sataa kohisten

Metsä, oi ihana. Mennään sinne!

Ulos ei huvita lähteä, vettä tulee kuin saavista kaataen. Vein aamulla lakanapyykin ulos "kuivumaan" - saavat  lakanat nyt uuden huuhtelun! Haen ne pois jossain vaiheessa - nyt ei ole mitään järkeä niitä pois hakea koska ne eivät voi enää märemmiksi tulla...

Laitoin pari ämpäriä pihalle - kerään vettä kolmelle orkidealleni. Olen saanut ne kaikki uuteen kukkaan kastelemalla niitä vain sadevedellä. Talvella sulattelen lunta ja sulaan vuodenaikaan  kerään sadevettä suoraan kanistereihin. Kukat ovat itse saaneet olla luonnon suihkussa aina kun mahdollista. Eilen viimeksi.

Keinutaan koivujen ja haapojen katveessa

Tänä kesänä olen viettänyt paljon aikaa metsässä. Ihan vain kävellen ja katsellen, aistit auki olen kulkenut puiden siimeksessä ja nauttinut, NAUTTINUT! Mikä voi olla ihanampaa kuin olla ja katsella, tutkia kasveja ja eläimiä, maistella marjoja ja toivoa, että seuraavan puun takaa ehkä näkyy joku eläin... Jännintä mitä näin kesällä, oli muutaman tunnin vanha karhun kasa. metsätien varteen oli tarpeensa tehnyt. Hirviä näkee metsissä; olen niitä nähnyt neljä kesällä. Jäniksiä, korppeja, kurkia ja kanalintuja on nähty. Alkukesällä sai iltaisin nukahtaa joskus käen kukuntaan, joskus ruisrääkän rouskuttavaan ja kotoisaan ääntelyyn. Kun nukkuu aitassa, kuulee kesän äänet ihan vierestä - joskus liiankin. itikan ininä ei ole erityisen kiva unikaveri - mutta selvittiin niistäkin.

Nyt on syksy jo tuloillaan. Vettä tulee koko ajan lisää taivaalta vaikka Suomen järvet ovat jo yli äyräiden täynnä.

Tänään on Hartwall areenalla Lady Gagan konsertti jonne menee runsain määrin esiteinejä ja alakoululaisia. Tunnen sinne innoissaan meneviä pieniä tyttöjä ja ihmettelen pikku-tyttöjen innostusta ja fanitusta...

Syksy on kaunis – puun lehdet ja taivaan sini

Viikko meni edellisestä kirjoituksesta. Pitkä tauko - ei ole ollut aikaa, ei jaksua kirjoitella. Töissä on todellinen suma – mutta niinhän siellä on aina nykyään. Kun työpaikalle aamulla luunsa vetää, istuu ja pukertaa hommiaan, istuu palavereissa ja jykertää kaikkea mitä eteen ilmestyy - ja huomaakin yht’äkkiä että taivas hämärtää ja kello onkin jo kuusi iltapäivällä, porukka on harventunut ympäristön pöytien äärestä, toimisto alkaa hiljeta kun kaikki menevät kotiin. Mutta vielä sitä istuu työpöydän ääressä ja iso osa hommista vieläkin tekemättä. Samat ihmiset muuten tekevät pitkää päivää, olen huomannut - viikosta ja kuukaudesta toiseen. Tietyt ihmiset tulevat aina hiukan myöhemmnin kuin muut ja jotkut lähtevät kotiin jo neljän kieppeissä. Osa hakee lapset hoidosta ja jatkaa hommia kotoa.

Ja sitten: väsyttää niin, että joka paikkaan meinaa nukahtaa… Niin tänäkin aamuna – miten olikaan vaikea ajaa aamuruuhkassa, taas kerran… Hidas jonossa ajo on väsyneelle ihan kaameaa – ei voi päästellä, ei tarvitse keskittyä ajamiseen kun jono matelee etanan vauhtia ja kroppa haluaa nukahtaa lämpimään autoon, nukuttavan radionpuheen uuvuttavaan jutusteluun. Huh hujaa vaan.

Toisaalta remonttikin syö pahasti – ja syö muuten jatkuva kinaaminen teinien kanssa; menee välillä hermo ja olo on ihan kaamea. Mikään ei ole tarpeeksi hyvä, ei edes ok aikuisuuden kynnyksellä oleville henkilöille joille äiti tuntuu edustavan vain ja ainoastaan täysihoitopalveluiden tarjoajaa – mutta tyhmää ja ärsyttävää sellaista.

Hopeapaju - se rauhausa

Pakenin eilen sunnuntaina metsään kun elo alkoi ahdistaa ja riita meinasi tulla lasten kanssa jotka vain makailevat ja tuijottavat läppäreidensä ruutua tuntikauisia, syövät ja sotkevat karkkipapereilla, vaatteilla ja epämääräisillä papereilla koko ympäristön. Otin polkupyörän ja kameran, ajelin metsätielle ja haistelin syksyn tuulta joka sai lehdet välillä syöksymään, välillä leijailemaan puista. Syksy tuoksu hyvälle – lehtien tuoksu on raikas ja jotenkin kotoisa – varsinkin haavanlehdet maassa ovat paitsi kauniita, myös tuoksuvia. Tuuli myös tuntuu haavoissa erilaiselta kuin muissa puissa; haavanlehti värisee aivan eri lailla kuin muut puut – ääni on kaunis, jotenkin heleämpi suhina kuin vaikkapa koivussa.  

Metsässä mieli parani, taas kerran. Remontti on saanut fyysisen tilan pienenemään murto-osaan normaalista ja se sotku joka siitä seuraa saa meikäläisen hermon kiristymään. Vaatteita ja tavaraa joka paikka täynnä – kaikki hujan hajan ja sen lisäksi koko huushollissa vallitsee PÖLYINEN ilma ja ihan todella ilmassa samaten kaiken tavaran päällä on hienoinen puupölyn ja betonipölyn sekoitus – ja sen päällä sitten vielä maalin lievä haju. Saa nähdä missä vaiheessa saan kaikki huoneet siivottua.

Lapsilla alkaa kohta syysloma. Vanhimmilla se on jo tämän viikon torstaina ja perjantaina. Menevät isänsä luo! Saan siis siivota rauhassa viikonloppuna kun remppa on toivottavasti ohi! Nuorimman syysloma on vasta ensi viikon jälkeisellä viikolla – koko viikko. Minulla on silloin työmatkoja – jospa lapsonen saisi mennä mummilaan silloin. Mummi toki toivoo sitä kovasti – mutta hänen vointinsa on otettava huomioon.   

Ensin: Herkkutatteja suoraan maasta

Sitten: Tattikeittoa lautasella

Viikko sitten olin äidin kanssa maalla ja sain kerättyä pikku-ämpärillisen herkkutatteja. Niistä tein meille kermaista tattikeittoa aimo annoksen. Tulipa hyvää! Sienet olivat puhtaita – vain pari pientä jälkeä suurimmissa ja pienet aivan puhtaita ja kauniita. Valioyksilöitä! Mutenkin nautin metsä- ja kaupunkikävelystä syys-säässä, torilla käymisestä ja kaikesta kotipuuhailusta äidin kanssa. Leppoisaa! Tänäkin viikonloppuna nautin ulkona olosta, tein reilun tunnin, jopa parin tunnin pyöräily-kävelyretken luontoon.



Lasagne matkalla uuniin.



Viikko sitten leivoin äidille taas pakasteeseen pullaa ja rahkapiirakkaa. Kotona pitäisi leipoa pian myös – vaikka ensi sunnuntaina sitten. Tänä viikonloppuna syötiin hyvin: saksanhirvikäristystä ja muusia lauantaina. Lasagnea sunnuntaina - sitä tein kaksi suurta annosta saman tien.

Lauantaina lapsen luokka piti kahviota kirpputorilla; olin mukana koko ajan alusta loppuun – autoin muiden äitien kanssa lapsia ja kaikilla tuntui olevan mukavaa! Kiva kokemus!

Neuloin pikkuiselle uuden pipon – mustaa Nalle aloe vera – lankaa johon toiseksi langaksi laitoin mustaa jossa hiukan pieniä väripisteitä – ostin kirpputorilta langan joka on varmasti ainakin 25–30 vuotta vanhaa; Neoviuksen tehtaan lankaa; sen niminen tehdas hävisi maan päältä jo aika päivää sitten! Novita on samaisen firman uusi nimi ja sekin on ollut olemassa jo tosi pitkään! Oma mummini puhui aikoinaan Neoviuksen langoista kuin joistain tosi hienoista ja aistikkaista muotilangoista…  Ihan hyvä pipo tuli; ehkä hiukan liian kireä reunasta. Virkkasin myös uuden tiskirätin; tällä kertaa meille kotiin. Vaaleanpunainen on pirteä väri rätillekin!