Kukkia, ihania kukkia, tuoksuja

Työpäivä venyi vaihteeksi pitkäksi, en saanut hommia kasaan ennen kuutta, melkein puoli seitsemää. Ajomatka kotiin meni silti ruuhkan keskellä; miten siellä tänään olikin niin paljon autoja… Väsytti, ratissa väsyneenä ajaminen on kaameaa – nipistele siinä itseäsi, pureskele huulet hajalle ja pidä jotain kamalaa radiokanavaa auki että et ärsyyntymiseltä nukahda --- niinhän se menee. Kotona olivat paikat tavan mukaan hyrskyn myrskyn – joskus sieppaa kun penskat osaavat levitellä lautasista lähtien kaiken pitkin lattiaa, vaateista ja läksykirjoista puhumattakaan. Tänään löytyivät yhdet kengätkin eteisen lipaston PÄÄLTÄ. Miksi? No, yksi lapsonen oli rahapulaa valiteltuaan ottanut tehtäväkseen siivota kodin – ja oli nostanut sitten kengät imuroinnin tieltä lipastolle. Matot oli ilmeisesti puisteltu mutta vessan lavuaari ja lattia olivat jääneet pesemättä ”Ai niin, joo – ne unohtu. Sori.” ”Entä pesitkö vessanpöntön?” ”No sekii tais unohtua, tuli niin kiire.”

Ja jäihän ne kengätkin hiekkoineen lipastolle…

Siivouksen laatu ei läpäisisi mitään tarkastusta – tällä kertaa rahoja ei saa, ennen kuin vessa on pesty kunnolla. Huomenna… Se, että siivoukseen kuuluisi myös lattioiden pyyhkiminen tai moppaus tai jotain niin tautisen vanhanaikaista kuin pölyjen pyyhkiminen on sula mahdottomuus ottaa puheeksikaan… ”Siis haloo, äiti! Sä et oo tosissas, PÖLYJEN pyyhkiminen. KUKAAN ei tee enää sellaista, vaan jotkut yli viiskymppiset vanhukset.

Olen myös saanut kuulla, että vaatteiden silittäminen on täysin esihistoriallista – ”mitä valitat et oot väsyny ku käytät aikaa johonkii silittämisee. Ei kukaa ees huomaa mitää sellaista. Oma vika ku teet tollasta. Mä en ainakaa silitä – eikä kukaan muukaan jolla on järkee päässä” Asia, jota ei saa lasten kavereiden kotona ollessa edes mainita on lakanoiden mankelointi… Jos haluaa nolata lapsen täydellisesti voi ottaa ulkona kuivaneet lakanat esiin ja pyytää, että lapsi vetää lakanat äitinsä kanssa… Kaiken järjenkäytön raja menee jossain mankeloinnin tietämillä, ehkä lakanoiden vetämisessä – ”siis tekeeks kukaan muu ihminen maailmassa tällasta…?” mutisi vanhin lapsonen viime viikolla ”Jo pelkkä sana: lakanoiden vetäminen – siis VETÄMINEN!!!” ”Mun kavereista ei varmaan kukaan ees ymmärrä mitä lakanoiden vetäminen tarkottaa.” säesti keskimmäinen – juu, ryppyisessä T-paidassaan.

Jep, tässä on nolo äiti suoraan esihistorialliselta ajalta, noin mammuttien aikakaudelta…. Vedettiin muuten niitä ulkona kuivaneita lakanoita eilen. Hih. Välillä elämässä on toki huumoriakin – jopa lakanoiden vetämisessä!

Ruoka valmistui vasta kahdeksaksi ja silloin olivat lapset kateissa kuka missäkin – yksi vietti aikaa face bookissa, toinen oli juossut kavereiden kanssa rakentamaan seikkailurataa ja kolmas pelmahtanut kaverin luo jonnekin huitsin nevadaan. ”Ei oo nälkä” sanoi facebookaaja, ainut johon sai edes jonkinlaisen kommunikointiyhteyden.

Äiskä jätti ruuan pöytään, otti kameran ja avaimet messiin ja lähti pyöräilemään. Siinäpä vasta onnistunut veto: upea ilma, ihana keväinen sää – pihlajat kukkivat ja levittivät tuoksua ympäristöön, haavanlehdet loistivat vielä pehmeän näköisinä mutta silti pitivät jo omaa ihanaa pientä helinää tuulenvireessä, lehtikuuset oksat pörhistyneitä kuin pelokkaan kissan hännät. Olipa kaunista – ja ihanan tuoksuvaa! Tuoksun perusteella löysin kieloja metsän reunasta – keräsin niitä pienen kimpun tuoksumaan keittiön pöydälle.

Olipa kiva pyöräily! Nyt olen hiljaisen keittiön pöydän ääressä tuoksuvan kimpun vieressä. Pienin nukkuu krokotiili-sadun jälkeen syvää unta; koulussa oli ollut nyyttärit tänään. ”Tosi kiva päivä äiti. Olihan sullakin? Hyvää yötä, muista herättää aamulla aikaisin.”