Tänään on sunnuntai - ja aloitan bloggaamisen!
Toukokuu on lopuillaan, koulut loppuvat pian ja kesäinen elämä pelottaa – onko äidillä koulun loppumisen jälkeistä elämää kun teinit valtaavat asunnon ja alkavat entistä tarmokkaammin kärttää rahaa kun töitä ei löydy? Huh. Ei löydy halukkaille työntekijöille töitä, ei siten vaikka kuinka yrittää… ei siivousta, lapsenvahdintaa, ei hampurilaisten myyntiä eikä puutarhatöitä. Ei yksinkertaisesti yhtään mitään. Suomessa on työvoimapula mutta opiskelijoille tai nuorille ei löydy töitä vaikka he tekisivät pienellä palkalla melkeinpä mitä vain…
Elää tietenkin pitäisi siitä huolimatta – ja niinhän täällä toivottavasti tehdäänkin.
No, nyt eletään kevään hehkeää aikaa ja viikonloppu vetelee viimeisiään. Aurinko tekee valohyökkäyksiään ikkunan takaa. Välillä paistaa, välillä taas ei. Lämpöastetakin on reippaasti yli kymmenen, peippo laulaa jossain lähipuussa.
Päivä on mennyt rauhaisasti - pikku-hukka kävi luokkakaverin synttäreillä ja vietti siellä pari tuntia. Sillä aikaa äiskä sai lehdet luettua ja silitettyä kasan pyykkiä, laitettua ruuan uuniin. Aamulla leivottiin pullaa ja illaksi tehtiin ruokaa. Ulkoilua ei tullut tehtyä mutta se on valitettavasti ihan normaalia.. Hermo on hiukkasen kireänä kun parin huoneen päästä kuuluu jatkuva kähinä ja riitelyn inha sointi. ”Oo hiljaa” ”Häivy” ”Nyt lopetat” ”Et ota sitä.” ”Onks ihan pakko koko ajan kosketella toisten tavaroita”….
Meillä asuu siis yksi alakoululainen ja kaksi teini-iän saavuttanutta henkilöä äitinsä ja muutaman kotieläimen kanssa. Teinit muistuttavat jossain määrin Jere-sarjakuvan hahmoa ja pienin ehkä lähinnä yhdistelmää Vaahteramäen Eemelistä, villivarsasta ja huithapelista. Vilkas tapaus…
Tänään on sanailtu kärkevästi yhdestä jos toisestakin asiasta. Nuoremman teinin huonetta ei ole siivottu ikuisuuteen ja sinne on luultavasti kadonnut iso osa huushollin lautasista sekä muuta astiastoa ja lattia on vuorattu vaatteilla, papereilla, ruuantähteillä ja asioilla joita en halua edes ajatella. Hihat palavat asian tiimoilta säännöllisesti; sikolätti keskellä asuntoa on pirullista eikä sille osaa tehdä mitään! Huoneen hallitsijaa asia ei kiusaa pätkän vertaa – hän kertoo olevansa siivoamisesta näin, pää kiinni tietokoneen ruudussa jota kautta hän käy lakkaamattomia keskustelujaan laajan kaveripiirin kanssa: ”jos et olis jankuttanut siivoamisesta niin olisin siivonnut jo ajat sitten. Nyt en siivoo ku ärsyttää tuo muistuttelu. Siis arvaa vaan, huvittaako yhtään siivota jos koko ajan muistuttelet siitä. Ei tosiaan paljon huvita.” Logiikka on kristallinkirkas, vain hölmö äiti voi olla sitä ymmärtämättä… Ja niin huone pysyy jo kolmatta vuotta samassa karmeassa ja haisevassa tilassaan. Huono odööri pelmahtaa ovesta heti kun sitä raottaa. Ymmärrän, että saamme asunnon myyntiin aikaisintaan kun kyseinen teini on joskus hamassa tulevaisuudessa muuttanut täältä pois ja olen saanut siivouspartion tekemään hyökkäyksen huoneeseen. Se tulee olemaan niin nolo keikka, että muutamme sen jälkeen hyvin kauas ja vaihdamme nimeä samaan syssyyn. Uskoisin.
Saksa on voittanut euroviisut ja maailma pyörii akselinsa ympäri vaikka BP saastuttaa Meksikonlahtea siihen tahtiin, että täytyy pakottaa itsensä ajattelemaan jotain muuta. Niin kamala asia, niin uskomatonta, että sitä ei saada kuntoon. Eikö ihan oikeasti kukaan voi tehdä mitään????
Odottelen iltaa ja mustarastaan laulua kun valo hiukan hiipuu ja alkaa hämärtää. Otan palan rahkapiirakkaa ja jatkan neuletta jonka aloitin eilen. Lettineuletta. Kiva värkätä sellaista!
Aloitan blogin kirjoittamisen kun se olisi ajatusten puhdistautumis-alusta. Suihkutan ajatukset tänne, ne joita en saa juteltua kun kukaan ei kuitenkaan jaksa kuunnella. Niin se on kun äiskä jolla ei ole iskää rinnalla – eikä ketään muutakaan! Huoltaja huoltaa ja hoitaa. Pölpöttää täällä hetkittäin, sitten taas jaksaa järjestellä ja puuhata.
Toukokuu on lopuillaan, koulut loppuvat pian ja kesäinen elämä pelottaa – onko äidillä koulun loppumisen jälkeistä elämää kun teinit valtaavat asunnon ja alkavat entistä tarmokkaammin kärttää rahaa kun töitä ei löydy? Huh. Ei löydy halukkaille työntekijöille töitä, ei siten vaikka kuinka yrittää… ei siivousta, lapsenvahdintaa, ei hampurilaisten myyntiä eikä puutarhatöitä. Ei yksinkertaisesti yhtään mitään. Suomessa on työvoimapula mutta opiskelijoille tai nuorille ei löydy töitä vaikka he tekisivät pienellä palkalla melkeinpä mitä vain…
Elää tietenkin pitäisi siitä huolimatta – ja niinhän täällä toivottavasti tehdäänkin.
No, nyt eletään kevään hehkeää aikaa ja viikonloppu vetelee viimeisiään. Aurinko tekee valohyökkäyksiään ikkunan takaa. Välillä paistaa, välillä taas ei. Lämpöastetakin on reippaasti yli kymmenen, peippo laulaa jossain lähipuussa.
Päivä on mennyt rauhaisasti - pikku-hukka kävi luokkakaverin synttäreillä ja vietti siellä pari tuntia. Sillä aikaa äiskä sai lehdet luettua ja silitettyä kasan pyykkiä, laitettua ruuan uuniin. Aamulla leivottiin pullaa ja illaksi tehtiin ruokaa. Ulkoilua ei tullut tehtyä mutta se on valitettavasti ihan normaalia.. Hermo on hiukkasen kireänä kun parin huoneen päästä kuuluu jatkuva kähinä ja riitelyn inha sointi. ”Oo hiljaa” ”Häivy” ”Nyt lopetat” ”Et ota sitä.” ”Onks ihan pakko koko ajan kosketella toisten tavaroita”….
Meillä asuu siis yksi alakoululainen ja kaksi teini-iän saavuttanutta henkilöä äitinsä ja muutaman kotieläimen kanssa. Teinit muistuttavat jossain määrin Jere-sarjakuvan hahmoa ja pienin ehkä lähinnä yhdistelmää Vaahteramäen Eemelistä, villivarsasta ja huithapelista. Vilkas tapaus…
Tänään on sanailtu kärkevästi yhdestä jos toisestakin asiasta. Nuoremman teinin huonetta ei ole siivottu ikuisuuteen ja sinne on luultavasti kadonnut iso osa huushollin lautasista sekä muuta astiastoa ja lattia on vuorattu vaatteilla, papereilla, ruuantähteillä ja asioilla joita en halua edes ajatella. Hihat palavat asian tiimoilta säännöllisesti; sikolätti keskellä asuntoa on pirullista eikä sille osaa tehdä mitään! Huoneen hallitsijaa asia ei kiusaa pätkän vertaa – hän kertoo olevansa siivoamisesta näin, pää kiinni tietokoneen ruudussa jota kautta hän käy lakkaamattomia keskustelujaan laajan kaveripiirin kanssa: ”jos et olis jankuttanut siivoamisesta niin olisin siivonnut jo ajat sitten. Nyt en siivoo ku ärsyttää tuo muistuttelu. Siis arvaa vaan, huvittaako yhtään siivota jos koko ajan muistuttelet siitä. Ei tosiaan paljon huvita.” Logiikka on kristallinkirkas, vain hölmö äiti voi olla sitä ymmärtämättä… Ja niin huone pysyy jo kolmatta vuotta samassa karmeassa ja haisevassa tilassaan. Huono odööri pelmahtaa ovesta heti kun sitä raottaa. Ymmärrän, että saamme asunnon myyntiin aikaisintaan kun kyseinen teini on joskus hamassa tulevaisuudessa muuttanut täältä pois ja olen saanut siivouspartion tekemään hyökkäyksen huoneeseen. Se tulee olemaan niin nolo keikka, että muutamme sen jälkeen hyvin kauas ja vaihdamme nimeä samaan syssyyn. Uskoisin.
Saksa on voittanut euroviisut ja maailma pyörii akselinsa ympäri vaikka BP saastuttaa Meksikonlahtea siihen tahtiin, että täytyy pakottaa itsensä ajattelemaan jotain muuta. Niin kamala asia, niin uskomatonta, että sitä ei saada kuntoon. Eikö ihan oikeasti kukaan voi tehdä mitään????
Odottelen iltaa ja mustarastaan laulua kun valo hiukan hiipuu ja alkaa hämärtää. Otan palan rahkapiirakkaa ja jatkan neuletta jonka aloitin eilen. Lettineuletta. Kiva värkätä sellaista!
Aloitan blogin kirjoittamisen kun se olisi ajatusten puhdistautumis-alusta. Suihkutan ajatukset tänne, ne joita en saa juteltua kun kukaan ei kuitenkaan jaksa kuunnella. Niin se on kun äiskä jolla ei ole iskää rinnalla – eikä ketään muutakaan! Huoltaja huoltaa ja hoitaa. Pölpöttää täällä hetkittäin, sitten taas jaksaa järjestellä ja puuhata.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti