sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Valitaan presidentti Runebergin päivänä

Kuusen ali ja kylttejä seuraten vaalipaikalle!
Liput liehuvat kovassa pakkasessa ympäri Suomen. Jos liehuvat - tuulta ei juurikaan ole ja se on hyvä - reippaasti yli 20 asteen pakkasessa ei tuuli ole tosiaankaan kiva! Meinaavat posket ja otsa jäätyä ilman tuultakin.

Kahvia ja torttua
Tänään liputetaan kahdesta syystä: on Runebergin päivä ja presidentinvaalien toisen kierroksen äänestyspäivä. Meillä on vielä kolmaskin liputuksen syy: vanhimman lapsen syntymäpäivä.

Syntymäpäivää juhlittiin syömällä uunilohta ja perunamuusia sekä höyrykeitettyjä parsakaaleja. Jälkiruuaksi syötiin eilen leivottuja Runebergin leivoksia - omalla reseptillä jolla ei tunnu olevan paljoakaan tekemistä kaupan märkien tötteröleivonnaisten kanssa. Omat leivonnaiset ovat muffins-maisia mutta silloin kun näitä aloin leipoa 80-luvulla, muffinssit eivät olleet yleinen leivonnainen, ainakaan niinkuin nykyään. Tänä vuonna tein ensi kertaa osan leivonnaisista omenahillosilmällä - joka paikasta saa näet lukea, että Fredrika Runeberg saattoi käyttää omenahilloa leivonnaisissaan. Nyt TIEDÄN että vaapukka eli vadelma on parempaa! Mutta hyvä kun kokeilin, muuten en tietäisi, ainakaan varmuudella.
Tämä merkki on nähnyt jo monet vaalit.
Kävin äänestämässä yhden lapsen kanssa - pienin ei halunnut mukaan kylmään ilmaan. Äänestyslippu oli tänään toisen värinen kuin ensimmäisellä kierroksella - ruskehtava. Kaksi viikkoa sitten se oli valkoinen. Eivät ainakaan sekoa vahingossa tai tahallaan lippuset nyt - ehdokkaillahan on samat numerot joten äänestyslippusten pitää olla eri väriset!

Aamupäivän mittarilukemat.
Sisällä tarvitaan villasukat ja pusero,
ulkona huopikkaat ja paksut vaatteet
Aamupäivällä joskus kymmenen kieppeillä ulkona oli -26 astetta. Jossain päin Suomea oli yöllä ollut yli -40 astetta mittarissa yöllä, Itä-Suomen ja Lapin kunnissa on tosissaan ollut tosi hyytävä sää. HRRR...

Eurooppaa koettelee kylmä - ihmisiä joilla ei ole kotia tai lämmitystä kuolee joka puolella Eurooppaa. Varmaan monet kuolleet löytyvät vasta ajan kanssa, nyt löytyvät vain ne jotka ovat kuolleet puistoihin ja kadun varsiin.

Kävin äsken katsomassa mitä iltapäivälehdet kirjoittavat. Siellä osui silmään taas kerran uutisoinnin suuri kukkanen: Sauli Niinistö ei kerro ketä äänesti. Kas, kas, vai ei kerro. Vaikea se onkin arvata!

Voi kun joskus ymmärtäisin tällaisen uutisoinnin tarkoituksen... Ja ymmärtäisin, ovatko kaikki journalistit ihan täydellä pakalla liikkeellä - vai enkö vain itse ymmärrä asiaan liittyvää huumoria/piikkiä/kritiikkiä - or what ever...

Voihan sitä joku varmasti ihan  tosissaan miettiä, ketä vaalien toinen presidenttiehdokas äänestää - ehkä hän äänestää vastapuolta, ihan vaikka kohteliaisuudesta! Tai ehkä hän äänestää tyhjää....

No antaa olla. Iltapäivälehdet ovat kansakunnan onnettomuuksien tulkkeja ja kaikkien epämiellyttävien ja herkkien asioiden julkituojia, keskustelun avaajia ja varmasti kaikin puolin monen elämää monella lailla viihdyttäviä instansseja. Lehden aina kärkkäät edustajat haluavat jotain räväkkää uutisoitavaa ja mielellään pieniä skandaalinpoikasia sivuilleen että lehteä myytäisiin aina vain enemmän, että mainostajat mainostaisisvat paljon nykyistä enemmän...

No - miksi kritisoin? Käynhän itsekin noilla sivuilla monta kertaa viikossa.

Äänestyskopissa
 Tässä nyt odottelen noin tunnin päästä alkavaa jännitysnäytelmää: kenestä tulee Suomen seuraava presidentti - kuka asuu Mäntyniemessä seuraavat 6 vuotta? Miespari vai aviopari? Nyt näyttää jokseenkin selvältä, että sinne muuttavat Sauli Niinistö ja Jenni Haukio sekä heidän pieni mustavalkoinen buldogin tyyppinen koiransa - mutta mikäänhän ei ole selvää ennenkuin kaikki äänet on laskettu.

Miksiköhän muuten presidenteillä on aina kissa tai koira? Tuoko se inhimillisyyttä ja sympatiaa muuten niin etäiseen viranhaltijaan ja henkilöihin? Ehkäpö näin on. Obamallakin on koira, joku kiharakarvainen paimenkoira. Edellisellä presidentilläkin oli - ja Clintoneilla oli Chelsea-tytär ja jompikumpi eläin. Tarja Halosella oli kaksi kissaa alussa ja nyt on toinen niistä kuollut. Rontti-niminen?

Jospa joku muuttaisi Mäntyniemeen marsujen tai hamstereiden kanssa? Tai akvaarion..?

Kattellaan. Menen keittämään lämmintä teetä ja vetämään vielä yhden pusakan päälle. Viluttaa vähän täällä sisälläkin. Ranteet ovat kylmät, sanoin selkä... Sitten seuraan äänten laskentaa ja katson kuinka media villiintyy kohta Hasviston ja Niinistön tilanteesta. Kuunnellaan mitä hauskaa heiltä nyt kysytään - kaikki on jo kysytty miljoona kertaa mutta tänään voi taas toki kysyä miltä tuntuu eri tavoin, molemmilta sekä puolisoilta. Tätä kannattaa seurata, totisesti!

Talviset kukat ikkunassa. Makuuhuoneessa on hiukan viileää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti