maanantai 29. heinäkuuta 2019

Olipa superkuuma viikonloppu

Iltauinnilla. Vesi kuin linnun maito. 
Huh hellettä, voi sanoa  viikonlopun säästä! Kolmisenkymmentä astetta  lämmintä ja järvivesikin niin lämmintä, että siellä olisi vähän viluisempikin ihminen voinut lillua vaikka kuinka kauan, palelematta! Meilläpäin ei onneksi ole sinilevääkään näkynyt. Sen sijaan illalla rannassa oli tuhansittain pieniä mustia, lentäviä hyönteisiä: mäkäräisiä.

Viime talven lumimassojen kaatamia puita on pinottu metsän
reunille monia pinoja. Lämmityspuita talveksi.
Marjaämpäri on vielä aika vajaa
Siinä vasta inha hyönteinen, itikkakin tuntuu lempeältä sen rinnalla. Nämä pienet mustat paholaiset saavat jalat ja sääret hetkessä täyteen punaisia, kamalasti kutiavia paukamia. Minulla on jalat vieläkin kutisevat ja särkevät, vaikka tulin eilen illalla pois mäkäräisten valtakunnasta.

Aaaahhhh - kuinka ne kutittavat. Tea tree  öljyllä olen jalkojani yrittänyt hoitaa, myös erilaisia  rasvoja ja aloe vera-voidetta olen käyttänyt. Jotkun ottavat noihin antihistamiini, Heinixiä esimerkiksi. Itse yritän selvitä ilman - mutta kyllä kutittaa! Käärmeitä on myös nyt paljon - on niin lämmin, että käärmeet kulkevat vilkkaasti paikasta toiseen. Paarmoja en ole vielä nähnyt paria enempää  ja hirvikärpäset ovatvasta tuloillaan.

Onneksi sain nukkua aitassa - ei ollut kamalan tukalaa, vaikka lämmin sielläkin oli. Puurtarhahomia ei voinut oikein tehdä - oikeasti liian kuuma! Kävin keräämässä hiukan vaapukjoita, mutta lyhyeksi jäi sekin reissu.

Kaarisilta
Kesä on joka tapauksessa ihanaa aikaa. Olipa sää melkein mitä tahansa. Valo on niin erityisen hieno - ja luonto on tietenkin aina hieno.

Korkealta näkee hienosti kauas.
Lauantina kävin kävelemässä puistossa, kauppareissun yhteydessä. Kävin äidille apteekissa kun kuulin, että monista lääkkeistä alkaa olla pulaa - onneksi sain hänelle lääkkeet hankittua. Ostin kesäkeittotarpeita ja koska kävin ilman muuta porukkaa kaupassa yksin - kukaan ei halunnut kuumalla lähteä autoreissulle lähikaupunkiin mukaan - kävin katselemassa maisemia, puistoalueita ja käpsyttelemässä muutenkin ympäriinsä hetken.

Istuskelin hetken kaarisisllan penkillä, katselin hienoja puita joita jo Venäjän keisarinnakin ehkä on katsellut, kauan kauan sitten!

Puistoalueet on nyt paremman näköisiä kuin vuosiin - kiva, kun kaupungit ovat ymmärtäneet monin paikoin puistojen merkityksen asukkaille ja siellä käyville vieraille ja turisteille.

Hääjuhlat olivat hotellilla meneillään kun siellä kävelin; hääkuvaus hienojen istutusten ja puiden alla kuumassa auringonpaisteessa. Hyvät kuvat varmasti saivat! Näin toisenkin hääparin avoautossa matkalla kirkosta omiin juhliinsa. Haikein mielin katselin heitä, heilutin kättä morsiusparille. Täällä itsekin vietin häitäni kauan sitten.... Voi, kun olisi elämä mennyt toisin kuin se meni - oltaisiinpa yhä onnellisia ja yhdessä. Mutta mennyt on mennyttä - sitä ei voi enää muuttaa.

Kesäkeittoa kattilassa. Nam.
Nyt on taas kuuma sää pian loppu, sateita  maa jo huutaakin! Toivotaan pienia sadekuuroja, mielellään yöllä!Tiistaina on kuulemma tosi kylmä ja jossain päin voi olla jopa hallaöitä. Se on huono asia maanviljelylle ja luonnolle - mutta kyllä siitäkin selvitään.

Tässä kaikki tällä kertaa! Vielä ehdin heinäkuussa jotain kirjoittaa. Kukkakuvia on paljon odottamassa tänne pääsyä, ja monta muutakin kuvaa! Kesä jatkuu, nautitaan - nautiskellaan!


Kesäherkkua. Jo ties  kuinka monetta kertaa.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti