Käsityö: niistä juttua piisaa

Pitsinäyttelyssä. Itse pitsintekijä keskustelee näyttely-vieraan kanssa taustalla

Pitsinäyttelyn huolella tehty käspakka

Käsityöt osaksi elämää jo lapsuudenkodissa
Käsityöt ovat kuuluneet omaan elämään aina - jostain muutaman vuoden ikäisestä olen näprännyt kaikenlaista käsillä. Mummi opetti neulomaan ja virkkaamaan ja jossain vaiheessa kouluikäisenä innostuin kirjomaan ja tekemään ristipistoja. Sitten, aikuisena, olen myös kutonut mattoja, poppanoita, pyyhkeitä ja keinutuolinmattoja sun muuta kangaspuissa. Mummillakin oli kangaspuut - hän oli kutonut ja ommellut, neulonut ja virkannut itse melkein kaikki kodin tekstiilit joita vieläkin voi ihailla hänen entisessä kodissaan. Mummin ja vaarin koti on meillä jälkeläisillä kesäpaikkana, hieno vanha maalaistalo. Siellä on säilynyt paljon kaikkea - esimerkiksi aivan upeita pellavalakanoita jotka hän on itse kutonut omista pellavista vuosikymmeniä sitten, virkannut niihin pitsit ja merkannut kaikki lakanat ja pyyhkeet joko ristipistoin tai muulla tavoin kirjomalla.

Pakko ennen, harrastus tänään
Naiset tekivät aikoinaan käsitöitä jo ihan pakosta - aikoinaan, joitakin vuosikymmeniä sitten, ei ollut tapana ostaa valmista, eikä valmista varsinaisesti myytykään. Varakkaammat ihmiset hankkivat tietenkin tekstiilinsä ostamalla niitä myyntiin käsitöitä tekeviltä naisilta ja vaatteita vaattureilta, ompeijoilta.

Näyttelyn työt hämmästyttivät upeudellaan.
Monet töistä todella suuritöisiä, kuten tämä liina

Äiti on kertonut, että hänen lapsuudessaan ei saanut istua tyhjin käsin paikoillaan, lukea ei saanut ennen kuin illan tullen. Jollei ollut mitään "kunnon työtä" tehtävänä, kuten maatilan varsinaisia töitä, piti istuessa vähintäänkin tehdä käsitöitä - kapioita tai jotakin ristipistoa tai muuta.

Pyöreitä, soikeita, neliöitä - kaiken kokisia, mallisia: Kaikki hienoja!

Kirjontaa yhdistettyinä pitseihin.

Nyt maailma on tuoltakin osin muuttunut ja käsityöt ovat tänä päivänä useimmille harrastus jos sellaisesta tykkää. Pitsit eivät tällä hetkellä tunnu olevan niin suosittuja kuin nopeammin tehtävät neuleet ja kangastyöt. Eri asiat kiinnostavat käsitöissäkin, ajasta riippuen.

Pitsimestarin upeita töitä esillä 

Yksityiskohta pitkästä liinasta

Moni tykkää. Kävin pari päivää sitten yksityishenkilön virkkauksia esittelevässä näyttelyssä. Jo eläkkeellä olevan naisen lapset olivat järjestäneet äidilleen pop-up käsityönäyttelyn jonne oli tuotu satoja upeita pitsejä esille. Pyörryttävä kokemus: miten yksi ihminen on elämänsä aikana ehtinyt tehdä sellaisen määrän toinen toistaan upeampia käsitöitä?

Nainen on kuulemma ollut ikänsä keittiötöissä joista ei erityisemmin pitänyt, kasvattunut lapset ja kaiken vapaa-aikansa käyttänyt virkkaamiseen. Huikaisevan hienoja, mahtavia!

Juttelin naisen kanssa - hän kertoi, että ei ole oppinut lukemaan virkkuu-malleja - silti pöydillä oli malleja, joita olen nähnyt muuallakin. Hän siis on katsonut valmiita pitsejä, tehnyt sitten omasta muistista työt - tai miten sitten lie on tehnytkään - ei noita varmaan ihan omasta päästä voi kuitenkaan kehitellä, katsomalla. Varmaan vähän kuin musiikin tekijät jotka oppivat soittamaan kappaleita ulkomuistista.

Mummin tekemä pitsipeitto ja oma, oppikoulun aikaan
villalangalla kirjomani tyyny. Kässähissaa!

Oman lankalaatikoston siivousta

Tämä neule vuosi sitten hankituista langoista
valmistui jokunen viikko sitten.

Omat käsityöni ovat vaatimattomampaa laatua; tai no, ihan erilaista kun en juuri pitsejä ole virkannut,  vielä vähemmän nyplännyt. Nypläys on muuten laji, jota en ole ikinä edes kokeillut! Olen virkannut ja neulonut - virkkasin sen sipulipussin josta kerroin muutama blogiteksti taaksepäin. Siihen tuli yksi moka: en ollut tajunnut, että ketjusilmukkavirkkaus venyy niin valtavasti kun pussiin laittaa painoa eli sipuleita. Huh huijaa - sehän venyi metrin mittaiseksi kun laitoin pussiin sipulit. Oppia ikä kaikki - saimme äidin kanssa hyvät naurut kun ripustin pussukan tuvan keittiö-nurkkauksen seinälle. Pussi roikkui lähes maahan saakka. Mamma mia!!!! Nyt lupasin tehdä uuden; mietin vain, pitäisikö pussukka tehdä kovasta ja ohuesta puuvillalangasta aika pienellä koululla niin ei veny niin paljon.

No. Olen neulonut vanhoja, laatikoihin jämähtäneitä lankoja ja keskeneräisiä neuleita. Yksi pusero ja siihen tehty kaulaliina on valmiina, toisen pitäisi valmistua ihan pian.Sitten on vielä jäljellä kaksi muuta keskeneräistä - vihreä villapaita kunnon villalangasta ja sitten ruskea-kuparinen villatakki jonka aloitin monta vuotta sitten mutta jätin kesken. Puran vaikean palmikkomallin ja teen sitä jotain muuta. Sitten on monta sukkaa ja lapasta joihin olen keksinyt oman mallin - mutta  jättänyt ne kesken....

Tämä neule on aloitettu joskus vuosia sitten.
Pian se valmistuu - syyskuussa laitan sen päälle!

Työttömän töitä: siivousta, järjestelyä ja käsitöitä!
Nyt työttömänä olen päättänyt saada nuo asiat kuntoon, siivota muutenkin kotia roinasta ja ylimääräisestä tavarasta.

Käsityötarina jatkuu tulevissa postauksissa, pitsityöt olivat niin upeita, että omat neuleet ja ompelukset näyttävät tosi amatöörimäisiltä. Silti taidan nyt siirtyä neulomaan tuon keltaisen neuleen hihan valmiiksi, että saan sen käyttöön hiljalleen kun säär viilenevät.

Hento kiille tekee neuleesta aika kivan! Kiille tosin ei näy kuvassa juurikaan.

Abi terveyskeskukseen, kaalipataa pöytää

Pata se liedellä porisee, tuoksujailmaan levittää

Pääsiäisvapaa on ihan nurkan takana: ihanaa! Sää on mitä mainioin - mustarastas laulaa kurkku suorana koivussa ihan lähellä. Krookukset kukkivat ikkunan takana ja hellalla valmistuu kaalipata. Kotimaisia kaaleja löytyi iso ja pullea pino K-kaupasta - tosin ne painoivat kolmisen kiloa kappale, pienimmätkin. Ostin siis yhden jättikokoisen kaalinpään - kolmisen euroase maksoi. Kaalipata tuli kolmanneksesta - loppuja syöttelen marsuille ja jos vaikka jotain salaattia tekisin. Saa nähdä.

Kaalipataa, olkaapa hyvä!

Abin uusi työpaikka - ja siihen liittyvä kommellus
Olen ollut etäpäivää tekemässä kotona. Aamulla oli herätys jo viideltä - olin luvannut viedä toisen abimme aamulla asemalle josta hänet oli tarkoitus poimia työkaverin kyytiin josta olisivat matkanneet 15 kilometrin päähän töihin. Kyseessä olisi tänään ollut nuoremme kolmas työpäivä - pesulassa puhtaita vaatteita viikkaamassa - mutta eilen, kun hän oli tulossa kotiin töistä, hän kompastu juostessaan bussiin. Kompastu ajotielle ja valkoinen henkilöauto ajoi hänen jalkateränsä yli - molemmat jalat jäivät pyörän alle mutta toinen jalka on yön aikana turvonnut ja on tosi kipeä.

Sen sijaan, että olisin kuskannut hänet asemalle menemään töihin, kuskasin hänet sinne jotta hän saattoi kertoa työkaverille, että ”ei tarvitse odottaa - en pääse töihin koska jalka on kipeä ja menen kohta terveyskeskukseen lääkärille.” Olimme asemalla kuuden jälkeen odottamassa työkaveria, sen jälkeen menimme terveyskeskuksen ensiapuun - joka avautuu kahdeksalta. Sitten kotiin, jossa luin aamun lehden ja tein vähän aikaa töitä. Ja sitten terveyskeskukseen… Siellä oli oven takana jo varttia vaille kahdeksan pitkä jono sairaita - ei kun jonon jatkoksi vaan! Kaksi ja puoli tuntia potilaamme istui odotushuoneessa ja pääsi vihdoin lääkärille joka antoi sairaustodistuksen ja kertoi, että "luita ei ole poikki, turvotus ja kipu hellittävät varmasti tiistaihin mennessä. Jollei, tule takaisin."

Onneksi ei käynyt pahemmin! Auto, joka ajoi jalan päälle, ei pysähtynyt. Bussikuski kuulemma katsoi ikkunasta mitä tapahtui, samoin koko bussillinen ihmisiä. Kukaan ei sanonut mitään… Kysyin häneltä, olisitko sanonut jotain vieraalle ihmiselle, jos olisit nähnyt moisen tapahtuvan. Hän ei osannut vastata.

Kaikki haluavat myötätuntoa, jos jotain tapahtuu. Monikaan ei uskalla sitä antaa jos paikalle joutuu itse.

Työ noin muuten on hiukan haasteellista - matkan takia. 15km on pitkä matka pyöräillä - busseja ei kunnollakulje sinne. Katsotaan kuinka menee - olisi hyvä pysyä tuolla nyt jokunen järkevä aika kuitenkin. Että oppii tuon työn - viikkaamaan ja paikkaamaan paidat hyvin!

Kevät hyppien tulevi!


Pylväit rivissä kaulahuivissa



Kevät etenee sellaista vauhtia, että taaskaan ei meinaa perässä pysyä. Lunta on vain talon pohjoispuolilla ja varjoisissa nurkkauksissa. Kohta alkavat hiirenkorvat ilmestyä puihin, maailmaa muuttuu hetkessä erinäköiseksi. Joka vuosi - ainakin muutamana viime vuonna - olen ajatellut, että ENSI vuonna nautin kevään tulosta, kaikista tuoksuista ja väreistä kunnolla. Silti kevät menee ohi kuin hujaus vain! Eilen satoi muutaman pisaran vettä iltapäivällä´. Kun illan korvalla lähdin töistä, tuoksui ulkona märältä maalta - sepä vasta tuntui hyvältä!

Virkkaaminen on hauskaa!


Lapsen tekemänsavimajan vieressä viimeisin käsityö-setti.
Kide-lanka on hauskaa: kiiltävää harakalle!



Olen virkkaillut iltaisin - samalla kun olen yrittänyt kuunnella Dan Brownin Meteoriittia äänikirjana - Kide-langasta pipon, kaulaliina ja rannekkeet. Aitoa tekokuitua olevassa Kide-langassa on ihania kultahippusia ja lanka on itsessään paksuhkoa ja painavaa.  Ikinä en kuvitellut tuollaiseen sortuvani. Mutta se on hienoa! Kimaltelevia pikku kultajyviä luonnonvalkoisessa langassa - tykkäänpä kovastikin! Lankaa oli ensin yksi, sitten kasi ja lopulta kolme kerää. Tein ensin pipon, sitten kaulaliinan ja kun siihen piti ostaa täydennystä, tein vielä rannekkeet. Ne on aika jykevät vaikka silmukoita ei ole kuin 28. Teen näitä pikku-töitä virkaten ja neuloen koko ajan - pitäisi ryhdistäytyä ja neuloa viime kesän keskeneräiset neuleen valmiiksi; kevään tultua niillekin saattaisi olla pian käyttöä!

Meteoriitti onmuuten kirjana hyvin samanoloinen kuin Dan Brownin muutkin kirjat. Ne löytyvät kirjastosta kaikki äänikirjana joten olen niitä kuunnellut. Tyyliin on jo tottunut; se ei sillä lailla enää säväytä. Lukija on myös sama kaikissa kirjoissa. Ihan ok... Olen nukahdellut kuunnellessa joten joudun aina peruuttamaan öevyä takaisinpäin kappaleen, kaksi. Nukahteluei johdu kirjasta vaan myöhäisestä kuunteluhetkestä ja sikamaisesta väsymyksestä. Mutta kun haluan tehdä jotain omaa -se tapahtuu sitten yöllä....

Neulomine on kivaa - mutta viimeisen vuoden aikana olen huomannut, että virkkaaminen on tosi hauskaa! Olisi vain enemmän kivoja ohjeita joita virkata - pitsiliinoihin ja päiväpeittoihin en vielä ainakaan ole innostunut, tosin.

Jeesus. On ristin aika.

Tänään pääsen Matteus-passion kautta pääsiäisen tunnelmaan. Se kestää yötä myöten joten pikkuinen meni kaverille yöksi. Huomenna lähdetään viettämään pääsiäistä mummilaan. Talvirenkaat rapisevat nastoineenvielä autossa - pitäisi saada kesärenkaat alle jollain keinoin... Meikäläisellä asiat ja niiden hoitaminen tuntuvat kestävän.

Mummi mielessä, syntymäpäivänään



Sukka kaksinkertaisesta langasta. Löytöjä lankakorista!



Eilen oli mummin syntymäpäivä. Mummi on kuollut jo pitkän aikaa sitten, mutta hänen muistonsa on monella  vielä mielessä. Ei ehkä hänen elämänsä sinällään - hän eli sen itse ja mitä hän mielessään mietti ja mitä elämässä arvosti - ja mitä ehkä kaipasi, ne asiat ovat hänen omiaan aina olleet. Ne asiat jotka useimmilla meillä ovat ihan ikiomia. Lähelläkin elävät näkevät vain osan elämästä - ja tulkitsevat sen kuka mitenkin. Paljon olen mummin elämän käänteitä mettinyt, mennytt aikaa jota en itse kokenut - mutta joka jotenkin on itseenikin vaikuttanut.Muistan asioita mummin koulutiestä, hänen matkustamisestaan suureen kaupunkiin töihin, siellä kouluttautumisestaan. Kihlajaisista ja niistä perheistä joissa hän oli töissä. Koristereunaisia mustavalko-valokuvia nuoruusvuosilta ja aikuisiältä on paljon jäljellä. Niissä on viehättävä tunnelma - ajan kulku näkyy mutta myös se, että samat asiat ovat ilonaiheita aina olleet.

Mummi eli rankan lapsuuden ja menetti lapsuusiässä monen monta sisarusta. Hänen äitinsä menetti tasapainonsa jatkuviin raskauksiin, puutteeseen ja lapsivuoteiden rankkuuteen ja kuolleita vauvojaan surren. Näin luulemme äidin kanssa. Mummi ei halunnut oman lapsuuden ikävistä asioista puhua, minullekaan vaikka kertoili pitkiä tarinoita muuten keinutuolissa istuessaan, samalla käsitöitä tehden. Ne mummin sisarukset jotka selvisivät aikuisikään olivat hänelle läheisiä koko iän. Heidän nimiään kantavat nyt omat lapseni.

Mummi oli minulle hyvin rakas, valtavan tärkeä. Lapsena ja nuorena - ja hänen muistonsa koko iän. Vietin mummilassa paljon aikaa - siellä oli mukavaa ja kotoista; sain mummin ja vaarin huomion ja opin hedän kauttaan paljon asioita jotka ovat kantaneet läpi elämän. Kurkistin vanhoihin aikoihin heidän tarinoidensa kautta jotka ovat saaneet raamit vanhempana kun olen lukenut Suomen historiaa.

Lauantain ajanvietettä

Äiti sanoo minussa olevan paljon mummia, hänen omaa äitiään. Ehkä - osa ehkä verenperintöä, osa opittua. Samaa sukua, samoja piirteitä; eihän se ihme ole. Saimme ensimmäisen lapsen saman ikäisinä. Hän menetti seuraavan lapsen kun minä sain kolme tervettä lasta. Samoja asioita voi luetella paljon meistä: pidän samoista väreistä kuin mummi; lilan/violetin/kretuliinin eri sävyt ihan vaaleasta tummimpaan ovat mieleisiä. Ja eritoten kaikki oranssin sävyt hennosta persikasta vahvaan appelsiinin-oranssiin. Voi ihania krasseja esimerkiksi! Mutta onko väriä josta en pidä? No - vaalenasininen on aneeminen ja mitäänsanomaton vaatteissa- mutta taivaalla se on ihana väri! Samoin lemmikissä - josa oranssi "silmä" sitä piristää!. Pidän kukista ja puutarhasta. Pidän ruuasta ja sen tarjoilusta kauniisti katetun pöydän ääressä. Pidän lukemisesta. Ja ennenkaikkea pidän käsitöistä - mummi opetti minut neulomaan ja virkkaamaan aikoinaan. Ja opetti, että käsityön kanssa voi istua ja rauhoittua, ajatella hetken omia asioitaan - ja taas jatkaa puuhua.  Ja hän teki koulun käsitöihin lapasen valmiiksi minulle kun en itse osannut tehdä peukalokiilaa enkä kärkikavennusta - opettaja ei pitänyt minusta ja itse pelkäsin häntä. Mummi auttoi vaikka äidin mielestä lapsen olis itse pitänyt tehdä käsityö valmiiksi. Mutta olen koulun jälkeen tehnyt lapasia ja sukkia enemmän kuin kuvitella saattaisi. Ne ovat saman oloisia kuin mummin tekemät, kuulemma. Hassun hauskaa! 

Äiti on eilen käynyt mummin haudalla, syntymäpäivänä. Vienyt sinne kukkia, pakkaslumeen. Lähdemme tänään oman lapseni mummin luon. Viettämään muutaman päivän omassa minun omassa lapsuuskodissa, lapsen mummilassa.


Nämä valmistuivat jo viime viikolla. Varsista tykkään erityisesti!

Toivoisin, että omalle lapselle jäisi yhtä hyvä muistoa ja mieli omasta mummista kuin minulla on omastani. Se kantaa elämässä valtavan pitkälle.



Se mikä on mielessä ja muistoissa on valtavan tärkeää. Se on osa meitä, hyvin iso ja tärkeä osa.