Kissan elämää - ja ihmisten

Väsyttää... Älä vielä herätä!

Pieni harmaaraidallinen tyttökissa tuli meille toukokuun viimeisenä torstaina ja otti paikan omakseen. Se vain asettui taloksi, alkoi asua ja olla! Seitsemän viikkoa tulee täyteen tämän viikon torstaina; silloin Kisu muuttaa omaan kotiin, kerrostaloon omistajansa kanssa. Pakkaamme ruokakipot, hiekkalaatikon ja talutushihnan autoon ja lähdemme kaupunkiin.

Tulee kyllä ikävä, se on selvä! Mutta tuleehan se käymään - olen antanut kollin vanhan kuljetuskopan pikkuisen käyttöön - kolli ei enää siihen mahdu, sillä on uusi oma kori jonne se mahtuu kunolla! Kolli pääsee perjantaina maalle kun menemme mummin luo.

Kissan omistaja on vanhin lapseni joka on muuttanut omaan vuokra-asuntoonsa virallisesti heinäkuun alusta lähtien. Sinne kerrostalokämppään muuttaa nyt siis myös pieni raidallinen kisu. Se joutuu viettämään päivät yksin ja sekös meikäläistä - väliaikaista ruokkijaa ja huoltajaa! - hiukan huolestuttaa. Täällä meillä vilkkaan villillä kisulla on ollut seuranaan meidän ihmisten lisäksi vanha kolli ja chinchilla - ovat jahdanneet toisiaan asunnossa niin että hippulat ovat vinkuneet. Sitten toki myös marsut joista nyt ei sen kummemmin ole iloa eikä huoltakaan - kunhan olla möllöttävät häkissään mutta kisu on käynyt makoilemassa siellä niiden seurana. Kehrää kovasti kun saa olla muiden seurassa, pieni moottoroitu pehmoeläin!



Tutustutaan ulkoilmaan.  



Kissa on kiva kaveri - mainiota katsottavaa ja seurattavaa. Se puuhailee, pesee itseään ja leikkii villisti; kaikki sen liikkeet ja puuhat ovat kauniita; soljuvan sujuvia - se näyttää sirolta ja kauniilta teki se mitä vain. Se vaanii ja hyökkäilee, terottaa kynsiään ja jahtaa lankakeriä ja pullon korkkia, se syö kukat ja pihistää makkarat leivän päältä ja nuolee voit. Se puuhaa täydellisellä antautumisella kaikkien puuhiensa kanssa, se härnää ja kiusaa isoa kissaa ja heittäytyy alistuvasti selälleen kun kolli murahtaa sille tai kun iso kissa mojauttaa sitä opettavaisesti tassulla. Niillä näyttää olevan toisaaan kunnioittava asenne - kolli katsoo usein pikkuista silmät puoliavoinna, hiukan ärtyneenä mutta kuitenkin hyväksyen. Vähän kuin Garfield eli karvinen sarjakuvassa. Pentu hyökkäilee äijän hännän kimppuun, käy kuin salaa taputtamassa ukon selkää tassullaan - kolli vilkaisee ja murahtaa - ja jatkaa lötköttelyä.

Meillä on ollut elävä luonto-ohjelma kotona kohta kaksi kuukautta!

Kissa on hyvä kaveri ja siitä pitää huolehtia hyvin. Eläin kuin eläin vaatii omaa huolehtimistaan - mitään eläintä ei saisi ottaa jollei voi sen eläinten luontaista olemista sille taata. Siksi meillä saa chinchillakin juosta kunnolla vähintäin pari kertaa viikossa, siksi kolli otetaan aina mukaan kun mennään maalle. Se onkin ottanut reviiripaikan siellä mummin kissan kanssa; 9- ja 10-vuotiaat leikatut kollit hoitavat reviirin ja ajavat kylän muut kissat yhteistuumin pois omasta pihasta. Pikku-kisua ei sinne oteta mukaan, ainakaan vielä - sille ei varmaan kävisi hyvin paikassa jossa kissoja on paljon - ja öisin pihassa käyvät supikoirat ja - kuulemma - mäyrä. Antaa pikkuisen kasvaa vielä - ja miten se sopeutuisi kerrostalon pikku kämppään jos se pääsisi villin olemisen makuun?

Eilen näin yliajetun oravan tiellä. Melkein aina autoillessa näkee liikenteessä kuolleita eläimiä; se sattuu joka kerta pahasti kun sellaista näkee.

Eilen näin keskimmäisen lapsen kanssa siilin menevän tien yli. Sillä oli ikäänkuin venyneet jalat - meni aika haipakkaa tien yli. Hauskan näköinen menijä sekin! Odotimme autossa ja katsoimme, että se meni turvallisesti aidan ali jonnekin pihalle. Se selvisi - ainakin tällä kertaa. 




Aamukahviseuraakin saa aina. Kehräys kuuluu kauas.

 Rusakko hyppii usein pihassa ja oravat heittelevät piha-alueen männyistä käpyjä pihan täyteen. Naapuri haluaisi myrkyttää ne! Voivat kuulemma mennä lastenvaunuun ja syödä lapsen kasvot! Haloo!!! Sanon, että moinen on kaukaa haettua; terveitä eläimiähän täällä pitäisi olla, ei mitään vesikauhuisia. Eläimet tekevät elämästä hauskempaa- niiden seurailu on terapioista parasta.

Harmaaraidallinen kissa, oranssit valppaat silmät. Villi ja valpas. Miten ihana se voi ollakaan - ja miten raivostuttava tuhotessaan kynsillä ja kiipeilyllä matot, tuolit, sohvat, kaataessaan kukkavaasit ja maitolasit...

Sellainen on kissa. Aika ihana. Tosi ihana, oikeastaan. Äreä kollikin tykkää villikosta - vaikka ei sitä haluaisi näyttääkään. Hih.