maanantai 16. huhtikuuta 2012

Janikan lihakääryleet, lintuset - kuvaneuvokki 10

Tehdään ruokaa kotiväelle ja vieraille!
Lihakääryleet on parin edeltävän sukupolven juhlaruoka - parempi sunnuntai-ruoka jota on saatettu tarjota esimerkiksi sukupäivällisillä.

Vielä viisi-kymmenen vuotta sitten lihatiskeiltä sai erilailla maustettuja lihakääryleitä, valmiiksi nmaustettuja ja rullattuja kääryleitä lihatiskiltä mukaan ostettavaksi. Sianlihan väliin oli laitettu esimerkiksi luumua ja naudanlihan väliin pestoa, aurinkokuivattua tomaattia, pekonia, silavaa... Niitä oli kiva ostaa ihan ex tempore - muutama kappale perheelle sunnuntai-ruuaksi. Näin teinkin, kun olin vielä vaimo ja saatoin käydä ostoksilla mieheni kanssa. Oi niitä aikoja - nyt ne elävät kultareunaisian muistoina ajatuksissa! Ruokaa oli kyllä oikeasti kiva tehdä yhdessä!

Äiti teki lihakääryleitä lapsuudessa - hän halusi sisään aina paksun valkoisen silava-palan jota kammosin! Kääryleet oli sidottu kiinni kalalangalla joita oli vaikea irrottaa haarukalla ja veitsellä - johonki kääryleeseen oli aina naru unohtunut kiinni!

Vuosien tauon jälkeen tein pitkästä aikaa lihakääryleitä. 12 hengen päivälliseen hankin lihaa noin 1.8 kiloa ja perunoita 2 kiloa - pari-kolme perunaa per syöjä. Alkupalaksi oli graavikalaa, vanhimman lapsen toivomuksesta myös tsatsikia, oliiveja ja rapsakkaa patonkia.

Lapsuudessani lihakääryleitä kutsuttiin lintusiksi. Nyt huomaan, että moinen sana on aivan tuntematon ympäristön ihmisille!

Itse inhoan persiljaa - mutta se sopii monen mielestä mausteeksi ruokaan - ja onhan se kivan näköistä!

Lihakääryleet kermakastikkeessa, lintuset
Naudan sisäpaistia viipaleina noin 150 g per syöjä
Pekonia niin, että jokaisen viipaleen väliin riittää
Mustapippuria, suolaa
Voita
Vehnäjauhoja
Lihalientä
Kermaa

Ota liha jääkaapista huoneenlämpöö ajoissa niin, että se ei ole kylmää valmistuksen alkaessa. Levitä nuijitut lihaviipaleet paperin päälle keittiön pöydälle. Aseta kunkin viipaleen päälle pekonisiivu niin, että jokaisen siivun päällä on hyvä määrä pekonia. Pekoni antaa makua ja pehmeyttä naudanlihalle.

Ripottele suolaa ja pippuria siivujen päälle.

Kiritä lihasiivut nyt tiukaksi rullaksi. Niiden tulee säilyttää muotonsa paistamisen aikana joten ne täytyy tiukaksi rullaamisen jälkeen joko sitoa valkaisemattomalla puuvillalangalla tai kiinnittää cocktail-tikuilla.

Leikkaa rullat sopivan kokoisiksi palasiksi ennen paistamista.

Sulata paistinpannulla tai padassa voita ja oliiviöljyä ja paista kuumalla pannulla lihat tasaisen ruskeiksi. Älä täytä pannua liian täyteen vaan paista lihat osissa niin pannu ei jäähdy liikaa ja lihat kypsyvät tasaisesti säilyttäen maun. Kun kääryleet ovat kauttaaltaan kauniin värisiä, siirrä ne lämpimälle vadille uuniin. Huuhtele pata kuumalla vedellä, kaada vesi lihapalojen päälle ja paista seuraava satsi.

Kun kaikki lihakääryleet on paistettu, sulata pannulla voita, ruskista vehnäjauhoja pannulla ja kaada vettä pannulle. Varo paakkuja! Ne syntyvät helpostijollei kuumaa vettä saa kaadettua tasaiseti ruskisteun jauhon päälle samlla sekoittamalla kastiketta kunnolla. Tässä on apukäsille käyttöä - pyydä vaikka lasta kaatamaan vettä vesikannusta hiljalleen samalla kun itse sekoitat kastiketta.

Jos paakkuja joka tapuuksessa syntyy, kannattaa koko homma siilata kunnolla - paakkuinen  kastike pilaa ruokanautinnon takuulla!

Kaada nyt myös "pannunhuuhteluliemi" kastikkeen sekaan. Lisää joukkoon lihafondia tai lihalientä pyöristämään makua.

Laita nyt paistetut lihakääryleet kastikkeen joukkoon ja anna ruuan hautua valmiiksi.

Kohta syödään!
Kuori perunat, laita ne kiehumaan.

Perunoiden kiehuessa kata pöytä. Kaunis kattaus puhtaalle pöytäliinalle, kauniit servietit ilahduttavat ruokailijan silmää!

Hyvä tuoresalaatti sopii tämän ruuan kanssa hyvin, samoin keitetyt ja voilla ja yrteillä  mausteut  porkkanat. Juomaksi sopii niin vesi, olut kuin viinikin. Lapset juovat mieluusti maitoa tämänkin ruuan kanssa.

Kastikkeeseen voi sekoittaa pippurimaustettua juustoa, esimerkiksi Mustapekkaa - se antaa kivan maun kastikkelle viemättä kermakastikkeen tai lihan makua pois.

Kun perunat alkavat olla kypsiä, maista kastiketta, lisää kermaa ja koristele kastike halutessasi persiljalla.

Hyvää ruokahalua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti