Pääsiäinen ilon ja surun merkein

Lähdimme ajamaan mummilaa kohti pitkäperjantain aamuna, auto ääriään myöten pakattuna, laukut täynnä ruokaa, kukkia, lakanoita ja pyyhkeitä neljän hengen tarpeisiin - ja mitä nyt kaikkea tarvitaan kun mennään muutamaksi päiväksi oljamiin isolla porukalla. Kissakin oli pakattu koriinsa.

Pysähdyttiin ABC:llä pienellä kahvi- yms-tauolla keskimatkassa ja mummin luona oltiin ihan mukavaan aikaan, viekä selkeästi päivän valossa.

Pitkäperjantain ruoka tehtiin yhdessä - kalaa kuten tapana on ollut. Äiti oli ostanut melkein pari kiloa hyvän näköistä lohta - uunissa valmisetttiin kerman ja mausteiden kera. Perunoiden kera nautittiin - tulipa hyvää!

Pääsiäispäivän kahvihetki - pashaa ja kakkua.

Pääsiäispyhät menivät mukavasti perheen kesken - syötiin, juotiin kahvia ja nautittiin pääsiäsen herkkuja, pelattiin, juteltiin ja vietettiin aikaa yhdessä. Mämmiä meni kolme ropposta, muuta ruokaa kassikaupalla. Tämä porukka syö hyvin, se tuli taas todistettua! Tein lauantaina pashan jota nautimme pääsiäispäivinä, äiti oli ostanut hienon pääsiäiskakun. Lauantaina söimme lohipiirakkaa ja tomaattikeittoa. Sunnuntain paisti oli herkullista - mahan ääret paukkuivat mutta kun on juhla, saa nauttia siitä hyvästä mitä on valmistettu!

Laitetaan pashamassa muottiin

Aikaa ei paljoa löhöilyyn jäänyt; mukaan ottamani kirja ja käsityöt jäivät melkein koskemattomiksi. Parilla pidemmälläa kävelyllä ehdin käydä ja toki kävimme koko iso porukka kaupungilla lauantaina. Pelattiin korttia yhdessä monta kertaa - viittäsataa ja mustaa pekkaa! Soitettiin ja laulettiinkin hiukan.

Surun säveltä soitti tädin sairastuminen. Kävimme hänen luonaan sairaalassa pari kertaa - nuorimmainen lauloi hänelle tuttua laulua ja sai tädin hymyilemään - minut kyyneliin. Elämää kun katsoo toisessa, läheisessä ihmisessä sairaalan sängyssä,  pois elämästä lähtemässä - se on monella lailla satuttavaa. Elämä hiipuu pois, siirtyy jonnekin tuntemattomaan. Rakas ihminen on vielä osin tässä, puristaa kädestä ja katsoo syvälle silmiin mutta on jo osin pois mennyt. Se sattuu, syvälle - ei haluaisi päästää irti vaikka tietää, että mitenkään ei voi ketään täällä pitää kun aika poislähdölle tulee. Ja sairas haluaa jo itsekin pois. Vahva usko kantaa vaikka hänkin olisi vielä halunnut elää jos terveyttä olisi ollut. Hän olisi toivonut pääsevänsä hoitokotiin jossa on oma huone ja omat tavarat - mutta ruokahuolto ja apua tarvittaessa. Siitä hän puhui vielä viime kuussa kun tapasimme, mutta paikkaa ei ollut vapaana. Hän tunsi itsensä yksinäiseksi, suri lähiomaisen sairastuista - ja sairastui itse keuhkokuumeeseen ja on nyt sairaalasänkyyn lyyhistyneenä.

Tulee mieleen paljon asioita jotka olisi voinut jutella vielä läpi. Tädin omasta lapsuudesta kun hän ja oma isäni olivat vielä perhe ja hän, tätini ja oma isäni ja heidän veljensä vielä lapsia, kauan sitten. Jutella vielä siitä elämästä, josta hän on nyt viimeisenä pois lähdössä. "Oliko se näin, kun te lapsena soutelitte järvellä ja kiertelitte rannoilla ja saarissa mustikassa kävitte?"

Liikuttavat jäähyväiset meillä oli jo loppukesällä, alkusyksystä kun täti ja hänelle rakkain lapsistani sanoivat hyvästit hänen luotaan lähtiessämme, kovasti halaten ja syvälle silmiin katsoen. "Taivaassa sitten tavataan".

Vielä olemme täällä... Tädin silmät katsovat yhä hyvin tarkkaan meitä. Niiden väri on haalennut mutta katse on tarkka. Missä hänen ajatuksensa ovat, missä mieli ja mietteet, pohdin. Tuleeko hän takaisin meidän luoksemme vielä, parantuuko hoitokotiin?

Mielipaikka: neule, lukemista, radio
ja hyvä tuoli ikkunan ääressä

Toinen perheen potilas on itse toiveikas ja uskoo parantumiseen vaikka tilanne vaikuttaa ulospäin heikolta. Hän uskoo rukouksen ja positiivisen asenteen auttavan. Niin toivomme - ja ihailemme uskon ja toivon vahvaa henkeä! Hän on alakoululaisen äiti ja tuntuu julmalta, väärältä katsoa ja kuilla miten paha sairaus häntä koettelee.

Pääsiäinen meni nopeasti ja nyt ollaan taas uuden työviikon alussa. Muutokset omassa elämässä alkavat tuntua pian ja oma pelko monen asian suhteen täytyy osata palotella sellaisiin osiin, että sen kestää ja pystyy jotenkin hanskaamaan. Pelottaa, kovasti pelottaa katsoa eteenpäin kevääseen. Yritän uskoa ja toivoa minäkin - eiköhän tämäkin kohta jotenkin eletä ja läpi mennä. Jospa elämä kantaisi läpi vaikean, tulevan kevään kesään ja sen takaiseen aikaan!