Työmatkalla - jihuu!



Tämän työmatkan otan itselleni kuin makeisen - nautin alusta loppuun!

Tiistaina pääsiäisen jälkeen
Pääsiäinen oli ja meni. Tuli työpäivä ja hässäkkä vailla vertaa. Irtisanomiset firmassa jatkuvat, niitä tippuu tasaiseen tahtiin eri puolille koko ajan. Porukalla on motivaatio matalalla - lukuunottamatta heitä joille on jaettu uusi ja kiinnostava työ; heitäkin on paljon. Tavoiteeena on, että irtisanotut ovat vielä firman leivissä jonkun viikon, saavat sitten irtisanomisajan palkan ja työvelvoite loppuu.

Mutta kävi kuten voi kuvitella käyvän - ihmiset jotka saivat tietää töittensä loppuvan, laittoivat hanskat naulaan saman tien ja kaikki hommat jäivät tekemättä - ajatus on miksi enää tehdä hommia kun joudumme pois jokatapauksessa? Omat työkaverit jotka tämän tiedon saivat, tekivät näin - ja kas, mitäs sitten...? Kuka tekee kaikki ne hommat jotka oli tehtävät tällä viikolla, ensi viikolla?

Oma esimies ja hänen esimiehensä ovat lähtevien listalla. Ei auta kun miettiä itsenäisesti mitä tehdä...

Lupauduin siis paikaamaan. Omien töiden lisäksi ei ehdi aivan valtavasti muiden töitä hoitamaan, omien töiden hoitamiseenkaan kun eivät normaalit päivän tunnit riitä. Lisähommista ei saa mitään lisäkorvausta tietenkään - niihin ei ole kaikkiin edes kunnon osaamista ja jos niihin ryhtyy eikä saa hyvää lopputulosta aikaiseksi seuraa hommasta negatiivista palautetta, valituksia ja pahimmillaan huomautuksia - Kiitosta voi saada jos homma menee erityisen hyvin; sen varaan on turha laskea.

Lentokoneiden katselu on hauskaa!
Mihinköhän kaikki menevät, tämäkin?

Yhden homman otin mielelläni vastaan - asiakastilaisuuden hoitamisen Riiassa. Homma on ollut itselläni tehtävänä aikaisemmin ja tunnen paikan, asiakkaat ja kontaktit paikan päällä joten keskityin maanantai-illan (pääsiäismaanantain) ja tiistain asian selvittelyyn ja sain myös matkan järjestymään - ja läksin matkaan asenteella "Tämä voi olla elämäni viimeinen työmatka - otan siitä kaiken ilon ja opin irti".

Tässä tekstissä kerron tarinaa viimeisestä työmatkastani, keskittyen kaikkeen siihen epäolennaiseen jota ei yleensä huomata, joka vain tapahtuu - ja vie suuren osan työmatkan ajasta ja energiasta. Joku tykkää, toinen ei. Minusta nämä epäolennaisuudet ovat hauskoja - ja irrottavat itseni puuduttavasta arjesta; siitä nautin nyt ihan täysillä!

Kiire tuli, aivan hillitön kiire - huhkin kuin viimeistä päivää koko tiistain ja olin hiestä märkä kun pääsin vihdoin matkaan tiistai-iltana. Vielä taksissa olin kuin sähköjänis ja selailin tehtävälistaa ja papereitani vauhkona - mitä unohtui?  Koti ja lasten ruokakin piti välissä hoitaa - mitä nyt kaikkea pitikään ennen matkaan lähtöä aikaiseksi saada...

Kanssamatkustajia kentällä

Lentoasemalle tullessa rauhoituin ja keskityin katselemaan kanssamatkustajia lentoasemalla, lentokoneita kauniina keväisenä päivänä kentällä. Katselin tax free kauppojen antia vain huomatakseni, että olen tullut siihen elämänvaiheeseen, jolloin rahaa ei ole edes halvimpiin lentokentällä myytäviin tuotteisiin - mitään "ei tarvitse" ostaa... Kävin suihkuttelemassa Chanel vitosta ranteet, kaulan ja vähän muutkin paikat kosteiksi parfyymihyllyssä ja jatkoin matkaa tuoksuvan pilven keskiössä kohti gatea jonne Air Balticin asiakkat oli kehoitettu saapumaan bussikuljetusta varten.


Virkailija seuraa, että kaikki pääsevät koneeseen

Huomasin, että sama nuori nainen joka oli ollut lähtöselvityksessä/check in-tiskillä ottamassa vastaan matkalaukkuni ja antamassa lipun kentälle saapuville matkustajille, oli myös repimässä liput ja tarkistamassa passit portilla, toistamiseen sekä saattamassa matkustajat portilta bussiin. Hän myös tuli mukana lentokenttäbussilla koneen luo - tällöin pukeutuneenä Air Baltikin ärhäkkään vaaleanviherään hupulliseen toppatakkiin - ja katsomaan, että kaikki pääsivät kapuamaan turvallisesti koneeseen. Mukaan tulleella vanhalla herralla oli hiukan hankaluuksia kulkemisessa ja laukkunsa kanssa, mutta onneksi lentokenttävirkailija auttoi häntäkin, nosti laukun kuljetuskärryyn ja katsoi, että kaikki sujui hyvin. Täytyypä sanoa, että on vaikea kuvitella Finnairin henkilökuntaa tekemässä tuollaista tehtäväkirjoa! Kotimaisen kriisiyhtiön henkilökunnan tehtävät ovat toisenlaiset ja heidän omanarvontuntonsa häkellyttävän korkealla.

Lentokoneessa virkailijaa ei enää näkynyt - siellä oli pari nuorta lentoemäntää tarjoilemassa - mutta koska lentokoneessa ei saa mitään enää "ilmaiseksi" eli lipun hintaan ei kuulu sanomalehtiä, ei mitään syötävää eikä juotavaa, ei lentoemojakaan juuri näy. Täytyy sanoa, että olisi kiva jos koneessa yhä tarjottaisiin vaikka kahvia - tai jopa jotain syötävääkin - sanomalehdistä puhumattakaan! Olin itse nälkäinen kuin susi kun en ollut koko päivänä ehtinyt syömään - aamulla pari kuppia teetä ja juuri ennen lähtöä lasi piimää ja viilipurkki. Siinä koko päivän syömiset - kahvikin oli jäänyt väliin.

Ostinpä sitten lentokoneessa punaviinin - pienen pullon viidellä eurolla. Omatunto soimasi mutta vaimensin sen äänen: "Viimeisellä työmatkalla voi juoda lasin viiniä. Kellokin on jo yli seitsemän ja olen kukkunut valveilla yli 13 tuntia"

Siitäpä olo muuttuikin hilpeäksi - tyhjään mahaan kiireisen päivän jälkeen, lentokoneen huminassa juotu viini sai oman pään humisemaan  kunnolla!

Lentokoneessa istuin penkkirivillä 12 ja minun takani istunut vanha herra istui rivillä 14. Riviä numero 13 ei lentokoneessa ole, epäonnen numeroisella rivillä ei kukaan halua eikä uskalla istua. Miksi uhmata kohtaloa vaikka ei taikauskoinen olekaan... Hmm. Kaikki ihmiset tuntuvat olevan aina sen verran taikauskoisia, että numero 13 kierretään kaukaa. Monissa hotelleissakaan ei ole sen numeroista kerrosta - tai kerros 13 on varattu teknisille ja muille hallinnollisille asioille.

Latvian ilmatilassa

Riian ilta-auringoiselle kentälle tulimme ajallaan. Muistinkin miten Riian kentällä pitää toimia että saa edullisen ja luotettavan taksin - ilmeisesti lentoyhtiöllä, Air Balticilla, on oma taksiyritys johon myydään vouchereita lentoasemalla - matka kentältä keskustan mihin hyvänsä hotelliin maksaa kymmenen euroa. Kympin hinta koskee vain näitä samalla Balticin ärhäkällä vaalenavihreällä maalattuja takseja. Mieskuskeilla tuntuu olevan kirkkaankeltaiset huomioliivit päällään, naiskuskeilla firman väriset toppatakit, samanlaiset kuin lentokenttävirkailijalla Helsingissä näin.

Kotisatama

Hotelli, Baltian suurin (vai toiseksi suurin??) kongressihotelli oli yhtä autio ja tyhjä kuin aikaisempinakin vuosina. Hiukan tulee neuvostoajan suuret ja tyhjät hotellit mieleen - niitä näin muinoin Leningradissa luokkaretkillä....




Pizza Margareta à la Riga



Kun en ollut ehtinyt syödä päivän aikana yhtään mitään, menin alakerran baariin selaamaan muovitettua ruokalistaa. Sama lista kuin viime ja toissa vuonna. Tilasin pizza Margaritan - munakkaan oloinen piiras joka ei juuri pizzalta maistunut mutta oli kyllä ihan ok muutoin. Mausteita eikä suolaa siinä ei juurikaan ollut, mutta päällä oli persiljätöyhtö ja halkaistu pikkutomaatti keskellä. Ihan söpö ruoka! Olutta join tuopillisen. Ai että maistui hyvältä, molemmat! Nälkä saa ruuan maistumaan hyvältä!


Katselin CNN-kanavaa pitkästä aikaa hotellihuoneessa; sekin on minulle työmatkoihin kuuluvaa luksusta! Ylipäätään ulkomaisten TV-kanavien katselu on hauskaa ja eksoottista puuhaa - kotona ei ole moista huvia tarjolla enkä kotona muutenkaan malta televisiota juurikaan katsoa.

Huone oli lämmin, aamulla kuuma kun olin aamuauringon puolella - ja sehän sopii meikäläiselle. Lämpö on mukava asia - palelu on tuttua mutta ei kivaa!


Keskiviikko

Täällä asutaan. Olen seurannut hotellin viereisen talon
elämää kolmena vuonna; reiät suurenevat mutta pyykki
kuivuu ikkunoiden väleihin viritetyillä naruilla, elämä jatkuu

 Aamupalalla näin kaksi suomalaista eläkeläispariskuntaa - eipä siellä salissa muita syöjiä ollutkaan. Katselin eläkeläisä, kuuntelin heidän puheitaan. Mietin, onko minulla eläkeläisenä kavereita ja onko varaa matkustaa edes Baltiaan autoilemaan... Seurasin kohta paikalle tullutta venäläistä perhettä jossa oli isoäiti, isä, äiti ja noin 10-vuotias tyttö. Kaikki olivat saman mallisia pyöreitä ja lyhyitä, vain eri-ikäisiä hiljaisella äänellä puhuvia ihmisiä. Tyttö kävi tyhjentämässä keksilautasen ja pannukakkuvadin; söi hiljaisen tehokkaasti lautasensa tyhjäksi ja kävi sen täyttämässä aina uudelleen herkuilla.

Luovutin huoneen, keräsin kimpsut ja kampsut konferenssisaliin ja tarkistin, että paikat, tekniikka ja mainokset olivat kunnossa. Olin raahannut mukanani roll upeja eli mainostauluja ja muuta rekvisiittaa jotka laitoin paikoilleen, juttelin kongressiemännän kanssa ja tarkistin tarkoilut. Sitten alkoivat puhujat tulla - kävimme homman läpi heidän kanssaaan, samoin isäntien ja mediatoimiston kanssa jotka saapuivat paikalle hyvissä ajoin.

Hotelli elää vielä pääsiäisaikaa

Kaikki kunnossa - hienoa. Itse asiakastilaisuudesta ei sen enempää - se meni oikein hyvin ja sain kiitosta hyvin hoidetusta tilaisuudesta. Kiva, kiva. Tuntuu hyvältä - suurin motivaatio töissä tulee siitä, että tietää tehneensä parhaansa ja saa tehdystä työstä arvostusta.
Ruoka tilaisuudessa oli paikallista - ruoka muistuttaa mielestäni sitä ruokaa jota Suomessa syötiin parikymmentä vuotta sitten; perunaa ja lihaa ruskealla kaastikkeella, riisiä ja kanaa hiukan vaalemmalla kastikkeella. Mausteita ei juuri käytetä. Saliitna ovat salaatinlehdet, pilkotut tomaatit ja retiisit, pari oliivia koristeena. Ihan hyvää ja ravitsevaa!

Kahvi muistuttaa myös oman lapsuuden kahvikokemuksia Suomen maaseudulta, tuoksusta alkaen: käsittämättömän laihaa ja vetisen tuoksuista - luulin ensin, että kahvi oli jotenkin viallista mutta eipä se ollut; se vain on laihaa täällä! Kuin kahteen kertaan keitettyä Saludoa joka vielä on haaleaa! Sitä porukka joi pönttökaupalla. Huh - no thank you.

Kun olin siivonnut konferenssitilan ja kiitellyt osallistujat, vaihtanut mekon farkkuihin ja villapaitaan, raahannut kaikki kassit alakertaan, pakkauduin jälleen Baltic Taxin kirkkaanvihreään Toyotaan ja matkasin lentokentälle vihreään toppatakkiin pukeutuneen vakavanoloisen naiskuskin kyydissä.

Taistelin tavarat lentokenttävirkailijan punnittaviksi - Baltic Air ei hyväksy muuta kuin käsimatkatavaraa mutta koska miinulla oli mainosmateriaalia, olin maksanut ruumaan laitettavasta tavarasta lisähinnan ja sain yhden kassin pois käsistäni!

Katumainos

Kiertelin lentokentällä, katselin lentokentän kauppoja. Kävin tietenkin suihkuttamassa taas Chanel vitosta ranteet, kaulan ja korvantaukset täyteen - aah! Onneksi kukaan ei tule huomauttelemaan näistä tuoksukokeiluista - ostan kyllä joskus itselleni pullon eau de parfymia kun joskus olen siinä tilanteessa, että vajaa satanen on kukkarossa investoitavaksi tuoksuu. Chanel vitonen ja Calvin Kleinin Obsession ovat lempituoksujani - en pääse niistä eroon. Muuta hajusteet joita minullakin on lahjaksi saatuina useampi pullo, eivät ole mitään näiden rinnalla. Tuoksulla on merkitystä!

Kävin ennen lähtöä kahvilla kivan näköisessä kahvipaikassa - erikoiskahvi maksoi 3,20 latia ja oli oikein hyvä - oliko hintansa väärti? Ehkä hyvinkin, siinä kahvituskassa se maistui oikein hyvältä - ja oli kaunis!

Matka meni mukavasti. Kotona odotti kaaos keittössä jota siivosin yli tunnin. Kävin meilejä läpi - ja pikkukissa karkasi yöhön josta sitä etsin ja huutelin. Onneksi se löytyi - puoli kolmelta yöllä.

Vielä hetki viinin ja kirjan kera

Kiva matka - kiitos kun sain sen tehdä! Nautin täysin siemauksin ja kerään siitä voimia seuraaville päiville.

Suomessa jälleen!