Omenoiden aikaan

Siellä se lymyää piilossa kuin pesässä, ainokainen omena. Näetkö?

Oman nuoren omenapuun - no onhan se jo yli 10 vuotta keittiön ikkunan edessä varttaan venyttänyt - ensimmäinen hedelmä kasvaa yli nelimetrisen puun keskellä, ihan ylhäällä. Katselen omenan kasvamista ja paisumista ja mietin, milloin se putoaa, tai miten saisin sen alas. Hyvin suojelee äiti-omenapuu lastaan.

Vanha, sammaloitunut
puu, täynnänsä sekin

Keväällä puussa oli muutama kukka - kahdessa eri paikassa, ihan pienet kolmen-neljän kukan tertut ja yksi kukka on nyt siis kypsymässä, se kaikkein korkeimmalla ja piilossa kukkinut kukka. Joku hyönteinen on sinne tiensä alkukesänä löytänyt ja puu kantaa ensimmäisen hedelmänsä nyt. Onnea vaan, omppupuuni! Siinä se nytkin huojuu, pienessä tuulessa -  hedelmä suojassa kuin turvallisessa pesässä tuolla keskellä lehvästöä, ei se hevin putoa sieltä.

Toivottavasti puu innostuu hedelmän teosta ja suo meille uusia omenoita tulevina vuosina. Pitäisi saada maistettua tuo hedelmä - en edes muista, minkä niminen omena tämä on. Muistan kyllä, kun puun hankin puutarhalta, sain sen myyjän kanssa aseteltua autoon suuressa mustassa ruukussaan. Puu tuli meille,  perheelle jossa oli kolme lasta ja kaksi aikuista. Pienin oli vielä ihan taapero, hän joka nyt on lukion aloittanut.

Kaikenlaisia ajatuksia tulevasta risteili silloin päässä, toiveita ja unelmia - paras ehkä olla niitä enää ajattelematta! Puu on kuitenkin kasvanut hyvin - samoin kaikki lapset. Kaikki ovat terveitä.

Naapurustossa näitä omppupuita on paljon.
Tuoksuvia, hedelmistä raskaita. Ihania

Tammi

Hankin omenapuun elämäntilanteessa joka oli toinen kuin missä nyt olen. Istutin sen liian kiireesti - itselleni hyvin ominainen tapa toimia; hätäisesti, miettimättä tarkkaan asiaa loppuun saakka. Nyt vuosien saatossa on selvinnyt, että se on liian lähellä taloa. Tai no, onhan se ollut sinällään selvää alun alkaen - mutta myönnän sen nyt auliisti. Hölmösti istutettu.

Mutta annan sen olla tuossa - ei se ketään tuossa häiritse. Ja eihän sitä siirtää voi, vain kaataa. Kissa istuksii sen alla usein, linnut sen oksilla ja niitä sitten katselen keittiön ikkunasta. Viereen on tullut tammi, nyt jo kohta puolitoistametrinen. Se on noin metrin päässä omenapuusta, vielä lähempänä ikkunaa ja taloa. Katolta vyöryvät lumimassat ovat molemmille iso riski - katsotaan, kuinka ne selviävät.

Kehäkukkia pitää aina olla.
Ihanan energisiä, kirkkaita ja loistavia!

Kehäkukkia hankin joka vuosi. Laitan siemenet maahan ja seurailen, kun ne alkavat nousta. Haluan aina, että minulla on niitä eri väreissä - keltaisia, oransseja ja tummia, melkein punaisen ja ruskean sävyisiä. Ne ovat kuin pieniä aurinkoja - kukkivat yleensä ihan lumen tuloon saakka. Muutama vuosi sitten kukki yksi sitkeä ihan joulukuun alkuun saakka. Tänä vuonna yritän ottaa näistä siemeniä ensi vuotta varten.

Kävelyreitillä oli useampi sulka. 

Luultavasti emme tässä kodissa enää hirveän monta vuotta asu - ehkä 3 - 4 vuotta enintään. Lukion loppuun - tai mistä sen tietää, ehkä muutamme jo piankin.

Nyt ovat puut tuossa ikkunan edessä. Tammi sai alkunsa kun heitin terhon pihalle jokunen vuosi sitten. Nopeasti se ainakin näin alussa kasvaa. Nyt tammessa on hiukan jotain härmää - on ihan harmaa. Hih, miten rimmaa!

Puolukoita kävelyreitin varrella. Nam, makeita ja hyviä ovat.

Olen syönyt omenaa, tuota kauden superhedelmää jo niin paljon, että mahassa kipristelee. Luumuja ja kriikunoita toivoisin saavani - tiedän paikan, josta voisin kriikunoita hakea, mutta sinne on pitkä matka. Kriikuna-mehu on NIIN HYVÄÄ.

Vielä toinen kuva piileskelevästä omenastani.