tiistai 16. elokuuta 2016

Tarot-kortit kertoivat

Tässä oma, vanha pakkani ja aamulla tälle päivälle nostamani kaksi korttia.
Ennustaja käytti omia korttejaan satojen kilometrien päässä, puhuimme puhelimessa
Tuttava on luvannut tehdä minulle luennan tarot-korteilla jo yli vuoden ajan. En enää uskonut luennan tapahtuvan - mutta eilen hän kertoi, että voisi tehdä luennan minulle tänään, aamulla. Tuttava on pitkään tehnyt Tarot-luentaa; se on hänelle intohimo ja se asia, joka on osa häntä - tärkeää! Itse en osaa, en ihan ymmärrä tätä maailmaa.

Kiva. Olen aina ollut hiukan skeptinen tällaisiin asioihin - tiedän, että monet uskovat horoskooppeihin ja ennustuksiin, mutta kun minulle on joskus ennustettu, ei mitään "luvatusta" koskaan tapahtunut.

Nyt istuin tunnin verran puhelimessa kun tuttava luki minulle kortteja. Hyviä, upeita asioita, mahtavaa tulevaisuutta - juuri sellaista, jota olen toivonut ja halunnut elämääni jo vuosien ajan. Kuinka lukija tiesi sen? Yhden selventävän kysymyksen hän teki, muutoin kertoi mitä intuitiivisesti korteista luki.

Uutta työt, paikkakunnan muuttoa ja parisuhdetta näkyi korteista. Mitään negatiivista hän ei kertonut - ehkä se ei ole tapana. Hän kyllä kertoi raskaasta, työläästä ajasta jonka nyt pitäisi olla takanapäin. Elämäni on menossa uuteen vaiheeseen. Uusi työ ja sen myötä paikkakunna vaihto ja parisuhde - siinä on minulle tulevaisuutta, joka lähtee kulkemaan lähiaikoina. Kaikki lähtee muuttumaan isosti - koti vaihtuu. Ilo tulee ja jää elämään; Kuningas tulee elämään työn kautta, uusi mies siis.

Nyt pitää ottaa härkää sarvista, uskaltaa ottaa elämän haaste vastaan. Eläkkeelle en jouda vielä pitkään; vielä on paljon odotettavissa ennen sitä

Kirjoitin tämän ylös, että en unohda mitä puhuttiin; lueskelen myöhemmin mitä sanottiin!
  • Saan uuden työpaikan, kun näen hiukan vaivaa ja otan härkää sarvista. Sain kuulla, mitä työtä kortit minulle ehdottavat, pari vaihtoehtoa. Työ tuo minulle asemaa, ei ole pelkkä tusina-työ.
  • Muutan pois nykyiseltä paikkakunnalta työn perässä. 
  • Kortit näyttävän ison viitteen parisuhteesta joka tulee työn kautta.
  • Kaikki se, mikä on vielä elämässä, ei jää mukaan tulevaan elämään. 
  • Olen tähän saakka huolehtinut toisten hyvinvoinnista. Nyt on aika kysyä, mitä itse haluan ja tarvitsen.
  • Elämään tulee iso muutos, jos niin haluan. Minun ei pitäisi pienentää omaa elämän karttaa vaan mennä eteenpäin kun nyt sen voin tehdä.
  • "Pidä ilo ja kepeys elämässäsi, sydämessäsi! Työ, jonka otat vastaan, on työ josta pidät - ei pelkkä palkkatyö. Sen myötä muutat muualle, löydät parisuhteen."
Vielä tunnen itseni hyvin väsyneeksi; olen ollut aika ajoin todella väsynyt viime aikoina ja haluaisin vain nukkua. Välillä piristyn, mutta sitten taas olen ihan kuitti, tosi väsynyt. Tämä on varmasti melankoliaa elämänmuutosten takia; niiden, joista ennustaja sanoi, että työläät ajat jolloin minua on koeteltu olisivat nyt/pian takana. Itse ajattelen silloin työttömyyttä, rahattomuutta, raskasta yksinhuoltajuutta ja päättynyttä ja vaikeaa parisuhdetta sekä muutamaa läheisen kuolemaa - nämä ovat tapahtuneet viimeisen viiden vuoden aikana. Raskasta on ollut, totisesti. Mutta niin joskus elämässä on, raskaita aikoja. Vielä tämä kaikki ei ole hellittänyt; olen ehkä hiukan tottunut tilanteeseen vailla työtä, lapsen kanssa eläessä ja ikuisessa rahapulassa ja karhukirjeiden viidakossa jossa stressi syö rahatonta kun ei pysty maksamaan sitä, mitä pyydetään - vaikka ei juuri mitään osta tai hanki eikä työtä löydy vaikka kuinka hakee. Tilanne ei siis ole ohi. Nyt yritän kerätä energiaa ja mennä eteenpäin!

Uusi aika alkaa ja energiat lisääntyvät. (Nyt ne kyllä vielä ovat tosi vähissä!)

Parisuhteesta ei sanottu muuta, sellainen näkyy korteista. Minkälainen - sitä ei kerrottu. Mutta sen sanoi, että sielu pitää olla mukana siinä, mitä tekee. ja ilo ja kepeys pitää säilyttää!

En tiedä, miten tuohon ennustukseen suhtautua. Avoimin mielin, varmaan. Olisi kiva, jos se olisi totta - ja meinaankin tehdä ne asiat, joita hän ehdotti: ottaa yhteyttä hänen ehdottamiinsa työpaikkoihin, Työn saantiin oikeisiin paikkoihin minun pitää satsata - tulen myös saamaan kunnon palkkaa työstä. Maailmankaikkeus huolehtii sitten muusta!

Minäpä kokeilen, avoimin mielin!

Pilvien tuolle puolen, kauas.
Sinnekö vielä menen ja löydän ilon ja onnen - hyvän elämän?



2 kommenttia:

  1. Pakko sanoa, että minä olen kyllä niin skeptinen, että tuollaisia korttiennustuksia en usko lainkaan. Eikö ole vähän niin, että kun ennustuksen kuulee, niin huomaamatta alkaa elää niin, että se toteutuu, ainakin osittain :)

    VastaaPoista
  2. Juu, olen vähän samaa mieltä - en osaa uskoa sen koommin horoskooppeihin kuin kädestä tai korteista ennustamiseen tms. Mutta katsotaan; jos vaikka ennusteen kuuleminen saa elämään niin, että saan työn ja kaikkea muuta mukavaa niin loppu hyvin, kaikki hyvin ;-)

    VastaaPoista