Naistenpäivä ja laskiaistiistai

Istanbulin suuren bazaarin värikkäitä savikippoja.
 Tingin ja jutustelin myyjän kanssa varttitunnin työkaverin kanssa.
Kaupat tein kolmesta isommasta, kaupanpäällisiksi sain pienen.



Baklavaa leipomon ikkunan takaa nähtynä
- supermakeita turkkilaisia leivoksia.

Naistenpäivänä tarjoillaan kakkua ja kahvia, laskiaisen kunniaksi saa syödä laskiaispullia. Näitä sain minäkin nauttia, molempia tarjoiltiin ystävällisten kollegojen toimesta työpaikalla iltapäivällä. Ja sitten alkaakin paasto - kelle sitten alkaakaan. Itse olen miettinyt, että pastoaisin jollain lailla. Vaikka sitten puolinaisesti - jättäisin jotain pois - sellaista joka tuntuu päivittäisessä elämisessä, edes jotenkin. Mutta niin, että elän kuitenkin ulospäin tavallisesti. Paastoaminen on aika lailla oma juttu, korvien välissä ja niihin elämänarvoihin perustuva joita itse miettii. Toki oni paastoaa ihan puhdistautumismielessä - mutta onhan siinäkin joku oma juttu sitten.



Shish kebab kanasta. Hyvää.

Lapset ovat suuri ilonaihe elämässä. Suurin, varmasti. Vaikka usein tuntuukin raskaalta, on elämän paras asia kuitenkin aivan selvästi lapset ja oma pieni perhe - äitiä unohtamatta. Toinen velikin soitti tänään ja kertoili lukemistaan kirjoista; etsii tällä hetkellä prinsessa Dianaa käsittelevää kirjaa englanniksi jonka haluaisi kääntää suomeksi.

Pienin sirkuttajani oli laittanutm minulle sängyn nukkumaanmenokuntoon tänään ennen omaa nukkumaanmenoa - viikannut päiväpeiton nätisti, laittanut peittoon kulman auki josta pääsee pujahtamaan peiton alle. Ja kirjoittanut kauniin hyvänyön toivotuksen lapulle tyynyn päälle. Ihana pieni!

Pikkuinenoli saanut ranskan kokeesta ysin. Kysyi, onko se hyvä numero. On se, tosi hyvä - minun mielestäni.

Mielenkiintoinen annos illallisella. Suuri maa-artisokka on kuin sipuli

Vanhin tuskailee viimeisten lukion kurssien kanssa - kursseja pitäisi olla tarpeeksi mutta Wilma, opiskelijoiden tietokonehjelma ja nettisivusto on jotenkin laskenut kursseja väärin ja yksi opettaja ei merkkaa jo käyntyä kurssia sinne... Harmillista. Toinen abi ei juuri koulun kanssa vaivaa näe.... Milloinkahan olisin häneltä todistusta nähnyt, esimerkiksi???

Istanbulin tuttu silhuetti taksin ikkunasta

Äiti soitteli hetki sitten - hän oli ollut loukkaantunut kun en ollut kertonut työmatkasta hänelle tarkemmin... En halua niistä puhua kun siitä sukeutuu varoitusten ja huolten täyttämä tuskainen tilanne - Kuinka lapset pärjäävät? Miten itse pärjään matkoilla? Kuinka turvallista siellä on? Onko pakko mennä matkalle? Etkö voi perua sitä?... kaikenlaista tuollaista... Ja olen tietenkin muutenkin huonon omantunnon kanssa liemessä kun tiedän, että EI PITÄISI matkustaa - ei kai yksinhuoltaja saa työmatkoilla käydä? Ei kai kunnon äiti jätä lapsia, koskaan? Vai?

ÄÄH...

Kaikkein pahinta lienee, kun minusta on KIVA tehdä töitä - ja käydä työmatkoilla. Jos en pitäisi siitä, tuntuise ehkä paremmalta - niin sairaalta kun moinen kuullostaakian. Jotenkin tuntuu usein, että töissä ei saiais olla kivaa, eläkkeelle pitää pyrkiä jo keski-iässä ja jos töitä joutuu tekemään, niin parasta on hapanta naamaa näyttää..

No ei vo aineskaan. Ei se noin ole, vai mitä?

Lentokoneen lastaus. 

Äidin yöllinen häiriköijä
Äiti siis soitti ja kertoi kuinka joku oli soittanut perjantain ja lauantain vastaisena yönä, neljän ja viiiden välillä, hänen ovikelloaan monta kertaa. Äiti oli mennyt kysymään kuka siellä. Ei vastausta. Ja kohta soi ovikello taas. Tätä toistui monta kertaa - koskaan ei kukaan vastannut mitään kysymykseen. Kissa tuijotti ovea silmät mustina, karvat pörhössä... Äitiä pelotti - ja hän näki oven vieressä seisoessaan kuinka postin jo aiemmin luukkuun laittama sanomalehti hiljaa valui eteisen lattialle... Huh! Äiti kävi ikkunasta katsomasta - verhon takaa - näkyikö ulkona jälkiä tai muuta paljastavaa. Vasta sataneessa lumessa näkyi talon luo kulkevat suurehkot miehen kengän jäljet. Ei muuta. Jos jäljet olisivat olleet postin jakajan, olisivat ne myös tulleet pois.

Jopa oli pelottava juttu. Pohdiskelimme puhelimessa oliko kyseessä ehkä joku juoppo joka etsi yösijaa, vai oliko siellä varas tai ryöväri - vai kiusanhenki vain yleisesti.

Itämeren yllä. Taivas ja maa

Pelottava juttu kuitenkin, kaiken kaikkiaan. Mitä pitäisi tehdä kun moista tapahtuu? Ei ainakaan avata ovea - edes hetken päästä, se on selvä. Äidillä oli ovi takalukossa - onneksi. Ja niin hän pitääkin jatkossa ovensa - kunnolla kiinni. Kehotti minuakin varmistamaan, että ovet menevät varmasti kunnolla lukkoon.

Olen yhä lukemassa ruotsinkielistä Drottningoffret -kirjaa. Kirjailija  Hanne-Vibeke Holst on tanskalainen kirjailija joka kirjoittaa ajankohtaisia bestsellereitä. Tämäkin paksu kirja on nyt tehty elokuvaksi - Yle näytti tänään ensimmäinen kolmesta osasta. Elokuva on ruotsalainen ja siinä elokuvan tapahtumat on muunnettu tapahtuvaksi Ruotsissa. Suzanne Reuter - erinomainen ruotsalainen näyttelijä - esittää pääosan.

Kirja on tietenkin paljon elokuvaa parempi, jos niitä nyt verrata edes voi. Elokuvassa on laitettu monta mutkaa suoraksi - paljon on lyhennelty ja stilisoitu pois. Ja jo se, että Tanska on vaihtunut Ruotsiksi on tietenkin muuttanut tarinaa oleellisesti. Elisabeth Meyerin puoliso on onneksi filmissäkin norjalainen, niinkuin kirjassakin.


Helsinki Vantaan lentokenttä.
Matkalaukkujen palautusalue

Nyt sain uutta puhtia lukea kirjan loppuun! Minulla on pari muutakin kirjaa kesken - mutta haluaisin nähdä filmin mutta lukea ensin kirjan kokonaan! Olen nyt ehkä puolivälissä tätä tiiliskiven paksuista tarinaa.

Näinä Suomen vaalitaistojen aikoina se on tosi hyvin aikaan sopiva kirja! Siksi se kai telkkarin ykköskanavalla näytetäänkin.