Työstressi kalvaa - moukaroi pään

Viikonloppuna kotihommat ja lepohetket
Viikonloppu alkaa perjantaina seitsemän tietämillä jolloin yleensä viimeistään olen kotona. Tässä vaiheessa viikkoa yleensä särkee päätä oikein urakalla ja olo on kun hakatulla madolla - lihaksetkin kipeät koko viikon kohkaamisen jälkeen. Viime viikolla ihmettelin, miten käsivarren ja jalkojen, säärten lihaksetkin voivat olla kipeät kun en ole mitään fyysistä harkoittelua tehnyt! Päänsärky tulee jatkuvasta kiireestä ja jännittämisestä kun ei tiedä, saako kaiken valmiiksi dead lineen mennessä - ja aivan liian vähästä unesta - samoin niska kipeytyy kun istuu kirjoituspöydän ääressä koukussa kuin luokki kymmeniä tunteja viikon aikana. Mutta käsivarret, jalat???

Pajunkissoja on jo!

Joskus pelottaa, miten jaksaa paahtaa töissä vuosikaudet eteenpäin - tahti on ihan kanmmottava ja itsestä pitisi saada irti vielä enemmän. Porukkaa vähennetään joten omalle kontolle tulee kaikki se, mitä aiemmin oli esim. assitentit ja spesialistit tekemässä. Toimihenkilö on siitä älyttömässä kökkö-asemassa työpaikalla, että työaikaa ei lasketa, palkka on suomalainen keskipalkka ja töitä ihan kammottavan paljon - ja sekin voidaan helposti siirtää tehtäväksi Intiaan tai muualle missä palkat ovat alhaisemmat. Nyt jo omistakin työkavereista on iso osa intialaisia, Intiassa.

No - täytyy puskea niin kauan kuin jaksaa ja saa. Siihen saakka kun hommia piisaa, tekemistä löytyy. Niin kauan kuin luottamusta löytyy. Tasan kaksi vaihtoehtoa valittavana: teet hommat hyvin ja jäät, et jaksa/osaa/kykene ja lähdet. Pidän työstä ja tarvitsen sitä - joten teen parhaani, että onnistuisin.

Kaikkein eniten stressaan lasten takia. Kunpa saisin lapset omilleen ennenkuin kaikki lysähtää - jos on lysähtäkseen! Pelottaa, että en saa heitä pukattua kunnolla oman elämänsä alkuun. Se vaatii yllättävän paljon rahaa - ja rahaa ei tule muualta kuin työnteosta! Lottovoittoa voi toki aina toivoa. (Ja niinhän sitä tässä toivookin....)

Toimitusjohtajien palkat ja työntekijöiden arvo
Viikonloppuna luin taas kerran juttua toimitusjohtajien - ja ylipäätään johtajien - palkoista. Talouselämä-lehdessä oli juttu aiheesta. Jotenkin tuntuu katkeralta tämä tällainen. Johtajat, siis yritysten korkeimmalla päättäjätasolla olevat henkilöt,  saavat monisataakertaisia palkkoja meikäläisiin näkymättömiin puurtajiin verrattuna. Kun heidät irtisanotaan, saavat he parhaimmilaan miljoonien erorahat. Tämä toki koskee vain pientä porukkaa Suomen yrityselämässä - mutta kylähän palkkahaitari on muutoinkin venynyt valtavasti. Ylemmät ja alemmat toimihenkilöt tekevät piktää päivää ja saavat pientä palkkaa - johtotaso taas saa isoa palkkaa ja isot edut muutenkin. Vastuunkannosta, sanotaan. Ikäänkuin toimihenkilö ei kantaisi vastuuta omasta työstään. Asiantuntijaorganisaaatiossa moinen on ajatusmaailma tuntuu loukkaavalta - samlla koulutustaustalla toinen on sata kertaa arvokkaampi - pienempipalkkainen avustaa usein isopalkkaista onnistumaan tekemällä materiaaleja ja kertomalla faktoja kun pomo lähtee asiakkaalle.

Valtava palkkaero tuntuu väärältä, ei voi muuta sanoa. Työpaikolla puhutaan tiimityöskentelystä ja henkilöstölle kerrotaan kuinka tärkeää se on. "Kaikki puhaltavat yhteen hiileen, ajattelevat aina firman ja asiakkaan parasta" Silti jokainen tietää, että kirjoituspöytien ja sorvien äärellä työskentelevät ovat vain ja ainoastaan tärkeitä niin kauan kuin ovat kustannustehokkaita. Puheet henkilöstön tärkeydestä ja heidän hyvinvoinnistaan on motivointipuhetta jonka tarkoitus on saada porukka hyrisemään tyytyväisenä - ja tekemään kovemmin hommia! Hyvää porukkaahan on halpamaat pullollaan - Intiassa, Kiinassa ja monissa muissa esim. Itä-Euroopan maassa on hyvä koulutus ja halpa palkkataso. Nykyisillä verkkoyhteyksillä sillä ei ole juurikaan väliä missä maailmassa kukakin fyysiesti istuu. Ja työkielohän on englanti.

Tulos tai ulos - hokema koskee yhtä lailla johtoa kuin alempaakin kerrosta. Tämänpäiväisessä verkko-Taloussanomissa oli muuten äärimmäisen hyvä juttu tämänhetken työtilanteesta asiantuntijaorganisatiossa.

Tummasta vaaleaan
- verhot seuraavat vuodenaikoja

Mikä sen parempaa toipumises-harjoitusta kuin kotihommat!
Pari viimeistä viikkoa ovat olleet erityisen kiireisiä töissä joten viikonloppu meni toden totta toipumiseen ja nukkumiseen. Täytyy myös tankata unta, että seuraava viikko sujuu sutjakkaasti töissä.

Nukahdin perjantaina pari kertaa jo keittiön pöydän ääreen kun luin sanomalehteä. Loppujen lopuksi menin sänkyyn jo yhdeksältä, samaan aikaan lapsukaisen kanssa. En yksinkertaisesti pysynyt enää valveilla. Reilun kymmenen tunnin uni auttoi - lauantaina puuhailin kotona; siivosin, tein ruokaa, silitin pyykkiä ja verhoja - vaihdoin pariin huoneeseen verhot ihan siitä ilosta, että kesäaika alkaa vaikka ikkunoiden edessä onkin sellaiset lumivallit, että puolet ikkunoista on ihan lumiesteiden takana. Ja luntahan on satanut lisää koko viikonlopun, onneksi toki vain kevyttä ja kaunista hahtuvalunta. Kolmisen senttiä oli aamulla uutta lunta maassa kun aukaisin oven ensi kerran. Päivän mittaan se hiukan sulaa kun lämpöasteet, ne pari joita nyt päivisin on ollut, sulattavat lunta. Aurinko on myös välillä äkynyt taivaalla.

Lapsikin sai uudet verhot!



Abit ovat  saaneet kirjoitusurakkansa tehtyä - mutta mitä nyt? Kummallakaan ei ole työtä ja he etsivät töitä lähettävällä useita hakemuksia joka päivä. Mitään ei ole vielä kuulunut, ei mistään.

Suomeen halutaan kovasti ulkomaista työvoimaa tekemään töitä. Se tuntuu hetkittäin aivan käsittämättömältä - töihin halutaan nimenomaan ihmisiä tekemään ns "helppoja" hommia - mutta omille nuorille ei löydy yhtään mitään. Siivousta, kaupan hyllujen täyttämistä, myyntityötä, hampurilaisten tai minka muun ruuan myyntiä ja tarjoilua, vanhusten ulkoiluttamista - mitään ei löydy, ei millään yrittämällä. Omat abi-ikäiseni ovat ulospäinsuuntautuneita, puhuvat molempia kotimaisia kieliä ja englantia ja ovat halukkaita tekemään melkein mitä vain. No, ei ehkä puhelinmyyntiä kovin mielellään; se on vastenmielistä pakkomyyntiä ihmisten koteihin eikä sellaista työtä pitisi olla olemassakaan. Mutta kaikkea muuta - rehellistä, oikeaa työtä siis. Mutta eipä sellaista löydy! Mihinköhän poliitikot niitä ulkomaalaista työvoimaaoikeastaan haluavat? Miksi eivät omia nuoria töihin???

Työmaailma on nyt tällainen, meidän vinkkelistä: äidin työtä uhkaavat ulkomaiden ammattilaiset, halpojen palkkojen ja ammattitaitonsa avulla heidän on helppo pestautua erilaisiin expert centereihin tekemään töitä kansainvälisille yrityksille. Lapset ja nuoret eivät taas saa töitä koska töitä ei ole, on liikaa hakijoita - ihan kaikkiin töihin siivouksista kaupan henkilökuntaan, hautausmaan lakaisijasta autonpesijään. Poliitikot taas puhuvat työntekijäpulasta ja haluavat tänne laumoittain ulkomaalaisia tekijöitä, ihan fyysiestikin. Suomalainen - tai eurooppalainen - on ilmeisesti sekä liian kallis että muutenkin vähemmän kiinnostava työntekijä. Tai sitten poliitikon todellisuus on ihan toinen kuin meikäläisten....

Nyt pitää lopettaa. Töihin hus - niin kauan kuin töitä vielä on!!

Puiden huminassa mieli rauhoittuu