Veteraanipäivänä kerran - ja muita löpinöitä

Veteraanipäivänä
Tänään on kansallinen veteraanipäivä. Nuorimmat veteraanit ovat jo 86-vuotiaita eivätkä jaksa enää juurikaan tilaisuuksiin tulla. Suomessa kunnioitetaan viimeisimpien sotien veteraanien työtä nykyään - näin ei ollut heti sodan jälkeisinä vuosina kun sota ja kaikki siihen liittyvä haluttiin unohtaa. Kaikki halusivat - niin veteraanit itse kuin muutkin. Haluttiin rakentaa maata, unohtaa kaikki sotaan liittyvä. Ymmärrettävää.

Hiirenkorvat heiluvat tuulessa

On hyvä jos nuoremmatkin tietävät oman maan historiasta sen verran, että tietävät Suomen olleen sodassa, ketä vastaan ja miksi. Meillä kotona olen lapsille kertonut sodasta - ja siitä, kuinka se meidän sukuun silloin vaikutti. Ja vaikuttihan se niin paljon - että vaikuttaa vieläkin. lapsuudesta ovat tuttuja kertomukset desanteista ja venäläisistä pommikoneista jotka lentelivät lasten leikkipaikkojen yllä ja tähtäilivät lapsia aseellaan, ampuivat lumeen lasten viereen... Siitä, kuinka kaikki koululaiset kirjoittivat kirjeitä rintamalle, hankkivat kirjeystävän ja kirjoittivat - ettei kukaan jäisi ilman kirjettä. Kuinka rintamalle kudottiin sukkia ja myssyjä ja muuta tarpeellista... Talvisodan hengestä puhuttiin - joka on ollut ihan toista kuin se talvisodan henki johon nykyään vedotaan aina kun jotain, pientäkin, pitäisi aikaansaada. Myynnin lisäämiseksi manataan talvisodan henkeä - jotenkin irvokasta!

Kirjastosta lainassa

Tänään, veteraanipäivänä, lapsi kävi oman luokkansa kanssa laulamassa paikallisille veteraaneille ja Suomen lipulle. Siniristilippumme lauloivat kirkkaat lapsen äänet kauniissa aurinkoisessa kevätsäässä. En itse päässyt töiden takia paikalle - mutta hyvin oli mennyt. "Ei ollut paljon veteraaneja. Ehkä ne olivat väsyneitä tai kuollut" totesi lapsi kun asiasta kyselin. Niin - näin varmasti on. Aikuinen olisi sanonut asian toisin!

Pääsisäisviikonlopun tunnelmia vielä muistelen

Pääsiäiskissat

Pääsisäisviikonloppuna aika meni nopeasti - niin kuin aina silloin, kun haluaisi tehdä tuhat ja yksi asiaa. Silloin yleensä ei tee juuri mitään siitä, mitä oli suunnitellut - koska kaikkea muuta ilmestyy tehtäväksi. Ja se kaikki muu vie paljon enemmän aikaa kun alun alkaen osaisi kuvitellakaan.


Patapaisti valmistuu.
Tuoksuupa herkulliselle!



Minäpä pakkasin äidin luo lehtiä ja kirjoja - että ne lukisin ja antaisin lehdet sitten äidille. Pakkasin monta käsityötä - neulomisia ja virkkaamisia, että niitä tekisin. Mekon helman ja lapsen partiopaidan kaikki merkit meinasin ommella. Valokuvia meinasin putsailla ja näyttää toisille. Huoh: mitään näistä en tehnyt... En edes päivän lehtiä lukenut, en kaurakeksejä tai rahkapiirakkaa leiponut.



Mummin peili

 Mitä sitten tein? Käytiin kaupungilla ja kävelyllä. Tehtiin ruokaa - ruuan ja syömisen suunnitteluun, ostoksiin, tekemiseen ja siihen liittyen pöydän kattamiseen, syömiseen ja paikkojen kuntoon laittamiseen ruokailun jälkeen menee hirveästi aikaa! Ja sitten on vielä kahvittelut siinä välissä.

Sellaista rauhallista elämää - seuranpitoa ja jutustelua, kissojen hätistelyä ja kinastelua kuka tekee mitäkin... Sellaistahan se on. Äidistä on mukavaa kun puuhaillaan yhdessä, Ja onhan se. Lapsistakin - he viihtyvät mummilassa. Siellä on kaunista, valoisaa ja viihtyisää. Ja ruokaa usein, herkkuja samoin. Ja mukavaa jutustelua - abi-lapsi jutteli mumminkanssa opiskeluista ja tulevaisuudesta. Luki pääsykoekirjaa - Georg Henrik von Wrightin 50-luvulla kirjoittamaa filosofian kirjaa joka pitäisi kesäkuun alun pääsykokeissa osata. Mummin kirjahyllystä löytyi avuksi vaarin joskus ostama Ludwig Wittgensteinin Tractatus logico philosophicus - loogis-filosoofinen tutkielma - joka on mainio teos rinnalla luettavaksi. Wittgensteinin ajatuksiasta en itse hirveän paljoa muista . mutta mielessä voisi pitää ainakintämän: Minkä ylipäätään voi sanoa, sen voi sanoa selvästi, ja mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava.

Mummi ja lapsenlapsi juttelivat opiskelun tärkeydesä - ja opiskeluajan ihanuudesta kun saa vain opiskella eikä olevielä huoltaperheestä! Mummi muisteli omaa opiskeluaikaansa ja mietti, voisiko lapsenlapsi mennä samaan asuntolaan jossa hän aikoinaan asui - sieltä on paljon muistoja kuultu! Onhan se hauska ajatus! Itseolen opiskellut ihanmuilla mailla kaukana joten olen hiukan out näidenkahdenjutuista! Saa nähdä, tuleeko hänestä filosofi - ja tuleeko kaveristaarkkitehti. Näin nyt aikovat! Toinen on tällä hetkellä ravintolan tiskaaja ja toinen pesulan pyykin viikkaaja. Hyvä näin!



Kangasvuokko. Ihana kukka
-pörröinen ja melkein inhimillinen.

Kävimme myös kävelyllä useammankerran ja katsoimme kevään etenemistä, kukkia.Vuokot ovat kauneimmillaan, niin sinivuokot kuin ihanat karvavuokotkin - oikealta nimeltään kangasvuokot. Tien varrella niitä pörröisiä keltasilmiä näin ja vähän kuvatessa silittelin. Untuvikkoja ovat!.

Tehtiin myös kevät-töitä pihalla sen mitä pystyimme. Rapsuteltiin nurmikkoa ja kukkapenkkejä. Ja tietenkin nautittiin piknikistä - vuoden ensimmäisestä! Vierailtiin sairaalassa tädin luona. Katsottiin jäitä jotka varmasti pian lähtevät liikkeelle - vapuksi jo ehkä.

Ja hyvin nopeasti aika olikin jo kulunut loppuu,pääsiäinen kohta jo ohi.  Ja niin taas pakattiin auto täpösen täyteen ja lähdettiin ajamaan kotia kohti. Haikeus täytti mielen - kuinka tämä aika taas meni näin nopeasti? Milloin tavataan seuraavan kerran? Ehkä parin viikon päästä!

Nokkosperhonen oli kuoriutunut ikkunalasin takana eikä päässyt pois.
Voi surkujen surku - ei päässyt kauniilla siivillä lentämään kevään tuuliin.