Irtisanomiset ovat alkaneet

Vahva runko, juuret syvällä.
Syksy tiputtaa lehtikuusen neulaset.

Hyvä työkaveri on saanut lopputilin, osana firman säästötoimia. Hän on ensimmäinen, jonka kuulen olevan irtisanottu - tällä kierroksella. Tämä aika, kun irtisanomisista kerrotaan, kestää vielä pari viikkoa, jopa yli. Porukka jota on irtisanomisista varoitettu, on varpaillaan. Jotkut ovat masentuneita, huolissaan. Jotkut hakevat apua työterveysasemalta, toiset jäävät sairaslomalle. Osa on kuin mitään ei olisi tapahtumassa - näennäisesti kuin aina ennenkin. Hiljaista on työpaikalla, vaikka töitä on valtavasti. Kahviautomaatille ei kokoonnuta kahvia hakemaan entiseen tapaan.

Monet ovat poissa työpaikalta, työpöydät ovat tyhjinä. Sairaina? Lomalla?

Olen aivan ällikällä lyöty työkaverin kohtalosta - kaikkein vähiten olisin uskonut hänen joutuvan lähtemään. Meillä on yhteinen projekti meneillään jossa hän on keskeisessä osassa. Hänelle itselleen asia tuli täytenä yllätyksenä sen jälkeen kun esimies kutsui hänet irtisanomisia varten varattuun alakerran neuvotteluhuoneeseen kuulemaan "totuus". Tämä työkaveri on iloinen ja erittäin aikaansaava ihminen; tekee paljon töitä ja on saanut johdon tunnustuksia aivan vähän aikaa sitten, uuden vastuualueen vain vajaat puoli vuotta sitten. Tänään kyselin häneltä, kuinka saisimme projektia eteenpäin; jokin jumitti eteenpäinmenoa reilun viikon ajan ja halusin mennä eteenpäin, sada asian loppuun.

Hän kertoi, että johtaja ei enää 10 päivään ole vastannut hänen puheluihinsa eikä meileihinsä. Nyt hän tietää syyn: ei johtaja joka varmasti on tiennyt irtisanomisesta jo pitkään, vastaa enää hänelle. Miten johtaja olisi voinut puhua tulevaisuuden tekemisistä ihmisen kanssa jota on sanomassa irti pikipuolin. Tosin irtisanomisen teki hänen oma esimiehensä joka puolestaan raportoi johtajalle joka ei enää vastannut meileihin eikä puhelimeen.

Tämä työkaverini oli saanut erinomaiset arvosanat edellisessä työarvioissaan ja saavuttanut kaikki tavoitteensa. Nyt harmittaa, että en tehnyt hänen kanssaan toisia, sovittuja projekteja valmiiksi ajoissa. On melkein huono omatunto; nyt ei enää ole mahdollista näitä asiota tehdä. Olisi ollut hienoa saada yhteisiä projekteja valmiiksi ja viestitettyä eteenpän.

Nyt nämä kaikki jäävät tekemättä. Niin kuin moni muukin asia. Saa nähdä, keitä kaikkia vielä joutuu lähtemään  - ja mihin itse tästä joudun ja ajaudun.

Firmassa kustannukset on jäädytetty jopa niin, että jos työpuhelin tai tietokone hajoaa, uutta ei saa hankkia. Koska näissä vanhoissa koneissa ei ole takuutakaan enää jäljellä, on todellinen haaste saada jostakin toimiva kone jolla tehdä työ. Itsellänikin on kierrätyskone - onneksi sellainen sentään löytyi kesällä.

On vaikea elää maailmassa, jossa työpaikka ja siitä saatava palkka takaavat ihmisarvon siinä mielessä, että ilman rahaa ei voi maksaa elämiseen tarvittavia asioita eikä noin ylipäätään kuluttaa ja ilman kuluttamista, ilman rahaa ei voi yhteiskunnassa elää.

Nyt työpaikasta voi joutua pois aivan yllättävästi myös hyvä ja tuottelias työntekijä - koska palkkakustannuksissa pitää säästää. Osakkeenomistajan parasta on ajateltava koko ajan! Yleensä osakekurssit nousevat heti kun irtisanomisuutisia kerrotaan.

Työntekijöitä kutsuttiin joskus työnantajan tärkeimmäksi resurssiksi. Siitä on jo aikaa – joku onnistuu tuon latteuden vieläkin joskus sanomaan ääneen. Nykyään työntekijä kustannus, tai resurssi josta tulevat kulut pitää minimoida. Työntekijällä ihmisenä  ei ole enää väliä, vain tuottavuudella ja sillä, että kassaan saadaan rahaa ja katteet ovat hyvät. Työt joko siirretään tehtäväksi halpamaihin, tai sitten joku toinen työntekijä tekee ne omien töidensä ohella.

Surullista. Tai surkeaa, oikeastaan.

Yritän itsekin keksiä jotakin muuta elannoksi, pian. Tämä odottelu ja pahimman pelkääminen on äärimmäisen raskasta. Äskeinen tieto työkaverilta sai olon matalaksi. Sitä turautumista tänne purin...