Avuksi tuli naapuriosaston assistentti jolla oli viisaasti säilytettynä pari vanhaa tietokonetta jotka osaston ihmiset olivat saaneet vaihtaa uusiin. vanhat koneet olisi pitnyt viedä romulaatikkoon jonne heitetään vanhat, käytöstä poistetut koneet - mutta jos on kaukaa viisas, arvaa, että kaikkea vanhaa ei kannata pois heittää.
Sain oman kovalevyni vaihdettua tällaiseen kierrätysrullakosta "lainattuun" koneeseen. Tämäkin on jo aikaa sitten takuut menettänyt vehje - mutta toimii. Siis ainakin nyt. Ainakin jos on kärsivällisyyttä odotella joka ohjelman, dokumentin ja sivuston aukeamista rauhaisin mielin - mihinkäs tässä hektisessä työmaailmassa kiire olisikaan....
Koneen sulkeminen on vielä hitaampaa kuin uusien sivujen avaaminen - akku ei toimi ollenkaan eli kannettava koneeni on pidettävä jatkuvasti johdon päässä. Kone on kuuma kuin keittolevy. No, tässä on hyvä lämmitellä käsiä kirjoitellessa.
Kyllähän siä usein työkavereiden kanssa lounastauolla on juteltu, että työvälineiden pitäisi olla kunnossa varsinkin aikoina, jolloin porukasta halutaan saada niin paljon tehoja irti kuin iknä lähtee. Hyvilla´ä ja toimivilla työvälineillä saisi hommat sujuvammin kuntoon ja olisi tunne, että työnantaja arvostaa, kun välineet ovat sellaiset kuin pitäisi. Koneissa vakuutukset voimassa, työpisteissä valot ja istuimet toimivat. Mutta jos yksityisiltä ihmisltä loppuvat rahat ja jos valtiotkin ovat konkurssin partaalla, niin näin myös firmoille voi käydä. Rahat loppuvat.
Vanhat koneet ja nuhjuiset työtilat ovat pieni haitta tietenkin työympäristössä jossa säästetään kaikesta ja saa olla iloinen siitä, että on ylipäätään töitä - vaikka sattuu olemaan suomalainen ja kallis työntekijä. Tästä varsinkin saa huonoa omatuntoa kärsiä jos sellaiseen on taipumusta! Olla kallis firmalle mutta köyhä yhteiskunnassa kun tällä palkallaan elättelee perhettä jossa on lapsia tarpeineen. Suomalainen työntekijä.
Tällä viikolla olemme saaneet lukea lehdistä kuinka Nokian työntekijän palkka harjoittelijoille Intian Chennain tehtaassa saattaa olla jopa alle 100 euroa kuussa. Sillä palkalla saa tehdä töitä 6 päivää viikossa. Harjoittelijoita palkataan halvemmalla tekemään töitä jotka vakihenkilökunnalle maksavat 130-190 euroa kuussa. Näillä palkoilla on vaikea pärjätä Intiassakaan mutta mitä sillä on firmalle väliä jos homma sillä pyörii.
Nuo hinnat kun näkee ja kuulee, ymmärtää, että ei eurooppalaisilla työntekijöillä ole paljon jakoa tässä pelissä. Suomea lähempänä on Baltian maat ja muutama Itä-Euroopan maa joissa tehdään myös hommia halvalla ja ahkerasti - eikä usein yhtään sen huonommin kuin Suomessa tai muissa lähinaapurimaissa. Jos latvialainen tekee homman 900 eurolla kuussa ja suomalainen maksaa sivukuluineen yi 3000 euroa/kk ei voi paljon itkeä kun työnantaja antaa irtisanomislapun käteen. Vaikka itkettää se silti.
Ulkoistus on ollut päivän sana yrityksissä jo vuosia - hommat ulkoistetaan halvempiin paikkoihin. Mikään ei saa maksaa mitään mutta silti kaikki maksaa ihmisille hankintoja tehtäessä aina liikaa. Asunnot ovat kalliita. Ruoka on kallista. Vaatteet, kengät, opiskelupalkat ovat kalliita.
Elämä ei ole helppoa nyt eikä se tavalliselle tallaajalle koskaan kai ollutkaan. Mutta turha on valittaa - elämäähän tämä vain on. Kyllä se siitä aina jotenkin suttaantuu.
Olen kuunnellut työmatkoilla PD Jamesin viimeisintä kirjaa "Patienten" ja nihkeän alun jälkeen olen nyt tosissaan ihastunut kirjaan ja kirjailijaan. Voi, kun löytäisin muitakin tämän kirjailijan opuksia äänikirjojoina kirjastossa. Menen huomenna palauttamaan Patienten -kirjan ja etsiskelen jotain uutta kuunneltavaa. Kolmea kieltä kuuntelen mielellään, kaikkein mieluiten ruotsia. Englanti ja suomi käyvät myös, tietenkin.
Äänikrjat - kun niiden osalta ei voi kovin valikoiva olla; niitä ei niin paljon kirjaston hyllyssä ole saatavilla - ovat näyttäneet minulle uusia maailmoita ja uusia kirjailijoita. Lukemiseen ei ole oikein mahdollisuutta - en yksinkertaisesti ehdi! Ja kun illalla otan jotain luettavaa sänkyyn, luen samaa lausetta tai sivua kerta toisensa jälkeen mitään ymmärtämättä. Sitten laitan tekstin pois - ja sammun kuin saunalyhty jo ennenkuin pää on kunnolla tyynyssä, nukun kuin raato aamuun saakka mitään kuulematta, mitään uneksimatta ja mitään yöstä ylipäätään muistamatta.
Olen kyllä sentään muutaman kirjan ihan lukenutkin, tuon Waltarin ohessa. Kesällä sain useammankin kirjan sentään luettua.
Onneksi työmatkat ja muut automatkat yksin ajaessa voi hyödyntää kuuntelemalla kirjoja!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti