Omenahyvettä ja työnhakua

Omenahyve tulossa juuri uunista ulos!

Viikko on jo perjantaissa. Voisi kuvitella, että työttömän arki on yhtä lepolomaa ja oleilua, mutta ei se niin ole.

Istun tietokoneen äärellä melkein yhtä paljon kuin töissä ollessa - nyt hommana vain on työnhaku ja siihen liittyen avointen työpaikkojen metsästys, nettisivujen tutkiskelu ja työpaikoista yrityksiin soittelu.

Haen töitä teemalla "ammun kaikkea mikä liikkuu" vaikka ihan kaikkea en vielä parin kuukauden työttömyyden jälkeen ole hakenut vaan olen pyrkinyt hakemaan hommia joita tiedän osaavani gtehdä, joissa olen hyvä ja joiden tekemisestä voi innostua. Etsin siis kokemustani ja koulutustani vastaavia hommia laajennettuna hommiin jotka ovat hiukan sen alle mitä oikeasti haluaisin. Hiukan yli taitojeni ja kokemuksen en ole juurikaan hakenut. Tänään ajattelin kyllä yhtä sellaista hakea.

Alkuperäinen tavoitteeni oli hakea yhtä työpaikkaa päivässä mutta se ei ole  toteutunut. Toisaalta sen takia, että perustyö vie aikaa - ja en sitten vaan ole saanut aikaiseksi. Suomen- ja englanninkielisä hakemuksia olen lähetellyt, ruotsinkielistä harkitsen. Valtiolle, kuntiin ja erikokoisiin yksityisiin yrityksiin olen hakenut. Rekrytointifirmoihin alan laittaa hakemuksia ensi viikolla.

Kotona koneen ääressä oleminen ei myöskään ole sama asia kuin jos tekisin töitä täällä kotona etänä tai toimistolla. Siinä on vissi psykologinen ero. Ja lapsille ero on kristallinkirkas: nyt kun äiti on kottona, on täällä "kotiapulainen" huolehtimassa kaikesta ympärivuorokautisesti.

Se ei kyllä onnistu, että tekisin ruokaa ja siivoaisin jälkiä koko ajan; tästä käydään vielä päivittäisiä "keskusteluja" aika suurellakin äänivolyymilla.... Äiti ei ole palvelija - vaikka toisin voisi luulla.

Kissat aterialla. Omat turrelot...

Tänään vein kuitenkin vanhimman lapsen autolla junalle aamuvarhaisella kun hän oli menossa töihin. Oli täällä yötä kun hänen kissansa on taas täällä "mummilassa" nauttimassa täysihoidosta ja suuremman asunnon onnesta, toisen kissan seurasta. Iltapäivällä vien nuorimmaisen kaverin luo kuuden kilometrin päähän jossa lapset harjoittelevat kappaleita viikonlopun katusoittoja varten. Keskimmäinen lapsi lähtee kohta töihin - kuskaan hänetkin junalla....

Jollei töitä ala hiljalleen kuulua, on ensimmäisenä auton myynti. Sitten ei kuljeta eikä kuskailla.

Mutta sitä en nyt halua ajatella. Uskon - HALUAN USKOA - että saan töitä. Ja sen jälkeen ainakin jonkinlaista palkkaa jolla voimme elellä vielä pari vuotta tässä osoitteessa. tai ehkä kolme, siihen saakka kun kuopus saa käytyä yläasteen. No, siihen on totuuden nimessa vielä melkein neljä vuotta. Asuntolainaa on vielä jäljellä senkin ajan yli ja auto maksaa paljon - uhhuh; palkkaa täytyy tosiaan alkaa saada - menehän rhaa akaikkeen muuhunkin. Itse olen päättänyt olla ostamatta mitään itselleni ennen kuin saan töitä mutta jo nyt olen huomannut, että tuo päätös ei ole kovin hyvä... Vaatteita ja kenkiä voi olla ostamatta - tai kirpparilta voi yrittää löytää eurolla, parilla käytettyjä vaatteita. Mutta shampoot, kasvovoiteet yms hygieniatuotteet on kuitenkin ostettava, vaikka sitten kuinka halpoja. Ruokaa on syötävä ja ihan pelkkää makaroonia ja purkkipapuja ei viitsi jatkuvasti syödä.

Monia herkkuja ja maukkaita ruokia voi toki tehdä halvalla - ja edullisen syömisen suunnitteluun minulta kuluukin viikoittain aikaa jonkin verran. Tällä viikolla on syöty edukkaasti kaali- ja punajuuriruokia kuten borssi-keittoa ja kaalilaatikkoa, keitettyjä punajuuria voin kanssa ja höyrykeitettyjä kukkakaaleja, soseutettuja vihanneskeittoja. Tänään aamulla tein tosi maukasta omenahyvettä maahan pudonneista omenista. Nam!

Tänä vuonna on omenapuissa todella paljon satoa. Puiden oksat katkeilevat omenien painosta ja pihanurmet ovat täynnä omenoita. Niitä kannattaa todellakin hyödyntää erilaisiin herkkuihin ja keitellä omenasosetta, mehua ja leipoa syksyn herkkuja.

Hyvää!

 Olen alkanut lueksia lehtiä netin kautta ja kirjastossa käyn muutaman kerran viikossa lukemassa lehtiä ja selailemassa kirjoja. Osallistun samalla lehtien kilpailuihin - ja haa mitä siitä onkaan seurannut: Minulle on alkanut tulla erilaisia palkintoja ja palkkioita ja ilmaisia lehtiä kotiin! Kiva kiva.

Luinpa hetki sitten yhdestä minulle yllättäen ja pyytämättä tulleesta lehdestä nomadielämästä jota elelee Kanniston pariskunta. He elävät elämäänsä kiertelemällä maasta toiseen nomadeina - mitä se käytännössä ikinä tarkoittaakaan - menevät maasta toiseen, tekevät siellä töitä ja kun kyllästyttää, vaihtavat maisemaa. Aika hukuttelevaa, täytyy myöntää. Yksinhuoltaja-äiti jolla ei ole kumppania, miestä tahi ystävää tuo elintapa ei ole hyvä vaihtoehto tälle nykyelämälle, mutta ehkä sitten kun lapset ovat omillaan... Miestä on turha odotella kolkuttelemaan elämän ovia mutta voihan sitä yrittää itseksensä. Ehkä.

Uusi lehti ja kuppi kahvia.
Kaksi vuotta sitten saamani äitienpäiväruusu kukkii pihapenkissä.

Sorruin kaupassa käydessäni tänään lehden ostoon. Kannen aihealueet kiinnostivat eikä tätä ruotsalaista lehteä Nära ole kirjastossa. Ai jai; omatunto soimaa kyllä tuhlaamisesta mutta lohduttaudun sillä, että viikon ruuat tulevat meidän nelihenkiselle ihmispoppoolle ja viidelle eläimelle nyt superhalvalla. Olen onnistunut hankkimaan pitkään ruokaa melkein pelkästään miinus 30 tai 50 prosentin alennuksella, luonnosta ja super-tarjouksista.

Nyt laitan yhden työpaikkahakemuksen eteenpäin, työpaikkaan jonka todella, todella haluaisin saada. Luen kaikki mahdolliset loitsut sen eteen, että tämä paikka tulisi minulle - tiedän, että olisin siinä työssä hyvä ja osaava, tuloksekas ja hyvä tyyppi tiimiin! Tiedän, keskusteltuani tulevan esimiehen kanssa, että olen hyvä - mutta vielä mieluummin he palkkaisivat nuoremman ihmisen ja tosi mielellään miespuolisen... Olen siis väärän ikäinen ja väärää sukupuolta mutta yritän silti.

Sitten nautin uudesta lehdestä ennenkuin aloitan ruuan teon. Kana-currya intialaisittain syömme iltapäivällä.