lauantai 15. syyskuuta 2012

Köyhyys - mitä se on?


Työttömän kasvattamia kukkia ja lapsen kissa

Työttömällä on aikaa - näin ainakin itse olen asian päättänyt. Päivät tosin vain kulkevat, menevät mailleen siinä kuin ennenkin, kun vielä töissä kävin. Nyt ei saa aikaan tulosta, ei kasvata osakkeenomistajien varallisuutta. Eikä hanki itselleen ja perheelleen rahaa elämiseen. Ei tee mitään hyödyllistä, on vain.

Rahat ovat lopussa - tänään söin puolikkaan kukkakaalin ja kaksi siivua ruisleipää. Eilen söin makaroonilaatikkoa. Lapsille teen ruokaa, aina mahdolisimman halpaa. Itselle ruoka ei maistu juurikaan. Vuosia vanhat farkut mahtuvat jo jalkaan - paino on selvästi pudonnut.

Elämäntilanne ahdistaa – mutta joka päivä olisi tietenkin hyvä toimia niin, että illalla tuntee saaneensa edes jotakin aikaiseksi. Vaikka lähetettyä työhakemuksia, juteltua TE-toimiston virkailijan kanssa, käytyä kursseilla. Opiskelleen jotakin josta on edes hiukan jotakin hyötyä – jotenkin, jossain. Ehkä.

Herään aamuisin kuuden ja seitsemän välillä, laitan aamupalaa kouluun lähtijälle ja itselleni. Sitten petaan sängyn, puuhailen kotona keräillen tavaroita paikoilleen, pesten pyykkiä ja järjestelen huushollia. Niinkuin naiset ja varsinkin äidit ovat kautta sukupolvien tehneet.

Aamun lehti olisi kiva lukea keittiön pöydän ääressä, kahvimukin ja ruisleipäviipaleiden kanssa. Mutta lehden lukeminen kotipöydän ääressä on kallista joten peruin lehden tilauksen jo kuukausia sitten – vaikka juuri nyt se olisi erityisen kiva lukea kun on aikaa lukea ja pohdiskella asioita. Nyt sitten kuuntelen radiota ja lueskelen jotaikin muuta kahvin kanssa - ilmaisjakelulehtiä tai kirjaa, esimerkiksi. 

Olen ottanut tavaksi pyöräillä kirjastoon muutaman kerran viikossa. Kirjastoon tulevat melkein kaikki lehdet joita haluaa lukea ja seurata - sinne tulee myös iltapäivälehdet joka oli jonkinasteinen yllätys itselleni. Ajattelin, että ne eivät ole laadullisesti selllaista aineistoa johon kannattaa kuntalaisten rahoja laittaa - mutta sinne nyt näyttävät tulevan. Ja ovat suosittuja myös, aina jollakin luettavana. 

Perjantaina vietin aikaa pitkään tuttujen lehtien äärellä. Helsingin Sanomat, Kauppalehti, paikalliset sanomalehdet, Suomen Kuvalehti, Kotiliesi, Me Naiset, Talouselämä, Parish Match, Pellervo... Lehti toisensa perään.

Kaksi toisistaan hyvin erilaista juttua köyhyydestä jäi päällimmäisenä mieleen. Naistenlehden ja asialehden juttujen fokus on hyvin kaukana toisistaan - toinen kepeä ja ja toinen realistisen tummasävyinen.

Me Naisten jutussa toimittaja eli elokuun lopussa jonkin aikaa  "teeskenneltynä" köyhänä ja raportoi miltä tuntuu elää kun rahaa ei ole oikein mihinkään. Kun juttu alkaa, kukkarossa on vain muutama euro jolla pitäisi elää viisi päivää ja kaapissa näkkileipää ja makarooneja.  

Jos joutuu elämäään vähällä rahalla vähän kuin leikisti, tietäen, että homma kestää tietyn ajan ja sitten voi taas elää kuten ennenkin, ei voi tietenkään mitenkään päästä sisään siihen epätoivoon ja apeuteen jonka kokee jos elää siinä tilanteessa jatkuvasti. Ei siinä kaverit soittele ja kysele leffaan niinkuin toimittajalle joka ei sitten voinut lähteä.... Hmmm?  

Harvalla työttömällä ja köyhällä on sellaista sosiaalista verkostoa, kavereita ja tuttuja kuin työssäkäyvillä. Harrastamassa ei voi juurikaan käydä - siis maksullisissa jumpissa, kerhoissa ja muussa sen kaltaisessa.  Köyhyys tekee usein yksinäiseksi ja itsekin haluaa usein olla vaan – mitään ei voi kuitenkaan tehdä kun kaikki maksaa. Oma tilanne hävettää - itsekään en halua näyttäytyä lasten kavereiden vanhemmille työttömän ja varattoman ominaisuudessa - päinvastoin, teen kaikkeni, että antaisin dynaamisen ja pärjäävän mielikuvan.  

Onhan köhiä tietenkin erilaisissa tilanteissa, varmasti löytyy aktiivisia ja toimiviakin henkilöitä jotka osaavat nauttia elämästään - itse näen nyt ehkä tilannetta liikaa omasta tosi suppeasta ja hyvin yksinäisestä perspektiivistä. En ole vielä sopeutunut elämäntilanteeseeni koska jäin vaille työtä vasta jokunen aika sitten. Se, että olen yksinhuoltaja on tietenkin muokannut minua jo vuosien ajan.
Köyhän pyykit narulla
Naistenlehden toimittaja kertoo köyhästä yksinhuoltaja-äidistä joka elää kädestä suuhun -elämää - mitään yllättävää ei elämään voi tulla; sairaus kaataisi koko korttitalon. Koiran sairastuminen olisi katastrofi - koira pitäisi silloin lopettaa koska varaa eläinlääkäriin ei ole. Jutussa haastateltu köyhä, Tiina, käy hakemassa kauppojen roskiksista ruokaa - mutta sekin muuttuu koko ajan vaikeammaksi koska kaupat ovat alkaneet lukita roskiksensa että köyhät eivät pääse hakemaan poisheitettyä ruokaa. Tämä on totta - siitä kertovat omat lapsenikin joiden ikäluokassa, noin kaksikymppisissä, on paljon heitä, joilla ei ole rahaa mutta halua toimia ekologisesti oikein ja he surevat sitä, kuinka paljon Suomessakin tuhlataan heittämällä aivan hyvää ruokaa roskiin. Miksi sitä ei saisi ottaa jos se on kuitenkin menossa kaatopaikalle?

Maailma on raaka ja kylmä - itsekkyys ja taloudellisen edun tavoittelu siellä, missä rahaa ja materiaa on, tuntuu aivan järjettömältä.

Lehtijutun lopussa kerrotaan, että Tiina sai tekemästään työstä 200 euroa kilometrikorvauksia. Tiina tuntee itsensä hetkellisesti "samanlaiseksi kuin  muutkin" ja menee ostamaan kaupasta Comfort-huuhteluainetta  joka on kallista. Sen sijaan, että ostaisi sitä halvinta mitä Lidl-kaupasta saa... Itse mietin, kuinka köyhä olenkaan, kun en in kinä osta huuhteluainetta. Mihin huuhteluainetta tarvitaan, ihan oikeasti? Pyykit huuhdotaan vedellä, kuivatetaan mieluusti ulkona jos hyvää tuoksua kaivataan....

Tai sitten sellainen huomio, että köyhänä ei voi noin vain muovikassia kassalla ja maksaa siitä. No  niinpä... eiköhän tuollaiset asiat totisesti karise aika pian pois mielestä – sen sijaan, jos kadulla näkee poisheitetyn limsapullon tai juomatölkin, voi sen häpeää tuntematta noukkia ylös ja palauttaa kauppaan – muutama pullonpalautus viikossa tekee helposti yhden tai kaksi litraa maitoa ilmaiseksi kotiin! No - asioihin on tietenkin hyvä kökulmaa eri puolilta. Toimittaja oli varmasti ihan tosissaan kokeensa kanssa ja monelle köyhyys on juuri tuollaista, mielikuvissa. Harvalle tulee mieleen, että köyhällä on koko ajan raha mielessä – koska mitään ei oikeastaan voi ilman sitä tehdä. Pieniä asioita kuten se, että pääsee ilmaiseksi kirjaston vessaan jossa saa pyyhkiä peppunsaihan ilmaiseen vessapaperiin tai ilmainen kahvikuppi ja pullasiivu kunnallisvaaliehdokkaalta; ne tuovat pientä iloa päivään. Mutta ei sitä voi kellekään sanoa!

Suomen Kuvalehdessä oli oikean työttömän tarina tilanteestaan: Miltä tuntuu olla köyhä? Nimimerkki A. Toivola oli kirjoittanut jutun joka tuntui todelliselta. Itseeni se sattui ja kolahti – tunnistin siitä omat ajatukseni monesta paikasta. Kirjoittaja on mies jolla on perhe – siis vaimo ja lapsia joten pidän häntä kuitenkin aika lailla ”hyväosaisena käyhänä”. Jos saa elää yhdessä läheisten aknssa, jos on parisuhde ja rakkautta, on elämässä jo paljon. Jos on yksin tai yksinhuoltaja jolla ei ole tuttavia tai ystäviä, ei minkäänlaista ”sosiaalista verkostoa” on elämä aika rankkaa... Jos osaa olla ajattelematta sitä, päivät kuluvat helpommin.

Kumpikaan näistä köyhyysjutuista ei ole luettavissa netin kautta. Ehkä ne tulevat sinne kunhan seuraava lehti ilmestyy – että  jutut verkossa eivät söisi lehden myyntiä. Asia on tärkeä keskustella – vaikka itsekään en tiedä miten siitä pois pääsisi, miten sitä voisi auttaa. Työtön köyhä joka ei millään pääse pois loukustaan, jota kukaan ei palkkaa työhön ja jolla saattaa olla lapsia tai muuta perhettä elätettävänä – sellainen ihmiinen ei näy oikein missään eikä poliitikkojenkaan kannata heihin paukkuja uhrata, edes näin vaalien alla. Harmaa ja työsä ihmisjoukko; who cares?

Näin työttömänä ja koko ajan köyhtyvänä asiaa miettii paljon. Itsensä lopettaminen ei ole hyvä vaihtoehto silloin kun on lapsia huollettavana. Muutoin se vaihtoehto on tietenkin ihan käypä – jollei ulospääsyä ole.

Muutto ulkomaille, työhaku jostain, jossa voisi olla vielä hyödyksi, saada palkkaa – se alkaa olla itselleni vaihtoehto johon tarraan kiinni – kunhan tämä kouluvuosi saataisiin ensin putkeen. Saisimme tämän kouluvuoden ensin hoidettua..

Kiitos Suomen Kuvalehdelle hyvästä ja koskettavasta jutusta. Jutun kuvitus an kuvin oli myös erinomaisen onnistunut valinta.

Hyvä lehti on Suomen Kuvalehti. Ei sitä numeroa jonka väliin jätän, ei aikaisemmin eikä vielä nytkään!
---
Viisikymmpinenkin saa töitä, kertoi toinen lehtijuttu. Tämä pitää lukea ja testava jos vaikka jotakin on jäänyt huomaaamatta! Jospa tämäkin lyyti saisi töitä. Neli- tai viisikymppinen; ei enää nuori ja hehkeä - mutta kokenut ja motivoitunut työntekoon! Ottakaa minut töihin, hei! Olen hyvä - varmasti olen. Ja luotettava, ahkera - ja ihan kivakin.

1 kommentti:

  1. Minullakin nykyisin ainoa syy (työvoimakoulutuksen loputtua) nousta aamulla ylös (06:30), on herättää lapset kouluun. Sen jälkeen ei olekaan mitään järjellistä tekemistä, muuta kuin iänikuisia kotihommia sekä liikuntaa ja lukemista. Niitä kaikkia tekisin myös työn ohessa, jos minulla työpaikka olisi.

    Pidän elämänmakuisesta blogistasi!

    VastaaPoista