Elämä kantaa, vieläkin!

Runebergejä menee vaikka kuinka paljon!
Lapset koristelevat ne mieluusti reippaalla ja humoristisella otteella!

Hernekeittoa ja laskiaispullia, silavapannukakkua ja runebergergin torttuja. Siinä viikonloput ruuat, neljälle syöjälle kun keskimmäinen lapsi kumppaninsa kanssa viettivät viikonlopun kotona. Itse puuhailin kotiasioissa ja neuloin ”tilaustyötä”, rannekkeita tai oikeastaan sormenpäät vapaaksi jättäviä lapasia - ne ovat kuulemma sikasiistit ulkona iPhonea näppällessä: ei tarvitse ottaa koko ajan hanskoja tai lapasia kainaloon tai suuhun kun tekstaa!

 

Niin se viikonloppu kului, puuhaillessa. Nopeasti ja helposti. Pyykin pesua ja pientä ulkona kävelyä siinä ohessa, jokunen telkkariohjelma – ja hups, viikonloppu on tosiaan kohta ohi!

Tilaustyö valmiina. Ihana luksus-lanka
cashmere-alpakka-silkki-sekoitteesta ei kutita yhtään.

Olympialaisia en itse jaksa oikein seurata – toki näin Enni Rukajärven suorituksen mutta vasta kun sitä näytettiin seitsemännen ja viidennentoista kerran uusintana. Ja tietysti näin haastattelun ja hopeamitallin joka kuulemma on painava kantaa, tulee niska kipeäksi!

Hieno saavutus, tosiaan. Kiva kun nuori likka onnistui! Onnea, onnea Enni, hienon hieno suoritus!

Tulevina päivinä seurailen Olympialaisia sen kun huvittaa – kun ei ole äijää kotisohvalla makoilemassa niin ei ole pakko seurata kisoja jollei huvita! Sekin vapaus täytyy ottaa nautinnon kannalta, vähän niinkuin kaikki muutkin ilon aiheet. Itse olen löytänyt päivä päivältä enemmän pikkuriikkisia asioita joista oikeasti iloitsee; se on ollut huisin upeaa huomata – ei ole teeskentelyä nauttia kahvikupposen juomisesta keittiön pöydän äärellä ja katsoa lintuja ikkunan toisella puolella. Laittaa kynttilää palamaan ja ottaa neule esiin, istahtaa risti-istuntaan lattialle ja kuunnella hyvää musiikkia radiosta. Tuntuu hyvältä, nautin siitä tunteesta! Yritän pitkittää tunnetta, huonon omatunnon hiipivä tunkkaisuus tulee kuitenkin jossain vaiheessa, teki mitä teki! Työnhaku ei useinkaan tuo nautinnollisia fiboja, mutta ei sekään aina kurjaa ole, kaukana siitä!

Kirjaston korkean pöydän ääressä lehteä lukiessa voin saada hyvän olon siitä, että olen siinä, on lämmin ja minulla on lehti jota lukea, saan olla tässä ja nyt, terveenä elämässä! Olen ollut kuin tunkiolle heitetty, loppuun käytetty työrukkanen jolla ei mitään enää tee. Kun silti vielä voin olla ja elää, ihan olla vain kuulematta yhtään moitteen sanaa; se tuntuu hyvältä. Pois viskattukin tuntee ja saa hengittää, olla ihan kuin olisi tavallinen ihminen! 

Ihanaiseni! Kaunokaiseni! Kiitos kun kukit taas tänä talvena.

Kaksi vanhoista orkideoistani on taas kukassa; ihanaa, kun tämäkin jaksaa kukkia vuosi toisensa jälkeen! Kaktukset ja orkideat saan talvisin kukkimaan, kesäisin nautin sitten ulkokukista ja pelargooneista!

Kirjastosta lainattu filmi ja kaupasta ostettu suklaalevy:
hyvä yhdistelmä!

Iltapäivällä katsottiin lapsen kanssa pitkään Wienissä kidnapatun ja vankina eläneen Natascha Kampuschsin elämästä kertova elokuva: 3096 päivää. Aika ahdistava, paikka paikoin. Tarina toki on tuttu ja lopputulema tiedossa – silti oli välillä pakko käydä keittiössä kävelemässä kun ahdisti.

Ilta-yhdeksältä oli vuorossa viimeinen osa suomalaista 12-osaista TV-sarjaa jota olen seurannut alusta saakka: Kansan mies. Poliittista draamaa, ihan kivasti näyteltynä. Tykkäsin näyttelijöistä, kokonaisuus oli muutenkin kiva. Varsinkin suomalaiseksi elokuvaksi se on hyvä! En ole suomalaisten näytelmien tai TV-sarjojen suuri fani mutta tätä on ollut kiva katsoa! Ja nyt se sitten loppui, harmi.

Nautin musiikista radiosta ja lapsen soitannasta – ihanaa istua sohvalle, tuolille tai lattialle, laittaa silmät kiinni, ottaa kissa syliin  ja antaa musiikin viedä minne se ikinä viekin.

Eihän minulla ole mihinkään kiire, voin antaa musiikin viedä ja elämän kantaa! Se kantaa loppuun saakka, elämä. Loppu voi  tulla milloin vain; mikäs siinä.

Kaikki on hyvin ja aina ilmaantuu jostain polku mitä tallata, uskon. Toivon. Tietenkin toivon, että oma elämäni kantaisi lapsien avuksi vielä, eivät he ihan valmiita vielä ole. Mutta kuka on, ikinä???