sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Rauhallinen joulu - seesteinen mieli

Vanhat koristeet kuusen oksilla, kuin kymmeninä menneinä jouluina
 
Onpa ollut mukavan rento joulu! Joulupäivät ovat menneet leppoisan oleilun, syömisen ja ulkoulun merkeissä - yhdessä perheen ja suvun kanssa. Tosi mukavaa! Kinkkua, sillejä, rosollia ja laatikoita on popsittu, suklaata, taatelikakkua ja nekkuja herkuteltu. Joulurauha julistettiin ja rauhaisaa on onneksi ollut, vaikka meitä oli isohko porukka koolla ja joukossa vaikeaa murrosikää elävä teini!

Ulkona on ollut pakkasta ja lumi on valaissut maailmaa - järvikin on jo jäässä vaikka ei sinne vielä uskalla kävelemään mennä. Joku on kyllä jo hiihtänyt jäällä mutta en tiedä, selvisikö ladun tekjä takaisin kotiin saakka! Latu kulki ensin rantaviivaa mutta lähti sitten kohti järven selkää - tai no, avojäätä. Pelottavan ohut on vielä kuitenkin jää, varsinkiun kun ensimmäisen ohuen jääkerroksen päälle satoi lumikerros ennen kunnon pakkasia.
Kissat ovat, tietenkin, syöneet kuusen kimaltavia koristeita ja oksennelleet niitä matoille. Mieluiten öisin mutta päivälläkin on saatu katti kiinni itse teosta kakomassa hopeista tai kultaiasta koristelankaa kurkustaan.... Perheen traditio tämäkin!


Tunnnelmalline musiikkihetki
On nautinnollista, kun osaa ottaa päivät rauhaisasti vaikka ennen joulua ahdisti hiutusen - itselläni ahdistus liittyi lahjoihin: niitä kun ei ole ollut varaa ostella joten tein itse sukulaisille ja perheelle paketin sisuksia: leivoin kakkuja, pipareita ompelin kauppakasseja ja pussukoita gobleliinista ja tyynyliinoja puuvillasta sekä neuloin villasukkia. Lapsille ostin kullekin lisäksi jotain mitä he toivoivat, pientä sekin.  Lahjat olivat vaatimattomia, mutta näin tänä vuonna. Hienosti meni silti - ja jouluhan jatkuu vielä loppiaiseen.
Itse sain ihanasti toiveitteni lahjoja: mattopiiskan ja auton sisä-ja ulkopesun! Suloista, ihanaa! Pesu tapahtuu, kun sää sallii ja pakkanen hiukan hellittää! Mattopiiskaa käytän heti ensi viikolla kun hutkin mattoja pakkaslumessa pihalla.

Tapanin kahvikattaus muotoutumassa.
Pelattiin korttipeliä pitkälle aamuyöhön, juteltiin ja kuunneltiin musiikkia.

Olemme kotona jälleen, vieläkin on hyvä olo. Kotona olenkin nyt vielä päiviä; ajattelin tehdä pitkiä kävelyitä koiran kanssa, siivota huushollia ja viedä kierrätykseen ylimääräsitä tavaraa tulevien päivien aikana. Tänään haen vielä yhtä avointa työpaikkaa jotka entinen työkaveri suositteli; paikkailmoituksessa ei ollut viimeistä hakupäivää joten kannattanee hakea paikkaa ennen huomista, ettei ilmoitus poistu sivulta ennenkuin ehdin reagoimaan!

Yritän pitää yllä positiivissta fiilistä ja iloita kaikesta olemassaolevasta. Paljonhan on hyvin elämässä! Olen kuitenkin  terve ja ruokaa on ollut pöydässä ihan tarpeeksi, vaatteita ja kodin läpöä on myös. On kynttilöitäkin poltetttavaksi ja sitä myötä tunnelmaa, josta voi nauttia.


Joulukoira ei ehtinyt parturiin!
Uskon, että elämä taas kantaa tulevankin vuoden! Tämä pian loppuva vuosi on ollut aika myrskyisä - niin maailmalla kuin omassa elämässäkin. Paljon on tapahtunut ja itkua ja naurua on ollut paljon. Koira on tullut elämään - mies on mäiskinyt tunteita oman järjen ymmärryksen yli: miten voi noin tehdä, olen kysynyt itseltäni niin sata ja tuhat kertaa. Nyt toivon hänen jääneen menneisyyteen ihan kokonaan; vieköön menneisyyteen jäävä 2014 hänet mennessään, kokonaan, omasta elämästäni. Tulkoon työpaikka, sen myötä rahaa velkoihin ja elämiseen sekä tulkoon hyvä ja onnekkaampi elämä elettäväksi!





3 kommenttia:

  1. Iloitaan siitä, mitä meillä on ja toivotaan, että työpaikankin vielä saisimme!

    VastaaPoista
  2. Näin juuri! Sain juuri yhden hakemuksen tehtyä. Nyt ulos ja lenkille!

    VastaaPoista
  3. Oi kuinka ihana tuo teidän joulukoira on :) joten onnea uuden karvaisen perheenjäsenen johdosta :) minäkin olen kovassa "koirakuumeessa"! Mahtava talvinen ulkoilupäivä oli tänään ja nautin pakkasesta. Vaan pianhan luvattiin taas nollakelejä...

    VastaaPoista