Vanha marsu on hyvin heikko.

Vanha marsu uusilla pahnoilla

Marsu-poikamme on jo vanha äijä. Jos se saa vielä elää jonkin kuukauden, täyttää se kunnioitettavat 7 vuotta. Se on korkea ikä marsulle. Marsumme aistit ovat heikentyneet, mutta hyvä ruokahalu sillä on yhä. Ääni ei ole enää yhtä kimakka kuin ennen; nyt sen aamuinen tervehdys muistuttaa enemmänkin laivan sumusireeniä: käheä ja jotenkin vaikea.

Porukan ainut karvainen naaras

Olen yrittänyt hoitaa marsun - kuten muutkin eläimet joita meillä on asukkeina aina - mahdollisimman hyvin. Marsulle tarjoitelen nyt aamuin illoin ihan kuonon eteen näkkileipää ja omenoita, kurkkua ja porkkanaa - sellaista, mistä se tykkää. Se ei tunu oikein näkevän eikä se enää hypeksi häkissään kuin ennen. Annan sen ottaa ruuat kädestä; se nuuhkii ja näykkäisee sormia; pikkuinen rassu.

Annetaan sen elää niin kauan kuin se jaksaa. Veli kuoli pois jo yli kaksi vuotta sitten; veli oli pomo ja luulen, että se stressasi aika lailla kun piti jatkuvati olla määräämässä ja pomottamassa. Se pomotti veljeään kaikessa - nyt veli elelee yksin häkissään. Se on aina ollut veljeä arempi ja pelokkaampi - toinen oli utelias ja sosiaalinen, tämä arastelee kaikkea - mutta ulkona se piristyy ja valpastuu kesäisin silmin nähden!

Nyt toivon, että marsu jaksaisi vielä kevääseen saakka. Saisi vielä tuoretta heinää ja mintun oksia: sen suurta herkkua. Voisi se hetken olla pihanurmellakin, jos kunto antaa periksi. Nyt kyllä näyttää heikolta.

Päivä kerrallaan mennään, niin marsu kuten me muutkin!




Pihan yksi siipiveikoista syömässä pienemmille tarkoitettuja ruokia.