Herbalife ja sienimetsä: lisää poweria kehiin!



Matkalla valtatiellä

Olen viidettä päivää Herbalifen pirtelökoukussa - tavoitteena on saada painoa alas ja elämänvirtaa paremmaksi - oloa pirteämmäksi, yksinkertaisesti!

Horsman syksy.

Eroa entiseen vointiin ja olemukseen en huomaa vielä yhtään mistään. No - pari viikkoa täytyy varmasti kulua ennenkuin mitään huomaakaan - siis muuta kuin nälän! Toisin kuin olisi naivisti voinut kuvitella kun kävi kuuntelemassa Herbalife "herätysliikkeen" jäseniä jotka tulivat todistamaan seurakunnan eteen kuin uskonnollisessa herätyskokouksessa ikään muutosta entiseen surkeaan elämään: "Ennen olin lihava, huonoihoinen ja aina väsynyt sohvaperuna, söin huonosti mutta paljon, kävin vessassa vain kerran viikossa ja oloni oli surkea. Nyt kun olen alkanut käyttää Herbalifea. olen laihtunut 13 kiloa, iho on kirkas ja vointi kuin nuorella varsalla. Vessassa käyn nyt päivittäin ja koko elämä on muuttunut aivan toiseksi! Koko perheeni käyttää nyt pirtelöitä ja vitamiineja ja niin astmat kuin atooppiset ihottumat ovat jääneet taakse. Tosin ne palaavat heti kun ruokavalio muuttuu - joten meillä ei syödä juuri muuta kuin Herbalifeä! Juhlissakin tarjoilen meidän ihanaa tomaattikeittoa ja kaikki tykkäävät." 

Menee hiukan uskottavuus tuollaista ihmettä kuunnellessa! Tuntuu jotenkin falskilta... Mutta - who knows - ehkä minusta tulee samanlainen! Ehkä tuotteet ovat noin valtavan ihmeellisiä! Kuulin mukana olevista kymmenistä lääketieteen ja muiden alojen tohtoreista ja Nobel-palkinnon saajista jotka ovat sitoutuneet Herbalifeen ja tekevät siellä tutkimusta joten kai siinä taustalla on paljon tietoa ja faktaa oihin nojata.

Voihan olla, että en laihdu enkä piristy ollenkaan - sepä olisi kurjaa! Jos jäänkin läskimahaksi loppuiäkseni! Katsotaan, katsotaan!


Sininen järvi, tuttu saari. Pari purjevenettä. Kaunista...

Minut on Herbalifen toimistolla nyt punnittu ja analysoitu ja ylipainoiseksi todettu. Tavoitteena on nyt liikkua jollain lailla vähintäin joka toinen päivä ja syödä terveellisemmin eli nauttia HerbaLifen soija-pirtelö yhden tai kaksi kertaa päivässä. Pirtelöillä korvataan yksi ateria/pirtelö. Tästä seuraa parempi olo ja laihtuminen.

Tuotteet ovat suhteellisen kalliita - vaikka toisin siellä väitettiin. Myyjien mielestä yksi annos on hinnaltan vain yhden pullakahvin hintainen mutta paljon terveellisempi. "Kuusi-seitsemän euroa ei ole mitään, kuinka helposti me maksamme kuusi euroa sinne ja tänne edes huomaamatta. nyt tällä rahalla saa terveyttä ja hyvinvointia!" 6-7 euroa on siis eli tämä on pirtelön ja kuitu- ja vitamiinitabletin hinta. Kaksi niitä päivässä vie 12-14 euroa joka yksnhuoltajalle on tosi paljon rahaa - vain omaan syömiseen! Äiti ajattelee tietenkin lasten ruokailun kautta - ja syö samaa ruokaa kuin he. Kallista se minulle on, oli miten oli!

Itse en juuri koskaan käy tuollaisilla pullakahveilla joten vertaus on siltäkin osin täysin keinotekoinen.

Punakaneleita puun alla

No - nyt olen kuitenkin sitoutunut tähän ohjelmaan ja toive on saada painosta pois 10 kg vuoden aikana eli noin kilo kuukaudessa. Vaatekoossa haluan saavuttaa uudelleen entisen vaaatekoon 36 kun nyt mahdun nihkeästi kokoon 40. Samalla yritän saada lihaksia läskin sijaan käsivarsiin ja jalkoihin. Mahan haluan ylipäätään pienemmäksi. Onhan tuossa tavoitetta kerrakseen! Ensi syyskuussa olisin timmissä kunnossa siis...

Peltojen ohi, halki syysmaisemien
vei tie.

Viikonloppuna kävin maalla. Lauantaina tien päälle ja dekkari äänikirjana auton CD-soittimeen; mukavasti meni! Minulla on nyt kuunneltavana kirjastosta löydetty uudehko levy ruotsinkielisenä: P. D. James, Patienten. Tämä on jo 14. kirja Adam Dalgliesh -nimisestä Lontoon poliisista mutta minulle uusi tuttavuus. Kirja alkoi niin rauhaisasti ja tuntui että se ei pääse asiaan ollenkaan - meinasin jättää sen kesken. Onneksi en jättänyt; nyt kun olen jo viimeisessä kolmanneksessa sen kanssa, tuntuu mukavalta sitä kuunnella. Hienosti kehitelty juoni, paljon ihmis- ja ympäristökuvausta; välillä tuntuu, että on katsomassa brittiläistä TV-sarjaa kun kuvaukset ovat niin tarkkoja.

Hämmästyttävintä on, että kirjailija on jo pitkälti yli 90-vuotias - syntynyt 3.9.1920! Tämä kirja on ilmestynyt englanniksi vuonna 2008. Wow! Ei toivottavasti jää viimeiseksi tuttavuudeksi tältä rautaiselta rouvalta joka julkaisi ensimmäisen kirjan 40-vuotiaana

Aurinko paistaa
alkusyksyn krasseihin

Viikonloppu meni leppoisan mukavasti. Haikeus kotona käymisestä ei vähene, päinvastoin. Elämä tuntuu koko ajan hauraammalta asialta... Ymmärtää, nähdä.  Samalla kun näkee elämän olevan vahvaa ja sykkivää joka puolella ympärillä, näkee myös kuinka haurasta ja katoavaista se on. Vahva ja sitkeä voi hiipua ja kuolla pois hetkessä, yllättäen. Äiti miettii poismenoaan paljon, melkein kaikessa tekemisessään. Jättää jäähyväisiä, miettii miten asia järjestyy hänen lähdettyään, kuinka me lapset saamme asiat hoidettua, mitä teemme sille ja tälle asialle, mihin viemme kaikki tavarat jne. Miettii, että on jättänyt asioita mahdollsimman hyvään kuntoon - talon katto on laitettu, kaivon vesipumppu toimii, navettarakemmuksen sähköt on korjattu... "Kaikki jää hyvään kuntoon. Teette sitä mitä teettekin".

Yritän olla asiaa ajattelematta. Elämä menee kuin on mennäkseen. Haikeus on vaikeaa, jatkuvaa jäähyväistä...Ajatuksia ja tunnelmia jotka syntyvät ja pulpahtelevat pintaan.

Aika - mitä se on? Elämä - miksi se on sellaista kuin on...?

Maalla oltiin, nautittiin kauniista päivästä. Muutama hepokatti ja heinäsirkka vielä siritteli. Kävin etsimässä sieniä; paljoa ei löytynyt. Tatit ovat lopussa; suuria lehmän tatteja oli paljon, muutenkin tatit olivat valtaisia ja toukkien valtaamia. Punikkitatteja oli joitain, herkkutatteja vain pari ehjää. Kanttarelleja ja kääpiä muutamia.

Lankaa - pehmeää ja kaunista! Hauskoja tiploja siinä...

Näin suuren mustan kyyn metsässä! Tosin vain peräpään kun se vilkkaasti luikahti metsäpolulta pensaaseen. Kulin sen kohistelevan pensaassa jo kun kuljin polkua ensimmäisellä kerralla metsään päin - luulin silloin, että pensaassa on joku jyrsijä tai keskikokounen lintu. Kun tulin takaisin, kyy lähti lämpimältä auringonpaisteiselta polun kohdalta pensaan suojaan piiloon. Vähän säpsähdin kun näin otuksen paksun häntäpään ja taisin lausua hämmästyksen ääneen metsässä. Musta käärme on aika harvinainen, olen ymmärtänyt! En ole sellaista itse koskaan aiemmin nähnyt.

Söin metsässä viimeisä makeita mustikoita, muutaman kourallisen vadelmia ja jonkin verran puolukoita. Aikaa ei ollut paljoa; reilssa tunnissa ei suuren suuria saaliita kerätä. Pitäisi lähteä yksin vaeltamaan ja etsimään ajan kanssa - sitten voisi löytyä paremmin satoa! Tai jos olisi kaveri jonka kanssa vaeltaa metsässä, syödä välillä vaikka eväitä; olisipa hauskaa!

Leivoin äidille pullaa pakastimeen. Teen sen muutaman kerran vuodessa ja hän pakastaa pullat pieniin pusseihin joita syö itse kahvin kanssa ja tarjoilee muille. Pullasta tuli hyvää - maistoin puolikkaan! Äiti teki ruuat - sipulipihvit lauantaiksi ja kinkkukastiketta ja pastaa sunnuntaiksi. Tein rahkaherkkua sunnuntain jälkiruuaksi.


Aloitin uuden neuleen - villatakin kirjavasta, nypyläisestä uudesta Silmu-langasta. Ostin langat matkalla - Novitan lankamallisto oli vain saatavilla ja sieltä löytyi mustaa resorilankaa ja nypyläistä lankaa villatakin muihin osiin. Kiva neuloa taas, tosi ihanaa!

Aika meni nopeasti ja nyt ollaankin jo tiistai-illassa jälleen! Tänään siivoan torvisieniä ja suunnittelen keittoa tai jotain muuta hyvää niistä!

Mustia herkkuja. Keitoksi tai soseeksi. Piirakkaan tai risottoon.

YT:t tulivat uutisiin. Potkuja tulossa

Syksyn värejä elokuussa

Tällä viikolla on ilmoitettu kaksista isoista irtisanomisista - Nordean ja UPM:n irtisanomisissa saa kenkää yli 1000 suomalaista. Pienempiä on meneillään monen monissa yrityksistä; uutisointi ei niihin tartu kun on isompaa riistaa uutisoitavana. Lama on ovella - hallitus puhuu Kreikka-paketista.

Meillä on nyt omituinen hallitus Suomessa että sen takia tulevaisuus pelottaa eniten. Urpilainen varsinkin tuntuu todella heikolta lenkiltä vaikka hänelle on varmasti laitettu asioita joitamaan parhaat mahdoliset taustajoukot.

Kuin satumetsässä

Politiikka on muutenkin jotenkin omituinen osa-alue yhteiskunnassa. Sinne menevät ihmiset päättämään todella isoista asioista jotka koskettavat isoa osaa Suomen kansasta - mahdollisimman pienellä asiatietämyksellä. Kulttuuriministeri joka ei välitä Musiikkitalon avajaisista - ja jota ei tunnu kulttuuri kiinnostavan ylipäätään, taloudesta vastaava ministeri joka haluaa jakaa rahaa sinne ja tänne silloin kun sitä ei ole jaettavaksi, julkkisministeri joka haluaa vesittää edeltäjänsä työn ja ottaa siitä kunnian - viis asiasisällötä.... Liikenneministeri on maassa aina ollut jotenkin outo höppänä joka ei tunnu saavan asioihin mitään järjestystä... Mutta onhan siellä tietenkin paljon hyviäkin ollut, tietenkin. Asiansa osaavia ja niistä selvää ottavia. Viime hallituksen maatalousministeri teki töitä olan takaa - kuraa lensi niskaan silti paljon.

Nyt saamme katsella Keskustan Kiviniemen kiusallisen katkeraa tappion tietä kun hän putosi todellakin korkealta alas matalimpaan pusikkoon - ei ihme kun tilannetta seurasi sen vuoden kun hän pääministerinä huseerasi ja itsetunto kasvoi yli äyräiden ja ylimielisyys ja valta asettuivat taloksi. Joillekin valta ei sovi edes pieninä annoksina! Keskusta on ihan tuuliajolla nyt ja tätä menoa häviää todellakin kartalta kokonaan. Haittaako se? Väyrynen presidenttiehdokkaana - mutta kun ehdokkaita on jo pienen kylällisen verran tämänkokoisessa maassa ja lisää vielä tulee, saa ihmetellä saadaanko tässä maassa mitään aikaiseksi vaalilupausten antamisen lisäksi.

Kuka hoitaa maan asioita? Kuka välittää mitä maassa tapahtuu tällä hetkellä? Miksi esim. luonnon ja ympäristön tilanne ei enää tunnu huolestuttavan ketään? Kreikan tuesta tuntuvat nyt poliitikot lähinnä puhuvan jos jostain...
--------
Siirrytään yleisestä omaan yksityiseen maailmaan! Politiikan maailma haisee!

Meillä töissä kuoli työkaveri tupakkapaikan viereen pääovelle vähän aikaa sitten. Surullista. Irtisanomiisia on tulossa kun myynti ei kehity, tulos on heikko. Töitä on paljon - mutta kun hintoja ei voi nostaa alalla jossa on kova kilpailu, on pakko vähentää palkkakuluja ja tehostaa toimintaa teettämällä työt harvemmalla ja siirtämällä kaikki mahdollinen tekeminen halpamaihin.

Ryteikköä juoksureitillä

Raskasta, raskasta.

Yritän itse parantaa fyysistä kuntoani samalla kun itsekin kannan huolta tulevaisuuden näkymistä. Omista, lapsien... Kuinka kauan saa itse olla töissä ja nauttia kuukausipalkkaa - se mietityttää ja joka palkka tuntuu jo melkein lahjalta! Mitä, jos sitä ei kohta enää saa?

Toivon, että saisin lapset aikuisiksi ja että he saisivat opiskelut tehtyä, työtä. Sitä toivoo jokainen vanhempi, tietenkin. Oma vanhin lapseni ei päässyt opiskelemaan keväisten yo-kirjoitusten jälkeen mutta hän on kokopäivätyössä ja asuu jo kolmatta kuukautta omassa vuokra-asunnossa. Hän sai palkankorotuksen tällä viikolla kun on tehnyt työt niin hyvin. Se on tosi kiva asia, kannustaa yrittämään lisää! Työtehtävätkin ovat jo hänellä muuttuneet; hän on saanut kehuja nopeudestaan ja hyvästä työn teosta. Kyyläävä vanhempi työntekijä joka juoruaa koko ajan pomolle ärsyttää häntä pahasti. Samaten ensimmäinen pomo jolla tuntui olevan mielipide joka asiasta - ja vessakäyntejä ei saanut olla liikaa!

Viikko sitten maalla nähty sisilisko - häntä poikkinaisena

Toinen keväällä kirjoittaneista lapsista on päässyt opiskelemaan ja syksy on alkanut mukavasti. Kurssi- ym maksut vain pelottavat - lapsen isä ei maksa ja opintotukea ei ole ainakaan vielä näköpiirissä... Olen saanut maksettua kainken mitä tähän mennessä on tarvittu, katsotaan miten syksy etenee! Kyseessä on ammattiin johtava tutkinto joten itse kyllä tuen häntä opiskeluissa täysillä, vaikka hän tähän kouluun menikin vähän välivuosi-asenteella. Hänellä on Ärrällä töitä niin paljon kuin jaksaa tehdä - on jo kiertänyt ties kuinka monessa kioskissa töissä ympäri seutukuntaa! Hienoa! Saa kokemusta, palkkaa ja oppii vastun kantamista.

Vähän ankea liikuntamaasto...

Eilen tein yli 6 kilometrin kävelyn metsätiellä. Kamera oli mukana joten en edes yrittänyt juosta. Noin muuten yritän nyt ainakin liikkua ja syödä vähemmän ja terveellisemmin. Tavoite on saada 10 kiloa pois painosta vuodessa.  Noin kilo kuukaudessa siis, pyöreästi.

Vaatekokoa pitää saada pienemmäksi, läskimaha supistettua! Nämä kilot ovat tulleet hiipien noin 10 vuoden aikana joten eivät ne ihan helposti pois lähde. Olen todistetusti ylipaioinen ja olen itsekin hyväksymässä asian - kaikessa karmeudessaan. Olen saanut siitä jo paperin, mittauksen jälkeen. Läskiä on liikaa ja kunto on huono. Joka päivä pitäisi liikkua 10 000 askelta - minulla on mittari asian selvittämiseksi. Nyt vielä saan nuo 10 000 askelta tallusteltua ehkä kerran viikossa. Miten ihmeessä voi ehtiä moiseen joka päivä??? En ymmärrä.

Lenkkipolun varrelta

Olen yrittänyt käydä säännöllisillä lenkillä - mutta voi että minulla on surkea knto! En ikinä jaksaisi juosta Cooperin testiä - yritn toissapäivänä juosta 12 minuuttia mutta ehei,  ei mitään mahdollisuuksia! Juoksin pätkän, kävelin toisen....

Tähän kuntoprojektiin menee aikaa! Riittääköhän vuosi?

Mietteitä taloudellisen ankeuden keskellä



Helsinkiläisiä otuksia, taiteiden yön hauskuttelua

 Taivas tumman harmaa, vettä satelee. Olen ollut töissä koko viikonlopun ja pitkät päivät viime viikolla. Tänään jo 9 tuntia enkä ruokatauollekaan ehtinyt. Aamulla söin aamupalaa sen jälkeen pari kuppia mustaa kahvia ja lasi vett. Nyt on maha kipeä ja nälkä. Ikkunan takana sataa vettä kohisemalla.

Jätskiä, sitä hyvää
jota lapset aina haluavat. Ja äiti.

Kotona ei ole nettiyhteyttä - ADSL-purkki meni rikki perjantaina - joten töissä on vaan istuttava että saa hommat tehtyä. Pidän tähän väliin pienen valitustauon - jatkan sitten taas työntekoa. Haen taas lasin vettä ja mukillisen teetä, eiköhän se sitten taas luista. Olisipa täällä kioski tai kauppa lähellä niin voisi hakea viilin tai hedelmän. No, eipä ole!

Nordea on ilmoittanut tänään tosi isoista irtisanomisista. 2000 ihmistä joutuu jättämään työpaikan Pohjoismaissa. Huh huh. Ei ole helppoa muillakaan. Oma työpaikka on samaten vähentämässä porukkaa. Kustannuksia pitää säästää... Katsotaan taas miten meikäläisen käy; minun ei pitäisi olla riskiryhmässä. Uutta työtä alan joka tapauksessa hakea pian. Yhden olen jo nähnyt mitä voisi hakea.

Kaveri, ystävä.

YT-neuvotteluiden keskellä on ankea elää. Olen sen kokenut jo monta kertaa, kerran saanut irtisanomistiedon. Se tapahtuma ja sen aiheuttama tunnevyöry on yhä, vaikka siitä jo muutama vuosi onkin jo vierähtänyt - yksi elämän kamalimpia kokemuksia. Nöyryytys on siitä jäänyt päällimmäisin tunne mieleen. Se, että ei kelpaa siihen mihin on halunnut kaikkensa antaa. Niin se meni avioiliitossakin; hiukan toisella tasolla vain. Avioero on asia josta itse en koskaan yli pääse.

Olin irtisanomiseni aikaan kolmen nuoren lapsen yksinhuoltaja; yksi tarhassa ja kaksi alakoulussa, eikä mitään tukea mistään muualta. Ei rahallista eikä "inhimillistä". Se oli aivan kamalaa aikaa. En kertonut kellekään että minut oli irtisanottu ja hain aivan hulluna uusia töitä - luulin, että pimahdan! Pelkäsin, että saan aivovernvuodon tai vastaavaa - ja kuolen! Kuvitelin, että lapset otetaan minulta pois ja joudun aivan hunnigolle. Ihan hirveä stressi.
Sain, onnekseni - parin, kolmen kuukauden kauhuajan jälkeen uuden työn.

Tuksuvia liljoja, ihania

Itse irtisanomistilanne oli niin kamala, että en sitä vieläkään tahdo ajatella. Nolo, täysin oman kontrollin ulkopuolella oleva ja nöyryyttävän alantava hetki; kuin olisi ollut tuomittujen penkillä ja kysytään, mitkä ovat viimeiset sanasi... Nuori pomo harjoitteli ensimmäisessä esimiestehtävässään ja toisit sanoja joita oli opetettu esimies-koulutuksessa. Häntä harmitti kun minulta meni kontrolli, sitten meni häneltäkin; homma ei mennyt kuin oppikirjassa opetetaan...Purskahdin itkun (nöyryyttävää sekin, en voinut sitä estää - menetin kontrollin täysin) ja kysyin pomolta, miten yksinhuoltaja sanotaan irti vaikka juuri olin saanut kuulla, että olen erinomainen työntekijä ja olin juuri saanut kiitoskirjeen talon korkeimmalta pomolta. Firma myös lupasi YT-neuvottelujen aikana, että vaikeassa taloudellisessa ja sosiaalisessa tilanteessa olevien tilanne katsotaan erikseen, niin, että kukaan ei joudu kärsimään kohtuuttomasti.

Sanoja, sanoja! Oma pomo vastasi kysymyksiini, että "firma ei ole mikään sosiaalitoimisto". No - eihän pörssiyhtiö sitä tietenkän ole. Koin samantien itseni täydelliseksi sosiaalipummiksi...

Nöyryyttävä päivä kaiken kaikkiaan - en tiennyt minne mennä piiloon, itketti ja hävetti niin. Hävisin sitten omia aikojani vessasta kun kaikki olivat menneet kotiin, putsasin pöydän enkä tullut takaisin osastolle koskaan. Kukaan työkavereista ei koskaan  perään kysellyt, kukaan ei soittanut. Olivat tietenkin tyytyväisiä kun säästyivät; tavoitteena oli silloin, että joka 5:s joutuu lähtemään, ikäänkuin "tasapuolisesti". Muut saivat jäädä.

Tuleekohan moista vielä eteen? En varmaan enää kestäisi, en jaksaisi sitä mieletöntä prässiä varmasti enää kestää. Mutta kun on lapsia eikä toista huoltajaa, ei olkapäätä johon nojata, ei vaihtoehtoja ole. Ei olisi nytkään! On vain löydettävä kaikki voima ja pusku itsestä.
Uhhhh...

Masentua ei auta. Siihen ei vain ole varaa! Pitää yrittää mennä tämäkin vaikeampi taloustilanne läpi. Itseäni ei haittaisi ollenkaan jos taloudellinen kasvu ja rahan valta voisi hiukan väistyä ihmisten elämästä - mutta sen aika ei varmasti vielä ole tullut, ei pitkään aikaan. Kyllä sekin joskus tulee. Raha ja taloudellinen kasvu ovat Jumalan asemassa, todellinen palvonna kohde ja vastaus ihmisen kaikkiin murheisiin: taloudellinen hyvinvointi ja kasvu - vastaus kaikkiin maailman ongelmiin!

Eihän se niin oikeasti ole. Mutta silti on - siinä maailmassa jossa nyt elämme ja jossa on pärjättävä.

Matot ulos ja imuroimaan, luuttuamaan!

Viikonloppu meni osin töissä, osin siivotessa. Olen ollut niin paljon poissa kotoa - äidin luona maalla - että siivoukset ja kodinhoito ovat jääneet vähemmälle. Nyt piti siivota ja pyykätä, tehdä ruokaa ja järjestellä. Tuli hiukan raikkaampaa kotiin, sentään! Työpaikalla oli sunnuntaina hiljaista - ei ollut monta ihmistä paikalla, tosiaankaan

Ajanvietettä
pelikorteista ja musiikista

Musiikki auttaa monissa ikävissä asioissa. Oikein ikävissä asioissa ja kun mieli on maassa ei jaksa mitään. Haluaa vaan olla hävitä kaikesta, haihtua ilmaan...

Nyt on nälkä ja väsyttää... vähän apea mieli tulee siitäkin, kun tietää, että hommat ei ikinä vähene ja pakko on paahtaa, mieluummin vielä paljon kovemmin kuin nyt tekee. Minän päivänä ei ehdi kaikkea mikä olisi tehtävä - töissä on stressi ja kotona sitten myös kun tekemättömät työt kasaantuvat pinoiksi ja kasoiksi...

Viljat on puitu, hanhet lähtevät pian. Elämä on

Puintityöt ovat käynnissä

Kävin sunnuntai-aamuna pienellä lenkillä - aamulla, kun muut nukkuivat heräsin katsomaan maisemaa ja nauttimaan aamukasteesta ja siitä tunteesta, kun kapuaa aitan pimeydestä narahtavan oven avauduttua pihapiiriin jossa ei edellisillan jälkeen ole tepastellut muita kuin ehkä supikoira tai kettu - ehkä jäniskin. Sammakko on loikkinut ja moni lintu suhahdellut marjaisten puiden ja pensaiden välillä.

Aamukastetta

Juoksin ja kävelin muutaman kilometrin lenkin - kunto on niin huono, että pääsen juoksemalla vain pienen matkaa - sitten on jo käveltävä. Säälittävää, mutta kyllä se tästä vielä paranee jos jaksan kammeta itseni uusissa juoksutossuissani kolme kertaa viikossa edes pienelle lenkille.

Nyt juoksin marjoja täynnä olevan vaapukkapensaan ohi - ja tietenkin pysähdyin syömään luonnon vitamiineja siihen. Nam! Sitten juoksin sieniä täynä olevan metsikön ohi, lönkyttelin tien vartta ja metsän reunaa kunnes tulin naapurin vasta puidun viljapellon reunaan - ja huomasin, että pellolle oli laskeutunut lauma hanhia. Siinä ne istuivat, suuret mustakaulaiset linnut! Näytti hienolta; reilut parikymmentä kanadan hanhea! Tiet ajoi polkupyörä - ja hanhiparvi lehahti äänekkäästi töräyttäen lentoon.

Ne kerääntyvät jo suunittelemaan matkalle lähtöä, pulskat ja hyvin kesän viettäneet linnut!

Viikonloppuna oli hieno sää. Monet viljelijät puivat viljaa - näimme jopa yhden puimurin töissä pimeällä pellolla, valot paloivat ja pöly lensi kun isäntä ajoi keltaista puimuriaan! Matkalla maalle launataina näimme varmasti yli 20 puimuria töissä!

Meillä leikattiin pihanurmikkoa tasaiseksi vähän toisenlaisella koneella; ruoho kasvaa lämpimässä ja kosteassa säässä kohisten - niinkuin sienetkin!

Viimeinen viikonloppu maalla on aina valtavan haikea. Äiti sanoi jättävänsä jäähyväisiä vanhempiensa maisemille, niille niin valtavan rakkaille. "Ei tunnu paalta, en halua poit väkisin kiinni. Olen vain niin kiitollinen tästä paikasta" sanoi hän kun joimme kahvia päivällä ja katsoimme tuttua aitan ja kukkien täyttämää maisemaa ikkunasta. Äiti jättää jäähyväisiä jo muullekin kuin vain tälle kesälle. Se sattuu kurkkuun ja silmien takana kirveltää - mutta niinhän se oikein menee, tiedän sen. Mitä tämän elämän jälkeen tulee, jos mitään; sitä emme tiedä. Monesti mietin, mihin kaikki se mitä olemme elämän aikana keränneet omaan itseemme, se elämänkokemus ja kaikki se mitä koemme ja luemme, teemme ja näemme - mihin se menee meiltä aivoista? Se on nyt, kohta sitä ei ole...

Utua . kuin elämää. Sumuista ja hiukan epäselvää..

Minä olen niin sanoinkuvaamattoman onnellinen niistä kesän päivistä jotka olen saanut viettää oman äidin, omien lasten ja oman onneni maiseman kanssa! Elämä voi tuntua rankalta monella tapaa - mutta aika omien isovanhempien rakentamalla paikalla, omien vanhempien ja omien lasteni ollessa lähellä tuntuu hyvältä. Kuulun tähän paikkaan, tunnen. Ymmärrän, että moni asia elää niiden mielikuvien ja ajatusten varassa jotka niihin itse tekee, jotka syntyvät omista muistoista ja omista arvostuksista. Toinen näkee ne eri lailla.

Tattien siivoamista keskellä yötä



Ensimmäiset yksilöt - kerätty hirvikärpästen kiusaamina!

On yö. Siivoan herkkutattisaalista ja mietin, kuinka saisin sen mahdollisimman hyvin säilöön. Tatit ovat tuhteja sieniä - sain niitä valtavan painavan kassillisen ensimmäisen, pienemmän ämpärillisen jälkeen. Sekä herkkutatteja että männynherkkutatteja löytyi mukavasti. Puhtaita, kauniita sieniä - moni aivan täydellinen yksilö koristaa astiaa!

Kantarelleja löytyi nyt vähemmän; ehkä tusinan verran sieniä - naapuri oli luultavasti käynyt sienessä samoilla apajoilla; meillä on usein pientä kisaa kumpi sienet ja mansikat saa kerättyä!

Koivun alla, riippukeinun luona
niitä jo on, nurmikko pilkullisena

Koivun punikkitatteja keräsin myös - ne ovat useimmiten työläämpiä eli niissä on enemmän etanoita ja toukkia. Herkkutatit ovat muutoinkin mukavamman näköisiä; punikkitattien mustankirjavat jalat ovat jotenkin "pelottavampia" verrattuna sympaattisiin herkkutatteihin.

Sieniä löyti niin paljon, että on varaa olla vähän nirso! Kello on myös niin paljon, että en jaksa kaikkea valmistaa - joten punikit saavat ehkä mennä! Sekoittamaan en sieniä myöskään ala!

Ainut "ei-niin-kiva-asia" metsässä on hirvikärpäset! Punkkien lisäksi - joita nyt on jo hiukan vähemmän kuin kesän kuumimpaan aikaan. Nyt on hirvikärpästen kiihkein aika ja sain aika moisen primitiivireaktion keskellä metsää tänään kun niitä möngersi ja kutitti niskassa enkä saanut niitä irti hiuksista enkä ihosta. Hitto! Kirosin metsääs raikuen ja hätistelin ötököitä manaten pois ihosta. Kuulikohan kukaan - säikähtikö metsän väki karhuista hirveen?

Olin mennyt - hölmö - palkässä hyvin avokaulaisessa T-paidassa metsään, ilman mitään huvia tai hattua; olin tosi hyvä kohde ötököille. Tulin sitten pois, melkein juosten - sen pikkusaaliin kanssa joka näkyy kuvassa. sitten menin metsään toisen kerran, ruuan jälkeen, ja sain ne hienoimmat yksilöt kerättyä silloin. Kaksi männynherkkutattia olivat niin täydellisä, että huokailin vain ihastuksesta!

Muutama maan päälle pieneltä näyttävä vaalean ruskea herkkutatti - niillä oli valtavat, upeat jalat maanpinnan alla - olivat kuin suoraan kirjasta - tai kuin satukirjan söpöt sienet joissa satuolennot asuvat! Ja kaikki aivan puhtaita kaunokaisia! Nyt ne on paistettu ja odottavat, että teen niistä keittoa. Keitettynä herkkutateja on 1.5 litraa - saan niistä kolme hyvää, isohkoa keittoa! Tarjoan nyt viikolla keittoa tuttavalle joka on suuri sienten ystävä (lapset evä sitä todellakaan ole!). Hän on tiukalla hiilihydraatittomalla dieetillä - on keski-ikäinen mies joka on suuressa vaarassa sairastua diabetekseen; painoa on ollut noin 130 kg! Nyt, reilun kuukauden dieetin jälkeen, on painoa pudonnut 14 kg. Noin suuressa massassa ei eroa vielä kunnolla huomaakaan! Tattikeitto sopii hänelle joten tarjoan sitä!

Samalla kun keitän sieniä kasaan, teen kesän toista ja viimeistä satsia mustaviinimarjan lehtimehua. Ensimmäinen meni pakastimeen melkein kokonaan - koska halusin säilöä sen talveksi ja antaa lapsille puna-mustaherukkamehua juotavaksi nyt ensin; meillähän ei ole kellaria eikä kylmiötä ja yhteen jääkaappiin ei oikein mehupulloja mahdu, muutama paullo vain. Ne pitää juoda siis aika nopeasti pois. Lapset kuitenkin tykkäävät lehtimehusta joten nyt sitä tulee sitten lisää. Pesin joka lehden erikseen ettei mukaan mene koivun siemeniä tai lintujen sotkua, kotiloista puhumattakaan. Lehdet eivät enää olleet niin hienoja kuin pari viikkoa sitten; syksy näkyi jo pilkkuina ja mustina kohtina lehdissä.

Kyllähän metsissä ja puutarhassa olisi vielä vaikka mitä kerättävää - ja vielä enemmän muuta tehtävää! Herkkutatteja kerätessäni löysin aivan hulppean ja upean mustikkavarvuston - jättisuuria ja herkullisia mustikoita varret aivan  täynnä. Minulla ei ollut astiaa niille eikä pomuria - keräsin muutaman kourallisen suuhun.

Keräsin muuten yhden suuren pussillisen heinää marsuillekin. Chinchilla ei syö tuoretta heinää - se syö kaikkea kuivaa, joskus se voi maistaa tuoretta omenaa mutta ei mitään muuta märkää! Marsut syövät mitä vain, ja paljon!



Syysasteri, perhosmagneetti.
Tällä kertaa ei yhtään perhosta - ne lennähtivät paikalle kun kameran akku oli jo kuollut.

 Valitettavasti kameran akku tyhjeni jo sunnuntai-aamuna. Jäi kuvat suuresta tattisaaliista ottamatta. Samoin jäi ottamatta kuva upeasta syysasteripensaaseen ruokailemaan lennähtäneet monet perhoset; kaunis ja kirkas neitoperho, suuri suruvaippa ja pari muuta todella hienoa ja muutama pienempi perhonen. Ja ne söpöt kauniit kärpässienet jäivät niin ikään kuvaamatta. Harmi sinällään - yritin tallentaa ne kuvat, niinkuin monet muutkin, suoraan oman mielen kovalevylle.

Punikit olivatkin puhtaita. Yritän paistaa ne huomenna, jos säilyvät  kunnossa ulkona sinne saakka.

Pyöräilystä ja kunnon kohottamisesta

Kööpenhamina on pyörien kaupunki. Jalkakäytävien ja katujen ja teiden reunustoilla on pyöräilijöiden oma merkattu kaistansa - ja pyörätelineitä, pyöriä ja pyöräilijöitä on joka paikassa. Kaupunki tuntuu inhimilliseltä - pyörä on sympaattinen kulkupeli; kaupungissa sillä pääsee eteenpäin nopeasti ja parkkipaikka löytyy aina. Maksaa vähän, on saastuttamaton ja sitä käyttäen parantaa kuntoa.

Oma työmatka on niin monta kymmentä kilometriä ja kestää autollakin vajaasta tunnista puoleentoista, suuntaansa. Aika vaihtelee ruuhkatilanteen ja sään mukaan, kolarit ja muut lisäharmit tien päällä vielä lisäävät autossa istumisaika, tietenkin. Itse en voi töihin pyöräillä.

Mutta noin muuten - kannatan pyöräilyä ja toivoisin sen suosion nousevan Suomessakin. Ainakin ns "tavallisen" pyöräilyn. Kilpa- ja kuntopyöräilijät on eri asia -ovat tosi kiusa muille ihmisille kun tulevat virtaviivaisissa vaatteissaan ja pyörissään, kypärissään ja aurinkolaiseissaan ja maailman omistajan elkein suhistelemaan kaduille ja pyöräteille missä ihmiset kävelevät ja kulkevat muutoin rauhallisesti. Monet tämän joukon yksilöt ovat äkäisiä kuin pirulaiset, huutelevat muita pois tieltä ja monta kertaa näkee, kuinka hilkulla on, että eivät aja koirien tai hitaampien ihmisten päälle.

Jotkut ihmisryhmät alkavat helposti terrorisoida muita - sillä periaatteella että "meillä on oikeus olla täällä". Sitten he pahimmillaan käyttäytyvät kuin maailman omistajat ja kiusaavat toisia pöyhkeän käytöksensä ja oman itsekkyytensä takia. Se, että nuoret tekevät moista, on enemmän ymmärrettävää - lautailijat esimerkiksi eivät useimmiten ärsytä - pojat siinä mittaavat itseään ja toisiaan ja pitävät melua ja vievät toki tilaa ja heitä saa varoa. Varotaan sitten! Kunhan eivät päälle syljeskele!

Aikuiset itsekkäät harrastajat kaikkien meidän yhteisillä aluieilla on eri asia. Monet kilpapyöräilijät huutelevat koiran ulkoiluttajille hävyttömyyksiä, ajavat melkei päälle ja ovat ylipäätään pelottavia kohottaessaan omaa kuntoaan muista piittaamatta. GRRR.

Tavallinen, rauhaisa ja muut huomioon ottava pyöräily - à la Tanska - on lämpimästi kannatettavaa!

Mitä kuntoiluun tulee, oli minullakin käydä pienellä juoksulenkillä hotellin ympäristössä illalla tai aamulla ennen töihin menoa. Enpä käynyt. Illalla tultiin hotellille puolen yön aikaan enkä silloin ihan viitsinyt lähteä lenkille. Aamulla olisi ollut hyvä sää mutta itsekuri oli huono: en mennyt. Tein pienen jumppaohjelman huoneessa; muutama vatsaliike ja erilaista käsivarsien heiluttelua!

Perjantaina olen taas kotona ja viikonloppuna äidin luona - juoksemaan pitäisi ehtiä, ja viitsiä. Jaksaa sitten paremmin töitä taas - ja tulee hyvä mieli

Juuttien maassa

Öresundsbron

Neuvottelutilat ovat aivan samanlaisia maailman kaikissa paikoissa - noin yleisesti ottaen. Sellaisessa on kulunut jälleen yksi päivä elämästä. 12 miestä ja meikäläinen, pitkän pöydän äärellä erilaisia asioiden läpikäyntejä kuunnellen, omia esityksiä pitäen. Suunniteltiin seuraavia kuukausia, käytiin läpi alkuvuoden madonlukuja ja tehtiin johtopäätöksiä. Juotiin (pahaa) kahvia, haaleaa pussiteetä. Omenoita syötiin - niitä saa vapaasti täällä konttorissa joka paikkaan sijoitetuista hedelmäkoreista.

Iltapäivällä hedelmätori on jo vajaa



Hedelmäkorit ovat tyypillisä monissa toimistoissa - Suomessa niitä ei ole koskaan nähnyt! Tuntuu uskomattomalta, että omenoita, päärynöitä, luumuja, banaaneja ja persikoita saa mättää suuhunsa niin paljon kuin jaksaa - joka päivä ja ihan ilmaiseksi! Monissa toimistoissa on suuret, kuin kauppojen ulkopuolella etelänmaissa olevat hedelmäkojut joista saavat työntekijät ottaa hedelmiä aina kun siltä tuntuu.

Terveellisiä ovat - kuinkahan kalliiksi moinen tulisi Suomen työpaikoilla? Suomessa kaikki maksaa aina moninkertaisesti sen mitä muualla.

Lounas-sämpylät olivat keskikokoisen kilpikonnan kokoisia - ja muotoisia. Salaatin reunat ja paprikasuikaleet pursuivat juustoviipaleiden ja munasiivujen kanssa reunoista. Edes suuren suuri suuni ei riittänyt puremaan jättileipiä kerralla; erotin ylä- ja alaosat erikseen ja söin mitä jaksoin. Jäljelle jä kolmannes kokonaisuudesta. Hyvää - mutta liikaa meikäläiselle! Jopa tässä läskistyneessä tilassani.



Alkukeitto, kurkku-gazpacho

 Illalla menimme syömään ulos, koko poppoo. Meille oli varattu pöytä tosi ihanasta pienestä, hyvästä ravintolasta: Den lille fede. Pikku keiju, sitäkö se tarkoittaa? Viiden ruokalajin huippuhyvä ateria, jokaiselle ruokalajille oli oma erinomaisesti kokonaisuuteen sopiva viininsä. Alussa pöydässä oli pieniä palasia tuoretta leipää jossa oli reilusti suuria suolahippuja ja yrttejä päällä: focaccia. Että oli herkullista!

Aloitettiin kylmällä ja herkullisella kurkku-gazpacholla jossa pieniä melonin palasia ja jotain muuta hyvää päällä. Mmmm! Sitten seurasi tonnikalaa papujen ja kapriksen kera. Sitten lihaa. Tosi hyvää ruokaa - tosi mukava ilta kaiken kaikkiaan; työteliään päivän päätteeksi on kiva jutella työkavereiden kanssa - heist suurinta osaa ei näe kuin kerran, pari vuodessa. Paljon puhuttiin tietenkin ihan pelkkää työasiaa - mutta niinhän se menee!

Ikkuna kokin valtakuntaan

Joku tiimistä keksi ehdottaa venäläistä maljapuhe/toast-tapaa: jokainen pitää vuorollaaan maljapuheen jolle skoolataan. Jos puhetta ei synny, on kerrotava vitsi, jos sekään ei onnistu, pitää laulaa. Jos vielä sekään ei onnistu, pitää tanssia! Lopulta valitaan, kenelle vuoro seuraavaksi siirtyy! No - kaikki pitivät maljapuheen ja monet lisäksi kertoivat vitsin. Vitsit - ja puheetkin - liikkuivat selkeästi miehille mieluisissa asioissa, selvä se. Laulut ja tanssit jäivät kokematta!

Huomasin, että tuossakin on osa-alue johon voisin omalta osalta satsata: Miten pidetään hyviä ja viihdyttäviä puheita????

Kööpenhamina on mukava kaupunki! Siltä tuntuu joka kerta kun täällä käyn. Letkeä ja rennon oloinen - polkupyöriä on joka paikassa. Kaunis ja kaupungin oma fiilis on selvästi aistittava! Mukava sekoitus pohjoimaalaisuutta ja eurooppalaisuutta. Tivoli ja Ströget sekä joen ranta jäivät näkemättä - mutta eihän tämä mikään turistimatka olekaan! Hiukan sai kuitenkin haistella ja nautiskella kööpenhaminalaisuutta! Dejligt!

Kyllä työmatkailu on myöskin mukavaa - ja opettavaista. Kaikki matkailu avartaa! Olen aina halunnut matkustaa - se, että en töissä ole voinut matkustaa niin paljon kuin olisin halunnut, on ollut perhetilanteen sanelemaa - ja nyt mietin, alanko olla jo liian vanha. Ihmiset matkustavat työssään eniten nuorina ja vasta valmuistuneina, ja lasten ollessa ihan pieniä. Minä voisin tehdä toisin - mutta aina on mietittävä kuinka lapsi saa hyvän hoidon samalla. Isot lapset selviävät jo hyvin.

Oma matkustus- ja kokemushalu ei mihinkään ole hävinnyt vaikka nuoremmatkin kollegat valittavat matkustamisen rankkuutta. Ja kun omat työkaverit ovat melkein pelkästän miehiä kuulen koko ajan, kuinka vaimo ei halua matkustaa! Minulla ei ole vaimoa ja kun itse olin vaimo, halusin matkustaa! Olisipa puoliso jonka kanssa näitä voisi miettiä - samanhenkinen! Unelmia, unelmia!

Pitkä suhde ja avioliitto miehen kanssa joka matkusti paljon oli siinä mielessä raskas, että mies oli aina matkoilla. Omaan matkustushaluun se ei vaikuttanut kuin innostavasti - olisin halunnut matkustaa minäkin, mutta kun on pienet lapset - ja lapset halusin, perheen toivoin; se oli tietenkin tärkein asia. Lapset olivat toivottuja, pitkään kaivattuja. Ei kai äiti-ihminen voi mihinkään matkustaa jos mies matkustaa koko ajan! Mies matkusti niin paljon, joi tullivapaita halpoja juomia väliajat joten hän sitten joutui vaihtamaan maisemaa - ja niin hän löysi oman auvoisen onnensa ilman lapsia ja tumman tyttövaimon kera. Miehille aika tavallinen ratkaisu!

Eron jälkeen ei voinut matkustaa myöskään koska lapsista on silloin vielä suurempi vastuu! Mieshän oli häippässyt totaalisesti ja vaihtanut maata ja irroittautunut siitäkin pienestä hoitovastuusta joka hänellä oli ollut.
Katkeraa - juu. Jätänpä jälleen tuon aiheen!

Illallisella tuli juteltuakin kaikenlaista. Venäinen kollega on mennyt juuri naimisiin ja vauva on tulossa. Hollantilainen kollega elää yksin ja hänen lapsensa "vierailee" isän luona vain silloin tällöin. Yhdellä työkaverilla on neljä lasta - mutta hänellä on toki vaimo - minulla on seuraavaksi eniten lapsia. Muut kaikki ovat naimisissa paitsi tämä hollantilainen mies joka siis näkee lastaan vain aika ajoin.

Tanskalaista designia istumiseen

Tänään olen istunut lentokoneen tuolissa, neuvotteluhuoneen tuolissa ja sitten ravintolan tuolissa koio päivän. Neljä kertaa siinä välillä taksin istuimella... Pelkkää istumista siis, fyysisessä mielessä. Ei hyvä! Näin sitä ihminen läskistyy ja lössöytyy! Nyt olen hiukan viinin marinoima ja teksti sen mukaista höpöttelyä. Mutta sehän tämän päiväkirjan tarjoitus onkin: jutella tänne kaikki se mitä normaalitilassa juttelisi iltateen ääressä oman kumppanin kanssa. Päiväkirja on mylkkä juttelukumppani eikä sano, että ole jo hiljaa!

Nyt olen hiljaa. Menen nukkumaan. Kello on Suomessa kohta jo kaksi yöllä.