sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Kotoilua seinien sisällä

Eläimet liittyvät kotoiluun
Imuroin kämpän, puistelin matot ja pyyhin pölyt. Vaihdoin taulujen paikkaa ja laitoin tuolin nurkkaan, jossa viimeiset vuodet on asunut marsu - häkki on nyt viety ulos; se pitäisi vielä pestä ja laittaa vaikka myyntiin verkko-kirppikselle.Voisihan siitä saada pari kymppiä, ehkä. Uutta marsua tai kania meille ei tule. Meillä on koira - vilkas ja aina mukana koheltava nuori hurtta, joten jyrsijää ei enää oteta. Yksi täällä vielä on, chinchilla, mutta marsut ja hamsteri ovat poistuneet rivistä.
Kaupan lattialata löytyi nuppu.
Ilahduttaa vaasissa

Kotoilu on uusi sana - mukava kotona puuhaamiseen liittyvä. Sitä on siis harrastettu viikonloppuna. Kaikki lapset ovat olleet kotona käymässä ja oleilemassa, syömässä ja tuomassa eloa ja liikettä asuntoon, jossa meitä asuu muutoin vain kaksi ihmistä kolmen eläimen kanssa. Hyvä niin - ja toisaalta on oikein hyvä, että vastuuta ei ole itsen lisäksi kuin yhdestä ihmisestä ja eläimistä. Tietenkin vastuu omista lapsista on mielessä koko ajan, vaikka ovatkin jo 18 äyttäneet, mutta he pärjäävät jo omillaan - heidän on tarkoitus pärjätä. Onneksi he kuitenkin käyvät usein kotona, autan heitä. Ja he minua.

Lauantain ruoka ja välipala.

Leivoin lihapiirakan, sellaisen vanhanaikaisen pellillisen. Siitä tykätään, vähän jäi vielä illaksi tai huomiseksi. Tänään syötiin kanaa, sellaista uutta valmiiksi kuivamarinoitua lähituottaja-kanaa jota markkinoidaan ketun kuvilla. Onko ihminen se kettu, joka mielikuvallisesti syö lähikanalan lihat? Ehkä, hyvinkin.  Kana ei kypsynyt oikein kunnolla, oli vielä punainen sisältä vaikka paistoin ja haudutin niitä kauan. Toivottavasti oli terveistä eläimistä, kuitenkin! Runebergintorttua ja suklaavanukasta nautittiin jälkiruuaksi ja välipalaksi.

Helmikuun alun herkku. Paras itse tehtynä, aina!
.

Pipohan siitä syntyi
Kirjava lanka löytyi
omista laatikoista...
Neulominen kuuluu kotoiluun! Sitä olen viime aikoina taas tehnyt - kiva on taas neuloa, tässä meni monta kuukautta tai jopa reippaasti ylu puoli vuotta, että en pystynyt edes käsitöitä tekemään, en jaksanut lukea enkä oikein mitään. Täällä sivullakaan en käynyt, ei tullut mieleenkään kirjoittaa tai lukea muiden kirjoituksia.

Sitä työttömyyden ja masentavan elämäntilanteen, rahattomuuden ja toivottomuuden aiheuttamaa alavirettä, masennusta. Mistäpä minä oikeasti tiedän mitä se on kun ei jaksa eikä mikään huvita. Mitä hyvänsä yrittää, kaikki vaan tuntuu valuvan ohi, hukkaan ja itse on ulkopuolinen kaikessa.

Rowanin baby merino-silkki-lanka on ostettu Virosta kesällä
Joka päivä on ihme, että saa olla ja elää. Lapsikin on tuossa vielä, olemme hengissä. Eläimetkin, Ja isommat lapset opiskelijapaikoissaan.
Ensimmäinen versio ei onnistunut. Yritetään vielä toisen kerran

Nyt kotoilen. Keitän teetä. Kynttilät palavat pöydillä. Neulon ja järjestelen paikkoja. Istuttelen kukkasipuleita multaan ikkunalle. Purin pipon jonka tein pari viikkoa sitten, neulon siitä toisenlaisen. Mietin, laittaisinko aika ätläkkään vaaleanpunaiseen toisen värin kaveriksi. En nyt sitä tee - saa nähdä, voiko noin pinkkiä väriä oikein pitää... Olen tehnyt alkuvuonna useita pereja lapasia ja sukkia jo pois annettu osa niistä.

Alpakkalankojen jämistä tuli lapasia. Kaksinkertaisena neuloin.
Lapsille kelpasivat!

Nyt olisi jo kiva lukea vaikka päivän lehti joka aamu - jo jaksaisin sen tehdä, jaksaisin keskittyä ja lukisin kiinnostuneena, mistä puhutaan. Enää ei kaikki tekeminen tunnu siltä, että ei huvita, ei jaksa. Se lyijy joka virtasi suonissa kesällä ja syksyll, on onneksi nyt ainakin laimentunut. Nyt alkaa jaksaa. Näkee kaikkea kivaa, ei usko, että elämää ei enää ole....Näin ainakin tällä hetkellä. Kaikki on hennon langan varassa, tuntuu.

Rahaa sanomalehden tilaamiseen ei tietenkään ole - mutta voinhan tässä selailla ilmaisjakelulehtiä. Niitä tulee paljon - tai ainakin mainoksia jotka kertovat kaiken superhalpuudesta. Kumma, kun se ei itsestä siltä tunnu.... Olen lukenut tarjouksia tarkkaan viime aikoina! Ja onhan noissa lehdissä sivujen täytteenä aina vähän muutakin kuin mainoksia - vain vähän, mutta kuitenkin. Eihän sitä kaikkea voi tietääkään.... Luen kyllä joitakin oikeitakin lehtiä, sentään! Suomen Kuvalehteä ja Talouselämää tankkaan melkein koko viikon, kun ne perjantaina ilmestyvät.



tiistai 3. helmikuuta 2015

Kylläpä sitä lunta nyt tulee!

Maisema päivän valjettua, yhdeksän tietämissä
Aamu alkoi lumitöillä: hitsi, että se on nyt painavaa, märkä lumi Ja sitä on paljon!

Mustarastaat ne siinä istuksivat
Jo puolen tunnin huhkimisen jälkeen valui hiki selkää pitkin talvipusakan ja vaatteiden alla. Rintojen välissä tunsin hikinoron valuvan kun työnsin lumikolaa eteenpäin... Huh huh; olin tosissaan märkä kun raahauduin sisään kahville, tuossa jokin aika sitten! Fyysinen työ rasittaa - mutta hyvää se kai kropalle tekee.

Muistelin siinä kolatessa lukeneeni, että moni mies saa joka vuosi sydänkohtauksen lumitöissä, kolatessaan lunta ns kylmiltään. Koskeeko tuo riski naisia, mietin. Kuvittelisi, että kun miehillä on isommat lihakset ja heidän on helpompi saada lumikolalliset kuljetettua pois, olisi riski heikommilla naisilla isompi. Tiedäpä häntä. Rankka homma se oli, joka tapauksessa!

Pakkasasteita ei oikein ole, vain pari miinusta mittarissa. Puut ovat kovilla kun valtavan painava ja märkä lumi painaa oksia ja runkoja. Kohta, kun pakkanen kiristyy, tarttuu lumi tiukasti kiinni minne ikinä se onkaan satanut. Yritin heilutella oksista pois lunta siellä, missä sen pystyi tekemään.

Linnut halajavat ruokaa. Olen tässä vuosien varrella laittanut talvisin syötävää linnuille - joka vuosi niitä on nyt sitten enemmän ja enemmän. Kun muutimme tähän yli kymmenen vuotta sitten, ei täällä ollut linnun lintua: olin tosi pettynyt ja aloin laittaa syötävää esiin, ostin lintulaudan. Ensimmäisenä vuonna ei tullut vielä siivekkään siivekästä. Orava kyllä kävi, ja pari metsähiirtä.

Kolli tarkistaa lintujen paikat.
Tällä kertaa se oli vain seurana ulkona.
Nyt linnut ovat tulleet, katselen niitä keittiön ikkunasta - kissatkin katselevat niitä pitkin päivää, ikkunan äärellä maaten. Kolli oli ilmeisesti vienyt yhden linnun tammikuussa - löysin takapihalta sulkia ja höyheniä. On saalistaja voinut olla kettukin, sellainenkin on tässä pihapiirissä nähty - uhkean pörheä ja tuuheahäntäinen. Haukatkin saalistavat, mutta vievät saaliin pois joten sen syyllisyyteen en usko nyt. Jokaisen on kuitenkin syötävä - kissa nyt tietenkin saa kotona ruokaa.

Talitintit, sinitiaiset ja mustarastaat käyvät päivittäin ruokailemassa mutta niin käyvät variksetkin. Varpuset ovat  nyt hävinneet - niitä oli vielä ennen joulua. Olisi kiva, jos tulisi punatulkkuja ja tilhejäkin; olen nähnyt niitä muualla mutta en omalla pihalla. Viime viikolla vielä näin suuren suuren tilhiparven lähi-vaahteroissa ja sitten ilmassa, tekivät sellaisia suuria parvipyrähdyksiä jotka muistuttivat kalaparvien lehahtelua luonto-ohjelmissa. Hienolta näytti! Tilhien helinä on myös ihanaa, herkkää kuunneltavaa!

Nyt toivon pakkasia, että pääsisi hiihtämään! Pääseehään sitä nytkin, mutta pakkasella se on kivempaa! Pakkasta odotellessa kävelylle, kun lumityötkin on tehty! No - taivas on harmaa ja lunta satelee yhä vain, pääsen varmasti kohta uudestaan kolaa lykkimään!
Kävelylle lumiseen maisemaan, mars!