maanantai 27. elokuuta 2012

Vettä sataa kohisten

Metsä, oi ihana. Mennään sinne!
Ulos ei huvita lähteä, vettä tulee kuin saavista kaataen. Vein aamulla lakanapyykin ulos "kuivumaan" - saavat  lakanat nyt uuden huuhtelun! Haen ne pois jossain vaiheessa - nyt ei ole mitään järkeä niitä pois hakea koska ne eivät voi enää märemmiksi tulla...

Laitoin pari ämpäriä pihalle - kerään vettä kolmelle orkidealleni. Olen saanut ne kaikki uuteen kukkaan kastelemalla niitä vain sadevedellä. Talvella sulattelen lunta ja sulaan vuodenaikaan  kerään sadevettä suoraan kanistereihin. Kukat ovat itse saaneet olla luonnon suihkussa aina kun mahdollista. Eilen viimeksi.

Keinutaan koivujen ja haapojen katveessa
Tänä kesänä olen viettänyt paljon aikaa metsässä. Ihan vain kävellen ja katsellen, aistit auki olen kulkenut puiden siimeksessä ja nauttinut, NAUTTINUT! Mikä voi olla ihanampaa kuin olla ja katsella, tutkia kasveja ja eläimiä, maistella marjoja ja toivoa, että seuraavan puun takaa ehkä näkyy joku eläin... Jännintä mitä näin kesällä, oli muutaman tunnin vanha karhun kasa. metsätien varteen oli tarpeensa tehnyt. Hirviä näkee metsissä; olen niitä nähnyt neljä kesällä. Jäniksiä, korppeja, kurkia ja kanalintuja on nähty. Alkukesällä sai iltaisin nukahtaa joskus käen kukuntaan, joskus ruisrääkän rouskuttavaan ja kotoisaan ääntelyyn. Kun nukkuu aitassa, kuulee kesän äänet ihan vierestä - joskus liiankin. itikan ininä ei ole erityisen kiva unikaveri - mutta selvittiin niistäkin.

Nyt on syksy jo tuloillaan. Vettä tulee koko ajan lisää taivaalta vaikka Suomen järvet ovat jo yli äyräiden täynnä.

Tänään on Hartwall areenalla Lady Gagan konsertti jonne menee runsain määrin esiteinejä ja alakoululaisia. Tunnen sinne innoissaan meneviä pieniä tyttöjä ja ihmettelen pikku-tyttöjen innostusta ja fanitusta...

Täällä taas - jatketaan!

Syysasterit houkuttelevat perhosia
Reilut kaksi kuukautta jälkeen edellisen kirjoituksen ja yhtä kauan aikaa työttömänä - nyt yritän ryhdistäytyä ja aloittaa uudelleen....

Elämä on mennyt uuteen vaiheeseen totutellessa - helppoa se ei ole ollut mutta onhan ollut kesä ja kaikki kesään liittyvä josta on voinut nauttia - kun on itsensä ensin kääntänyt sellaiseen tilaan, että vaikka kaikki tuntuukin menevän vinoon ja pieleen enemmän tai vähemmän - voi pienistä asioista silti nauttia. Voi nauttia vaikka tolo on kuin piesatyllä, kaikkien halveksimalla luuserilla - silti voi pienistä asioista löytää iloa. Kesästä, lapsista ja lähisukulaisista, ystävistä.... Kodista, siitä että on voinut syödä joka päivä ja maksaa ne laskut jotka ovat pakollisia. Kaikki muu on yritetty karsia vaikka karsittavaa riittää vielä, paljon.

Oma äiti on auttanut paljon, ollut aivan valtava tuki ja turva tässä tilanteessa kun itsetunto on pudonnut maan rakoon, kun rahaa ei ole ollut edes ruokaan eikä laskuihin. Paljosta, paljosta saan häntä kiittää ja olla onnellinen, että hän on olemassa ja tukena. Kiitos äiti!

Aloitan kirjoittamisen, jatkan työnhakua ja puran taas ajatuksia elämästä tänne sivulle, päiväkirjaani salaiseen!

Elämän ja olemisen perusta ja ajatukset ovat muuttuneet. elämä näyttää toisenlaiselta kun mikään, ei yhtään mikään ole enää mielessä varmaa; kaikki voi kaatua ja rysähtää aivan hetkessä.

Samassa kodissa asumme vielä ja lapsia on kaksi täällä minun kanssani, minun huollettavana. Kolmas pitää tiivistä yhteyttä ja käy kotona kerran-pari viikossa. Eläimiä on vielä ne samat neljä kuin ennenkin ja sitten vielä se viides joka asuu meillä noin puolet elämästään. Se on se vanhimman lapsen super-villi tyttökissa joka tulee meille taas viikon päästä kun nuorimman lapsen leirikoulu on ohi.

Huomenna on vielä elokuinen maanantai, päivä ennen lapsen leirikoulun alkua. Lähden sinne vanhempana mukaan - nythän minulla on aikaa. En ole ura-äiti jolla on kiireitä... Maanantaina menen käymään työvoimatoimistosa, kirjastossa lukemassa päivän lehdet ja aion lähettää viisi työhakemusta eri paikkoihin - suomeksi, englanniksi ja jokaisen hakemuksen mahdollisimman selkeäksi ja kohdennetuksi kirjoittaen.

Viikonloppuna on siivottu kotia ja laitettu huoneita uuteen uskoon. Alkukesällä poisnukkuneiden omaisten perunkirjoitukset on tehty ja eilen tyhjensimme viimeisä tavaroita asunnosta. Minullekin tuli tavaraa verhoista ja lakanoista huonekaluihin - niitä olemme asetelleet lasten kanssa uusille paikoille.

Kuolema, poislähtö, luopuminen  ja loppuminen - asioiden, elämän alun ja lopun näkeminen monessa eri paikassa on saanut ajatukset erilaiseen malliin kuin missä ne ovat olleet. Ainakin jossain määrin. Sen pohdinta mikä on tärkeää ja mikä ei ole aina kovin järkevää kun tässä elämän karusellissa ei kuitenkaan kamalasti voi itse vaikuttaa siihen kuinka elää- Itsellni on raha ja sen ikuinen puute ja toisaalta se, että ilman rahaa ei voi nykyisin päivääkään elää. Ei mitenkään. En itse saa palkkaa, en saa mistään mitään rahaa kun en ole oikeutettu mihinkään korvauksiin - ja kuitenkin pitää kustnataa oman elämisen ja asumisen lisäksi se tärkein: omien lasten huoltaminen aikuisiksi ja vielä hiukan sen jälkeenkin.

Mitä tehdä jollei saa työtä?
Kirjastossakin saa keinutella
En tiedä. En oikeasti tiedä ja se on asia jonka yli en meinaa millään päästä. Haen töitä vaikka minkälaisista paikoista. En joka päivä mutta useamman kerran viikossa joka tapauksessa. Kirjoitan hakemuksia, soittelen, meilailen. Olen liian vanha useimpiin töihin, melkein kaikkiin työpaikkoihin, töihin joita osaisin tehdä ja joissa olen hyvä. Sellaisiin töihin joihin haluaisin. Niihin töihin otetaan vain nuorempia ja firman imagoon paremmmin sopivia....

Itse sopisin varmasti parhaiten kiikkustuoliin, työantajien mielestä... Vaikka keinutuolista pidänkin, en sellaiseen vielä ole valmis jämähtämään. En vielä - ja mietin, elänkö ylipäätään enää kauaan, ainakaan niin pitkää aikaa että keinutuoliin pääsisin vauhtia potkimaan, menneitä muistelemaan...