sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Laina-auton ratissa

Tuu leikkimään!
Kaikki se lumi joka satoi viime viikolla on nyt poissa. Vettä on satanut joka päivä koko viikon ajan - siis silkkaa vettä tulee taivalta tippuen tai lorottaen. Vettä sataa niin paljon, että tulvavaara on suuri monin paikoin. Viime vuonnakin satoi paljon - mutta koska oli pakkasta, saimme valkoiset ja talviset kinokset tulvien ja vesilammikoiden sijaan.

Pilvet roikkuvat matalalla eikä valoisaa aikaa juurikaan ole edesä päivällä... Kynttilöillä, tuikuilla ja muilla valojärjestelyillä voi rakentaa tunnelmaa ja toivoa, että lunta tulisi pian sen verran, että maailma muuttuisi hiukan valoisammaksi.´

Joulu tulee hiljalleen.
Valot syttyvät pimeyteen
Kävin muutaman kilometrin päässä kaupassa pari tuntia sitten - hammastahna ja kissanhiekka muun muassa olivat lopussa. Pikku-kissa käy ahkerasti laatikolla ja haju vessassa ei ole kovinkaan miellyttävä, yhh... Autolla menin vaikka ajattelin kävellä - sateessa ei huvittanut kävellä.... Autona minulla on nyt autokorjaamon laina-auto. Harmaa pari vuotta vanha Corolla automaattivaihteilla on erikoinen tuttavuus - vaihteet vaihtuvat automaattisesti ja autossa istuva on kuin soutuveneessä kun auton uumenissa joku näkymätön rakennelma vaihtaa vaihteet ja tekee sen omituisen jäykästi. En ole aikaisemmin ajanut tällaisilla vaihteilla ja koko ajan on tunne, että pitäisi alkaa itse vaihtamaan kun auton oma suysteemi on noin jäykkä - tuntuu siltä, kuin auto vaihtaisi kaikki vaihteet ikäänkuin liian myöhään jolloin auto aina hiljentää vauhtia kun vaihto isompaan tapahtuu. Tosiaan kuin istuisi kyydissä kun joku soutaa - pää nuokkuu vetojen tahdissa. Tai ikäänkuin auto läähättäisi. Uhh. Tuollaisia automaattivaihteita en koskaan halua itselleni. Aika paljon menee tällä autolla bensaakin.
Toivottasti saan oman autoni takaisin pian! Se on ollut huollossa jo viikon - koko vasen takaovi vaihdetaan uuteen ja se maksaa kuulemma 2500 euroa. Kamalaa! Naispuolinen tuttava totesi minulle, että jos olisin mies, hinta olisi varmasti puolet tuosta. Naisia kuulemma aina vedetään rankasti höplästä auto- ja muissa "miespaikoissa". Voi olla totta - mutta kuka olisi se mies joka nämäkin hommat meikäläiselle tekisi??? Toisaalta - naiset ajavat paljon aitoa ja kai sitten käyvät korjaamolla ja huollattavat autojaa siinä kuin miehetkin niin miten se voi maksaa paljon enemmän meikäläisille?

No - ihan helposti varmaan. Mistäs sen oikean hinnan voisi tarkistaa...?

Mitä tulee muuten "miesten" asioihin - törmäsin äsken kaupassa käydessäni hieman huvittavaan asiaan. Noin 50-60-vuotias naine kuli Tarjoustalon käytävillä hehkulamppu kädessään ja myyjän nähdessään kysyi, onko myyjä kovin kiireinen - hänellä kun on tällaista miesten asiaa - mies ei päässyt kauppaan mukaan ja nyt hänen, naisen, pitää hoitaa miesten työ: "onko teillä tällaisia lamppuja?" Hän näytti myyjälle aivan tavallista kapeakantaista hehkulamppua, 40 wattista. "Onhan meillä tuollaisia" vastasi myyjä johon naisasiakas vielä kertasi "sen täytyy olla ihan samanlainen, katsokaa tarkkaan kun nämä on miesten asioita enkä ole tällaisia tottunut tekemään". Voi Kiesus, kyllä naisetkin osaavat heittäytyä typerän avuttomiksi; vaikutti jotenkin säälittävältä - nainen oli tavallaan ylpeä, että hänellä on mies joka hoitaa miesten hommat - mutta on nyt joutunut syystä tai toisesta hoitamaan näin vaikean asian kuin lampun oston - ja sitä nyt kuulutti äänekkäästi hyllyjen välissä! kiusallista - miksi naiset tekeytyvät noin tyhmiksi; myyjä oli nainen ja ympärillä oli asiakkaina pelkkiä naisia.

Kaupassa oli sillä hetkellä pari miestä ja molemmat haisivat vanhalle viinalle ja toinen lisäksi pesemättömille alusvaatteille ja muutenkin likaiselle olemukselle. Siirryin toiseen kassajonoon kun hän seisoi huojuen ja lemahdellen edessäni. Aika kiva olla ilman miestä, toisaalta, ajattelin siinä.

Taatelikakkuja. Menossa myyntiin joulubasaariin. Pienin syödään itse.
Syy auton oven vaihtoon on niin tylsä ja kurja kuin olla voi: nuori, vasta kortin saanut mies peruutti minun autooni. Ei katsonut peruutuspeilistä vai mikä lie syynä - laittoi volkkarinsa pakin päälle ja painoi reippaasti kaasua. Jysäytti vasempaan takaoveen niin, että ovi meni lyttyyn. Itse seison hänen takanaa juuri liikkeelle lähdössä, äiti kyydissä. Paikanpäällä mies myönsi töppäilynsä mutta kun oli puhunut vanhempiensa kanssa - auto oli isän omistama ja äidillä käytössä, nyt pojalla lainassa - kielsi syyllisyytensä. Lausunnon saamiseen häneltä meni yli kuukausi; ennen miehen lausuntoa vakuutusyhtiö ei suostunut tekemään mitään. Ylipäätään vakuutusyhtiö oli hyvin nuiva ja epäystävällinen kun oli korausasia kyseessä; ensi kertaa huomasin kuinka vastahakoista heidän toimintansa oli. Lupasivat soittaa - koskaan eivät soittaneet. Minä soitin puolen tusinaa kertaa ja sain aina odottaa pitkät ajat ennenkuin kukaan viitsi asiaa hoitaa.
Teki mieli soittaa kuluttajaliittoon ja valittaa, kysellä onko vakuutusasiakas vain maksaessaan mieluinen kontakti ja voisiko asiaan mitenkään vaikuttaa. En sitten viitsinyt, en usko että asiaan voi vaikuttaa...

Lopputulema oli, että vahinko maksetaan puoliksi. Ottaa niin paljon päähän että vaikea sanoakaan. Ensin uskoin kaveriin. Sitten maksan ison rahan kun hän pyörsi puheensa. Poliisia ei kutsuttu paikalle kun asia oli niin selvä. Hmmph.

Ei siitä enempää. Kai tästäkin jotain oppii... Katkera juttu. Joutuu maksamaan kun toinen, ventovieras särkee oman auton.

Ei pidä katkeroitua kuitenkaan....

torstai 15. joulukuuta 2011

Huilun loppukoe meni upeasti läpi

Keskimmäinen lapsi sai tänään suoritettua musiikkiopiston loppukokeen - 3/3:n kiitettävällä arvosanalla. Onpa hienoa asia tämä. Olen siitä iloinen ja lapsestani tosi ylpeä! Hienosti ja säväyttävästi hän osaa soittaakin - rennon oloisesti, pakottamatta. Jouluna on luvannut soittaa enemmänkin, koko perheelle ja suvulle. Silloin meiltä on koossa enemmänkin soittajia, äidin pianon äärellä.

Nyt on huilun soittoa opeteltu 11 vuotta ja oppia on saatu - vain teoriatentit ovat jäljellä loppututkinnosta. Ne tämä muusikkolapsi on aikonut suorittaa kevään kuluessa, muiden opiskelujensa ohessa. Soitto toki jatkuu tästäkin eteenpäin opettajan johdolla mutta tosi hienolta tuntuu kun on näin tutkinto on nyt kasassa.  Ja vielä hyvin arvosanoin. Muusikko itse oli kovasti iloinen tulokesta ja päivän kokeesta ylipäätään. Ei jännittänyt kuulemma soittokokeeseen mennessään - "osaanhan minä nuo kappaleet kaikki jo hyvin ulkoa". Onhan niitä soitettukin, kaikkia kappaleita monessa konsertissakin.

Viimevuotinen amaryllis
innostui kukkimaan
Hienoa, tosi hienoa. Itse keksin lapselle huilun instrumentiksi avioeron keskellä kun hän oli vielä pieni suurisilmäinen lapsi joka halusi istua äidin sylissä, jutella ja keksiä tarinoita. Suloinen, niin suloine lapsi.

Halusin meille jotakin uutta jota voisi alkaa harrastaa ja pitää ajatukset kasassa, iloksi elämään. Hän ei heti päässyt musiikkiopistoon kun ei suostunut laulamaan sisäänpääsykokeessa vieraillle opettajalle ja koetta seuraaville jäsenille - mutta pääsi sitten parin vuoden päästä sisään kun oli ottanut musiikkiopiston suosittelemalla opettajalla yksityistunteja ensin. En muista aivan miten nimenomaan huilun valitsin - osin sen takia, että kyseessä on pieni instrumentti jota on helppo kuljettaa - ja toisaalta pidän huilun äänestä. Taisi oman siskon sanakin tässä painaa jonkin verran, muusikko kun on.

Musiikki on iso ilo - itselleni ja myös lapsilleni joista kaksi soittaa ja käy musiikkitunneilla. Nuorin harrastaakin myös laulua ja orkesterissa soittamista, viulunsoiton osana ja ohessa. Vanhin soitti hetken myös, yläasteikäisenä pari vuotta pianoa mutta ei halunnut jatkaa enempää.

Ja täytyy sanoa tämäkin, äitinä, tukijana ja maksajana: musiikkiopisto on kallis paikka harrastaa. Instrumenti ja sen huolto on kallista niin ikään. Upeaa, että se satsaus on kantanut tähän saakka!

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Lucia valaisee synkän ajan

Maailma näyttää synkältä paikalta kun kuuntelee uutisia ja lukee lehtiä. Poliitikot ovat viemässä Suomea ja Eurooppaa synkkään mustaan alhoon taistellessaan omien etujoukkojensa nimissä ja omaa poliittista suuruttaan alleviivaten kohti maailmaa joka todella pelottaa. Suomessa eduskunta on evästänyt EU-neuvottelijansa ottamaan pelkän Suomen edun esiin neuvotellessaan Euroopan asioista. Ja minä kun luulin, että EU on olemassa koko Euroopan hyväksi... Nyt jokainen maa taistelee omien etujensa puolesta ja koko EU-laiva on ajamassa karille niin että jysähtää. Sitä jysähdystä nyt odotellaan...

Timo Soinin uusi ja raikas lähetyminen on muuttunut irvokkaaksi kaiken vastustamisksi ja aivan tuntuu, että hän joukkoineen ei elä oikeasti tässä maailmassa vaan luulee voivansa palata aikaan joka vallitsi parikymmentä vuotta sitten. Suomi on nykyään - hyvässä ja pahassa - osa suurta maailmaa enemmän kuin koskaan. Ja niinpä meillä on omituisen tuntuisia ja vaikeita ongelmia taklattavana. Kaiken sortin hyväksikäyttäjiä tuntuu olevan maailma pullollaan, kokonaisista maista yksittäisiin ihmisiin.

Kreikka ja muut eteläiset Euroopan maat elävät erilailla kuin mihin olemme tottuneet täällä Pohjolassa - he laittavat rahaa menemään ja elävät velaksi ja nyt sitten asiansa paremmin hoitaneiden maiden on maksettava siitä. Katkeraa, niin katkeraa. Samaten meille virtaa Suomeen ihmisiä köyhistä ja sotaa käyvistä maista - on romaaneja Itä-Euroopasta ja on ihmisiä Afrikan sarvesta jotka pitävät itsestään selvänä että he saavat täällä hyvän elintason - muiden kustantamana. Katkeraa, niin katkeraa.

Sitten vielä on tulossa lama ja työttömyys kasvaa.

On tosiaan vaikea ymmärtää miksi jotkut tekevät työtä ja toiset ovat vain ja öllöttävät, saavat kaiken kuin Manu illallisensa, tekemättä sen eteen muuta kun ovat olemassa. Mutta näin on. Se on osa elämää - näin kai on aina ollut ja luultavasti on aina oleva - tavalla tai toisella.

Suloisia ilon tuojia, eikö...
Ah - näitä asioita ei jaksaisi niin kamalasti miettiä. Ei enää kun sitä tavaraa on tulkut kuunneltua tauotta jo monta vuotta. Eikä mikään muutu, näyttää siltä.

Eilen näin kerjääviä mustalaisia kadun kulmassa, niinkuin olen jo nähnyt parin vuoden ajan. Aikaisemmin sellaista ei Suomessa nähnyt. Tuntuu nöyryyttävältä ajatella, että joku vain istuu kadun kulmaan odottamaan että muut antavat rahaa... Monet antavatkin. Suomessa kuulemma kannattaa kerjätä, täällä on ihmisiä jotka maksavat purkkin rahaa niin, että ne jengit jotka tuota kerjäysbisnestä pyörittävät voivat täällä oikein hyvin. Poliisi on kertonut, että eri jengit tappelevat suurimmissa kaupungeissa parhaista kerjäyspaikoista.  Asemien edustoilla on hyvä mahdollisuus tienata hyviä summia kahvipurkkiin - ja se raha maksetaan hommaa pyörittäville mafioosoille, ei sillä kerjääjä itse elä. Näin sanotaan.

Pari Itä-Euroopan romaania käveli viime viikolla lähikadulla ja katseli ympärilleen. Ihmettelin miksi he täällä, kadulla jossa ei ole kauppoja, vain taloja ja rauhallista asujaimistoa. Mutta ehkä juuri siksi! Kaikki ovat töissä päivisin. Lehdistä on sittemmin luettu, että kotimurrot meidän alueella ovat lisääntyneet paljon syksyn aikana. Sisään koteihin tullaan jopa saunan ikkunoista ja kodeista katoaa rahaa, elektronikkiiaa ja muuta kannettavan kokoista.

Kun kerran Suomessa on päätetty, että asiat hoidetaan jollain tietyllä tavalla - niin mitäs siinä sitten tehdä voi muuta kuin elää sen mukaan. Olla tyytyväinen, jos itse pystyy oman elämänsä jotenkuten ok elelemään, omat lapsensa ja perheensä elättämään. Lukita ovet ja ikkunat ja maksaa omat laskunsa. Ei silti tarvitse käpertyä omaan nurkkaansa - mutta elellä tällä tavalla kuin maailma on tällainen.

Eilen oli valon päivä - Lucia kulkueet valtasivat koulut, kirkot ja erilaiset julkiset paikat. Sain itse nauttia kahdesta ihanasta valontuvasta Lucia-kulkueesta ja niiden ihanasta laulusta. KIITOS!

Tänään on puuropäivä. Ruisjauhopuuroa - halpaa ja hyvää. Täytyy syödä jauhot pois ennenkuin pikkuhyönteiset iskevät kimppuun. Koti, jossa asuu jyrsijöitä on aina riskissä saada valtavat perhosinvaasiot syömään jauhot, murot, makaroonit ja kaiken viljapitoisen mitä kaapeista ja hyllyiltä löytyy.

Vastenmielisiä otuksia mutta miten niistä eroon pääsee? Siis muuten kuin lopettamalla marsut ja muut jyrsijät. Eläinkauppojen ruokapussit ovat aina, sanovat he itse mitä tahansa, ihan aina suuren hyönteislaunman kasvattamoita ja jyrsijänruokien mukana koteihin tulee perhosia ja toukkia jotka sitten lentävät mu imaan kodin ruokakaappeihin. Hyvät olot on niillä kodin nurkissa joita ei oikein voi kunnolla myrkyttää - pitää vain syödä ruuat pois mahdollisimman nopeasti. Turha on meillä mitään leipä- ym katastrofivarastoa pitää, se on huomattu jo aikaa sitten.

tiistai 13. joulukuuta 2011

Vihreästä teestä lumisohjoon ja soveltuvuustesteihin.

Vihreä tee ja terveellinen elämäntapa
Juon vihreää teetä ja istun keittiön pöydän ääressä vuorokauden juuri vaihtuessa maanantaista tiistaiksi. On alkamassa Lucian päivä. Valon juhla. Pääsen katsomaan Luciaa lapsen koululle aamuvarhaisella joten nyt pitäis mennä nukkumaan. Kohta menenkin, pari tiviä raapustan tähän ensin.

Vihreä tee edustaa terveellistä elämäntapaa jota olen aika huono elämään. Mustan teen suurkuluttajana ja tuota ihanaa juomaa rakastavana ajattelin yrittää liu'uttaa makuaistia kohti vihreää ja terveellisempää versiota tästä jalosta juomasta. Juon sitä kupin tai kaksi joka päivä - olen ostanut erinäisiä lajeja kiinalaisesta japanilaiseen mutta vielä en ole päässyt vihreän teen ystäväksi. Sanon suoraan, että minusta vihreä tee maistuu joko kitkerältä, karvaalta tai molemmilta. Joskus tuntuu kuin imeskelisi tai pureskelisi koivun lehtiä. Joskus - hyvin harvoin - vihreä tee on ollut nautittavan hyvää - mutta siis tosiaan harvoin. Valkoinen tee taas ei maistu minusta miltään - se kai kertoo jotain juojasta; vain asiaan vihkiytyneet ihmiset ovsaavat nauttia valkoisen teen hienostuneesta ja hennosta mausta.

Olen ostanut sekä irtoteetä että pussiteetä. Maustettuja teesortteja en suosi; en  pidä kukkasten ja erilaisten parfymoitujen aineiden lisäämisestä teehen, en mustaan enkä vihreään. En muuten pidä myöskään rooibois-teehen sekoitettavista mausteista; siinä myös minulle aika uusi juomatuttavuus; menettelee!

Paljon on siis opeteltavaa tuollakin saralla- virkistävissä juomissa eri puolilta maailmaa. Yritän oppia!

Lumi tuli räntänä, loskaantui ja on jo taas melkein poissa

Loppuviikosta sateli lunta. Märkää ja painavaa räntälunta. Sitä tuli paljon, syysmyrsky riehui rannikolla ja sen seurauksena lunta tuli ympäri maan.

Meikäläinen on pihan siivousvuorossa - ja perjantaina siis kaivoin kaksi lumikolaa - pienemmän ja isomman - haravoiden ja kottikärryn, kuokkien ja ruohonleikkurin alta vanhasta vajasta ja aloitin pihatyöt. Parkkipaikka on syytä putsata niin pian kuin mahdollista, ennenkuin auton pyörät liimaavat lumen kiinni asfalttiin ja työ tulee entistä raskaammaksi. Huhkin lumikolan kanssa yhteensä pari tuntia viikonloppuna - ja luovutin vuoron naapurin miehelle tänä aamuna. Säätiedotuksissa on kerrottu, että lunta ei nyt ole tulossa lisää, päinvastoin suojasää sulattaa nyistäkin pois.... Onnea vaan, siis!

Lumi on kuitenkin kiva juttu; se valaisee mustaa syksyn aikaa ja lumitöistä saa hyvää kuntoilua!

En saanut työtä jota hain - ja jota tosissani halusin

Nyt se on varmaa - en saanut työtä jota hain ja jota varten kävin kolmessa haastattelussa palkkaavassa firmassa. Kahden eri henkilön kanssa keskustelin siellä ja haaastattelut menivät mallikkaasti. Pääsin sieltä soveltuvuustesteihin joihin meni ensin yksi ilta kotona ja varsinaisiin testeihin melkein koko päivä MPS:n toimistolla. Jouduin osallistumaan pariin työpalaveriin puhelimitse testien välissä joka ei ollut omiaan parantamaan keskittymistä.

Omasta mielestäni olin oma itseni testeissä - mutta jätin matemaattiset, loogiset ja kielelliset testit viimeisiksi jolloin olin nälkäinen kuin susi ja väsynyt kuin tapettu mato - ja homma meni poskelleen. En varmasti mikään älykkö olekaan mutta kyllä silti sapetti kun matikan laskut eivät menneet kuten olin toivonut; en osannut prosenttilaskua ja ylipäätään matikka meni ihan penkin alle. Looginen päättelykykyosio niin ikään epäonnistui. Kielellinen meni ok mutta olisi voinut mennä paremminkin; sain sen osion sentään kokonaan tehtyä.

Psykologin palaute tuli postissa ja juttelen hänen kanssaan ensi viikolla. Tulokset olivat ihan ok - paitsi nuo matikan ja logiiset tulokset...  Joka tapauksessa, loppulausunnossa testaaja suositteli minua siihen työhön jota hain.

Uutta työntekijää hakeva tuleva esimies soitti minulle tänään ja kertoi, että en saanut työtä. Hän epäili, olisinko ollut tarpeeksi motivoitunut tekemään heidän firmassaan töitä pitkään. Olisinko tarpeeksi motivoitunut jäämään heille? Sitä kuulemma epäili, siitä jutteli esimies kuulemma HR:n kanssa. Tästä puhuin jo haastattelussa molempien haastattelijan kanssa kun he sitä jo silloin miettivät, samoin kahden psykologin haastattelussa; vakuutin, että työ motivoi minua. En ehkä ollut vakuuttava, ainakaan siihen ei tunnuttu uskovan joka kyllä harmittaa. Toki mietiskelin aika lailla uuden työn olosuhteita ja tehtäviä - hiukan pelonsekaisesti, mutta olisin ilman muuta ottanut työn vastaan jos sitä olisi tarjottu kaikkien testien jäkeen minulle.

Nyt sitten sanottiin, että en saanut työtä, motivatio epäilytti... Testasivat kuitenkin, ja testi maksoi paljon. Aikaa siihen meni myös tunteja monelta osapuolelta.  Harmittaa enemmän kuin osaan sanoiksi pukea - tosi, tosi paljon!

Niin paljon tämä harmittaa, että olen etsinyt tietoa siitä, kuinka työnhaussa onnistuu ja kuinka sitä voi harjoitella. Yritän nyt tosissani etsiä töitä ja otan työn etsinnän kunnon projektiksi; oma henkilökohtainen projektini menee niin, että teen sille tavoitteet - uusi työpaikka - ja aikasuunnitelman kuinka toimin. Varaan joka päivälle ainakin tunnin jolloin haen työpaikkoja, viilaan ansioluetteloa ja luen aiheeseen liittyviä tekstejä. Tänään kävin jo ostamassa työnhakuun liittyvän kirjan - niitä oli kaksi englanninkielistä kirjakaupassa, milolemmat alle 20 euroa. Ostin toisen: How to master psychometric tests. Tästä aiheesta on kirjoitettu paljon ja netti vilisee aiheeseen liittyvää materiaalia; pakko opetella asiaa hiukan enemmän että ei ole ihan hukassa jos vielä testavaksi pääsen.

Itsetuntemus lienee kaiken a ja o - sitä olisi hyvä opetella; tähän ikään olisi hyvä jo itsensä  jotenkuten tunetea!Hauskaa se ei varsinaisesti ole, mutta jos ymmärtää asiasta jotakin niin varmasti olo tulee paremmaksi - ja ymmärtää kuinka kannattaa vastailla ja mihin kiinnittää huomiota.

Aion saada uuden työn! Oikeasti - ja vakavissani. Vuonna 2012. Ei kun tekemään töitä tämän tavoitteen eteen! Lama on nurkan takana ja Eurooppa kriisin partaalla - nyt on paljon töitä, ne on vain löydettävä ja sitten on vain saatava itsensä niitä töitä tekemään!

tiistai 6. joulukuuta 2011

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Kaksi kynttilää ikkunalle kuudelta illalla - näin aina itsenäisyyspäivänä
Suomi täyttää tänään jo 94 vuotta: onnea meidän omalle isänmaallemme! Oma isä on taistellut ase kädessä silloin joskus kauna kauna sitten hyvin nuorena poikana, viimeisessä sodassa, jatkosodassa. Taisteli maan puolesta ja saanut siitä muistoja mieleensä joita ei koskaan meille kertonut, joskus vihjaili vain. Tupakkaa oppi siellä polttamaan - tupakkia sai palkaksi muistaakseni kaksi askia päivässä. Määrä voi olla väärä mutta se, että se oli osa sotilaan palkaa on totta.

Kaikki tarinat lapsuuden ja nuoruuden aikana ja ylipäätään yhteiskunta ympärillä ovat pitäneet tarinoita itsenäisyyden puolustamisesta, sen tärkeydestä kovasti esillä. Siksi se tuntuu vieläkin hyvin läheiseltä asialta.

Siksi minulla on aina kynttilät ikkunoilla joulukuun kuudentena - oli aina silloinkin kun asuin ulkomailla. Ja silloin kun meni kävelylle, kuuden jälkeen illalla, saattoi nähdä missä asui suomalaisia, minkä ikkunan takana mietittiin Suomen itsenäisyyttä!
Tämän viikon neuleissa on sinistä ja valkoista.
Sukan varteen vanhoja lankoja ja terä uusilla - perinteistä, mummilta opittua!

Juhlin siis itsenäisyyspäivää kotosalla hyvin suomalaisesti: rauhaisasti ja jotain mieleistä ruokaa perheen kanssa syöden, hiukan kuohuviiniä nautiskellen. Ja tietenkin neuloen!

Melkein täysi kuu loisti,
Suomen lippu roikkui pimeässä
Graavilohta ja lohikeittoa syömme, jälkiruuaksi mustikkapiirakkaa kermavaahdon kera ja kahvia. Suklaata on varattu pöydän herkuksi ja koristeeksi, samaten pipareita.

Töitä olen tehnyt muutaman tunnin tänään - Suomen ulkopuolella tänä on tavallinen, tylsä tiistai-päivä. Ja työpaikalla läjäpäin töitä.

Mutta kohta syömme keittoa, muutaman suklaakonvehdin ja juhlistamme iltaa katsomalla minkälaisia pukuja Suomen merkki-ihmisillä on päällään!
-----

Iltakävelyllä kuuden jälkeen huomasin, että kynttilöin polttaminen ikkunoissa on jo aika harvinaista. Tapa häviää, hiipuu. Vain muutamissa ikkunoissa on enää yksi tai kaksi kynttilää...  Monenkirjavia jouluvaloja on paljon, pihoilla ja iikkunoissa. Suomen lippu oli monelta jäänyt pimeälläkin salkoon.



maanantai 5. joulukuuta 2011

Porovalot valaisevat syksyn pimeydessä

Flyygeli avattuna - konserttisalin soitin lähietäisyydeltä
Jonnekin päin Suomea on kuulemma jo lunta satanut. Ei vielä tänne meidän keittiön ikkunoiden taakse, ei, ei. Vettä täällä lorottaa taivaalta, maa on jäisen liukas kun aamuisin on miinusasteita mutta päivisin plussalla mennään.

Riisipuuron ainesosat
Olo ei ole kovinkaan plussalla - vaikka onkin adventtiaika ja se on yleensä mukavaa. Kodikasta ja viihtyisää. On nytkin, toki - laiteltiin hiukan erilaisia koristeita vielä pikkuisen kanssa esiin tänään; hän laittoi itse omat tunnelmavalot omaan huoneeseensa, valonauhan ikkunaan ja sängynpäätyyn. Valot muodostuvat punaisista poroista. Hän valitsi sen 3 vuotta sitten itselleen kaupasta ja nyt kun kaivettiin joulunajan juttuja esiin niin sekin löytyi. Itse kiinnitin punaisen sydämen vanhimman lapsen entisen huoneen ikkunaan, himmelin viereen.

Adventtikyntteliköt ilmestyivät jo viikko sitten keittiön ikkunaan ja pöydälle kun oli ensimmäinen adventti. Tänään sitten poltettiin jo kahta adventtikynttilkää kun syötiin riisipuuroa. Time flies!

Joulukalenterin luukkuja on availtu jo viikon ajan, tänään tuli kaksi kyntilää tonttujen kädessä, siinä partiolaisten kalenterissa. Kaksin adventtia vietettiin pienimmäisen kanssa, hänen aamuisten luisteluharkkojensa jälkeen. Vanhimmat lapset menevät jo omia aikojaan ja teitään - ei kiinnostanut heitä riisipuuro eivätkä piparit, ei suklaa.

Heräsin varhain aamulla ja järjestelin kaikenlaista - sitten vein lapsen ja kaverinsa jäähallille luisteluharjoituksiin. Lapsi haluaa lopettaa partion ja uimaharrastuksen kun nyt pitää päästä jääkiekkoa pelaamaan! Harjoitukset ovat kolme kertaa viikossa - kaukana eri naapurikuntien jäähalleissa joihin pääsee vain kuskattuna. Ajatus jo kammostuttaa - miten herran pieksut saan lapsen kolme kertaa viikossa harjoituksiin kymmenien kilometrien päähän - ja siellä pitää sitten vielä se aika myös notkua odottelemassa, että harjoitukset menevät ohi.... Huh huh. Partio on ollut kiva harrastus mutta sekin on pitkässä matkassa enkä ole päässyt aina kuskaamaan joten kertoja on jäänyt väliin. Se harmittaa. Uiminen on mennyt superhienosti; halli on lähellä, sinne pääsee omin avuin ja lapsi on siinä niin hyvä että pitäisi siirtyä kilpailevaan ryhmään mutta silloin pitäisi uida 3 kertaa viikossa eikä se innosta - pitäisi lopettaa viulu tai kitara että voisi uida noin paljon. No, nyt lapsi sitten lopettaa koko uimisen kun välimuotoa sille harrastukselle ei ole.

...ja valmis adventin puuroateria
Harmittaa, kun lasten harrastukset ovat melkein ammattilaiseksi tähtääviä; ne ovat kalliita ja ne vievät valtavasti aikaa. Ja aika menee myös vanhemmilta - kuinka yksinhuoltajaäiti voi moista edes tehdä??? Ja miksi juuri mitään ei voi harrastaa vain kerran viikossa? Jo aikaisemmin omat vanhemmat lapset sitä harmittelivat - kolme kertaa viikossa on aika tyypillinen tahti melkein mille harrastukselle vain. Sen päälle tarvitaan yleensä vielä vähän lisäharjoittelua. Kaikki tämän koulun ja kavereiden lisäksi. Ei sellainen ole HARRASTUS - työstähän tuo melkein käy! Lapsen pitäisi saada tehdä erilaisia asioita ja olla kavereide kansas - ei satsata kaikkea vapaa-aikaa yhteen harrastukseen ja kilpailemiseen.

Työstä vielä
Soitto soi, klarinetin käheä ääni
Olen itse jo varma, että minut irtisanotaan lähiaikoina; saanko tiedon ennen joulua vai heti sen jälkeen on epävarmaa. Suomessa YT-neuvotteluaika on 6 viikkoa ja jos se käytetään kokonaan, tulee tieto vasta ensi vuoden puolella. Euroopan maissa on hyvin erilaiset irtisanomiskäytännöt - Saksan kaikkein vaikeimmasta vaikka Tanskan helppoon - siellä vain sanotaan, että työt loppu nyt, emme enää tarvitse sinua ja niin se sitten päättyy. Jenkeissä ja Aasian maissa porukasta pääsee helposti eroon. Suomi on keski-kastia tässä.

YT:den jälkeen tulevat varsinaiset irtisanomiset ja siitä sitten irtisanomisaika ja olen pihalla. Sen jälkeen ei meillä enää pelata jääkiekkoa eikä paljon harrasteta muutakaan jollen saa jostain muualta töitä. Yritän tietenkin hakea, ihan tosissaan. Kun vain töiltään ehtii!

Eletään taas päivä kerrallaan ja katellaan. Yritän maksella maksuja pois ja elää säästeliäästi; saa nähdä kuinka käy.

Viikonloppu alkoi puhallinkonsertilla jossa soitettiin paljon klarinettimusiikkia. Konserttisali oli niin täynnä, että muusikot joutuivat soittamaan ihan yleisön keskellä kun tuoleja laitettiin muusikoden ympärille ihan joka puolelle. Ilma meinasi loppua! Olin niin väsynyt illalla konserttisalissa, että taistelin nukahtamista vastaan nipistelemällä itseäni. Silti nukahdin konsertissakin pari kertaa - toivottavasti kukaan ei nähnyt. Noloa.

Kamalaa, väsymys on jo melkein kuin sairaus: olen niin väsynyt, että pelottaa ajaa autoa! Kotona nukahdin perjantaina lehteä lukiessa!

Konsertissa käynti oli silti ja joka tapauksessa kiva kokemus; musiikki on mieltä puhdistava ja raikastava asia. Kotona lapsi soitteli viikonloppuna joulumusiikkia - niin levyltä kuin viulullakin. Hän soittaa ensimmäisessä orkesterikonsertissaan huomenna joten saan taas pian nauttia elävää musiikkia. Johonkin isompaan joulukonserttiin haluaisin myös mennä jossain vaiheessa - katsotaan miten työasia menee ja pääsenkö irroittautumaan. Vaikka irtisanominen onkin kaikella todennäköisyydellä pian edessä, nyt on aivan valtava työmäärä sitä ennen purettavana - viime viikollakin olivat työpäivät järjestään yyli 10-tuntisia; ylituntejahan ei lasketa mutta toki ne itse itselleni laskin. Ei työttömyys siksi uhkaa, että ei olisi töitä - vaan sen takia, että saataisiin kustannukset alas. Kustannuksista suurimpia ovat palkkakulut - joten ne täytyy leikata. Maalliko sanoisi, että kannattaa leikata johto- ja päällikköportaasta jossa ne valtavan suuret palkat ovat. Pienipalkkaista porukkaa joutuu häätämäään pois valtavat määrät että kustannusket leikkautuvat toivotulla tavalla. Se taas tekee organisaatiosta ramman, kun leikataan rankasti työtä tekevää porukkaa pihalle, aivan valtavat määrät. Yläkerroksien paikkoja ei leikata koska juuri ne ihmiset tietenkin päättävät uuden organisaation ja uuden strategian - siksi siellä samat ihmiset vaihtavat toistensa kanssa paikkoja ja päättävät mitä muista organisaation osista poistetaan tai myydään, että saadaan firma terveeksi. Leikataan samalla toki helposti niitä organisaation osia joiden poistumnen tuo valtavat ongelmat jäljelle jääneisiin osioihin. Voi helposti tulla rampa organisaatio... Se nähdään ajan myötä; me jotka poistumme, seuraamme toki myös jatkossa kuinka siellä käy.