keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Uusi vuosi ovella: tehdään siitä hyvä ja onnellinen!

Vuosi vaihtuu jonkin tunnin päästä täällä meilläkin. Aasiassa eletään jo "ensi vuotta".


Vuoden vaihdoksen myötä minulta loppuu netti ja kännykän toiminta; rahatilanne sammuttaa virran nykyteknologiasta. Kirjastoon pääsee toki päivittelemään tämänkin jälkeen tekstejä. Lapsen puhelinliittymää pidän yllä niin kauan kuin pystyn - sitä kautta saa minuunkin yhteyden. Tässä netin äärellä tutkailen, sammuuko yhteys heti kun kello 12 lyö!

Elisan viihdepalvelun netti on kallis - viitisensataa vuodessa - ja harmillisen epäluotettava. Kerran vuorokaudessa se hyytyy, joskus pitkäksikin aikaa - toisinaan vain puolksi tunniksi. Valtavan epäluotettava - mutta luultavasti yritysasiakkaille palvelu on parempaa. Mitäpä, jos tekisin töiyä tällä liittymällä; se ei vain onnistuisi, jos klatkoksia olisi näin paljon.

Palveluun kuuluu mahdollisuus tallentaa ohjelmia televisiosta - sitä palvelua en juuri tarvitse ja kun tietää, että ohjelmia ei voi tallentaa, ei asiaa sure. Saa nähdä, olenko kohta eri mieltä - kun en netistäkään enää uutisia pääse lukemaan!

Erakoituminenhan tässä toki on vaarana - mutta yritän pysyä elämässä ja maailmassa mukana ilman netin tukea jatkossa!

Kaikkea hyvää kaikille ihmisille ja eläimille sekä luonnolle! Pahoille ihmisille en hyvää toivota - mutta eihän täällä minun sivuillani sellaisia tietenkään ole!

Be happy! I will!!

Työttömyys vuodenlopun lehtijutuissa. Uusi vuosi ja palkkatyö kiikarissa, rakkauskin astuu elämään!



Töitä, töitä, perunanmyyjänä,
kalakauppiaana tai konttoristina?
Eihän tämä tunne kaikkia nyt työttömänä olevia koske - tunnen työttömiä, joiden mielestä on ihan ok olla kotona - heillä on puoliso kotona ja he puuhailevat kotona kotiaskareita ja harrastavat liikuntaa, käsitöitä, mökkeilyä ja oman palstan viljelyä ym. Tunnen myös henkilöitä jotka nostavat työttömyyskorvauksia ja käyvät harmaissa töissä - saavat satasen päiväliksaa jokaikiseltä arkipäivältä, käteisenä kouraan.

Mutta me, jotka olemme työnhakutilanteessa, työttömyyspäivärahalla ja haemme kokoaikaisesti töitä, tunnistamme kyllä tuon asian omaksemme. Kiitos tekstistä, Jani Kaaro.


Iltalehti kertoi pitkäaikaistyöttömästä joka sai töitä - tosin piti muuttaa Imatralta pääkupunkiseudulle, että sai myyjän paikan Gigantista, mutta työtön muutti työn perässä uudelle paikkakunnalle kun kotiseudulla ei töitä ollut. Hänkin oli hakenut satoja työpaikkoja ennenkuin tärppäsi. Onnea siis Tommi Matikaiselle Forumin myymälään! Hyvä on saada lukea joskus työttömyydestä positiivisiakin juttuja!

Kolmas työttömyyttä liippaiseva juttu on ilmeisesti taas tyypillinen poliitikko-juttu: SDP pohtii josko työttömät voisivat tehdä hiukkasen töitä menettämättä työtömyysturvaansa. En tiedä, mitä töitä sitä pääsisi tekemään sata- pari tai kolmekin sataa euroa kuussa tienatakseen - se aiheuttaisi joka tapauksessa valtavan byrokraattisen myrskyn työttömyysturvaa maksavan liiton tai Kelan toimistoissa. Kyselin keväällä, kun menin tukityöhön, josko voisin ansaita pari-kolme sataa menettämättä tukea, sain vastaukseksi, että lain mukaan voin kyllä, mutta maksut tulevat sitten kuukauden, jopa kahden päästä siitä mitä ne muuten tulevat. No, asia jäi siihen. Enhän voi olla maksamatta laskuja tai ostamatta ruokaa pariin kuukauteen kun viranomainen tutkii tilannetta.


SDP:n ajatukset työttömistä rikkaruohoina - kuten Juhana Vartiainen onnistui hassun hauskasti sanomaan - on yhä tuoreena ielessä. Rikkaruoho tässä yrittää nyt asennooitua tulevaan, uutseen vuoteen ja uskoa, että
 
VARMASTI TULEE  AIVAN SUPER-UPEA VUOSI, 2015: LÖYDÄN MAHTAVAN MIEHEN JOKA RAKASTUU MINUUN,  MINÄ HÄNEEN. SAAN TÖITÄ JA SIITÄ PALKKAA JOLLA PYSTYN ELÄMÄÄN JA MAKSAMAAN OMAN JA LAPSEN MENOT! PÄÄSEMME MATKALLE JA PYSYMME TERVEENÄ, SAAN ENTISTÄ TIMMIMMÄN VARTALON!



 

maanantai 29. joulukuuta 2014

Unelmoinitia, pakkasen narskuntaa kenkien alla

Mistähän haaveilee pipareilla leikkivä...?
Nukuin pitkään aamulla, heräsin vasta kahdeksalta. Venyttelin hartaasti ja käytin koiran aamupissalla. Kirpakka pakkasaamu toi vanahanaikaisen fiiliksen - ihanaa, kun pakkanen puri poskia kun vein roskat ulos, koiran tassujen alla jäätynyt, kova lumi nirahteli kivasti ja omien jalkojen alla kuuluva  nirsk ja narsk tuntui tosi kotoisilta. Toivottavasti pakkanen kestää pitkään - taisin kyllä kuulla, että tämä talvinen ihanuus on lyhytkestoista ja lounaasta lähtee vyörymään läpimämpää ja kosteaa ilmaan heti kohta. Pöh!
Henki häyryää aamulenkillä

Pusi pusi. "Otatko kahvia kulta?"
Keitin kahvit aamun sinisen hetken aikaan. Kuuntelin radioita, eläimet pyörivät jaloissa. Olipa rauhaisaa. Kaksi tänään otona olevaa lasta nukkuivat vielä joululomalaisen unta huoneissaan. Iyse sain haaveilla tulevasta - ja uskotella, että kaikki kääntyy parhain päin! Sydänpiparit tuokoon onnea elämään!

Katselin aamun sinista hetkeä ikkunasta - ulkona pyrähteli mustarastaita mutta ei punatulkkuja kuten jouluna pihavaahterssa, kotiseudulle. Ne syövät siellä vaahteran siemeniä, "neniä" joita meillä ei täällä ole pihalla. Laitoin linnuille eilen kaurahiutaleita ja omaa muesliä - hyvin käy kaupaksi!

Parsitaan ja paikataan! Hyvä aamuhomma
kahvikupin ja uutisradion seurana!
Otin rikki menneitä vaatteita esiin - onneksi mummi opetti minut aikoinaan parsimaan sukkia ja muita neuleita ja korjaamaan ratkenneita ja käytössä hiutuneita vaatekankaita. Ne taidot ovat nyt käytössä! Uutta vaatetta ei pysty työttömänä ja vähävaraisena ostamaan joten on hyvä osata huoltaa vanhat vaatteet. Kestävää kehitystä on myös se, että käyttää vaatteet ja tavarat sillä lailla, että niitä ei tarvitse niin paljon pois heittää. Ei aina uuden ostaminen ole tavoiteltava elämäntapa, siitä kärsii koko ympäristö. Lama ehkä saa ihmiset käyttämään tavaraa sitä hiukan enemmän arvostaen - ehkä. Tai sitten ei.

Linnut hoi, tulkaa!
Katselin illalla ohjelmaa Euroopan työttömyydestä ja eläkeiän nostamisesta eri maissa. Ohjelmassa kerrottiin, kuinka normaalin eläkeiän saavuttaneet ihmiset ovat enenevässä määrin töissä monissa maissa, jopa yli 75-vuotiaat tekevät töitä - koska haluavat ja koska eläkkeellä ei elä. Samalla keski-ikäiset eivät tunnu saavan täitä millään. Suomesta ei tässä ohjelmassa erityisesti puhuttu - olen vain itse huomannut, että kun ihmisiä irtisanotaan suurin määrin, ei uutta palkkatyötä meinaa saada millään, ei todella mitenkään vaikka hakisi töitä päätyökseen ja kokoaikaisesti. Ihmiset, joiden kanssa juttelen näistä asioista, ovat pääsääntöisesti yli 45 -vuotiaita, osa tosin alle 30 -vuotiaita. Se,mitä kaikille innolla tarjotaan, on ns. työharjoittelua - tämä tarkoittaa työntekoa ilman rahapalkkaa. Työttömyyskorvauksen saa pitää ja muutaman euron kulukorvaus tulee niiltä päiviltä jolloi käy töissä. Kulukorvaus kattaa harvoin työmatkakulut - mutta iso osa keski-ikäisistä käy mielellään töissä ja haluaa tuntea itsensä hyödyllisiksi, samalla kun he kuvittelevat saavansa palkkatyötä jos tekevät työnsä hyvin ja osoittavat työkuntonsa. Mutta suurin osa tulee huijatuksi: palkkaa ei ala tippua kuin todella harvassa tapauksessa. Työnantajat voivat näinä taloudellisesti haastavina aikoina kuten itse haluavat; ilmainen työntekijä joka ahertaa palkatta, usein akateemisesti koulutettu ja vuosien ja vuosikymmenten kokemuksella tekevät työt hyvin ja nopeasti. Mikä upea asia työnantajulle!


Sinisen hetken katsoja, vanha
kissa-kaveri, oma kolli.
Monesti mietin, miten tähän tällaiseen on tultu: kuinka joku osasikin keksiä kuningas-ajatuksen, että työttömät  laitetaan palkatta töihin? Sehän huonontaa työssä olijoidenkin tilannetta - hekin voivat joutua korvatuksia palkattomilla työnteijöillä!

Miksi näin tehtiin - nyt saa nähdä, että työnantajat eivät kohta enää haluakaan maksaa töistä, joihin löytyy ilmaista työvoimaa; aina on uusia työttömiä jonossa tekemään töitä ja näyttämään kuinka hyviä ja tehokkaita ovat!

Miten tässä selvitään vuosia eteenpäin, miten sitten kun eläkeikä koittaa eikä eläkettä ole kertynyt sitten kun ikä alkaa lähetä 65:n, 70:n tai 75:n vuotta? Pelottaa! Sen lisäksi, että rahaa ei ole elämiseen, ei ole kiva muutenkaan elää jos vain on ja öllöttää mitään tekemättä. Jos on terve, vaikka ikää olisikin, on hyvä olla jotakin järkevää tekemistä päivisin - muuten ei tunne kuuluvansa tähän yhteiskuntaan, tähän elämään. Mutta niinhän se on jo työttömänä. Jotenkin tuttua jo nyt vaikka eläkeikään on vielä matkaa. Voi huokaus....
Kirjastot: mikä upea keksintö! Kymmenittäin lehtiä luettavana.

Itse olen tänään käynyt lukemassa pari tuntia lehtiä kirjastossa, tehnyt ruokaa - pizzaa - lapselle ja toki myös itselle. Pizzeriaan ei mennä; vaikka pizzan sanotaan olevan pizzeriassa halpaa, saa yhden pizzeria-pizzan hinnalla leivottua itse kaksi pelllillistä erittäin hyvää pizzaa ja juomat päälle! Lapsenkin mielestä kotona tehty on paljon parempaa! Vielä jää rahaa  myös Tupla-suklaaseen josta saa jälkiruuan kahdelle!

Kyllä kotona tekeminen kannattaa - ja työttömällä on aikaa ruuan tekemiseen. Nämä tänään tehdyt kaksi isoa peltipizzaa riittävät ainakin kahdeksi päiväksi - huomenna syömme samaa ruokaa, ihan mielellään. Kauppaan menen seuraavan kerran ensi vuonna!

Tästä piisaa. Ja hyvää on!

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Rauhallinen joulu - seesteinen mieli

Vanhat koristeet kuusen oksilla, kuin kymmeninä menneinä jouluina
 
Onpa ollut mukavan rento joulu! Joulupäivät ovat menneet leppoisan oleilun, syömisen ja ulkoulun merkeissä - yhdessä perheen ja suvun kanssa. Tosi mukavaa! Kinkkua, sillejä, rosollia ja laatikoita on popsittu, suklaata, taatelikakkua ja nekkuja herkuteltu. Joulurauha julistettiin ja rauhaisaa on onneksi ollut, vaikka meitä oli isohko porukka koolla ja joukossa vaikeaa murrosikää elävä teini!

Ulkona on ollut pakkasta ja lumi on valaissut maailmaa - järvikin on jo jäässä vaikka ei sinne vielä uskalla kävelemään mennä. Joku on kyllä jo hiihtänyt jäällä mutta en tiedä, selvisikö ladun tekjä takaisin kotiin saakka! Latu kulki ensin rantaviivaa mutta lähti sitten kohti järven selkää - tai no, avojäätä. Pelottavan ohut on vielä kuitenkin jää, varsinkiun kun ensimmäisen ohuen jääkerroksen päälle satoi lumikerros ennen kunnon pakkasia.
Kissat ovat, tietenkin, syöneet kuusen kimaltavia koristeita ja oksennelleet niitä matoille. Mieluiten öisin mutta päivälläkin on saatu katti kiinni itse teosta kakomassa hopeista tai kultaiasta koristelankaa kurkustaan.... Perheen traditio tämäkin!


Tunnnelmalline musiikkihetki
On nautinnollista, kun osaa ottaa päivät rauhaisasti vaikka ennen joulua ahdisti hiutusen - itselläni ahdistus liittyi lahjoihin: niitä kun ei ole ollut varaa ostella joten tein itse sukulaisille ja perheelle paketin sisuksia: leivoin kakkuja, pipareita ompelin kauppakasseja ja pussukoita gobleliinista ja tyynyliinoja puuvillasta sekä neuloin villasukkia. Lapsille ostin kullekin lisäksi jotain mitä he toivoivat, pientä sekin.  Lahjat olivat vaatimattomia, mutta näin tänä vuonna. Hienosti meni silti - ja jouluhan jatkuu vielä loppiaiseen.
Itse sain ihanasti toiveitteni lahjoja: mattopiiskan ja auton sisä-ja ulkopesun! Suloista, ihanaa! Pesu tapahtuu, kun sää sallii ja pakkanen hiukan hellittää! Mattopiiskaa käytän heti ensi viikolla kun hutkin mattoja pakkaslumessa pihalla.

Tapanin kahvikattaus muotoutumassa.
Pelattiin korttipeliä pitkälle aamuyöhön, juteltiin ja kuunneltiin musiikkia.

Olemme kotona jälleen, vieläkin on hyvä olo. Kotona olenkin nyt vielä päiviä; ajattelin tehdä pitkiä kävelyitä koiran kanssa, siivota huushollia ja viedä kierrätykseen ylimääräsitä tavaraa tulevien päivien aikana. Tänään haen vielä yhtä avointa työpaikkaa jotka entinen työkaveri suositteli; paikkailmoituksessa ei ollut viimeistä hakupäivää joten kannattanee hakea paikkaa ennen huomista, ettei ilmoitus poistu sivulta ennenkuin ehdin reagoimaan!

Yritän pitää yllä positiivissta fiilistä ja iloita kaikesta olemassaolevasta. Paljonhan on hyvin elämässä! Olen kuitenkin  terve ja ruokaa on ollut pöydässä ihan tarpeeksi, vaatteita ja kodin läpöä on myös. On kynttilöitäkin poltetttavaksi ja sitä myötä tunnelmaa, josta voi nauttia.


Joulukoira ei ehtinyt parturiin!
Uskon, että elämä taas kantaa tulevankin vuoden! Tämä pian loppuva vuosi on ollut aika myrskyisä - niin maailmalla kuin omassa elämässäkin. Paljon on tapahtunut ja itkua ja naurua on ollut paljon. Koira on tullut elämään - mies on mäiskinyt tunteita oman järjen ymmärryksen yli: miten voi noin tehdä, olen kysynyt itseltäni niin sata ja tuhat kertaa. Nyt toivon hänen jääneen menneisyyteen ihan kokonaan; vieköön menneisyyteen jäävä 2014 hänet mennessään, kokonaan, omasta elämästäni. Tulkoon työpaikka, sen myötä rahaa velkoihin ja elämiseen sekä tulkoon hyvä ja onnekkaampi elämä elettäväksi!





keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Jouluaaton puolella mennään

Uuniin menossa
Joulupipareita on leivottu.Lapset ovat tehneet piparimökin osat - ne tosin on vielä koottava. Joulun päivinä sille löytynee kivasti aikaa.


Ukot ja akat, sydämet ja lapset
rivissä ja pinoissa
Naapureilla on kuuset jo koristeltuina olohuoneissaan. Sen näkee kun katsoo omasta ikkunasta ulos. Meillä ei ole kuusta - menemme mummin luo huomenna joulua vastaanottamaan; siellä on kuusi. Omasta metsästä toissapäivänä jaettu. Veli ja sisko sen valitsivat - jostain laaksosta se on otettu, vai oliko lie aitan takaa. Enpä muista - katsotaanko, tunnenko puun kun sen huomenna näen!

Oman metsän puu ei varsinaisesti maksa mitään - mutta kun se otetaan vähän niinkuin harvennusmielessä, niin yleensä se on aika rimpula. Mutta kukapa on sanonut, että joulukuusen pitää olla upea ja tuuheaoksainen puu joka kaadetaan vain ja ainoastaan muutaman päivän olohuoneessa seisottamista varten!!!??? On se yhdenlaista tuhlausta tuokin - vaikka kuinka luonnon puu jotenkin ekologiselta tuntuukin.
Lasten leivontavuoro


Kuvat lopuista rahoista. Muistoksi!
Joulu on muutoinkin tuhlauksen ja roskaamisen kulta-aikaa: se määrä kaikkea mitä hankitaan ja heti heitetään kohta roskiin oon kamala. Jos nyt vaikka ajatellaan, että lahjapapereita, naruja ja nyörejä ja kaikenlaisia pakettikortteja ostetaan varmasti satoja tuhansia - ja heti lahjan saajan sen avattua kaikki heitetään roskiin. Ruokaa menee roskiin kamalasti, samoin kaiekkea ruuan tekoon liittyvää - kuten muovisia kinkkupusseja ja alumiinikääreitä... No, ei siitä enempää. Näin se maailma on tällä hetkellä rakennettu. Luulen vahvasti, että tämä tuhlausasia ainakin nykyisellä tyylillä, tulee loppumaan lähivuosikymmeninä. Jos nyt maapallo kestää sitäkään odottaa...

Meillä on aika lailla vähäroskaista elämä tällä hetkellä. On se myös ihan tiedostettu asia kun sekä itse, että varsinkin lapset, ovat omaksuneet ekoloogisen ja aika vihreän elämän tavan. Hyvä niin.

Hyvää joulua kaikille!

tiistai 23. joulukuuta 2014

Lunta sataa, ihanaa!

Lumisade ja pikku-pakkanen tekevät ihmeistä maailmalle joka on ollut synkän musta jo ikuisuuden! Tuntuu, kuin valot olisi sytytetty ulos - lumi valaisee ja kirpakka pakkanen piristää ilmaa ja olemusta. Tänään näin jopa auringon kajon taivaan rannassa. Siinä vasta ihana, keltaiseen vivahtava jouluvalo!

Ihanaa!

Tänään kävin kuikuilemasa maailman menoa kauppakeskuksissa ja kaupoissa. Ihan hauskaa, kun ei anna stressin tulla! Katselin tavaroita ja ihailin joulun kimaltelevia koristeita.

Joku kertoi juuri tänään, että Suomen pääkaupunki on ainut Euroopan pääkaupunki jota ei koristella jouluun muutoin kuin aivan keskustassa ja tavarataloissa. Puistot eivät saa jouluvaloja tai talot koristeita. Sama muuallakin Suomessa, kerrottiin. Ehkä täällä on vähemmän jouluvaloja tosiaan - paha sanoa,kun ei ole tullut hirveästi vertailtua! Ruotsissa ja muissa naapurimaissa valoja kyllä taitaa  olla enemmän. Onko se sitten huono asia - no, ei välttämättä. Kauppakeskus loisti kyllä kultaa, hopeaa ja valojen välkettä aivan eurooppalaiseen malliin!

Joulu tulla jolkottaa. Tein mummon vanhalla reseptillä piparitaikinaa. Mureita pipareita niistä tulee kun taikinassa on perunajauhjoja neljännes jauhoista. Maustepippuria, neilikkaa sekä inkivääriä myös ja tietenkin kardemummaa ja kanelia.

Leivon aamulla, kun taikina on levännyt viilesässä ensin yön, niinkuin leipojansakin. Yötä nyt!

 
 
 

maanantai 22. joulukuuta 2014

Neljäs adventti. Vuoden lyhyin päivä

 

Huomenna alkaa päivä pidetä. Valoa tulee lisää - sitä on odotettu paljon! Syksy on tuntunut käsittämättömän mustalta - valo on ikäänkuin imeytynyt pimeään maisemaan, mustaan asfalttiin ja sateen vetisyyteen pimeässä. Kynttilöitä on poltettu paljon, liekkeihin tuijotettu!

Jouluaatto on ihan kohta, kaksi kokonaista päivää sitä ennen elettävänä enää. Joulu on hyvä aika vuodessa - mutta nyt kun rahaa ei ole, on vaikea suhtautua joulun aikaan muuten kuin kaikkeen muuhunkin elämässä:  mennäään päivä kerrallaan ja kyllä tämä tästä vielä iloksi muuttuu... Lahjoja ei ole vielä juuri ollenkaan hankittuna, ei ole paketteja kaapin perukoilla tai nurkissa pussukoissa.

Viikonloppuna on leivottu. Kaksi lasta kotona - ovat leivoskelleet piparkakkumökin paloja joita huomenna yhdistelevät. On syöty edullisesti ja käyty ulkona kävelyllä.

Jotenkin elämä on kutistunut tosi pieneksi - enkä ole osannut löytää palikkaa, jonka avulla aukeasi jokin uusi ikkuna, ovi, tai mikä rako hyvänäs jonka avulla pääsisi jotenkin hiuvttautumaan tai sukeltamaan johonkin uuteen. Ehkä sen aika koittaa  ensi vuonna - näin toivon!


Leivotaan rakkautta...
Pienistä asioista on tullut suuria ja suurista pieniä kun elämä käpertyy ja supistuu päivttäisen selviytymisen ympärille. Enää ei eletä luolassa eikä tarvitse pelätä petoja ekä jäätymistä yöllä nukkuessaan. Mutta kun eletään yhteiskunnassa, jossa pienintäkään asiaa ei voi tehdä ilman rahaa - ja jos rahaa ei vain yksinkertaisesti ole eikä sitä tule mistään, on olo pelottavaa. Saadaanko häätö? Ottaako pankki asunnon haltuun? menetänkö luottokelpoisuuteni? Mitä syömme tänään, huomenna tai ensi viiikolla? Mistä rahaa lapsen talvitakkiin? Miten ruokin koiran ja kissat ja muut eläimet?



Koe-kakkkuset. Margariinin maku tökkii
Ei raaski laittaa rahaa vessapaperiin - no, vessassa voi yrittää käydä vaikka kirjastossa tai sillä yhdellä isolla bensa-asemalla jossa on paljon ihmisä eikä kukaan huomaa, jos luikahtaa naistenhuoneeseen. Samalla voi pyöräyttää pari metriä vessapaperia kämmenen ympärille ja taskuun niin ei tarvitse heti tulla uudestaan... Lehdet voi tietenkin lukea kirjastossa  - mutta kun on ollut tässä tilanteessa pitkään, ei kohta enää välitä lehdistä ja uutisista. Tuntuu hassulta ajatella, että vielä pari vuotta sitten aamun lehdet olivat tosi tärkeitä aamun käyntiin lähtemisen kannalta. Piti tietää, mitä asioista kirjoitetaan, mitä maailmalla tapahtuu. Aamupala ja sanomalehti: aamun  rauhaisa hetki, ennen töihin menoa.


Sunnuntai-ruokaa: eilisiä ryynimakkaroita, makarooneja ja paistettuja
pottuja. Ihan hyvää vaikka ei ehkä kovin herkullista tai terveellistä
Nyt aamu alkaa kupposella teetä ja radiota kuunnellen. Ikkunasta voi katsella sään vaihtelua - ja miettiä, mitäkähän sille viime vuonna pihalla asustaneelle fasaanille on käynyt. Mikään syötävä ei enää aamulla maistu ja hyvä niin: kannattaa säästää puuroannoksen syöminen myöhempään, niin oikeaa ruokaa ei tarvitse tehdä kuin vasta illalla. Ja toisaalta isolla kaurapuuroannoksellakin pärjää ihan kivasti joskus koko päivän!

Pullat uuniin
Mutta tänään on leivottu pullaa ja rakkenneltu piparitaikinasta talon seiniä, ikkunoita ja kattorakenteita. Eilen leivoin kaksi kakkua sukulaisille: taatelikakun ja englatilaisen hedelmäkakun. Leivoin ne leivontamargariinilla ja sekös harmittaa - tein pienet koekakut ja täytyy sanoa, että margariinin maku puskee läpi. Ennen tein kakut aina voilla mutta nyt  ostin S-ketjun halpaa leivontarasvaa -30 prosentin alennuksella. Arvaahan sen tietenkin, että maku on toinen. Mutta kun kolesterolia pitäisi laskea, selittelin itselleni ravintorasvatiskin äärellä. Tietenkin oikea syy oli melkein kahden euron säästö paketin hinnassa....

Päivän pidentyminen alkaa toivottavasti näkyä myös ikkunalaudan kasveissa ja kukkaruukuissa. Nyt kukkivat kaktukset, orkideat jaksavat pukata uutta vartta: ehkä niihin tulee kukkia keväämmällä! Sipulikukat ovat alkaneet kukkia - kauniin punaisina ja valkoisina ne kukkivat ikkunalla ja peilin edessä eteisessä!

Muistan mummin iltarukousta lapsuuden vuoteen äärellä: kiitettiin menneestä päivästä, ruuasta ja kodista ja läheisistä ihmisistä. Tähän halusin aina itse lisätä kiitokset nukeista ja eläimistä. Samoista voi kiittää vieläkin. No nukeista ei nyt kyllä enää... Siitä voi kiittää, että on lämmin koti ja ruokaa on ollut joka päivä. Oven saa lukkoon ja kotona on juokseva vesi ja lämpöpatteri joka on kylmällä säällä lämmin. Pienet asiat merkitsevät paljon. Nekin voi menettää - sitten ei enää pärjää - ainakaa kovin hyvin.




sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Pyhäinpäivä. Marraskuussa jo mennään


Pienin ja kevyin perheenjäsen
Pyhäinpäivän viikonloppu. Yksi lapsi muutti kotoa - toisen kerran. Hänellä on nyt vahvemmat siivet pärjätä omillaan, näin uskon. Työpaikka oli vaihtunut työttömyyteen ja nyt ollaan uuden alun alkutaipaleella: opiskelupaikka tuntuu hyvältä ja tentteihin on ollut hyvä lukea, niistä on selvitty hienosti ja opiskelukaverit ovat mukavia. Nyt vain toivotaan, että hän jaksaa puurtaa ja saa rahat riittämään. Että kaikki menee hyvin.

Siinä se lähtee, muuttokuorma sänkyineen
Toinen isommista lapsista seurustelee jo kolmatta vuotta ja asuu kaverinsa kanssa yhdessä - kohta ovat jo samassa oppilaitoksessa oppilaina. Vaikuttaa menevän hyvin hänellä, heillä molemmilla.

Elämä syksyisessä maailmassa heilahtelee, ailahtelee ja mietteet ja ajatukset poukkoileva sinne tänne. Asun nyt nuorimmaiseni kanssa - ja eläimiähän täällä asuu meillä kaverina viisi nelitassua, karvakuonoa. Mukavia kaikki, tietenkin - mutta joskus tuntuu, että helpompiakin tapoja elää on. Mutta kukapa sitä helppoa elämää haluaisi, loppujen lopuksi....

Eilen illalla, pyhäinpäivin lauantai-iltana, kävin tuttavan kanssa viemässä kynttilät hänen nuorena kuolleen tyttärensä haudalle. Hautausmaa oli kaunis kaikkine satoine, ehkä tuhansine kynttilöineen. Pimeässä hehkuivat kynttilöiden elävät liekit, mustat hahmot vaelsivat hautakivien välissä, kulkivat käytävillä... Taivaalla loistivat tähdet ja puolikasta suurempi kuu.

Äiti ja veli veivät kynttilät omien sukulaistemme haudoille eilen - itse en sinne nyt päässyt pitkän matkan takia. Lähiviikkoina käyn, ja jouluna sitten ainakin.

Isovanhempien vanha taulu vie
aurinkoisiin lapsuuskesiin
Seuraava viikko alkaa taas omalta kohdalta hiukan kohtalokkaasti - olen tosiaan saanut potkut työstä jota minulla ei varsinaisesti ollut - mutta työnantajan lista vaati tiettyä nuppilukua joten mikäpä siinä: ensin annettiin työ joka sitten otettiin pois ennenkuin se edes oikeasti alkoi. Saan olla vielä hetken siellä, kuitenkin. On muutama iso työ tehtävänä vielä. Lähden viikolla työhaastatteluun iah toiselle puolelle Suomea ja katson, josko kohtalo minut sinne heittää - ja auttaa jollain lailla tuon teinin, eläinten ja talo-ja autovelan kanssa.

Elämässä on pelattava niillä korteilla jotka on käteensä saanut. Kunpa osaisin! Jos olisi ässä hihassa - osaisinko sillä pelata? Joskus vaikuttaa, että vaikka saisin mitkä kortit, häviän silti.

torstai 30. lokakuuta 2014

Metsässä ja metsän laidalla

Aamulla oli sumuista, päivällä ihan tavallista ja nyt illalla on taivalla tähdet ja kuu näkyvissä. Kiva.

Pari viikkoa sitten olin leirillä. Siellä sain tuon oikealla olevan pienen nuotion syttymään yhdellä tikulla, itse kirveellä tehdyistä puista. Naks, naks tuli kuivista  koivuhaloista hyvää polttopuuta. Puut toki olivat olemassa, ei tarvinnut mennä itse metsästä etsimään. Teltassa nukuttiin ja voin vakuuttaa, että kylmä oli - ihan aidosti kylmä joka meni ytimiin ja joka ikiseen koloon vaikka oli pipot, pitkät kalsarit  ja ties mitkä varusteet makuupussin sisällä! Onneksi ei satanut ja onneksi saatiin trangia ja nuotio toimimaan!

On kiva tehdä jotain extreemiä välillä.  Olisi se aikamoista, jos joutuis jatkuvasti luonon armoilla elämään - hetken siinä voisi pärjätä mutta viikko jo olisi vaikeaa - tuntui kolme vuorokautta jo aika haastavalta ja kotiin tultua saunassa oli mahtavan upea olo!

Joskus tulee mieleen, että jos tulisi sellainen kriisi maahan, että sähköt menisivät laajalti ja pitkäksi aikaa - miten silloin selviäisi, kun nykyelämässä kaikki toimii sähköllä, noin pääsääntöisesti. Vessaakaan ei voi vetää, vettä ei saa raanasta jollei sähköt toimi. Hellat, jääkääpit  ja kodin, kauppojen  ja työpaikan lämmitys, lukitus ja toiminta ylipäätään on sähköstä kiinni... Mikä ei ole?

Kaikenlaista tulee mieleen, kun maailmantilanne on mikä on - ja oma tilanne siinä mallissa, että asunnon menettäminen tulee mieleen päivittäin. Jos olisi kesämökki, sinne voisi mennä asumaan hetkeksi - ehkä. Mutta eipä ole mökkiä tai muuta paikkaa josta saisi katon pään päälle jos koti menisi alta...
Syklaami ikkunalla: piristystä ja kauneutta

Eilen ulkoilutin koiraa pienessä sateessa. Katsoin kuinka suuri harmaa rusakko loikki näkökentän rajamailla, metsän reunassa. Puiston ja pihojen asukki siellä hyppeli. Siellä se viettää koko elämänsä, nyt harmaassa ja märässä ulkoilmassa.







maanantai 27. lokakuuta 2014

Syksyisen tummaa lokakuun illassa

Elämää vanhassa puutalossa? On siellä,.
Tänään oli rankka päivä työpaikassa jossa teen viimeisiä aikoja tukityötäni. YT-neuvottelut ovat lopuillaan - viimeinen neuvottelu oli tänään mutta johtokunta haluaa vielä huomenna pohtia ratkaisua tykönään. Monet saavat lähteä - se on jo tiedossa. Yhdessä tiimissä kaksi, toisessa 12, kolmannessa puolitoista; näin on leikkausluvut lueteltu. Olen itsekin leikkausuhahan alla mikä on huvittavaa - jos tässä nyt mitään huvittavaa olla voi. Enhän ole työsuhteessa mutta sitähän ei paria johtajaa lukuunottamatta moni tiedä. Olen lukuna henkilöistä, joita vähennykset koskevat; toki minut vähennetään nuppiluvusta mutta ei siitä mitään kustannus-säästöä tule!

Huomenna esimiehet kutsuvat irtisanottavat neuvotteluhuoneeseen jonnekin oman työryhmän istuinpaikasta mahdollisimman kauas. Olisi noloa, jos itkuinen irtisanottu joutuisi tulemaan tunnekuohussa niiden kollegoiden pariin jotka saavat jäädä.... Monet nyt irtisanottavista ovat olleet  talossa kymmeniä vuosia, toiset muutaman. Itse olen siellä vierailija ja ulkopuolinen, uuteen alaan tutstuva ihminen. Silti tämä sattuu minuunkin. Katson toisten epävarmuutta ja tuskaa ja mietin, miten tämä on tämmöiseksi mennyt joka puolella.

Katsura viikko sitten
Tänään he vielä ovat kotona kuten aina ennenkin, menevät huomenna työpaikalleen.Sitten ei enää mikään ole kuin ennen.

Joskus elämä tuntuu olevan tragikoomista; jos jaksaisi nauraa, naurattaisi! Nyt voi vain hymähtää.

Suomi on oma maa ja mansikka sen olla siis pitäisi. Onhan se, toki. Olen asunut muissakin maissa ja siellä varsinkin tuntenut itseni kovasti suomalaiseksi. Silti nyt katselen, josko vielä keski-iässä ja teini-ikäisen lapsen kanssa pääsisin töihin Suomen ulkopuolelle. Täytyyhän ihmisen elää - ja yrittää selvitä.

Nyt vain täytyy toivoa, että huominen menee pian ohi ja jonkinlainen elämä ottaisi sijan kaikkien meidän elämässä..... No, tuo kuulosti tosi hymistelevältä.

Paska päivä tulee huominen olemaan - ja monet itkevät. Toiset huokaisevat helpotuksesta. Kukaan ei varmasti jää täysin koskemattomaksi; jokainen saa jonkinlaista sydämen tykytystä, levottomuutta ja ahdistusta... Toisille tulee lopulta helpotus, toisille ei.

-------------
Käsittämätön uutinen iski itselleni tänään vasta tajuntaan: äiti oli eilen iltapäivällä tahallaan ajanut auton jossa oli hänen kaikki kolme lastaan kuolemaan, kolaroinut täysillä bussin kanssa jossa oli hänen miehensä ja pienenpien lasten isä. Tuntuu kamalalta. Ymmärtää ei osaa, mutta pahalta tuntuu.


sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Pitkästä aikaa näillä sijoilla

Yli kolmen kuukauden tauon jälkeen ajattelin vielä kokeilla, josko osaisin kirjoitella tänne vielä jotakin. Elämä tuntuu polkevan paikoillaan eikä tunnu olevan mitään uutta kirjoitettavaa - kaikki on ikäänkuin sanottu jo monta kertaa.

Alkukesä oli kylmä. Aitasssa oli juhannuksena neljä astetta, pipo päässä siellä nukuin. Sitten tuli kuuma kesä joka ei tunutunut loppuvan ollenkaan. Ihana lämpö helli, järvivesi oli kuin linnunmaitoa. Nyt kun kohta pääsemme marraskuuhun,  on taas ihan tavallinen syksy - harmaa ja vettä sataa. Välillä on kaunista, sitten taas sataa. Sää on ok ja vuodenajat tuntuvat hyviltä - jokaisessa on oma vireensä ja oma, sille ominainen tuoksunsa, olemuksensa. Ilman vuodenaikoja olisi vaikea olla jos on niiden rytmissä tottunut elämään.

Onneksi työttömyys ei ota pois vuodenaikoja ja maan tuoksua. Melkein kaiken muun se tuntuu vievän. Henkisen kantinkin...

En ollut osannut arvata moniakaan asioita, silloin kun sain kuulla, että tuotannollis-taloudellisista syistä minua ei enää tarvittu työssä jota olin tehnyt 15 vuotta siinä firmassa ja 10 edellisessä. Seuraavaa firmaa ei tuntunut millään löytyvän mutta pääsinhän tekemään tukityöllistettynä hommia suuriin organisaatioihin. En ollut samanarvoinen kun palkkaa saavat työntekijät - mutta sain tehdä sitä työtä jota osasin: sain olla iloinen, että pääsin töihin ja sain ylläpitää ammattitaitoani.

Sekin on tänä päivänä iso asia, että saa käydä töissä vaikka siitä ei palkkaa maksettaisikaan. Uutta työtä hakiessa ei tarvitse kertoa, että on palkattomassa työssä. Voi kertoa, olevansa TÖISSÄ.  Voi sanoa, jos sattuu haastatteluun pääsemään, että on puolen vuoden projektissa. Kätevää!

Tuttavia tai sukulaisia ei oikein enää halua tavata, ollenkaan. Hävettää oma tilanne niin. Millään ei haluaisi kertoa omasta tilanteestaan mitään - mutta miten sitten voisi jutella kenenkään kanssa....? Sukulaiset patistavat ryhdistäytymään - jokaisen pitää itsestään huolehtia ja annan huonon esimerkin omille lapsillekin. "Työttömän yksinhuoltajan lapsilla ei ole kaksinen tulevaisuuden näkymä, joten yritä nyt vähän enemmän..." Kyllähän minä yritän, ihan varmasti - mutta en vaan keksi oikeaa keinoa, en selvästikään kun en onnistu!

Monet ajattelevat, että kun olen työtön, on minulla aikaa tehdä sitä sun tätä kuten järjestellä kaappeja, järjestää kirpputorimyyntiä, tehdä vapaaehtoistyötä ja ommella itselle ja lapsille vaatteet kun niitä ei ole varaa kaupasta ostaa... Outoa kyllä, näin ajattelin itsekin jossain vaiheessa: lukisin pari kirjaa viikossa, ompelisin, neuloisin ja kirjoittaisin vaikka romaanin, miksei vaikka kaksi: yhden lasten romaanin ja toisen, jossa kuvailisin nyky-yhteiskuntaa työttömäksi päätyneen akateemisen työntekijän silmin, pienen romanssin sinne mukaan leipoen. No - ei olekirjoja kirjoitettu eikä juuri luettukaan. Lehtiä en jaksa enää käydä kirjastossa lukemassa. Tyhmistyn tyystin kun en aina jaksa uutisia telkkaristakaan katsoa.

Mihin kaikki aika on mennyt? No, niihin palkattomiin töihin, yli 460 työhakemuksen kirjoittamiseen ja elämän raamien ylläpitämiseen. Nyt ne taitavat kaatuvan joka tapauksessa: rahat ovat niin loppu kun loppu voivat olla. Puuroa, makaroonia ja pinaattilettuja ja porkkanakeittoa olemme jo syöneet edullisesti tähänkin mennessä mutta kun kodin maksut eivät enää millään hoidu, mitä sitten?

Aika masentava kirjoitus tuli. Ulkona on tummanharmaata ja vettä sataa. Viimeiset kehäkukat jäätyivät viime viikolla. Lehdet ovat melkein kaikki jo maassa ja ruska alkaa olla ohi. Kyllä se taas  tästä kohenee, kunhan ensin routa vähän vielä puraisee.

Jatketaan ja jaksetaan. Yritän taas kirjoitella, jotain kivaa ja positiivistakin. Koirasta ja kissoista, vaikka!

Taivaanranta on tummanpuhuva

perjantai 11. heinäkuuta 2014

Ja elämä jatkuu, vie uusiin seikkailuihin

Pihasiili alkaa jo VAATIA ruokaa. Puri kiinni sormeen tänään..
Luuli saavansa ruokaa niin tarrasi kiinni. Taitaa olla uros
Olen viime aikoina nukkunut huonosti, syönyt vielä huonommin.

Jollei uni maistu, voi sen ajan jonka muuten nukkuisi, käyttää johonkin muuhun kuin hiostavassa sängyssä kieriskelyyn. Näin olen miettinyt.

Ja koska olen uuden elämän kynnyksellä (Juu, kylläpä tosiaan olen) olen aloittanut kunnon kohentamisen ja itseni timmiin kuntoon laittamisen! Olen tehnyt vatsa- ym liikkeitä pari kertaa päivässä olohuoneen lattialla ja tänään aloitan lenkkeilyn. Ihan leppoisasti aloittelen, intervalliharjoitttelulla - joka sanana omaan löysään kuntoon viitatessaan tuntuu suureelliselta, mutta tarjoittaa kohdallani, että kävelen ja juoksen puolen tunnin - tunnin lenkin joka toinen päivä.

Käyn siis lenkillä, yksinkertaisesti. Kävelemässä ja juoksemassa. Joka toinen päivä, vähintään puoli tuntia kerrallaan, reippaasti edeten.

Tänään läksin lenkille kun olin juonut aamuteen ja lasin vettä, syättänyt eläimet ja kuunnellut aamun uutislähetyksen. 50 minuuttia meni - sykkeistä sun muista arvoista en tiedä kun ei ole vehkeitä mittaamiseen, mutta kroppa sanoi, että kuntoiltu on! Yritin tehdä ohjelman mukaisesti - 5 minuuttia kävelyä ja minuutti juoksua, mutta kännykän kello ei ole ihan hyvä tähän hommaan kun se menee lukkoon aina muutaman sekunnin jälkeen eikä näytä sekuntteja...

Kesän juoksulenkit kulkevat ihanissa maisemissa
Uudet tukevat rintsikat, urheilua varten tehdyt, on kyllä pakko hankkia! Vähän höhlää on juosta rinnoista kiinni pitäen - ja samaten juosta rinnat hölskyen. Molemmista saa katseita, kumpikaan ei tunnu hyvältä... Hmm.

Toinen kiusa on, että olen saanut ripulin joka on kestänyt jo jonkin päivän. Mutta se johtuu varmasti muista ulkoisista tekijöistä - ja ennenkaikkea sisäisestä myllerryksestä. Miehen poistuminen kuvioista ja omat tyhmät kuvitelmat kuinka hän viettää elämänsä uutta kevättä nuoren ja kauniin rakastettunsa kanssa saavat näköjään meikäläisen kropan omituiseen kuntoon.

Sitä nyt sitten hyödynnän tässä, kropan riutuvaa tilaa; tavoitteena on saada vartalo samaan kuntoon kuin missä olin nuorimmaisen ristiäisissä, mahtumaan silloin pitämääni nättiin, tiukkaan 36-38 kokoiseen mekkoon. Milloin? No, jossain vaiheessa tänä vuonna. Mahd pian. Siinä mekossa olin  nätti. Nyt tuntuu, että en ole nätti missään enää - mutta nyt teen pienen yrtyksen parempaan suuntaan: maha kutistetaan kuntoon, allit kuritetaan tiukoiksi ja naamalle nostetaan ilo ja hymy! Kynnet ja hiukset pidetään kunnossa; tämä elämänmuutos tuo mahdollisuuden uuteen ja sen eteen teen töitä. Haluan onnistua.

Konkreettisia kilo- tai syketavoitteita en tee - minulla ei ole sen kummemmin vaakaa kuin muitakaan mittareita. Mutta näkeehän etenemisen peilistä ja vaatteista!

Tavoitteena parempi olo, nätimpi kroppa, usko tulevaan, työ josta saa palkkaa ja hyvä olo, onnellisuus. Ehkä jopa rak....

Aika paljon tavoitteita, unelmia ja toiveita. Mutta uskomalla ja yrittämällä tämä hoidetaan. Hoidetaan myös koti lapsineen, eläimet. This is my life. I will make it a good one!


keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Nyt on kuuma - nautitaan!

Kesäkuu oli kylmä, voi niin kylmä. Nyt on heinäkuu ja hikistä; aurinko paistelee vielä iltayhdeksältä niin, että tekisi mieli  istua alasti tässä pöydän ääressä. Kesämekossa on kuuma.

Ihanaa, kun on lämmin! Ja kesä.

Olen aloittanut positiivis-henkisen itseni psyykkäämisen; toivon voivani parantaa elämäni olemalla positiivinen, onnellinen siitä mitä minulla on, kiittää kaikesta hyvästä. Tällaista Pollyanna-tyyliä olen pyrkinyt noudattamaan elämässä usein, vuosien ja taas vuosien ajan. En tiedä, auttaako se sinäällään; Rhonda Byrnen ja muiden hänen kaltaisten esoteerikkojen mukaan positiivinen ajattelu ja vetovoiman laki auttavat saavuttamaan niitä asioita, joihin suhtautuu positiivisesti, joita ajattelee kiitollisuudella ja aktiivisesti. Projekti on pantu liikkeelle - aiheina, tietenkin työpaikka, kestävä rahatilanne ja rakkaus. Ei pieniä asioita ollenkaan!

Haaveilen myös sellaisista asioista kun vaatteista ja kengistä itselleni; ei ole ollut varaa ostaa aikoihin moista.
Haaveilen kengistä. Ihanista kesäkengistä.
Tuosta ottaisin molemmat keskimmäiset!

Jotenkin olen ollut sellaisessa elämän syöksykierteessä; negatiivisyys-kierteessä joka tuntuu vain kiihtyvän. Voi siis sanoa, että olen saanut mitä olen tilannut: en ehkä ole osannut olla tyytyväinen työpaikkaani silloin kun sellainen oli (totta, kritisoisn asioita aika paljon enkä ollut niin positiivinen tai kiitollinen kun olisin voinut. Tämä tietenkin on jälkiviisautta).

En myöskään ollut tyytyväinen rahatilanteeseeni vaan valitin, että raha ei riitä mihinkään. Olisi pitänyt kiittää ja iloita siitä, että saa palkkaa ja ja saa käydä töissä josta palkkaa maksetaan. Siitä saan nyt maksaa - nyt ei ole palkkaa, ei oikeaa työtä, ainoastaan työvoimatyötä työttömyysrahalla. Nyt olen ehdottomasti kiitollinen tästä; kohta on muuten jäämässä tämä työ ja putoan perupäivärahalle. Ennen tämän tapahtumista jonkun kuukauden päästä, olen ehdottoman positiivinen ja kiitollinen; elämässä ei oikeasti ole valitettavaa kun meillä on ruokaa ja lämpöä, kodin turva joiden siällä saamme olla, omassa kodissa.
Kesän kukista voi olla tyytyväinen, niistä kiittää.
Kiitos

Viimeinen asia joka meinaa nyt viedä jalat alta on mies ja rakkaus. Suhde on ollut vaikea ja miehellä elämä muualla kun meidän kanssamme. Hänellä ei ole ollut rahaa ja hän elää ihan muualla. On käynyt kuitenkin meitä aina katsomassa, tuonut mukanaan ruokakassin silloin tällöin ja antanut lapselle taskurahaa. Elatusapua ei ole tulllut ja tilanne on ollut kinkkinen. Olen ollut tyytymätön tilanteeseen - häneen isänä ja miehenä, kumppanina. Rehellisyyttä ei ole ollut, ei halua yrittää. Mutta onko itsellänikään - onko syy koskaan yhdessä jos kahdella on hankalaa? No, ei tietenkään.

Olen ollut tyytymätön siihen, että mies vain ilmestyy tänne kerran-pari kuukaudessa, ei osallistu lapsen kuluihin kuin pienellä panoksella. Ei tähän kotiin, meihin. Se, että olen ollut tyytymätön on kurja juttu; nyt mies on lähdössä kokonaan pois, uuden naisen matkaan - ja nyt hänellä onkin rahaa autoon, asuntoon ja moniin ulkomaanmatkoihin. Se, että itken ja lamaannun tämän asian selvittyä, on viimeinen naula arkkuun; olen itkenyt viikon verran - samalla ytitän ajatella asiaa positiivisesti. Siis jos joku on ollut vaikeaa niin tämä...  Ehkä  itku ja suru vie minut vielä surkeimmille rrakkaudettomuuden teille...

Haluan rakastaa. Miestä. Saanko vielä rakastaa tuota miestä - en tiedä. En tosiaan tiedä. Eikä luultavasti missään tapauksessa pidäkään. Mutta järki ei tähän kokonaisuuteen istu. Liekö meikäläisen elämään ylipäätäänkään...

Nyt vain sattuu niin kammottavan paljon, että täytyy antaa kivun mennä pois. Hyvä asia tässä kokonaiu´suudessa on, että uni tai ruoka ei maistu. Laihdun, ehkä!! Huono on se, että en pysty keskittymään mihinkään. Olen levoton ja itkuinen.... Uuuhhh.

Katsotaan, mitä käy. Tämän tekstin myötä suljen valitushanat ja katson KAIKKEA positiivisesti, teen itselleni suunnitelman elämän muuttamiseksi ja psyykkaan itseäni eteenpäin.

Älä sanop, että hullu olen. Mitä muuta voin - ja onhan positiivinen ja kiitollinen elämäntapa itsellekin paljon parempi tapa elää!

Lutunen, ihana pieni
Tänään kävimme katsomassa ihania, suloisia koiranpentuja. Lapsi haluaa koiran, isänsä on luvannut... Nyt tarvitaan åpositiivista asennetta; koira ei ole ihan halpa:

Kyllä, saamme koiran hankittua, se on upea pentu ja vielä hienompi kun se kasvaa. rakas isä ja lemmittyni saa sen meille ja elämme elämämme onnellisina koiran omistajina ja kuljemme elämässä tyytyväisinä ja toisiamme rakastaen.