maanantai 31. lokakuuta 2011

Huono uutinen: YTN lakko alkaa huomenna

Kuuntelin uutisia ja sieltä se tuli, pelätty surkeaa huonompi uutinen: YTN lakko alkaa. Ja näin se luki sähköpostissakin:

Ylemmät toimihenkilöt YTN tiedottaa
31.10.2011

YTN:n lakko alkaa huomenna:

Kaatunut sovintoesitys merkittävästi huonompi kuin muilla

Ylemmät toimihenkilöt YTN:n hallitus ei hyväksynyt valtakunnansovittelija Esa Longan tänään 31.10. antamaa sovintoesitystä teknologiateollisuuden työriidan ratkaisuksi. Esitys olisi tarjonnut ylempien toimihenkilöiden kannalta epäedullisemman palkkarakenteen ja palkankorotukset kuin Metalliliiton ja Pron sopimukset.

YTN:n puheenjohtaja Heikki Kauppi pitää työnantajaliitto Teknologiateollisuuden asennetta täysin käsittämättömänä ja henkilöstöryhmien tasa-arvoisen kohtelun vastaisena. Työnantajan asenne on nyt ehkä kaatamassa koko raamiratkaisun.
– Ylemmät toimihenkilöt on ainoa henkilöstöryhmä, jolle ei suotaisi paikallisiin eriin täyttä perälautaa. YTN:n mielestä liittotason ratkaisussa täytyy turvata meidän jäsenillemme riittävä palkankorotus. Se voidaan taata vain yleiskorotuksilla ja yhdessä sovituilla paikallisilla erillä. Työnantajien yksipuolista määräysvaltaa emme voi tässä asiassa hyväksyä, Kauppi sanoo.
Esitykseen sisältyi 0,8 prosentin paikallinen erä, jonka jakamisesta päättäisi viime kädessä työnantaja. Se johtaisi käytännössä alhaisempiin palkankorotuksiin kuin muilla henkilöstöryhmillä. Näin ollen YTN:n saamat korotukset olisivat jääneet alle raamiratkaisussa sovitun yleisen linjan.

Sovintoesitys ei sisältänyt myöskään parannusta työajan ulkopuolisen matkustamisen korvaamiseen. Ylemmät toimihenkilöt on ainoa henkilöstöryhmä, joka joutuu korvauksetta käyttämään vapaa-aikaansa työasioissa matkustamiseen.
Ylempien toimihenkilöiden lakko teknologiateollisuuden 40 yrityksessä (katso lista tämän tiedotteen lopussa) alkaa huomenna 1.11. aamukuudelta. Lakko koskee ensivaiheessaan noin 10 000 ylempää toimihenkilöä.
Lakko uhkaa laajeta viikon kuluttua 7.11. noin 40 uuteen yritykseen, ellei sitä ennen päästä sopuun. Toisessa vaiheessa lakossa olisi noin 25 000 ylempää toimihenkilöä.
----
Tämä on huono uutinen, tosi huono. Miten tekee nyt ihminen jolla ei ole varaa lähteä lakkoilemaan? Lapset yksin huollettavana ja ruokittavana, irtisanominen edessä ja nyt kun pitäisi tehdä töitä niin paljon kuin suinkin voi, että saa säästöön edes jotain niitä päiviä varten kun irtisanomislappu annetaan käteen - niin pitääkin lakkoilla, että "palkkataso ja muut edut saadaan nousemaan" - tilanteessa jossa lama on muutenkin nurkan takana. Pelottaa, ihan todella.

Mitä jos ei menekään lakkoon vaan tekee vain töitä yhtä sikana kuin aina? Maksaako työnantaja rikkurille palkkaa? Vai jättääkö palkanlaskun kaikille ja saa sillä itselleen säästöä? Tätä asiaa ei ole kukaan kertonut enkä itse uskalla moista tiedustella. Työnantaja ei ole kertonut mitä tehdä - odottaako se, että kaikki jäävät lakkoon jotka ovt kuuluvat YTN:n piiriin vai juuri päinvastoin? Minulla on ainakin palavereja ja kokouksia runsain mitoin seuraaville viikoille varattuna - osa myös oman esimiehen kanssa.

Päivä kerrallan taas mennään. Yritän tietenkin saada hommia puskettua läpi - joka tapauksessa ne ovat edessä jossain vaiheessa - ja tehtävä pois jos lakko loppuu ennen kuin irtisanomiset alkavat.

Tässä on saanut viime kuukausina ihmetellä kreikkalaisten tapaa hoitaa asioitaan ja miettiä, miten he voivat kieltäytyä hoitamasta asioitaan kuntoon, luottavat vain, että asiat hoituvat jotenkin itsestään - ja nyt tuli sitten tämä, omalle kohdalle ja ihan suomalaisten oma asia. "Meidän vuoro on nyt" sanotaan meille. Niin, mutta,  mutta... jos kuitenkin saisi edes nykyistä palkkaa, eikö se olisi kuitenkin parempi kuin ei palkkaa ollenkaan? Mitä se meitä auttaa, jos hommat siirretään pois Suomesta?
Siirretään ne jossain vaiheessa kuitenkin, jonnekin.

Meille on kerrotuu, että pankit myöntävät lakkolainaa. Siinä on hiukka parempi korko kuin muuten pankkilainassa. Voi Kiesus sentään! Täytyyhän sekin maksaa pois!

Luulen, että nuo ihmiset jotka näitä asioita hoitavat, eivät ole itse kiperissä taloudellisissa tilanteissa ollenkaan, ehkä eivät ole olleetkaan... Mitä väliä heille on, jos joukossa on joku onneton yksinhuoltaja ja vaikka toinenkin jolla ei ole mitään puskuria, ei lapsillaan toista huoltajaa eikä muutenkaan tukirinkiä joilta pyytää apua kun korttitaloa alkaa kaatua ympäriltä. Mitä meikäläisellä on kellekään väliä - no on, lapsille. Ja ädille. Muille ei yhtään mitään, pienen piirun vertaa... Kuolisi pois vaan, tällainen luuseri. Kuka muu edes huomaisi - ja mitä silläkään väliä on. Tänään syntyi maailmaan seitsemäs miljoonas ihminen - meitä on liikaa.

Mene pois lakko, mene. Minä haluan vain selvitä elämässä hengissä - vielä jonkin aikaa! Solidaarisuus tulevia toimihenkilöitä kohtaan on minulla olemattomattoman pientä. Itse en edes usko mitään tästä kostuvani, en yhtään mitään. Työpäivät ovat pitkiä, palkka sellainen että juuri saan perheen sillä elätettyä. Ne työmatkat jotka teen, ovat harvassa ja toki ne tehdään omalla ajalla - mitäpä siitä, muutama päivä vuodessa. Eli????

En halua olla rikkuri mutta nyt pelottaa enemmän kuin aikoihin. Työkaverit eivät ole suomalaisia joten solidaarisuus lakkolaisten kesken on - mitä? Tuskin kollegat kondferenssilinjijen takana ymmärtävät, jos laitan viestin, että sorppa vaan, olen nyt lakossa. Hoitakaa homma

Kirjamessuilla ja Helsingin hulinoissa


Vakavia herroja. Yksi on tuleva presidenttimme - todennäköisesti
 Kävin viikonloppuna Helsingin hulinassa.

Perjantaina illalla kävelin Forumin kauppakeskuksessa ja kävin Ajattaressa katsomassa takkeja. Ajattaren tuulikaapissa kyhjötti pulu - katujemme yleinen lintu eli kyyhkynen. Se istui siinä ihmisvirrassa, oven vieressä ja ne jotka sen näkivät ihmettelivät kuinka se oli siihen joutunut. Katselin sitä siinä - muutama höyhen oli siltä ikäänkuin nyppästy selästä ylöspäin. Juttelin sille - se katsoi pelottomasti kohti. Katse oli kirkas; mietin miten voisin sen siitä pelastaa pois, oliko se vahingoittunut. Kaupasta tuli yksi myyjä juttelemaan "se on ollut siinä jo jonkin aikaa - haukka joka asuu tässä lähellä ajaa sitä takaa". Voi pikku rassu. Keskellä Helsingin ydinkesksutaa on eläinten maailma - tietenkin. Mutta silti sen tulo näin lähelle ihmetytti.

Kaupan omistaja/johtaja tuli siihen paikalle hetken päästä inhosta väreillen. Kielsi toista myyjää koskemasta siihen - tämä oli halunnut pelastaa sen jonnekin, ottaa sen kiinni. "Älä mene sinne - nuo linnut levittävät valtavasti tauteja" hän sanoi ja vahti inho silmissään lintua. "Pitää vahtia että se ei tule sisälle." Nainen meni soittamaan vahtimestarille ja pyytämään, että lintu tultaisiin HETI siivoamaan pois.

Läksin nopeasti pois kaupasta - en halunnut nähdä kuinka linnulta väännetään niskat nurin tai se heitetään haukalle. Jonka toki on senkin elettävä ja ruokaa saatava.

Luontoilmiö keskellä kaupunkia. Ei tehnyt tuon jälkeen mieli enää takkeja katsella. Kauppiaan asenne oli liian rankka - eläinturkiksia myyvän ihmisen inhoava asenne lintua kohtaan ei tuntunut hyvältä. Tuli pikemminkin surkea olo.

Messukeskuksen vuohenjuustosalaatti. Oli ihan hyvä
vaikka pinjansiemenet olivatkin oikeasti kurpitsasta
Messukeskuksessa kävin kirjamessujen viimeisenä päivänä. Sain yllättäen kutsukortin messuille ja otin sen kiitollisena vastaan. Kävelin messuilla ja katselin sitä valtavaa tilaa jossa kirjoja oli satoja neliömetrejä joka puolella - aivan mahdottomalta tuntui alkaa purkaa tarjontaa edes jonkinlaiseen ymmärrettävään ja hahmotettavaan kokonaisuuteen. Kiertelin ja katselin, juttelin ihmisten kanssa ja selailin kirjoja. Olisipa ihanaa lukea, LUKEA enemmän! Maailma on upeita kirjoja ja mahtavia tarinoita todellakin pullollaan!

Sauli Niinistöä haastatellaan Neloselle
Kuuntelin Sofi Oksasen haastattelun - Lenita Airisto haastatteli -  jonka jälkeen täpösen täydellä haastattelualueella alkoi neljän presidenttiehdokkaan vaalikeskustelu. Paikalla oli kaksi Paavoa - Väyrynen ja Lipponen - sekä Sauli Niinistö ja Pekka Haavisto. Eva Biaudet ja Timo Soini eivät päässeet paikalle.
Oli mielenkiintoista seurata keskustelua vaikkakaan ei mitään uutta ja ihmeellistä esiintuova esiin tullutkaan. No, ehkä se, että kaikki neljä ovat lukeneet paljon ja myös kirjoittaneet paljon kirjoja oli uutta. Venäläiset klassikot tuntuvat olevan kaikilla hyvin hallussa! Mielenkiintoista oli joka tapauksessa seurata keskustelua vaikka kaikki toistavatkin asioita jotka ovat hyvinkin tuttuja kaikille jotka politiikkaa edes hiukan seuraavat. Toivottavasti kampanja tuo esiin jotain uuttakin - vaikka presidentin viran hoitamiseen ei niin valtavasti aivan ihmeellisiä ja hätkähdyttäviä asioita kuulukaan. Mutta jos monta kuukautta pitää kuunnella samoja asioita Nato-kannasta yms - ei se oikein innosta! Ja presidentin asema Suomessa on kuitenkin aika rajallinen - enää ei todellakaan eletä Kekkosen ajan tyyppisessä maailmassa kun EU ja maailman talous määräävät meitä koko ajan enemmän.

Kunhan Soini tulee kehiin, tulee mukaan varmasti kaikenlaista...

torstai 27. lokakuuta 2011

Seksistiset puheet ja lahjukset - ajatuksia ajan ilmiöistä

Mauri Pekkarinen on vitsaillut ryntäistä - naisen rintavarustuksista - kun on kiinnittänyt mikrofonia estraadille nousseen naisen vaatteeseen että ääni kuuluisi paremmin salissa. Vihreän puolueen kaupunginvaltuutettu ym poliitikko Maia Fandi sai tästä aiheen nostaa asia tapetille ja väittää näitä "seksuaalissävytteisä" lausuntoja epäsopiviksi. Nyt asiasta puhuu "koko Suomi".

Käsittämätöntä - naiset tekevät itsestään todella naurettavia tällaisella kommentoinnilla! En ollenkaan tiedä mikä on naisiaan tällainen ihminen joka ottaa pienen huulenheiton esiin ja saa aikaan todellisen typerän julkisuuskohun joka nostetaan esiin joka lehden sivuilla. Ihminen ei voi olla ihan täydellä pakalla liikkeelle kun moista tekee - tai sitten on niin valtavan julkisuushakuinen, että on tällaisessa nähnyt mahdollisuuden päästä esille. 

Jos politiikkaa tehdäään tuollaisilla asioilla, ei ihme jos ihmisiä ei oikein jaksa kiinnostaa - muutoin kuin päivittely- ja voivottelu-mielellä.

Samasata puolueesta tulee yllättävän usein pikkuasioista suurenneltuja juttuja - ja kuitenkin vihreä aate sellaisen kun sen moni alunalkaen ymmärtää - luonnonmukaisten asioiden järkiperäisenä esittäjänä, luontoarvojen kunnioittamisena - on asia jota voi sydämestään kannattaa. Itsekin kannatin - silloin kun vihreät tuntuivat oikeasti puhuvan tärkeitä asioista. Toisaalta - tämä asia saatta ehkä hyvinkin olla jollekin tärkeä; itse en vain sitä ymmärrä.

Ovatkohan Maia Fandin äänestäjät tyytyväisiä edustajaansa? Toivottavasti.

Toinen asia mikä aina silloin tällöin toisaalta huvittaa ja toisaalta ihmetyttää... on korruptio - tai asiat jotka tuon sanan taakse kätkeytyvät. Lahjus on ehkä sille aidompi suomalainen nimike. Mitä on lahjus - jonkinlainen "lahja" toiselle ihmiselle josta on hyötyä ja/tai iloa ja sen vastapalveluksena voi saada itselleen etua. Kahdenkeskinen hyötysuhde parhaimmillaan - ikävä mafia-tyylinen asia toisessa ääripäässään.

Suomea on sanottu maailman vähiten korruptoituneeksi maaksi - tai ainakin yhdeksi sellaiseksi. Pohjoismaissa ei ole perinteisesti tarvinnut lahjoa jos on halunnut saada omia asioitaan eteenpäin vaikkapa valtion tai kunnan byrokratiassa. Vaikka koskaan siitä ei ole varmasti ollut haittaakaan jos on tuntenut oikeita ihmisiä ja heidän avullaan saanut asiansa nopeammin, paremmin ja tehokkaammin eteenpäin. Kuten vaikka päässyt oikealle lääkärille ohi jonojen tms.

Kun kuuntelee juttuja ja tositarinoita suurten kaupunkien päällikkötason toiminnasta  esimerkiksi urakoita jaettaessa ei voi kun hämmästyksestä suu auki kuunnella "siis meillä Suomessako noin tehdään, vai". Kun asiat ovat pysyneet vakan alla vuosikymmeniä ja käytännöt joilla on hienosti päästy eteenpäin ja omat pihat ja pientareet kunnostettua samalla kun tehdään kunnan töitä - ei kai kukaan halua asiaan puuttua ja nostaa siitä meteliä.

Itsestäni joskus tuntuu - kun katsoo kuinka omasta mielestä pieni asia kuten jonkun mieskansanedustajan seksistisesti värittyneet lauseet nousevat koko mediakentän pääuutisiksi - että maassa ei kaikki ole ihan niinkuin olla voisi. Kansalle tarjotaan sirkushuveja kertomalla naurettavia pikku-möläytyksiä jotka saavat ihmiset kahvipöytäkeskusteluissa keskittymään sen päivittelyyn samalla kun joka puolella tapahtuu tosi isoja asioita - joista ei uutisoida koska ne ovat liian vaikeita ja koskettavat niin monia ihmisiä. Se minne iso osa kuntien, kaupunkien ja valtion verorahoja päätyy ei ole uutisoinnin arvoista - vaikka niistä rahoista toisaalla taistellaan tosi kiivaasti; kouluista puuttuu rahaa kyniin ja kumeihin, sairaaloista vanhusten hoitoon mutta jossain maksetaan osto- ym päälliköille viikosta viikkoon kaikenlaisia omia asioita matkoista piharemontteihin yms. Ne on helppo piilottaa suurten laskupinojen sisään eikä kukaan niitä tunnu sieltä löytävän vaikka tuntilaskutus paukkuu niin että kamanat repeilevät. Ei se mitään jos hommaan menee 175 tuntia sen sijaan, että se tehtäisiin 60 tunnissa niinkuin normaalisti...

Mutta eihän tämä ole tietenkään lähelläkään sitä lahjusmaailmaa joka vallitsee monissa Itä-Euroopan maissa jossa mitään asiaa ei saa hoidettua ilman lisämaksuja eikä kauppiaana voi olla jollei maksa "suojelurahaa". Onneksi meillä ei ole sellaista - eihän?

tiistai 25. lokakuuta 2011

Syyslomanen

Parin päivän syyslomavapaa lapsen kanssa tuntuu tosi hyvältä. Menimme mummin luo ja nautimme muutaman päivän yhdessä kiireettömästä arkipäivän vietosta. Lapsi tuntuu sopeutuvan rauhaisaan tahtiin oikein hyvin, itselleni moinen on tällä kertaa harvinaisen vaikeaa… Olen kärsimätön ja tuntuu, että kaikki ovat kamalan hitaita! Pitäisi saada asioita tehtyä - halki poikki ja pinoion mahdollisimman nopeasti!

Töissä on ollut kiirettä ja stressiä paljon enemmän kuin muistan koskaan ennen olleen. Eivätkä kiireet tietenkään mihinkään mene vaikka itse ottaa vapaata. Kalvava tyytymättömyys työtilanteeseen, jatkuvat irtisanomiset ja seuraavan ”suuren pommin” odottelu syövät huomattavasti ajatuksia, energiaa ja koko olemista enemmän kuin itse haluaa myöntääkään.

Kirjoitellaan - vaikka sohvan nurkassa
Hakeutuminen uusiin töihin ei ole pikku-juttu. Uusia töitä jotka vastaavat omaa ammattialuetta ja kiinnostusta, edes suhteellisen läheltä kotia ei löydy todellakaan ihan joka työnhakupalstalta tai ura-sivulta.  Kahteen viikkoon en ole nähnyt yhtään oman alan avointa työpaikkaa parin sadan kilometrin säteellä kodista. Olen myös katsellut hommia SUomen ulkopuolelta mutta sepä vasta haasteellista onkin.

Turhapa tuotakaan asiaa on liiaksi surra. Luulen. Se periaate, että elää jokaisen päivän kerrallaan, niin hyvin ja asiansa hoitaen ja oman elämänsä vastuista ja kokonaisuutta ajatellen, pätee yhä. Nyt yritän täällä äidin luona auttaa häntä askareissaan ja olla hänelle iloksi – samalla itse ajasta nauttien. Lapsikin nauttii ja puuhaa asioita mummin kanssa. Iso kasa partiokalentereita on saatu myytyä.

Tein eilen vispipuuroa torilta ostetuista syksyn puolukoista. Hyvää tuli – ja sitä riittää kahdeksi päiväksi. Velikin söi sitä ahnaasti sekä eilen että tänään. Leivoin äidille tilaaman Kotilieden ohjeen mukaan maustekakun. Silkkitien maustekakku oli kakun nimi – laitoin siihen enemmän ja useampia mausteita kun ohjeessa kehotettiin ja hyvä tuli. Olen leiponut aikaisemmin usein kakun nimeltä arabialainen maustekakku ja se oli hyvä, muistan. Isä piti siitä aikoinaan kovin ja sitä jopa pyysi leipomaan. Siinä taisi olla korintteja ja appelsiininkuortakin – niitä ei tässä uusimmassa Kotilieden kakussa ollut. Mausteita saa yleensä aina lisätä kun jotain tekee – olipa kyseessä ruoka, makea tai suolainen leivonnainen!

Tänään tein päivälliseksi italialais-tyyppisen jauhelihakastikkeen johon lurautin hiukan punaviiniä sekaan. Sipulia, valkosipulia ja yrttimausteita niin ikään. Hyvää tuli siitäkin onneksi.

Autoja, autoja. Uusia ja vanhoja.
Auto vie hermot.

Autossa on ollut hankaluutta – en taida jaksaa siitä sen enempiä kirjoitella. Olen vienyt auton korjaamolle ja saanut sen kuntoon. Yhdestä viasta. Olen myös uskonut kaverin – miehen – sanaan ja taas tullut huijatuksi; tunnen itseni todella naurettavaksi ja super-naiviksi kun taas kerran uskoin miestä – ja sitten kun ihmettelin miten hän sanoi kuten sanoi – sain oikein emähaukut itse… ”Tuollaisen toimistoihmisen niin kuin sä – verrattuna kunnollisiin ammattimeihiin kuten autokorjaajiin ei pitäisi sanoa yhtään mitään, olla ihan hiljaa vaan. Sä et tiedä oikeesta työnteosta yhtään mitään. ”

Nuolen näitä haavoja nyt itsekseni. Kaikesta on turha eteenpäinn puhua ja saada aikaan taas kasa viisaita neuvoja joiden toteuttamista sitten vahditaan - ÄHH. Hyväähän kaikki toki aina tarkoittavat! 


En voi ymmärtää miksi toinen sanoo jotain joka ei ole totta, tuosta noin vain – ja olen itse sitten tyhmä kun menen sitä häneltä kyselemään. Odotettavaa olisi pitänyt olla, että hän latasi täyslaidallisen  koska olen nainen ja kyseessä olivat autot, ne ovat miesten aluetta johon ei naisen pitäisi puuttua. No - tämä on kipeä kohta ja haukut tuntuvat vielä pahalta niin ei siitä sen enempää. Kumma vaan on, että aina kun itse ei ymmärrä olevansa väärässä ja toinen moittii, ottaa sen tosi pahasti itseensä. Onneksi asiat saa tungettua tänne riveille niin asia ikäänkuin lähtee pois mielestä!

Muutoksen aika on elämässä meneillään. Tunnen sen jotenkin nahoissani. Mitä – sitä en tiedä. Hyvää vai huonoa; en tiedä. Muutoksia - kaikessa muutoksessa on aina mahdollisuus uuteen - ja hyvään. Eikö niin?


keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Auton laakereista harmia

Autosta on laakerivika. Sain ”diagnoosin” kun tuttava istahti autoon ja ihmetteli ”mikä h---vetin meteli täällä on? Totesi pian, että "sulla on laakerit varmaan paskana."

Olen jo jonkin aikaa ihmetellyt miksi auto on niin meluisa. Pari reissua maallekin on mennyt auton ujellusta ihmetellessä. Ajattelin, että jotkin suodattimet moottorin ympärillä varmaan ovat haperoituneet iän myötä. Mietin, että alkaa olla aika harkita auton vaihtoa – ennen niin hyvä ja hiljainen auto on murtumassa sisältä, pohdiskelin. Minulla on ollut ihan romuja ja kaikki viat itseensä kerääviä rotteloita aikoinaan - siihen kierteeseenen  enää halua joutua, pelkäämään joka reissulla, kestääkö auto kasassa vai sammuuko seuraviin valoihin, pysähtykö kesken taipaleen kun lapset ovat kyydissä. Uhh; kokemusta on vaikka mistä traktorilla tien poskesta hinaamissta lähtien.


Radiota ei ole viime aikoina voinut kuunnella autossa kuin ihan täysillä ja silloinkaan ei saa kaikesta selvää. Puhelimessa on auttamattoman surkea yrittää puhua - niin kova on meteli. Humpsuttaa ja kohisee lailla. Moottoritienopeuksilla meteli on tosi kova.

Vika on vasemmassa etupyörässä. Tämän totesi tuttava joka ystävällisesti kävi sitä näyttämässä autokorjaamolla jonka tuntee. Siellä ei ollut toissa iltana välineitä joilla purkaa pyörä joten menin toiselle tutulle pajalle tänään töiden jälkeen. Asentajat olivat jo lähteneet kotiin jo neljältä mutta korjaamon omistaja teki koekierroksen autolla ja totesi saman kuin kavri ja toinen  ”autoinsinööri”: laakerit pitää vaihtaa. Huomenna lupasi vaihtaa – kaverihommana ennen kuin jatkaa omia hommiaan.  Lupasin olla passissa ja mennä heti kun soitto tulee.


Auto on kallis perheenjäsen. Maksaa melkein enemmän kuin lapset. No, aivan varmasti muuten maksaakin. Auton hinta, ensinnäkin- kallis on! Vakuutukset maksavat joka kuukausi ja niitä on paljon. Polttoaine. Kohta tulevat vielä käyttömaksut joita uudet ministerit nyt suunnittelevat. 
Se on syksy nyt!

Ilman autoa ei voi elää kun sen kanssa on ollut naimisissa jo kauan. Työmatka on liian pitkä ja hankala kuljettavaksi muutoin kuin autolla - junat ja bussit veisivät 3-4 tuntia päivästä. Lasten harrastukset, sukulaiset toisella puolen Suomea - koko elämä on laskettu sen varaan, että autolla pääsee.

Nyt auto sairastaa ja se on pakko hoitaa! Onneksi tämä ystävällinen ja kuulemma tosi-ammattimies tekee homman viskipullosta! Ei kuulemma mistään punaleimaisesta vaan vanhaa hyvää viskiä sen olla pitää!

Tällainen vaihtokauppa toki toimii meikäläiselle hyvin. Aika hauskaa, oikeastaan. Itse en tätä miestä tunne ollenkaan – olen kiitollinen kun saan näin apua.

Kuulin, että laakerivika on sen sorttinen, että se saattaa jumittaa pyörän kesken ajon. Lapsen kanssa ainakaan ei nyt kannata ajaa. Vika jumittaa pyörän jossain vaiheessa joka tapauksessa ja se on korjattava niin pian kuin mahdollista.  

Jos moottoritiellä yksi pyörä jymähtää kokonaan kesken ajon, ei mitään ole tehtävissä. Tulee siivottavaa paljon kun tiettllä yleensä on muitakin autoja.

Viikonloppuna on meno mummilaan lapsen kanssa ja silloin olisi hyvä jos auto taas pelaisi niin kuin pitääkin.
Ulkona sataa ja ukkostaa - rätisee ja litisee. Syysukkonen, aika hurjasti paukkaa. Kovasti tulee vettä ja puut taipuvat tuulessa... Taitavat lähteä viimeisetkin lehdet puista nyt. Sähköt louskuvat.
Kirpparikaupan break even on saavutettu: keskiviikkona sain myyntiä kustannusten verran kasaan.
Nyt tehdään voittoa!
Laitan koneen kiinni. Tarkoitus oli kirjoittaa yksi työpaikkahakemus. Kolmas, tähän mennessä, tässä kuussa. Huomiseen jää. Ukkonen on kiusana - mutta onneksi ei ole vielä kiire!

Toivon, toivon NIIN, uskon ja anelen, että saisin uuden työn! Ensimmäinen hakemus taisi tulla tehtyä hiukan hutaisemalla. Se ei sitten olekaan minun tuleva työni - mitään ei ole kuulunut sieltä. Seuraava, viime viikolla lähetetty tuntuisi tosi hyvältä - melkein liiankin hyvältä ollakseen totta! Sen kun saisin! Kun nyt kutsuisivat haastatteluun ensi viikon jälkeen kun hakua päättyy!

Tänään haen työtä joka olisi monella tapaa hyvä - mutta ehkä vähän valju ja palkka on aika pieni. Mutta kaikkea ei voi saada - haen sitä ihan tosissani! Nirso ei saisi enää tässä iässä olla joten yritän panostaa täysillä näihin hakemusten tekoon! Voi olla, että niitä joutuu pusaamaan vielä paljon, paljon...

tiistai 18. lokakuuta 2011

Kirpputorimyynti tökkii - radion liitäntä kaapeliverkkoon ei onnistu

Tänään sain kuulla myyneeni peräti 22 eurolla kirpputoripöydästä – neljässä päivässä. Huikeaa! Enää 18 euroa puuttuu kunnes olen tienannut pöytävuokran! Eiköhän se lauantaihin mennessä sieltä tule, sitten kaikki on plussaa ja sataa omaan laariin. Huh. Kirppari on auki kymmenestä kuuteen eli silloin kun olen töissä. Eli pitää ottaa vapaata nyt joka päivä että pääsee siivoamaan kirpputoripöytää ja viemään uutta tavaraa sinne.

Tämä on aivan varmasti viho-viimeinen kerta kun varaan itselleni myyntipöydän kirpputorilta. Aivan varmasti. Jos haluaa mennä myymään, kannattaa mennä sellaiseen paikkaan jossa sitten oikeasti myy itse tiskin takana vaikka yhden tai kaksi päivää - mieluusti tietenkin jonkin kaverin kanssa mutta kun meikäläisellä ei ole kavereita niin jonkun lapsen kanssa sitten. Kuulin, että Helsingissä on jäähallilla hyvä kirpputori viikonloppuisin. Kaivopuistossakin on joku. Mutta onhan noita tietenkin muuallakin kuin pääkaupunkiseudulla.  Siellä ehkä vain saisi paremmin myytyä - jos viitsii lähteä sinne saakka tavaran kanssa.

Kesällä meni minulta vanhan radion DVD-soitin rikki. Lahjoitin soittimen vanhimmalle lapselle hänen uuteen kotiinsa - hän tarvitsi vain radiota ja siinä vanhassa on tosi hyvä ääni. Menin sitten ja ostin tarjouksesta muka tosi hyvän Philipsin - johon en nyt osaa asentaa ollenkaan radiokanavia. Kävin asiasta tänään kyselemässä radion myyneestä kaupasta - ja siellä neuvottiin kytkemään radio kaapeliverkkoon. Ei neuvottu miten - minulle puhuttiin kuin lapselle ja kehotettiin lukemaan käyttöohjetta.  Käyttöohje on luultavasti käännetty jollakin konekielisesti; se on sellaista hepreaa niin suomeksi, ruotsiksi kuin englanniksi, että meikäläinen ei-insinööri ei sitä ymmärrä. Ei ollenkaan.
Ja miten radio liitetään kaapeli-TV-verkkoon? Millä piuhalla? Ihan himmee ja epäselvä koko juttu; en osaa, en vain mitenkään saa tätä asiaa tehdyksi.

Taas niin toivon, että tuntisin jonkun joka osaa auttaa. Hmm - miehen? No ei kaikki miehetkään tekniikkaa osaa, en usko ainakaan.

Voin tietenkin kysyä veljeltä jos hän tulee silloin kun ajattelin kutsua sukulaisia kylään marraskuussa. Veli yleensä tosin hermostuu meikäläiseen; tässä olisi oikein hyvä aihe sellaiselle: kysyn apua ja hän katsoo laitetta - toteaa sitten jotain hyvin lakonisesti josta käsitän, että minulla pitäisi olla joku kaapeli tms "et kai sie sitä muuten voi kytkeä. Voi herranen aika - mitä siun päässä liikkuu - hoh hoijaa..." Ja näin huomaan, että hän ei meikäläisen tyhmyyttä taas kestä ollenkaan.

Mutta tyhmyyttä on tietenkin vaikea kestää, niin se vain on.

No - tarkemmin ajateltuna en kysykään asiaa häneltä! Jospa menisin johonkin kauppaan ja pyytäisin ohjeet vaikka rautalangasta vääntämällä - pitäkööt sitten meikäläistä vaikka umpityhmänä lehmänä.

Mitä sillä on väliä - nielen nöyryytystä aikani ja saan sillä hinnalla ehkä radion toimimaan!

maanantai 17. lokakuuta 2011

Tallinnan strip tease & kotimaan kirpputori - myydään ja ostetaan

&
Tallinnalainen näkymä lauantai-iltana hotellihuoneen ikkunasta.
Ylityökielto on vielä päällä monilla työpaikoilla joissa on ylempia toimihenkilöitä. Mitenkähän asia oikein sujuu muilla työpaikoilla ja muiden työpaikkojen ja ihmisten työsuunnittelussa, mietin kovasti. Panevatkohan ihmiset yksinkertaisesti vain luukun kiinni kun 7h45min on kulunut siitä kun he aloittivat työt? Anavatko he töiden sen jälkeen odottaa seuraavaan päivään?

Entä he,  joiden pitää matkustaa, matkustavatko he vain tyylikkäästi työaikana ja ovat sitten illat ja yöt ihan omissa oloissaan, tekevät ihan muuta kuin töitä? Aika "hauskalta" moinen kuulostaa! Mitäpä jos jollakin on työkokous vaikka Pariisissa aamulla klo 9.30 - sinne pitää sitten lentää jo edellisenä päivänä että on paikalla ajoissa, eli yksi työpäivä menee matkustamiseen. Ja kun illallakaan ei saa töitä tehdä, saa illan sitten viettää vaikka kaupungilla tai hotellissa lueskellen, kuntosalilla käyden tai muuta kivaa tehden - mutta ei siis töihin koskien.

En usko tuommoiseen ollenkaan! Eihän "meikäläiset" voi vain jättää hommia näinä aikoina odottamaan kun työntekijöitä on niin vähän, että kaikki työt vain kinostuvat suuriksi tekemättömien töiden kasoiksi jollei niitä alta pois tee. Jos jollakin on niin vähän töitä, että voi matkustella työaikaan eikä silti ole iltatöitä - no, silloin on kyllä todella omituinen työpaikka kyseessä! Kunnalla ja valtiolla moinen varmasti onnistuu - mutta siellä ei olekaan käsittääkseni ylempiä toimihenkilöitä. Vaikea sanoa tästä. En ole tästä kenekään kanssa puhunut - itselläni riittää kyllä hommia vaikka kuinka. Kun työkaverit ovat muualla kuin Suomessa, on vähän hankala mennä sanomaan, että meillä on kielto tehdä töitä "normaalin" työajan ulkopuolella.

No se siitä. Asia ei oikeastaan minua liippase mitenkään. Kuulin viime viikolla, että oma palkkani on  kolmaknneksen alimman kvartiilin palkkaa matalampi muihin samankaltaista ja samaa vaatimusluokkaa olevaa työtä tekeviin verrattuna. Tutkimus koskee viime vuotta. Kysyin asiaa omasta liitostani että tiedän minkälaisen palkkapyynnön laitan kun haen töitä. Olinpa aika hämmästynyt, täytyy sanoa. Olen oikein massiivisessa palkkakuopassa - ja siihen ei tasan tarkkaan lakkoilu tai ylitöistä kieltäytyminen auta! Uusi työ voisi hiukan jo sitten auttaakin. No - selvisi siinä sitten, miksi olen aina niin onnettomassa rahapulassa - suurimmalta osin tietenkin siksi kun olen yksinhuoltaja ilman mitään avustusta/tukea toiselta vanhemmalta - mutta sen lisäksi siis itse palkkakuopassa.

Lomanen Tallinnassa
Krassit keittiön pöydällä
Viikonloppu meni pikku-lomasen merkeissä! Kävin piipahtamassa eteläisessä naapurimaassa opiskelukaverin kanssa jonka kanssa emme ole viime vuosina juurikaan olleet tekemisissä. Kävimme katsomassa Jules Massenetin Manon Lescaut-baletin. Oli oikein mukavaa. Käveltiin pitkiä pätkiä vanhassa kaupungissa, syötiin hyvin lauantai-iltana baletin jälkeen ja käveltiin torilla ja ihasteltiin ihania kukkia ja kukka-astelmia joita myydään Virossa ja Venäjällä kadulla joka paikassa. Suomessa asia on valitettavasti toisin; täällä ei tosiaan kukkamyyjiin ja ihaniin kimppuihin kadulla törmää koskaan - torilla vain mutta ei koskaan iltaisin. Miehet eivät Suomessa kukkia naisilleen osta - kai sitten.
Itse rakastan kukkia - varmasti koska olen niiden kanssa kasvanut. Isä toi äidille joka viikko kukkia ja nyt kun isää ei enää ole, äiti kerää luonnosta, pihalta ja puutarhasta kukkia pöydille ja ikkunalaudoille ja ostaa miitä torilta ja kukkakaupasta. Kukat, nimenomaa elävät kukat, ovat ihania! Minullakin on nyt pöydällä pienessä lasissa ulkoa poimittuja krasseja. Ihan omia, amppelista ulko-oven vierestä. Kauniita! Pakkanen ne kohta vie - nyt nautitaan vielä väristä, tuoksusta - kukasta ja sen kauneudesta kokonaan-

Virossa - ainakin Tallinnassa - ovat hinnat nouseet paljon - melkein Suomen tasolle. Ainakin ihan siinä turistien kansoittamalla alueella Viru-hotellin ympäristössä ja vanhassa kaupungissa on ihan yhtä kallista kuin Suomessakin. Paikalliset ostavat varmasti tavaransa ihan muualta! Meikäläinen vähissä rahoissa ja ainaisessa rahapulassa oleva ihminen ei juuri mitään saanut ostettua - mutta ihan hyvä niin. Joku ihmeellinen halu tulee ostaa sitä ja tätä vaikka mitään ei tarvitse! Ostin lapsille kaikille tuliaisiksi lapaset paikalliselta torilta, ihan Virun läheltä.  Käytännöllistä - vaikka itse teenkin pinokaupalla lapasia ja sukkia joka vuosi! Ostin kyllä sitten yli puolikiloa lankaakin. Helmasynti on tämä langan ostaminen. Joku mania, kai... Olutta tai muuta juomaa en ostanut ollenkaan. Enkä makeisia, en karkin karkkia.

Kuumia huulia ja strippausta
"herrasmiehille"
Miehille on Tallinnassa avoimesti tarjolla jos jonkilaista strip teasea ja porno-showta - gentlemen's clubia ja kuumia huulia. Lauantai-iltana varsinkin oli tarjonta aktiivista läpi kaupungin hotellista kadulle ja ravitoloihin - strippi- ym klubeihin. Sen huomasi hölmömpikin. Jo heti aamustga voi käydä strippausta katselemassa, rahalla tuntuu saavan naisen helposti ihan joka puolella kaupunkia satamasta lähtien.

Sellainen on maailma - kaikkea saa rahalla. Mitä vain on tarjolla - tavarasta ihmisiin. Useimmiten tällaista ei huomaa varsinkaan, jos ei itse ole jonkun tietyn asian tarpeessa. Suomessa ei strippi- ja tyttöbaareja noin näkyvästi mainosteta - Tallinassa ne pistävät silmään kun niitä on joka puolella. Ravintoloissa monet miehet ovat selvästi nuorten ilotyttöjen seurassa - tätä näimme kun kävimme iltaa istumassa paikallisessa venäläisessä ravintolassa. Söinpä muuten oikein herkullisiä pelmenejä siellä. Nam.

Omia harmeja ja kummallisuuksia
Täällä kotimaisemissa tuskailen monien asioiden kanssa - pieniä ja sinänsä mitättömiä mutta harmillisia. Ensinnäkin minulle on jostain siunaantunut nenäverenvuotoa. Aivan yht'äkkiä alkaa vain valua - ei tippua vaan valua - verta vasemmasta sieraimesta. Sitä tulee ja tulee - ei tyrehdy millään. Onneksi en sotkenut tietokonetta tänään - vähältä piti. Jos sitä alkaa ajatella liikaa, alkaa pyörryttää. Uhh. Meni monta nenäliinaa aivan veriseksi tänään - ja se loppui sitten hiljalleen, lopussa tuli isoja maksoittuneita verimöhkäleitä. Huh huh. Inhaa.

Päiväkahvi tai aamupala. Vadelman makuinen iso macarone - mmm.
Vein perjantaina paljon erilaista tavaraa kirpputorille. Tänään kävin kyselemässä kuinka paljon on myyty kun siivosin omaa myyntipöytääni ja vein sinne lisää tavaraa. 8 päivän vuokra myyntipöydästä on tasan 40 euroa - nyt kolmen päivän jälkeen on pöydältä myyty 11.30 eurolla.

Näyttää huonolta - tällä menolla jään kirppotorin pitäjälle velkaa! Mitähän sinne voisi viedä vielä, että saisi kolmekymppiaä ainakin myyntiä aikaiseksi. Mieluummin vähän enemmänkin; miksi muuten tätä vaivaa näkisin tavaran järjestelystä, pesemisestä, silityksestä ja hinnoittelusta? Olisihan se nolomman puoleinen juttu, jos jäisi velkaa sen sijaan että saisi jotain käyttörahaa kirpputorilla myynnistä! Tavara menee niin halvalla myyntiin, että itse jää puille paljaille - taitaa olla taloustiedon oppitunnille asiaa kun näin huonolta näyttää.

Kauppias osaa toki laittaa hinnat sillä lailla kohdilleen, että itse ei häviä. Niin se on K-kaupassa ja ja Stockmannilla ja niin se on kirpputorillakin. Niin se on myös tyttökaupassa johon siis törmäsin Tallinnassa. Suurimmat voitot menevät muualle kuin tavaran varsinaiselle myyjälle. Maanviljelijä ei viljasta eikä maidosta juuri rikastu - kauppias rikastuu leivästä ja jauhokaupastakin.

Olisi silti kiva, jollei jäisi omassa kaupassaan tappiolle, tietenkin! Huomenna käyn katsomassa tilanteen taasen. Valikoin tänään jotain lisää sinne omasta kaapista ja lasten hyllyistä.

Mikä kirpputorilla kaupaksi käy on joskus hyvin yllättävää - nyt minulla on siellä lasten syksyyn sopivia vaatteita ja esimerkiksi hyvät Nokian kumisaappaat, melkein uudet Kuoma-talvisaappaat ja parit muut ehjät ja kivan näköiset saappaat ja kengät. Yhdet lenkkarit ovat tosi hienot ja melkein käyttämättömät. Ei ole kukaan ostanut vaikka hinta on pari euroa parilta. On myös lasten pusakoita ja takkeja, ehjiä ja siistejä - halvalla. Ei ole menneet nekään. Jokunen Aku Ankka -taskukirja on mennyt, yksi pehmolelu, yksi pyjama.

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Les feulles mortes et les étoiles

Kuolleet lehdet - ovat kauniita
Ranskalaiset laulut, chansons, sopivat syksyyn erityisen hienosti. Jacques Brel ja muut vanhat kunnon tunnemyrskyjen luojat soivat hyvin syksyn ilmapiirissä. Vaikka ruskan värit leiskuvat vielä, ovat illat pimeitä ja tuuli jäätää. Vesisade kohisee ja lotisee. Vesipisarat kuin kyyneliä, musta ja harmaa ilta kuin mielen tunnetilan tulkki. Tekisi mieli mennä vain nukkumaan - mutta tähän aikaan vuodesta on enemmän töitä kuin koskaan.

Oikeastaan mieltä madaltavaa tunnelmaa eivät luo ollenkaan syksyn tuulet eivätkä sateet vaan työpaikan ja oman elämän matala tilanne. Kuulin taas yhdesta erittäin ahkeran ja mukavan ihmisen irtisanomisesta. Oman työn puolesta olen alkanut pelätä jo ihan vauhkona. Sekään ei ole hyvä.

Kun ranskalaisia lauluja miettii näin syksyllä, ensimmäisenä mieleen tulee tienkin Les Feuilles Mortes - Yves Montandin esittämänä - nuorempana ja vanhempana. Juliette Grecon versio on oikein hyvä myös. Jos tuntisi paremmin Ranskaa tänä päivänä, olisi laululista varmasti ihan toinen.

Jacques Brel on aina hyvä tumman musiikin syvä ja ihana syli johon voi sukeltaa.
Voir un ami pleurer sopii ilmapiiriin kun vettä sataa ja ulkona on mustaa - tai harmaata. Piano ja mies joka laulaa...

Aivan vahingossa löysin amerikkalaisen jazz-blues laulajan Melody Gardot'n ranskankielisen laulun Les étoiles. Se ei ole enää mikään uutukainen mutta minulle se on uusi.

Les étoiles les étoiles les étoiles Dites-moi étoile, pourquoi je vous regarde? Les étoiles ...  Les étoiles ...

Melody on amerikkalainen laulaja joka laulaa mukavasti ranskaa.

Anna valoa, kukka! keltaista, oranssia - piristä!




tiistai 11. lokakuuta 2011

Kuin lastu lainehilla

Maailman tilannetta seuratessa tulee vahvasti ja selkeästi olo, että homma karkaa kohta kaikilta käsistä ja olemme pian pahassa liemessä. Suomessa, Euroopassa, maailmalla. Yksilöllä ei ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa suuntaan eikä toiseen - tässä vain elellään ja yritetään olla ihan kuin kaikki vain menisi kuten tähän saakka. Voidaan vaikka haaveilla palkankorotuksista ja seuraavasta lomasta ja siitä mitä kohta voisi ostaa...

Suomen politiikka on ihan levällään - ainakin jos mediaan on yhtään uskominen. Urpilainen on maan taloudesta vastaavana ministerinä vain ja ainoastaan tekemisissä EU:n poliitikkojen kanssa ja hoitamassa Kreikan rahatilannetta - joka on aivan toivoton ja kuinka monta sataa miljardia sinne muista Euroopan maista pumpataankin, kaikki raha vain hukkuu jonnekin pohjattomaan kaivoon. Tilanne on kamala - mihin, MIHIN ne kaikki rahat menevät jotka sinne pumpataan ja syydetään? Kreikan velkojille - joo. Pankkeihin; niitähän tässä pelastetaan. Kreikkalaiset itse - jotka toki ovat perimmiltään vastuussa koko kaameudesta kun väärensivät tilikirjoja jo EUhun sisään päästäkseen ja ovat sitten jatkaneet samaa rataa. Nyt kärsivät itse kun maan sairaaloilla ei ole enää lääkkeitä, koulut eivät kohta voi toimia; maassa ei ole varaa maksaa palkkoja jne. 

Mutta niin kärsitään muissakin maissa. Ihme olisi, jos se, että Suomen valtion kassasta irrotetaan koko ajan miljardeja muualle ei näkyisi maan omassa tilanteessa. Kuntien tilanne menee huonommaksi ja rahat hiipuvat sielläkin. Eläkeläisiä ja avustuksilla eläviä ihmisiä on paljon - työssä käyvää väestöä on monissa kunnissa jo nyt vähemmistönä. No mutta kas, onhan meillä Henna Virkkunen joka on kovalla tohinalla laittamassa kuntien tilannetta uusiksi: yhdistetään kunnat mahdollisimman suuriksi kokonaisuuksiksi. Hmm - miten se auttaa huonossa rahatilanteessa?

Oma hyvin tuntemani kunta on harrastanut yhdistämistä jo aiemmin - eikä se entisen pienen kunnan asukkaiden osalta tehnyt muuta kuin huononsi palveluja ja vei ne kaus keskustaan jonne edes bussit eivät juurikaan kulje. Kaupungin palkkalistoilla on silti isot määrät ihmisiä joilla ei ole kamalan paljon töitä - mutta silti palvelut huononevat. Johtamisongelma - jota on vaikea hoitaa jos päättäjät valitaan poliittisin eikä kompetenssiperustein. Kukapa SEN muuttaisia?

Pohjoisen ja eteläisen Euroopan erilaiset tavat toimia ovat todella rajusti törmänneet vastakkain. Ja nyt sitten maksetaan tuhlaajapojan maksuja oikein urakalla ja lisää maksettavaa syntyy koko ajan. Tulee mieleen ihan tyypillinen sol-och-vårare tyyppi; mikä se nyt suomeksi olikaan. Mies joka lupauksia antaen elää naisen povella ja vie tältä hiljalleen koko omaisuuden.

USA:ssa on alkanut liikehdintä suurten yritysten rahanahneutta vastaan - siitä voi tulla jotain suurta ja isoa myös muualle. Wall Street movement ei ole saanut aivan valtavasti media-huomiota; varmasti osin siksi, että media ei lietsoisi ja saisi aikaan entistä suurempaa vaikutusta ja julkisuutta asialle. 

Tavalliset amerikkalaisetkin ovat kyllästymässä "korporaattien" eli suurten yritysten valtaan ja siihen, että yritysten johto ajaa niin häikäilemättä omaa etuaan - pörssikeinottelijat ja suurten yritysten omistajat, johtajat ja päätöksentekijät ansaitsevat miljoonapalkkioita kun työntekijöitä laitetaan pihalle, ajetaan kodeistaan ja kuilu rikkaiden ja muun väestönosan välillä on muodostumassa todella valtavaksi. Niin moni putoaa todella alas köyhyysloukkuun ja he joilla rahaa on - niin USAssa, Venäjällä. Kiinassa kuin muissakin maissa, Suomi mukaan lukien - elävät todella eri maailmassa. Maailma ei ole koskaan ollut kovin tasapuolinen paikka - nyt se on sitä todella vähän ja matka suurempaa eriarvoistumista kohti jatkuu. 

Maailma on täynnä isoja ja räjähdysherkkiä pesäkkeitä - nälänhädät ja sodat saavat ihmiset miljoonittain kulkemaan turvallisemmille paikoille. Naapurimaihin, Eurooppaan.

Pahalta näyttää.

Sitten nämä oman elämän asiat jotka kulkevat samaa rataa mutta pienemmässä mittakaavassa. Ne saavat yksilötasolla pieniä katastrofeja aikaiseksi. Oman työpaikan YT-neuvottelut ja heti perään alkavat seuraavat laittavat mielen matalaksi. Työt loppuvat, sille ei vain voi mitään - kannattavuutta lisätään työntekijöitä vähentämällä, organisaatioita ohentamalla ja päätöksentekoa viilaamalla ja tiukentamalla. Verot ja maksut nousevat kotimaassa samalla kuin monilta loppuu palkka ja työ. Kohta täälläkin varmaan alkaa liikehdintä niin kuin arabimaissa ja sitten USAssa! Miten voi elää ja olla jos ei ole rahaa? Ei mitenkään! Itsemurha on huono vaihtoehto mutta jollei muuta ole?

Itse yritän katsella uutta työtä melkein mistä vain. Mietin jo, pitäisikö yrittää ulkomaille - Ruotsiin tai Keski-Eurooppaan. Yksin jos olisin, olisin jo mennyt. Mutta kuinka alakoululaisen kanssa voi lähteä, yksinhuoltaja-äitinä? Lapsi ei osaa kieliä - kaverit jäisivät. Hankala paikka. Työttömyys vain on niin kaamea ajatus, että jos se on tullakseen niin kyllä silloin jo täytyy yrittää mennä muualle. Kun vain ei päätyisi inhotuksi ulkomaalaiseksi mihinkään - lapselle sellainen olisi tosi paha juttu.

Meillä on töissä ylityökielto meneillään. Se on aika älytön juttu; eihän meillä ole työaikaa eikä mitään korvausta ns. normaalin noin 8 tunnin työajan yli tehdyistä työtunneista. Itse teen joka päivä yli 8-9 tunnin päivä ja lomat jäävät säädettyä lyhyemmiksi. Veli sanoo, että oma vika, älä valita – senkun olet poissa työpaikalta kun olet tehnyt 8 tuntia töitä, et avaa konetta kotona. Mutta en itse osaa noin tehdä. Jättäisin vain kylmän rauhallisesti hommat kesken!!?? Minun töitäni ei tee kukaan muu joten itse siitä vain kärsii jos jättää tekemättä. Valitukset yritän laittaa tänne päiväkirjaan niin ei tarvitse muille uikuttaa! Pelkästään asian mainitseminenkin tuntuu jo ärsyttävän joten suu suppuun vain.

Vielä on töitä - ja toivossa eletään. Vielä voin maksaa laskuja ja kodin kuluja. Lapset harrastavat ja saan ruokaa kaikille lapsille, myös vanhilmmalle joka käy pari kertaa viikossa kotona syömässä. Noin 900 euron kuukausipalkasta menee hänellä 600 euroa vuokraan ja pitkälti  yli satanen matkalippuihin. Sähkölasku tuli juuri ja syöksi tilin nollille 10 päivää ennen seuraavaa palkkaa. Ruokaan jää todella vähän rahaa eikä työpaikan ruokalaan ole mitään asiaa. Annoin hänelle ja kissallensa pari kassia ruokia ja muuta tarviketta että pärjää muutaman päivän ja kissa pääsee hiekkalaatikolle. Kaalipataa annoin ison purkillisen - siitä riittää kolmeksi päiväksi.

Pyysin häntä menemään KELAn puheille; mielestäni hän voi anoa asumistukea kun tulot ovat noin pienet. Alle 1000 euroa kuukaudessa kokopäivätyöstä ja muutamasta ylityötunnista on oikeasti pieni palkka - asuminen on Suomessa niin kallista, että pelkästään sen takia on vaikea selvitä.


Mitään kallista ei nyt hankita ja kirpputorille olen jo varannut paikan - viikoksi vain. Yritän myydä lasten vaatteita, satukirjoja ja muuta tavaraa ja toivon, että kun olen saanut ensin tienattua kirpputorivuokran saan jotain talteenkin ja sillä vaikka muutaman päivän ruuat maksettua. Kirpputorilla on pöytävuokra viikolta reippaasti yli 30 euroa ja kun myy tavaraa eurolla, kahdella kappale saa aika paljon myydä, että ei jää velkaa kirpputoriyrittäjälle. Pöydän pinta on sen verran pieni, että siihen ei suuren suuria tavaramääriä saa mahtumaan.

Käsitöitä tehden voi lepuuttaa hermoja. Ompelemalla sain uudet verhot lapselle - Afrikan ja vähän muiden maanosien villieläimiä sulassa sovussa! Neulon sukkia ja lapasia; niitä käytetään jo ja niitähän kuluu.

Lastuna laineilla mennään. Minne tuuli kuljettaa.

tiistai 4. lokakuuta 2011

Palkkaneuvottelujen ja silakkamarkkinoiden aikaan

Iltapalaksi kaakao ja croissant. Lapselle siis, ei äidille
Helsingin Etelärannassa neuvotellaan palkkaratkaisua yötä myöten. Suomessa on mielenkiintoinen tapa jättää monivuotisten palkkaneuvotteluiden päätösneuvottelut aivan viime tippaan ja istua yötä myöten median seuratessa tilannetta sankoin joukoin - kuin todella dramaattista ja suurta - miltei historiallista päätöksentekoprosessia - Etelärannan neuvottelutilojen ulkopuolella. Nytkin on synkkä ja pimeä syys-yö - sataa vettä ja Helsingissä alkaneet silakkamarkkinatkaan eivät varmasti lohtua tuo ulkona väräjäville odottajolle. Valo palaa ikkunoissa, kohta tulevat väsyneet neuvottelijat kan´meralamppujen loisteeseen sanomaan jotakin painavaa kuten "jatketaan huomenaamulla. Rahakysymyksissä ei päästy yksimielisyyteen". Ilmassa on suuren draaman kutkuttava tunnelma, aivan käsin kosketeltavana!

Meri velloo, tuuli ujeltaa ja miehet neuvottelevat. Voiko sen jäyhempää ja suomalaisempaa jännitysnäytelmää kuvitellakaan?

Niin - jättäähän sitä moni meistä muistakin aina hommat viime tippaan, jopa aivan loppumetreille. Mutta suurta osaa suomalaisten palkkoja ja elintasoa koskevat neuvottelut voisi kuvitella saatavan tehtyä muutoinkin, ehkä jopa päiväsaikaan. Vaan ei - näin on tehty iät ajat ja näin jatketaan.

On tässä meikäläisenkin palkkapussi kyseessä - oman työpaikan luottamusmiehet ovat jo väläytelleet lakkoasetta ja pyytäneet kaikkia "pysymään kotona kun se hetki tulee." Lakkovahdit silloin oville tulee mutta kun moni tekee uutoinkin etätöitä, tulee olemaan vaikea kontrolloida kuka tekee töitä ja kuka lakkoilee.
Hanhet ne siellä, sinisellä taivaalla - treenaavat lähtöä.

Ollaan jo kuun vaihteesta sopimuksettomassa tilassa. Palkka saadaan toki siltikin tilille, ei kai työnantaja lopeta palkan maksua työnsä normaalisti tekeville - niin kauan kun irtisanomiset eivät tule kohdalle ja ne tulevat sitä helpommin mitä kalliimpia me työntekijät olemme. Tilanne tuntuu siksikin kovin hankalalta - itse teen mieluummin pienemmällä palkalla töitä kun en ollenkaan töitä. Oma palkka ei tämän perheen elättämiseen riitä nytkään mutta lisätienestiä ei uskalla silti toivoa - sen sijaan saa pelätä sydän syrjällä irtisanomisia. Siksi tuo liittojen meuhkaaminen pelottaa. "Meidän vuoro" he sanovat. Niinpä niin. Mitä sanovat he kaikki jotka kävelevät lähiaikoina ulos työpaikan ovesta irtisanomislappu kourassa? Monet vuosi sitten irtisanotuista on vieläkin ilman töitä.

Kylmä tulee sitä ajatellessa. Ja kylmä tulee toden teolla jos palkanmaksu loppuu. Olen jo alkanut miettiä, kuinka monta kuukautta voi laskea saavansa armonaikaa etsiä uusi ja pieni vuokra-asunto ja jonkinlaista hanttihommaa vaikka, että jotenkin selviää. Ja mietin, voivatko lapset harrastaa enää mitään vai olemmeko kohta ihan hunningolla…

Näin siis ei pitänyt ajatella... Kyllä asiat lutviutuvat. Uskon näin. Luotan siihen. Yritän luottaa, ainakin.

Palkkaneuvottelut siis kosketttavat meikäläistä, jos hyvin käy. Silakkamarkkinat eivät mitenkään. Silakka on hyvää, jos ei liian usein eikä liian paljon syö. Perunamuusin kanssa ja lämpimänä, mieluiten. Silli on sitten jo ihan toinen asia - siihen lajiin olen kunnolla ihastunut! Nam.

Silakka olisi toki hyvää ruokaa kun painonpudotus on tavoitteena. Tavoite kilon painon alenemisesta kuukaudesta, 10 kiloa vuoden aikana on nihkeästi käynnissä. Kuukaudessa on oikeasti pudonnut kilo, soija-kuurin aloituksen jälkeen - mutta olen ymmärtänyt oikein selkeästi, että homma jatkuu vain ja ainoastaan jos saan liikuttua ainakin muutaman kerran viikossa, mieluusti tunnin kerralaan. Rahasyistä joudun jättämään eritysiruokavalion pois listalta ja liikunta on tehtävä ulkona lenkkeillen eikä missään ohjatuissa jumpissa - mikäps siinä, kunhan vain saisi itsensä liikkeelle! On se vaan kumma miten laiska  ja saamaton ihminen on! Ainakin tämä yksilö täällä näppisten ääressä. Niska- ja kaulalihakset jumissa vaan paukutan pää kenossa konetta...

Jätän huomenna tämän laina-läppärin takaisin assistentille joka tarvitsee tätä muualle. Saa nähdä, onko minulla toimiva kone käytössä huomenna.

Sitä miettiessä suljen tämän laitteen ja painun pehkuihin.

maanantai 3. lokakuuta 2011

Ruska loistaa, syyskynnöt pelloilla

Syyskynnöt olivat meneillään monilla pelloilla, huomasin kun viikonloppuna ajeltiin halki peltomaisemien upeaa upeammassa syys-säässä. Märkä, kiiltävä musta multa paljastui kun traktori auroineen pellolla ajoi ja käänsi ruskan keltaisen sängen ylösalaisin. Syyskynnöt ovat vähenemässä mutta vielä sitä näkee tehtävän.

Maalaismaisemaa on mukava katsella. Kotoista! Pellot ovat Suomesta vähenemässä kaiken kaikkiaan - Suomessa ei kannata pian tehdä enää yhtään mitään, ei juuri viljellä maata eikä pitää karjaa. Kaikkialla muualla on halvempi tuottaa ruokaa - eikä suomalaisille ilmeisesti muu merkitse kuin hinta. Laatua ja suomalaista lähiruokaa arvostavia ei ole tarpeeksi.

Näin uutisoidaan - silti viime viikolla kerrottiin, että voista alkaa olla pula niin Suomessa kuin Ruotsissa. Kaupaksi kävisi paljon enemmän kuin saatavissa on. Aiemmin on myös kerrottu, että Venäjä ostaa kaiken sen perunan mitä suinkin Suomi sinne saa myytyä.

Ristiriitaista - mutta niinhän uutisointi usein on.

Viikonloppuna oli muuttolintujen tarkkailuviikonloppu. Huomasin moisen uutisen vasta tänään, maanantaina. Mutta eipä se asia olisi kovin meikäläistä saanut taivaalle kiikaroimaan - olen huono lintujen tunnistaja. Näin kyllä kaikenlaisia siivekkäitä kun kävin ihanassa ilmassa kävelylenkeillä. Sorsia, lokkeja ja jopa uikku-pariskunta. Nämä uikut olen nähnyt samassa paikassa aikaisemminkin; niitä on kiva seurata - sukeltavat tosi pitkiä matkoja ja aikoja.

Lauantaina oli tuulista - Saimaa aaltoili ja näytti jopa pelottavalta kun rannalla käyskentelin ja pidin kaulaliinasta kiinni, että se ei olisi irronnut tuulen mukaan. Puiden lehdet irtosivat suuriksi kasoiksi teiden varsille, puistojen nurmille - vaikka oli lämmin sää ja kaunista, oli ilmassa hyvin syksyinen väre ja virinä.

Suuri parvi valkoposkihanhia lensi ylitse kun olin äidin kanssa kävelyllä - ne kaakattivat kovaäänisesti ja syöksähtelivät eri suuntiin ilmassa. Ehkä siellä harjoiteltiin tulevaa muuttoa varten ja laitettiin uudet kesän poikaset ruotuun ennen matkan alkua. Tusinan verran joutsenia näin myös ilmassa pellon yllä.

Mahtavaa on nähdä keväisin ja syksyisin tämä hulppea luonnon esitys, niiltä pieniltä osin kuin sitä vähän ulkoileva ihminen näkee!

Sunnuntai-päivällinen mummin ja vaarin serviiseistä.
Maa-artisokka-keittoa.
Lintusia kermakastikkeella, keitettyjä perunoita, salaattia.
Karpaloita kinuskikastikkeella.
Nautimme mukavasta viikonlopusta ja hyvästä ruuasta - olo on ihan toinen kuin perjantaina jolloin sain taas kuulla hyvin masentavia uutisia tulevaisuudesta. Viikonloppu on hengäsdystauko synkkien uutisten keskellä. Pomo uumoili rankkaa tulevaisuutta ja ennusti uusia vähennyksiä nyt toteutettavien lisäksi, vielä syksyn aikana. Sitten toivotteli hyvää viikonloppua. Hänellä itselläänkin tutisee työjakkara siinä missä meillä muillakin. Hän kehottikin katselemaan ympärille ja sanoi itsekin niin tekevänsä.

YT-neuvotteluiden ja kaikenlaisten huonojen uutisten varjossa on todella raskasta elää. Koko ajan on mietittävä, mitä tehdä jos jää työttömäksi parin kuukauden päästä. Kuinka maksaa velat? Kuinka maksaa eläminen ylipäätään? Miten lapset? Asunto? Minulla ei ole senttiäkään vararahoja - sellaisten kerryttämiseen ei meikäläisellä yksinkertaisesti ole mitään mahdollisuuksia. Pakko vain uskoa, että elämä löytää uomansa joka ei ole liian vaikea elettäväksi.

Laitoin yhden työhakemuksen postiin perjantaina. Toisen teen tällä viikolla. Ei auta jäädä tuleen makaamaan, vain toivoen ja uskoen kaiken menevän hyvin kuin itsestään. Voi toki olla, että en saa uutta työtä vaikka kuinka hakisin. Ja voi olla - tosin se on epätodennäköistä - että en saa potkuja.

Olen keski-ikäinen nainen joka ei monen mielestä enää ole minkään arvoinen, missään. Silti on yritettävä - ja jotenkin keksittävä miten markkinoida itseään parempana kuin muut – jo hakemuksessa ja jos haastatteluun pääsee, siellä!