maanantai 26. maaliskuuta 2012

Sukutapaaminen ja elämän ikuinen haikeus

Kukkia emännälle tuliaisiksi. Ihania, kiitos!
Viikonloppuna pääsivät kaikki lähisukulaiset meille yhteiseen illanviettoon. Pari kertaa vuodessa, kerran syksyllä ja toisen kerran keväällä, yritämme juhlistaa arkea yhteisen tapaamisen merkeissä. Tämä viikonloppu ole sellainen kerta, edellinen kerta taisi olla marraskuussa. Meitä oli 12 henkeä yhteisen pöydän ääressä täällä meidän keittiössä ja olohuoneessa. Tai jos ihan tarkkoja ollaan, niin meistä 9 istui suuren pöydän ääressä ja kolme nuorinta toisen, vieressä olevan sohvapöydän ääressä yhdellä pienellä jakkaralla ja lasten korituoleissa istuen - emme näes mahdu edes jatketun keittiönpöydän ääreen kaikki. Eikä tuolejakaan ole noin montaa!

Olin ottanut perjantaina muutaman tunnin vapaata töistä - tai oikeastaan otin vähän vapaata siitä hyvästä kun en voinut kiireiden takia pitää hiihtolomaa vaikka se merkattiinkin pidetyksi jo helmikuun puolivälissä. Kolme ja puoli päivää on siis merkattu käytetyiksi lomapäiviksi vaikka olinkin töissä. Siksi ajattelin, että voin hyvällä omallatunnolla hoitaa asioitani perjantaina ja olin tämän esimiehelle kertonut jo hyvissä ajoin. Pidin puhekimen äänettömällä enkä siis huomannut ennen iltaa niitä pyyntöjä joita oli päivän mittaan tullut.

Menin siis kauppahalliin ostamaan ruoka-aineita. Olisin halunnut tehdä Coeur de filet Provençale- juhlaruokaa joka on hyvää ja juhlavaa. Siihen ei nyt sattuneista syistä ole varaa, ei mitenkään... Päädyin lihatiskiä tutkiessani ruokaan jota en ole tehnyt pitkiin aikoihin - lintusiin eli lihakääryleisiin. Niitä sai ennen valmiiksi tehtynä lihatiskistä. Nyt niille pitää itse etsiä resepti ja tehdä kääryleet itse! Aikaisemmin sai valita millä täytteellä kääryleitä haluaa ja ottaako naudanlihasta vai porsaasta tehtyjä... Päädyin perinteiseen lihakääryleeseen pekonitäytteellä koska syöjinä on myös lapsia jotka eivät pidä oliivista, tomaatista, aurinkokuivatuista tomaateista nyt puhumattakaan...
Kahvileivät lasten toiveiden mukaan - mokkapalat synttärikakkuna!
Sukulaisissa käyminen kuului normaalin elämänmuotoon aikoinaan, omassa lapsuudessa ja nuoruudessa. Viikonloppuisin käytiin sukuloimassa, syötiin sunnuntaisin yhdessä ainakin pari kertaa kuussa, ehkä useamminkin. Tämä tapa on muuttunut meillä, omassa suvussa niinkuin se taitaa olla hiipunut aika lailla Suomessa muutenkin. Ihmiset eivät asu enää samoilla paikkakunnilla, sisarukset ja isovanhemmat, serkut ja muut sukulaiset asuvat ympäri eri puolilla Suomea ja muualla maailmassa - yhteisiin tapaamisiin ei ole aikaa eikä pitkien matkojen takia mahdollisuuksia. Samaten nykyään asutaan pienissä asunnoissa - eikä kai enää ylipäätään ole tapana kokoontua yhteen; se tuntuu menneen ajan  jutulta. Ja sululaisten kanssa seurustelun ovat korvanneet kavereiden ja tuttujen kanssa seurustelu. Monet työporukatkin pitävät aika tiiviisti yhtä. Veljen påerhe pitää omien naapureiden kanssa yhtä päivittäin; tuntuu, että lähellä asuvat ovat samaa porukkaa; kokoontuvat yhteen iltaisin ja viikonloppuisin grillaamaan ja puuhailemaan ihan niinkuin joskus aikoinaan oli tapana suvun tai maalla naapuruston kesken. Kuulostaa leppoisalta ja mukavalta! Omassa pihapiirissä moista ei tapahdu - nyt kun talossa asuvat miehet alittoivat kaikki pihapiirin kymmeniä vuosia vanhat puut matalaksi, ei ole enää sitäkään vähää yhteistä mitä joskus oli. Toivon salaa näille tyypeille keuhkoputken ahtaumaa tai sääriluun murtumaa tai vaikka pahaa syylätartuntaa koko kehoon - jonkinlaista rangaistusta hienojen puiden kaatamisesta. Tyhmät jätkät eivät edes osanneet tehdä virheettömistä paksuista puista edes mitään rakennustarviketta vaan pitävät roskapuuna. Kyllä sellaisesta tyhmydestä pitäisi jotenkin joutua maksamaan - vaikka päinvstoin taitaa olla maailmassa.....

Takaisin asiaan josta aloitin. Sukuasiaan siis.

Minusta sukulaisten tapaaminen on kivaa! Olen aina viihtynyt sukulaisten ja perheen kanssa - ja vanha totuus lienee, että kun itse vanhenee, perhe ja suku tulevat tärkeämmiksi. Ei varmaan kaikille mutta - no näin meikäläiselle! Toinen syy voi olla se, että olen lasten kanssa yksin ja oma yksinäisyyden tunne on joskus megalomaanisen mustan pilven oloinen.

Sitten he saapuvat hälisten ja pölisten, valloittavat asunnon puhmisella, hälisevällä ja sanailevalla läsnäolollaan joka on tämän porukan äänekäs tapa ja luonnollinen olomuoto!
Silti he kaikki ovat yhdessäkin ollessaan omien perheidensä ja elämänsä sisällä - näkevät asiat oman nykytilanteensa kautta niinkuin elämässä mennä täytyy. He ovat vieraita sukulaisen luona - puhuvat sitä kieltä mitä kunkin perhe, työpaikka, koulu ja elinympäristö ovat elämään tuoneet ja näkevät elämän toisin kuin ennen nykyelämäntilannettaan.

Katson heitä ja huomaan heissä paljon samaa mitä heissä oli joskus - mutta he ovat kuitenkin toisia ja heillä kaikilla on kohta jo kiire takaisin omiin koteihinsa ja omiin ympyröihinsä.

Itse olen tietenkin muuttunut yhtä lailla. Ja  inä nyt olenkin muuttunut siitä joka olin  nuorena ja nättinä - ja vielä äidiksi tulleena ja ylpeänä äitinä ja vaimona. Nyt lapset kokevat noloutta äidistään, tuntuu, että olen nolostuttava kaikille muillekin. Huomaan häpeävänä itseäni aivan valtavasti - miksi minusta vain tällainen on tulltu? Miksi epäonnistuin elämässä näin totaalisesti? Miksi olen näin rumaksikin tullut? Näin kuivan tylsäksi jolla ei ole kellekään mitään sanottavaa - ja se mitä sanon, ei kiinnosta vähääkään...

En haluaisi olla minä - tällainen.

Toisten maailma on vieras ja erilainen. Itse olen se kärryiltä pudonnut onneton joka ei osannut nousta takaisin rattaille vaan jäi pientareelle ja pölyttyi, harmaantui ja tuli näkymättömäksi.

Vilkutin autojen perävaloille kun he yksi kerrallaan lähtivät takaisin koteihinsa. Outo haikeus ja aution tuntuinen suuri viileä tyhjyys pölähti sisään kun näin heidän menevän maailmoihinsa takaisin. Olen kuin tähti yötaivaalla omassa suuressa tummassa autiudessa jonne ei kukaan lähelle enää voi tulla....

Oliko tämä se viimeinen kerta? Mietin sitä viikonlopun aikana monta kertaa - jaksanko järjestää, jaksaako kukaan enää tulla? Onko minulla enää rahaa tällaiseen? Yhden juhlan laskujen maksamiseen menee kuukaudesta kahteen; aika paljon maksaa hyvän ruuan hankkiminen kuitenkin. Mielellään sen tietenkin silti tekee - lapsetkin saavat näin tutustua sukuunsa, juuriinsa. Pidän sitä tärkeänä - ja he pitävät siitä, kyselevät pitkään ennen juhlia milloin ne taas järjestetään.

Elämä on vaellusta omassa avaruudessa, muita tähtiä katsellen. Olen tähti joka ei omalta radaltaan varmasti osaa mihinkään mennä - kun omat lapset, satelliitit siitä viereltä pois pyrähtävät, on elämän järjestys etsittävä jostain - ja se asia pitää alkaa järjestellä pian! Olen lasteni palvelija kaikin puolin, he syy minulle kaikkeen siihen millä aikani täytän; kun heitä ei enää ole tässä huollettavana, on tyhjäksi jäävä aika jotenkin täytettävä. Olen ollut äiti ilman vieressä olevaa isää - ilman kumppania ja toveria, puhekumppania tai kinastelukaveria tai ystävää - ja elämä ilman huollettavia voi rikkoa oman mielen ja elämän pahasti. Nyt olen täyttänyt oman yksinäisyyteni tunteen paljolla työllä ja lasten huoltamisella. Hyvä vai huono asia; liekä sitä voi edes niin ajatella. Jos voi, niin huono asia se ehkä pääsääntöisesti on. Mutta kun palkatta ei voi olla - niin senpä takia mahdotonta sanoa oikeastaan siihen mitään.
Työ on kuitenkin ollut tapa täyttää oma elämä ja nyt kun työ on loppumassa ja lapsetkin jo osin poistumassa omaan elämäänsä - on tulevaisuus tyhjän ja onton näköinen. Ja voinko, pystynkö ja osaanko enää rahoittamaan elämän, jaksanko elää jos elämässä ei ole täytettä? Vai löydänkö uuden tehtävän johon voin laittaa energiaa - voinko olla hyödyksi ja jopa iloksi jollekin vielä?

Ensi viikolla alkaa viikko 14, viikolla 16 tapahtuvat irtisanomiset. Elän omituisen utuista elämää kun odotan sitä vääjäämätöntä ja pelottavaa. Enkä tiedä mitä tehdä.

Olen kärsimätön, pinna palaa helposti. Pelottaa, mitä teen kun työ loppuu? En ole kellekään asiasta puhunut, en halua huolestuttaa ja toivon, uskon, haluan että saan asian jotenkin järjestettyä. Sitten myöhemmin ehkä kerron lapsille tilanteesta.

Haluaisin, että voisin jutella jonkun kanssa mutta kuka se ihminen olisi joka näitä kuunnella jaksaisi? Hah!

Taidan vaipua itsesäälin syövereihin. Loetetaan se nyt! Huomenna on tiukka työpäivä ja unta pitää saada kaaliin! Vielä on töitä jonkin aikaan; yritän ottaa siitä kaiken irti! Ajattelin, päätin kirjoittaa kuusi työhakemusta viikolla joka huomenna alkaa. Ensimmäinen heti huomenna aamulla.

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Koulukaverin paha olo - isien ja äitien maailmat

Harrastuksen parissa viikonloppuna
"Äiti arvaa mitä? Nyt sen meidänluokkalaisen P:n isä on vieny niiltä kotoo melkein ihan kaikki huonekalut ja se isä on vieny sen äitin auton ja työpöydänkii." kertoi lapsi aamupalaa syödessään. Lapsi katsoi ikkunasta kaukaisuuteen "P kerto, että se isä on tullut tosi kummalliseks. Se ei yhtään enää välitä sen omista lapsista, ajattele. Se haluu ne kaikki pois sieltä niitten omasta kodista että se sais muuttaa sinne sen uuden naisen kanssa."

Hiljaisuus.

"Se äiti itkee tosi paljon. Aina illalla kun se luulee, että ne lapset ei kuule. Mutta kyllä ne kuulee"

"Se iskä on vienyt sen äidin auton ja sen pitää kävellä töihin kuusi kilsaa nyt. Niille ei mene busseja"

Isä löysi uuden
Tiedän tämän perheen kaamean tilanteen. Ero on ollut riistavan raastava jo kohta vuoden verran. Vaimo löysi vessan kaapista sattumalta oman miehensä ja vieraan naisen välisen rakkauskirjeen jota mies oli ilmeisesti vessassa lukenut mutta unohtanut käsipyyhkeiden väliin. Nainen oli ollut sokissa muutaman päivän - hän ei ollut aavistanut mitään; heillä meni ihan mukavasti kotona vaikka mies matkustikin paljon. Kirjeestä kävi selville, että suhde oli olemassa ja se oli kestänyt kauan, ehkä useamman vuoden jo.

Vaimo otti asian puheeksi muutaman päivän jälkeen. Mies sai raivarin, syytti naista nuuskijaksi, hulluksi ja vaikka miksi. Hänellä ei mitään suhdetta ole. Pelkkää sairasta kuvittelua kaikki!

Pitkä tarina lyhyesti tähän päivään: mies muuttui agressiiviseksi ja manipuloi mukaansa omat vanhempansa - väitti kaikkea keksityn hänen päänsä menoksi. Vaimo oli hullu! Muutti ensin pois kotoa "kun ei enää kestänyt vaimon älyttömiä syytöksiä". Asui jonkin kuukauden naapurikaupungista hankkimassaan asunnossa mutta monet tutut näkivät hänet ravintoiloissa ja kaupungilla, kahviloissa ja lenkkipolulla aina saman naisen kanssa - ja kertoivat vaimolle. Mies väitti tavanneensa naisen vasta naisen syytösten jälkeen...

Sitten alkoi kiusanteko - mies meni vaimon ollessa töissä tyhjentämään kodista tavaraa - ensin omia vaatteitaan ja kojeitaan, sitten hiljalleen huonekaluja, ja keittiökalusteita, lamppuja. Nainen vaihtoi lukot mutta mitä se esti. Mies otti oman isänsä mukaan ja kävi hakemassa suurella autolla lähes kaiken talosta. Hänet nähtiin hakevan vaimon työpaikan edestä naisen omaa autoa jota mies oli isänsä kanssa työntämässä rekka-auton lavalle. Nainen sai estettyä asian kutsumalla paikalle poliisin mutta mies haki auton parin viikon päästä toisesta paikasta.

Miehen mielestä tavarat ovat hänen. Hän on ollut koko avioliiton ajan töissä ja saanut paljon suurempaa palkkaa kuin nainen - sitä paitsi vaimo on ollut kolme kertaa äitiyslomalla ansaitsematta mitään - eihän nainen mitään voi omistaa koska hän ei ilman miestä olisi mitään - ei edes äiti.

Nyt mies haluaa talon. Nainen saa etsiä kodin itselleen ja lapsilleen "ihan mistä vaan."

Tarina on kamala - vaikkakaan ei harvinainen. Olen siitä jutellut hänen kanssaan - koska olen itse kokenut samankaltaisen tilanteen "ja silti hengissä".

Nainen on tässä vaiheessa vielä kesken kamalan nöyryyttävän kaaoksen jossa ei ole helppo uskoa selviävänsä hengissä... Mies on saanut tuttavat ja sukulaiset naista vastaan - he nimittelevät häntä, eivät halua tavata... "Onneksi on lapset."

Lapset ovat ihmeissään, silmiin on mennyt uusi, vakava ilme. He eivät halua tavata isäänsä - mutta heidän täytyy, joka toinen viikonloppu. He pelkäävät isää joka puhuu outoja. Ja sillä on uusi nainen joka on "ihan kamala".

Isä ja äiti erosivat. Äiti löysi uuden
Toinen lapsen luokkakaveri asuu sisarustensa kanssa lastenkodissa. "Ihan vaan väliaikaisesti" vakuuttaa lapsi itse ja oma lapseni, kaveri. Asia paljastui itsellenikin vasta jokunen aika sitten - vahingossa. Lapset eivät halua puhua arasta asiasta, se nolottaa. Lapset haluavat, että kotona on tavallista - että "meillä on niinkuin muillakin". Äiti ja isä. Lapset ilahtuvat kun löytävät sanoja asioita kaverin luota kuin kotonakin on! Nyt olemme puhuneet asiasta, kävimme hampurilaisella ja juttelimme.

Mitä on tapahtunut, miksi ihmeessä? No, kotona on väkivaltaa. Äiti ja isä erosivat. Äiti löysi uuden miehen joka muutti kotiin, naisen ja lasten luo. Mies on väkivaltainen ja hakkasi äidin sairaalakuntoon, monet kerrat. Kävi kiinni lapsiinkin. Äiti joutui sairaalaan, lapset laitettiin väliaikaisesti lastenkotiin jossa he ovat asuneet koko tämän lukuvuoden, syksystä.. Nyt he saavat tavata äitiä viikonloppuisin. Miehellä on lähestymiskielto - joka tosin ei kovin pitele ketään poissa. Tilannetta tarkkaillaan. Mies asuu vielä paikkakunnalla.

Isä kuoli viinaan
Kolmannen kaverin isä kuoli jokunen aika sitten. Alkoholisti - ei voinut elää ilman viinaa ja viinahan vei sitten miehen. Lapsi käy hoidossa, viikottain jutttelemassa ammattiauttajien kanssa selvitäkseen. Onneksi Suomessa autetaan tällä tavalla lapsia!

Kaikki nämä lapset tulevat meille mielelleään. Yökyläänkin. Tarjoan heille ruokaa ja tavallista olemista kotona. Puuhailen ja kuuntelen radioita, laitan ruokaa ja neulon, luen lehtiä. He tekevät lasten juttuja, katsovat DVD:ltä filmejä, syövät poppareita.

Meillä on aika turvallista. Ei meilläkään asu miestä. 

Tänään on Minna Canthin päivä. Ainut nainen joka on saanut liputuspäivän Suomessa. Päivä on samalla tasa-arvon päivä.

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Yritysmaailman kauniit ja rikkaat, ahneet ja itsekkäät

Suomalainen yritysjohtaja raikastavassa kylvystä?
Olen lueskellut pinon lehtiä viikonlopun aikana. Suomen kuvalehtiä, Hesareita, Kauppalehtiä, Taloueslämää... lehtiä joita en ole työviikon aikana ehtinyt lukea.

Yksi aihe on ylitse muiden: Finnairin ja muiden suurten yhtiöiden possumaiset bonukset, johdon yli ihmisten käsityskyvyn menevä rahan siirto omille tileille; yritysjohdossa istuvien ihmisten rahankuppaus jopa surkeassa taloudellisessa tilassa olevista yrityksistä joista samaan aikaan johtajien miljoonapalkkioiden kanssa laitetaan taloudellisista syistä ihmisiä pihalle ja vähennetään "perusporukan" palkkoja.

Finnairin johtajien ja johtoryhmän tilannetta on puitu jo pitkään mediassa. Saa nähdä, mihin se johtaa - firman asioiden kuntoon saattamiseen vai vielä nykyistä huonompaan tilanteeseen?

Britti-journalisti Jon Henley kirjoittaa Britanniassa tapahtuvasta samankaltaisesta kurjuudesta, kun katsoo asiaa työntekijöiden kannalta: Sainsbury's ja Tesco ovat suuria yrityksiä joiden toimitusjohtajat nauttivat miljoonine puntien vuosipalkkaa (3,2 ja 6,9 M puntaa/vuosi artikkelin mukaan) mutta ottavat työttö iä nuoria töihin täysin ilman palkkaa - koska näin nuoret saavat arvokasta työkokemusta jonka jälkeen heillä on paremmat mahdollisuudet palkalliseen työhön. Työntekijät elävät toimeentulotuella. Brittiläiset kappaketjut maksavat nälkäpalkkoja 900000 työntekijälle samalla kun johto nostaa käsittämättömiä palkkioita.

Tämänkaltaisia tarinoita nousee nyt vähän joka puolelta länsimaista - johto on omasta mielestään suuriin palkkkoihinsa täysin oikeutettuja - he eivät ole tehneet mitään väärin. Ihmisten oikeudentaju on kovilla näitä tarinoita lukiessa. Samalla huomaa kuitenkin, että keskustelupalstoilla käytetään yhä ikävämpää ja negatiivisempaa kieltä - sinne olen itsekin eksynyt joitakin kertoja kommentoimaan jotakin asiaa ja pahan mielen sieltä vain saa.

Monen kommentoijan mielestä köyhät ja varsinkin työttömät, yksinhuoltajat ym "roskasakki" elää hyvää palkkaa ansaitsevien "rehellisten veronmaksajien" kustannuksella koska suurta palkkaa ansaitsevat maksavat myös suuret verot - ja kas, näillä rahoilla elää myös elätettävien porukka joihin sumeilematta lasketaan myös esimerkiksi lapsiperheet - hehän saavat lapsilisiä ja valtion subventoimia tarhapaikkoja, koulunkäyntiä ym. Työttömät ovat täysin elättejä....

Valtavan kova ja kylmä on on ihmisten maailmankäsitys. Rahasta tuntuu ihan oikeasti tulleen kaiken mitta ja sen määrä määrittelee aivan kaiken.

New York Timesissa viime viikolla julkistettu Goldman Sachsin eronneen työntekijän Greg Smithin kirje liipaisee asiaa myös. Kirjeessä Smith kertoo maineikkaan ex-työnantajansa tavasta toimia vähemmän mairittelevaan sävyyn... Asia on kaikinpuolin mielenkiintoinen; näitä kapitalismia ja rahan ahneuteen liittyviä kriittisesti suhtautuvia stooreja pulpahtelee esiin monista paikoista. Vaikuttaavatko ne  ihinkään onkin kiva nähdä. Lyhyellä tähtäimellä ei varmasti. Ja köyhiä tulee maailmassa aina olemaan - sen sanoi jo eräs herra Palestiinassa pari tuhatta vuotta sitten. Näin se on; jotkut meistä ovat rikkaita ja sen myötä käyttävät valtaa muiden yli, ohi ja ympäri; he tekevät kuten huvittaa. Sitten osa on köyhiä jotka tekevät mitä voivat - eivätkä paljoa voi. Siinä välissä on iso joukko jotka voivat ihan ok - mutta hamuavat lisää. Keskiluokka.

Smithin kirjettä on - tietenkin - jo haukuttu, siinä kun sitä on toki siteerattu myös maailmalla laajasti. Katsotaan, joutuuko jompikumpi suurista pomoista väistymään kritiikin seurauksena. Suurin bonuksin toki, jos näin käy. Perästä kuuluu.

Itse etsin kuumeisesti työtä. Irtisanomispäivä lähenee ja hermo kiristyy. Pelottaa ja hermostuttaa - mutta vielä, ennenkuin totuus kerrotaan, on töitä todella paljon ja pitkät päivät kuluvat toimistolla. Ei oikein uskalla olla tekemättä! Ja toisaalta - miksi olla jos kohta joutuu olemaan tekemättä! Hiihtoloma meni kiville töiden takia, yritän saada ne päivät jotenkin kuitenkin vielä pidettyä - vaikka edessä olisikin pitkä ja kivinen työttömyysaika.

Työn tekemisen kulttuuri, moraali ja toisen ja oman työn arvostaminen, toisten ihmisten arvostaminen ylipäätään ovat paljon ajatuksissa. Voi kun ajatus olisi kirkas ja joku hyvä ajatus tulisi aivoihin, saisi asiat paikoilleen ja kuntoon!

torstai 15. maaliskuuta 2012

Isot pojat ja herrakerhot, hyvä-veli poppoot ja asunto-osakeyhtiöiden hallitukset

Finnairin johdon suuret mittasuhteet saaneessa palkkaus-kärhämässä ovat asiat johdon omasta mielestä hoidettu aivan pilkulleen oikein, mitään huomauttamista ei pitäisi olla. Näin ainakin kohun alkumetreillä kerrottiin. Juttu leviää leviämistään mediassa. Uusia hämmästyttäviä jaksoja tarinaa ilmestyy tiuhaan, päivittäin kuin tosi-TV-sarjassa ikään.

Tiedetään jo, että Finnairin johdolle maksetaan miljoonabonukset ja toimitusjohtajalle on maksettu "palkkausraha" 180 000 euroa vuonna 2009 ihan vaan sen takia kun hän Finnairille siirtyessään menetti edellisen työpaikan tulospalkan. Tämän lisäksi tiedämme, ja tästähän koko julkisuusjupakka alkoi, toimitusjohtajan luksusasunto-kaupan käänteet: Vehviläisellä oli oma erityisen hulppea asunto Bulevardilla jonka hän myi mahtavalla yli 40 prosentin voitolla vakuutusyhtiö Ilmariselle. Sitten Ilmarinen vuokrasi samaisen asunnon Vehviläisen perheelle jossa he siis yhä asuvat. Kätevää.

Valtavia rahoja liikuttelevat nämä Suomen johtajat niin henkilökohtaisilla tileillään ja elämässään kuin johtamansa yrityksen asioita hoitaessaan, johtivat he sitten kriisiyhtiöitä tai paremmin pärjääviä yrityksiä, valtion tai yksityisiä firmoja. Johtajat tuntevat tietenkin toisensa ja auttavat toisiaan rikastumaan samalla kun maa käpristelee lamaan - ja selittävät sitten, että "kaikki on kunnossa. Juridisesti asi on selvitetty. Ei mitään epäselvää missään." Moraalilla ei ole missään mitään osaa eikä arpaa vaikka Finnairillakin on omat yritysarvonsa, oma eettinen ja moraalinen toimintaohjeensa. Yleensä yritykset velvoittavat henkilöstön ne tuntemaan ja niitä noudattamaan. Miksei sen ohjeistusta ole sovellettu johtajistoon - vai koskevatko arvot ja visiot, käyttäytymissäännöt yms kauniit sanat vain muuta henkilöstöä?

Kaikki tämä mitä nyt kuulemme ja luemme on kuulemma maan tapa ja juridisesti oikein. Joku johtaja loihe eilen lausumaan, että pörssiyhtiön toimitamalli ei ole demokraattinen, eikä se sitä voikaan olla.

Kaikki tuntuu olevan lipevän liukasta - mistään ei saa oikein otetta. Haastatteluissa johtajat - olipa kyseessä yritysjohtaja kuten nyt vaikka Vehviläinen, Taxell tai joku muu tunnettu nimi tai sitetn vaikka ammattiyhdistyspomo Timo Räty - kaikki ovat hillityn asiallisia ja ikäänkuin kovasti avoimena ja parhaansa yrityksen ja yhteisen hyvän eteen tekevinä johtajina - syyttään median pyörityksessä.

Onhan asia niin että johdolla täytyy olla omat kannustimensa. Mutta kun samalla pyydetään yrityksessä pari-kolme tuhatta euroa ansaitseviä työntekijöitä yhteisiin palkkatalkoisiin ja kiristämään vyötä, tinkimään palkan korotuksista ja -edusta ja maksetaan johdolle huimia bonuksia siitä hyvästä, että he suostuvat olemaan yrityksessä töissä eivätkä pakene paremmille apajille - silloin ollaan kyllä oikeasti huonolla tiellä.

Tänään vielä kauniina, vehreänä.
Huomenna  tulevat
moottrisahat ja nosturit. Puu kaatuu.
Joku viisas muuten sanoi jossain keskusteluohjelmassa, että turha nyt on jeesustella- kuka hyvänsä jolle tarjotaan 150  000 euron lisärahaa, ottaa sen vastaan. Turha on kuulemma syyllistää johtajia ahneeksi kun sama raha kelpaisei duunarista ja taksikuskista eläkäiseen, ihan kaikille.

Ahnaudesta on tehty hyve. Itsekkyydestä itsestäänselvä toimintatapa. Oveluus ja pieni kierous on kannustettavaa. Kun itse saa kaiken mita hamuaa ja himoitsee, on se vain oikein ja kohtuullista. Toiset, vähemmälle jääneet saavat syyttä itseään. Ja mitä väliä sillä on jos he eivät pärjää? Opetelkoot pelin säännyt!

Oman elämän isot herrat
Oma pienempi mutta ei yhtään vähemmän ärsyttävä kärhämä käydään tässä omilla nurkilla. Taloyhtiön hallitus teki tiedotteen jossa kertoi talon asukkaille, että parin päivän päästä parkkipaikka ja piha-alue pitäisi pitää tyhjänä koska "suoritamme taloyhtiössä puu kaatoa. Ympäristössä liikkuu autonosturia ja vaihtolavaa - pyydämme anteeksi häiriötä."

Ei kerrottu mitä puita kaadetaan. Tarkemmin asiaa kyseltäessä vastaukseksi tuli, että "puut lähtevät. Hallituksella on oikeus päättää tällaisista asioista asukkaita kuulematta."

Niinpä niin. Puu(t) jo(t)ka kaadetaan ovat vanhoja hienoja kilpikaarnapuita, suuria komeita mäntyjä jotka tkevät pihpiiristä hienon.

Niiden neulaset ja tuulella putoilevat oksat ovat ärsyttäneet muutamaa talon asukasta jo kauan - oksistossa hyppivät ja käpyjä syövät oravat on haluttu taloyhtiössä myrkyttää jo aikaisemmin. Oravat kuulemma voivat mennä lastenvaunuun ja purra lapsia. "Niissä voi olla vaikka mitä bakteereja. Niiden häätämiseen pitää saada myrkytyskeskuksen lupa" kertoi tuohtunut äiti yhdessä kokouksessa ja kertoi oravien seuraavaksi menevän pesimään vinttikerrokseen. Epäilin moista - nainen sanoi kuulleensa sellaisesta.

Oravia ei myrkytetty mutta niiden määrä on vähentynyt. Nyt häviävät pesäpuut joten eiköhän niistä päästä...

Lapset ovat aivan järkyttyneitä uutisesta. Nyt on kuvia otettu talosta puiden kanssa, puusta ja lapsista halaamassa puita.

En ajattele ystävällisesti näitä kaupunkilaisjuntteja jotka eivät neulasia ja puun lejhtiä kestä!  Ärsyttää nyt ihan kamalasti. Puu on vielä pystyssä ja huomenna se on kaadettu - en haluaisi sitä. Pitäisikö kahlita itsensä telaketjuilla runkoon kiinni...?

 
Mutta koska taloyhtiön hallitus saa päättää mitä tehdään, heillä on siihen juridinen oikeus, he päättävät että puu menee kaatopaikalle. Siihen ei talon asukkailla ole nokan koputtamista. Varsinkaan ämmillä - hallituksessa on pelkästään miehiä; jos joku nainen hakluaa äänensä kuuluviin, voi aina kertoa omalle miehelleen mitä asiaa haluaa ajettavan. Ja talon haravointi- ja kitkemistalkoot ovat toki naisille aivan vapaat tulla ja vaikuttaa...

Kiesus, kuka auttaisi meitä tällaisilta idiooteilta???

Hullu, hullu maailma. Ja mitään ei voi tehdä.

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Kamalia uutisia päivästä päivään

Terapiaa ja paluuta alkukantaisille juurille: neulotaan
lämmikettä perheelle.
Tekisi mieli jättää uutisten seuranta kokonaan - pistää pää pusikkoon tai haudata itsensä hiekkaan. Mennä karkuun maailman kauheuksia...

Millään ei jaksaisi, haluaisi kuulla enää yhtään kamalaa uutista mmaailmalta. Kunpa saisi elää vaikka kuinka valheellisessa turvallishenkisessä elämännurkassaan hetkisen, ajatella että kaikki on hyvin - kun itse elää elämää johon ei väkivalta eikä maailman hirveydet yllä.

Uutisissa harkutellaan AKT:n käsittämättömästä tilanteesta joka päivä uusiin irtisanomisuutisiin ja lasten ja nuorten hyväksikäyttötapauksiin, kerrotaan kamalista ampumavälikohtauksista ja tappamisista Afganistanista Syyriaan. Tänään oli eti aamulla uutisissa ihan kamala auto-onnettomuus Sveitsissä jossa kuoli parikymmentä ihmistä, suurin osa hiihtolomalaisia lapsia. Sydän kääntyy tuskasta ympäri kun ajattelee noiden lasten läheisiä.

Syvennytään neuleen kuvioihin
 ja kuunnellaan musiikkia

Sota on aina kamalaa - paitsi heille jotka sitä haluavat - syistä jotka eivät yllä ymmärryksen tasolle tavallisen pulliaisen päässä eikä mielessä. Sotilas ampuu syyttömiä sänkyihinsä. Sotilaat ampuvat kokonaisia kaupunkeja hajalle, polttavat ihmisiä elävältä, kiduttavat.... Ampuvat journalistit poteroihinsa että sodan hirveyksistä ei kerrottaisi maailmalle.

Suomessa on aloitettu jälleen kaivostoimitaa tavoitteena kaivaa rikkauksia ja rikastuttaa omistajia, työllistää. Annetaan lupia niitä hakeville yrityksille tarkemmin tutkimatta taustoja ja miettimättä seurannaisvaikutuksia. Niinpä nyt kaivetaan kultaa, möyhitään maata ja kaivetaan uraanista lähtien mitä maasta irti lähtee. Maa ja luonto saastuvat, maisema raiskattan ja tuhotaan - mutta mitäs siitä kun näin saadaan parille sadalle ihmiselle töitä ja pari kansanivälistä yritystä saa rahaa jaettavaksi omistajilleen.

Raha on kuningas ja Jumala ja millään muulla ei ole mitään väliä, ei pienintäkään. Poliitikot - huhuu: eikö yhtään kirpaise? Vai olivatko saadut hyödyt niin hyviä että tämäkin piti tehdä? Millä oikeastaan on väliä? Onko meitä ihmisiä vain liikaa ja alamme tuhota itseämme ja maailmaamme kunnes kaikki loppuu?

Suomessa niinkuin muuallakin on meneillään ahneiden ja häikäilemättömien ihmisten valtakausi. Niin poliitikot kuin yritysjohtajat veisaavat samaa taloudellisen kasvun, rahan ja vaurauden ylistystä - muuta ei yksinkertaisesti nähdä.

Maailma on sairas!

Jos ei tämä mitään muuta opeta niin itselleni ainakin sen, että kannattaa olla onnellinen ja iloinen niin kauan kun on elämää ja terveyttä! Kun ei voi suuriin asioihin mitenkään vaikuttaa ja maailman meno on kamalaa katsottavaa . voi käpertyä omaan maailmaansa ja yrittää etsiä onnenhiput pienestä.

Nyt itse ainakin tiedän, että tänään vietän aikaani oman lapseni kanssa, pelataan vaikka tammea ja käydään kävelyllä. Jutellaan eläimistä ja läksyistä, musiikkiesityksestä ja kirjasta joka lainattiin kirjastosta viime viikolla. Tehdään yhdessä miilunpolttajan spagettia ja syödään sitä rauhassa, nautiskellen.

Soitetaan mummille ja jutellaan hänen kanssaan. Ollaan iloisia ja eletään kun olemme kiinni elämässä, vielä.

Elämä on lyhyt ja mitä vain voi tapahtua, milloin vain. Tänään minulla on kolme tervettä lasta ja olen itsekin terve. Meillä on koti ja ulkona on kaunis ilma, talitintti laulaa ikkunan takana puun oksalla. Eikö tämä ole onnea, pientä ja puhdasta? On se. Ei se sen kummempaa ole - tähän ei tarvita rahaa eikä muutakaan suurta tai ihmeellistä. Vain meidän perhe. Koti.

Huomenna kaikki voi olla toisin.

tiistai 13. maaliskuuta 2012

Talitintti ja mustarastas laulavat jo


Kevätesikko ikkunalaudalla. Toukokuussa kaverit kukkivat pihalla! 
Talven lintukaverit ovat saaneet kevätauringon myötä kevättä rintoihin: molemmat laulelevat jo lähipuissa! Talitintit ovat laulelleet jo jonkin aikaa - mustarastaan huilunsoitto osui korvaan jo kerran viime viikolla, tänään toisen kerran. Ihanaa - kevään merkit alkavat näkyä ja kuulua päivä päivältä paremmin
Kevät tulee, lumi sulaa! Tulevat pitkät valoisat päivät ja muuttolinnut tulevat; joku on jo nähnyt lokkeja ja isokoskelokin on jo nähty!

Orkidea puskee uutta versoa!
Kävin viikoloppuna yhdessä mielipaikassani - kukkapuutarhalla naapurikunnan puolella. Sieltä saa edullisesti ihania, tuoreita kukkia - nyt sieltä löytyi esikoita alle eurolla kappale - kaiken värisiä, ihania. Ostin aivan perinteisen "villin" esikon, sellaisen joita piha on täynnänsä kun toukokuun ja kesäkuun päivät koittavat! Laitan tämänkin ruukkukasvin niiden joukkoon sitten kasvamaan; kierrätystä on sekin, että laittaa kotiin ostetut kukat narsisseista ja tulppaaneista hyasintteihin ja esikoihin ulos kasvamaan. Kotona, maalla, on iso kukkapenkki täynnänsä tällaisia kukkia - kirjavan ihana penkki! Kesällä maasta nousevat hyasintit ovat jouluista versiota pienempiä mutta hauskoja maasta noustessaan.

Tänä vuonna aion nauttia kevään tulosta - monena vuonna kevään tulo, kauniit päivät ja kaikki ihana mikä luonnossa tapahtuu on jäänyt työkiireiden alle. Kiireitä on nytkin - mutta eivätköhän ne kohta lopu. Into ja palo työntekoon on hävinnyt jonnekin - ei ole minkäänlaista yhteishenkeä eikä yhteisesti tehtäviä projekteja, ei intoa ja halua tehdä hommia yhteisen hyvän eteen. Yrityksen johtajat ja esimiehet ovat näkymättömissä ja porukka odottaa irtisanomisia. Tehdään mitä pitää, yritetään innostua - mutta into on hävinnyt jonnekin.

Yritän itse saada intoa kodin ja perheen asioiden hoitamisesta - yritän elää niukasti ja vähin rahoin; se on vaikeaa kun näin olemme joutuneet aina tekemään. Palkan putomainen ja elintason lasku on tulossa ja siihen pitää varautua. Ehkä täytyy myydä tavaraa pois jo ennen kesää, laittaa asunto muuttokuntoon ja myydä auto.

Vein jonkin verran tavaraa lauantaina Fidan kirpputorille. Sinne voisi viedä enemmänkin. Jos niitä alkaa itse myydä, täytyy maksaa aika isot kirpputorien pöytämaksut - käteen jää tosi vähän ja harmittaa kun hyvästä tavarasta ei jää käteen kuin korkeintaan kymppi, pari.

Mutta kevät tulee ja uskon että elämä meitä jotenkin kantaa. Jollei, niin sitten on tämä vaellus tullut päätepisteeaseensä; ei se sen radikaalimpaa ole, loppujen lopuksi.

Kävin katsomassa nuoriso-orkesterin harjoituksia. Hässäkkää ja kohellusta oikein kunnolla, kiipeilyä seinillä ja miekkailua ja kaikenlaista tohinaa... Instrumenttikoteloita, pipoja, kenkiä ja takkeja ympäriinsä joka paikassa. Nuottikansioita ja yksittäisiä nuotteja pitkin jumppasalin lattiaa - miten tuosta voi tulla mitään, miten tämä 80 nuoren porukka saadaan puhaltamaan yhteen hiileen, soittamaan samaa säveltä? Orkesterinjohtaja karjaisi pari kertaa, ja sitten oltiinkin alkuasennossa - ja siitä se lähti! Soitto alkoi.

Tämä orkesterinjohtajan taito on kadehdittava - kuinka saisi moisen taidon vaikkapa kotiin lasten "soittamiseksi" tai työpaikalle jossa  porukka pitäisi saada soittamaan samaa melodiaa. Mutta sielläpä johtaja soittaa usein omaa säveltään ja muu porukka yrittää pysyä perässä mutta ei pysty kun johtaja ei osaa heiluttaa tahtipuikkoa niin, että orkesteri ymmärtäisi sitä - tai hyväksyisi sen heilumista vain oman pikkuporukan sävelten soimiseksi, takapenkin muusikoiden soitosta tuon taivaallista välittämättä....

Orkesteri sai kuitenkin sävelet soimaan kauniisti. Hioivat kappaleita kohta pidettävää konserttia varten - siitä tulee hieno!

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Janikan matikkasoppa - kuvaneuvokki 9

Matikka eli made on kala joka uiskentelee sekä järvissä että Suomen meren puoleisella rannikolla. Kala on tumma ja aika pelottavan näköinen, kuin mutaan kääriytynyt. Sillä on alaluassa viiksi - sehän kuuluu turskakaloihin, viiksivalluja ovat kaikki!

Kalakauppiaan nylkemä ja paloittelema parikiloinen matikka
Matikkaa on kautta aikan pyydetty sen kutuaikaan alkuvuonna. Se kuuluu siis helmikuun ruokapöytään ja mateen mäti on herkkua jota voi nauttia helmikuussa nautittavien linnien eli blinien kera. Nam että sekin on hyvää!

Viime talvena ei meinannut matikkaa saada oikein mistään; kalatiskeillä kerrottiin, että jäät ovat liian huonot mateen pyyntiin. Viime vuonna ei sitten matikkaa syötykään. Tänä vuonna saimme hankittua kaksi pienehköä järvimatikkaa äidin kanssa kun olin hänen luonaan pari viikkoa sitten. Tänä viikonloppuna onni oli suopea ja sain parikiloisen mateen nyljettynä ja valmiiksi paloiteltuna tehtäväksi sopaksi. Meressä kasvanutta kalaa on tämänpäiväinen viiksivallu.
Vihannekset keittoon
Mateen nylkeminen ei muuten olekaan ihan helppo juttu! Oma  vaarini oli taitava ottamaan niljakkaan liukkaalta mateelta takin pois - itse toivon aina saavani kalan valmiiksi nyljettynä.

Ryhdyin siis toimeen. Matikkakeitosta on useita versioita keittokirjoissa. Keitetäänkö ensin ruodoista ja päästä liemi johon liemeen sitten lisätään perunat ja kalapalat - kuten tein pari viikkoa sitten - vai keitetäänkö kaikki maidossa alusta lähtien kuten teki oma mummi tuvan hellan ääressä aikoinaan?

Tällä kertaa ajattelin laittaa soppaan myös pari porkkanaa - sitä en ennen ole tehnyt. Kannattaa kokeilla; ei se että "aina ennenkin on näin tehty" voi olla ainut ohjenuora vanhojenkaan ruokien kanssa.

Näin tein tänään:

Matikkasoppa:
1 kunnonllisen kokoinen matikka nyljettynä, tai pari pienempää
1 - 1.5 l vettä
n 10 maustepippuria
n 10 valkopippuria
1-2 sipulia
suolaa
maitoa tai kermamaitoa
voita
tilliä ja ruohosipulia


Kuori sipuli, älä paloittele sitä. Nylje kala laita se maksaa lukuunottamatta veteen mausteiden ja kokonaisten sipulien kanssa kypsymään. Laita maksa kylmään veteen odottamaan. Maksa kypsyy nopeasti eikä sitä tarvitse keittää kauaa.

Laitetaan kiehumaan...

Sillä aikaa kuoritaan ja pilkotaan juurekset
Keitä 10-15 minuuttia kunnes kala on kypsä.

Kalan kypsyessä kuori perunat ja porkkanat, paloittele ne sopivan kokoisiksi.

Nosta kalapalat pois vedestä ja laita juurekset kiehumaan veteen. Juuresten kiehuessa irroittele kalasta suurimmat ruodot syömisen helpottamiseksi.

Loppusilausta vailla
Kata pöytä. Ruisleipä ja voi pöytään, juomaksi vesi, maito, piimä ja kotikalja ovat kaikki sopivia.

Kun perunat ja porkkanat ovat kypsiä, poista sipulit keitosta ja kaada kermamaito joukkoon. Lisää myös kalan maksa joukkoon ja anna liemen vielä  kiehahtaa.

Tässä vaiheessa on syytä kertoa, että ruokailijoiden joukossa saattaa olla sipulin ystäviä. Liemessä keitetty sipuli ei ole monenkaan herkku - joukossamme on kuitenkin henkilöitä jotka RAKASTAVAT pehmeäksi keitettyjä sipuleita. Ei kannata siis tehdä samaa virhettä kuin itse tein eli heittää sipuleita roskiin vaan antaa ne sipulin ystävän nautittavaksi.

Jos liemi vaikuttaa laihahkolta, suurusta keittoa vehnäjuholla.

Laita kalapalat joukkoon ja tarkista maku. Ennen tarjoulua, laita joukkoon voikimpale ja reilusti tilliä ja ruohosipulia.

Nauti ruoka hitaasti herkutellen.

Ja sitten syödään, olkaa hyvä ja aloittakaa!

Keittoa on runsaasti. Kukaan ei jää nälkäiseksi.
Jälkiruuaksi keitolle sopii kiisseli kermavaahdolla - tämä perinteinen suomalainen vaihtoehto.

Myös Lidlin herkullinen ja voimakkaasti kahvilta maistuva capuccino-jäätelö sopii jälkiruuaksi tälle sunnuntain keittopäivälliselle.

Hyvää ruokahalua!

Jälkiruoka: erinomaisen herkullinen yllätys: capuccino-jäätelö

Käsitöitä ja villalankaa

Villalankoja pussukoista ja laatikoista. Mitäs tekis näistäkin?
Mistä voi hullaantua hullun lailla? No varmaan vaikka mistä - mutta yksi johon moni meikäläinen on hurahtanut täysillä on lanka ja käsityöt.  Siinä oma heikko kohtani, sokea pisteeni ja himoni: langat, nuo ihanat ja tuoksuvat, värien hehku ja materiaalien taivaallinen ihanuus!

Osa kätköjen langoista järjestettävinä sängyllä
Olen lankahullu; voisin kutoa, neuloa, ommella ja näprätä lankojen kanssa loppumattomasti! Tutkia menneiden naispolvien töitä ja ihastella vanhoja pitsejä, kudoksia ja väriyhdistelmiä - kehitellä uusia ja saada jopa fyysistä nautintoa ihanista, uusista väri- ja kuosiyhdistelmistä!

Lnagat ovat totisesti ihania!

Tänään oli Helsingin Sanomissa koko sivun juttu nimeltä "Paratiisi". Jutussa kerrottiin Tallinnaan tehtävistä käsityömatkoista - varsinkin kaikkien käsityön harrastajien ihanaiseen lanka- ja käsityötukkuun tehtävistä bussimatkoista siinä kerrotiin. Lankaliike nimeltä Karnaluks saa käsityöihmisen aivan humalluksiin! Tietenkin olen siellä käynyt minäkin ja allekirjoitan kaiken mitä HeSan juttu tänään kertoi - hukkuksi siinä kaupassa tulee, tosiaan! Kävin siellä naisporukassa joka neuloi bussimatkan alusta loppuun ja osti hullun lailla lankaa Karnaluksista ja parista muusta virolaisesta ihanasta käsityökaupasta - ja tuli kotiin bussin alaosato lankaa täynnä! Minäkin ostin puikot joissa on valot päissä - mutta eivät ne niin hyvät ole kuin mainostettiin; lähinnä ovat kiva hauska juttu!

Uudelleen sinne haluaisin mennä. Kävin vielä viime vuonna parillakin käsityömatkalla, Venäjänkin puolella mutta rahatilanteen koko ajan huononnuttua, en usko pääseväni sen koommin Tallinnan, Pärnuun enkä Muhun saarelle  - enkä muuallekaan - pitkiin aikoihin.

Nyt on myös niin, että meikäläisellä on kilokaupalla lankaa joita on ihan pakko saada neulottua valmiiksi ennenkuin menen ostamaan yhtä ainokaista kerää tai vyyhtiä, nystaa tai ylipäätään pätkääkään lankaa! Tämä päätös ei kyllä kovinkaan hyivn ole pitänyt - viimeksi pari viikkoa sitten ostin parisataa grammaa mustaa Novitan Huopanen-lankaa joista langoista olen tehnyt viikon aikana kolme paria lapasia ns Lappi-lapasten eli Lovikka-mallin mukaan. Lapsille.


Kaksi paria viime päivien tuotoksia. Kahdelle nuorimmalle tehty, kevätkeleihin
 Kolmansiin pareihin musta lanka loppui ja olen taistellut, todellakin taistellut itseni kanssa siitä, ostanko lisää Huopanen-lankaa että saan kolmannet - ja sen seurauksena vielä tietenkin neljännetkin lapaset samasta langasta. Sain pidettyä itseni kurissa enkä mennyt ostamaan Huopasta Anttilasta tai Prismasta - tein kolmanteen pariin "yläosat" vihreästä samanpaksuisedta langasta jota lankakasastani löysin. Niistä puuttuvat vielä ranteen koristeet - pusaan ne kasaan huomenna ja otan kuvat sitten tänne!

Keskeneräisiä käsitöitä on myös muutama. Kaksi villatakkia ja yksi puuvillapellava-pusero. Yhdet lapaset ja yhdet virkatut (hmm...) sukat. NE täytyy saada valmiiksi ennen uusien töiden aloittamista!!

Huomaan itse kuinka halu käsitöihin lisääntyy kun työolot ja elämä muutoinkin tuntuu hankalalta ja kurjalta. Kai tuo lankojen käsittely tuo jonkinlaista turvallista tunnetta - kuin olisi mummin luona järjestelemässä mummin lankoja kuin lapsena mummin ja vaarin tuvassa jossa oli aina lämmin ja turvallinen tunne - ja iha ia lankoja mummin pärekorissa jonka vaari oli hänelle itse tehnyt.

Nämä keskeneräiset yritän saada pian valmiiksi
Joskus tosi - kun on oikein superkurjaa eikä mikään tunnu hyvältä, ei elämä elämisen arvoiselta - silloin ei tunnu käsitöidenkään teko hyvältä. Kelle niitä silloin haluaa tehdä - pakollako tunkea lapasia jollekin joka mieluummin pitää ostovaatteita? Käsitöiöiden kanssa on usein niin, että niitä on mukava tehdä - mutta kenelle ne antaisi käyttöön? Itse käytän kyllä villasukkia mutta en juurikaan lapasia. Lapaset kädessä ei voi ajaa autoa - ne luistavat ratissa. Ja lapaset eivät ole miinulle vilukissalle tarpeeksi lämpimät; tarvitsen kunnon lammasrukkasia joita käytän aökusyksystä pitkälle kevääseen! Villapipoja ja kaulaliinoja käytän myös - mutta mielelläni annan niitä muillekin, jos vain sukulaiset haluavat! Aikoinaan neuloin puseroita poikaystävälle josta tuli sitten puoliso ja lasten isä - hän käytti niitä hyvinä aikoina ja olin siitä ylpeä! Muistan vieläkin kaikki ne monet kirjoneuleet jotka hänelle tein, kaikki sukat ja kaulaliinat niin ikään. Sitten ne joutuivat roskiin - eron tuoksinassa hän heitti ne sinne. Otin yhden sieltä ylös mutta tuntui niin pahalta, että vein sen takaisin.

Rakkaus sattuu valtavan pahasti. Sitä ei oikein edes villalanka voi parantaa. Ei edes aika. Ei kai mikään. Se vaan on jäänyt sisään asumaan ja sinne sen olen yrittänyt koteloida paksujen kuorien sisään. Osaisinpa neuloa sille oikein kunnollisen kotelon mutta siihen en kykene. Mietin, kuka sen sisuksistani pois leikkaisi? Ettei tulisi aina esiin ja saisi silmän takaosia särkemään niinkuin nytkin kun näitä rivejä kirjoittelin...

Tulevan villatakin pintaa. Pehmeää, hauskaa!

lauantai 10. maaliskuuta 2012

Suomessa ei ole korruptiota - virallisesti

Kahvikupillisen äärellä kuulee kaikenlaista
Törmäsin tuttavaan joka oli metsästämässä 200 litran tynnyriä. Tynnyrillä oli tarkoitus viedä lämmitysöljyä miehelle jolla alkoi olla "mökki kylmänä ja eukko kiukkuisena". "Miksei mies tilaa öljyä Nesteeltä, Teboililta tai joltain muulta lämmitysöljyä myyvältä firmalta?" kysyin naivisti. "No hei - jos tilaa firmalta, se täytyy itse maksaa" selitti tuttu "Jos saa hyvän kaverin tuomaan tavaraa se ei maksa mitään" ja kertoi kuvion josta toki olen kuullut aikaisemminkin.

Näin se menee:

Isoveli verkoston kerrotaan olevan pahin korruption muoto Suomesa. Näin ehkä onkin  - vaikka kuka ja miten sekin on laskettu, olisi kiva tietää. Kyllä täällä ihan tuota perusvoiteluakin on ja paljon onkin, ihan kotinurkilla. Korruptiota kotitarpeiksi piisaa kun katsoo vähän ympärille ja osaa laskea hiukan asioita yhteen. Pienyrittäjä tietää siinä kun isompikin miten kaupat jaetaan; saat diilin jos maksat ensin "voitelua" oikealle henkilölle. Reissu Thaimaahan, lentolippu Rioon ensimmäisessä luokassa, ruohonleikkuri tuotantojohtajan kesämökille, pihan kiveys työmaajohtajan tontille Kirkkonummelle.... Ihan mitä vain; kaveri kertoo hankkineensa mopon mesun pojalle, Tallinnan risteilyn mesun vaimolle ja vaimon naispoppoolle... Mitä muuta tuollainen on kuin korruptiota - voitelua kaupan saamiseksi, voittamiseksi omalle firmalle - eli korruptiota?

Systeemi on hyvin osaksi kokonaisuutta rakennettu vuosien saatossa - jokainen osapuoli tietää kuinka se toimii. Jos tulee uusia tarjouksia osapuolilta joilla ei ole "hyvää tyyppiä" asiota hoitamassa, ensimmäisen urakan jälkeen ei toista tipu.

Homma on alkanut karata käsistä viime aikoina, kertoi tuttu. Ahnaus tulee mukaan tännekin, ihan niinkuin muuallekin yritysten ja kaupunkien hommiin, politiikkaan ja joka paikaan. Ihmiset haluavat joka kerta enemmän ja enemmän. Kun vielä jokin aika sitten urakkatarjousta jättävät saivat rivien välistä lukea mitä tehdä kun heille kerrottiin, että mesu haluaa uudet vanteet mersuunsa tai että työmaajohtajan vaimon synttäreimatka Kreetalle on vielä tilaamatta ja maksamatta, nyt tulee työmaajohtaja itse kertomaan, että "laitat urakkatarjoukseen 2000 euroa ylimääräistä laskutettavaa ja maksat sen Masalle kun tarjous on hyväksytty."

Kauhistelin itse kuinka nämä kaikki voitelut tulevat kaupungin asukkaiden maksettavaksi veroina - mutta näinhän se maailma aina menee. Yksi maksaa, toinen hyötyy ja maailma pysyy radallaan..."

"Mitä eroa sillä on maksaako joku pienurakoitsija kaupungin mesulle pari tonnia cashia jonka se saa laitettua helposti urakkatarjoukseen - jos verrataan johonkin Elopin tai Vehviläisen sikamaisiin palkkioihin? Millä helv...in perusteella joku äijä voi olla monen miljoonan bonusten arvoinen kun toinen, samassa firmassa töitä tekevä ei saa kun muutaman tonnin kuukaudessa ja joutuu ulos talosta helpommin kun leppäkeihäs kun tulos edes vähän laskee? Eikö se tulos ole johtajien päätöksistä riippuvainen eikä sen pienipalkkaisen hemmon syytä joka paiskoo töitä niin maan perkeleesi että saisi omat lainat maksettua?"

Kieltämättä ihmetyttää suomalaistenkin johtajien mielettömät palkat, palkkiot ja bonukset joihin heillä on "kaikki oikeus" - tuttu paasasi UPM:n ja muiden suomalaiste jättiyritysetn johtajapalkkioista - firma joka laittaa porukkaa ulos "tuotannollisista ja taloudellisista syistä ja samalla maksaa satoja tuhansia euroja johdolle bonuksina on meikäläisen silmissä paljon moraalittomampi kun joku pienyrittäjä joka maksaa vähän siitä että saa itselleen ja omalle porukalle töitä."

Vaikea sanoa, meikäläisen. Ihminen joka ei ole koskaan lahjonut kuin omia lapsiaan syömään tai tekemään läksyt karkilla tai DVD:n katselulla (ja sekin on varmasti väärin) eikä ole joutunut lahjottavaksi (voisi olla aika hauska kyllä saada vaikka Tukholman risteily drinkkeineen ja aterioineen...) ei ole oikea ihminen sanomaan mikä on tuossa asiassa oikein ja mikä väärin. Oikeudenmukaisuus ei kuitenkaan voita koskaan - ja sekin taitaa olla eri ihmisille eri asia. Johtajanpalkkiot ovat oikein heidän omasta mielestään - me muut olemme vain kateellisia jos niistä urputamme.

Onko väärin maksaa viinapullo kaupungin lumenauraajalle että se tökkää lumet pois oman pihan ajoväylältä samalla kierroksella kun se auraa pyörätien? Siinähän hyötyvät kaikki osapuolet eikä kukaan kärsi!

"Sä oot niin naivi että et tajuu, että tätä tapahtuu ihan joka paikassa ja jokaiselle". Kuulemma voisin itsekin hyötyä eikä tarvitsisi aina valittaa rahapulaa jos uskaltautuisin edes vähän tekemään pientä laskentaa... "Mutta ei kaikista ole siihen. Jokainen taaplaa tyylillään. Mutta turha on valittaa jos ei uskalla mitään"

perjantai 9. maaliskuuta 2012

Työelämä - ei se aina niin helppoa ole

Oma työpiste, pulpetti muiden vieressä.
Onko kiva työpaikka? Oli ennen, ei enää.
Eilen ilmoitti Leaf siirtävänsä Sisu-pastillien teon Italiaan. Taas yksi "Lappu luukulle" juttu töiden loppumisesta Suomessa - niitä saadaan lukea melkein päivittäin.

Kuinka paljon Leaf voittaa siirtämällä pastillien teon pois Suomesta? Miksi eivät nämä naiset joilla ei varmasti aivan huikean suuret palkat ole - verrattuna nyt vaikka Italian palkkoihin - saa tehdä pastilleja Suomessa, suomalaisille niin kauan kuin niitä täällä ostetaan?

Suomesta siirretään tuote tuotteelta, tehdas tehtaalta tuotatoa pois. Suomessa ei kannata tehdä pastillien lisäksi sinappia eikä paperia, kumisaappaita eikä vaatteita, ei kännyköitä eikä muutakaan elektroniikkaa - ei oikeastaan yhtään mitään. Paras olisi ehkä sulkea tämä surkea maa ihan kokonaan koska muualla kaiken saa halvemmalla - joka on kaikkein tärkein asia tietenkin, että omistaja saa parhaan hyödyn tuotannosta, maksamalla mahdollisimman pienet kustannukset. Omistaja, osakkeenomaistaja on tämän päivän kuningas ja valtias. Seuraavana tulee sitten yrityksen johto; heidän onnensa ja oikeutensa on tärkeä yrityksen voittojen maksimoinnissa.

Mitäpä jos kaikki suomalaiset lopettaisivat ostamasta niitä tavaroita joiden tekeminen siirretään Intiaan ja Kiinaan halpatyöntekijöiden tekemiksi, matalilla palkoilla tehtaisiin joiden ympäristöasiat eivät ole kunnossa ja joiden työntekijät raatavat epäinhimillisissä oloissa tehtaissaan? Ostettaisiin vaan eurooppalaista tavaraa - mieluiten suomalaista toki, mutta kun Suomessa ei kohta tehdä enää yhtään mitään niin paha niitä on enää mitenkään suosia...

Huono olo
laihduttaa
vaan ei
kaunista
Ihmistä loppuvat työt, työttömyysrahaa joutuu hakemaan vaikka olisi minkälaiset halut työntekoon. Nöyryyttävä tukien avulla eläminen ei sovi kaikille - toisille se saattaa olla jopa ihan mukavaa - joku muu maksaa elämisen kun töitä ei löydy. Miten valtion rahat - ne jotka on kerätty työtä vielä tekeviltä ihmisltä ja täällä vielä olevilta yrityksiltä - riittävät yhä kasvavan porukan elättämiseen, kun vielä tässä joudutaan elättämään kriisissä olevia pankkejakin Kreikan ja muiden tukemiseksi...?

Kuinkahan monet YT-neuvottelut Suomessa onkaan tällä hetkellä meneillään? Kukapa sen tietää - kukapa siitä kirjaa pitäisi. Who cares, anyway? YT-neuvotteluiden loppuun saattaminen joka tapauksessa aina piristää niin pörssikurssia kuin yrityksen jäljelle jäänyttä osaakin; turhat hörsyt ja rönsyt on saatu karsittua pois!

Itse pitkittyneiden ja aina uusien YT-neuvotteluiden kurimuksessa jo pitkään töitä tehneenä tiedän, kuinka raastavan kamalaa on odottaa, tuleeko potkut tällä kierroksella vai seuraavalla vasta. Työpaikan ilmapiiri muuttuuu kylmäksi ja kyräileväksi, jokainen yrittää pelata omaan pussiinsa ja selän takana puuhailu lisääntyy, toisten saavutuksia esitellään eteenpäin omina, toisista puhutaan mieluusti pahaa ja kieroillaan minkä ehditään - nuollaan ylöspäin kun tarvis on. Yäk yäk.

YT-neuvotteluiden aikaan henkilökunnan pitäisi tehdä täysillä töitä että firmalla ei mene entistä huonommin. Näin sanoo johto porukalle, vakavalla naamalla ja kumealla äänellä tärkeää viestiä painottaen.  Irtisanomisten odottaminen on kuitenkin tappavan raskasta - saanko jäädä vai sanotaanko minut irti kohta? Miten siinä VOI keskittyä vain yrityksen menestyksen jatkuvaan miettimiseen kun oma elämä on vaakalaudalla - vaikka sitä ei johdon mielestä ollenkaan pitäisi miettiä. Yrityksen johto rakentaa omaa linnakettaan jossain omissa kokoustiloissaan, näkymättömissä.

Hetkellä jolloin oikea kunnon johtaja olisi kultaa arvokkaampi yrityksen hengen nostattajana ja asioiden selvittäjänä, johto usein katoaa näkyvistä täysin. "Missä toimitusjohtaja on?" " Se on matkoilla, asiakkaan luon, messuilla, lomalla. Ei ole tavattavissa nyt, ei saa häiritä..." johto on missä vain mutta ei henkilöstön tukena.

Pelkääkö johto henkilöstön vihaa, puheita ja kapinaa ja pysyttäytyy näkymättömissä?

Johto varmistaa oman paikkansa ja jakaa vastuunjakajien paikat keskenään; asiaa hehkutetaan ja kerrotaan uusien johtajien suurista ansioista edellisissä hyvin vaativissa tehtävissä. Perusporukka tekee vain mitä käsketään ja on vain harmaata massaa; heidän ansiostaan kerrotaan kollektiivisesti, kun pakko on. Irtisanottavien ansio lienee lähinnä siinä, että heidän aiheuttamansa kustannukset auttavat kassavirtaa kun heistä päästään eroon. Intiassa ja Kiinassa heidän työnsä tehdään joka tapauksessa halvemmalla ja ilmeisesti myös paremmin.
Irtisanomiset saa tehtäväkseen suora esimies, keskijohtoon tyypillisesti kuuluva ihminen jonka karvas ja vaikea velvollisuus on oman alaisen irtisanomisen hoitaminen. Joltakin se käy helpommin, toisilta ei oikein mitenkään.

Sitten ovat nämä työelämän Timo Rädyt jotka hoitavat irtisanomiset soittamalla lomalla olevalla alaiselleen ja kertovat, että töihin ei ole enää asiaa. Tai laittavat tekstiviestin ilta-kahdeksalta alaiselle joka on viettämässä perhejuhlia mökillä.

Työelämä on usein raakaa. Hyvin raakaa. Silti siellä vaan pitäisi jaksaa olla - ilman palkkarahaa on vaikea elää ja saada asioita hoidettua, saada perheen elanto kasaan ja lapset kasvatettua. Siksi täällä ollaan vaikka oksettaa ja itkettää, huolettaa ja potuttaa niin että ei sanotuksi saa...

"Ei töihin mennä viihtymään", sanoo joku. "Sinne mennään tekemään töitä."

Miksei siellä voisi viihtyä samalla - tulisi parempia tuotteita!

Finnairin johtajan öky-asunnosta tehdyt kaupat ja koko Finnairin johdon huikeat palkkabonukset ovat tämän päivän keskustelunaihe. Samoin ammattiyhdistysliike AKT:n päättäjien holtiton rahankäyttö.

Johdon palkkaukset ja henkilöstön palkkojen leikkaukset saavat ihmisten veren kuohumaan - miten voi olla, että johtajien tekemä työ on jopa monta sataa kertaa arvokkaampaa kuin henkilöstön joka siellä yrityksessä töitä tekee? Miten ylipäätään johtajat ja yritysten ja yhteiskunnan korkeimmille paikoille päässeet ovat niin paljon meitä muita paremmassa asemassa, ihan kaikessa? Kun peruspalkansaaja ei saa rahoja riittämään ruuan ja asumisen jälkeen paljon mihinkään muuhun ja johtajat golfaavat ja laskettelevat eri puolilla maailmaa perheineen monta kertaa vuodessa?

Ei mene jakeluun tältä työntekijältä ja äidiltä joka joutuu joka menoerän kanssa miettimään miten tekisi....

Naistenpäivän mietteitä

Naistenlehti myy kansijutilla. Ja nämähän kolahtivat. Ja hinta!
Naistenpäivä on maaliskuun kahdeksantena. Silloin mediassa keskustellaan naisten asemasta ja nostetaan esiin "merkittäviä" naisia yhteiskunnassa. Joillakin työpaikoilla jaetaan naisille ruusuja tai suklaata - rakkaalle naiselleen voi moni mies ostaa ruusun tai jotain muuta ihanaa!
Naisten päivä on kansainvälinen päivä -  se on iso juttu Venäjällä ja Ukrainassa - luultavasti monissa muissakin entisissä neuvostomaissa. Venäjällä päivä on jopa vapaapäivä töistä - ja kas, kun naistenpäiväksi sattui torstai niin tietenkin perjantaikin on vapaa. Venäläiset kollegat ovat siis vapaalla kun me muiden maiden naiset puskemme töitä!

Naistenpäivä omalla työpaikalla
Yksi miespuolinen kollega ilahdutti meitä kahta naista jotka osuimme samaan aikaan kahvinkeittimelle naistenpäivänä: "Vaimo soitti ja käski toivottaa kaikille naisille hyvää naisten päivää. Hyvää naisten päivää nyt sitten" sanoi hän katsoen minuun. Sitten "ja sulle kanssa" sanoi hän kääntyen vierellä seisovan naisen puoleen. "Kiitos, juu, kyllä mäkin olen nainen" sanoi tämä.

Kylläpä tuli hieno ja arvostettu olo, oikein supenaisellinen fiilis... Hmm!

Viime vuonna yksi suloinen ja mukava työkaveri toi kaikille meille naisille ruusut! Miehiä on paljon mutta naisia vain kourallinen; hänen ritarillinen toimintansa huomattiin kyllä! Ja ruusu oli kaunis ja kestävä; se jopa versoi vaasissa, teki kokonaan uuden oksan!

Lehtitelineen houkutukset
Iltapäivällä läksin kaupungille ja näin uuden lehden lehtitelineessä. Iiris on lehden nimi joka on ilmiselvästi suunnattu hiukan "kypsemmille" naisille. Niinkuin toinenkin lehti jonka ostin - melkoisen uusi sekin, parisen vuotta vanha ruotsalainen Amelia Adamon lehti M-magasin. Suomalaisen lehden huomasin telineessä koska se on uusi - ja se on edullinen; yksi euto on halpa lehdeksi mutta toki tämä onkin tutstumishinta. Ja kolmanneksi: koko lehtihylly oli täynnä tätä uutta Sanoman lehteä; sitä ei voinut olla huomaamatta!

Liian vanha työelämään
Ja on lehdessä paljon hyviä juttuja; syvennyt siihen kunnolla vasta viikonloppuna. Luin heti jutun "löytääkö työelämä viisikymppisen?" Nainenhan on jo kohta neljäkymppiä täytettyään vanha monelle työnantajalle ja siitä sitten asia vain hankaloituu... Eilen oli televisiossa - aiheeseen liittye - Tarja Halonen Hjallis Harkinon haastateltavana. Halonen on nyt 67, vapautunut juuri presidentin virasta ja häntä kosiskellaan vaikka mihun suuriin kansainvälisiin ethtäviin. Kun nainen on tarpeeksi kokenut, ei iällä sitten enää ole väliä - niinkuin ei miehilläkään.

Asiantuntijatehtävissä asia on toisin. Sen huomaan itsekin kun hae nyt töitä YT-neuvottelujen pyörteessä - laitan hekumuksia ettenpäin, päivittelen sosiaalisen median sivustojani ja yritän olla aktiivinen. Vastakaikua ei tule - jakemukset uppoavat kuin kankkulan kaivoon. Siitä huolimatta yritän taas viikonloppuna täytellä muutama hakemuksen. Ensi viikolla yritän myös soittaa pariin rekrytointifirmaan ja varata ajan keskustelulle. Henkilökohtainen kontakti toimii vielä digitaalisenakin aikana - kaikki ei ole bittiä ja tietokoneen ruudun täytettä kuitenkaan!

Liian vanha rakkauteen ja parisuhteeseen
Ruotsalainen M-magasin lehti tulee hankittua jonkun kerran vuodessa. Nyt sen kannessa oli teksti joka osui: "När du tror att tåget har gått". Minun junani on varmasti mennyt jo aikaa sitten - sikäli kun se on koskaan omalla kohdalla ihan oikeasti pysähtynytkään. Olivatko ne miehet joihin kiinnyin ja rakastuin, ne kaksi joiden kanssa halusin elää elämäni, ollenkaan oikeita? Ja onko sellaista oikeaa olemassakaan? Ihanaa oli alussa, hienoa jonkin aikaa - mutta sitten jotakin muuttui ja kaikki meni pieleen ja pipariksi; siruja ja murusia tuli niin paljon, että niiden keräämiseen ei tunnu loppuelämä riittävän...

Vieläkö olisi sillä pysäkillä paikkaa minulle? Vieläkö tulee junaa jonne hypätä? Löytyykö vielä/enää ihmistä jonka kanssa olisi mukava tehdä kaikenlaista yhdessä - ja nauttia siitä? Toivoa on elämässä niin kauan kuin henki kulkee - mutta rehellisesti ajateltuna; kelle ikinä voisin olla kiinnostava ja innostava kaveri - mitään muuta kun ei ajatellakaan uskalla? Kuka voisi minusta kiinnostua - kenestä voisin itse kiinnostua ja molemmista olisi hauskaa olla toisensa seurassa; kenenkään ei tarvitsisi palvella ja nöyristellä, ei pelätä eikä ärsyyntyä? Kulkea pätkä elämänpolkua kaksin, tuntea olonsa hyväksi ja mukavaksi...?

Luen jutun illalla ja sittenpä nähdään mitä se kertoo! Kirjaviisaus ei tällä elämän osa-alueella ole oikea apu mutta ainahan lukeminen toisaalta ihan kivaa on!

Flirttikouluako neuvoo; olisipa lievästi noloa lähteä flirttailemaan ja huomata miehen nolostuvan!!!!

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Auto- ja kuljetusalan pikku-tsaarit ja machoilijat


Tie on tyhjä kulkijan kulkea. Kannattaa vaeltaa eteenpäin, ei jäädä kiusaajan kynsiin

AKT on saanut juhlia julkisuudessa jo kuukausia. Jollei meneillää ole ahtaajien tai muiden jäsenyritysten lakko tai lakkovaroitus, kuuluu Hakaniemestä muuta ikävää. AKT tuntuu olevan ammattiyhdistysliikeen todellinen häpeätahra, kaikesta julkisuudesta päätellen. Kyllä ahdistaa lukea juttuja sieltä. Käsi ylös kuinka moni on ajatellut "Onneksi en ole tuolla töissä"..."
Joku voi ihmetellä miksi vielä tänä päivänä tuollaista öykkäröintiä ja epä-asiallista käytöstä sallitaan - mutta tuskin moinen käytös työpaikoilla harvinaista on. Se mikä tässä on harvinaista, on se, että vaikka koko kaameus on ollut varmasti melkein kaikkien lehtien palstoilla, keskustelu- ja analyysiohjelmien pohdiskeltavana ja todella saanut julkisuutta osakseen, homma ei tunnu muuttuvan ja öykkärit jatkavat paikoillaan - eivätkä muuta käytöstään. Päinvastoin - homma tuntuu vain pahenevan.

Pahimmilla psykopaateilla ja kiusaajilla on useimmiten oma hovi joka uskoo johtajaansa. Niin näyttää tässäkin olevan käynyt.

Pikku-tsaari haukkuu, kyykyttää ja käyttää valtaansa kuin kirjaesimerkki psykopaattisesta johtajasta. Eikä kukaan tee mitään! Kuka voisi tehdä - ja  mitä? SAK irtisanoa Rädyn? Miksei?
Uskomatonta. Psykopaatin "kynsiin" joutunut tietää, että ainut tapa päästä eroon moisesta on väistyä itse ja yrittää rakentaa uusi oma elämä. Hilkka Ahde on ollut - julkisuuden tietojen mukaan - kyykytettynä ja kiusattuna vuosia, viestintäpäällikkö on ollut henkilö jolle AKT:n johtaja Timo Räty ei ole kuulemma puhunut sanaakaan vuosikausiin - hän suhtautuu naiseen kuin ilmaan.

Miten viestintäpäällikkö on voinut hoitaa tehtävänsä tähän mennessä jollei pomo, jonka kanssa hommia normaalisti olisi tarkoitus tehdä, ei häntä noteeraa millään lailla?

Miksi viestintäpäällikkö ei ole siirtynyt toiseen työpaikkaan? Hänen julkisuuskuvallaan se olisi varmasti onnistunut. Nyt hänet on irtisanottu osana kiusaamiskaavaa - Räty nauraa partaansa ja Ahde itkee kotona.

Räty pitäisi tietenkin laittaa lätkimään AKT:stä ja Hilkka Ahteen kannattaisi vaihtaa normaaliin työpaikkaan. Ja koko kiusaamisjupakka pitäisi hoitaa kunnialla ja lainmukaisesti pois päiväjärjestyksestä.

Jos Räty on tosissaan psykopaatti, hän puhuu itselleen pian uuden työpaikan ja aloittaa saman simputuksen siellä. Psykopaatti on aina omasta mielestään virheetön - ja hän on myös halutessaan miellyttävä ja supliikiktaan taitava. Näitä ihmisiä on kodeissa ja työpaikoilla paljon. Se joka heidän kynsistään irti hengissä pääsee, saa olla onnellinen.

Tämä julkisuusjuttu ja lehdille tarjottu ihana aihe jatkaa varmaan vielä pitkään voittokulkuaan palstoilla ennen hiipumistaan. Mieshän on karmeudessaan erinomainen lehtien myyntitykki!

Juttu haisee monella lailla. Ja kyseessä on ammattiyhdistysliike jonka on tarkoitus auttaa muita ihmisiä vaikeuksissa omein työurien ja -asioiden kanssa.

Viikonlopun vipinöitä, tammenpeluuta ja taidenäyttelyä

Luistelua Ateneumin ja Kansallisteatterin välissä
Viikonloppuna naapurimaa sai uuden presidentin. Vladimir Putin on valittu kolmannen kerran Venäjän presidentiksi - asia ei ole yhdellekään ihmiselle yllätys mutta tänään olivat vaalit ja nyt asia on ikäänkuin selvä. Suomen uusi presidentti astui virkaansa viime viikolla ja nyt Venäjälläkin on uusi mutta tuttu presidentti. Vaaleja tulee pian lisää kiinnostavissa, suurissa maissa - Ranska ja USA nyt näin ensimmäisenä mielessä.

Täällä oman elämän pyörteissä olemme puuhailleet puuhiamme kodin seinien sisäpuolella ja vähän ulkonakin. Sää on ollut mitä upein - sininen taivas, valkoiset hanget ja kirkas kevät-talven valo. Hankikelit.

Hiihtäminen olisi ollut kivaa - mutta jäipä nyt ladulle menemättä. Valitettavasti. Kaikkea ei ehdi - mutta yritän vielä päästä ladulle näiden lumien aikaan.

Tammen lähtöasetelma
Kävimme ulkosalla lapsen kanssa muutoin - sisällä puuhailimme kaikenlaista niin ikään. Ostettiin perjantaina porsaan savupotka ja keitettiin hyvä hernekeitto. Ostettiin myös kaupasta pienin mahdollinen kaalinpää; se painoi hiutusen yli kolme kiloa - valtavia ovat! Marsut syövät kaalista suuren osan. Noin kolmanneksesta kaalia tein kaalipataa. Haisee vahvalta - varsinkin jäähtyneenä - mutta maistuu hyvältä. Molemmat ruuat saavat vatsan kuplimaan joka on tietenkin hiukkasen hankalaa....

Pelattiin tammea. Lapsi haluaa pelata shakkia mutta valitettavasti olen huono tuossa pelissä joten olemme pelanneet tutumpaa peliä, tammea. Lupasin, että pelataan shakkia vaikka ensi viikonloppuna. Suurin syy miksi emme siihen ryhtyneet nyt on aika. Yhteen peliin menee varmasti pari tuntia vähintään... Meni tammeenkin aikaa - sekin vaatii keskittymistä ja ajattelua!

Kävin kahden lapseni kanssa Ateneumissa Helsingissä katsomassa ruotsalaisen Carl Larssonin suurta näyttelyä - lähes yhtä kauan viihdyttiin toki myös kolmoskerroksen suomalaisia suurteoksia ihailemassa. Lapsen suruksi Taistelevat metsot oli matkustelemassa - se on vierailukäynnillä Rovaniemellä joten sitä emme nähneet siis ollenkaan!

 Museoon oli rakennettu Carl Larssonin kotia muistuttava leikkipajan tapainen tila - lapsi siitä kovasti tykkäsi. Hän kiersi kyllä muutoinkin kiinnostuneena näyttelyalueita ja katseli tauluja. Meillä oli siellä ihan mukavaa - vaikka lopussa tulikin pieni kärhämä kun lapsi ei saanut "matkamuistoa" kaupasta... Olisi halunnut pääkallon muotoisen valkoisen pyyhekumin. Äidiltä oli rahat loppu... Ja se kumi oli kamala!

Vietimme museossa nelisen tuntia - enempää emme jaksaneet siellä olla vaikka osa tauluista jäikin vähemmälle huomiolle kuin olisivat ansainneet.

Potilas kaulurissaan, unten mailla
Pikku-kissa alkoi pissailla sisälle ja ainut tapa saada asia järjestykseen oli tilata aika leikkaukseen.... Se tapahtui keskiviikkona ja pikku-kisu onkin sen jälkeen ollut aika lailla potilaana. Nukkuu paljon, on ihan repo rankana. Iso leikkaus se onkin - maha auki ja lisääntymiselimet pois. Äitinä ja naisena asia koskee - mutta pissailevaa kissaa emme voi mitenkään pitää kotona. Se saa kipulääkettä ja alkaa jo hiljalleen parantua. Kipulääke on nyt syöty ja eläin alkaa olla oma pieni vilkas itsensä...

Kissan kipulääkkeet
Toinen asia sitten on kuinka saamme pissan hajun pois sohvasta. Olen pyyhkinyt sitä - ja lattiaa sohvan alla - Tolulla ja tiskiaineella, etikkavedellä ja hinkannut ja hangannut erinäisillä rievuilla ja räteillä. Ja kun sohvaan istahtaa, lemu tulee nenään. Uusi sohva olisi tietenkin ratkaisu, mutta tuntuu kamalalta laittaa muutoin hyvä sohva oisen takia pois... eikä tässä kyllä ole varaa sohvan ostoon muutenkaan, kohta työttömällä naisella.